keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Vauvan kanssa - minne voi lähteä ilman riskejä, miten haet passin ja muut parhaat vinkit vauvan ensireissuille!


Lupasin koota teille parhaat vinkit ja käytännön ohjeet siihen, mitä pitää huomioida kun lähtee ihan pienen vauvan kanssa reissuun. On paljon asioita, joita en itse tajunnut miettiä lainkaan, ennenkuin joku sivulauseessa asiasta mainitsi. Kuten esimerkiksi sen, että tietyissä osissa maailmaa riehuu tuhkarokko, eikä vauva ole suojattu. 


Entä miten ostaa lentolippu kun vauvalla ei ole nimeä? Tai miten hankitaan ensimmäinen passi? Tai miten sitä sitten kuljetaan kentällä kun rattaita ei saa viedä?






Kohteen valinta


Aloitetaanpa ihan ensimmäisen kohteen valinnasta, joka ei ole ihan helppo juttu, varsinkin jos vauva on alle puolivuotias.

Kuuden kuukauden iässä vauva nimittäin saa vasta ensimmäiset rokotteet muun muassa tuhkarokkoa vastaan, eli niin kutsutun MPR-rokotteen. Antamista ei voi aikaistaa, koska sen tehot laskevat niin, ettei immuniteetista ole varmuutta. Vielä seitsemän vuotta sitten esikoiselle annettiin tämä jo viisikuisena, kun lähdimme kuukaudeksi reppureissaamaan Thaimaahan ja Indonesiaan.

Tuhkarokko puhututtaa nyt erityisesti koska Euroopassa on tauti puhjennut uudelleen kukkaan. Valitettavasti myös Suomessa laumasuoja on kadonnut ja on heikompi kuin monessa muussa Euroopan maassa, koska meilläkin rokotusvastaisuus on kasvussa. Tauti on myös siitä ikävä, että se tarttuu ihan ilmateitsekin, eli voi riittää että istuu samassa koneessa tartunnan saaneen kanssa.

Pahimmillaan tauti johtaa kuolemaan.





Lisäksi esimerkiksi tropiikissa vaivaa erilaiset taudit, joita vastaan ei edes ole rokotteita. Yksi esimerkki on dengue, joka on siitä kurja, että se on koko ajan leviämässä laajemmalle, eikä siihen ole lääkettä. Sitä ei kannata kovinkaan montaa kertaa sairastaa, koska lopulta sekin on fataali, joskaan ensimmäinen kerta useimmiten ei.

Nyt kuulostaa tietysti todella pelottavalta lähteä ylipäänsä minnekään vauvan kanssa. Se ei ole tarkoitus, mutta kuten missä tahansa asiassa, aina on olemassa riskejä, ja ne kannattaa etukäteen kartoittaa, ja sitten miettiä mihin itse on valmis lähtemään ja minkä riskin kantamaan. Kuten todettua, laumasuoja Suomessa esimerkiksi tuhkarokon osalta on matalampi kuin joissain muissa Euroopan maissa. Sitten esimerkiksi joillain alueilla Italiassa riski on hyvinkin korkea, muttei sielläkään kaikkialla.

Harmillisesti neuvoloissa ei osata yleensä neuvoa matkailuun liittyvissä asioissa kovinkaan tarkasti, koska se on rutiinien ulkopuolinen asia. Parhaiten neuvoja osaa antaa asiaan vihkiytyneet, esimerkiksi matkustamiseen erikoistuneet lääkärit yksityisillä lääkäriasemilla.






Kollegani ja kuopustamme kaksi päivää vanhemman vauvan äiti, Cocoa etsimässä -blogin Arna, otti tarkemmin selvää tästä aiheesta ja kirjoitti erittäin kattavan postauksen aiheesta. Kannattaa lukea se täältä.

Me päädyimme viisiviikkoisen kanssa kotimaahan Rukalle laskemaan. Huhtikuussa olemme lähdössä Kroatiaan, vaikka rokotuksia ei siis vielä olla annettu. Kroatia ei kuitenkaan kuulu korkean riskin maihin näissä taudeissa, ja aikakin on vielä turistisesongin ulkopuolella.

Esimerkiksi WHO:n sivuilta voi lukea mitä tauteja missäkin päin riehuu. Ja ne yksityisten lääkäriasemien erikoistuneet lääkärit ovat erinomainen valinta konsultointiin jos mikään mietityttää.



Voisinko ostaa lentolipun jo syntymättömälle vauvalle?


Tiedän, tiedän, matkakuume nousee aina kun puhutaan lomasta, oli se sitten etuliitteellä tai ilman. Jos oltaisiin esikoisen kanssa tiedetty miten helppo tapaus se onkaan, oltaisiin varmaan varattu liput jo odotusaikana ja käytetty kaikki äitiys- ja isyyslomat reissuihin. Kuopuksen kanssa otettiin sitten siitäkin selvää, miten syntymättömälle varataan liput.

Esimerkiksi Norwegianille voi varata infantin lipun nimettömänä, laittaa nimen kohdalle vain vauva, ja syntymän jälkeen ilmoittaa sitten tarkemmat speksit. Finnair kertoo että vauvan voi lisätä jälkikäteen olemassa olevaan varaukseen, eli varausta tehdessä ei tarvitse varata vauvaa vielä. Kaikista lentoyhtiöistä en ole ottanut selvää, mutta voisin kuvitella että näillä kahdella tavalla selviää useimpien lentoyhtiöiden varauksista. Laivalippuihin voi myös myöhemmin ilmoittaa nimen, ja junalipuissahan ei nimeä olekaan.

Pääasia on sitten että nimi on sama lipussa kuin tulevassa passissakin.





Miten hommaat passin vauvalle?


Oi niitä aikoja kun lapsen saattoi laittaa vanhemman passille. Sehän oli ihan äsken, eli silloin kun minä olin nuori. Vaan ei enää. Nykyään kaikki tarvitsevat oman passinsa, myös vauva. Kaikessa lyhykäisyydessään homma menee näin:


  1. Päätä vauvan nimi, mieluiten yhdessä puolison kanssa, jos sellainen on. (Puoliso ei ehkä arvosta jos toimit diktaattorina tässä.)

  2. Ilmoita tästä viralllisella lomakkeella maistraattiin. Maistraatin mukavat ihmiset vievät nimen sitten viralliseen rekisteriin, josta ystävällinen poliisihenkilö sen sitten nappaa viralliseen dokumenttiin. Jos asialla on kiire, kerro se asioidessasi maistraatissa, ja pistävät sen pikalinjalle. Näet sähköisestä Kanta.fi -palvelusta kun nimi on rekisteröity.

  3. Käy ottamassa kuva. Kysy valokuvaajalta ensin onko hän ottanut vauvasta kuvia aiemmin. Kaikki ei esimerkiksi osaa ottaa huomioon miten vauvan päätä tuetaan, jos hän ei sitä itse vielä pidä pystyssä. Joka tapauksessa kuvasta tulee varmasti hassu.

  4. Tee kaikki mahdollinen paperihomma ensin netissä kun haet vauvalle passia. Tämän jälkeen varaa poliisiasemalle aika, sillä ensimmäistä kertaa varten jomman kumman vanhemman pitää mennä paikan päälle todentamaan vauvan kanssa henkilöllisyys.

    HUOM! Itse proseduuri on noin viiden minuutin homma, mutta aikoja on Helsingin seudulla todella hintsusti, ja sen odottaminen saattaa olla kuukaudenkin homma. Vaihtoehtoisesti voinet mennä jonottelemaan jonnekin laitokselle joku päivä jos vauvan kanssa viitsit. Pikapassista ei siis kannata unelmoida koska käynti vaaditaan.

  5. Passi saapuu noin viikon-kahden sisään kun olet saanut homman hoidettua poliisin kanssa. Sitten vaan matkaan!


Tarkemman kuvauksen tästä löydät Rentomatkablogin Eevin postauksesta täältä!




Mitä kaikkea muuta pitää vauvan kanssa muistaa matkalle lähtiessä?


Yleiset vinkit

  • Ihan ensimmäisenä: onhan sinulla vauvalle vakuutus? Vanhemmissa vakuutuksissa lapsi saattaa kuulua mukaan vanhemman vakuutukseen, mutta uudemmissa ei. Tarkista siis vakuutuksesi ehdot.
  • Muista varata kaikkeen tekemiseen hieman enemmän aikaa kuin normaalisti. Ei ole mukavaa jos vauvan kanssa pitää henkihieverissä juosta ja stressata ehtiikö vaiko ei. Ja aina saattaa tulla nälkä tai kakkoset vaippaan, joka vaatii sitten säätöä jo itsessään.
  • Tiesitkö että taksiin voi etukäteen tilatessa saada turvaistuimen? Enpä tiennyt minäkään, mutta nykyään tiedän. Jos et siis ole roudaamassa omaasi mukana tai menossa omalla autolla kentälle, taksin voit ainakin kotimaassa saada vauvavarusteltuna ovelle.
  • Kohdemaassa voi monasti vuokrata turvaistuimia jos niille on tarve, mutta esimerkiksi Aasiassa tämä on kyllä aika turha toivo. Joskus kohdalle saattaa osua perheellinen kuski, joka saattaa tarjoutua hakemaan oman lastenistuimensa kotoa, mutta näitä on harvassa.






Lentokentällä & koneessa

  • Helsinki-Vantaalla vaunuja ei saa viedä turvatarkastuksesta läpi, joten ota sinne mukaan jokin hyvä kantoväline. Yksi hyvä kikka on myös ottaa heti turvatarkastuksen jälkeen sellainen pienempää malllia oleva kärry, ja vuorata sen käsilaukkupaikka jollakin pehmeällä. Meidän molemmat vauvat ovat niissä kivasti viihtyneet.
  • Muutenhan lapsiperheillä on Helsinki-Vantaalla oma VIP-jononsa, joten pienten lasten kanssa pääsee siitä mukavasti jonon ohi tarpeen vaatiessa. Monasti esimerkiksi Aasiassa meidät on pienen lapsen kanssa myös haettu immigraatiojonoista ohi suoraan luukulle. Eri mukavaa se.
  • Rimman ja Lauran postauksesta löydät kaikki protipit juuri Helsinki-Vantaan lapsiperhepalveluista, kuin myös tietoa siitä mitä ruokia saat kuljetella vauvalle mukana käsimatkatavaroissa. Lue postaus täältä! Pääasiassa vauvalle saa viedä kaiken tarvittavan alkuperäispakkauksissa mukaan, mutta ne on otettava erikseen esille turvatarkastuksessa.
  • Lentokoneessa nousun ja laskun aikana vauvaa voi olla hyvä imettää. Tuo turvallisuuden tunnetta vauvalle eikä korvatkaan mene lukkoon. Pitkille lennoille muista varata baby basket, jotta saat vauvan sinne kätevästi sylistäsi nukkumaan! Jos mahdollista, kannattaa lentoaika optimoida joko päivä- tai yöunien aikaan. Ja sitä ajankohtaa voi kokeilla vähän siirtää lennon mukaan, jos mitenkään mahdollista.




Varustautuminen

  • Millaiseen kohteeseen olet menossa? Voin nimittäin kertoa ettei vaunuilla olisi tehnyt yhtään mitään Thaimaassa rantalomalla. Resortissa ehkä. Rukalla ne olivat taas todella hyödylliset. Mieti tarvitsetko rattaita lainkaan, vai pärjäätkö kantorepulla tai -liinalla? Liina toimii muuten hyvin päiväunien aikaan peittona ravintolan sohvalla.
  • Jos olet lähdössä tropiikkiin, etkä imetä, kannattaa harkita korvikejauhetta ja kertakäyttöpussituttipulloa. Se pelasti meidät esikoisen kanssa ensimmäisellä matkalla kun kuumissa maissa hygienia on niin ja näin muuten. Muoviroskan tuottaminen kyllä harmitti. :(
  • Aasiaan kannattaa varata paitsi tietysti hyvät aurinkosuojavaatteet, myös aurinkovoiteet ja hyttysmyrkyt mukaan Suomesta. Aasiassa ei olla noiden kemikaalien kanssa nimittäin ihan yhtä tarkkoja kuin täällä, eli siellä saattaa rasvat ja suihkeet sisältää lapsille ei-suositeltavia kemikaaleja.
  • Aasiassa on muuten hyvin saatavilla kaikenlaista vauvatarviketta. Mamy-poko -vaipat olivat parhaiten imeviä ainakin esikoisen aikaan.
  • Oletko imettävä äiti ja menossa kuumuuteen? Muista juoda ettei maito lopu kesken.
  • Itkuhälyttimet on todella hyvä idea, erityisesti jos on terassia tai muuta vastaavaa majoituksessa, jos haluaa olla vaikkapa poolilla kun vauva nukkuu huoneessa. Ja kannattaa ehkä unohtaa itkuhälyttimet ja panostaa esimerkiksi hyviin radiopuhelimiin, joissa on myös itkuhälytintoiminto. Ne ovat myöhemmin toimineet hyvin vanhemman lapsen kanssa, jolloin lapsen kanssa pystyy turvallisesti kommunikoimaan kun opettaa miten niitä käytetään. Myös kantavuus on yleensä parempi kuin itkuhälyttimissä.
  • Meidän esikoiselle hankittu, erittäin kevyt ja maailmankin kiertänyt matkasänky toimii myös aurinkosuojatelttana rannalla. Siihen on hankittu lisävarusteena UV-suoja, joka pitää lapsen auringolta piilossa, mutta silti mukana rannalla. Omamme on Little Lifen Arc, mutta myös muita vastaavia löytyy.





Majoitus

  • Pienen lapsen kanssa matkustaessa majoitus on todellakin keskiössä jos haluaa onnistuneen loman. Tässä ei oikeasti kannata sniiduilla.
  • Haluat olla lähellä palveluita, valitse keskeinen sijainti jos sellaisia on tarjolla. Lyhyt matka kaikkialle takaa sen että joskus käytkin jossain.
  • Jos lähdet tropiikkiin, voi olla todella kiva jos huone on lähellä rantaa tai uima-allasta, jolloin voit pitää vauvan nukkumassa itkuhälyttimen päässä ja itse nauttia ympäristöstä.
  • Jos olet esimerkiksi laskettelulomalla, kuten me Rukalla, hotelli lähellä hissejä on ihan ehdoton, erityisesti jos molemmat vanhemmat laskevat. Läpsystä vaihto, eikä turhaan mene aikaa hukkaan.
  • Parveke voi olla todella hyvä olla vaikkapa kaupunkilomalla. Kun vauva ja/tai lapsi on nukkumassa, voit itse vielä fiilistellä parvekkeella iltaa.
  • Huonepalvelu hotellissa on aika ehdottoman kiva juttu pienen vauvan kanssa. Toki, jos vauva nukahtaa vaunuihin, ja sellaiset on mukana, voi lähteä muuallekin. Mutta kyllä on mukavasti vietetty erityisesti tropiikissa illallisia omalla terassilla.
  • Bonusta on myös, jos hotellissa on muita palveluita, kuten esimerkiksi spa, jolloin toinen vanhempi voi käydä itseään hemmottelemassa helposti.






Muutenhan pakkaatkin varmasti mukaan ihan kaiken sen, minkä muutenkin ottaisi hoitolaukkuun mukaan - vaippoja, pulloa ja korviketta, vaatekertaa itsellesi ja vauvalle, pukluliinaa, wet wipeseja, vaihtoalustaa jne. Lentokoneen vaihtopöydät vessoissa ei ole järin ergonomisia, joten olen itse vaihdellut vaippaa matkahoitoalustan päällä viereisellä istuimella.


Se mitä aina jaksan hokea on että vauvoja syntyy kaikkialle maailmassa, ja useimmassa paikassa ne elävät ja voivat hyvin. Ja se, että voi itse valita onko lomailu vauvanhoitoa hankalissa olosuhteissa vai vauvanhoitoa kauniissa maisemissa.


Muista pakata siis mukaan myös oikea asenne. Se lieneekin melkein se tärkein loman onnistumisen ainesosa.





11 kommenttia:

  1. Ihan huikeen hyvä postaus! Ja mä en kestä kuinka ihanalta Bianca näyttää näissä kuvissa 😍 Tästä mekin saadaan niin hyviä vastauksia asioihin mitä meitä on askarruttanut jo pitkään. 😉👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtista Thomas! Joko teillä on ekat reissut buukattu vaaville? :) <3

      Poista
  2. Lisäyksenä tuohon passin hankintaan vielä se, että siltä toiselta vanhemmalta (joka ei ole poliisilaitoksella mukana)tarvitsee olla mukana kirjallinen suostumus passin hankintaan. Me olemme onnistuneet jopa kolmesti tekemään saman virheen ja unohtaneet suostumuksen, eikä passianomusta ole voinut jättää ilman tuota toisenkin vanhemman suostumusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys! Meillä olikin suostumus heti ekalla (ja tokallakin kerralla mukana) kuten netissä ohjeistettiinkin.

      Poista
  3. Mä sain usein puhuttua rattaat H-V:llä portille! En toki aina, mutta kannattaa kokeilla, nimim. aika monella kentällä EI ole lainarattaita ja kävelevä mukelo ei enää ollut halukas kantovälineisiin - juoksemaan sitäkin innokkaampi ja yleensä aina toiseen suuntaan kun olis pitänyt mennä. Mukelo kainalossa ja kapsäkit toisessa ei ollut kiva kävellä kilometriä portilta laukkupisteelle... Muilla kentillähän rattaat saa ottaa portille saakka liki poikkeuksetta. Meitä aikoinaan mietitytti Ahvenanmaa kun siellä on puutiaisaivokuumetta. Mentiin silti, kaksikin kertaa (nykyään on koko perheellä rokotus - vietetään aikaa riskialueella runsaasti). Sain hyvinkin ristiriitaista tietoa taudista asiantuntijoilta. Toiset sanoivat, että voi olla vauvalle kuolemaksi ja toiset taasen, että siitä olisi saanut suojan. En tiedä miten on siis. Glentsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lieneeköhän tuo sitten lentoyhtiökohtaista! Ei olla kertaakaan saatu vaunuja portille, ei sitten millään. Taaperolle passeleita rattaitahan tuolla on jos vauva osaa istua.

      Rokotuksia on aina hyvä pallotella asiantuntijoiden kanssa. Riippuu myös aina siitä missä ja miten liikkuu - malaria-alueillakin riski saattaa olla lähinnä viidakossa.

      Poista
    2. Mä oon saanu Finskilläkin puhuttua kärryt (ei vaunuja toki) portille! Mut kerran mulla oli vaan kärryt ja käsimatkakapsakki mukana ja sain ns. säälistä ottaa portille ettei tarttennu ylivilkkaan kakaran kanssa jäädä kohteessa odottamaan kärryjä tulevaksi liukuhihnalta. Asiaa auttoi se, että olin yksin reissussa ja tuo demonstroi ylivilkkauttaan siinä check-in:issä erittäin mallikkaasti ;D

      Mutta Finski on tosiaan lentoyhtiöistä nihkein tässä asiassa. Muilla onnistuu kyllä paremmin tää. Iceland Airilla olivat ihan kauhuissaan kun kerroin, että Finski ei antannu kärryjä portille - heillä ihan normia ja todellakin ns. pakollista, koska Reykjavikissa ei niitä lainakärryjä ole. Kuuluvat siis samaan Allianciin ja siksi tuli jyrkkä ei check-in:in yhteydessä. Vauvallehan erilaiset kantovälineet muuten toimii hyvin (JOS vauva niissä viihtyy - sellaisiakin tapauksia tavannut, joissa vanhemmat olis halunnu kantaa, mut skidipä pisti hanttiin...). Että sinänsä onni, että H-V:llä sattuu olemaan kärryt joihin skidin saa laitettua.

      Tää Finskin nihkeys näissä kärryjutuissa puhuttaa muuten erittäin paljon ulkosuomalaisten mammojen keskuudessa - lentoyhtiönä Finski onkin ulkosuomalaisten piireissä huonossa maineessa tämän ja parin muunkin seikan takia.

      Ylivilkas skidimme muuten piehtaroi Ahvenanmaallakin luonnossa. Punkkeja saatu meiltä kaikielta irrotella kuitenkin vasta täällä. Jopa niitä nymfejä, jotka on paljon vaarallisempia. Inhottavia eläimiä muuten, niihin kun ei oikein ole mitään karkoitettakaan olemassa.

      Poista
  4. Ainakin Babyzenin Yoyo-rattaat menevät käsimatkatavaroista ja saa näin ollen viedä koneeseen asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä olikin kollegallamme Laamanaamalla kokemuksia!

      https://laamanaama.com/2016/06/03/babyzen-yoyo-aktiivimatkailijan-matkarattaat/

      Poista
  5. Tarkennuksena, että MPR on rokotusohjelmassa vuoden ikäisellä. Se voidaan antaa 6kk:n iässä mutta pitää muistaa itse pyytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, virallisesti rokotusohjelmassa siis vuoden ikäisenä, ja pyydettynä nuorempana. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!