perjantai 12. helmikuuta 2016

55 härkähaita ja minä yhdessä sukeltamassa

Peloteltu sukupolvi


1970- ja 80 -luvuilla lapsuutensa eläneistä varttui kokonainen sukupolvi, joka yhä edelleen värähtää kuullessaan sanan hai. Kaikesta tästä on kiittäminen yhtä ainoaa leffaa, joka demonisoi ei pelkästään valkohaita, vaan kaikki muutkin hait siihen malliin, että vielä 41 vuotta ensi-illan jälkeenkin pelot ja ennakkoluulot ovat niin tiukkaan juurtuneita, että niitä on lähes mahdoton kitkeä.

Olen sitä samaa sukupolvea johon tuo leffa jätti merkkinsä, ja mummolan sameissa vesissä pikkupoikana uidessanikin huomasin usein pelkääväni "jotakin" mikä minua siellä pimeissä syvyyksissä epäilemättä vaani. Sittemmin olen oppinut meristä ja niissä asuvista otuksista sen verran, että minua ei enää hirvitä olla vaikkapa vapaasukeltamassa keskellä merta, jossa räpylöideni alla on 200 metriä syvää sinistä.

Haihyökkäysten uhreilta saattaa olla vaikea saada kovinkaan eksaktia tietoa siitä, mikä hai heitä kävi maistamassa, mutta toisin kuin yleisesti luullaan, niin joidenkin arvioiden mukaan ihmiselle vaarallisin hai ei suinkaan ole valkohai, vaan härkähai.

Ja luonnollisestihan minä löysin itseni keskeltä yli 50 härkähain parvea Fijillä.





Kohtaamisia monenlaisten haiden kanssa


Tappajahai-leffan päätähtenä oli mekaaninen, kymmenmetrinen valkohai. Siitä on hankala löytää yhtäläisyyksiä niihin satoihin haikaloihin, joita minä olen sukellusurani aikana kohdannut, ja jotka lähes poikkeuksetta ovat uineet vastakkaiseen suuntaan minut havaittuani.

Tavallisten parimetristen riuttahaiden ja leopardihaiden näkeminen sukelluksilla on nykyään ihan mukavaa vaihtelua, mutta ei mitenkään erityistä sydämentykytystä aiheuttavaa. Ikimuistoisia haikohtaamisia ovat sen sijaan olleet kertaluokkaa harvinaisempien valashaiden kanssa sukeltaminen. Valashaiden koko on niin kunnioitusta herättävä, että vähemmästäkin mykistyy - suurin näkemäni yksilö oli noin kahdeksanmetrinen, ja siinä vierellä tuntee itsensä aika pieneksi. Vaikuttavasta koostaan huolimatta valashait ovat kuitenkin vaarattomia planktoninsyöjiä.

Koko perhettä en ole onnistunut tässä silti vakuuttamaan, vaikka Gia ja Bellakin snorklasivat hienosti keskenään pienen riuttahain kanssa Great Barrier Reefillä.







Mutta härkähait! Nuo uivat hammasrivistöt, jotka syövät mitä tahansa autonrenkaista liikennemerkkeihin, ja jotka joidenkin mielestä ovat ihmisille ne kaikkein vaarallisimmat hait?

Ajatus niiden kanssa sukeltamisesta herätti kokeneellakin sukeltajalla pientä ylimääräistä käsien hikoilua. Toisin kuin virtaviivaiset ja suhteellisen kapeat riuttahait, ujot vasarahait tai vaikuttavasta koostaan huolimatta hampaattomat valashait, härkähait muistuttavat ulkomuodoltaan sitä stereotypiaa jonka Tappajahai onnistuneesti toi suuren yleisön tietoisuuteen - iso koko, suuri, tynnyrimäinen keskivartalo ja ilkeän näköiset hampaat.

Mutta menin samaan ansaan kuin kuka tahansa haikammoinen. Enhän minä härkähaiden käyttäytymisestä oikeasti mitään tiennyt, kun en ollut niitä aiemmin nähnyt tai niihin syvällisemmin perehtynyt.


Mennäänkö pohjaan vai jäädäänkö kellumaan?


Fijin Pacific Harbourista löytyy Beqa Adventure Divers, joka on reilun kymmenen vuoden ajan järjestänyt tarkkaan orkestroituja sukelluksia härkähaiden kanssa. Kokemusta kuvaillaan sanoilla "World's best shark dive" eikä ole syytä epäillä, etteikö siinä totuuden perää olisi.

Olin pitkään kahden vaiheilla tämän kanssa, koska nämä järjestetyt eläinjutut monesti tasapainoilevat eettisyyden rajoilla. Tämän puolesta puhui kuitenkin se, että sukellusten tuotoista iso osa ohjataan haiden tutkimukseen ja haitietoisuuden levittämiseen.






Koska tiesin olevani kokeneiden oppaiden matkassa, niin löysin itseni valmiina hyppäämään veneen kannelta mereen, pitkän ja perinpohjaisen selvityksen jälkeen mitä olisi odotettavissa. Järjestävälle taholle kuitenkin pieni miinus siitä, että sukelluksen alku hoidettiin todella kiireisesti - minulla oli liian vähän painoja, ja jouduin oikeasti tekemään töitä että sain itseni pinnan alle.

Siinä vaiheessa sukellusopas oli jo menossa muun ryhmän kanssa hyvän matkaa alapuolellani ja sain selviytyä omin nokkineni, kun taas normaalitilanteessa sukellusoppaan tehtävänä olisi olla jeesimässä minua ja tarvittaessa vaikkapa hakea veneestä lisäpaino liivini taskuun. Kiukulla sain itseni potkittua sen verran pinnan alle, että tilanne helpottui samalla kun noste pieneni, ja pohjaan päästessäni kävin lennosta kehittämäni varasuunnitelman mukaisesti kaappaamassa sopivan kokoisen kiven kainaloon lisäpainoksi.

Tästä pienestä episodista huolimatta oppaat hoitivat osuutensa alusta loppuun kerrassaan mallikkaasti.






Pienessä hönössä haiden keskellä


Normaalista hengitysilmasta on suurin osa typpeä, jota elimistö ei käytä mihinkään. Sukelluksella se on ennemminkin haitaksi, sillä liian nopeasti kohti pintaa noustessa hengitysilmasta verenkiertoon liuennut typpi ei ehdi poistua hengitysilman mukana ulos, vaan laajenee ja muodostaa verisuoniin tukoksia aiheuttavia mikrokuplia. Kansanomainen nimitys tälle on sukeltajantauti.

Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä typpi aiheuttaa ongelmia myös alaspäin mennessä. Syvyyden ja paineen kasvaessa riittävästi typen narkoottiset vaikutukset voimistuvat. Liikkeet ja ajatuksenjuoksu hidastuvat ja sukeltajalle saattaa tulla mukava, euforinen olo - tila, joka ei liene täysin tuntematon kellekään muutaman oluen nauttineelle. Ja niinpä, alkusukelluksen urheilu yhdistettynä pieneen jännitykseen ja 30 metrin syvyyteen johti siihen, että typpinarkoosi alkoi vaivaamaan ja minullakin oli olo kuin poikien saunaillan keskivaiheilla.


Siellä minä sitten olin härkähaiden keskellä
mukavassa hönössä.
 



Jouduin hetken aikaa keskittymään ja rauhoittamaan hengityksen takaisin normaalitasolle, että sain pään selväksi. Eikä tuo ympärillä pyörivien haiden aiheuttama adrenaliinipiikkikään varmaan varsinaisesti haitaksi siinä ollut.







Kun oltiin asettauduttu nätisti riviin varta vasten kivistä kyhätyn polvenkorkuisen muurin taakse, oppaat alkoivat purkaa aiemmin paikalle tuomistaan jätesäiliöistä kalojen luurankoja haiden eväiksi. He tarjosivat kädestä pitäen makupaloja, ja hait nappasivat ne ohi uidessaan parempiin suihin. Yhtään kättä ei kuulemma ole menetetty parinkymmenen vuoden mittaisen toiminnan aikana, mutta oppailla oli turvavarusteena käden ympärille viritetty rengaspanssari.

Myös meidän katselijoiden takana oli pari opasta pitämässä huolta siitä, että hait eivät tule liian lähelle meitä, vaikka niiden mielenkiinto sinänsä olikin täysin kohdistettu tarjolla olevaan kalaan.


Vaikka silmiemme edessä kävi melkoinen härdelli, niin oli aivan mieletöntä katsella miten isot hait eivät kertaakaan olleet toistensa tiellä, vaan liikkuivat kuin monimutkaisen koreografian ohjaamina. Niiden liikkeiden seuraaminen on jotenkin todella hypnoottista - näyttää siltä, että ne eivät joudu näkemään juuri lainkaan vaivaa, mutta silti liikkuvat täysin sulavasti.

Aivan huikeaa!







Syöttämisen jälkeen poistuimme paikalta ylöspäin viettävää rinnettä pitkin, ja täytyy kyllä myöntää että äskeisestä esityksestä häikäistyneenä mentiin aika vatsa pohjaa viistäen ja hyvin huomaamattomina ja nöyrinä. Saatoinpa muutaman kerran vilkuilla myös olkani ylitse, sillä tunsin itseni poikkeuksellisen voimakkaasti vain vieraaksi tässä ympäristössä.


Mutta puhutaanpa hetki siitä eettisyydestä


2000-luvun alussa tämä kyseinen paikka oli ylikalastettu tyhjäksi. Riutoilla ei ollut elämää, ja lisäksi paikalliset, köyhät kalastajat olivat pyydystäneet haita niiden evien takia.

Beqa Adventure Divers halusi tähän muutosta. He alkoivat järjestämään näitä haisukelluksia, joissa turistit pääsevät katsomaan muutoin harvinaisia härkähaita. Sukelluksista saatavat rahat käytettiin kalastuskieltoalueen perustamiseen juurikin tälle paikalle. Rahoja ohjattiin paikallisille kalastajille kompensoimaan menetettyjä tuloja, jotka oppivat että sukellusturismi tuo alueelle monin verroin enemmän rahaa kuin ylikalastus tai haiden pyydystäminen evien toivossa.

Muutaman vuoden rauhoittamisen jälkeen kalat palasivat, riutta alkoi jälleen kukoistaa ja paikalla nähdään ajoittain yli 60 härkähain parvia. Määrä tiedetään muuten siksi, että jokainen hai on tunnistettu ja nimetty erityisten tuntomerkkien (väritys, arvet jne.) perusteella ja jokaisella sukelluksella on mukana kaveri, jolla on ilmiömäinen kyky tunnistaa ja merkitä ylös kaikki sinä päivänä paikalle saapuneet hait.




Sopeutuvaisia eläimiä, nuo hait


Myös haiden tutkimusta edistetään sukellustoiminnasta saatavilla tuotoilla. Tämän tuloksena on mm. tutkittu sekä härkähaiden että ajoittain paikalle osuvien tiikerihaiden lisääntymistä ja haiden vaeltamista valtamerten ympäri seuraamalla niihin kiinnitettyjen lähettimien liikkeitä. Paikallista ennätystä pitää hallussaan härkähai, joka oli täältä lähtiessään kiertänyt Australian ja Uuden-Seelannin kertaalleen ja Fijin kahteen kertaan ennen paluutaan takaisin näille vesille.

Teimme päivän aikana kaksi sukellusta, joista jälkimmäisellä oli huomattavasti enemmän säpinää yli 55 härkähain kokoiseksi kasvaneen seurueen ansiosta. Toisinaan paikalle osuvaa kuusimetristä tiikerihaita emme valitettavasti tällä kertaa nähneet, joten ihan kaikkea ei voi vielä ruksia pois listalta!

Haille syötetyt kalojen luurangot käsittävät vain hyvin pienen osan niiden päivittäisestä ravinnontarpeesta, joten mikään ruokinta-automaatti tämä ei niille suinkaan ole - ennemminkin mukava pikku välipala. Hait ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä, mikä sinänsä on ymmärrettävää siinä valossa että ne olivat olemassa jo kauan ennen dinosauruksia, ja ovat pysyneet käytännössä samanlaisina satojen miljoonien vuosien ajan. Tämä samainen sopeutuminen näkyy siinä, että jos käy tällä paikalla sukeltamassa niinä päivinä kuin haisukelluksia ei järjestetä, niin ei todennäköisesti näe yhtään haita. Ne ovat tekemässä sitä mitä päivät pitkät tekevät, eli etsimässä ruokaa sieltä missä sitä on.







Huikeaa oli, kerta kaikkiaan!


Lasken itseni kohtuullisen kokeneeksi ja paljon nähneeksi sukeltajaksi, mutta mitään tällaista en ollut ikinä nähnyt. Todella ristiriitaiset fiilikset, koska tämä ei ollut mitenkään rentouttava sukellus, vaan kunnon adrenaliinipiikki. Aivan mielettömän upea kokemus kuitenkin, ja verrattavissa lähinnä ehkä luontodokkarin katselemiseen aitiopaikalta. En ole sukellusten suhteen mikään adrenaline junkie, mutta jos pitäisi yrittää rankata kaikkien aikojen sukellukset paremmuusjärjestykseen, niin tämä nousisi todella korkealle!

Vielä kun tähän lisätään tuottojen ohjaaminen suojelualueen perustamiseen, kalastajien kouluttamiseen ja haitutkimukseen, niin eettinen vaakakin kallistuu kestävän kehityksen puolelle. Kokonaisuudessaan hyvä paketti siis!


Lähtisitkö sukeltamaan härkähaiden kanssa?

10 kommenttia:

  1. No lähtisinkö?! Kysytkin vielä! :D Kaunista on ja upeaa! Minä en muuten ole noita leffoja nähnyt, mutta silti avomerellä sukeltaminen/snorklaaminen ilman riutan tuomaa turvaa on tuntunut vähän jännältä. Mutta olen oppinut siihen, että se on hyvä asia sillä siellä saattaa käydä vaikka niin, että ihan yhtäkkiä varoittamatta ja sen kummempia etsimättä alitsesi ui ryhävalas - todistettavasti näin on käynyt. Vaikka Tappajahait on jääneet minulta katsomatta - ja jäävät vastaisuudessakin - tuo tiikerihain mainitseminen aiheutti kyllä pienen kulmakarvojen kohotuksen, kiitos eräänkin ala-asteella musiikkitunneilla usein hoilotetun laulun. Mutta kyllä minä sellaistakin kaveria tervehtisin. Mahtavia kuvia taas, erityisesti fanitan tuota viimeistä hain virnistystä ♥ Vau kaikelle tälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaaaaniiiivaaa tiikerihai!

      Ajattelinkin, että siuta ei varmaan paljoa tarvis houkutella lähtemään :D Siellä avomerellä on helposti vähän suojattomampi olo, mutta ei niitä valaita tosiaan ihan rannan tuntumassakaan yleensä bongailla. Eli kaikelle paikkansa! Kannattaa ehkä tosiaan jättää ne Tappajahait katsomatta vastedeskin jos on niiltä onnistunut välttymään.

      Mutta vau tosiaan! Oli huikeaa ❤️

      Poista
  2. Olipas mielenkiintoista luettavaa Tuosta tappajahai -sukupolvesta täysin samaa mieltä, kun sen kasvatti olen. Epätodellisen näköisiä kuvia noin suuresta haimäärästä kerralla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä melkoinen kalabaliikki, ei ole tuollaista tottunut katselemaan aiemmin! Mutta vaikea tosiaan kuvitella toista leffaa, joka olisi aiheuttanut noin laajalla mittakaavalla mitään fobiaa. Leffan ikärajasuositus oli muuten PG (parental guidance), eli lapset saivat katsoa sen huoltajan seurassa!

      Poista
  3. On meillä ihmeellinen maailma! VAUDEVILLE miten hienoa päästä tuolla lailla osaksi luontoa ja samalla tajuta oma pienuutensa. Vaikuttavaa. Sukeltaminen kiinnostaa kovasti, ja voisin hyvinkin kuvitella itseni katselemaan myös härkähaita sitten kun sinne asti päästään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kannattaa odottaa! Vedenalainen maailma on kyllä aivan huikea, vaikea sitä on kokonaisuudessaan kuvailla vaikka miten yrittäisi näyttää kuvia tai videoita. Mene ihmeessä katsomaan, se on kaiken sen arvoista :)

      Poista
  4. No huh! Minua ei saisi tuonne kyllä millään. Galapagossaarilla pienten Galapagossaarihaiden seassa snorklaaminen oli minulle jo ihan riittävästi. Haiden liikkeiden sulavuus on kyllä todella hurmaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Galapagos onkin mukavasti meidän bucket listillä vielä, siellä olisi niitä kymmenien vasarahaiden parvia minkä sekaan pääsee sukeltamaan ;)

      Poista
  5. Hui! Pikkasen kuumottavaa! Itsellä ensimmäistä kertaa sukelluskurssi ensiviikolla joten senkin puolesta jo jännittävää, vaikka haitat tuskin tullaan näkemään. Jännittävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä, olet oikealla tiellä! Itselläni kesti vuosikausia että näin ensimmäisen hain, mutta eipä niitä toisaalta Saimaassa tai Suomenlahdessa juuri tainnut ollakaan.

      Tsemppiä kurssille ja hienon harrastuksen alkumetreille! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!