perjantai 1. maaliskuuta 2019

Mijasin valkoisessa kylässä on kultaiset auringonlaskut ja onnellisuuslaboratorio avoinna kaikille


Mijas pueblo, eli Mijaksen pieni, vuorenrinteessä sijaitseva kylä on vain noin 15 minuutin ajomatkan päässä meiltä. Sinne pääsee Fuengirolasta suoraan myös paikallisbussilla. Aloitimme Mijas puebloon tutustumisen patikoimalla sen yläpuolella olevilla vuorenrinteillä.

Patikoinnin jälkeen pelmahdimme kylään hikisinä, väsyneinä ja nälkäisinä, ja otimme ensimmäisen vastaantulleen ravintolan. Ruoka ei ehkä ollut ihan parasta koskaan, eikä kylän kauneudesta saanut samalla tavalla kiireellä kiinni.

Toisin kuin myöhemmin.





Sittemmin olemme vierailleet Mijasissa usein. Se on ihana paikka piipahtaa vaikka ihan perheenkin kesken iltaselta syömässä ja katsomassa Aurinkorannikon ylle laskeutuvaa kultaista auringonlaskua ja maisemia, joiden ylle optinen harha luo näyttämön, jossa sataa kultahippuja alas kilpaa.


Fuengirolan yksi parhaita puolia on se, että jo lähiympäristö tarjoaa niin monipuolisia mahdollisuuksia.

Mijas pueblo on yksi niistä valkoisia vuoristokyliä, mitä Espanjassa on satoja, ellei tuhansia. Tämä sattuu olemaan lähimpänä meitä. Sen näköalapaikalta aukeaa näkymä koko Fuengirolan ja Mijas Costan yli. Kirkkaimpina päivinä horisontissa vilahtaa myös vastapuolella oleva Afrikan rannikko.







Kylän reunaa menee myös hurmaavan puiston saattelemana näköalapolku. Sinne ei välttämättä kannata mennä ainakaan lastenrattailla tai pyörätuolilla, tai muuten vaan telottuna, sillä portaitakin siinä on. Lasten leikkipaikka löytyy ihan polun alkupäästä, joten auringonlaskua ja maisemia pääsee ihailemaan pientenkin kanssa.

Mijas on ollut tuhannen vuoden ajan milloin kenenkin vallan alla. Lopulta Espanja ja espanjalaisuus voittivat. Piratismin takia näköalapolkukin lie paikallaan - vartiotorneja ja näköalapaikkoja tarvittiin tähystämiseen.









Mijas pueblon parhaita puolia on koko kylän fiilis. Kujilla voisi samoilla pienen ikuisuuden. Kaupungin ja näköalapaikan kiertää kohtuullisen nopeasti, mutta pienempiä kujia jää varmasti useammallekin kerralle koluttavaksi. Olen monasti ihastellut valkoisille seinille aseteltuja värikkäitä kukkaruukkuja, jotka kaunistavat maisemia entisestään.









Kylässä on useampi aukio. Pääaukiota ei voi olla huomaamatta. Sen välittömässä läheisyydessä alapuolella on kaupungin isoin parkkipaikka, jossa päivän saa eurolla. Ihan kohtuuhinta.

Näköalapaikalle vievän pienemmän aukion kyljessä on yksi Mijasin helmistä; Mayan Monkey Mijas, onnellisuuslaboratorio ja suklaa- ja jätskikauppa. Kaikki siellä on itsetehtyä ja gluteenitonta ja tietysti herkullista. Se kannattaa ehdottomasti sisältää Mijasin vierailulle, ihan vaikka olisi ilman lapsiakin liikenteessä.




Pienestä Mijasin vuoristokylästä Fuengirolan kupeessa puhutaan aina hurmaavana, valkoisena vuoristokylänä. Ja sitä se onkin. Mutta se saisi olla tunnettu myös suklaa-jätski-onnellisuuslaboratoriostaan ja erityisesti kultaisista auringonlaskuistaan, jotka ovat jo yksistään syy mennä fiilistelemään paikkaa.

Jos matkaa minne tahansa Malagan ja Fuengirolan välille, Mijas pueblo kannattaa ottaa listalle. Ja jos mahdollista, tänne kannattaa järkätä vaikkapa treffit mielitiettynsä kanssa.

Vai mitä sanot näistä maisemista?







Linja M-122 menee suoraan bussiasemalta Mijasiin Fugesta, ja sen aikataulut löydät täältä. Varaa mukaan käteistä ostaaksesi lippu.

Ja jos kaipaat oikein hyvää ravintolasuositusta Mijasiin, Aroma Café & Secret Garden -ravintolalle voimme antaa lämpimän suosituksen, erityisesti lihan ja tapasten ystäville. Jos se sattuu olemaan suljettuna, sen vieressä oleva ravintola, jonka nimi jäi täysin unholaan, tarjoili meille toisella kertaa aivan loistavaa ruokaa.







Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

2 kommenttia:

  1. Vau, mahtavat maisemat kyllä tuolta ja hienot värien sävyt. Näkyikö niitä kulkuetoukkia mitä yleensä keväisin tuolla päin liikkuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mijas pueblon maisemat on kyllä aina yhtä henkeäsalpaavan hienot! :)

      Pinjantoukkiako ne on, ne rivissä kulkevat? Ei ole näkynyt vielä kertaakaan, vaikka paljon niistä on varoiteltu!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!