tiistai 18. kesäkuuta 2019

Linnanmäen Taigassa on taikaa yli kilometrin verran, 100 kilometriä tunnissa ja se aukeaa tänään!


Minun sisuskalut menee solmuun ihan jo pelkästään pihakeinussa. En ole vuosiin käynyt juuri missään laitteissa huvipuistoissa, mitä nyt Lintsillä kerran kesässä vuoristoradassa, ja siinäkin huudan kuin pieni pirulainen.

En ole ollut erityisen innoissani Linnanmäen tämän kesän uutuudesta. Toisin kuin muu perhe, jotka ovat innolla odottaneet tätä uutuuslaitetta.




Taiga on Suomen huikein vuoristorata, ja se avataan Lintsille tänään. Sillä on pituutta yli kilometri, jos tarkkoja ollaan 1104 metriä. Korkeimmillaan se menee 52 metrissä, ja huippunopeus on jopa 106 km / h. Se menee neljä kertaa pää alaspäin ja kestää 65 sekuntia.

Parhaat kyydit saa kuulemma ensimmäisessä vaunussa.




Eilen Lintsi kutsui median paikalle testaamaan laitetta. Ja sitten toki meidät influensseritkin. Noin lähtökohtaisesti en olisi itse tänne mennyt, mutta arvatkaapa vaan, ketkä tänne halusivat? Niinpä.





Projekti on siltä osin mielenkiintoinen, että sitä on tehty pieteetillä neljä vuotta, vertailtu eri maiden vastaaviin, haettu lupia, yhteistyökumppaneita ja vaikka ja mitä. Lisäksi jos ei haluakaan mennä itse laitteeseen, Taiga-shop siinä radan kyljessä tarjoaa aika makeat näkymät suoraan aitiopaikalta. Samalla voi vaikka mutustella Taigapoppareita. Tietenkin.





Tästä alla olevalta videolta voitte katsoa, miltä koko matka näyttää. En ole koskaan kuullut yli tämän kymmenen vuoden aikana, että Miika olisi huutanut näin.

Taigaan ei ole varsinaista ikärajaa, mutta vähimmäispituusvaatimus on 140 cm ja maksimipituus 195 cm. Kaikki siltä väliltä ovat kyytikelpoisia.





Ja jos suorat tunnelmat Miikan ja Bellan (ja Taigan!) ensikierroksista ja tunnelmista heti sen jälkeen kiinnostaa, katsokaa fb-sivun ensimmäinen livevideo täältä, ja toinen livevideo täältä.


Menisitkö itse? 


PS. Lue myös Meriharakan Pirkon ja Lassen juttu Taigasta!


Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?



4 kommenttia:

  1. Oon käynyt, ekan ja viimeisen kerran ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D

      Joidenkin meistä ei tarvinnut käydä kertaakaan tässä, toiset on menossa vielä innoissaan uudelleen!

      Poista
  2. Olin ennalta harkinnut, kun vuosien varrella erinäiset vuoristoradat ovat olleet niitä "uudestaan, uudestaan!" -laitteita. Mutta katsoin tuon videon pari kertaa, toisella kerralla duunissa isolta näytöltä. Ja aloin miettiä viimeisimpiä kertojani Kirnussa ja Ukossa. Etenkin Ukon kanssa tuli alkuun "ei, tämä ei ollut hyvä idea" ja sitä seurasi "kohta tämä on ohi ja ei ollut vieläkään hyvä idea". Kirnun osalta fiilis oli miedompi.

    Joten taida olla päässyt yli sen iän, jossa ennen niin hauskalta tuntunut vatsan hytkyttely ja vauhdilla joka suuntaan syöksähtely ei enää tunnu kivalta. Taidan jäädä katsomon puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sitä voi katsoa myös nimenomaan sieltä katsomosta käsin. Riittää myös osalle meidän perheestä, osalle ei. :D

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!