torstai 13. kesäkuuta 2019

Nainen, joka ei kelvannut kuvattavaksi


Osallistuin jonkin aikaa sitten julkiseen tilaisuuteen, johon olin saanut kutsun. Harkitsen nykyään aika tarkoin minne menen, sillä aikaa todellakin on rajallisesti. Tämä kuulosti varsin hauskalta, ja kokonaisuudessaan olikin sitä. Sain matkaan mukaan myös avecin, ja hyvä niin, sillä kaksin aina kaunihimpi.


Tosin tässä tapauksessa kaksin taisi olla vain rumempi.




Heti kärkeen pari faktaa.

Doven tekemän tutkimuksen mukaan 89 % tytöistä kokee tyytymättömyyttä ulkonäköönsä. Jo 10-14 -vuotiaista kolmannes kertoo olevansa tyytymättömiä, ja iän myötä tyytymättömyys kasvaa. Toisen Doven teettämän gallupin mukaan jopa 93 % nuorista kokee tyytymättömyyttä ulkonäöstään.

Aika isot prosentit.

Asian olen tosin huomannut jo ihan meillä kotona, kun kahdeksanvuotias ilmoitti jossain vaiheessa olevansa tyytymätön kehoonsa. Kotikasvatuksesta se tuskin on tullut, sillä olen eritoten varonut sanomasta mitään negatiivista omasta tai kenenkään muunkaan ulkonäöstä.

Ympäristöstä ei liene kuitenkaan vaikea imeä vaikutteita tässä suhteessa.




Vuonna 2012 tehty Åbo Akademin väitöskirja kertoo, että aikuisista naisista yli puolet, ja miehistä kolmannes ovat tyytymättömiä ulkonäköönsä.

Teen pari asiaa ihan alkuunsa selväksi, ettei postauksesta tule väärinkäsityksiä ja perusajatusta siitä, että taas siellä joku keski-ikäinen ja ruma femakkorekkalesbo kitisee jostain, mitä ei voi itse koskaan saavuttaa, koska tottakai jokainen nainen erityisesti kaipaa olla miehisen halun katseen kohteena.

En koe tätä asiaa henkilökohtaisena loukkauksena tai ongelmana, koska oikeastaan en jaksa kiinnostua siitä, kuka pitää minua ulkonäöllisesti miellyttävänä, ellei kyseessä ole Miika.

Olen saanut ihan tarpeeksi kuulla haukkumista, henkilöön ja ulkonäköön kohdistuvaa elämäni aikana, riippumatta siitä minkä ikäinen, näköinen tai kokoinen olen ollut, että tällainen asia jaksaisi hetkauttaa. Nahka on kyllä vuosien myötä parkkiintunut sen verran, etteivät tällaiset tapaukset eritoten vaikuta itsetuntooni.

Arvotan itseäni, ja myös kanssaihmisiä ihan muilla perusteilla kuin ulkonäöllisesti.




Tiedän jo, että naisten ulkonäköön tai seksuaalisuuteen kohdistuva kommentointi on pyrkimys riisua naista vallasta. Se on helpoin ase tarttua, kun ei ole muutakaan.

Tarja Halosta pidettiin rumana, lihavana, muumimammana ja ties minä. Pätevyyttä arvioitiin ulkonäön perusteella. Vastaavaa en ole huomannut miespuolisista presidenteistä. Tämä ihan esimerkkinä. Viimeisin esimerkki on uuden sisäministerin, Maria Ohisalon kutsuminen jääprinsessaksi ihan vaan ulkonäön perusteella, ilman että tohtori ja ministeri on ehtinyt vielä edes hommiin.

Huoleni kohdistuu tässä tapauksessa erityisesti lapsiin ja nuoriin, ja vaikka pojatkin saavat nykyään oman osansa, tässä tapauksessa tyttöihin. Asiaan vaikuttaa varmasti myös omat tyttäret.




Tähän tilaisuuteen, jossa avecini kanssa olin, oli kutsuttu paikalle valokuvaaja. Fiksua, sillä on mukavaa että tilaisuudesta jää muistoja, mutta erityisesti se on hyvä jatkossa markkinoinnin ja viestinnän kannalta, kun samalla saa luotua kivaa sisältöä mm. tänne someen.


Meidän influenssereiden lisäksi paikalla oli myös liuta nuoria, hyvännäköisiä, pieniin vaatteisiin pukeutuneita ja nätisti meikattuja naisia. Saattoivat hekin tosin olla influenssereita. En tunnistanut ketään, mutta somessa toki on tapana, että selfieitä ottavat, paljon treenaavat ja paljon meikkaavat naiset ovat suosiossa. Saattoi olla, että heillä oli seuraajia tuhottomasti enemmän kuin vaikkapa meikäläisellä.





Naisista näki, että täytettä oltiin laitettu ainakin huuliin ja poskipäihin, mahdollisesti myös muualle, hiuksissa pidennykset, ripsissä tuuhennokset, kulmissa microbladet. Ja se on ihan ok, jos siihen haluaa rahansa ja aikansa laittaa. Voisin itsekin kuvitella ehkä joskus laittavani, mutta tällä hetkellä en koe sitä tarpeelliseksi, enkä oikeastaan halua edes luoda sellaista kuvaa tyttärilleni, että niin pitäisi tehdä.

Jokainen tekee päätöksensä omiin arvoihinsa perustuen, ja näillä nuorilla tuskin on tällaista esikuva-aspektia edes mietittävänä.




Sitten tuli hetki, kun osuin valokuvaajan ja yhden naisen kanssa melkein vierekkäin. Valokuvaaja viittoi minua ja avecia siirtymään pois kuvasta. Ettei vaan pilattaisi sitä. Mietin ensin, että siinä oli vaan kuvaussessio meneillä, mutta sitten aloin seuraamaan valokuvaajaa hommissaan.


Kuvattavaksi koko tilaisuuden porukasta kelpasi nämä nuoret naiset, miespuoliset julkkikset ikään tai painoindeksiin katsomatta, sekä muut nuorehkot naiset, joiden painoindeksi oli ainakin alarajoilla, ellei alle. Muut pysykööt lestissään.


Tajusin olevani nainen, joka ei kelvannut kuvattavaksi.





Brändinrakennuksen ammattilaisena ymmärrän kyllä kohderyhmäajattelun, jota ehkä valokuvaajakin haki, ehkä jopa annetulla ohjeistuksella. Tässä selvästi haettiin nuoria, erittäin hyvin treenattuja, ja ns. ulkonäöstään huolehtivia naisia, ja sitten ihan minkälaisia miehiä tahansa.

Mukavaa.

Jos valokuviin kelpaavat enää vain naiset, jotka ovat valmiita pistämään itseensä aineita, laittamaan pienen omaisuuden hiuksiin, ripsiin kynsiin ja kaikkeen, mitä kauneusihanne juuri nyt vaatii, mitä se kertoo nuorille tytöille? Että sellaisenaan ei kelpaa, ilman että vähän kaikkea jotenkin vähän parannellaan? Että vaikkei haluaisi, siltä vaan kuuluu näyttää, ja siihen pitää pyrkiä? Että muunlaisia naisia ei oikeastaan ole olemassa, tai ainakaan he eivät ole mitenkään valokuvan arvoisia?

Kyse on siitä, minkälaisille naisille ja naiskuvalle löytyy tilaa ja mitä me viestimme nuoremmille, ja ylipäänsä koko yhteiskunnalle siitä, mikä on hyväksyttävää.




Onko se kovinkaan ihme, että 89 % tai 93 % nuorista on niin tyytymättömiä ulkonäköönsä? Tai että yli puolet aikuisistakin naisista muuttaisi itsessään jotain?

Jotenkin toivoisin, että maailma olisi jo muuttunut niin paljon, että naiskuvakin voisi olla huomattavasti moninaisempi. Ettei haittaa, vaikkei painoindeksi ole 20 tai alle, tai ettei huuliin tarvita täyteaineita ollakseen ihan kelpo valokuviin. Ja että jos haluaa, sellainenkin on ok.

Epävarmuutta ulkonäöstä ei tarvitsisi lietsoa yhtään enempää. Paineita on jo muutenkin ihan tarpeeksi. Tiedän myös sen, että ihan näin maksukykyisenä asiakkaana toivoisin näkeväni kuvissa sellaisiakin ihmisiä, kehen voisin samaistua.

Tai ehkä kyse on vain siitä ettei minunlaisia sittenkään kaivata asiakkaaksi. Yritykset, it's your call.





Lue lisää aiheesta muualla

- Ulkonäköhäpeä - "Kun katsoin peiliin, näytin ihan äidiltäni"
- Miksi toteuttaa kauneusihanteita, joita inhoaa? Anu Silfverbergin essee
- Ikääntyneiden naisten kokemuksia ulkonäkömuutoksista - opinnäytetyö
- Saara Särmän kolumni - Häpeä pitää meidät 'oikeanlaisina'
- Syömishäiriöt myös aikuisten ongelma



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!