"Kun katson häntä, sisälläni läikähtää lämpö, joka ylettyy aina sormenpäihin asti" - pari sanaa parisuhteesta

Se ei ole mikään helppo juttu, se parisuhde. Alussa se on täynnä toivoa kaikesta kauniista tulevaisuudessa, helposta ja ihanasta elämästä. Mikään ei tunnu mahdottomalta. Elämä on yhtä vaaleanpunaista huumaa.

Ja se on ihanaa.

Elämä muuttaa kuitenkin muotoaan. Vaaleanpunainen höttö ei säily ikuisesti. Mukaan astuvat arjen realiteetit.

Siinä vaiheessa punnitaan, paljonko suhde oikeasti kestää. Alkuhuumassa kun kaikki on helppoa, eikä mikään este ole liian suuri voitettavaksi.

Kävimme ennen joulua Yle Suomella juttelemassa parisuhteesta. Mukana olivat myös Flirttimaisteri ja trubaduuri, parisuhdebloggaajat. Ohjelman voi kuunnella kokonaisuudessaan täältä.


Ohjelman juontaja Paula Jokimies halusi tietää, miten parisuhteessa säilytetään jatkuva intohimo. Se onkin hyvä kysymys. Intohimo on kuitenkin se asia, joka erottaa parisuhteen muista ihmissuhteista.

Marjaanaa ja Pekkaa oli ihana kuunnella. Yhteistä taivalta heillä on takana suurin piirtein yhtä paljon kuin meilläkin, mutta elämäntilanne on aivan eri. Heillä on lapset lentäneet jo pesästä, ja asuttavat viikot eri kaupungeissa koteja. Viikonloput vietetään tiiviisti yhdessä.

Meillä taas ollaan enemmänkin viikolla tiiviisti, viikonloppuna saattaa molemmilla olla omia menoja. Pienin lapsista on kaksi kuukautta ja esikoinen on vastikään aloittanut koulutaipaleensa. Kotikin on remonttivaiheessa, joten kiirettä piisaa.

Vasta viime vuosina olemme ymmärtäneet mitä sana "ruuhkavuodet" tarkoittaa. Se on sitä, kun pitää ehtiä venymään töissä uran takia, ja joutuu lähtemään taksilla töistä, jotta ehtisi hakemaan lapsen tarhasta ennen kuin se sulkee. Se on sitä kun yhtäkkiä toteaakin valmiiden pinaattilettujen olevan ihan käypää ruokaa lapselle, koska tärkeämpää on saada lapsi pidettyä hengissä. Se on sitä kun risteilee jossain wilmaviestien, harrastusten noutojen ja hakujen, eväsleipien tekemisten, vaipanvaihdon, kauppareissujen, laskunmaksujen, ikkunatoimittajien selvittämisten, pyykinpesun, ystäväsuhteiden ylläpitämisen, omien ja puolison harrastusten aikataulutetriksen ja lyhyiden yöunien seassa.

Se on sitä, kun päivän päätteeksi kaatuu sängylleen väsyneenä ja huokaisee helpotuksesta jos puolet asioista on muistettu hoitaa.

Samalla se on sitä, että tuntee suunnatonta iloa ensimmäisistä hymyistä, elää uudelleen oman ensimmäisen koulupäivänsä, kokee syvää tyytyväisyyttä kun näkee kasvun tapahtuvan niiden pinaattilettujenkin avulla, saa ympärilleen liudan uusia ystäviä muista vanhemmista, saa tukea niistä vanhoista, näkee, miten elämä sittenkin kantaa. Saa seurata, miten oma kopla kasvaa ja kehittyy, kokea se kaikki yhdessä.

Parisuhde saa pakostakin uusia piirteitä. Toiseen on tukeuduttava ihan eri tavalla, on rakennettava kaikin puolin toimiva tiimi, jotta arki rullaa. Enää ei kyse ole kahdesta, vaan kolmesta, neljästä, ehkä useammasta.

Sitä löytää voimaa pelkästään siitä, että on lämmin syli, johon käpertyä lusikkaan nukkumaan yhteiseen sänkyyn. Rakkauden uusi muoto on se, kun löytää aamulla valmiiksi paistetun kananmunan keittiöstä, tai se, että toinen hoitaa ruokaostokset, harrastukseenviennit tai ruoanlaiton, jotta toinen saa hengähdystauon. Se on sitä, kun keskellä kaikkea kaaosta saa halauksen, hellän sipaisun olkapäälle, tai sitä kun toinen jaksaa silittää uneen.

Yhdessä pysyminen kaiken keskellä on molemmille vapaaehtoista. Joka ikinen päivä me teemme valinnan olla toistemme kanssa.

Rakastuminen on helppoa. Rakastaminen ei aina. Sitä tietää kipinän vielä olevan tallella kun katsoo häntä pihalla haravoimassa lehtiä, seisomassa hoitopöydän äärellä vaihtamassa vaippaa, kantamassa kauppakasseja kotiin keskellä pimeää ja loskaa, ja sisällä läikähtää lämpö, joka ylettyy aina sormenpäihin asti.


Rakkaus on siellä kaiken elämän keskellä.