torstai 16. toukokuuta 2019

Vertailussa samppanjatilat ja -kierrokset: Ruinart, Billecart-Salmon, Henri Giraud ja Moët & Chandon


Jatketaan vielä hetki Champagnesta täällä blogin puolella. Siitä riittäisi kerrottavaa vaikka ja kuinka, mutta jossain vaiheessa on aika siirtyä muihinkin juttuihin. Ajattelin silti, että tällaisesta postauksesta voisi olla hyötyä niille, jotka pohtivat missä kannattaa käydä ihan maksullisilla kellarikierroksilla.

Vaihtoehtoja kun Champagnessa on.




Meille nämä paikat valikoituivat paitsi sen osalta, mitä meidän lempisamppanjat ovat, myös sattumalta ja suosituksesta (kiitos jälleen eritoten Tarinoidentaival -blogin Heini ja Timo).

Tässäpä siis yhteenvedot neljästä erilaisesta talosta!

Ruinart


Ruinar kuuluu meidän lempishamppisten joukkoon, joten siellä käyminen oli itsestäänselvyys. Se on lisäksi vanhin samppanjatila Champagnessa, ja suuri ja mahtava. Tänne pitää varata käynti etukäteen, ja mukaan saa ottaa myös lapsia.






Ruinartin kartano Reimsissä on huikean kokoinen, ja meidät otetaan lämpimästi vastaan ja ohjataan hyvin eleganttiin huoneeseen, jossa on mukavat sohvat. Sommelier ja samalla kierroksen opas aloittaa esittelemällä vierekkäisissä huoneissa olevia taideteoksia, jotka ovat lopputulema Ruinartin taidesäätiön vuotuisesta taidestipendistä, jolloin yksi taiteilija pääsee tekemään kartanoon taidetta.

Saamme paitsi erinomaiset opit samppanjan historiaan, myös samalla kulttuuuripläjäyksen, ennen kellarikierrosta.






Myös kellarit ovat suuria ja mahtavia, ja ne menevät syvälle. Samalla käydään läpi alueen ja Ruinartin historiaa. Taidetta löytyy myös kellareista.






Lopulta päädymme takaisin lähtöhuoneeseen, jossa saamme hyvin rennoissa tunnelmissa nauttia tastingin, ja sommelier ohjaa meitä juomissa. Me valitsimme 70 € / hlö maksavan vintagesamppanjatastingin. Lapsista ei tarvitse maksaa. Tavallisilla samppanjoilla kierros on hieman halvempi, mutta koska vintagea on harvoin tarjolla pelkissä laseissa, kannattaa ottaa hinnakkaampi.








Ruinartilla on myös pieni myymälä, mistä voi kierroksen jälkeen ostaa samppanjoita, ja kotelot saa nimikoituna halutessaan.

Otettiinko? No tottakai. :)




Klikkaa itsesi Ruinartin sivuille täältä - ja tee varaus.


Billecart-Salmon


Ensinnäkin, tämän talon samppanjat ovat lähes poikkeuksetta huikeita. Heidän tilansa sijaitsee Aÿ'n Grand Cru -alueella, eikä taloon välttämättä pääse ihan vaan buukkaamalla. Sinne pyydetään lupaa päästä kierrokselle, ja jos onnistuu oikein perustelemaan, sellaiselle pääsee.






Billecart-Salmonin tila on hurmaava, ja todellinen perheyritys edelleen. Huisin hienossa pihapiirissä asustelee jopa yli 90-vuotias suvun vanhin, joka edelleen osallistuu vuosittain samppanjantekoprosessiin, ja on mukana sekoittamassa ja valitsemassa vuoden makuja.

Billecart-Salmonissa pääsee käymään aina tilan viinitarhassa, kuin itse puristamossa ja myös säilytyskellareissa. Kierroksen vetäjällä oli ainakin omalla kierroksellani ihana asenne ja huumori, joten kokemus oli todella mukava.









Kierros huipentuu tietysti tastingiin, jossa luvataan ainakin 3 lasia eri laatuja. Ne määräytyy sen perusteella, mikä kierroksen vetäjästä hyvältä tuntuu. Kierroksellani käy sikamainen tuuri, sillä aamulla on avattu monta harvinaista pulloa, ja ne pitää tietenkin saada juotua loppuun ettei mene huonoksi, joten saamme yhteensä kaikkiaan kuusia kaatoa, ja ihan huippujakin vielä.






Kierros on erittäin lämminhenkinen, hurmaava, ja samppanjat erinomaisia. Mikään kiire meillä ei tunnu olevan. Mukaan lähtee pullo erinomaista, eleganttia, ihanaa Cuvée Nicolas Francoisea ja muutama Rosé. Myös Sous Bois'lle lämmin suositus, jos vaan suinkin onnistuu pullojen raahaaminen kotiin.

Tänne kannattaa ehdottomasti tulla, jos vain on mahdollisuus. Erityiset pisteet talolle huikeista, hyvin arvokkaista kristallikorkeista tynnyreissä! Ja kuriositeettina - Billecart-Salmonin vuoden 1959 samppanja valittiin vuosituhannen samppanjaksi, ja vuoden 1961 pääsi toiselle sijalle. Jättäen taakseen siis ihan kaikki muut.





"According to the Wine Advocate’s Antonio Galloni, Billecart-Salmon makes Champagnes that are all about “timeless elegance,” “crystalline purity” and “supreme balance."

Billecart-Salmonin sivuille pääset täältä, klik!

Henri Giraud

Olen saanut yhdensuuntaisen kyydin Miikalta Billecart-Salmonille, missä päädyn hurmaavan kalifornialaisseurueen kanssa juttusille, ja saan kyytilupauksen takaisin Épernayihin. Pitää vaan pysähtyä ensin yhdessä paikassa, jos se on ok. Olen yksin liikenteessä, ilman lapsia ja huolenhäivää - tottakai se on ok tehdä yksi lisäpysähdys jos se tarkoittaa uutta samppanjatilaa minulle!

Päädyn kierrokselle Henri Giraudille, joka myös on Aÿ'n alueen Grand Cru -tila.

Mahtavaa!






Tämä samppanjatalo on kohtuullisen pienikokoinen, mutta todella mielenkiintoinen.

Paikka on hyvin taidehenkinen, ilmava ja kaunis. Käymme ensin katsomassa viinin valmistustilat, ja myös säilytyksen. Siinä missä useat tilat käyttävät nykyään pelkkään alumiinia, ja osa kypsyttää edelleen korkealuokkaisissa tynnyreissä, Henri Giraud on ottanut käyttöön kohtuullisen äskettäin keraamiset munat, joiden pitäisi taata optimaalinen kypsytys. Myös tammitynnyrit ovat täällä käytössä.

Mielenkiintoista ja ainutlaatuista!






Pääsemme tietysti taas tastingiin, jonka mukana on pieniä maistelupaloja - milloin hanhenmaksaa, milloin käsintehtyä suklaata, milloin hilloa. Samppanjat ja jälkkärijuomat ovat erinomaisia. Niissä on enemmän makua ja voimakkuutta kuin niissä shamppanjoissa, mistä normaalisti pidän, mutta oikein hyvällä tavalla.








Erään pullon korkissa on 24 karaatin kullattu pidike, jonka tietysti saa myös omakseen jos pullon ostaa.

Koska meidän auto alkaa jo olla niin täysi pulloja, ostan mukaan täältä pienen pullon jälkiruokaviiniä, joka on aivan erinomaista sekin.




Kokemus eroaa kovasti isommista taloista, ja on paljon intiimimpi ja välitön. Samppanjatkin ovat todella hyviä. Tasting pienten makupalojen kanssa ja kierros maksavat noin 75 €. Giraudia ei saa lainkaan Alkosta. Lapsien vastaanotosta tilalla en ole varma, joten tarkista etukäteen jos tänne heidän kanssa aiot, ja varaa käyntisi muutenkin. Minä onnekas pääsin kalifornialaisten varauksen siivellä.


Täältä löydät yhteystiedot Henri Giraudille!

Moët & Chandon


Kukapa ei tuntisi Mötikkää, Möttöstä, Mölleriä. Niinpä, se on ehkä yksi tunnetuimpia shamppiksia Suomessa. Talo on huikean iso, ja se sijaitsee Avenue de Champagnella Épernayssä noin suurin piirtein ensimmäisenä. Talo omistaa myös Dom Pérignon -brändin ja talon edustalla onkin suuri patsas Domista.





Moët'lle varataan aika suoraan netistä, ja kierroksia saa aina 25 eurosta 48 euroon.

Koska kallein kierros sisältää vain Moët & Chandonin Ice Imperial-samppanjaa, jonka ystäviä emme ole lainkaan, buukkaamme vintage -kierroksen, jolloin kierroksen päätteeksi saa maistella uusia vintageshamppanjoita. Lapset toivotetaan tänne tervetulleeksi mukaan maksutta. Bella ei kuitenkaan enää jaksa kellareita ja jää mielummin tekemään aulaan matikanläksyjä, Bianca seuraa päiväunilla mukana kantorepussa, sillä vaunuilla ei ole kellareihin asiaa.






Tiukkaan aikataulutettu kierros alkaa nopealla esittelyllä aulasta ja sen viereisistä huoneista, joista käy ilmi, että mm. Napoleon on suosinut juuri tätä taloa. Seuraavaksi saamme nähdä muutaman minuutin mainosvideon tilasta, ja meidät viedään alas kellariin. Käymme kohtuullisen nopeasti läpi kellarit, ja kun Miikan pitää palata hakemaan käytävälle tippunut unilelu, toinen ryhmä tulee jo takaa.

Pääsemme tastingiin, joka vedetään sekin aika vauhdilla läpi. Kysyä toki saa, mutta jossain vaiheessa henkilökunta alkaa hiljakseen kiirehtiä meitä ulos. Kierros päätyy massiiviseen kauppaan, joka on todellakin yhtä blingblingiä. Sekä talon nimeä kantavaa samppanjaa, kuin myös Dom Perignonia saa täältä ostaa.






On hauska nähdä miten eri tavoin kierroksia toteutetaan talosta ja sen koosta riippuen. Moët & Chandonilta saa hyvän käsityksen siitä, millaista isossa talossa on, ja kellareiden suuri koko kuuluisan kadun alla on hauska nähdä.


Tästä jatkaa helposti muihin taloihin tutustumaan, tai vaan terassille nauttimaan muutaman lasillisen Avenue de Champagnella.

Täältä pääset varaamaan kierroksen Moët & Chandonille!





Samppanjataloja on mistä valita kun Champagneen lähtee. Riippuen siitä paljonko on aikaa ja haluja, kannattaa kierrokset ja niiden määräkin suunnitella. Jos et vielä ole lukenut, katso miten matka Champagneen kannattaa suunnitella!




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?



3 kommenttia:

  1. Kiitos kattavasta ja mielenkiintoisesta postauksesta :)! Meillä on jossain vaiheessa ehdottomasti reissu Champagneen tiedossa, mutta vielä en tiedä milloin. Vielä se jäi kiinnostamaan, että onko samppanjatalojen omissa kaupoissa selvästi halvemmat hinnat kuin vaikkapa meillä Alkossa tai muuten vain Ranskan myymälöissä? Käsittääkseni teiltä tuli aikamoinen lastillinen mukana kotiin, joten ajattelin, että ehkä siellä on ainakin jonkin verran edullisempaa :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan niitä pulloja kyllä "muutama" kotiinkin asti. :D

      Ilmeisesti paikalliset suosivat jopa Carrefouria ostopaikkana, ja myös näitä paikallisia samppanjakauppoja, joissa on yleensä myös tarjolla tastingeja. Näiden kahden hinnat ovat kuulemma kaikista parhaat. Suomen hintoihin verrattuna pullot ovat noin 15-20 € halvempia kuin Alkossa keskimäärin, ero tietysti vähän vaihtelee.

      Meillä oli ostofilosofiana se, että ostetaan sellaista, mitä Suomesta ei saa, ja osahan lähti myös sitten rahdilla kohti Suomea. Avain muuten sitä hieman enemmän tässä postauksessa:

      https://www.matkakuume.net/2019/05/suunnittele-matka-Champagneen-Ranskaan.html

      Aina kannattaa lähteä, ja mielummin ennemmin kuin myöhemmin! :)

      Poista
    2. Kiitos näistä vastauksista! Uskon, että Carrefourista voi tuolla alueella löytyä aika hyväkin valikoima :P. Ehdottomasti sinne on päästävä pian!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!