maanantai 18. helmikuuta 2019

Kävin Tauskibaarissa, ja arvatkaa mitä sieltä löytyi?


Fuengirolan tunnetuin nähtävyys suomalaisille on varmasti Tauskibaari. Sen oikea kirjoitusmuoto on muuten Tauski Bar. Maankuulun paikan historian varmasti tuntevat kaikki; sen perusti suomalainen julkkis Tauski Peltonen, joka sittemmin sai osakseen kaikenlaista julkisuutta. Baarissa on tietysti vieraillut vaikka ja kuka suomalainen julkkis. Tauski ei baaria enää omista, mutta vahvan brändinsä takia se tuskin vaihtaa nimeään koskaan.


Paikka on jo ehkä jonkinlainen suomalainen instituutio.





Etäältä siitä on helppo heittää vitsiä, ja esimerkiksi käymättä koko Fuengirolassa tai Aurinkorannikolla, koko alueelle voi antaa ihan vaan yhden paikan maineella leiman. Myös siellä käyviä ihmisiä on helppo ylenkatsoa niin kauan kun heitä ei tarvitse kohdata.


Koska nyt luonteeltani satun kiinnostumaan vähän kaikesta, myös ihmisistä ja ilmiöistä, käyn mielelläni aina paikan päällä katsomassa, mistä oikeastaan on kyse. Ihan tosi, tosi, tosi usein, mielikuvat valehtelevat.

Ihminen, jonka julkisuusmaine on jotenkin negatiivinen, saattaakin olla ihan superkiva, ja toisaalta vice versa. Paikka, jota ihmiset haukkuu, voikin olla vaikka miten mieluisa.

Ei aina, mutta useasti asioilla ja ihmisillä on kaksi puolta. Miten ne sattuu osumaan omalle kohdalle kokemuksena, riippuu niin monesta asiasta.





On ihan totta, että Fuengirolassa näkee niitäkin suomalaisia, joiden elämäntavat voisivat olla terveemmät. Toisaalta, niitä näkee Suomessakin. Enemmän täällä näkee hyvinvoivia eläkeläisiä, jotka ulkoilevat ja viettävät aktiivista elämää, tai ihan tavallisia ihmisiä kaikessa iässä elämässä tavallista arkea, vain vähän aurinkoisempaa ja lämpöisempää.


Meillä on tänne Fuengirolaan muotoutunut yhteinen ryhmä kourallisesta naisia, joiden kanssa teemme yhdessä asioita; pidämme hauskaa, treenaamme, autamme arjessa, lastenhoidossa ja puramme sydäntämme. Se on ihan kullanarvoista. Ja se tekee tästä paikasta myös niin helpon kotiutua. Sama elämäntilanne ja samantyyppiset haasteet luovat yhteisöllistä henkeä.





Viimeviikkoisen treenikerran jälkeen päädyimme yllättävän nopeasti eskaloituneen mutkan kautta Tauskibaariin. Mitä löysimme?

Ihmisiä.

Siellä oli ihan tavallisia ihmisiä. Jokaisella heistä oma tarina.

Jotkut olivat nauttineet enemmän edullista viiniä, toiset ei juuri lainkaan. Osa oli vain laulamassa ja tanssimassa. Osa viettämässä iltaa, sen sijan että jurnuttaisivat kotona yksin sohvalla katsomassa telkkaria. Samalla tavalla kuin Suomessakin.

Ylipäänsä ihmiset tuntuivat nauttivan elämästä.




Ei Tauskibaari eroa mitenkään mistä tahansa lähiöbaarista, jossa lauletaan karaokea Suomessa. Ei muuten, paitsi julkisuuskuvaltaan ja viinin hinnoiltaan, kuten kaikki paikat täällä Suomeen verrattuna. Ja lisäksi sen tiimoilta, että se on esiintynyt enemmän julkisuudessa kuin mikään muu paikka.


Jos tästä tuskin muotoutuu minulle mikään muu, kuin paikka, jossa kerran kävin laulamassa Neon 2:sen Kemiaa -biisin ja juomassa viinilasin, joillekin ihmisille se paikka on yhtä rakas, kuin minulle ne kahvilat, jotka on jo muodostuneet kantapaikoikseni ihanien mehujen ja smoothieiden takia.

Mutta mikä meistä kukaan on arvostelemaan sitä, minkä paikan kukakin omakseen valitsee? Ja miksi sille on edes tarvetta? Etäältä muiden arvostelu on aina helppoa, mutta kuvittele itsesi kävelemään sisään baariin, ja sanomaan mielipiteesi kasvokkain.

Tuomas Enbuske kirjoitti äsken kolumnissaan näin:

Kun nauramme tauskeille tai johannatukiaisille, unohdamme, että kyse on oikeista ihmisistä, joilla on sukulaisia ja lapsia. Heille nauraminen kertoo enemmän meistä muista. Ja se, mitä se kertoo minusta, ei ole kaunista.


Ehkä on vaan aika antaa ihmisten tehdä, kuten he elämällään parhaaksi katsovat sen enempää arvostelematta ja ylenkatsomatta.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!