tiistai 14. toukokuuta 2019

Rahti, joka meni reisille ja (ehkä) pelastettiin


Huhtikuun 8. päivä Miika lähtee viemään meidän vihreitä Pelicanin muuttolaatikoita Fuengirolan päässä rahtikeskukseen. Niin olemme sopineet kuljetusfirma Rokkikoneen kanssa. Heidän kauttaan meille lähti talveksi Suomesta kuution verran tavaraa Fuengirolaankin, ja kaikki toimi aivan moitteitta. Suositukset saimme ystäviltä. Nyt osa niistä kamoista pitäisi saada takaisin Suomeen, eikä kaikki todellakaan mahdu autoon.


Esimerkiksi pöytätiskari jää kuitenkin Fugeen, ja kaikki Suomesta sen sisään tulomatkalle pakatut äidinmaitokorvikkeet on jo käytetty. Meni muuten tiukalle: vauvan 1-vuotispäivänä niitä oli jäljellä enää kolme. Espanjassa saa vain jauhetta, ellei asioi suomikaupassa, niitä tarvittiin siksi mukaan ihan jonkinlainen määrä.




Meille on luvattu Rokkikoneelta, että jos tavarat eivät mahdu Fuengirolassa samana päivänä lähtevään kuormaan, ne lähtevät seuraavalla viikolla, ja ovat Suomessa joskus vapun tienoolla, ehkä hieman jälkeen. Ja näin Miikalle rahtiterminaalissa kerrotaan, kun hän tiputtaa kamat. Siellä tehdää rahtikirjat, ja homman pitäisi olla ihan ok.

Mainio juttu, sillä meidän on tarkoitus ollakin taas Suomessa nimenomaan vapun tienoolla. Mukaan lähteviin rinkkoihin Euroopan halki menevälle roadtripille olemme siis pakanneet vain sille matkalle tarvittavat kamat, kosmetiikat annosteltu pieniin purkkeihin ja isot laitettu rahtiin, lämpimiä vaatteita sen verran, että pärjäämme jos nyt muutaman päivän Suomessa olemme ilman rahtikamoja tai matkalla on vähän viileämpää.

Auto on niin täynnä mm. vaunujen takia, ettei mitään ylimääräistä mahdu. Se on tarkkaa peliä mitä sinne menee, ja mitä laitamme rahtiin.

Viime viikolla havahduimme siihen, ettei rahdista ole kuulunut mitään. Onhan tämä nyt jo "vähän vapun jälkeen", eikö? Pistimme soittaen.




Rokkikone ei löydä meidän rahtikirjoja mutta lupaa palata asiaan, joten kaivamme itsekin papereita yhdestä automatkan mukana kulkeneista kasseista. Sieltä se löytyy. Rahtikirjan yläkulmassa onkin yllättäen ihan toisen firman nimi.


"Niinjoo, siinähän kävi siis niin, että kun heitin meidän kuorman rahtiterminaaliin, ja sanoin, että Rokkikoneen kanssa on sovittu, että ne tänne tuodaan ja ne otetaan vastaan, mies otti ne vastaan siellä, teimme rahtikirjat, maksoin ja juuri kun olin lähdössä, hän sanoi että sopimus on tehty nyt tämän toisen firman kanssa, mutta että he toimivat yhteistyössä, eikä sillä ole mitään merkitystä, että se on vain muodollisuus", muistelee Miika samassa hetkessä.

"Se vähän särähti korvaan, mutta mies vakuutti, ettei sillä ole merkitystä, vaan että tämä toimii näin juuri kuten pitääkin."




Soitamme tämän toisen firman numeroon. Sieltä vastaava mies kertoo että "voivoi, nyt on käynyt niin, ettei teidän tavarat ole vielä edes lähteneet Fuengirolasta, ne eivät yksinkertaisesti ole mahtuneet mukaan kuljetukseen".

Hetken olen helpottunut, ettei ne sentään ole kadonneet. Sitten ihmetyttää.

Mitä hel***tiä?


Ollaan aika paljon yli vapun. Olen ostanut itselleni jo kaikki kosmetiikat rahdissa olevien tilalle, koska matkakosmetiikat ovat loppuneet aikapäivää sitten, lapset ovat kulkeneet niissä vaatteissa mitä on, ei niissä, mitkä olisivat hyviä ja säänmukaiset, ja lisää on haalittu tutuilta ja tutun tutuilta, treenivaatteita salikäynnille ei oikein ole, kaikki maalaustarvikkeeni ovat jossain niistä vihreissä pahvilaatikoissa, lelut, kirjat, vaatteet... ihan kaikki, mikä ei kahteen rinkkaan ja erinäisiin kasseihin mahtunut.

Hankalaa. Rahanmenoa. Ylimääräistä vaivaa, niinkun tässä ei olisi muuten muutossa tarpeeksi. Varsinkin kahden lapsen kanssa, jotka tarvitsevat vaatetta päälle ja kenkää jalkaan. Ja ehkä vähän lelujakin.




Soittelemme Rokkikoneen kanssa ja asia alkaa valkenemaan. Rahtiterminaalissa toisen firman edustaja on ns. vetänyt välistä. Rokkikone tarjoutuu ystävällisesti, hoitamaan Fugen päässä asiat niin, että rahtikirjat tehdään uusiksi, ja tavarat siirretään nyt oikeasti heidän kuljetettavaksi, kuten alunperinkin oli tarkoitus.


Nyt toukokuun 14. päivänä kamat on lojuneet yli kuukauden Fuengirolassa rahtiterminaalissa, koska jollekulle oli vain tärkeää vetää himaan, ei antaa parasta mahdollista palvelua.


Haluaisin tavarat vain mahdollisimman nopeasti Suomeen, mutta tärkeintä on, että asioimme firman kanssa, johon voimme luottaa. Päätämme siirtää asian Rokkikoneen hoitoon, sillä saamamme palvelu heiltä on ollut erinomaista.


Soitan tulikivenkatkuisen puhelun toisen firman edustajalle. Lopulta hänkin myöntää, ettei asia nyt mennyt kuten piti. Että kävi ehkä "inhimillinen erehdys". Saamme jonkinlaisen rahallisen korvauksen, joka ei tietenkään ole sellainen, että se korvaisi kaiken vaivannäön ja asioiden hoitamiseen laitetut tunnit, tai edes kaikkea hankkimaamme.





Tarinan moraalinen opetus? Niitä on useampi:

1. Jos jokin asia yhtään särähtää korvaan kaikesta vakuuttelusta huolimatta, luota vaistoosi. Tee asialle jotain, varmista tuhat kertaa. Ilmeisesti ihan kaikessa yrittää suomalainenkin vetää välistä.

2. Kun tällaiset lähtemiset ja tulemiset ja unelmien toteuttamiset saattaa ulospäin näyttää aina niin helpolta, taustalla jyllää ihan kaikenlaiset järjestelyt, vaivannäöt ja kaikki se työ, mikä ei koskaan näy minnekään.

Tämä on vain yksi niistä.

3. Loppupeleissä ihminen, tai jopa neljän hengen perhe, pärjää aika pitkälle kahdella rinkalla - tai yhdellä autollisella tavaraa. Onkohan kaikki siellä rahdissa sittenkään ihan tarpeellista?



Jäämme odottamaan, onko reisille mennyt rahti pelastettu, ja saapuvatko kamat koskaan meille, ehjänä, ja sellaisenaan, kuin ne pakkasimme. Tarinan jatko-osa seuraa. Toivottavasti onnellisessa muodossa.

Siihen asti pärjäämme ilmeisesti vaan sillä, mitä mukana sattui olemaan.






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


11 kommenttia:

  1. Sydän sykkyrällä luen rahtitarinaa, koska en haluaisi kuulla mitään kielteistä, mikä liittyy muuten niin valoisaan matkakertomukseenne (toki tiedän, ettei Fuengirola ole paratiisi, emmekä muutenkaan elä taivaassa, vaan elämä nyt on täynnä vastoinkäymisiä ja vaivannäköä) me odotamme moottoripyörää, mikä tosin on tutun suomalaisen (!) kuljettajan käsissä (olemme odottaneet pian 2 kuukautta) toivon parasta muuttokuormallenne!

    VastaaPoista
  2. Sori, en halunnut olla "unknow". En nyt osannut laittaa nimeä, enkä nimimerkkiä. Terveisin Pirjo Poikela

    VastaaPoista
  3. Oliko teillä sovittuna koska toimitus piti olla? Soittelisin itse jo tässä vaiheessa perään, mutta merirahdilla toki saattaa kestää pidempään.

    Olen kuullut ihan kamalia tarinoita muuttokuormista, ja meillähän kaikki meni tosi hienosti menomatkalla rahdin suhteen. Elän todella vahvasti toivossa siitä, että Rokkikone pelastaa nyt homman, joka olisi ollut heidän alunperinkin, ellei yksi olisi päässyt väliin ikävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri soitti eilen ja ilmoitti tarkan päivän: pyörä on kotipaikkakunnallamme 30.5. Kun tosiaan on tuttu, sopii luottaa ja kaikki selitykset viivästymisestä ymmärrettäviä. Odotellaan!

      Poista
    2. Nomutta, sitten pidetään peukut pystyssä, että homma toimii! :)

      Poista
  4. Meidän muuttokuorma matkasi Suomesta Kaliforniaan kuuden viikon arvion sijaan yli 3kk. Kaikki tuli kyllä lopulta perille ehjänä, eikä myöhästyminen ollut edes muuttofirman syy. Matkaan nyt vaan mahtui yksi talvimyrsky Suomessa, jolloin kontti myöhästyi vaihdosta Saksassa, toinen vuosisadan talvimyrsky Yhdysvaltojen Itä-rannikolla, jonka seurauksena rahtialus missasi paikkansa Panaman kanavassa ja joutui odottelemaan seuraavaa vapaata paikkaa ja satamalakko Yhdysvaltojen Länsirannikolla. Rasittavaa oli mutta siinä tosiaan oppi, että yllättävän vähällä tavaralla sitä viisihenkinen perhe pärjää. Toivottavasti saatte teidän tavarat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Kylläpä teillä on käynyt huono tuuri tämän kanssa! Ehkä jotenkin osaa odottaa, että valtameren ylittävällä laivarahdilla saattaa tulla jotain, mutta ainahan se kuitenkin on sellaista väliaikaiselämää kunnes saa omat kamat ja nekin vielä paikoilleen.

      Ihan hirveän montaa kertaa ei viitsi isoja rahteja lähetellä, muuttaa, tai muutta ulkomaillekaan sen puolen. :D

      Poista
  5. Tosi ärsyttävää! Meillä kävi vähän samalla tavalla kun taannoin muutimme Yhdysvaltojen poikki. Muuttokuorma laitettiin kuljetukseen marraskuun lopussa ja luvattiin, että ne olisivat perillä pari päivää ennen joulua, että saadaan vietettyä joulu uudessa kodissa. Pari päivää ennen joulua sanottiin, että ei kun tuleekin 23. päivä... sen jälkeen että jouluaattoaamuna... ja sitten vihdoin viimein 23. päivä kun tivasin, että missä ihmeessä ne tavarat nyt on, kävi ilmi, että ne ovat yhäkin siellä lähtökaupungissa, kun eivät vaan mahtuneet konttiin mukaan. Meillä täysin tyhjä asunto odottamassa ilman yhtäkään huonekalua.

    Saimme onneksi muuttofirman korvaamaan hotellin ja Airbnb:n, eikä joulu Airbnb:ssä vuorilla ollut lopulta yhtään hullumpi (oikeastaan tosi kiva). Eniten jälkeenpäin jäi harmittamaan firman pitkään jatkunut epärehellisyys. Jos meille oltaisiin kerrottu jo 20. päivä, etteivät tavarat ehdi jouluksi, olisimme varmaan muuttaneet matkasuunnitelmiamme ja jääneet joulun yli jonnekin matkan varrelle emmekä ajaneet hiki hatussa mantereen poikki kohti uutta kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No johan kävi teillekin! Eniten tässä nimenomaan harmittaa se toimintatapa. Olisipa joku edes ilmoitellut jotain siitä, ettei kamoja tarvitse vielä odottaa, ja ihan lähtökohtaisesti kertonut, että toista firmaa tässä ollaan.

      Teillähän kävi melkein onni epäonnessa tässä tapauksessa, huolimatta siitä, että tuli vähän haipakka ajomatka. Onpahan taas jotain, mitä kiikkustuolissa muistella!

      Poista
  6. Lähtökohta kun pakataan muuttotavaroita --kaikki ne mitä on kuormassa on luokiteltu TÄRKEIKSI --tottavie kaikkien niitten tulisi saapua perille ajoissa ja --koskemattomina---asianmukaisesti varastoituna koko matkan ...ja vielä suht koht sovitussa ajassa ---näin se vaan menee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sitä kuvittelisi. Ottaa kyllä todella paljon hattuun tapa, millä tämä hoidettiin. Ei sille ole arvoa, ettei pääse juoksemaan, tai maalaamaan, tai pitää suunnitella jumpat sen mukaan, että ehtii välissä pestä ja kuivata vaatteet, koska kamat puuttuu, eikä kaikkea viitsi hankkia tuplanakaan.

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!