lauantai 3. marraskuuta 2018

Tasan vuosi sitten vannoin, että seuraavaa talvea en vietä Suomessa - ensikuulumisia Fugesta


Eilen Facebook muistutti minua tästä kuvasta.






Molemmissa kuvissa vietän ensimmäistä äitiyslomapäivää. Toisessa se ehkä näkyy selvemmin. Muistan tuon päivän oikeanpuoleisesta kuvasta vuoden takaa hyvin selvästi. Oli marraskuinen päivä Suomessa. Ei hirveän sateinen, mutta synkkä ja pimeä. Aamulla aurinko ehti nopeasti vilahtaa vain kadotakseen nopeasti taas.

Olin voinut pahoin jo monta, monta kuukautta, kärsinyt kivuista ja supistuksista, järkyttävän alhaisesta hemoglobiinista ja lähes tyhjistä rautavarastoista. Aloittanut aamun hiilihapollisella juomalla, milloin alkoholittomalla siiderillä, milloin Pepsi Maxilla. Joskus se auttoi oloon, joskus ei. Oli monella tapaa suuri helpotus aloittaa äitiysloma.


Huonoa kesää seurannut sateinen syksy ja pimeys synkistivät mieltä entisestään. Makasin sängyllä ja vannoin, että tällaista syksyä ja talvea ei ensi vuonna tulisi. En haluaisi enää marraskuussa olla Suomessa.








Torstaina puolen päivän jälkeen saavuimme määränpäähämme Espanjan Fuengirolaan. Olemme viettäneet täällä nyt vajaat kaksi vuorokautta. Toistaiseksi tämä on ihanaa. Ihan tasan tarkkaan juuri sitä, mitä tultiin hakemaankin.

Käyn jollain kummallisilla ylikierroksilla niin ettei yöllä meinaa edes uni tulla, mutta silti ei väsytä.


Tänään aamulla heräsin auringonnousun aikaan - koska Bella piti saada koulumatkalle täällä ensimmäistä kertaa - ja kävelin asuntomme terassille katsomaan auringonnousua. En voinut muuta kuin hymyillä. Palmut huojuivat auringon ensisäteiden maalatessa horisonttia punaisella, oranssilla ja keltaisella.






Ulkona on riittänyt meikäläisille ihan teeppari, vaikka paikalliset tietysti jo käyttää kevytuntsikoita. Varpaat olen ehtinyt upottaa hiekkaan jo monen monta kertaa, ja se on aina yhtä terapeuttista.


Pieniä kahviloita ja ravintoloita on vähän joka paikassa. Tarjonta on todella laajaa. Olen miettinyt, mistäköhän muodostuu meidän kantapaikka, vai löytyykö aina joku mukavampi paikka kokeilla. Välillä melkein voisi kuvitella olevansa vaikka Pariisissa, jos siis ei välitä siitä, että ympärillä kuulee paljon suomea.








Ravintolassa syöminen ja juominen on niin halpaa, että pelkään tässä sen tien vievän. Arviolta noin 0,7 dl tuoresmoothie maksaa kolmisen euroa, iso salaattikulho kuusi.






Kävelen vaunuja työnnellen rantabulevardia pitkin ja kuuntelen, miten papukaijat mekkaloivat palmuissa. Kohta, kun on vähän palauduttu kaikesta lähtöhässäkästä ja 3400 km roadtripistä, ehkä sitä jaksaisi alkaa juostakin. Tuntuu siltä, että Suomen pimeyden ja harmauden aiheuttama jähmeys oikein sulaa pois auringossa. Suunpielet kääntyvät pakostakin ylöspäin.

Oikeastaan tämä muistuttaa jopa etäisesti Waikikin rantabulevardia. Ihan totta.






Kyllä täällä suomea kuulee ihan joka paikassa. Se ei meitä haittaa lainkaan. Suomalaisten koko kirjo tuntuu olevan täällä edustettuna. Pirkka-kaulanauha, sandaalit ja sukat, suomalaisen tunnistaa jo kaukaa. Harmillisesti koko kirjoon kuuluu myös nuoret laitapuolenkulkijat jotka käyttävät pulloakin vahvempaa. Ikävää, että elämän pitää joillain mennä niin.






Bella muuten otti puheeksi että haluaisi myös kirjoittaa blogia. Kaivoimme naftaliinista 3,5 vuoden tauon jälkeen maailmanympärimatkalle aloittamansa blogin, jonne onkin tullut jo kaksi päivitystä. Laita myös Bellan blogi seurantaan, sieltä saat nimittäin varmasti ihan erilaisen näkökulman koko Fugeen kun meiltä. :)

Olen lisäksi jaksanut tehdä huomattavasti enemmän livevideoita sekä instaan, että facebookiin, kun mitä tässä on kyennyt kirjoittamaan. Osa niistä näkyy siellä vieläkin, ellet ole niitä jo katsonut - muun muassa saapumisesta minuutin vanhat fiilikset.



Oikeasti tänne on kuljettu aika pitkä tie, monine, raskaine mutkineen kuluneen vuoden aikana. Nämä päivät ovat vihdoin tuntuneet siltä, että lopussa kiitos seisoo. Nyt ainakin näyttää siltä, että oli aivan erinomainen idea tulla viettämään pimeät kuukaudet tänne aurinkoon. Se on kyllä ihme juttu, mitä valo ja lämpö tekee ihmiselle.



Totisesti, ei tullut marraskuuta Suomessa. Hyvä minä, kun pidin lupauksen itselleni.









Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?


9 kommenttia:

  1. Fiilistellen luen onnellista postaustasi. Huomenna olen rannikolla jo minäkin. Näyttää ja kuulostaa niin lupaavalta!

    VastaaPoista
  2. Noita sun kuvia kun katsoo, ei tartte paljon selitellä fiiliksiä :) Bienvenidos. Nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sää tiedät, täällä on ihanaa! ♥ Kiitos muuten Lorenavinkistä, sehän on aivan mahtava - nähdäänkö siellä joku päivä?

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa! =) Tästä minäkin haaveilen täällä harmaassa Suomessa. Meillä haasteena vain erityisen koulujärjestelyt. Erityistukea ei taida oikein saada ulkomaiden suomi kouluissa. =|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että jos saakin, se kustantaa erikseen - koulustahan täällä joutuu maksamaan jos tuossa suomikoulussa lapsi on. En tiedä, miten espanjaisella puolella toimii. Ainahan kannattaa kysellä vähän ympäriinsä, miten tällaisia asioita olisi ehkä mahdollista järjestää? Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka onnistuisikin!

      Poista
  4. Bienvenidos, itselläni ei enää ole paluuta synkkään suomeen. Talvi se tulee Fugeenkin, mutta onneksi niin erilainen. Ja kohta on ihanat jouluvalot jokapuolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä haittaa yhtään vaikka vähän viileämpikin olisi kuin esim. tänään. Ehdin polttaa jo niskankin rantabulevardin aamupäivän vaunulenkillä. :D Valoa piisaa kuitenkin aika varmasti enemmän kuin Suomessa. Jouluvaloja on ainakin jo Rafaelinaukiolla!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!