torstai 9. toukokuuta 2019

Kuukausibudjetti elämiseen Fuengirolassa - näin paljon tarvitsee nelihenkinen perhe


Suomea pidetään monilta osin kalliina maana, ja täytyy kyllä myöntää että on tässä jonkinlaista kulttuurishokkia etenkin kauppareissuilla eletty Suomeen palaamisen jälkeen. Vaikka korkeampaan hintatasoon sai osaltaan tottua ajaessamme Ranskan ja Saksan halki, silti kaupan kassalla tulee automaattisesti mietittyä, että tämäkin kauppareissu olisi ollut niin ja niin paljon halvempi Espanjassa.

Toisaalta USA:n Whole Foodsin ja Australian jälkeen Suomi taas tuntui yllättävän halvalta.

Koska raha-asiat kiinnostavat aina kaikkia mutta kukaan ei niistä kehtaa kysyä, ajattelin kirjoittaa pienen postauksen siitä, mikä on elämisen hinta Aurinkorannikolla. Osaksi myös sen takia, että Gia pakotti, sillä vaikka Giallakin pysyy Excel käsissä oikein hyvin, hän haluaa jostain syystä ulkoistaa ne blogiasioissa minulle.





Eri maiden hintatasojen vertailu harvoin on kovin järkevää tai hedelmällistä, koska taustalla on niin paljon asiaan vaikuttavia tekijöitä verotuksesta infrastruktuurin hoitamisen kustannuksiin, että kaiken kattavan vertailun tekeminen on jokseenkin mahdotonta.

On kuitenkin olemassa jonkinlainen arvo silläkin, että tietää suurin piirtein kuinka paljon elämiseen Aurinkorannikolla menee absoluuttisesti rahaa. Siitä voi sitten laskeskella miten pitkälle omat pennoset riittää.


Tässä postauksessa siis esimerkkejä ja kuukausibudjetti Espanjasta. 



Disclaimerina, että aivan kuten Suomessakin, eri paikoissa on erilaiset hinnat. Sillä on Suomessakin ero asutko Eirassa ullakkohuoneistossa, vai Kontulassa kaupungin vuokra-asunnossa. Tämä postaus käsittelee yksinomaan meidän tilannetta ja kulutustottumuksia Espanjassa, ja antaa jonkinlaisen esimerkin siitä, mitä maksaa nelihenkisen perheen kuukauden asuminen Fuengirolassa.





Aloitetaanpa siis.

Asuminen


Los Bolichesissa eli kohtuullisen suositulla suomalais-/turistialueelle sijaitsevan asuntomme vuokra oli 790€/kk. Tähän lisäksi vielä muutamia kymppejä vesi- sähkö- ja kaasumaksuja, Internet 100Mb/s kuidulla 50€ sekä autopaikka 60€/kk, niin asumisen kustannukset olivat hieman vajaa 950€/kk.

Tällä rahalla sai reilu 90m2 kokoisen 4h+k+2kh kamalalla sisustuksella, mutta isolla ja merinäköalallisella terassilla varustetun asunnon n. 150m rannasta. Helsingissä vastaavan asunnon vuokra olisi n. 1500€/kk ylöspäin, alueesta ja asunnosta riippuen.

Tämän asunnon vuokrasimme, koska kaikki muut tarjotut olivat vielä jännempiä sisustukseltaan ja monelta muilta osin. Yllättävän nopeasti silmä tottui kolmeenkymmeneen eri puulajiin ja kanintappotauluihin.








Heti suosituimpien alueiden ulkopuolella hinnat tietysti laskevat. Bolichesissa voi olettaa maksavansa n. 600 € ja ylöspäin yhden tai kahden makuuhuoneen asunnosta, ja kolmen makuuhuoneen asunnosta saa varmasti maksaa jo 800 € ja yli.



Vartin ajomatkan päässä saa jo viidelläsadalla useamman makuuhuoneen, merinäköalan ja kattoterassinkin. 




Meidän tapauksessa se olisi kuitenkin tarkoittanut vartin ajomatkaa koululle mennen tullen seitsemän minuutin kävelyn sijaan, jonka hoiti kumpi tahansa vanhemmista helposti. Kuten kaikkialla muuallakin, myös Fugessa sijainti maksaa.


Kauppa


Meillä oli tapana käydä tekemässä kerran viikossa isommat ruokaostokset, ja pitkin viikkoa täydentää pienemmillä ostoksilla tarpeen mukaan. Lähikaupaksi osui kohtuullisten hintojen Mercadona, jossa oli kaiken lisäksi erittäin hyvät valikoimat. Vielä hieman lähempänä olisi ollut Supercor, joka on valikoimiltaan ja hintatasoltaan enemmän Stockan herkkua.

Normaalisti meillä meni kauppareissuun n. 70 €. Siihen sisältyi niin viikon lämpimät ruoat (n. 3-4 kpl), aamupalatarpeet, maidot, mehut, leivät, leikkeleet, juustot, kasvikset ja viinit kuin myös esimerkiksi vaippaostokset ja vedet. Suomessa vastaavanlainen setti on meillä maksanut n. 130 €. Ilman viinejä. Huomiona kuitenkin, että vaipat ovat kalliimpia kuin Suomessa, etenkin housuvaipat. Kummallista.







Marjat, hedelmät ja kasvikset meillä oli tapana ostaa suoraan tuottajilta tiistaimarkkinoilta. Herkullista, hyvää, tuoretta ja naurettavan halpaa. Kaikkien tuotteiden hintoja ei ole järkevää verrata Suomen hintatasoon, sillä Espanjassa ne ovat oikeasti paikallisia, ja saavat kypsyä pidempään, koska niitä ei tarvitse rahdata kauas. Sitten on verot ja palkat ja kaikki. Kyllä te tiedätte.

Karkean arvion mukaan torilla maksoimme n. 30-40 € sellaisesta setistä, joka Suomessa maksaisi 100 €. Tässä on kuitenkin niin monta liikkuvaa osaa, kuten se, mikä satokausi on meneillä, ja esimerkiksi Espanjan mangokauden hintojen vertaaminen koskaan mihinkään mangojen hintaan Suomessa on haastavaa. Voidaan todeta, että Suomessa me ei yksinkertaisesti syödä yhtä paljon mangoja.







Esimerkin vuoksi: Ostin tänään Suomessa kaupasta yhden (1) syöntikypsän mangon. Samalla rahalla saa Espanjassa kolme kiloa. Eikä se ole Suomen vika, se vain tekee vertailusta epäolennaista. Sanotaan nyt kuitenkin, että Espanjassa on helpompaa ja edullisempaa elää terveellisesti kuin Suomessa.

Jos kiinnostaa perehtyä tarkemmin nimenomaan Suomen ja Espanjan HeVi-ostosten vertailuun, aiemman postauksen voi lukea täältä.

Ravintolat


Ravintoloita on vieri vieressä, ja hintataso vaihtelee euron tapaksista fine diningiin.

Vaatimattomamman, mutta täyttävän aamiaisen saa 3-5 eurolla. Meidän vakiaamiaispaikaksi valikoitui loistava Go Green! jonka valikoima oli paitsi herkullista, myös kaunista. Siellä meni aamiaiseen yleensä n. 15€/hlö, mutta se olikin sitten todella laadukas. Sen verran hinnakasta kuitenkin ettei päivittäin käyty, vaikka mieli olisi tehnytkin.






Vielä hieman eksklusiivisemman aamiaisen sai Organic Cafesta, mutta siellä oli vastaavasti hintataso aavistuksen verran Go Greeniäkin korkeampi, suurin piirtein samoissa suomalaisen paremman brunssin kanssa. Loistava aamiaispaikka kuitenkin silloin tällöin.

Vähän vaatimattomammassa paikassa vatsansa saa täyteen lounaalla n. 5-7 € hintaan ja jos lasillinen viiniä maistuu lounasjuomaksi, niin siitä saa maksaa euron tai kaksi lisää.






Hääpäivänämme kävimme illallisella aivan loistavassa El Desliossa nauttimassa yhdentoista (!) ruokalajin illallisen viineineen, ja lystin hinta oli n. 120€/hlö. Aivan erinomainen hinta/laatusuhde fine dining -ravintolalle.


Kuriositeettina paikasta löytyy myös maailman suurin sherrykokoelma.


Liikkuminen


Autoilu on Espanjassa halvempaa, bensan hinta on n. 1,30 €/l eli muutama kymmenen senttiä Suomen hintoja edullisempaa. Jos elämä keskittyy Los Bolichesiin, niin autoa ei kuitenkaan tarvitse lainkaan. Kaikki on lyhyen matkan päässä, ja julkisilla pääsee pidemmälle edullisesti.






Junamatka lentokentälle (vajaa puoli tuntia) maksaa 2,70 €, taksimatka n. 40 € ja Uber n. 30 €. Málagaan junailu ja takseilu on hieman kalliimpaa. Suomessa vastaavat hinnat lienevät n. 20% korkeammat.

Koulu


Jos perheessä on koululaisia kuten meillä, koulumaksuihin saa varautua henkisesti, opiskelu ei nimittäin ole aivan ilmaista. Bellan koulumaksu oli 440€/kk ja jos perheessä on useampi kouluikäinen lapsi, tästä kasvaa äkkiä jo melko iso kuluerä.

Bella suoritti oppivelvollisuuttaan Fuengirolan kotikoulussa, mutta myös Fuengirolan suomalaisessa koulussa, kuin myös Svenska skolanissa on kuukausi- tai lukukausimaksu. Ei ihan yhtä korkea, ja sisältää mm. ruoat, mutta sinne on niin kova tunku, ettei paikkoja hevillä irtoa.





Espanjalaiseen kunnalliseen kouluun pääsee ilmaiseksi, yksityiseen kalliimmalla.

Palvelut


Palveluiden osalta löytynevät huikeimmat hintaerot Suomeen. Työn hinta on Espanjassa todella paljon alhaisempi.



Esimerkiksi siivojan voi palkata noin 10 € tuntihintaan. Jälki ei ehkä ole ihan yhtä viimeistelty kuin Suomessa.

Tunnin hieronta maksaa n. 30-40 €, manikyyri/pedikyyri 15 €. Gia osti kymppikortin lähisalille ja ryhmäliikuntaan 35 €.

Ilmeisesti auton huoltaminen on myös huomattavan paljon huokeampaa, mutta sitä emme onneksi joutuneet testaamaan. Avainten onkiminen hissikuilusta on ensimmäisellä kerralla ilmaista.


Yhteenveto: kuukauden hinta Fugessa nelihenkiselle perheelle


Kaiken kaikkiaan meidän kuukausibudjetti näytti jotakuinkin tällaiselta:


Kustannuserä Hinta
Asuminen 950€
Ruoka- ja päivittäistavara 440€
Ulkona ruokailu 500€
Koulu 440€
Liikkuminen 100€
Palvelut 200€
Yhteensä 2630€


Tässä siis suuntaa-antavat nelihenkisen perheen kuukausikustannukset. Luonnollisesti meilläkin eri kuukaudet näyttivät erilaisilta, riippuen siitä innostuttiinko miten kokkaamaan kotona (välillä oli pitkiäkin sellaisia kausia), käytiinkö paljon aamiaisilla, oliko kavereita kylässä jne.

Jonkun toisen nelihenkisen perheen kuukausikustannukset ovat varmastikin aivan erilaiset - absoluuttista totuutta näissä asioissa ei ole.




Lisäksi kuukausikustannuksiin vaikuttivat oleellisesti erilaiset lähelle ja kauemmas vievät retket, jotka tuovat oman lisänsä näihin laskelmiin majoitus-, liikkumis- ja ruokailukustannusten osalta. Esimerkiksi joulun lasketteluloma Sierra Nevadassa oli jonkilainen kuluerä.

Laskelmista puuttuu sellaisia aineettomia tekijöitä joille ei voi euromääräistä arvoa laskea, mutta jotka on kuitenkin hyvä ottaa huomioon vertaillessa hintatasoja. Näihin kuuluu mm. valon, auringon ja lämmön mukanaan tuoma koko talven mittainen korkeampi energiataso, arjen helppous lyhyiden välimatkojen ja stressittömämmän elämän ansiosta sekä näistä seuraava perheen kanssa vietetty laadukkaampi arki.











Nämä olivat kuitenkin ne tekijät joita lähdettiin Aurinkorannikolta hakemaan, ja niistä nauttiminen jättää eurot varjoonsa. Toivottavasti postauksesta on apua niille, jotka vielä miettivät, olisiko tämä mahdollista taloudellisesti. Henkisesti päätöksenteko onkin aika helppoa. :)


Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

8 kommenttia:

  1. En halua olla ilonpilaaja, mutta istuuko perheen pienin palkki-istuimessa? Esim. Suomen ja Ruotsin liikenneturvallisuusviranomaiset eivät suosittele sellaisia lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän autossa on etupenkillä kolme oikeaa istuinta, eli aika harvinainen luokassaan, ihan Cybexin turvaistuimessa ja omalla istuimella istuu perheen pienin. Kiitos huolenpidosta. :)

      Poista
    2. Aika tärkee valittaa jostaa penkist Hanki joku harrastus

      Poista
    3. Ei ole valittamista, lähinnä huolehtimista ja vastuunkantoa, että vanhemmat tietävät palkki-istuimen vaarallisuuden onnettomuustilanteessa.

      Poista
    4. Mimmu, mene muualle kyttäämään, ketään ei kiinnosta. Eikö edes Espanjassa saa rauhassa olla!

      Poista
    5. Kiitos Mimmu huolenpidosta. Turvallisuusasioita voi pohtia monelta kantilta, esimerkiksi siltä, mikä auto ja paikka siellä on absoluuttisesti turvallisin lapselle, ja kysellä, miten ihmeessä joku ajaa jollain muulla kun sillä. Tutkimuksia on useita näistä turvaistuimista, ja niissä on erilaiseet kriteerit, ja esimerkiksi Autoliitto on katsonut Cybexin turvalliseksi.

      Hauska huomata, että vaikka postaus käsitteli jotain ihan muuta, tällainen asia kiinnittä jonkun huomion!

      Turvallisia ja mukavia ajohetkia sinne sinulle Mimmu!

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus elämästä Espanjassa. Lapsiperheitä Suomesta tulee sinne koko ajan lisää. Kiitokse teille, iloa tuleviin seikkailuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosissaan, kohde houkuttelee yhä enemmän lapsiperheitä jouhevamman ja aurinkoisemman auringon toivossa, mutta paikassa, jossa on helppo saada lapsi hoitoon tai kouluun. Se lienee perimmäinen syy ilmiölle, eikä huono sellainen. :)

      Iloa sinne myös!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!