Saavuimme eilen takaisin Fuengirolaan yhdentoista päivän suomivierailun jälkeen. Ja se oli kuulkaa hyvä vierailu se. Kävelin Helsingissä meidän suomikeikalla tuttua reittiä Diakoniaopiston sisäpihan läpi Kallioon. Hiki virtasi niskassa kun työnsin vaunuja puoliksi jäätynyttä perunapeltoa, puoliksi sulanutta sohjoa pitkin. Seinässä sisäänajoportin luona on ollut jo vuosikausia hieno teos.
"Asioilla on tapana järjestyä."
Se sama teos lohdutti minua monasti, kun kuljetin Bellaa tarhaan tätä reittiä, henkihieverissä, ehtiäkseni tarhasta juoksujalkaa päivän ensimmäiseen palaveriin toimistolle, jouduttamaan vastuullani olevia asioita, ehkä tapaamaan yhteistyökumppania, ja mietin että mitenköhän tästä rumbasta taas selvitään. Että tätäkö tämä elämä on, selviämistä aamuista, päivistä, illoista?
Teos oli vähän niinkuin kalliomaalaus toteemieläimestäni. Se muistutti minua siitä, että on olemassa oman elämän zen jossain johon samaistun.
Jos ei muuta, sen elämä ainakin on osoittanut, että asioilla on todellakin tapana järjestyä, aina jollain tapaa. Vaikka itse haluaisi pysähtyä, elämä rullaa eteenpäin, aurinko nousee ja se laskee joka päivä, ja sinä aikana asioita ehtii tapahtua.
Meidän elämä taas, se on juuri nyt ehkä hieman epävakaata, ja näyttää varmasti aikamoiselta tempoilulta ulospäin. Suomessa ei ole varsinaisesti kotia, Espanjassakin vain huhtikuun loppuun asti. Bellan kouluasiat eivät ole ihan suoraviivaisia, ja työelämäkin tuntuu olevan jatkuvaa muutosta.
Ei se huono asia aina ole, mutta välillä tuntuu siltä, että asioita tapahtuu niin paljon, että välillä hengästyttää.
Muistuttelen myös itselleni siitä, että itse olemme tätä halunneet ja tämän valinneet - ja että olemme tilanteeseen tyytyväisiä. Ihmeen vähän mikään asia ahdistaa tai huolettaa kovasti.
Olisimme myös voineet jatkaa annetulla polulla, maksella asuntolainaa ja tehdä kahdeksasta neljään joka päivä tarha- ja koulunvientien ja -noutojen ohella, juosta harrastuksissa, tilata se sama setti kauppakasseja joka viikko kotiintoimituksella ettei tarvitse rämpiä marraskuun pimeässä itse ja elää sitä sellaista vakaata ja tuttua elämää.
Joku muu saattaisi olla kauhuissaan siitä, ettei asuntoa ole tiedossa kolmen kuukauden päästä kahden lapsen kanssa, erityisesti Helsingin vuokramarkkinoita ajatellen, ja seuraavaksi talveksikin pitäisi jostain löytää joku koti Espanjaan, jos asiat menevät kuten olemme tässä vaiheessa ajatelleet.
Sitten taas, kun on oikeastaan kaksi kertaa hypännyt tuntemattomaan, tietää, että asioilla tosissaan on tapana järjestyä. Jos maailmanympärimatkan vuoden alussa oli tasan lentoliput Nepaliin ja kaksi hotelliyötä varattuna, ei tämä tunnu edes erityisen jännittävältä. Että ihan kolmen kuukautta vielä tietää, missä tullaan asumaan! Sehän on paljon!
Laakereille ei ehkä kannata jäädä lepäämään ja ajatella että kyllä tämä tästä suttaantuu, mutta kun avaa suunsa tarpeeksi usein, tarpeeksi monessa paikassa ja tilanteessa, etsii aktiivisesti keinoja ja ratkaisuja, kyselee ympäriinsä, jossain vaiheessa vyyhti alkaa pikkuhiljaa selviämään. Vielä ei ole tullut vastaan asiaa, joka ei jotenkin päin olisi lutviutunut.
Enimmäkseen ihmiset nimittäin ovat hyväntahtoisia, ja haluavat auttaa toisiaan. Niinhän mekin mielellään teemme muille, jos voimme.
Jos meille löytyi maailmanympärimatkalla koti useammaksi viikoksi Sydneystä sekä Cairnsista Australiassa muiden suomalaisten avulla, löytyi se nyt meidän visiitillä myös Suomesta kun palaamme takaisin. Lisäksi monta uutta projektia lähti käyntiin. Kouluhommiinkin tuli selkeyttä. Tiedättekö, kun tuntuu, että nyt kertakaikkiaan vaan kaikki asiat menee jotenkin putkeen? Tuntui siltä että palapelin palikat sanoivat nyt hetkeksi aikaa klik-klik-klik. Se on hieno tunne.
Kyllä se niin vaan on. Asioilla on tapana järjestyä.
Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista
- olethan jo seurannut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!