torstai 5. heinäkuuta 2018

Radisson Seasiden Taikaa -konsepti lapsille ja Double King -huoneet takaavat onnistuneen perheloman Helsingissä - ota talteen alennuskoodi!


Saimme Helsingin Hietalahden ja Bulevardin päässä sijaitsevalta Radisson Blu Seasidelta kutsun testaamaan heidän lapsille kehitettyä Taikaa -konseptia ihan ihka ensimmäisinä, ja samalla kokeilemaan miten perheen kanssa mahtuu Double King -huoneeseen, jonka valtti on kaksi kappaletta kaksi metriä leveitä sänkyjä. Ihan virallisestkin niihin saa mahdutttaa perheen kaksi aikuista ja kolmekin alle 18-vuotiasta lasta.


*kaupallinen yhteistyö*






Mutta kuulkaa! Kun trendikkäitä staycationeita (eli yhden tai kahden yön kestäviä hotellilomia omassa tai lähikaupungissa) on markkinoitu lähinnä dinkkupariskuntien harrastukseksi, nyt Radisson Blu Seaside on kehitellyt loistavien perheille, tai myös kaveriporukoille sopivien Double King -huoneiden kaveriksi lapsille Taikaa -konseptin, jonka myötä staycationit on myös perheille oiva lomanviettotapa!

Tätä konseptia ei ollut vielä kukaan muu testannut ennen meidän pientä perhettä.

Taikaa -konsepti toimii niin, että sisäänkirjautuessa muksut saavat omat rannekkeensa, ja samalla isketään käteen katuliituja, värikynät ja yhdessä Sanoma Pron kanssa tehty puuhakirja, jossa on vähän vanhemmillekin skideille sopivia pähkinöitä ratkottavaksi. Rannekkeella saakin sitten ruokailun yhteydessä hotellin Bistro Gimiksestä tai aulabaari Rorosta ruokailun yhteydessä pirtelön veloituksetta, sekä limpparia niin paljon kun vaan jaksaa juoda. Epäilemättä tästä tykkää enemmän lapset kuin heitä paimentavat aikuiset. :)






Yhtä kaikki, ehkä lomalla voi hieman höllätä, totesivat vanhemmat, jotka antoivat esikoisensa vetää kolme limua yhdessä päivässä, normaalin max yksi per viikko sijan.

Vastaanotosta saa myös lainaan pelejä, jos tuntuu siltä, ettei tekemistä muuten riitä. Eikä tämä vielä tässä, lukekaapa mitä muuta hotellista löytyy skidien kanssa lomailuun!





"Tää sänky on ihana! Ja täällä on kylpyamme!"


Double King -huoneet ovat tilavat ja toimivat juuri perheelle tai isommalle kaveriporukalle, kuten Gia varpajaisissaan tyttöjen kanssa huomasi. Kaksi metriä leveisiin sänkyihin mahtuu ihan yhteen jopa koko meidän perhe köllöttelemään mukavasti hereillä ollessa. Koska joku kuitenkin aina nukkuu poikittain, ihan kiva että sänkyjä on kaksi. Yhteensä kokonaiset neljä metriä sänkyä! Sängyt on Familonin Radissonille yksinoikeudella suunnittelemat, ja ne ovat äärimmäisen hyvät nukkua. Sen totesi meidän esikoinenkin.







Huoneessa on vessa ja kylppäri erikseen, joka on todella hyvä etu, erityisesti jos huoneeseen päätyy kaveriporukalla. Käytävätilaa on niin paljon, että vauvelin vaunut mahtui huoneeseen ihan ongelmitta. Ja ihanaa kun ei tarvinnut pelätä että vauva onnistuu pyörimään sängyltä pois!

Se on hassua, että kun tila antaa myöten, sallii se myös ihan erilaisia bondaushetkiä siskoksille. Ja varmasti loma antoi tähän vielä omansa.<3







Kun vanhemmat saavat syödä rauhassa Bistro Gimiksessä



Ihan liikaa ei niitä ravintoloita ole, ketjuravintoloita lukuunottamatta, missä lapsiperhetarpeet oltaisiin huomioitu. Joskus aiemminkin meidän perheessä on tullut kohkattua siitä miksei lapsia oteta ravintoloissa paremmin huomioon. Ei aikuiset lapsen saamisen jälkeen lakkaa pitämästä hyvästä ruoasta. Olisi ihan kaikkien etu tehdä muksuille leikkinurkka tai hankkia edes kori leluja. Häiritsisivät nimittäin vähemmän muitakin ruokailijoita touhutessaan. Ja saisi ravintolat enemmän euroja viivan alle kun kohderyhmäksi passaisi aika iso ryhmä kansasta.







Seasidessa tämän ongelman on ratkaissut Bistro Gimis erinomaisesti. Lapsille on tehty erillinen leikkinurkka, jossa on pelejä, rakennettavia palikoita, leluja ja piirrustuskone. Kun vauva soi armollisesti meidän ruokahetkeen päikkäriajan, istuimme me vanhemmat kaikessa rauhassa siemailemassa alkudrinkkejämme ja nautimme alkupaloista.  Rauhaa kesti muuten aina siihen asti kun meidän piti koko ajan käydä katsomassa mitä hienoimpia tornirakennelmia. :)

Alkupalat Gimiksessä oli muuten aivan hirvittävän hyvät - valitsimme juustolautasen ja toiselle talon makkaralautasen. Kokonsa puolesta olisivat voineet melkein olla pääruokia. Ja pääruoat taas - yksi parhaista gluteenittomista hampurilaisista koskaan. Eikä viisi tuntia haudutettu karitsanpaistikaan kylmäksi jättänyt.









Lapset saavat valita omasta listastaan pääruoaksi kalaa, kanaa tai lihaa, ja lisukkeeksi perunaa muutamassa muodossa, tai kasviksia ja pastaa. Hyvin näytti uppoavan kahdeksanvuotiaaseen, vaikka hän kyllä ilmoitti että ensi kerralla ottaa myös karitsaa.







Lasten annos jälkkärillä kustantaa  8 € (lapset 2-5-8v.) tai 12 € (6-12v.), ja aikuisten annokset huitelevat jossain 20-30 euron hujakoilla annoksesta riippuen. Hinta-laatusuhde on erittäin kohdillaan aikuisilla. 2-5v. annoshinnoittelusta voisin hieman olla nyreissäni, mutta loppupeleissä se ei kuitenkaan budjettia kaada. Euro per ikävuosi on yleensä tuntunut kohtuullisen reilulta, joka voisi täälläkin toimia, vinkivink!

Henkilökunta kohtaa lapsen muuten mukavasti, ja lasta puhutellaan erittäin miellyttävällä tavalla. Se on hienoa se, sillä näinhän se lapsi sitten oppii asioimaan ravintolassa ihan itsekin joskus tulevaisuudessa.


Gimiksessä tarjoillaan myös aamiainen, joka on erittäin hyvä. Kannattaa ottaa se mukaan huonehintaan - jokaiseen huoneeseen se ei automaattisesti kuulu. Tarjolla on hyvä ja laadukas kattaus vähän kaikkea, erillinen leipäbuffet, juustoja, tuoretta hedelmää ja vihannesta, smoothieita ja terveysshotteja, kalaa ja kaikkea herkkua.





Mitä valitsi meidän esikoinen? Paahtoleipää, makujugurttia ja muroja, eli kaikkea sitä, mitä kotona ei juurikaan heru...


Katuliituja, jättimäinen sisäpiha ja Yrre -orava!


Hotellilla on oma, jättimäinen sisäpiha. Se toivottavasti tulevaisuudessa valjastetaan vielä terassi-leikkipuisto -käyttöön, kuten Tanskassa on monessa paikassa tapana. Saahan sitä suomalainen vanhempi toivoa.

Nyt se on kuitenkin Suomen suurin piirrustuspaperi, jonne jälkikasvu saa käydä tallentamassa oman taiteellisen näkemyksen katuliiduilla. Pinta-alaa riittää. Se on muuten jännä, miten esikoisen innostuttua askartelusta ja piirtämisestä on itsekin tajunnut kuinka terapeuttista se on nysvätä noita juttuja.

Ihan sitä melkein inspiraatio pääsee iskemään kun saa värikynän tai -liidun käteensä. Kangaspaloista yms. nyt puhumattakaan.








Hotelliin on lisäksi piilotettu Yrre -oravia, joita bongaillaan. Heidän sijaintinsa pitää raportoida respaan nimen ja yhteystietojen kera, niin osallistuu viikonloppuloman arvontaan.


Koska Helsinki, kesä, lapset ja Linnanmäki kuuluu yhteen, on respassa tarjolla S-ryhmähintaan (36 €, norm. 39 €) lintsirannekkeita. Seasiden staycationiin kannattaa myös Lintsi yhdistä, eikä ehkä pelkästään muksujen takia!








Hotellin alakerran erittäin hyvin varustellulla salilla pääsee muuten vanhemmat tekemään hyvän treenin, jos sellaista tykkää harrastaa. Samassa yhteydessä on hotellin sauna. Harmillisesti mukaan oli tarttunut treenitrikoiden sijan kaksi treenipaitaa.


On todella hienoa, että staycationeita on kehitelty tähän suuntaan. Kaupunkihotelleja, joissa on hyvät ravintolat, hyvä palvelu, kauniit puitteet ja lapsetkin huomioitu, ei ihan liikaa ole. Se tekee asioista hieman helpomman, kun vanhempikin kuitenkin haluaa lomasta nauttia. Hyvistä hotelli- ja ravintolakokemuksista tykkää meillä koko perhe, sillä kun vanhemmat viihtyvät, viihtyvät lapsetkin, ja toisin päin. Win-win.


Jos Seasidessa yöpyminen innostaa, varaa huone radissonblu.com sivuilta etukoodilla SUMSUM ja saat -10% alennuksen päivän hinnasta standard- ja superiorluokan huoneista. Etu on käytettävissä 9.8.2018 asti.

Eikä suinkaan tarvitse olla perhe! Alennuksen saa myös yksin tai kaksinkin matkaavat, tietysti. :)





Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

4 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa kivalta. Tuohon doubleking -huoneeseen ei kuitekaan varmaan mahdu enää lisävuodetta vai mitä luulet? Meillä lapsia on kolme (7, 10, ja 11 v) ja vaikka sänky olisi leveä, niin eipä taitaisi onnistua nukkuminen samassa sängyssä. Olisi kyllä hauska mennä perheen kanssa hotellilomalle, mutta sen pitäisi olla kohtuuhintaista. Kahdella huoneella tulee jo niin kalliiksi, että mieluummin lähtee samalla hinnalla ulkomaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole lisävuodetta tuonne tiedustellut - saattaa kyllä olla mahdollista, sillä vaikutti siltä, että haluavat palvella lapsiperheitä mahdollisimman hyvin. En tosin ole ihan varma siitä etteikö nukkuminen kolmelta muksulta onnistuisi yhdessä sängyssä, ne on oikeasti tosi leveitä. Meillä mahtui ihan vaivatta kaksi aikuista ja vauva yhteen sänkyyn.

      Juuri tuo kohtuuhintaisuus on mielestäni tämän Double King -konseptin valtti. Ja se, ettei perheen tarvitse yöpyä kahdessa eri huoneessa, vaan on oikeasti tilaa olla yhdessä. Kun meille vauva ilmoitti tuloistaa, ehdin miettiä myös jossain vaiheessa sitä että niinköhän tästä eteenpäin tarvitsee kaksi erillistä huonetta, huoneiston tai sviitin aina hotellissa yöpyessä. Näitä samanlaisia saisi olla enemmänkin Suomessakin tarjolla. Jenkeissähän tällainen on melkeinpä standardi.

      Poista
    2. Kysymys lisävuoteesta saattoi tulla ihan siitä, että välttämättä 2-3 tuon ikäistä (edes ollessaan samaa sukupuolta) eivät vain suostu nukkumaan samassa vuoteessa. Etenkin keskimmäinen paikka voi olla hyvin ei toivottu. Epäilee sisaruksen olevan levoton nukkuja (=potkii) tai vievän peiton. Ja se todennäköisin - ei halua toista yöllä lähelleen. Sisarusrakkaus on välillä melkoinen haaste. Kun sisarus on paikalla, on tämä syy kaikkeen ja poissa ollessa kysellään missä on. Siinä ei välttämättä hyväkään perustelu riittävästä tilasta toimi. Yleensä pitää jakaa vanhempia lasten väliin ja kolmen kanssa... kaksi lasta ja yksi vanhempi ei aina tuon ikäisillä ole enää kiva tilaratkaisu. Edes kaksimetrisessä pedissä.

      Poista
    3. Kannattaa ehdottomasti kysellä jos huoneeseen saisi vielä lisäpetejä jos tilanne on niin sanotusti päällä. :) Muuten huone on kyllä oikein tilava ja passeli koko perheellekin, joka on ehdottomasti juuri tämän huoneluokan etu. Perheille ja porukoille sopivia huoneita harvemmin tulee hotelleissa vastaan jenkkien ulkopuolella.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!