perjantai 5. lokakuuta 2018

Muuttoepätoivoa ja rakkausviestejä


Meidän koti on totaalinen kaaos. Ja meidän pitää jaksaa asua siellä samaan aikaan kun se on totaalinen kaaos.





Olihan tämä nyt nähtävissä ja tiedossa, mutta ihan kuten muutot aina, kyllä todellisuus silti iskee päin kasvoja kuin märkä rätti. Oikeastaan tilanne on aika hyvällä tolalla: kaikki kaapit, lipastot ja senkit ovat tyhjiä, vaatehuone ja piharakennus on käyty läpi, mutta koska näkyvillä on paljon tavaraa, se aiheuttaa todella sekavan fiiliksen.






Meillä on ihan tuhottomasti järjesteltävää vielä ennen kuin auto ajaa lautalle, ja me suuntaamme kohti aurinkoisempaa talvea. Ai-van järkyttävästi suoraan sanottuna. Onneksi on Wunderlist ja Trello, joiden avulla tämäkin projekti pysyy kasassa jotenkin. Ja ystäviä ja appivanhemmat auttamassa asioiden soljumista.



Yllättävän helposti tämä muuttopakkaus on tosin sujunut. Siihen vaikuttaa todennäköisesti se, että olemme viimeisen 5 vuoden aikana tyhjentäneet ja pakanneet kotimme kolme kertaa aiemmin. Tämä on neljäs. Sinä aikana on ehditty karsimaan pois todella paljon turhaa tavaraa, vaikka kyllä sitä vieläkin on ihan tarpeeksi poisheitettäväksi. Kolme jätesäkillistä aikuisten vaatteita, saman verran lasten. Ylimääräistä tavaraa on tainnut lähteä noin kahdeksan ison pahvilaatikollisen verran.

Mutta kuinka moni pystyy sanomaan pakkaavansa keittiön kuuteen pahvilaatikkoon?







Ei tämä ihan katastrofi ole ollut. Olen ehtinyt ja jaksanut mm. käydä 8 kertaa bodycombatissa viimeisen kahden viikon aikana. Nähnyt ystäviä, ollaan ehditty viettää perheenäkin yhdessä aikaa. Se on enemmän, kuin mihin olen kyennet edellisen kahden vuoden aikana.


Aikaavievintä tässä pakkaamisessa on muistot. Vastaan tulee rakkauskirjeitä, se kynttilä, johon laitoimme tulen heti vihkimisen jälkeen rannalla Havaijilla, tuo mekko, jonka ostin Australiasta maailmanympärimatkalta, liput keikalle, jotka sain äitienpäivälahjaksi. Pitäisikö ne säästä vai laittaa pois? Jos niitä olisikin muutama, mutta kymmeneen yhteiseen vuoteen olemme ehtineet huomioimaan toisiamme niin paljon. Ehkä se pitää ottaa vaan hyvänä merkkinä.


Asioiden arvottaminen on kuitenkin vaikeaa. Kaikelle ei todellakaan voi laittaa rahallista arvoa, ja joskus jonkun täysin typerän asian säästäminen saattaa ilahduttaa sen verran paljon, että se kannattaa. Ei ole helppoa, arvottaminen, luopuminen ja säästäminenkään sen puolen.






Miika lähti aamulla töihin uusissa Star Wars -sukissaan. Ostin ne rakkauslahjaksi toissapäivänä, koska tiesin hänen ilahtuvan niistä. Tänään pakkasin keittiötä ja astioita laatikoihin. Jääkaapin oveen oli ilmestynyt viesti. Se oli tehty niillä magneeteilla, mitkä sain synttärilahjaksi Miikalta, ennenkuin me edes seurustelimme virallisesti.

Mietin hetken tarvitaanko niitä, ja haluanko säästää magneetit, mitä en oikeastaan edes tarvitse.

Ehkä sinne varastoon mahtuu kuitenkin yksi ylimääräinen pahvilaatikko, kirjeineen, keikkalippuineen, jääkaappimagneetteineen. Elämässä on asioita, joita ei mitata pahvilaatikoissa tai rahallisessa arvossa.


Let's always be great.






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

4 kommenttia:

  1. Muuttamisessa on aina kova työ. Mekin olemme muuttaneet jokusen kerran ja aina tulee karsittua tavaraa pois, mutta silti sitä tuntuu riittävän.
    Tsemppiä muuttopuuhiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä kai ihan ilmankaan voi elää, varsinkaan näin parin lapsen perheenä. Yllättävän pieneen noi kyllä nykyään menee, ja hyvä niin!

      Kiitos, loppusuora jo häämöttää!

      Poista
  2. Hei Gia. Kommentoin tätä kautta sinun muutaman päivän takaiseen instakuvaan, jossa kerroit mukavista vanhempainvapaistasi. Kiitos, että toit esille tämän positiivisen puolen. Niistä puhutaan aivan liian vähän. Olisinpa kuullut tämmöisiä kommentteja silloin, kun itse mietin, haluanko lapsen vai en.
    Itselläkään ei koskaan ollut vauvakuumetta ja elämä miehen kanssa kaksin oli mukavaa ja leppoisaa. Päätimme kuitenkin yrittää lasta, koska tulimme siihen tulokseen, että ei haluta olla 20v päästä lapsettomia. Olin kauhuissani, että nyt se elämä tosiaan menee pilalle, mutta kuinkas kävikään?
    Alun kaaosviikkojen jälkeen elämä alkoi sujua leppoisasti ja vauva nukkui jo 3kk ikäisenä 10h yössä heräämättä. Ajattelin, että voiko tämä olla mahdollista? Elämä äitiyslomalla oli parasta aikaa ikinä, mutta sitä ei vaan saanut mennä kenellekään sanomaan, koska ensimmäinen kommentti oli yleensä, että ootas vaan, kyllä se vielä huutaa.
    Tuntui, että helposta vauvasta ei saa iloita, koska joskus tulevaisuudessa voi olla hankalaa. Tämmöinen kyllä risoi isosti ja vastasin aina kaikille, että eiköhän poika viimeistään teini-ikäisenä huuda, jos ei sitä ennen. Odotin vauvavuonna, että milloin se kauheus alkaa, jota kaikki mainostivat elämän vauvan kanssa olevan, mutta ei sitä koskaan tullut.
    Pari ulkomaanreissua on tehty juniorin kanssa ja hyvin on mennyt. Varsinkin nelikuisen vauvan kanssa se oli jopa hävyttömän helppoa.
    Nyt palasin töihin taloudellisista syistä tekemään lyhennettyä viikkoa, kun pikkuiseni 1,5v ja muistelen mennyttä vapaata pelkästään lämpimästi.
    Kiitos vielä hyvästä näkökulmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      ja hirmuisen paljon kiitoksia tästä kommentista. Olen jo aiemmin yrittänyt tuoda omalle vaikutuspiirilleni esiin sitä vauva- ja pikkulapsiarjen auvoa, mutta sehän ei ole ulottunut mitenkään erityisen pitkälle ilman blogia. Nyt on mahdollisuus kertoa siitä laajemminkin, koska meiltäkin puuttui myös kaikenlaiset esikuvat, jotka olisivat osoittaneet että elämä voi jatkua sittenkin. Muistan vieläkin ne tunteet ensimmäisen raskauden loppuvaiheessa kun kauhulla mietin mitä onkaan tullut tehtyä. Onneksi kaikki on mennyt niin hirmuisen hyvin, ja äikkärit on todellakin olleet ihan parasta aikaa koskaan!

      Harmittaa jotenkin, että positiivisia asioita ei kerrota, ja sitä, että kaikki voi sittenkin mennä ihan tosi, tosi hyvin. Onnesta ja ilosta ei myöskään kerrota, ja ehkä siitä onkin vähän vaikea konkreettisesti kertoa.

      Muista jakaa ilosanomaan vauvaelämästä ja vanhempainlomista myös omalle vaikutuspiirillesi, sillä koskaan ei tiedä, milloin joku asiaa pohtiva on paikalla.

      Oikein hyvää syksyn jatkoa sinne, ja tsemppiä töihinpaluuseen!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!