Jossain välissä blogeissa pyöri kovasti matkaunelmahaaste. Piti kertoa siitä, millaisia matkaunelmia on. Haaste heitettiin minullekin muutamaan otteeseen, mutten tarttunut siihen. Osittain, koska kirjoitettavaa on muutenkin niin paljon, mutta osittain siksi, että minua vaivaa unelmattomuus.
Unelmia on hyvä olla.
Ne antavat potkua pyrkimiseen tavoitteita kohti, ja jotain tavoitellessaan ihminen kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita. Unelma voi olla yhtä kuin päämäärä tai tavoite, varsinkin kun sille tekee projektisuunnitelman. Unelmia voi olla ihan hyvä pitää jemmassakin, niin voi napsia aina seuraavan esille kun yksi on toteutettu.
Joskus nuorempana unelmat tuntuivat jotenkin kaukaisemmilta. Sellaiset lauseet kuten 'sitku mä oon iso' tai 'sitku mä saan kunnon palkkaa' reunustivat unelmiin liittyviä ajatuksiani. Missään vaiheessa ei alkanut tuntumaan siltä, että olisin kasvanut isoksi, vaikka palkkakehitys oli kyllä suotuisa ja peilistäkin alkoi näkyä ryppyjä. Unelmat tuntuivat silti liian rohkeilta ja suurilta toteutettavaksi. Edelleenkin jossittelin ja sitkuttelin.
Sitten johonkin väliin elämä vähän opetti, että vaikka miten pelaisi varman päälle, asiat eivät silti välttämättä mene kuten on suunnitellut. Opin, ettet välttämättä saa sitä, mitä olit ajatellut.
Bonuksena päälle, Miika toi 11 vuotta sitten elämääni ihan hirmuisen paljon uskallusta ja rohkeutta, vaikka jonkun mielestä en välttämättä ehkä aiemminkaan ole ihan varovaisimmasta päästä ollut. Yhdessä me olimme vahvempia, rohkeampia, uskaliaampia. Ehkä vähän tyhmempiäkin, mutta hyvällä tavalla.
Tuli unelmia, yhteisiä, omia. Ja parasta niissä oli, että niistä tehtiin konkretiaa, projekteja. Ne aikataulutetttiin, niille laskettiin budjetit, mietittiin resurssit, etsittiin tietoa, järjesteltiin asioita. Melkein kaikki ovat edenneet siihen pisteeseen, että ne on toteutettu. Monet niistä ovat liittyneet matkustamiseen, mutta myös paljon muuhun.
Unelmat on tehty toteutettavaksi, ja niin me ollaan eletty.
Nyt elän tilassa, jossa unelmia ei yksinkertaisesti ole. Elämä tuntuu todella hyvältä juuri nyt, kaikki on mukavasti tasapainossa. Ei ole oikeastaan mitään, mitä kohti pitäisi pyrkiä. Tähän ihan varmasti vaikuttaa viime talven espanjaelo, ja kaikki se, mitä paikalla oli tarjota.
Unelma ei varsinaisesti ollut Espanja, vaan se, ettei tarvitse olla kestämässä pimeää, harmaata, loskaa ja auringottomuutta Suomessa pahimpaan aikaan. Eikä oltu. Mutta Aurinkorannikko oli ihana, mahtava ja kaikkea, ja koko ympäristö kaikin puolin huikea kokemus. Se tarjosi meille niin paljon enemmän kuin olimme uskaltaneet odottaa.
En kaipaa kaukomaille, en kaipaa jättimäisiä seikkailuja, en kaipaa kaikkea sitä järkkäilyä, mitä isojen unelmien toteuttaminen vaatii. Olen jo tehnyt sellaisia useampaan otteeseen, suurimpana niistä maailmanympärimatkan. En unelmoi mistään uudesta matkakohteesta, vaikka voisin tilaisuuden tullen poiketa monessakin paikassa. Ei vain ole mitään erityistä paikkaa, minne pitäisi pakolla päästä.
Ainoa asia matkailun suhteen, jonka tiedän haluavani joskus tehdä on Grand Canyonin halki melominen Coloradojokea pitkin. Juuri nyt ei vaan monesta syystä ole se aika, joten en varsinaisesti edes unelmoi siitä. Se on jossain tuolla taustalla vähän niinkun todo-listalla olemassa. Toteutetaan sitten, kun ajankohta on sopivampi.
Ehkä ero on siinä, etten taida rakennella enää unelmalistoja. Rakennan todo-listoja. Ja olen aika tarkka mitä sille otan, sillä tiedän jo, että unelmat todellakin on tehty toteutettavaksi.
Unelmia on hyvä olla.
Ne antavat potkua pyrkimiseen tavoitteita kohti, ja jotain tavoitellessaan ihminen kokee tekevänsä merkityksellisiä asioita. Unelma voi olla yhtä kuin päämäärä tai tavoite, varsinkin kun sille tekee projektisuunnitelman. Unelmia voi olla ihan hyvä pitää jemmassakin, niin voi napsia aina seuraavan esille kun yksi on toteutettu.
Joskus nuorempana unelmat tuntuivat jotenkin kaukaisemmilta. Sellaiset lauseet kuten 'sitku mä oon iso' tai 'sitku mä saan kunnon palkkaa' reunustivat unelmiin liittyviä ajatuksiani. Missään vaiheessa ei alkanut tuntumaan siltä, että olisin kasvanut isoksi, vaikka palkkakehitys oli kyllä suotuisa ja peilistäkin alkoi näkyä ryppyjä. Unelmat tuntuivat silti liian rohkeilta ja suurilta toteutettavaksi. Edelleenkin jossittelin ja sitkuttelin.
Sitten johonkin väliin elämä vähän opetti, että vaikka miten pelaisi varman päälle, asiat eivät silti välttämättä mene kuten on suunnitellut. Opin, ettet välttämättä saa sitä, mitä olit ajatellut.
Bonuksena päälle, Miika toi 11 vuotta sitten elämääni ihan hirmuisen paljon uskallusta ja rohkeutta, vaikka jonkun mielestä en välttämättä ehkä aiemminkaan ole ihan varovaisimmasta päästä ollut. Yhdessä me olimme vahvempia, rohkeampia, uskaliaampia. Ehkä vähän tyhmempiäkin, mutta hyvällä tavalla.
Tuli unelmia, yhteisiä, omia. Ja parasta niissä oli, että niistä tehtiin konkretiaa, projekteja. Ne aikataulutetttiin, niille laskettiin budjetit, mietittiin resurssit, etsittiin tietoa, järjesteltiin asioita. Melkein kaikki ovat edenneet siihen pisteeseen, että ne on toteutettu. Monet niistä ovat liittyneet matkustamiseen, mutta myös paljon muuhun.
Unelmat on tehty toteutettavaksi, ja niin me ollaan eletty.
Nyt elän tilassa, jossa unelmia ei yksinkertaisesti ole. Elämä tuntuu todella hyvältä juuri nyt, kaikki on mukavasti tasapainossa. Ei ole oikeastaan mitään, mitä kohti pitäisi pyrkiä. Tähän ihan varmasti vaikuttaa viime talven espanjaelo, ja kaikki se, mitä paikalla oli tarjota.
Unelma ei varsinaisesti ollut Espanja, vaan se, ettei tarvitse olla kestämässä pimeää, harmaata, loskaa ja auringottomuutta Suomessa pahimpaan aikaan. Eikä oltu. Mutta Aurinkorannikko oli ihana, mahtava ja kaikkea, ja koko ympäristö kaikin puolin huikea kokemus. Se tarjosi meille niin paljon enemmän kuin olimme uskaltaneet odottaa.
En kaipaa kaukomaille, en kaipaa jättimäisiä seikkailuja, en kaipaa kaikkea sitä järkkäilyä, mitä isojen unelmien toteuttaminen vaatii. Olen jo tehnyt sellaisia useampaan otteeseen, suurimpana niistä maailmanympärimatkan. En unelmoi mistään uudesta matkakohteesta, vaikka voisin tilaisuuden tullen poiketa monessakin paikassa. Ei vain ole mitään erityistä paikkaa, minne pitäisi pakolla päästä.
Ainoa asia matkailun suhteen, jonka tiedän haluavani joskus tehdä on Grand Canyonin halki melominen Coloradojokea pitkin. Juuri nyt ei vaan monesta syystä ole se aika, joten en varsinaisesti edes unelmoi siitä. Se on jossain tuolla taustalla vähän niinkun todo-listalla olemassa. Toteutetaan sitten, kun ajankohta on sopivampi.
Ehkä ero on siinä, etten taida rakennella enää unelmalistoja. Rakennan todo-listoja. Ja olen aika tarkka mitä sille otan, sillä tiedän jo, että unelmat todellakin on tehty toteutettavaksi.
Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?
Se on sitten hieman vaikea olla matkabloggaaja, jos ei edes enää halua lähteä minnekään matkalle..
VastaaPoistaVoihan sitä matkustaa ja nauttia matkoista, vaikkei mitään tiettyä unelmaa tai "pakko nähdä" -paikkaa olekaan. Toimii ainakin omalla kohdallani, kun pääasia on maiseman vaihto, ei niinkään kohde.
PoistaOikeastaan, ei tässä postauksessa sanottu, ettei _halua_ lähteä matkalle, vaan sanottiin, ettei ole mitään pakonomaista tarvetta päästä johonkin tiettyyn paikkaan, joka on unelma, ihan kuten tässä toisessa kommentissa sanottiinkin. Luulen, että aika harva matkabloggaaja, tai ihminen ylipäänsä pystyy aina matkustamaan unelmakohteisiinsa.
PoistaVarsinaisia matkaunelmia ei meillä ole oikeastaan ollut enää vuosikausiin, mutta silti ollaan osuttu aivan ihaniin paikkoihin erilaisilla matkoilla.
Vähän tuntuu siltä, että onneksi meillä ei ole unelmia matkojen suhteen, koska satavarmaa on, että jos niitä olisi, me oltaisiin ihan toden teolla niitä toteuttamassa paraikaa, ellei muuten niin suunnittelemalla miten onnistu.