Balkanin roadtrip, joka tyssäsi Brac -saaren Boliin

Minä makaan huoneistomme isomman makuuhuoneen sinivalkoisen sisustuksen keskellä sängyssä ja katselen Adrianmerta, ja vastapäätä siintävää Hvarin saarta. Täällä ei ole ketään muuta. Olemme olleet kohta melkein viikon Bracin saarella sen pienessä Bolin kylässä, jossa on myös kuulemma Kroatian kaunein ranta, Zlatni Rat. Ja onhan se hieno.

Miika on rohkeasti lähtenyt molempien lasten kanssa tutkimaan 45 minuutin ajomatkan päässä olevaa Supetarin kylää. Aurinko paistaa meidän terassille ja jossain soi Ed Sheeran, joka vaihtuu joksikin kroatilaiseksi popiksi. Tällä hetkellä meidän pitäis olla oikeastaan kaikkien menossa jotakuinkin Korculan saarella, hypätä sieltä kohta eteenpäin ja käydä Mljetillä ihailemassa toistamiseen vanhaa luostaria, ja katsomassa auringonlaskua rannalta.

Miten tässä näin kävi?

Ne, jotka seuraavat meidän fb-sivua, näkivätkin ehkä fb-livelähetyksen meidän lähtöpäivästä Villa Prestigeltä. Päädyin aamutuimaan linkin kautta tutkailemaan Euroopan tuhkarokkokarttaa, ja totesin, että olin aiemmin tulkinnut karttaa väärin; sekä Bosniassa, että Montenegrossa on tämän vuoden puolella todettu kymmeniä tuhkarokkotapauksia.

Koska matkassa on mukana tuo meidän nelikuinen kuopuksemme, ja tuhkarokkoa vastaan voi rokottaa aikaisintaan kuuden kuukauden ikäisenä, päätimme siinä lennosta lähtöpäivänä vaihtaa suunnitelmia; Balkanin roadtripin sijan tekisimme vauvan terveyden takia saarihyppelyn Kroatian saarilla. Brac, Hvar, Korcula ja Mljet.

Päivän toinen livelähetys tulikin lautalta Braciin, jonne ehdimme heti samana päivänä vaikka kävimme Bosniassakin pikavierailulla. Tuossa vaiheessa olimme vielä epävarmoja olisiko meillä siellä yösijaa.

Majoitus löytyi, kanatarhan kera kirkonkellojen vierestä Sumartinista, minne lautta Makarskasta saapuu. Jatkoimme seuraavana päivänä Boliin, joka on noin 45 minuutin serpentiinitien päässä Sumartinista.

Ensimmäisenä suuntasimme tietysti Zlatni Ratiin rannalle. Paikka oli tyhjää täynnä. Miten on mahdollista, mietimme? Päivä paistoi kuitenkin jotakuinkin +30 ja aurinkoisena. Mutta eipä ollut rannalla palveluitakaan tarjolla. Ei totta tosissaan ole turistisesonki.

Nälän yllättäessä suuntasimme rantaravintolan puuttuessa Bolin kylään. Ja oli muuten vaikeaa löytää ruokapaikkaakin. Ilmeisesti koska turistisesonki ei ole vielä alkanut, paikat ovat pääasiassa kiinni. Olemmekin saaneet aika ylhäisessä yksinäisyyydessä täällä kävellä kaduilla ja kujilla. Ravintoloissa olemme monasti ainoat, tai ainakin yksi harvoista asiakaskunnista.

Samana päivänä löysimme itsellemme villan merinäköalalla yösijaksemme. Harmiksemme huomasimme vasta paikan päällä ettei uima-allasta oltu otettu vielä käyttöön. Myöhemmin huomasimme, ettei niitä ole otettu juuri missään muuallakaan käyttöön, paitsi viereisessä hotelli Bolissa, jossa saammekin käydä halutessamme saunassa ja uimassa.

Muuten kahden makuuhuoneen, kahden kylppärin ja kolmen vessan huoneisto onkin aivan täydellinen. Mitä nyt uima-altaan remppaajat hieman häiritsee.

Ensin tuli yksi huonosti nukuttu yö vauvan kanssa aiempien päälle. Sitten tuli toinen. Ja sitten olimmekin niin väsyneitä molemmat aikuiset, ettei mistään tahtonut tulla mitään.

Teimme nukkumisjärjestelyjä (kiitos useamman makuuhuoneen!) jotta molemmat saavat levättyä.

Ja se tepsi. Bonuksena kuopuskin alkoi yhtäkkiä nukkumaan todella pitkiä yöunia. Päätimme kuitenkin, että nyt on tärkeämpää saada levättyä, kuin juosta ympäriinsä pää kolmantena jalkana kaikkia saaria.

Yhdelle voisimme vielä ehtiä.

Toissapäivänä heräsin kurkku karheana ja yskien. Mikä lie, oliko suomentuliaisina villalle tuotu, vai jotain paikallista, kuka tietää. Infosta kertoivat, että kunnalliselle lääkärille voi mennä. Tuli messevä lääkitys, mutta olo on edelleen vetämätön. Päätimme jäädä vielä tänne parantelemaan, koska mikäs täällä on ollessa.


Siksi minä ihailen sängystä ja välillä terassilta Adrianmerta ja Hvaria, sillä välin kun muu perhe on katsastamassa Supetaria. Siksi me olemme jämähtäneet Bracin saarelle Boliin tänne meidän merinäköalalliseen huoneistoon. Koska täysin väsyneenä ei kukaan nauti paikasta toiseen kamojen ja perheen raijaamisesta. Ja sairaana vielä vähemmän.

Mietin, että onpa tympeää downgreidata ensin roadtrip lähes pelkästään Kroatiaan, ja sitten vielä tympätä se ihan nollaksi. Sitten mietin että onhan tämä nyt huomattavasti mukavampi kärsiä näin, Adrianmerta ihaillen ja välillä kuitenkin auringostakin nauttien, iltaisin terassilla lämpimässä rosélasillisen kera. Ja ollaanhan me koko perhe kuitenkin yhdessä tämäkin aika.


Ehtiihän sitä myöhemminkin. Jospa se lasi sittenkin on puoliksi täysi.

Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Kyllä minä niin mieleni pahoitin Villa Prestigessä!

Toisen kerran kun menee johonkin paikkaan, sitä alkaa katsomaan ihan eri silmin. Ei ole enää niin pahasti ensihuumassa. Huomaa enemmän puutteita. Niin kävi meillekin kun tulimme nyt toistamiseen tänne Villa Prestigeen, Baska Vodan kupeeseen Makarskan Rivieralle Kroatiaan.

Viime vuonnahan vietimme täällä jonkun 40-vuotissynttäreitä isolla porukalla. Sama porukka lähti tänäkin vuonna matkaan. Plussana matkassa on mukana yksi uusi vauva.


Heti ensimmäisenä asetuimme taas uima-allasterassille. Siinä samaan tapaan kuin viime vuonnakin otimme esiin kuohuvan juhlistaaksemme alkavaa lomaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun huomasin ettei villalla ollut kuohuviinilaseja. Siinä sitten juotiin kuplia ihan viinilaseista. Parempi olisi kun ei tuollaisia aurinkoterasseja ollenkaan olisi, niin ei mieli tekisi kuohuvaakaan juoda.

Seuraavana päivänä asetuimme nauttimaan five o'clock teasta viereiselle terassille.

Huomasimme että pergolaan oli laitettu kangaskatos, mutta esimerkiksi köynnöksiä tai kasveja ei. Kyllä siinä koko porukka niin mielensä pahoitti kun ei mitään kasveja seinältä löytynyt.

Ja sitten istuttiin keittiössä aamupalalla (siis joka aamu!) ja totesimme että ulkona ei ihan yhtä pitkällä ole kevät vielä kuin viime vuonna. Kyllä me niin mielemme pahoitimme siinä ulos katsellessa liukuovista. Parempi olisi kun ei kunnon ikkunoita lainkaan olisi, niin ei ulos näkisi.

'

Sitten siinä keittiössä on espressokonekin, josta saa kupin kerralla vastapaahdettua espressoa. Kyllä meillä niin mieli pahoittuu kun joudutaan odottamaan omaa kahvivuoroa aamulla. Siinä saattaa pahimmillaan mennä 10 minuuttia jos kaikki kahvinsa ottaa, ja se on paljon se pienen vauvan äidille!

Hirveän paljon lapset täällä tykkää uida. Ja hirveän vaikea on tässä näitä pyyhkeitä pitää erillään. Että aina menevät nämä harmaat pyyhkeet ihan sekaisin lasten kesken. Kyllä se niin mielen pahoittaa, kun ne lapset uivat uima-altaassa ja sitten pyyhkeet sekoittavat.

Helpompaa olisi, jos ei koko uima-allasta olisi.

Että kyllä pitää miettiä voiko tänne enää uudelleen tulla kun mieli tässä niin pahoittuu tälläkin lomalla.

Aikaa täällä Villa Prestigessä vietämme kutsuttuina vieraina. Jos itsekin haluaa mielensä pahoittaa, niin laita viestiä, ja saat siitäkin hyvästä -10% normihinnoista, lupasi villan omistaja.

Tästä syystä Kroatia tuntuu melkein kotiinpaluulta

Tervehdys täältä Kroatian maaperältä, jonne tänään saavuimme! Aikaisen aamun ja pitkän päivän väsymys painaa hieman päälle tällä hetkellä. Lapset tuhnuttavat omissa sängyissään väsymystään pois, ja kömmin minäkin Miikan kanssa kohta peiton alle ja painan pään tyynyn, kunhan olen saanut tämän kirjoitettua.

Oli nimittäin pakko kirjoittaa tämä nyt heti, kun fiilis on vielä oikea.

Mietin jossain vaiheessa, että tavallaan vähän mälsää kun olemme jo kohtuullisen lyhyen ajan sisään kolmatta kertaa Kroatiassa reissussa. Pääasiassa meillä on ollut tapana suunnata aina jonnekin uusiin paikkoihin, vaikkemme mitään maabongareita olekaan. Kroatiassa on kuitenkin aina ollut niin mukava tunnelma kaikin puolin, että se vetää takaisin. Ja luonto. Ja ruoka. Ja viinit. Ja, niin...


Kun majoituksemme emäntä äsken kävi oven takana, tajusin mikä sen tunnelman saa aikaan.


Saapuessamme Splitin kentälle passijono oli todella messevä. Olimme poistuneet koneesta viimeisenä, koska emme yleensä jaksa punkea kaikkien keskelle, ja vielä vähemmän setvimään kamoja vauvan kanssa siihen. Menkööt kiireisimmät ensin. Mietin jo tuskaisena miten saan vauvan pysymään kuumassa sylissä hyvätuulisena koko jonotuksen ajan. Eipä mennyt aikaakaan, kun meidät vinkattiin koko pitkän jonon ohi. Suomalainen nainen yritti vielä mennä siitä ohi, mutta ystävällinen virkailija torppasi yrityksen tykkänään. Huokaisin helpotuksesta.

Plus toinen rintalihakseni kiitti ettei muksua tarvinnut kantaa staattisessa pidossa niin pitkään kun pelkäsin.


Ensimmäisenä muodollisuuksien jälkeen suuntasimme autonvuokraustiskille. Auton valitsimme tälläkin kertaa Unirentiltä, jonka palvelu on ollut aina erittäin hyvää. Ystävällinen mies tiskin toisella puolella hoiti erittäin mallikkaasti koko prosessin. Olimme laittaneet varaukseen kaksi lastenistuinta, mutta totesimmekin tarvitsevamme vain yhden.


Lasku oli kuitenkin jo maksettu.

"Don't worry, we will fix it and return the money to your card."

Sepä mukavaa. Pääsimmekin lähtemään ilman mitään säätöjä autolle. Lentokenttärakennuksen ulkopuolella hän sanoo ettei siihen oikeastaan saisi tuoda autoja, ja he yleensä vain osoittavat paikan vuokraajille.

"Mutta teillä on niin paljon tuota tavaraa ja kaksi pientä lasta, minäpä käyn hakemassa auton teille. Odottakaa tässä niin vinkkaan teidät sitten paikalle tuohon", hän jatkaa.

Ja niin auto tuodaan meille nenän eteen. Onneksi, sillä kamamäärän roudaaminen käy työstä.

Ajamme autollamme Omisin hurmaavaan pieneen kaupunkiin. Koska turistisesonki ei ole vielä alkanut, moni ravintoloista ja kahviloista on kiinni. Sokkeloisen kaupunkin sisältä löytyy hurmaava ravintola terassin kera. Musta-ruskea, laikukas kissa kerjää ruokailijoiden vieressä ruokaa. Ystävällinen tarjoilija tuo listan ja kysyn gluteenitonta, jolloin tarjoilija käy keittiössä varmistamassa mitä voin syödä.

"Salaatit ja kalat ainakin, ja kokki voi  mahdollisesti tehdä muutkin jos jotain haluat."

Huomaan, ettei ikiaikaista kroatialemppariani, valkoista risottoa katkaravuilla, ole listalla ja harmittelen ääneen.

"No problem, me teemme sen sinulle ja gluteenittomana jos haluat, ei haittaa vaikkei sitä ole listalla."

En ole uskoa korviani. Eteeni tuodaan jär-jet-tö-män hyvä valkoinen risotto! Parempi kuin yksikään, jonka vuosi sitten tehdyllä reissulla söin!

Ja sitten se meidän ensimmäisen yön majapaikan vuokraemäntä. Pyysivät laittamaan Whatsappilla viestiä kun meille sopii check-in. Emännän tytär tuli hoitamaan asiat sillä sekunnilla kun viesti lähti, auttoi vielä kantamaan osan tavaroistakin. Illasta Miika lähti maksamaan huonetta, mutta koska sitä ei voitu suorittaa kortilla, sopivat, että emäntä tulee sitten meille sopivaan aikaan koputtelemaan ovelle.

Ettei meidän tarvitse juosta edestakaisin. Ja siellä hän sitten seitsemältä seisoi, kertoi parhaat ravintolavinkit.

"Jos haluatte, olkaa huomenna ihmeessä vaikka kahteentoista, vaikka normaalisti huone luovutetaan kymmeneltä." 

Vielä myöhemmin hän vastaa Whatsappissa kyselyyni linnan aukioloajoista.



En taida muistaa yhtäkään huonoa kokemusta Kroatiasta tai kroatialaisista. Kieli ei kaikilla täällä aina taivu erityisen hyvin, mutta joka ikinen tyyppi on aina yrittänyt parhaansa neuvoa tai auttaa kun tilanne on tullut eteen. Täällä todellakin kuljetaan se pieni extramaili, jotta asiat soljuvat.

Meneekö se todella niin, että oma maa on mansikka? En ole ihan varma.

Roadtrip -valmistelut mintissä: Kroatia - Bosnia-Herzegovina - Montenegro täältä tullaan!

Täällä sitä kovasti odotellaan tämän viikon lähtöä Balkanille. On nimittäin kohtuullisen kivat suunitelmat sinne, eikä jatkuva takaisin iskevä takatalvi täällä Suomessa ole ollut erityisen mieltäylentävää. Onneksi aurinkokin on sentään välillä paistellut.

Tärkeimmät valmistelut on toki reissusälän hankkiminen. Ei löytynyt kaapista kovinkaan vilpoisia vaatteita vauvalle, joten niitä olen metsästänyt todella onnistuneesti facebookin lastevaatekirppareilta. Nyt on vauvalla millä mällätä coolina. Eri hienoja aurinkolasejakin ollaan käyty sovittelemassa.

Pääasiassa meille on ainakin alkuun luvattu yli +20 astetta ja aurinkoa. Toivottavasti ennusteet pitävät kutinsa. Viime vuonna road tripllä kiersimme pääasiassa pohjoisempaa Kroatiaa alkaen Zagrebista ennen kuin asetuimme Splitin lähelle Baška Vodaan juhlimaan Miikan pyöreitä loistavaan villaan. Siellä viihdyimmekin viikon ennen kotiinpaluuta.

Tällä kertaa lennämme Splitiin ja vietämme ensin viikon siinä samaisessa ihanassa, huikeassa Villa Prestigessä Baška Vodassa. Sinne saapuu sama tiimi kuin viime vuonnakin + yksi uusi vauva. Aivan mahtavaa.

Käymme todennäköisesti villalta Mount Biokovolla hieman päiväpatikoimassa ja ehkä testataan jotain pientä muutakin urheilua ja tutustutaan lähisaariin. Viime vuonnahan kävimme testaamassa extreme canyoningia Cetina canyonissa, joka oli aivan huisin hauskaa.

Kun muut matkaseurueesta suuntaavat takaisin kotiin, me hyppäämme autoon ja lähdemme katsastamaan ihan uusi maita ja mantuja, sillä roadtrip suuntaa Bosnia-Herzegovinaan ja Montenegroon!

Reittimme näyttää suurin piirtein tältä:

Split - Omis - Baška Voda - Makarska (KR) -  Mostar - Sarajevo (BH) - Tara Canyon - Kotor (MN) - Mlin -  Dubrovnik (KR)

Matkalla on vesiputouksia ja luonnonpuistoja. Erityisesti odotan Tara Canyonia Montenegron puolella, joka on Grand Canyonista seuraavaksi syvin kanjoni maailmassa. Ihanaa päästä pitkästä aikaa näkemään uusia maita ja paikkoja. Tätä olen kaivannut, erityisesti kun viime vuoden reissut jäi harvaan raskauspahoinvoinnin takia.

Kannattaa seurata meidän facebook-sivuja sekä instagramia, jos haluaa kuulumisia ihan tuoreeltaan! Ei olla nimittäin ihan varmoja kuinka paljon blogia ehditään päivittää reissun päältä.

Ja vauvalle, sille valikoitui sitten loppupeleissä vähän erilaiset pleksit.

Vinkkejä ollaan muuten haettu bloggaajakollegoiden kokemuksista. Jos maisemat kiinnostaa jo etukäteen, lue lisää näistä:Rimma+Laura: Balkanin roadtrip reittisuunnitelma

Aurinkorasvaa ja aloeveeraa: Kotor kannattaa sisällyttää Montenegron suunnitelmaan

Aurinkorasvaa ja aloeveeraa: Durmitorin kansallispuisto
Cocoa etsimässä: Sarajevon julma sotahistoria ja keskieurooppalaista kahvilakulttuuria

Cocoa etsimässä: Mostar - historian havinaa, lihapötkylöitä ja uimahyppyjä

Unelmatrippi: Kokemuksia autoilusta Balkanilla

Ja jos sattuu olemaan jotain superhyviä vinkkejä reitin varrelle, pistä jakoon nyt heti!

22 h miniristeily - mitä jäi käteen ja kannattiko?

Meillä on ihan, ihan kohta lähtö Kroatiaan, joten pääsiäiselle emme tänä vuonna varanneet mitään isoa. Mieli teki kuitenkin jotain edes vähän piristystä arkeen, koska näihin Suomen keleihin ei ole luottaminen. Päätimmekin varata yhdessä esikoisen ystävän ja hänen vanhempiensa kanssa pienen miniristeilyn Tallinnaan. 22 h Silja Europalla tuntui sopivalta.

...ja onneksi otettiinkin niin lyhyt setti, koska kävi tuo 'pieni tapaturma', jonka johdosta esikon käsi on kipsissä.

Lähestulkoon ainoat vapaat hytit mitä löytyi, oli A-hytit, joten varasimme iloisin mielin moiset molemmille. Isompaa hyttiä ei vapaana ollut, edes Commodore -luokassa, josta Passionate Traveller juuri kirjoitti enemmän kuin houkuttelevan postauksen.

Silja Euroopan A-hytit ovat yllättävän ahtaat. Saimme hätäisesti mahdutettua kaksi aikuista, yhden seitsemänvuotiaan ja vauvan vaunuineen hyttiin.

Vaunut otimme hyttiin sisälle jotta saisimme vauvan yöksi nukkumaan sinne. Muistan varmaankin väärin aiemmilta risteilyiltä, mutta yllätyin myös ettei kylpyhuoneesta löytynyt kuin käsisaippua. Eikös yleensä ainakin paremmissa hyteissä ole puteleita pesuhommiin? No, samapa tuo kun mukana on aina omatkin pesuvehkeet. Hiustenkuivaajan sain 20 euron panttia vastaan infosta suihkun jälkeen.

Yö nukutti kuitenkin vallan hyvin, ja ikkunasta oli isojen ja pienten mukava ihailla merimaisemia.

Ruoka

Viime syksynä kävimme Ruotsissa risteilyllä, ja tuolloin ihastuin vallan Tavolatan á la carten tarjontaan. Sieltä saa nimittäin suurin piirtein kaikkea gluteenittomana. Viimeeksi söin hurmioituneena kampasimpukkarisottoa, joka harmillisesti oli seuraavana päivänä poistunut uudelta listalta.

Alkupalaksi kampasimpukoita sen sijan löytyi. Kyllä maistui kevyen valkoisen kera hyvälle! Vauvalle maistui hyvin sormi siinä samalla.

Leipää tarjoiltiin öljyn ja balsamicon kera, ja gluteenitonkin versio löysi itsensä pöytää kahden pyynnön ja pienen odottelun jälkeen.

Tällä kertaa tilasimme pääruoaksi murealla naudankyljellä höystettyä pastaa sekä pasta carbonaran, gluteenittomana molemmat. Kahdenkympin annos oli riittoisa, mutta mössömäinen. Hinta antoi olettaa muuta molemmista - sekä esillepanosta, että mausta. Carbonaraa on syöty parempaakin, naudankylki sentään oli oikein makoisaa.

Sen sijan ystäväperheen nauta ja kala saivat molemmat kehuja. Nämä olivat vain 4 euroa kalliimmat per annos. Huomattavasti parempi value for money.

Lasten kala-annokset näyttivät myös enemmän kuin herkullisilta ja hupenivat hyvin nälkäisiin suihin.

Tukholmanristeilyillä lapsille on tarjolla erittäin kivasti konseptoitu seisova pöytä täynnä lapsille maistuvia ruokia. Sitä vaihtoehtoa ei tässä Tavolatassa ollut.

Seuraavana päivänä testasimme grilliravintolan, jonka burgerit ja caesarisalaatti toimivat loistavasti, vaikka palvelu tuntui hieman jäyheältä. Pisteet gluteenittoman caesarsalaatin krutongeista!

Aamiaisen olimme ajatelleet syödä Tallinnassa F-Hooneella koska laivan aamiainen tarjoiltiin 07-08 (ei saumaa että oltaisiin vielä silloin hereillä!), mutta heti aamusta jyllänneen lumimyrskyn takia porukka söi aamiaista Rotermannin lähikahvilassa Carmen Cafe Tallinnassa, joka oli sekin oikein onnistunut valinta. Annoksia sai tilata oman maun mukaan, eikä niiden hinta päätä huimannut. Esimerkiksi Eggs Benedict kustansi 4 euroa.

Viihdevaihde ja lapset

Koska ajankohta osui pääsiäiseen, oli laiva todellakin lastattu lapsilla. Lasten Siljaland oli niin täynnä, ettei kipsikäsi ystävineen viihtynyt siellä juurikaan. Onneksi seitsemänvuotiaat keksivät viihdykettä keskenään muutenkin, ja juoksentelivat minkä jaloistaan pääsivät pitkin käytäviä ja yökerhoa. Välillä piti tietysti siemailla neonvalohärpäkkeillä koristeltuja drinkkejä.

Me vanhemmat viihdyimme keskenään aperolspritzien kera mainiosti sillä välin.

Muuten viihdetarjonnan show't ja esiintyjät jäivät katsastamatta. Tiedätte varmaan sanonnan ettei vanhuus tule yksin? Ei todellakaan - se saattaa myös tulla vauvan kanssa, joka vaatii yöllä omansa. Olimmekin siis hytissä jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Siihen mennessä oli naapurien hyttibileetkin hiljentyneet ja saimme kohtuullisen hiljaisessa ympäristössä hakea unet.

Liekö moukan tuuria ettei pilkun jälkeenkään naapurihyttiläiset juurikaan herätelleet.

22 h miniristielyllä Tallinnassa on aikaa vain 4 tuntia, ja sekin 08 ja 12 välillä. Paljoa ei siinä ajassa ehdi. Paluumatka meneekin helposti pelkästään ostosten tekemiseen ja ajan kuluttamiseen, ehkäpä kepeän pienen valkoviinilasin äärellä. Tax-freehen vinkkinä kannattaa katsoa aina Ships Winet, sillä ne ovat usein yllättävän hyvälaatuista peruskamaa. Lisäksi monasti sieltä löytyy shamppanjatarjouksia.

Käytävillä lojuu kohtuullisen paljon paluumatkalaisia, joiden jalkojen yli saa hyppiä. Vaikuttivat varsin väsyneiltä. Onni on oma hytti, jossa ottaa vaikka pienet päiväunet.

Kannattiko?

Miniristeily tuntuu jäävän hieman nysäksi. Paatti lähtee vasta 18.30 illasta, jolloin esimerkiksi lasten kanssa hirveän montaa tuntia ei aikaa jää hengailuun ja leikkiin, ottaen huomioon että jotain pitää yleensä illasta syödäkin. Seuraava päiväkin humpsahtaa nopeasti ohi, eikä aikaa Tallinnassa paljoakaan ole.

Lisäksi lastenvaunujen kanssa harmittaa jatkuva hissien odottelu, kun ihan hyväkuntoisen näköiset ihmiset kansoittavat hissit, tai vähemmän hyväkuntoiset jumittavat ne täyteen kaljakeissiensä kanssa. Päädyimme useampaan otteeseen sitten kantamaan lastenvaunuja pitkin portaita. Jos satut lukemaan tämän, anna ensi kerralla mieluusti tilaa vaunuille jos itse olet kykeneväinen kävelemään portaat.

Mukavaa oli kuitenkin viettää aikaa ystävien kera, vaikkei ilta pitkäksi venynytkään. Onhan se aina pieni breikki arkeen käydä edes 22 h poissa kotoa. 

Ja kuten kuvista näkee, hulvattomaan hauskaahan meillä kyllä oli. Aina kannattaa lähteä!