tiistai 19. tammikuuta 2016

Samppanjan opit ja Australian Domaine Chandon


"Pienet ilon kuplat tekevät elämästäsi samppanjaa.", kertoo pienet valotauluhaikut Helsingin metrotunneleissa. Ja samppanja, se tekee elämästäsi taas iloisempaa, sanon minä.





Moët & Chandon on yksi tunnetuimpia samppanjan tuottajia. Australian Melbournen kuuluisasta Yarra Valleystä löytyy Domaine Chandon, Moët & Chandonin upea viinitila, jossa valmistettuja kuplia pullossa ei samppanjaksi saa kutsua, mutta jotka valmistetaan täysin samalla metodilla kuin siellä Ranskan Champagnen alueellakin.


Yarra Valleyn viinitilalaaksossa kulkee meidän pieni, valkoinen lainaratsu keskellä kirpeää, mutta lämmintä syyspäivää. Viinirypäleköynnökset loistavat keltaisina ja punaisina, kaikki upeissa väreissä. Etupyörät ohjaavat meidät Domaine Chandonin hyvinhoidetulle pihalle.








Parkkipaikkoja on huomattava määrä. Suuntaan askeleeni kohti sylinterinmallista, vaaleanpunaista rakennusta, jonka edessä olevan pyöreän, manikyroidun puskan alle juoksee pieni, ruskea citypupunnäköinen.

Lähdemme tekemään kierrosta tyylikkään viinitilan uumenin.


Samppanja on kallista ja syystä


Moët & Chandon on yksi maailman suurimmista samppanjantuottajista. Suurimpien tuottajien joukkoon kuuluvat myös muun muassa tutut Veuve Clicquot, Nicolas Feuillatte, GH Mumm, Laurent-Perrier, Piper-Heidsieck, Taittinger ja Lanson. Melbournen Yarra Valleyn tilalla ei kuitenkaan valmisteta samppanjaa, sillä vain Ranskan Champagnen alueella méthode champenoise'lla tuotetut kuplat saavat käyttää tuotenimikettä samppanja, champagne. Muualla, kuten täällä Australiassa, tehdään ihan samaa tavaraa, mutta se tehdään méthode traditionnelle'nä, koska emme ole Ranskassa.







Valmistustapa on täysin identtinen, geolokaatio ei.


Pelkkä samppanjan nimi
pullossa ei aina takaa laatua,
vaan kuohuviini,
méthode traditionnelle,
saattaa olla jopa parempi. 


Esimerkiksi Berliinissä Lidlistä mukaan kaapattu kaupan oma samppanja oli niin kamalaa kuraa ettei sitä kyennyt juomaan. Toisin kuin nämä Mötikän kuohuvat.

Samppanjan valmistus on monivaiheinen prosessi, johon kuluu aikaa ja vaivaa. Ymmärrän kierroksen jälkeen paremmin miksi maksan pullostani vähintään lähemmäs 50 € kun haen sen Suomen Alkosta.



Rypäleet


Aloitamme kierroksen Domaine Chandonin tilalla tutustumalla rypäleisiin ja niiden tärkeyteen.


Alunperin samppanjaa on saanut valmistaa vain kolmesta rypälelajikkeesta; Chardonnaysta, Pinot Noirista ja Pinot Meunieristä. Vuonna 2010 listaan lisättiin myös Arbane Blanc, Petit Meslier Blanc, Pinot Blanc sekä Pinot Gris, jotka samppanjan rypäleiksi sallitaan.





Yarra Valleyn valmistamissa méthode traditionellen kuohuviineissä käytetään vain kolmea alkuperäistä rypälettä.



Tilalla valmistetaan myös
erinomaisia viinejä,
jotka menesytvät usein
erityisesti Australian
viinituntijoiden kesken.



Rypäleet kerätään käsin, jotta ne eivät rikkoutuisi ja värjäisi mehua. Ne pitää puristaa muutaman tunnin sisään keräämisestä, ja eri lajikkeet puristetaan erikseen.

Koneisiin mahtuu kerralla 4 000 kiloa rypäleitä. Tästä määrästä saadaan 2 550 litraa sellaista mehua, jota saa määritysten mukaan käyttää samppanjaan. Ensimmäiset 2 050 litraa on parasta laatua, nimeltään cuvée, ja seuraavat 500 litraa on nimeltään premier taille. Viimeistä 116 litraa mehua (deuxième taille) ei määritysten mukaan saa käyttää samppanjan valmistukseen.


Kypsytys & sekoitus


Astumme sisään suurten terästankkien yläpuolelle ihailemaan ja haistelemaan kuplajuoman ensimmäisen vaiheen valmistumista.






Puristetut mehut saava kypsyä muutaman kuukauden tankeissa, jonka jälkeen ammattilaiset pääsevät asialle. Kellarimestarit sekoittelevat jopa kymmeniä viinejä taidokkaasti sadoista eri vaihtoehdoista. Vaatii taitoa, nenää ja makuaisteja saada aikaan juuri oikea yhdistelmä. Kellarimestarit tiimeineen ovat työssään arvostettuja, eikä suotta.

Viinejä voidaan kypsyttää myös käytetyissä tynnyreissä, jolloin makuun tulee enemmän tummia ja paahteisia vivahteita, vaikka suurin osa tynnyrin mauista on jo liuennut aiemmassa käytössä.
 






Pullotus, toinen käyminen & tanssitus


Siirrymme tankkien luota alas kellariin katsomaan miten Domaine Chandon hoitaa seuraavan vaiheen, eli pullotuksen ja sitä seuraavan pullojen 'tanssittamisen'.

Kun viinisekoitus on päätetty, se pullotetaan ja siihen lisätään liquer de tirage -sekoitus sokeria, hiivaa ja kirkastavia aineita. Pullo suljetaan väliaikaisella kruunukorkilla ja viedään kellariin kypsymään. Juuri tämä vaihe tekee samppanjasta, tai méthode traditionellen mukaan valmistetusta kuohuviinistä erityistä. Muut juomat käyvät vain tynnyreissä, ei pulloissa.


Tämä on se vaihe,
jossa samppanja saa kuplansa.








Pulloja pidetään ylösalaisin ja niitä pyöritellään joko käsin (parhaat) tai koneellisesti jopa 200 kertaa jotta sakka saadaan valumaan alas. Pullon kaula jäädytetään jolloin sakka kuohahtaa pullosta ulos helposti kun kruunukorkki avataan. Menetetty nestemäärä korvataan sokeri-viiniliuoksella.


Samppanjaa kypsytetään kokonaisuudessaan vähintään 15 kk, vuosikertasamppanjoita jopa 7 vuotta. 





Vakiosamppanjat vs. prestigesamppanjat


Samppanjatalot tuottavat vain erityisen hyvinä vuosina vuosikertasamppanjoita, ja niin kutsuttujen vakiosamppanjoiden osuus onkin vuosittain noin 80 % tuotannosta. Vakiosamppanjoissa ei ilmoiteta yleensä vuosikertaa, mutta se on aina jokseenkin samanmakuista ja tasalaatuista, sekä aina kuivaa (brut). Vuosikertasamppanjoiden maku on vivahteikkaampaa ja sen säilyvyys on vakiosamppanjaa parempi.


Luksus- ja prestigesamppanjat
ovat vielä astetta parempaa
tavaraa, ja ne valmistetaan
parhaimpien vuosikertojen
kalleimmista rypäleistä.





Niitä kypsytetään pisimpään ja ne myös säilyvät parhaiten. Kun haluat parhaista parhaan, ota sellainen jonka etiketissä on Grand Cru, tai lähes yhtä hyvä Premier Cru.

Vinkkiviitosena, jos tekee joskus mieli panostaa, niin vuosi 1979 kuuluu erinomaisiin vuosikertoihin paitsi viineissä, myös ihmisissä. Valioluokkaa kertakaikkiaan!


Domaine Chandonin kuplat maistissa


Kierros avaa aivan mahtavasti sitä, miksi samppanjasta laskutetaan Alkon käynnin yhteydessä kuohuviinpulloa enemmän. Erityisesti Ranskan Aurinkokuningas hoveineen nosti samppanjan eliitin ikuiseksi suosikiksi, vaikka se maultaan olikin tuolloin huomattavasti nykyistä makeampaa. Nykyään yleensä kuivana tarjottavasta shamppanjasta on tullut myös ihan meidän tavistenkin juomaa. Suomessa Alkon 11 myydyimmän kuohujuoman joukkoon ei päässyt ainuttakaan samppanjaa. Myydyin kuohuviini oli Freixenet Carta Nevada Cava SemiSeco 282 548 litrallaan.






Me päätämme ottaa pienen maistelukierroksen Domaine Chandonin baarissa, tottakai. Itseasiassa, sitä vartenhan tänne tultiinkin.


Domaine Chandonilla on upea maistelubaari ja kaikki on tehty todella helpoksi. Ei tarvitse leikkiä asiantuntijaa, mukavat tiskin takan työskentelevät heittävät aussityyliin huumoria palvellessaan asiakaskuntaansa ammattitaitoisesti. Näyttää tosin siltä että kohtuullisen monet aussit eivät ole erityisesti maistelemassa, pikemminkin hulauttelemassa.


Auringon paistaessa
viinimenunsa voi maistella
terassilla suoraan
viiniköynnösten edessä.
 











Sisällä on huikean suuri ikkuna, jonka maisema on samaisille köynnöksille päin. Tilalle ovat myös lapset tervetulleita, ja pihalla on tilaa telmiä ja juosta. Kaikille tiloille lapsia tai eläimiä ei oteta.


Me päädymme tekemään maistelukierroksen ensin baarissa. Helpompaa niin ja samalla saa vähän jututtaa asiansa tuntevia ammattilaisia tiskin takana. Näin se kannattaa yleensä aina tehdä, heittää muutama vakuuttava kommentti, vähän ikään kuin tietäisi asiasta jotain, maistella oikeaoppisesti, ja kas - voit olla että saat uuden ystävän joka kertookin sinulle hieman enemmän kuin niille muille, jotka ykkösellä hulauttavat lasinsa tyhjäksi ja pyytävät lisää.

Viineillä on aina oma tarinansa, ja ne kerrotaan kyllä jos malttaa kuunnella.






Eteen tarjoillaan useampaa viiniä, kaikki oikein hyviä, erityisesti Chardonnay, ja jännimmäksi tuttavuudeksi muodostuu pirskahteleva punaviini. Oikeastaan on aika hauskaa että Domaine Chandon on päätynyt tekemään kuplaisen punaviinin, joka on freesi tuttavuus. Oikein toimiva, kevääseen tai miksei syksyyn kun jo lasiinsa ehkä kaipaa hieman tuhdimpaa tavaraa, muttei vielä sitä kaikista syväsävyisintä punaista.


Lempijuomaksi muodostuu
kuitenkin rosékuohuva.





Rosésamppanjan valmistaminen on vielä astetta vaativampaa, joten sen hintakin on yleensä kalliimpi. Yleensä kuplia valitessa lempijuomakseni valikoituukin nimenomaan rosé. Minkäs sitä maulleen voi.


Baarin yhteydessä toimii myös tunnelmallinen ravintola, jonka menu on luonnollisesti suunniteltu juomien ehdoilla. Harmillisesti ravintola on näin syysaikaan juuri sulkemassa ovensa  hieman aiemmin. Keittiöstä löytyy kuitenkin todella herkullista gluteenitonta leipää - tuoretta, lämmintä ja itseleivottua, joka tarjoillaan öljyn ja balsamicon kera.

Siinä on hyvä istua hetki, mutustella rapeaa ja lämmintä leipää, maistella kuplien makuja, ja elää taas pieni hetki jota muistella myöhemmin.








Ja se on aivan täydellinen hetki syyspäivänä Melbournen Yarra Valleyn Domaine Chandonilla.

Skål elämälle!


PS. Päivittäinen samppanja saatta myös estää dementiaa ja Alzheimeria. ;)

13 kommenttia:

  1. Oh miten mahtava postaus lukea tiistaiaamuna! Melkein voi haistaa jo ne kuplat nenässään. Shampanjatilalla olisi ihana käydä. Me ollaan vierailtu vain viskitislaamossa, ja täytyy sanoa että mies odotti sitä kierroksen jälkeistä maistelua pikkuisen enemmän kuin minä. Shampanjan maistelu kyllä kelpaisi! Mieletön paikka ja huiput kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpä on viskitislaamot kokonaan käymättä, joka on kyllä jossain bucket listalla sekin! :)

      Onpa hienoa että tästä välittyi oikea fiilis. Viini- ja samppanjatiloille kannattaa ehdottomasti mennä käymään. Jostain syystä ne juomat maistuu paikan päällä paljon paremmalta. Ja yleensä saa aina tarinankin mukaan taustalle!

      Poista
  2. Todella mielenkiintoinen postaus :)! Luin ahmien (vai ryypäten?) loppuun asti :P. Enkä muuten tiennytkään, että rosé on kalliimpaa ja spesiaalimpaa, mutta tuo selittää sen, miksi monien lentoyhtiöiden business- ja ykkösluokissa tarjoillaan juuri sitä eikä normisamppanjaa. En itse asiassa pahemmin välittänyt kuohuviinistä tai samppanjasta vielä joitain vuosia sitten, mutta pikkuhiljaa aloin yhdistää sen hotelliyöpymisiin, businessluokkiin ja muihin hyviin hetkiin, joten siitä tuli yksi lempijuomani - erityisesti samppanjasta :). Tällaiselle kierrokselle täytyy päästä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ryypäten niin vähintäänkin ryystäen! :D

      Rosé on hitusen hinnakkaampaa kuin nämä vakiosamppanjat, mutta ei nyt näin omassa kulutuksessa mitenkään erityisen suuri. Lentoyhtiöiden kulutuksessa ero varmaan jo näkyisi jonkin verran. :)

      On tainnut käydä niin että maku kehittynyt tässä matkan varrella itse kullakin. Itsekään en ensin välittänyt viinistä, sitten luulin etten välitä kuin makeista kuohuviineistä, kunnes sitten jossain vaiheessa huomasinkin että samppanja on parasta mitä Alkolla on tarjota. :) Ehkä tässäkin toimii se kuuluisa porttiteoria! :D

      Lämmöllä suosittelen näitä viinitilakierroksia ylipäänsä! Tsekkaa muuten aiemmat postaukset ainakin Uudesta-Seelannista ja Californian (San Franciscon) Napa Valleystä, jossa sielläkin vierailtiin Chandonin kartanolla!

      Ja hei, Toscana, lupaan että rakastutte siihen Tiian kanssa!

      Poista
    2. Ehkä se tosiaan johtuu tuosta porttiteoriasta :P.

      Pitää käydä katsomassa noita postauksia, joten kiitos vinkistä :)! Toscana on varmasti upea paikka, joten sinnekin täytyy päästä!

      Poista
  3. Kiitos kivasta ja paljon tietoa antaneesta postauksesta. Melkein saatoin tuntea kuplat suussani. Olen samaa mieltä kanssasi, samppanja tekee elämästä parempaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, oli se sitten muovimukista tai lasista! :)

      Kiitos palautteesta, superia kuulla että tämä on saanut tuoksut aukeamaan nenälle, ja mielen lisätiedolle. Ehkä vielä joskus postaus siitä miten erilaiset lasit vaikuttavat makuihin. ;)

      Poista
  4. Miksi en oo tiennyt tän paikan olemassaolosta! Täytyy käydä tutustumassa, kiitti vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivista on että nyt tiedät! :D

      Yarra Valley oli muutenkin erinomaisen mukava paikka, käytiin muutamalla muullakin viinitilalla, ja jokaisesta voisi kirjoittaa yhtä ihanan postauksen. Eli ajan kanssa, ja jos mahdollista, kannattaa jäädä jollekin tilalle yöksi!

      Poista
  5. Siitä tunnistaa hyvin tehdyn blogipostauksen, että vaikka aihe sinänsä ei kiinnosta pätkääkään, niin jutun lukee silti vaikka sitten juurikin ryystäen loppuun! Ja jotenkin siltikin, vaikka ei nuo kuohuvat, tai mitkään muutkaan viinit oikein maistu, niin tulee sellainen olo, että olisipa kiva käydä tuolla. Todella hienosti kirjoitettu juttu siis, mielenkiintoista faktatietoa ja taidolla rakennettu tunnelma, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! :)


      Nyt voit sitten briljeearata ainakin jossain kaffepöytäkeskustelussa faktoilla. :) Näillä viinitiloilla on aina jotenkin niin ihana tunnelma, että suosittelen kyllä joskus käymään, vaikkei juomat niin maistuisi. Ja tiesit muuten myös varmaan että lapsellekin pitää syöttää jtn. 20 kertaa yhtä ruokaa, jotta tottuvat makuun. Että ehkä vielä toivoa on jos annat mahdollisuuden!

      Poista
  6. Olipas tehokas tietopläjäys sampanjasta! Nyt täytyy päästä maistamaan rosesamppanjaa. Myönnettäköön, etten oikeastaan ole sampanjanystävä lainkaan. Juon mieluummin makeita kuin kuivia juomia. Roseviinien ystävänä haluaisin kuitenkin antaa mahdollisuuden rosesampanjalle, jollaisesta en ollut kuullutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit siis ollut täysin omiaan tuonne Aurinkokuninkaan hoviin, maistelemaan makeampia kuplia! :) Itsekin olin jossain vaiheessa makeampien ystävä, mutta sitten jotain tapahtui ja nykyisin kuiva tai ekstrakuiva on se mikä parhaiten maistuu, yksistään. Ruokien kanssa tilanne tietysti aina muuttuu, tuolloin yhdistelmä on se joka määrää.

      Rosésamppanjamaistajaiset sitten vaan kehiin. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!