torstai 31. tammikuuta 2019

Jäi sielu seilaamaan välille Helsinki-Malaga - elämää kahden kodin välillä


Kun ensimmäisen viikon aikana Espanjaan saavuttua hain Bellaa iltapäivisin koululta, ei ollut ennenkuulumatonta, että lapset olivat kerääntyneet laulamaan päivän päätteeksi hieman muunneltua versiota Jaakko Löytyn laulusta Helsinki-Dakar. Hennot lapsiäänet kajauttivat kitaran säestyksellä ilmoille surumielistä laulua;

"Jos kotiin löytäisinkin, jää sielu seilaamaan välille Helsinki-Malaga".





Se itketti vähän ensikerrasta alkaen.

Vanhempana sitä ajattelee asioita yleensä ensin aina lastensa kautta. Että jos teen näin, mikä sen vaikutus on lapseen? Meneekö jokin asia pilalle korjaamattomasti, vai olisiko se jopa etu tehdä näin?

Laulelu sykähdytti syvältä, koska laulajina olivat lapset, joiden vanhemmat ovat päättäneet viedä lapsen pidemmäksi aikaa, tai ihan kokonaan pois synnyinmaasta. Kouluikäinen on jo ehtinyt solmimaan ystävyyssuhteita, jopa vuosia kestäneitä. Joillekin lapsille rutiinit ja yksi tukikohta kodin muodossa voivat olla äärettömän tärkeitä.

Ja nyt ne istui siellä laulamassa, miten sielu on jäänyt seilaamaan Helsingin ja Malagan välille.

*niisk*






Olin ajatellut kirjoittaa jonkinlaisen vertailupostauksen Fugelaiffista ja Suomesta.


Tajusin kuitenkin Helsingissä kävellessä, ettei niitä kannata vertailla. Molemmissa on puolensa ja puolensa. Ne ovat kaksi eri paikkaa ja maailmaa, jossa toimii erilaiset lainalaisuudet. Kaupassakäynti maksaa enemmän Suomessa kuin Espanjassa, niin melkein kaikki muukin kyllä. Tuoreita hedelmiä ja kasviksia on heikommin saatavilla, eikä ne maistu yhtä hyviltäkään.

Toisaalta, Suomessa on hirveästi verorahoilla maksettuja palveluita.

Maantieteellisestä syystä johtuen ilmanala on täysin erilainen, ja niiden suora vertaaminen olisi vain vähän hölmöä. Tottakai aurinkoa on enemmän Espanjassa.








Minä en välttämättä tarvitse hiekkarantoja ja palmuja, mutta huomaan, että energiatasot on ihan erilaisella mallilla nyt kun talvi on pääasiassa vietetty Espanjan auringon alla. Valo, aurinko ja lämpö on kyllä tehnyt ihmiselle hyvää.


Puutalobabyn Kristan kanssa juttelimme eräälläkin leffakäynnillä siitä, miten hänestä tuntuu, että lähtö on joka kerta vaikeaa. Se koski sekä lähtöä Fuengirolaan, että sieltä Helsinkiin.

Ennen kuin lähdimme suomivisiitille, tuntui sisällä todella pahalta. Angstailin viikoja etukäteen. En olisi halunnut millään lähteä. Pelkäsin ehkä eniten sitä, että Suomen talvi ja pimeys imee kaiken sen energian, minkä olen kerännyt Espanjassa.





Suomeen saavuttua olo oli kuitenkin kuin kotona olisi - vaikka kotia meillä ei siellä tällä hetkellä ole sen varsinaisessa merkityksessä. Elämä jatkui lähes siitä mihin se lähtiessä jäi. Valkoinen maisema ja välillä pilkahtanut aurinko riitti siihen, etteivät akut päässeet tyhjentymään. Itse asiassa, oli jopa mukavaa.

Ystävät, juhlat, lounaat, kahvittelut ja kaikki mukavat asiat ei varsinaisesti haitanneet.







Suomesta lähtiessä taas tänne Fuengirolaan tuntui melkein yhtä pahalta. Lähinnä se, että keli oli sillä tasolla että naamaan sattui, tuntui helpottavan lähtöä aurinkoon. Sinne, mikä tällä hetkellä on koti.






Todennäköistä on, että kuulen tuon laulun lasten laulamana taas jokin iltapäivä, kun on aika hakea Bella kotiin koulusta. Nyt sanojen merkityksen kokee ehkä hieman syvemmin.


Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sielu seilaa väliä Helsinki-Malaga, ja meillä on kaksi kotia sydämessä.







Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

10 kommenttia:

  1. Espanjahan on niin lähellä ja lennot niin halpoja, että siellä voi ravata kuin kesämökillä ikään. Ei siinä suurempaa ikävää kumpaankaan kerkiä tulla, kun yhdestä paikasta lähtee niin kuuden tunnin päästä on perillä toisessa. Meillä asunto sekä Espanjassa että Suomessa. Sielu ei seilaa missään, vaan on molemmissa yhtäaikaa. Eikä ole mitään dramaattisia lähtöjä, kun aina pääsee takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa, että olette päässeet tuohon pisteeseen! Lähtö on ehkä se vaikein ja se siirtymä, ajatus siitä että taas pitää siirtää elämä hetkeksi paikasta toiseen. Kun lisäksi molemmissa maissa on hyviä ystäviä, ja tietää, ettei heitä sitten näe kun menee sinne toiseen, sekin hieman repii.

      Lentomatka on periaatteessa lyhyt, mutta siihen pitää vielä laskea mukaan valmistelut ja matkat molemmissa päissä, niin ihan ei se viisi tuntia riitä siihen. Eikä ystävää päiväksi lähdetä tapaamaan myöskään.

      Ehkä tämä tasaantuu vielä, jos vuosia jatkaa samaa mallia, ja toisaalta, jos hankkii oman kodin molemmista. Nyt niitä ei ole kummasskaan.

      Poista
    2. Juu, meidän suvulla on ollut sama talo Espanjassa jo 35 vuotta, siellä omat vaatteet odottavat kaapissa, ettei tarvitse matkatavaroitakaan juuri kantaa mukana. Ei tarvitse karttoja, koska tuntee paikan, jne, 10-matkan bussiliput hyllyssä valmiina, tuntuu aina ettei olisi ollut sekuntiakaan poissa.

      Poista
  2. Halvoilla lennoilla edestakaisin ravaaminen on myös melkoinen ilmastokuorma. Usein nuo matkat eivät ole pois muusta matkailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastokuorman voi kompensoida jättää tekemättä yksi lapsi. Sen jälkeen voi lennellä kuinka paljon tahansa, eikä silti kuormita ilmastoa enempää kuin se tekemättä jätetty lapsi olisi kuormittanut koko elämänsä aikana.

      Poista
    2. Ehdottomasti kannattaa välttää jatkuvaa lentelyä sen takia vaan, että lennot on halvat. Ja siihen suuntaan taitaa olla maailma menossakin. Kuten aiemmassa postauksessa kirjoittelin matkailun trendeistä, tulee varmaankin olemaan yleisempää asuttaa esimerkiksi kahta paikkaa, jolloin pikamatkojen lentely vähenee huomattavasti - ja niinhän moni Aurinkorannikolla on jo tehnytkin.

      Ja ihan niin suoraviivaista ei tuo lentopäästöjen kompensointi ole että lapsettomat voisivat huoletta vedellä niin paljon lentoja kuin haluaa - jokainenhan on itsekin ollut lapsi, ja kulutusyksikkö, eli ei voi ajatella olevansa nollapäästöinen. Aika todennäköisesti omana lapsuusaikana ei myöskään olla eletty ihan yhtä ympäristöystävällisesti, koska lähtökohtaisesti kaikki on ollut tuolloin saastuttavampaa. Voi siis olla, että nykyajan lapsi ihan lähtökohtaisesti saastuttaa vähemmän, kun koskaan itse.

      Lisäksi, miettisin asiaa myös siltä kannalta, että ei ole olemassa mitään yksilötasoista päästökiintiötä, mistä voi laskea kuka mitenkin paljon on päästellyt saasteita ja sitten vähän päästellä lisää jos on varaa. Pallo on nimittäin yhteinen, eikä se välitä siitä kuka mitenkin paljon päästöjä pistää menemään, joku enemmän ja joku vähemmän. Jokaisen vastuulla on tehdä kaikki minkä voi.

      Nyt myös puhumme ihmisestä - lapsesta - ja sen vertaaminen lentämiseen tai autojen päästöön tuntuu ehkä jotenkin vähän väärältä. Yksi näistä edellämainituista on elävä olento.

      Poista
  3. Ymmärrän. Lähteminen on aina kamalaa. Surullista hyvästellä, ahdistavaa. Mutta kun irtautuu niin katse siirtyy toisaalle pikkuhiljaa ja uudet seikkailut odottavat!

    Meidän perheellä elämä on pääosin Suomessa tällä hetkellä, mutta viime talvina on vietetty pitkiä jaksoja miehen kotimaassa, jossa aiemmin asuttiin. Me on mietitty tätä asiaa niin, että ollaan oikeastaan siinä elämässä kiinni, josta ollaan haaveiltukin. Se on emotionaalisesti haasteellista, mutta toisaalta toinen kotimaista on aina kaukana, joten tiettyjä prosesseja on joka tapauksessa pakko käydä läpi. Elämä on suuri ja koettava retki, varsinkin taaperon kanssa :)

    Tulevaisuuden kannalta Espanja on myös kiinnostava, koska meillä puhutaan kotona espanjaa ja suomea. Tsemppiä haikeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä onkin juuri kummaa: vaikka elämä näyttää ihan omanlaiselta, tämä fiilis on ihan uusi ja odottamaton. Paikalla ollessa molemmissa tuntuu ihan kodilta, mutta vaihdot tekee etukäteen jo tiukkaa.


      Onhan näitä muutoksia tehty, lapsenkin kanssa jo aiemmin, ja siksi edelleen, että elämässä on niin paljon nähtävää ja tehtävää, että olisi synti jättää se elämättä. <3

      Poista
  4. Hola❗️😎
    Meidän Beatrice eli ”Peppi” 9v on tulossa taas kotikouluun 3kk:ksi 20.2 -> . Hän puhuu mielellään ruotsia jos Bella haluaa ystävystyä. Minut saa kiinni esim Facebookista.
    Yst..terv Patricia Karellin

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!