torstai 30. maaliskuuta 2017

Kulahtanut rakkausloma huoneessa 346


Haikon Kartano on upea näky koko vaaleansinisessä komeudessaan. Se on se kuva millä sitä myydään joka ikisessä markkinointimateriaalissa mitä missään on. Stocka tarjoaa usein kanta-asiakasetuja tai muita tarjouksia tänne. Joskus aikoinaan se on edustanut parasta kylpyläkulttuuria ja tunnelmaa mitä Uudellamaalla on ollut tarjota.






Vähemmän upea näky on sen sijan arviolta 80-luvulla rakennettu kylpylärakennus, joka on aikansa kuva. Se sopisi ennemmin yhteen Kouvolan arkkitehtuurimaiseman kanssa kun tuon vaaleansinisen kartanon. Sisältä käsin sitä on onneksi uusittu jonkin verran sitten avajaispäiviensä. Pääosa hotellin huoneista sijaitseekin kylpylän yhteydessä.







Minä olen saanut Miikalta lahjaksi rentoutumisviikonlopun Haikkoon, ja sen aika on nyt, kun löysin kortin jostain muuttolaatikoiden seasta. Onneksi sentään ajoissa, enkä vasta kun se on on mennyt vanhaksi.


Huoneet


Kirjaudumme sisään hotelliin neljän aikaan, tunti sen jälkeen kun virallisesti on voinut. Hotelli on lähes täyteen buukattu.

Meille annettu huone sijaitsee suoraan kerroksen hissiaulan yhteydessä, ja lisäksi aulan yhteydessä on kaksi tiuhaan käytetty lasiovea, jotka loksahtelevat varsin kuuluvasti joka kerta kun ne avataan ja suljetaan. Olemme ajatelleet ottaa pienet päiväunet ennen kylpylään siirtymistä, mutta se jää ajatuksen tasolle. Huoneen äänieristys on niin heikko, että joka ikinen oven avaus, hissin oven avaus ja jokainen käytävällä vaihdettu sana kuuluu huoneeseen. Arviolta noin 30-40 kertaa puolen tunnin aikana. Näköala huoneestamme 617 on suoraan merelle, mutta huone on äänieristysongelman lisäksi todella pieni.


Kylpylään lähdemme vasta seitsemän aikaan välttääksemme pahimman ruuhkan ja lapsiperheiden melskeen ja käymme samalla respassa kysymässä toista huonetta. Virkailija pahoittelee tilannetta vilpittömästi ja taikoo meille huoneen täydestä hotellista toisesta siivestä.

Se on tuplasti isompi ja täysin hiljainen vaikkei sisustukseltaan mitenkään erityisen hieno, kuten ei edellinenkään. Kylpyhuone on huomattavasti pienempi. Huone 346 olkoot meidän huone.






Sitä jään ihmettelemään miksei meille annettu tätä heti kättelyssä?


Harmittaa ettei hotellista löydy parivuoteellista huonetta. Twin-sängyissä ei koskaan pääse toisen kainaloon kunnolla nukkumaan.




Jokaisessa huoneessa on muhkeat kylpytakit asiakkaiden käyttöön, mutta läpsykät maksavat 3,50/kpl. Ymmärrän tavallaan, sillä ne ovat kertakäyttöisiä, eivätkä päädy pesun kautta asiakkaalle uudestaan käyttöön, mutta kylpylähotellissa sitä melkein toivoisi silti.

Lahjakortista huolimatta huoneista joutuu myös maksamaan lauantailisän kun yöpyy viikonloppuna.



Kylpylä


Muistikuvissani Haikon Kartanon kylpylä on vaatimattomampi. Olen kohtuullisen varma että se on uusittu lähivuosina. Isomman altaan lisäksi tarjolla on kylmävesiallas, lämminvesiallas ja poreallas. Saunoja on infrapunaa, höyrysaunaa ja aromisaunaa pesutilojen normaalisaunojen lisäksi. Löylyt on kaikissa lempeät ja sisustukseen käytetty laadukasta puuta, joka ei kuumene liiaksi.





Tarjoilua tiloissa ei ole, mutta heti pukuhuoneiden ulkopuolelle on rakennettu lounge, jossa saa pientä purtavaa ja juotavaa, mitä tahansa sorttia. Ihan toimiva setti. Iltavuorossa lapsiperheet on ehtineet kaikota, mutta tunkua on muuten sen verran että kuumavesiallas jää meiltä väliin.

Kylpylää saa käyttää seuraavana päivänä vielä senkin jälkeen kun on checkannut itsensä ulos. Sen verta rentoutunut olo kylpylässä tuli, että päätämme hyödyntää tämän vielä ennen kotiinlähtöä. Kahdentoista jälkeen kylpyläosastolla ei ruuhkaa ole. Meidän lisäksi vain kourallinen muita.





Suosittelen lämpimästi käyttämään tätä mahdollisuutta hyödyksi.


Kartano ja sen lähimaastot


Haikon Kartanolla on kohtuullisen hyvät ulkoilumaastot. Kesäisin siellä voi myös pelata frisbeegolfia tiluksilla. Koska Suomen kevät, teimme vain lyhyen maastolenkin ennen aamiaista. Pokemoneja täällä on tarjolla suhteellisen hyvin, niille tiedoksi ketä se nyt kiinnostaa. Minä odotan lähinnä kesää ja aurinkoisempia kelejä, jotta ulkoilu on mukavampaa (vaikka asenteestahan se on lähinnä kiinni).






Aamiainen tarjoillaan (luojan kiitos) kartanon puolella. Buffet'sta löytyy jokaiselle jotakin, mutta erityisen sävähdyttävä se ei ole. Se menee ihan samaa kategoriaan kun Scandic tai Cumulus. Vain interiööri on hurmaavampi.

Vatsan saa täyteen ja gluteeniton tarjontakin on kohtuullinen, joskaan ei erityisen kehuttava. Erillisellä lautasella on yksittäispakattuna yksi leipä, yksi sämpylä, yksi donitsi ja muutami keksejä. Kuolaan normiruokailijoiden croissanttien perään, kuten lähes aina vastaavissa paikoissa.








Illallista emme valitettavasti pystyneet kokeilemaan kartanossa, sillä ensimmäinen vapaa pöytä olisi löytynyt vasta puoli kymmeneltä. Haikosta ei onneksi pitkään aja Porvooseen, jonka ravintolatarjonta taas on huikean hyvää. Ravintola Sinne tai SicaPelle ei esimerkiksi ole meitä kertaakaan pettänyt, eikä pettänyt SicaPellen neljän ruokalajin ateria tälläkään kertaa.

Huonepalvelusta ei ainakaan ole minkäänlaista mainintaa, mutta ainakin kylpylän lounaruokalahenkisestä bistrosta saa otettua huoneeseen mukaan. Palvelu kauttaaltaan on hotellissa ystävällistä ja hyvää.

Lopputulos


Sunnuntaina kylpylöinnin jälkeen suuntaamme nokan kohti kotia. Huoneenvaihdon jälkeen olen nukkunut hyvin, vaikken kiinni Miikan kainalossa kuten olen tottunut kiitos twin-sänkyjen.

Mieli on rento, ja tunnen myös tiukkojen lihasten rentoutuneen hyvin. Syytän siitä kylpylöintiä. Vatsa ja mieli on ilahtunut SicaPellen ateriasta, repussa on Brunbergin ihania toffeepaloja.








Ehkä ensi kerralla suuntaan kuitenkin kokeilemaan jotain muuta, jotain uudempaa ja vähän erilaista. Onhan tämä nähty jo useampaan kertaan. Ihan vähintään varaan huoneen mielummin kartanon puolelta. Mutta kyllä pikaisen ja rentouttavan rakkausloman jälkeen lähtee ihan uusin voimin taas seuraavaan viikkoon.


Vaikka loma olisi vähän kulahtanut, nainen ei!







Onko Haikon Kartano tuttu paikka? Käytkö rentoutumassa, virkistämässä mieltä tai hoitamassa parisuhdetta lähilomilla? Onko suosituksia mitä kannattaisi kokeilla?


12 kommenttia:

  1. Me oltiin Haikossa joskus vuosi sitten työporukalla. Yövyttiin siellä kylpylärakennuksen puolella ja onneksi huoneet oli remontoitu ja ihan ok. En ehkä itse lähtisi sinne rakkauslomalle, koska ei se tarjoa oikeastaan mitään sellaista, jota itse sellaiselta lomalta etsisin. Menisin mieluummin jonnekin kaupunkilomalle. Vaikka sitten ihan Porvooseen. Työporukallekin se oli vähän tylsä paikka, koska ei siellä ole mitään iltaelämää. Ranta-alue toki on ihan mukava ja saatiin me rantasaunalla bileet aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä, valopilkkuna tuolla oli kylpylä, joka oli muistikuvia parempi. Porvooseen on onneksi tosi lyhyt matka, mutta siellähän on myös ihania hotelleja, kuten hotelli Onni, missä on myös tuo Sicapelle. Suosittu paikkahan tämä taitaa olla nimenomaan työporukalla, mutta ei tosissaan mikään mesta bileitä kaipaaville. :)

      Poista
  2. Oho, no olipas... Haikko on ollut pitkään mielessä Suomen matkakohteena, mutten tiennytkään miltä siellä kylpylän puolella näyttää - oli mielikuvat vähän erilaiset! Aika tyypilliseltä suomalaishotellilta vaikuttaa. O _ O Outoa alkaa maksaa sandaaliläpysköistä erikseen, ja enpä ole ennen kuullut lauantailisästä! Aina sitä ilmeisesti oppii uutta. Kylpylä näytti aika samalta kuin täällä Naantalissa, ja ne on kyllä aina ihania, kun vaan pääsee rentoutumaan. ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylpyläpuoli oli ihan ok, mutta viikonloppuisin saattaa olla aikamoista ruuhkaa. Naantali on kyllä isompi, mutta tämä on ehkä aikuisille passelimpi. Muu hotellista oli sellaista Scandicin tasoa. Jos menee kartanon puolelle, silloin huoneet on olleet yleensä aika kivoja.

      Ja hei, lauantailisä oli mullekin ihan uusi juttu! :)

      Poista
  3. Vahvin muistoni Haikosta on jostain 80/90-luvun taitteesta, kun yrityksillä meni vielä tosi lujaa ja työntekijöitä koulutettiin aiheessa kuin aiheessa. Olimme Haikossa parin päivän "koirakoulussa", jossa meitä opetettiin käyttäytymään illallisilla, valitsemaan ravintolan kanssa fiksuja ruokayhdistelmiä eri tilanteisiin, pitämään maljapuheita, ymmärtämään isoa määrää ruokailuvälineitä jne. Ehkäpä myös paikka oli tuolloin vielä vähemmän kulahtanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa olla ensimmäiset työn ohessa tehdyt koulutukset muistikuvissa jostain 90-luvun lopulta tuolta Haikosta. Olihan se silloin varmasti aika erilainen paikka, kun Suomessa tuskin paljoa tarjontaa oli tuollaisista paikoista.

      Tiedätkö, koirakouluhan ei kuulosta lainkaan hassumalta! :D Voisihan sitä tuollaisissa ihan mielellään käydä, vaikka ne taitaa tulla jo aika lailla selkärangasta tässä vaiheessa. :)

      Poista
  4. Rakkauslomalla pitää aina olla mukana nippusiteitä. Niillä sänkyjen jalat yhteen niin voi rauhassa käpertyä kainaloon. Siivoojat eivät ilahdu jos unohdat poistaa ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      True dat! Meilläkin on monasti ollut mukana niitä, yleensä pidemmillä matkoilla tosin. Jotenkin kuvittelin että täältä olisi parisänky löytynyt. :)

      Poista
  5. Itsellä on läpsykät omasta takaa, kun tulee oleiltua paljon hotelleissa, joissa on vähintään uima-allas. Ne hotellien läpsykät kun ei oo niin kestäviä edes.

    Ei ole Haiko kyllä muuttunut ööö... liki 30-vuoteen...? Serkkuni meni siellä aikoinaan naimisiin.

    Katselen tuota sun gf-aamiaista kovin kateellisena... Kun täällä Keski-Euroopassa ei voi olla varma, että saanko yhtään mitään amiaiseksi - ilmoituksesta huolimatta... Nimim. kerran sain yhden keitetyn kananmunan... Suu loksahti auki kun kävin viime viikolla syömässä Flammkuchenia ja mulle tuotiin patonkia alkupalaksi! Siis ihan eka kerta kun olen saanut täällä ikinä gf-leipää ruokailun yhteydessä! Jospa se täälläkin alkaisi pikkuhiljaa yleistyä - ankeata vielä (tiedän muutaman kahvipaikan, mistä saa gf-kakkuja - siis MUUTAMAN tässä "tuppukylässä"...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin muuten juuri gluteenittoman flammkuchenin reseptin, jota ajattelin testata. :)

      Suomessa on yleisesti ottaen keliaakikoilla kohtuullisen hyvät oltavat moneen muuhun maahan verrattuna, se on selvä. ja koska taso yleisesti on niin hyvä ja tuotteita saatavilla, sitä odottaa aina hyvämaineisilta hotelleiltakin sen suhteen vähän enemmän.

      Poista
  6. Haikon Kartanon kartanohuoneet ovat upeita, mutta nuo kylpylän puolen huoneet taas ainoastaan huonoa mainosta koko paikalle. Kylpylä on, kuten arvelitkin, rempattu muistaakseni viime- tai toissavuonna kokonaan. Haikossa parasta on juuri illallinen, joka on oikesti niin korkeatasoinen kuin kartanon tyyli muiltakin palveluilta vaatisi. Varsinkin hovimestarit osaavat asiansa. Olen tosin aika varma että SicaPelle oli kaikesta huolimatta paras ratkaisu, heh. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo kylpyläpuoli on kyllä jotenkin kokonaisuudessaan surullinen sitä itse spa-osastoa lukuunottamatta.

      Sicapelle ei mene koskaan vikaan. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!