perjantai 9. marraskuuta 2018

3 +1 terveellisen elämän kahvilavinkkiä Fuengirolaan, myös gluteenittomasti


Erityisen tunnettu Fuengirola taitaa olla kalja- ja viinikuppiloistaan ja vaikkapa Tauskin baarista. Toistaiseksi en ole eksynyt mihinkään näistä, mutta olen löytänyt aivan ihania kahviloita ja ravintoloita. Olen ollut todella positiivisesti yllättynyt tarjonnasta. Se on erinomainen, jopa niille, jotka syövät gluteenitonta.






Minä tyttö taas rakastan ihania aamiaisia, tuoreita mehuja ja smoothieita, ja jos mahdollista kaikenlaista luomuruokaa. Siksipä ajattelin heittää teillekin paitsi vähän vastapainoksi tälle Fugen suomibaari -imagolle, myös vinkiksi näitä herkullisia, terveellisiä paikkoja käytäväksi jos näille suunnille satut!


1. Organic Café


Paseo Maritimoa, eli rantabulevardia, kohti Miramaria kulkiessa päädytään enemmän brittituristien suosimalle alueelle. Siellä on tarjolla 'English Breakfastia' joka kulmalla. Ja sitten sieltä löytyy myös Organic Café. Se on sellainen ihana hipsteriboheemipaikka, jossa viettäisi mieluusti joka sunnuntain.








Istumapaikan voi valita joko rauhallisemmasta takaosasta sohvineen, tai sitten baaritiskin läheisyydestä, ja nauttia samalla merellisistä palmumaisemista. Koska vauvan on helpompi häslätä sohvaa vasten, ja koska takaosa ammotti tyhjyyttään, se passasi meille perfectosti.








Listalta löytyy kaikkea terveysmehuista, smoothieihin, sandwicheihin, burgereihin, omeletteihin, ja salaattteihin. Lisäksi listalta löytyy liuta terveysteetä, sekä erikoiskahveja. Päädyin maistamaan Rose lattea, eli ruusulattea.

Gluteenitonta leipää löytyy, joten kaikki leipää sisältävät onnistuvat myös keliaakikolle.

Meidän pöytään päätyi molemmille aikuisille Egg's Benedict, avocado toast, turkey sandwich, omeletti, detoxmehu, marjasmoothie, tuorepuristettu appelsiinimehu ja ruusulatte kauramaidolla. Viimeeksi mainitussa oli alkujaan vähän jännä maku, mutta kun siihen tottui, se oli oikeastaan todella hyvä!










Kokonaisuudessaan tämän setin hinnaksi tuli noin 47 €. Hintataso on vähän kalliimman puoleinen, mutta ei tästä nyt taloudellista katastrofia muodostu niin kauan kun siellä ei joka päivä roiku. :)

Kyllä tälle voi suosituksen ja peukun antaa! Katso Organic Cafén sijainti tästä.


2. Lorena Café


Ihan kivenheiton päässä Centro Finlandiasta sijaitsee ihana, bistrohenkinen Lorena Café. Bongasin tämän alunperin Samppanjaa muovimukista -blogin Annen postauksesta, ja suuntasimme sinne eräänä aamuna Miikan kanssa.

Täällä on samantyyppinen tarjonta kuin Organic Caféssa, mutta ilmeisesti raaka-aineet eivät ole orgaanisia, sillä hintataso on edullisempi. Lisäksi Organic on ehkä aavistuksen verran hienostuneempi mauiltaan. Tämä on kuitenkin todella oiva kahvila, jonka Detox Mediterrano -tuorepuristettu mehu on jo vakkarini. Yksi iiiso kannu maksaa 3,70 €, joten täällä konkurssi ei todellakaan tule.






Ruokapuolesta olemme maistaneet lähinnä salatteja, sillä gluteenitonta leipää ei täällä ole. Sen sijan leivitetty kananrinta salaatissa vietiin mukisematta pois, koko annos siis, ja vaihdettiin oikeanlaiseen kun asiasta huomautin. Asiaan tunnuttiin suhtautuvan kyllä vakavasti.

Tänne suuntaan useinkin salaatille ja tuorepuristetulla mehulle. Liian usein itseasiassa. :D





Tuorepuristettu mehu 3,70 € ja salaatti n. 6 €. Täällä ei kukkaro köyhdy turhan paljoa. Lorenan löydät Google Mapsista täältä.


3. Go Green! 


Tämän pienen kahvilan bongasin kun esikoinen mankui pääsyä Mummolan pullapuotiin koulumatkansa varrella. Toisella puolella tietä kahvilan nimi huusi minua. Seuraavana aamuna raahasin lapsukaiset mukanani aamiaiselle tänne Miikan jäädessä kotiin hoitamaan asiakaspalaveria.






Pienimmäiselle iskin croissantin kouraan, jota hän siellä vaunuissaan tyytyväisenä pisti poskeensa. Iso croissantti oli. Itselleni tilasin punajuuri-porkkana-inkivääri-sitruuna -tuorepuristetun mehun, acai berry bowlin, gluteenittoman avocado toastin, ja esikoinen halusi Super Healthy - aamiaissetin, joka sisälsi leipää, mysliä, jogurttia, hedelmiä, tuoremehua ja kahvia (minulle).








Toasti oli ehkä aavistuksen pieni mutta hyvä, joskin hintakin jäi alle kolmen euron ja Bellan aamiaissettiin olisin kaivannut leivän päälle jotain enemmän fylliä. Itse leipä kuulemma oli kuitenkin erinomaista.

Berry bowl oli täysosuma, kuin myös tuorepuristettu mehunikin.






Hintataso on aavistuksen yläkantttiin osittain - berry bowl maksoin 7 €, oma mehuni 3,70 €, pelkkä croissantti 2 € ja risat ja aamiaissetti vielä jotakuinkin kuutisen euroa. Kokonaishinnaksi tuli 22 € ja risat.

Saatan kuitenkin mennä takaisin berry bowlin takia, sillä niitä ei täällä muualla juurikaan näe. Go Green! -kahvilan löydät täältä.


+ 1. Kotiaamiainen tiistaiferian antimista



Fuengirolassa on tiistaisin niin kutsut feriat, eli markkinat. Kellonaika on sikäli vähän hassu, että työssäkäyvillä ei tänne ole asiaa. Alkavat joskus 9.30 aamusta, ja loppuvat jo noin 14.00.

Meinasin mennä ihan pähkinöiksi kun päädyin sinne Bellan luokkakaverin äidin kanssa - kaikki tuoreet hedelmät ja vihannekset ovat aivan järjettömän edullisia, lähes puoli-ilmaisia! Mangoja saa kolmella eurolla kaksi kiloa, sitruunoita ja graanaattiomenoita euron kilo, avokadoja euron kilo, mansikoita, vattuja ja mustikoita euron rasia tai jollain paljousalennustarjouksella.








Ostin noin 20 eurolla tavaraa, eli kotiin raahasin jotakuinkin 15 kg ihan kaikkea. Näin kolme päivää ferioiden jälkeen, melkein kaikki mangot ja kirsikkatomaatit on jo syöty, mutta avokadot vielä odottavat kypsymistään.

Vauva on jo niin tottunut parissa päivässä syömään sormiruokana tuoreita hedelmiä ja kasviksia, ettei hänelle meinaa maistua lainkaan purkkiruoka, tai muutenkaan lämmin. Että onnea vaan meille takaisinmuuttoon Suomeen.

Tänne kannattaa kuitenkin ihan ehdottomasti suunnatta Fugessa!










Sellaista tämä Fugelaiffi täällä. Ehkä pitää kuitenkin se suomibaarikin vielä käydä joskus tsekkaamassa. Siihen asti viihdyn kyllä näissäkin ihan hyvin.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

4 kommenttia:

  1. Voi jessus Gia näitä sun kuvia. Saat kyllä nälän takuuvarmasti syntymään :) Täällä Fugessa olon yksi ihanista asioista on ehdottomasti se, että kerrankin on aikaa notkua kahviloissa, eivätkä hinnatkaan päätä huimaa. Käsittämättömän halpoja noi hedelmät. Olen tuolla tiistaimarkkinoilla käynyt lähinnä tutkimassa muuta markkinatarjontaa, mutta en ole tajunnut, että sieltä jos msitä kannattaa ostaa hedelmiä. Teillähän näyttää olleen oikein omat hedelmäferiat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli itsellenikin ihan kamala nälkä kun kirjoitin juttua! :D Paitsi kahviloiden, erityisesti ferian edullisuus oli todella suuri yllätys. Pakko se on kai niiden takia joskus kotonakin syödä. :D

      Poista
  2. Asutteko vakituisesti Espanjassa vaiko vain talven yli? oletteko etätyössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Talven yli ollaan vaan, ja etätyömahdollisuuksia hyödyntäen kyllä.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!