torstai 23. helmikuuta 2017

"Uhrasin kaiken sinun takiasi" - eli miksi matkustan lapsen kanssa


Bellan ollessa 5 kuukautta vanha, pakkasimme rinkkojamme ensimmäistä kertaa yhteistä matkaa varten. Määränpäänä oli Bangkok, Koh Tao ja Indonesian Bali, Ubud ja Lombok kuukauden verran. Bellalle mukaan pakattiin oman telttasängyn lisäksi aurinkosuoja-asu, äidinmaitokorviketta, kertakäyttöpusssituttipullo ja kantoliina. 

Minkäänlaisilla rattailla ei näissä kohteissa olisi tehnyt mitään kuitenkaan. Eikä turvakaukalolla.






Ennen matkaa eksyin jollekin keskustelufoorumille kyselemään tietäisikö kukaan löytyykö Koh Taolta vaippoja, vai pitäisikö raahata mantereelta mukaan.


"Pitääkö lapsen kanssa lähteä minnekään,
miksei vauva-ajasta vain voi nauttia kotona?", oli vastaus.
Siitä asiasta en ollut pyytänyt mielipidettä.



Kun lähdimme maailmanympärimatkalle, joku ihmetteli miksi me nyt lapsen kanssa sinne lähdetään. Eihän se siitä mitään kuitenkaan muistaa. Muistaa tai ei, lähdimme sinne meidän aikuisten takia, emme lapsen. Uskon sen sijan kyllä että se opetti ja muokkasi myös Bellaa ja hänen sielunmaisemaansa paljon, vaikkei siitä täysin kirkkaita muistikuvia aikuisiälle jäisikään.






Joskus kuulee vanhempien melkein kilvoittelevan siitä kuka uhraa lastensa eteen eniten.

Milloin joku ei ole koskaan juonut alkoholia lapsensa nähden, milloin on jätetty kaikki omat harrastukset pimentoon, milloin lasta ei voida missään nimessä jättää hoitoon vaikka ikää olisi jo vuosi tai parikin. Myös matkustamisesta luovutaan, ehkä sen pelossa miten siellä pärjää, ehkä sen takia että jostain syystä monien mielestä vauvan ja lapsen kanssa ei vaan kuulua lähteä minnekään.


On uhrattu kaikki lapsen takia.

En halua olla se joka miettii luopuneensa itselleen tärkeistä asioista, pahimmillaan syyttää myöhemmin lasta siitä ettei tullut tehtyä niitä asioita mitä halusi koska muksu. En vaikka vähän, tai vähän enemmänkin, etukäteen joskus pelottaisi.







Näin jälkikäteen ihmettelen ehkä vähän meidän rohkeutta aloittaa vauvan kanssa matkailu reppureissusta Aasiaan. JOS lapsi ei olisikaan ollut reissuhenkinen yhtään, olisi voinut olla nauru kaukana. Siellä se pieni ihminen kuitenkin istui yöbussissa ihailemassa maisemia, matkusti yölennot nukkuen, tuktukeilla ongelmitta, nautti hiekkarannoista ja lämmöstä ja hurmasi Lombokin hotellin tyypit, joita muuten kävimme tapaamassa kun vietimme 1,5kk maailmanympärimatkalla Indonesiassa. Muistivatkin meidät kaikki.


Toisaalta kiittelen meitä siitä rohkeudesta, sillä se todisti sen ettei meille tärkeää asiaa tarvinnut hylätä. Ja että jos vauvan kanssa pärjää näissä paikoissa, sen kanssa pärjää vähän missä tahansa, vähän helpommassakin kohteessa. Aina löytyy vaippoja, korviketta, ravintola joka muussaa perunaa, mangoa tai banaania, paikka minne laskea päänsä tyynylle. Ja apua saa kun pyytää.






Olin helpottunut kun tajusin ettei meidän tarvitse jättää meille tärkeää asiaa, vaan voisimme edelleen tehdä niitä asioita mistä nautimme. Ettei se vauva sittenkään muuttanut elämää sellaiseksi missä pitää uhrata kaikki.






Kuten moni muukin lapsiaan ympäri maailmaa raahaavat, myös me olemme saaneet kuulla että se on turhaa, pahimmillaan haitaksi lapsille.


Olen siitä täysin eri mieltä. Tosiasiassa se lapsikin saattaa nauttia maailman näkemisestä.


Kaikki mitä ihmisinä koemme, vaikuttaa meihin. Se vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin, itseemme, luontoon, kulttuureihin, maailmaan. Se vaikuttaa siihen miten näemme elämän ja mistä näkökulmasta asioita katsomme. Sitä tarvitaan tässä maailmassa ja maailmantilanteessa yhä enemmän. On vaikea asettua toisen saappaisiin jos ei ole koskaan käynyt kotikuntansa ulkopuolella. Eikä ehkä all-inclusive resortissa makaaminenkaan muualla maailmassa paljoa auta näkökulmien laajentamiseen.

Siksi me haluamme viedä Bellaa näkemään mitä muualla maailmassa on, niiden resorttien lisäksi.

Meistä molemmat myös uskoo siihen ettei maailma tunnu mahdottoman isolta ja pelottavalta kun joskus on aika nähdä sitä omin avuin, kuka tietää, ehkä hakeutua sinne työn tai harrastusten perässä.







Aina välillä kun sitä kuljettaa lastansa ympäri maailmaa herraties minkälaisiin paikkoihin sitä mietii koko homman järkevyyttä. Sitten sitä muistaa ettei halua miettiä myöhemmin elämässään mitä kaikkea jäi tekemättä ja pahimmillaan syyttä lastansa siitä.


Kun se jälkikasvu eräänäkin aamuna istuu kotona 
yltäkylläisen aamiaispöydän äärellä kanssasi ja sanoo:
 "Äiskä, ne lapset siellä fijiläisessä kylässä.
 Niillä ei tainnut olla paljoa leluja. 
Onkohan niillä vielä ne lelut mitkä annoin niille?", 
silloin tiedät että se kaikki oli sen arvoista.






Kirjoittaja on esittänyt tässä postauksessa täysin omia mielipiteitään, ilman mitään tieteellistä faktaa 
ja on sitä mieltä että erityisesti makuasioista kannattaa kiistellä sillä faktoista kiistely on typerää. Sana on vapaa.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Mimmi Free'kend tulossa - kokeilisitko vapaalaskua?



Vapaalasku. Siitä alettiin puhumaan enemmänkin muutama vuosi takaperin, aihe alkoi pompahtelemaan esille erilaisissa yhteyksissä. Kiinnostuin heti. Siinä näytti yhdistyvän ulkoilma, vauhti ja koskemattoman kauniit maisemat.






Minä olen lasketellut pienestä pitäen, mutta ennemminkin etelä-Suomen pienillä nyppylöillä kuin kuninkaallisilla alpeilla. Vasta myöhemmin kuvioon astuivat jyrkemmät mäet, kunnes koko lasketteluharrastus väistyi muiden harrastusten tieltä vuosiksi. Ehtiköhän niitä vierähtää jopa kymmenen välissä.


Onneksi laskeminen on vähän sama kuin pyörällä ajo - se vaan muistuu mieleen jostain selkärangasta.



Vapaalasku on laskettelua varsinaisten rinteiden ulkopuolella. Etsitään hyviä paikkoja, missä muut ei ehkä vielä ole laskeneet, hyviä puuterilumisia rinteitä. Lähdetään sinne missä muut eivät vielä ole olleet, ja sinne mennään lihasvoimin, ei hissillä.







Tämä on se vaihe, kun tuntuu siltä että tavalliset laskettelurinteet on nähty, ja on aika hakea vähän lisää uutta innostusta ja rakkautta lajiin. 



Minä hamuan niitä koskemattomia rinteitä, sillä tavalliset laskettelurinteet muuttuvat päivän myötä tuntumaltaan erilaisiksi. Tavallisissa rinteissä parasta on jos sinne pääsee heti aamusta, kun muut eivät ole siellä vielä laskeneet. Vapaalaskulla koskemattomia rinteitä on laskuissa enemmän.

Mennään sinne aidan toiselle puolelle.





Miten aloittaa?


Tapoja on varmasti useita. Moni lähtee kavereiden houkuttelemana kokeilemaan. Minä olen lähdössä ensimmäistä kertaa testaamaan vapaalaskua Pyhälle Mimmi Free'kendille ohjatusti 2.-4. maaliskuuta, eli ihan kohta!

Se tuntuu jotenkin hyvältä vaihtoehdolta - saada opetusta siitä miten tätä tehdään turvallisesti ja päästä porukan mukaan testaamaan, sillä vapaalaskussa on aina olemassa lumivyöryriski.

Enkä minä sinne nyt ihan yksin mene, vaan toisen mimmin kanssa niin on vielä vähemmän orpo olo.






Pyhä Ski Resort järjestää sarjan vapaalaskutapahtumia talvella. Mimmi Free'kendiä kuvaillaan näin:

"Viikonloppu sopii naislaskijoille, jotka laskevat varmasti jo rinteessä, mutta haluavat lähteä kokeilemaan vapaalaskua lähioffareilla ja takamaastoissa sekä kokeneemmille harrastajille, jotka kaipaavat lisävinkkejä omaan laskemiseensa. Viikonloppuun ovat tervetulleita niin alppi-, tellu- kuin lumilautamimmitkin. Osa ohjatusta tapahtumaohjelmasta on lajikohtaista, osa taas kaikille lajeille yhteistä."


Viikonlopun ohjelman hinta on 120 €, ja se sisältää itse ohjelman ja opetuksen. Minusta tuntuu jotenkin mukavalta että saa mennä naisporukalla mäkeen. Jostain syystä, enkä oikein ymmärrä itsekään mistä, tuntuu jotenkin nolommalta olla täysin ummikko miesten silmissä.





Free'kendeitä järjestetään erilaisilla teemoilla, lue niistä lisää täältä. Ja Pyhä on vapaalaskun mekka Suomessa seitsemällä vapaalaskualueellaan, joten sieltä on hyvä aloittaa ja ehkä jatkaakin, toisaalta.

Pyhälle pääsee joko lentämällä Rovaniemelle tai Kuusamoon ja ottamalla alle joko SkiBussin tai oman auton. Sissit ajaa tietysti koko matkan itse, myös Helsingistä. :)


Oletko jo hurahtanut vapaalaskuun tai kiinnostaisiko edes kokeilla?





Mimmi Free'kendille olen menossa blogimatkalle, ja kerron teille myöhemmin miten aloittelijalle kävi. Ehkä jopa videoin jos ei nolota liikaa.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Poronkusema halki talven ihmemaan


Tavallaanhan sitä kuvittelisi että kun on suomalainen, on myös nähnyt ja ollut lähikontaktissa poron kanssa. Vähän samoin kun ulkomaalaiset varmaankin kuvittelevat kaikkien suomalaisten käyneen Lapissa. Vaan eipä kaikki ole poroa nähneet tai käyneet Lapissakaan.





Levillä ajattelin ilahduttaa reisiäni pitämällä päivän tauon laskuissa, ja tytärtäni vähän hauskalla tekemisellä yhdessä. Poroajelussa pääsisi fiilistelemään sekä luontoa että poroja.

Aina kun on kyse eläinaktiviteetista, kannattaa etukäteen selvittää mahdollisimman hyvin ettei ole tekemässä mitään, mistä eläin kärsii, ja että niitä pidetään hyvin. Porot ovat lähtökohtaisesti innostuneita vetämisestä, joten porojen tapauksessa jäljelle jää hyvinvoinnin varmistaminen. Valitettavasti on tapauksia missä tämä ei toteudu ja tuolloin vetäminenkään ei maistu. Huskysafarin päätimme jättää välistä, lue lisää niistä täältä.

Me kipusimme Riikka Kenttälän emännöimän Sammun-Tuvan porokyytiin kirpakkana talvipäivänä pienen bussimatkan päässä Leviltä. Autoa ei aktiviteettiin tarvitse, sillä keskeltä Sirkan kylää, eli Levin laskettelukylää, lähtee yhteiskuljetus Levin matkailuinfon edestä.











Riikan tokan porot eivät meinaa paikoillaan pysyä kun tajuavat saavansa kohta juosta.

Kun kaksi rekivaljakkoa lähtee juoksemaan kohti useamman kilometrin päässä olevaa taukopaikkaa, pakkaslumi heijastelee laskevan auringon säteissä kauniisti ja narskuu mukavasti jalaksen alla.

Istumme peiteltyinä paksujen peittojen alla. -18 pakkasastetta ei tunnu lainkaan niin pahalta kun voisi kuvitella, mutta olen minä itseni lämpimämmäksikin tuntenut joskus. Maisemat ovat hengästyttävän kauniit. Taaempi poro pyrkii meistä ohi jatkuvasti, on ilmeisen kova kiire.











En tiedä kauanko olemme istuneet nauttimassa maisemista metsän siimeksessä, mutta ehkä reilu puolen tunnin ajelun jälkeen olemme taukopaikalla. Poronkusema meille luvattiin. Virallisesti se on 6 km.

Perheyrityksenä pyörivän Sammun-Tuvan vanha emäntä, Riikan äiti, toivottaa meidät tervetulleeksi kodan sisälle. Tai en tiedä mikä tuo rakennus oikeastaan on, mutta sen sisällä on ihanan lämmin tulen loimussa kuksa kädessä. Hörpin lämmintä marjamehua ja jutustelen hollantilaisten ja sveitsiläisten kanssa samalla kun Riikka äiteineen valmistaa meille pororieskoja. Olen iloisesti yllättynyt siitä että minulle on varattu gluteeniton vaihtoehto matkaan.











Huomaan miettiväni että voisin mieluusti tulla tänne kotaan yöpymään, vaikkapa merkkipäivää juhlistamaan Miikan kanssa. Kotaa kuulemma vuokrataan. Hiihtovaeltajat ja lumikenkäilijät yöpyvät täällä joskus porukalla. Toiminnasta ei haluta kasvattaa liian suurta, sillä sitä pyöritetään perheen kesken.

Vielä jälkiruoaksi muille nisua, keksiä ja minulle ruokavammaiselle herkullista kääretorttua ennen kuin kokeilemme lassota poronsarvia. Riikka tuntuu olevan tässä hommassa haka, eikä ihme. Nainen on 5-vuotiaasta asti saanut harjoitusta.














Hyppäämme rekiimme ja aloitamme paluumatkan. Ylemme laskee sinertävä kajastus ja hengitys höyryää tulomatkaa enemmän. Taidamme kaikki kaivautua syvälle peittojen alle mahdollisimman lämpimään. Yhtä asiaa turistit eivät varmasti ole vielä oppineet: 'ei ole huonoja kelejä, on vain vääränlaista pukeutumista'.






Kun kävelemme takaisin bussille kysyn Riikalta mikä saa nuoren naisen jäämään Lappiin ja Sammun-Tupaa vetämään vaikka muut nuoret kaikkoavat kaupunkeihin ja työmiehiä on vaikea löytää avuksi.

"Täällä ihmiset on ystävällisiä ja heillä on aikaa. Luonto on aina lähellä ja siitä pääsee joka päivä nauttimaan. Täällä saa olla juuri sellainen kun on, ei tarvitse esittää mitään. Saa olla hiljaa tai saa puhua."







Pororetken teimme yhteistyössä Levin Matkailun ja Sammun-Tuvan kanssa heidän bloggaajavierainaan. Retken voi varata Levin matkailun kautta tai suoraan Sammun-Tuvalta. Retken hinta on 120 € / aikuinen ja 60 € / lapsi, ja se on hintansa väärti. Sivuilta käy myös ilmi että kota on nimeltään turvekammi. 

Vaikkei pororetki niin kiinnostaisi, Sammun-Tuvan kahvila vanhassa tuvassa on hurmaava. Se on myös hiihtoladun varrella, joten kannattaa poiketa!