torstai 23. helmikuuta 2017

"Uhrasin kaiken sinun takiasi" - eli miksi matkustan lapsen kanssa


Bellan ollessa 5 kuukautta vanha, pakkasimme rinkkojamme ensimmäistä kertaa yhteistä matkaa varten. Määränpäänä oli Bangkok, Koh Tao ja Indonesian Bali, Ubud ja Lombok kuukauden verran. Bellalle mukaan pakattiin oman telttasängyn lisäksi aurinkosuoja-asu, äidinmaitokorviketta, kertakäyttöpusssituttipullo ja kantoliina. 

Minkäänlaisilla rattailla ei näissä kohteissa olisi tehnyt mitään kuitenkaan. Eikä turvakaukalolla.






Ennen matkaa eksyin jollekin keskustelufoorumille kyselemään tietäisikö kukaan löytyykö Koh Taolta vaippoja, vai pitäisikö raahata mantereelta mukaan.


"Pitääkö lapsen kanssa lähteä minnekään,
miksei vauva-ajasta vain voi nauttia kotona?", oli vastaus.
Siitä asiasta en ollut pyytänyt mielipidettä.



Kun lähdimme maailmanympärimatkalle, joku ihmetteli miksi me nyt lapsen kanssa sinne lähdetään. Eihän se siitä mitään kuitenkaan muistaa. Muistaa tai ei, lähdimme sinne meidän aikuisten takia, emme lapsen. Uskon sen sijan kyllä että se opetti ja muokkasi myös Bellaa ja hänen sielunmaisemaansa paljon, vaikkei siitä täysin kirkkaita muistikuvia aikuisiälle jäisikään.






Joskus kuulee vanhempien melkein kilvoittelevan siitä kuka uhraa lastensa eteen eniten.

Milloin joku ei ole koskaan juonut alkoholia lapsensa nähden, milloin on jätetty kaikki omat harrastukset pimentoon, milloin lasta ei voida missään nimessä jättää hoitoon vaikka ikää olisi jo vuosi tai parikin. Myös matkustamisesta luovutaan, ehkä sen pelossa miten siellä pärjää, ehkä sen takia että jostain syystä monien mielestä vauvan ja lapsen kanssa ei vaan kuulua lähteä minnekään.


On uhrattu kaikki lapsen takia.

En halua olla se joka miettii luopuneensa itselleen tärkeistä asioista, pahimmillaan syyttää myöhemmin lasta siitä ettei tullut tehtyä niitä asioita mitä halusi koska muksu. En vaikka vähän, tai vähän enemmänkin, etukäteen joskus pelottaisi.







Näin jälkikäteen ihmettelen ehkä vähän meidän rohkeutta aloittaa vauvan kanssa matkailu reppureissusta Aasiaan. JOS lapsi ei olisikaan ollut reissuhenkinen yhtään, olisi voinut olla nauru kaukana. Siellä se pieni ihminen kuitenkin istui yöbussissa ihailemassa maisemia, matkusti yölennot nukkuen, tuktukeilla ongelmitta, nautti hiekkarannoista ja lämmöstä ja hurmasi Lombokin hotellin tyypit, joita muuten kävimme tapaamassa kun vietimme 1,5kk maailmanympärimatkalla Indonesiassa. Muistivatkin meidät kaikki.


Toisaalta kiittelen meitä siitä rohkeudesta, sillä se todisti sen ettei meille tärkeää asiaa tarvinnut hylätä. Ja että jos vauvan kanssa pärjää näissä paikoissa, sen kanssa pärjää vähän missä tahansa, vähän helpommassakin kohteessa. Aina löytyy vaippoja, korviketta, ravintola joka muussaa perunaa, mangoa tai banaania, paikka minne laskea päänsä tyynylle. Ja apua saa kun pyytää.






Olin helpottunut kun tajusin ettei meidän tarvitse jättää meille tärkeää asiaa, vaan voisimme edelleen tehdä niitä asioita mistä nautimme. Ettei se vauva sittenkään muuttanut elämää sellaiseksi missä pitää uhrata kaikki.






Kuten moni muukin lapsiaan ympäri maailmaa raahaavat, myös me olemme saaneet kuulla että se on turhaa, pahimmillaan haitaksi lapsille.


Olen siitä täysin eri mieltä. Tosiasiassa se lapsikin saattaa nauttia maailman näkemisestä.


Kaikki mitä ihmisinä koemme, vaikuttaa meihin. Se vaikuttaa siihen miten suhtaudumme muihin, itseemme, luontoon, kulttuureihin, maailmaan. Se vaikuttaa siihen miten näemme elämän ja mistä näkökulmasta asioita katsomme. Sitä tarvitaan tässä maailmassa ja maailmantilanteessa yhä enemmän. On vaikea asettua toisen saappaisiin jos ei ole koskaan käynyt kotikuntansa ulkopuolella. Eikä ehkä all-inclusive resortissa makaaminenkaan muualla maailmassa paljoa auta näkökulmien laajentamiseen.

Siksi me haluamme viedä Bellaa näkemään mitä muualla maailmassa on, niiden resorttien lisäksi.

Meistä molemmat myös uskoo siihen ettei maailma tunnu mahdottoman isolta ja pelottavalta kun joskus on aika nähdä sitä omin avuin, kuka tietää, ehkä hakeutua sinne työn tai harrastusten perässä.







Aina välillä kun sitä kuljettaa lastansa ympäri maailmaa herraties minkälaisiin paikkoihin sitä mietii koko homman järkevyyttä. Sitten sitä muistaa ettei halua miettiä myöhemmin elämässään mitä kaikkea jäi tekemättä ja pahimmillaan syyttä lastansa siitä.


Kun se jälkikasvu eräänäkin aamuna istuu kotona 
yltäkylläisen aamiaispöydän äärellä kanssasi ja sanoo:
 "Äiskä, ne lapset siellä fijiläisessä kylässä.
 Niillä ei tainnut olla paljoa leluja. 
Onkohan niillä vielä ne lelut mitkä annoin niille?", 
silloin tiedät että se kaikki oli sen arvoista.






Kirjoittaja on esittänyt tässä postauksessa täysin omia mielipiteitään, ilman mitään tieteellistä faktaa 
ja on sitä mieltä että erityisesti makuasioista kannattaa kiistellä sillä faktoista kiistely on typerää. Sana on vapaa.

29 kommenttia:

  1. Ihana teksti ja allekirjoitan kaiken! Kiitos tämän kirjoittamisesta.

    Me ei oltu esikoisen kohdalla yhtä rohkeita, johtuen osittain lapsen... hmmm... suuritarpeisuudesta. Eikä ehkä tullut edes mieleen! Mutta muuten ollaan lasten kanssa reissattu (tosin lyhyempiä ja tavallisempia) reissuja ja nautittu täysin siemauksin! Olen täysin varma, että lapselle on vain hyväksi nähdä maailmaa. Ja usein vauva/pieni lapsihan viihtyy missä vaan, kun saa olla äidin ja isän kanssa. Mutta tietenkään pakko ei ole matkustella, jos se ei tunnu itsestä hyvälle tai muuten siihen ei ole mahdollisuutta.

    Jos liian paljon uhraa rakastamiaan asioita, niin silloin kadottaa itsensä ja saattaa lopulta tulla katkeraksi. Se ei ole oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, ole hyvä! :) Kiitos kun tuli lukemaan ja jaksoit kommentoidakin!

      Lapsissa on vähän erojakin, ei mekään koliikkimuksun kanssa oltais lähdetty minnekään, mutta siunaantui helppohoitoinen ja hyvin nukkuva niin silloin reissaaminenkin oli helppoa.

      Ja juuri näin, ei ole pakko lähteä minnekään jos ei halua. Mutta kyllä sen lapsen kanssa voi. Jotkuthan sitten rakastaa ihan eri asioita, ja sitten kannattaa tehdä niitä. Itseään ei kannata kadottaa.

      Poista
  2. Otimme esikoisen ensimmäiselle matkallemme mukaan ja hyvin pärjäsimme 8-kuukautisen vauvan kanssa. Kyseessä oli viikon alppireissu ja jösses sitä iloista naamaa, kun seisoimme rattaiden kanssa Riva Del Gardan satamassa. Lapsen naamalle levisi leveä, onnellinen hymy katsellessaan ympärille ja lapsi alkoi vilkuttamaan ihmisille. Silloin ymmärsimme, että tuo 8-kuukauden ikäinen lapsi nauttii matkasta ja maisemista ihan samalla tavalla kuin me aikuisetkin. Stoppi matkoihin tuli haastavan kuopuksen kanssa, joka syntyi keppoisasti alle kahden vuoden sisällä esikoisen syntymästä. Siinä meni yli vuosi totutellessa unihäiriöistä normaaleihin nukkumisaikoihin.

    Sitten aloitettiinkin pikkuhiljaa risteilyt ja Tukholmassa talsiminen, helikopterilento Tallinnaan jne. Eikä aikaakaan, kun mentiin jo ympäri maailmaa. Ne hetket, jolloin lapsi nauttii kokemastaan ja näkemästään, pohtii syviä mietteitä erilaisista ihmisistä ja kulttureista on meille vanhemmille hyvin mieluisia. Siitä tietää, ettei ole tehnyt mitään väärää "raahatessaan" lapsia maailmalla.

    Ja tuo Katin kommentti tuossa aiemmin, "Jos liian paljon uhraa rakastamiaan asioita, niin silloin kadottaa itsensä ja saattaa lopulta tulla katkeraksi. Se ei ole oikein." on niin totta. Kun äidillä/vanhemmilla ei ole kivaa, heijastuu se myös lasten hyvinvointiin. Jatka samaan malliin,ja mekin jatketaan samaan malliin. Mitä sitä muuttamaan hyväksi havaittua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin liikuttava kertomus että pala nousee tässä kurkkuun! Voin vaan kuvitella sitä ilon ja onnen naamaa. :)

      Kahden vaippaikäisen kanssa ei ehkä ole ihan niin helppoa, sen kyllä ymmärtää, varsinkin jos on haastavampi tapaus. Ja menee meilläkin nämä reissaamiset aalloittain. Joskus huvittaa enemmän, joskus vähemmän.

      Minusta on myös hauska huomata miten syviä ne mietteet voi olla. Ja miten ne saattaa ihan kummallisessa tilanteessa sitten niitä muistella.

      Jatkakaa samaan malliin, matkakuume.net approved! ;)

      Poista
  3. Todella hyvä teksti! Kiitos tästä! �� Ite oon sitä mieltä, että kyllä lasten kanssa kannattaa reissata, jos vaan itse niin haluaa. Me meinataan ainakin jatkaa samalla lailla kuin ennenkin. Meillä on puolivuotias neiti ja ensimmäinen ulkomaanmatka tulee vastaan maaliskuussa kun lennetään Englantiin. Vähän kyllä jännittää miten menee, mutta sehän on selvä. Ei kuitenkaan ole kokemusta vauvan kanssa lentämisestä. Mielestäni kuitenkin asenne ratkasee paljon. Te ootta kyllä hyvä esimerkki niille jotka väittää, että vauvan kanssa ei pärjäis. Nostan hattua! Kiitos muutenkin kirjoituksista. Oon saanu paljon rohkeutta vauvan kanssa matkustamiseen teän tekstien kautta.��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa kuulla että olette rohkeasti lähdössä! Mitä todennäköisimmin matka menee paremmin kuin hyvin. Ja jos ei mene, niin ensi kerralla te olette valmiimpia siihen mitä tuleman pitää. Muistakaa myös että huuto kuulostaa teidän korviin pahemmalta kuin muiden korviin. Olette ihan oikeassa siinä että asenne ratkaisee!

      Ja kiitos niin kovasti kommentistasi - lämmittää ihan toden teolla aina kun kuulee että joku saa inspiraatiota, iloa ja rohkeutta tehdä asioita. Tekee aina tästä bloggaamisesta palkitsevampaa. ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  4. Matkustaminen ja maailma ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä niin paljon, 50-luvulla syntyneen näkökulmasta :-) Nykyisin tuntuu, että tuttavapiirissä häämatka, joka kestää alle 6 kk eikä kierrä maapalloa ei ole mitään eikä nyt niitä vanhempainvapaita ole tarkoitettu kotona oleiluun!

    Toisenlaisessa maailmassa pääsin kuitenkin itsekin maailmalle, tosin vasta lähempänä kymmentä ikävuotta ja silloinkin "vaan" Ahvenanmaalle ja Ruotsiin. Vähän myöhemmin kuitenkin isän kanssa Eurooppaan, esikoisen etuoikeudella ja vielä myöhemmin, mutta alle 18-vuotiaana, yksinkin Eurooppaan, vanhempien tuella.

    Omia lapsia meillä ei ole, mutta sisaren- ja veljenlapsia olemme lainanneet mukaan matkoillemme heidän ollessaan nuorempia: tosin lainalasten kanssa ei maailmalla viikkoa kahta enempää voi kerralla olla, tulee äitiä ikävä :-)

    Erityisesti vanhemman sisarentyttäreni kanssa on tehty ihan huikeitakin reissuja: 2 viikkoa purjehtien Karibialla tai 2 viikkoa safareita Tansaniassa. Masaikoulun näkeminen taisi tuolloin jo teini-ikäiselle tytölle nostaa Turun koulujen arvoa kovasti! Disneylandit niin Pariisissa kuin Hongkongissa ovat olleet kivoja elämyksiä suvun nuorison kanssa, kuten kaupungit kuten vaikka Pariisi tai Lontoo. Ne kokee itsekin eri tavalla kun niitä esittelee "uudelle" ihmiselle.
    Joskus ystävämme ovat "kiitelleet" meitä, kun olemme näitä kummilapsiamme vieneet maailmalle, mutta minusta reissut ovat kaikki olleet heidän kanssaan niin hienoja, että emme todellakaan koe mitenkään uhrautuneet vaan olemme itse saaneet niistä matkoista kaksin verroin kun mukana on ollut myös lapsi/nuori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat vaan liikkua sellaisissa piireissä että häämatkatkin on noin pitkiä - ei ne ihan kaikilla ole. :)

      Ei omassakaan nuoruudessani kaikki reissaanneet. Meidänkin perhematkat kohdistuivat useimmiten Tukholmaan, ja joskus pakettimatkalle jonnekin, minne minä en lentopelkoni takia lähtenyt.

      Tiedätkö, aivan mahtavaa että olette ottaneet mukaan lähipiirin lapsia! Paitsi että tekee hyvää lapselle saada kokea maailmaa toisten kun omien vanhempiensa kanssa, niin antaa myös vanhemmille vähän lomaa lapsista. Ja kaikilla vanhemmilla ei ole myöskään samalla tavalla mahdollisuutta viedä lapsia reissuihin!

      Täytyy sanoa että lapsen kanssa myös pääsee eri tavoin kokemaan. Ei mekään kaksin oltaisi menty Disneylandiin, mutta lapsen takia mentiin - ja sehän oli aivan huikean hauska paikka! Ihan kuten sanot, ne kokee eri tavoin.

      Mahtavaa Pirkko, ja kiitos erinomaisesta kommentista! ♥

      Poista
  5. Kiitos, just näitä asioita oon pohtinut viime aikoina odottaessani esikoista. Ihana huomata, että elämän ei tarvi täysin muuttua lapsen myötä vaan vanhemmilla on edelleen oikeus tehdä sitä, mitä haluavat. Onneksi myös omat vanhempani ovat aikanaan näyttäneet, että lapset voi hyvin integroida omaan elämäntapaan. Me ei reissattu ulkomailla mutta sitäkin enemmän Lapissa: olin 8 kk kun olin ensimmäisen kerran viikon erämaassa. Kuulemma sitäkin oli kauhisteltu mutta näistä jokavuositista reissuista on jäänyt ihania muistoja, enkä malta odottaa, että pääsen näyttämään omalle lapselle niin Suomea kuin maailmaa vähän kauempaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erämaa ja Aasia ei välttämättä eroa muuten, paitsi että erämaassa on varmaankin vähemmän vaippoja tarjolla. :) Ihan hurjan paljon tsemppiä odotukseen! ♥ Toivotaan että saatte sellaisen pakkauksen jonka kanssa pystyy heposti lähtemään. Ja jos ei ihan heti pystyisikään niin jonkin ajan kuluttua se yleensä helpottaa.

      Ihania, tulevia matkoja!

      Poista
  6. Ihana teksti. Samoja kommentteja mekin olemme kuulleet kun olemme matkanneet poikamme kanssa. Ensimmäinen reissu tehtiin kun hän oli 10kk vanha. Mitään ongelmia ei ole koskaan ollut. Toki ne halvimmat guesthouset on jätetty, mutta juuri mistään muusta ei ole tarvinnut tinkiä. Itse asiassa lapsen kanssa matkaaminen on rauhoittanut sitä paikasta toiseen sinkoilua ja lomat tuntuvatkin ihan lomalta kun viettää päiviä altaan reunalla.
    Eihän ne lapset mitään noista matkoista muista, mutta itse ainakin mietin että se kokemus on tärkein kaikenikäisille.Uskon että jotain kuitenkin jää mieleen vaikka se olisikin vain aistitasolla esim. erilaiset hajut, tuoksut. Ja onhan matkailu vaihtelua myös lapselle. Itse ainakin nautin katsella sitä intoa kun taaperomme juoksi ekan kerran mereen ja sen jälkeen pyöri hiekalla. Voi sitä riemua. Tai paikallisiin lapsiin tutustuminen Balilla. Se on lapsille vaan niin helppoa. Eikä tuo 6v nykyäänkään ujostele mennä mukaan leikkimään vaikkei yhteistä kieltä olisikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltäkin olisi jo aikaa sitten jäänyt halvimmat guesthouset pois majoituslistalta, ihan ilman sitä lastakin. Loput asiat skidin kanssa on ollut järjestelykysymyksiä. En voi väittää että oltaisiin saavutettu samanlainen rauha vielä, mutta ehkä sinnekin joskus päästään. :)

      Ihan samanlaisia fiiliksiä ollut meilläkin katsoa lapsen riemua matkoilla. Ja niin superia nähdä kun lapset keskenään löytävät yhteisen kielen ilman että toisiaan ymmärtäisivätkään perinteisessä mielessä. Jotenkin ne asiat aina suttaantuu. Olisi meillä aikuisilla opittavaa tuosta monella. :)

      Jatkakaa samaa rataa!

      Poista
  7. Yhdyn muiden mielipiteisiin: ihana kirjoitus. Meille syntyi 3 lasta 3:n vuoden aikana 3:ssa eri maassa, joten kaikki matkustaneet alle kaksi kuukausisesta asti, ja hyvin mennyt. Vanhin on ollut kymmenessä eri koulussa, ja ihan hyvin menee vaikka ollaankin "pilattu lapsen opinnot ja kaikki." :) Maailma opettaa. Enemmän kuin koulut, olen huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olettekin kyllä ihan hc-esimerkki! <3

      Maailma tosissaan opettaa, paitsi lapsia myös aikuisia. Kaikkien pitäisi joskus lähteä.

      Poista
  8. Ihana kirjoitus, jonka voi moni allekirjoittaa! Ja sitten on moni, joka ei ja sekin on tietysti ok. Ihan hyvä ettei KAIKKI halua samalla tavalla matkustaa, jää tilaa meille jotka haluamme :) Lapset sopeutuu paikkaan kuin paikkaan jos huomaavat vanhempiensa sopeutuvan. Uskoisin. Jos vanhemmat uivat kuin kala vedessä vieraammalla maalla, niin lapsi omaksuu helpommin saman piirteen. Näin onneksi ainakin käynyt meidän juniorin 7v kanssa. Olemme matkustaneet hänen kanssaan koko ajan, nyt parhaillaan 3kk takana maailmanympärimatkaa ja tyyppi on ihan parasta matkaseuraa <3 Ja me kyllä olemme välillä aika murjuihinkin osuneet... Ja ennen tätä ja varmasti pian jälkeenkin olemme myös juniorin jättäneet isovanhempien hellään huomaan jopa lähes pariksi viikoksikin meidän aikuisten oman reissun vuoksi, mikä tietysti ollut joillekin ihan kauhistus. Itse kasvoin pienenä pitkiäkin aikoja mummini kanssa kun vanhempani reissasivat ympäri maailmaa. Ja ihan ok aikuinen kait minustakin kasvanut, enkä rakasta vanhempiani yhtään vähempää sen takia. Meidän Leevi on nyt reissukoulussa ja oppii täällä reissussa varmasti muutaman asian enemmän kuin oppisi koulupenkillä Suomessa. Voisko olla parempaa oppia intiaanikulttuureista kuin paikan päällä Guatemalan kukkuloilla mayapuevloblossa tai Machu Picchulla ja pikkuisissa inkakylissä? Tai opetella päässälaskuja kyläkaupassa oikeilla ostoksilla? Ja ihmetellä miten eri kielillä ja eri maissa kuitenkin arkea eletään samantyyppisillä asioilla. Matkailu todellakin avartaa <3
    Kiitos teille kirjoituksista!! Teidän blogia tullut koluttua ennen reissua ihan huolella!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ei jotenkin ihan niin paljoa välitä siitä että olosuhteet ei välillä ole ihan ykkösluokkaa. Ja toisaalt aniiden kokemusten vuoksi myöskin arvostaa sitten kun on hienot ja hyvät puitteet.

      Miten te muuten koulutatte muksua? Kotikouluako? Tuli mieleen kun me ajoitettiin matka niin ettei tullut sen kanssa ongelmia.

      Kiitos kun olette olleet mukana lukemassa, ja mahtavaa että lähditte itsekin! <3

      Poista
  9. Kiitos ja amen! Tällainen teksti valaa uskoa siihen, että minäkin pystyn reissumamman elämään ja etten ole tehnyt ihan pöljiä ratkaisuja jo tässä vaiheessa kun esikoinen odottelee vasta mahassa. Tälle vuodelle jo 3 reissua buukattu, ensimmäinen noin 6kk kohdalle. Täytyy vain toivoa, että kaverista tulee helppo reissukumppani.

    En myöskään ymmärrä yhtään niitä kommentteja, että miksei vauva-ajasta voi nauttia kotona rauhassa keskittyen vain ja ainoastaan siihen. Toisille toimii, toisille ei. Mä olen kyllä sun kanssa samoilla linjoilla siinä, että myös omasta elämästä ja intohimoista pitää vauvasta huolimatta pitää kiinni. Toivon vaan että itse pystyn olemaan tästä vielä samaa mieltä puolen vuoden kuluttua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa! Paljon onnea loppuodotukseen nyt sitten vaan! Kyllä se reissumammailu vaan luonnistuu, kunhan ottaa oikean asenteen mukaan. Ja toivotaan myös että siunaantuu kohdalle ns. helpompi tapaus niin reissaaminenkin on helpompaa. Rohkeasti olette jo etukäteen varanneet reissun! :)

      Minustakin jokainen tekee kuten parhaaksi näkee. Jos ei alunperinkään ole ollut kotihiiri niin ei lapsen takia sellaiseksi tarvitse muuttua, ellei halua. Paljon asioita voi tehda vauvan ja lapsen kanssa kunhan valmistautuu vähän eri tavoin ja suunnittelee miten hommat hoidetaan.

      Tule sitten joskus kertomaan oletko vielä samaa mieltä jonkin ajan kuluttua. :)

      Poista
  10. Minä olen sanonut lapsille niin, että uhrasin kaiken sen takia, että te voitte täällä liottaa varpaita Atlantin aalloissa. Olemme tehneet elämässä paljon kompromisseja, jotta voimme reissata kolmilapsisena perheenä. Tavallisessa arjessa eletään säästeliäästi, että voidaan sitten lähteä reissuun. Tietenkään matkustaminen ei ole samanlaista kuin ilman lapsia: meidän lapsia ei voi kutsua maailman sopeutuvaisimmiksi matkakumppaneiksi, kun aina joku oksentaa tai on muuten kipeänä, mutta silti heidän kanssaan on kivaa reissata. Kunhan muistaa sovittaa suunnitelmat myös lasten tarpeisiin sopiviksi. Terveiset muuten Andalusiasta, missä olemme sairastaneet jo yhden vesirokon ja sitä kautta etsineet tyhjiä rantoja ja leikkipuistoja; mutta missä tällä hetkellä lapset elävät onnellista aikaa, kun majapaikasta löytyy koiria, kissoja ja kanoja. Lasten kanssa matkustaminen on mahtavaa - kunhan muistaa aina ottaa oksennuspusseja mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niinkin että joutuu matkojenkin takia uhraamaan aika lailla, varsinkin jos lapsia on useampia! Mutta siihenhän sitä rahansa pistää mitä arvostaa, jotkut isoon taloon, jotkus autoihin, jotkut matkoihin.

      Ja voihan apua! Toivottavasti loppureissu on ollut vähän antoisampi ja mennyt mukavammissa merkeissä eikä oksennuspusseille tai muulle vastaavalle ole ollut tarvetta. :)

      Poista
  11. Tosi hieno kirjoitus! Itsellä ei ole omia lapsia, mutta olen omille vanhemmilleni todella kiitollinen siitä että veivät meitä ympäri Suomea ja Eurooppaa. Isosiskoni oli ensimmäisellä ulkomaanreissullaan moottoripyörän kyydissä, sivuvaunussa 1,5 vuotiaana, vaaleanpunainen potta vain keikkui tavarakasan päällimmäisenä. Kahden lapsen kanssa oli hiukan jo vaikeampaa (varsinkin miun itsepäisen luonteen takia) joten moottoripyöräreissut vaihtuivat hetkeksi automatkoihin. Hauskaa oli sekin ja muistankin että sen aikainen mottoni oli kahdeksanvuotiaana "kokemushan sekin oli" kun jotain meni pieleen.
    On siis ihanaa lukea, että teidänlaisia vanhempia on olemassa ja Bellasta kasvaa varmasti avarakatseinen nuori nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kuulostaapa hauskalta! :D Moottoripyöräreissua ei olekaan tullut harkittua.

      Vanhemmilla on iso rooli siinä millaiseksi lapsi kasvaa ja kaikki nähty ja koettu tietenkin vaikuttaa arvomaailman lisäksi. 8-vuotiaan AinoEmilian motto kuvaa hienosti jotenkin sitä millaiseksi lapsen maailma voi muuttua kaiken sen myötä!

      Kiitos ja kumarrus, yritämme vanhempina parhaamme, kuten varmasti jokainen vanhempi lastensa kanssa. :)

      Poista
  12. Minä en tiedä mitään lapsista ja äitinä olemisesta, mutta ajattelen, että noin haluaisin elää, jos minulla olisi lapsi. Tuo on aika väsynyt lause, että "eikö siitä vauva-ajasta voi nauttia kotona"...Olen myös aina ihaillut naisia, jotka eivät huku siihen äitiyshömpötykseen, vaan säilyttävät edes osan itseään ja omia juttujaan. Vaikka itse olenkin lapsettoman vapauden valinnut, tämä oli silti kiinnostava juttu. Ja kuvat on tosi upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille sopii niin erilaiset asiat, jotkut niin rakastavat sitä "hömpötystä". :) Toisaalta ei nämä ihan toisensa poissulkevia asioita ole, riippuen vähän mitä sillä tarkoitetaan, mutta itsensä unohtaminen ja kaikkien itselleen tärkeiden asioiden unohtaminen ei tee hyvää kenellekään missään vaiheessa.

      Tosi kiva kuulla että aihe kiinnostaa vaikkei omia skidejä olekaan. Itseäni aina välillä harmittaa kun lapsellisten ja lapsettomien matkailijoiden välille rakennetaan näkymätöntä aitaa. Että jos lapsi on mukana reissussa niin se tarkoittaa automaattisesti bamsea ja kanariaa. Eihän se niin ole ja perhematkailuakin voi tehdä niin monella eri tapaa. Se olisikin ehkä ihan oma aiheensa. :)

      Ja kiitos, sattui löytymään pari onnistunuttakin otosta noin 50 000 kuvan joukosta! ;)

      Poista
  13. Loistava teksti! Mekään miehen kanssa ei aijota luopua matkailusta lapsentakia. Me lähdettiin ensimmäisen kerran reissuun kun lapsi oli 4kk. Musta ainakin tuntuu että meidän lapsi on parhaimmillaan matkoilla. :D Ensi talvena on tarkoitus lähteä valloittamaan Sri lankaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että harrastus on jatkunut lapsensaanninkin jälkeen! Kai se loma on lomaa lapsellekin. Meillä on erityisesti lämpimät kohteet olleet talvella sellaisia että lapsi on viihtynyt mukana ja osoittanut parhaat puolet. Ja kai se on ihan normaalia, sillä kukapa sitä tykkäisi michelinukoksi pakkauta aina ulosmennessä, pahimmillaan vielä loskaan ja räntään.

      Poista
  14. Hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä. Itsekin pohdin asias blogissani viime vuonna.
    https://lapsennimi.com/2017/10/pienten-lasten-kanssa-matkalle/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan näistä aina tasaisin väliajoin postailtu. Tuntuu siltä ettei aihe vanhene koskaan, ja tietysti niitä lapsiakin tulee koko ajan maailmaan lisää, kuin myös vasta vanhemmiksi tulleitakin. Ei lapsi tarkoita sitä etteikö vanhemmat enää saisi tehdä rakastamiaan asioita. Joten hyvä me, ja jatketaan kaikki samaa mallia! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!