perjantai 5. huhtikuuta 2019

Fuengirolassa parasta on, että kahden tunnin säteellä siitä on koko maailma pienoiskoossa


Tätä on kurja myöntää: ennen kuin tulimme viettämään talvea Aurinkorannikolle, olin tyystin sitä mieltä, että Fuengirola on vihoviimeinen paikka, missä haluaisin koskaan viettää ulkomailla aikaa. Aika pitkälti se johtui siitä mielikuvasta, jonka olin paikasta saanut: ehkä lähinnä punanaamaisia turisteja syömässä lihapullia aikansa eläneellä hiekkarannalla, seiskytluvun hotellissa asuen, crocseihin ja maastohousuihin pukeutuneena, parhaat aikansa nähneen suomalaisen iskelmätähden keikalla iltaisin kännissä heiluen ja siitä karaokebaariin jatkavien suomalaisten kera.


Mitäpä tällaisella paikalla olisi minunlaiselle hienostuneelle ja seikkailuja kaihtamattomalle maailmanluokan trävellerille tarjota? Eipä varmaan juuri mitään.




Kyllä, olin sellainen arrogantti kakkiainen, joka kuvitteli tietävänsä kaikesta kaiken, ilman että oli käynyt edes paikan päällä.

Sitten tuli sellainen olo, että Suomen lonkeronharmaa talvi kaikessa pimeydessä ja kurjuudessa on vaan liika. Ihan sama minne lähdettäisiin, kunhan ei kärsittäisi enää sitä.

Aloimme kartoittamaan vaihtoehtoja, ja koska perheessä on kouluikäinen lapsi, se määräsi pitkälti paikkavalintaa, huolimatta siitä, että opinnot onnistuvat kolmellakin kielellä. Emme silti halunneet kovinkaan kauas, jos tekisi mieli käydä Suomessa useamminkin, ja että näkisimme ystäviäkin.

Homma oli päätetty: lähdetään Fuengirolaan! Ei se VOI olla pahempi kuin Suomen marras-, joulu- ja tammikuu. Kamat kasaan, ja menoksi siis vaan!





Muistan vieläkin sen tunteen, kun Musta Pantteri kaarsi ensimmäistä kertaa Málagan lentokentän ohi rantaa mukailevalle moottoritielle. Eteen aukesi vuoret, aurinko paistoi korkealta, ja jossain alhaalla näkyi pitkä hiekkaranta ja paljon turkoosia vettä. En ollut housuissani pysyä. Tämä todellakin oli parempi kuin marras-, joulu- ja tammikuu.


"Kattokaa, kattokaa nyt, tuolla jossain on meidän koti", huusin muulle perheelle ratin takaa, enkä meinannut housuissani pysyä.





Asetuimme vuokra-asuntoon ja tutustuimme lähitienoon. Ihania ravintoloita ja kahviloita. Älyttömän kauniita auringonnousuja ja lämmintä hiekkaa varpaiden alla. Aina kun kaipasi, sai karjalanpiirakkaa (myös gluteenittomana!).

Suomalaisten läheisyys tuntui itseasiassa vain ihanalta ja hyvältä. Arki asettui niin helposti.


Ei kauaakaan kun aloimme halajamaan kaueammaksi tutkimaan, mitä pienen ajomatkan päässä löytyy. Olen päätynyt siihen lopputulemaan, etten ihmettele ettei espanjalaiset välttämättä matkusta niin paljoa. Fuengirolasta kahden tunnin ajomatkan säteellä löytyy nimittäin koko maailma pienoiskoossa.





Paitsi että arki on soljuvaa, se on myös helppoa ja yksinkertaista kun ei tarvitse välittää eri vuodenaikojen pukeutumisesta. Täällä on aurinkoista, valoisaa, värikästä ja lämmintä ja kaikki on lähellä. Myös kaikenlaiset lähimatkakohteet, jotka ovat ihan maailmanluokkaa.

Meillä on ollut aivan upeita seikkailuja. Väitin jo heti kärkeen, että täältä löytyy maailma pienoiskoossa. Alla liuta esimerkkejä siitä, minne Fuengirolasta pääsee kahden tunnin säteellä autolla.


Valkoisia kyliä


Niitä riittää. Valkoisia kyliä on Espanja täynnä, ja lähin Fuengirolasta on Mijas, jonne ajaa noin 15 minuuttia omalla autolla. Bussillakin pääsee toki.

Mijasissa on paitsi ihana samoilla kujilla, myös ihailla mm. kultaista auringonlaskua Aurinkorannikon ylle. Pienet kylät muistuttavat ylipäänsä kaikkia Etelä-Euroopan kohteita, missä on ihania, tunnelmallisia kyliä.

Lisäksi on hurmaava Estepona noin tunti Fuengirolasta, jossa on valkoinen kylä, kukkaismeri, rantaa ja vähän kaikkea ihanaa.

Lue lisää Mijasista täältä ja Esteponasta täältä.








Ranta


Jo pelkästään Fuengirolassa on 7 km pitkä rantabulevardi, ja kaikissa lähialueen paikoissa sitä piisaa lisää. Minulle tuli itseasiassa vähän samanlainen olo, kuin Honolulussa sikäläisellä rantabulevardilla käyskennellessä. Ihan samoja brändejä ei tietenkään ole tarjolla, mutta vähän samaa fiiilistä. Ja toisaalta, onhan Havaiji jenkkien Tensku, eli vertaus ei kamalan kaukana ole siltäkään osin.

Lue siitä, miten kesä saapui Fuengirolaan täältä.






Urheilu


Julmetun hienoja maastoja kaikkeen outdoorhommaan löytyy, sen kun kävelee ovesta ulos. Pääasiassa olemme harrastaneet pyöräilyä, patikointia, suppailua ja kiipeilyä, mutta oikeastaan täällä voi tehdä mitä vaan.

Frisbeegolfiakin on tullut kokeiltua, ja golfkenttiä on pilvin pimein. On harmillisesti ollut pakko myöntää arjen ajankäytön rajallisuus, ja ettei rahkeet riitä golfiin nyt vielä kun lapset on pieniä. Lisäksi tietysti kaikkea vesiurheilua pystyy täällä vaikka vuoden ympäri harrastamaan.

Lisäksi huvittaisi käydä kanjonoimassa Rondassa, mutta siihenkään ei tällä kertaa aika riittänyt.

Lue vaikkapa SUPpailusta Fuengirolassa lisää täältä.





Patikointi ja luonto


Ihan julmetun hienoja kohteita löytyy vaikka ja kuinka. Lähin reitti lienee Mijasin vuorilla vartin ajomatkan päässä, mutta jonne voi aloittaa retken jo kävelemällä suomalaisten suosimasta Pacosista ja jatkaa vielä se varsinainen vuorenrinne. Lisäksi mm. El Torcal de Antequeran jopa avaruusmaiset maisemat ovat vain tunnin ajomatkan päässä, ja Caminito del Rey reilu tunnin ajomatkan päässä.

Sierra Nevadassa on patikoimista vaikka ja kuinka, sinne ajaa noin kaksi tuntia Fuengirolasta. Ja Rondassa voi apostolikyydillä mennä vaikka viinireitin niin halutessaan.




Meillä jää käymättä tänä talvena ainakin Nerjan ja Sierra Nevadan patikkareitit, ja Mijasin vuorillakin olisi voinut mennä useamman reitin.

Lue patikoimisesta Mijasissa täältä, El Torcal del Antequeran avaruusmaisemista täältä ja Caminito del Reystä täältä!




Eläinkohteet


Me emme perusta eläintarhoista, mutta täällä voi käydä muunlaisissakin eläinkohteissa. Flamingoja näkee Fuente de Piedran luonnosuojelualueella, minkä tahansa rannikkokaupungin satamasta löytyy veneitä, jotka kyydittävät katsomaan delfiinejä merelle, tunnin ajomatkan päässä on aasien turvakoti, Benalmadenan Parque de Palomassa on vapaana kaneja, kaneja, ankkoja ja riikinkukkoja. Vuoristopeuroja näkee Mijasissa ja El Torcalissa ainakin - varmaan ihan millä tahansa patikkareitilläkin.

Lue aasien turvakodista lisää täältä, ja Bellan juttu Parque de Palomasta täältä. Fuente de Piedran flamingoista taas lisää täältä!

Ei eläinkohde, mutta Rondan lähellä on hauska, sininen Júzcarin smurffikylä, kurkkaa siitä lisää täältä!






Laskettelu


Jos meinaa kaivata talvea, Sierra Nevadaan ajaa kaksi tuntia, ja sen rinteet on ihan verrattavissa alppikohteisiin Keski-Euroopassa. Käytännössä voi jopa tehdä ihan päiväretkenkin sinne, eli aamulla ottaa aamupalan rannalla, käydä laskettelemassa päivällä Sierra Nevadassa, ja siitä takaisin rannalle iltaviineille.

Lue juttu Sierra Nevadasta täältä.






Historia ja kulttuuri


Málaga on kulttuuriystävän mekka kaikkine museoineen ja näyttelyineen. Lisäksi koko Aurinkorannikko on täynnä historian havinaa. Näistä yksi tunnetuimpia kohteita lienee Alhambran linna Granadassa, jonne harmillisesti emme saaneet tänä talvena lippuja, mutta ehtiihän sitä myöhemminkin.

Lue Málagan tekemisistä täältä, Rondasta täältä ja Granadasta täältä.






Ruoka


Toistaiseksi Espanjassa ei ole vielä tullut vastaan huonoa ruokaa lainkaan. Tarjontaa riittää laidasta laitaan niin paikallista, kuin etnistä ja jos tulee ikävä Suomea, ihan karjalanpaistiakin täältä kyllä saa. Tapaksia ja pintxoja löytyy, paellaa, lihaa, kalaa - oikeastaan mitä vaan. Jopa finediningia ihan Fuengirolan rantabulevardilta.

Ongelmana on ennemminkin se, ettei kaikissa paikoissa ehdi käymään, missä haluaisi!

Lue 3 + 1 ihanaa kahvilaa Fuengirolassa -postaus täältä ja Esteponan ruokapaikkavinkit täältä.







Viinitilat


Lähin viinitila Fuengirolasta taitaa sijaita noin 45 minuutin ajomatkan päässä. Sitten on esimerkiksi Ronda, jonka lähistöllä on paljonkin tiloja, mistä valita. Ja niiltä saa ihan erinomaista palveluakin kaupan päälle.

Lue Rondan viinitilakäynnistä täältä.







Minulle tässä on oikeastaan kaikki elementit, joita kaipaan siihen, että kohdevalinta on onnistunut. Sitten on tietysti olemassa erilaista luontoa, erilaisia eläimiä ja urheilulajejakin on vaikka ja kuinka, mutta en todellakaan pistä pahakseni, että kaikki tämä on korkeintaan kahden tunnin ajomatkan päässä kotioveltani.

Ja aina välillä on hyvä kokeilla sellaista, josta ajattelee, että tuo ei nyt ainakaan ole minulle. Sitä saattaa yllättyä vallan, miten se sopiikin kuin nappi silmään, ja tajuaa olleensa asenteellinen ihan turhaan.

PS. Katso myös Appa matkustaa -blogin postaus Andalusian parhaista nähtävyyksistä!




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


8 kommenttia:

  1. Tervetuloa. Mitä sitä kiertelemään, sanotaan suoraan. Asumme junttikylässä ja kiva täällä on olla muiden suomalaisjunttien keskellä. Et vain ole aiemmin tajunnut olevasi juntti, tarvittiin Fuengirola tunnistamaan se itsessäsi, että oletkin oikeasti juntti, tajuamatta sitä itse. Et ole ensimmäinen etkä viimeinen. Itse tajusin sen myös ekana talvena, että junttihan minä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kommentti! :D Herää niin paljon kysymyksiä, olenko ymmärtänyt identiteettini kokonaan väärin, millaista on junttius, onko sillä merkitystä, kuka sen määrittää, kuka määrittää minut jnejne.! Mutta pääasiahan on, että ihminen elää, niinkun parhaaksi katsoo, oli se sitten jonkun mielestä junttimaisesta tai ei. :)

      Poista
  2. Ihana postaus! Olen olen kanssasi ihan samaa mieltä! Terkkuja Torresta. :)

    VastaaPoista
  3. Todella mukavalta kuullostaa. Olisi kiva kokeilla siellä. Mukavaa arkea ja eloa teille, botka bo olette siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti, jos vaan on mitenkään mahdollista järjestellä asioita niin, että se onnistuu! Vaivalloista se voi olla, mutta varmasti sen arvoista. <3

      Poista
  4. Moikka! Tuleva vuokranantajamme Fuengirolassa vinkkasi blogistasi, joten päätin tulla lukemaan ja nyt en pysty lopettamaan. Kerroit ihanan aidosti, rehellisesti ja kiinnostavasti asioista ja elämästä matkan päällä. Erityismaininta myös upeista valokuvista! Me ollaan menossa mieheni ja pienen lapsemme kanssa ensi talveksi Fuengirolaan, ensimmäistä kertaa ikinä. Sun kirjoituksista sai paljon hyviä vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että päädytte tekin Fugeen! Ja superia, että täältä löytyy teille juttuja! Mekin ihan kylmiltään lähdettiin Fuengirolaan talvea karkuun, ja se oli heti syvää rakkautta. Jos ei Los Bolichesin rakennuskantaan, mutta koko fiilikseen, helppouteen, aurinkoon ja lämpöön. Ja kaikkiin lähikohteisiin! Meiltäkin jäi vielä ihan hirveästi tekemättä ja näkemättä, joten kovasti odotetaan, että päästään takaisin.

      Ihan hirmuisen hyvää ensi talvea teille, ehkäpä törmäillään! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!