maanantai 26. elokuuta 2019

Kaikki tuntevat apinan - vuoden sisään meitä on haastateltu näihin kaikkiin medioihin


Mediassa on nykyään tapana nostaa ilmiöitä esille henkilökohtaisten tarinoiden kautta. Sitä näkee ihan joka tasolla, jopa syvemmissä journalistissa tutkimuksissa. Ja kieltämättä, kyllä minuakin enemmän kiinnostaa lukea vaikka Talvivaarasta sen kautta, miten paikan jättänyt insinööri kertoo (ja todistaa todennetulla meilivaihdolla) mitä kaikkea viilunkipeliä yrityksessä on tapahtunut. 

Puhumattakaan tietysti vaikka siitä, miten joku on onnistunut kotiäitinä tekemään itselleen 250 000 euron omaisuuden muutamassa vuodessa sijoittamisella.




Yleensä melkeinpä aina, kun olemme kirjoittaneet rahasta mitään, sitä on pidetty Suomessa sen verta poikkeuksellisena, että usein päädymme kommentoimaan sitä myös johonkin valtamediaan, joka haluaa tehdä jutun aiheesta. Haastattelupyyntöihin melkeinpä kannattaa tarttua - ei sen takia, että kaikki julkisuus olisi aina hyvää, vaan koska blogi on julkinen, juttu voidaan kirjoittaa joka tapauksessa, ilman että saat sen lopputulokseen sanavaltaa.

Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kerron mielelläni erityisesti näistä elämänmuutoksiin liittyvistä asioista ja unelmien toteuttamisesta. Ihan vaan sen takia, että se saattaa kannustaa muitakin elämään rohkeasti omannäköistä elämää, ja tekemään konventionaalisista elämänvalinnoista poikkeavia ratkaisuja.




Lisäksi monelle talouspuolen asiat voivat olla aika ratkaisevana tekijänä, joten on varmasti ihan kiva saada jotain tietoa, paljonko rahaa ne vaativat toteutuessaan. Edes suuntaa-antavasti.

Suurin kiinnostus nousi taannoin, kun avasimme koko vuoden maailmanympärimatkan budjetin. Nyt vuoden sisään olemme saaneet antaa haastatteluja paitsi rahasta, myös muusta. Katsotaanpa hieman, mitä kaikkea viimeisen vuoden aikana on ehditty julkaisemaan meistä:


Unelman hinta MeNaiset


MeNaiset kertoivat tarinan kolmesta unelmasta. Tässä jutussa yksinhuoltajaäiti halusi viedä lapsensa Lintsille - ja myöhemmin aurinkolomalle ulkomaille. Toinen nainen oli hankkinut itselleen hevosen. Me kiersimme pallon ympäri. Kaikki avasivat jutussa taustat, säästösuunnitelman tai rahoituksen unelmansa suhteen, ja kertoivat miten onnistuivat. Hauska vertailu, sillä unelmat ovat usein eri kokoiset.

Pelkäsin hieman, että saamme ryöpytyksen niskaan, mutta juttu oli tehty tosi kivasti, vaikka unelmat ja lähtökohdat olivat kovin erilaiset kaikilla.

Meidän osuus jutussa löytyy verkosta täältä, printtielehdessä kaikki jutut olivat putkeen, ja otsikoitu toisin.





Ilta-Sanomat ja maailmanympärimatka, joka oli priorisointikysymys


MeNaisista johdettu juttu tuli julki myös Ilta-Sanomissa. Otsikko oli kieltämättä vähän provosoiva, mutta itse juttuhan oli ihan asiallinen ja aiheesta.

Juttuun klikkaat itsesi täältä.





Helsingin Uutiset ja maailmanympärimatkan budjetti

MeNaisten juttu päätyi myös Helsingin Uutisiin. He olivat myös lukeneet MeNaisten jutun pohjalta kirjoittamani blogipostauksen, ja viitttasivat myös siihen. Erittäin mukavaa sellainen!

Omassa mediassaan, eli täällä blogissa, saa aina purkaa vähän eri tavoin asioita, ja antaa pidempiäkin selityksiä niin halutessaan. Printtilehdessä on yleensä aina rajattu merkkimäärä, eikä sinne koskaan mahdu ihan kaikkea.

Tämä oli hauska yhteenveto, lue täältä!





Vauva-lehti ja lasten ikäero


Kun meidän perheeseen syntyi toinen lapsi, ja ikäero oli ehkä normaalia suurempi, Vauva-lehden toimitusta kiinnosti tietää, miltä ikäero on tuntunut eri perheenjäsenten osalta, ja miten päädyimme tähän ratkaisuun. Mukava pieni juttu, jonka kuvaukset tehtiin niin, että meille jäi aikaa tunti siirtyä Saksaan lähtevälle lautalle, ja suunnata nokka kohta Fuengirolaa Mustan Pantterin kyyditsemänä. Ei siis mitään kiirettä. :)

Minun osuus jutusta löytyy täältä, ja Miikan kertomaa osuutta ei verkosta löytynyt, vain lehdestä.




Fuengirolan Suomiradio ja miten päädyttiin Fugeen


Fugen Suomiradiossa on tapana haastatella - yllätys, yllätys - suomalaisia, jotka viihtyvät Fugessa. Samin haastattelussa käytiin vähän läpi sitä, miten päädyimme Fugeen, mitä siitä ajattelemme, ja mitä kaikkea sitä on tullut puuhattua ennen Espanjatalvea.

Haastattelu löytyy yllättäen Youtubesta täältä!



Iltasanomat ja Espanjan asumisen kuukausibudjetti


Kun palasimme Espanjasta ja avasimme Fugen kuukausibudjettia, Iltasanomat innostui kertomaan millaiset kustannukset perheeltä kuukaudessa oli.

Ihan odotettavissa oli se, että väärin on kommentoijien mielestä rahaa käytetty, eikä noin saisi tietenkään elää ja tehdä. Onneksi kommentoijien joukkoon oli eksynyt myös harvinaisen selväjärkisiä tyyppejä, joiden mielestä kustannukset eivät olleet lainkaan niin korkeat.

Budjetin avaamisella oli tarkoitus avittaa sellaisia, jotka miettivät jotain vastaavaa. Siitä näkee hieman, minkälaisia rahoja voi varata asumiseen, ruokaan, kouluun jne. jos asiat toteuttaa jokseenkin samalla tavalla kun me. Jokainen tekee luonnollisesti mieltymystensä mukaisesti kulutusvalintansa.

Iltiksen juttuun klikkaat itsesi täältä.




Ebookers ja vinkit lasten kanssa matkustamiseen

Matkailuportaali kokosi suomalaisten huippubloggaajien vinkit lasten kanssa matkustamiseen. Suuret, jaetut viisaudet löytyvätkin täältä.




Etelä-Saimaa ja mikä Lappeenrannassa vetoaa


Meidän jokavuotinen, rakas kesälomakohde, Miikan kotipaikka, tuo Saimaan jalokivi, Lappeenranta, on Etelä-Saimaa -lehden koti. Toimittajaa kiinnosti vuosi sitten kirjoittamani postaus, jossa ylistin Lappeenrantaa maasta taivaaseen kotimaankohteena. Seison sanojeni takana edelleen. Ja se on muuten yksi blogin luetuimpia postauksia. Sitä voi matkabloggaaja matkustaa maailman ympäri, käydä paratiisisaaria päiväntasaajalla, sukeltaa haiden, rauskujen, valaiden ja delfiinien kanssa, vaellella Himalajalla, ja silti kiinnostavinta on, kun kirjoittaa Lappeenrannasta. Eikä kuulkaa lainkaan ihme. Se on kyllä hieno paikka se!

Juttu on tilaajille ainoastaan, mutta täältäpä sen saa halutessaan lukea.





Yhteishyvä ja Espanjatalven budjetista ja lähtösyistä


Elokuun Yhteishyvässä olimme kertomassa Raha ja talous -osiossa taasen meidän Espanjatalvesta ja sen kustannuksista. Bonuksena oli vähän jännää löytää itsensä lähi-Alepan megajättiscreeniltä kun meni sinne ostoksille. Oman naaman näkemiseen ei taida ihan hevillä tottua. Tykkäsin kovasti jutun sävystä.

Klikkaa itsesi Yhteishyvän juttuun täältä!



BBC ja etätyöskentely Suomen malliin


Sitten tuli toinen näkökulma Espanjatalveen, nimittäin se, miten se on onnistunut työnteon tiimoilta. Pääosan tässä otti Miika, sillä itse hoidin pääosin kuopusta kotona viime talven ajan Fugessa. Suomi on tutkimusten mukaan yksi joustavimpia maita etätöiden osalta, ja totta tosissaan, onhan se aika hyvin, että Miikalle suotiin mahdollisuus järjestellä asiat niin, että saimme Espanjatalven onnistumaan.

Siellä se Miika siis BBC'ssä patsasteli, ja itse löydyin jutuista mainintana "his wife, who just had a baby, and was on parental leave".

BBC:n juttu löytyy täältä klikkauksen päässä!





Toimittajat bongailevat meitä bloggaajia usein somesta, mutta myös ihan vaan googlettamalla. Bloggaajat ovat jo lähtökohtaisesti tehneet elämästään ainakin joiltain osin julkisen, ja toisaalta kertovat myös mielenkiintoisia tarinoita, joten tavallaan se kai on luonnollistakin, että heitä (tai meitä) haastatellaan ahkerasti.

Oletko muuten koskaan miettinyt, minkälaisia juttuja klikkailet ja luet?




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun olette näistä kaikist jutuista rehellisesti kertoneet!
    Kiva myös tietää aina vähän raha-asioista niin osaa vähän verrata omaan talouteensa,
    josko olisi mahdollista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä me juuri halutaankin - että ihmisillä on edes joku vertailukohta, eikä tarvitse ihan pimennossa lähtöä arpomaan miten rahat riittäisi. Sitten kaikki tietysti mälläävät menemään eri tavoin niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Ja ainahan voi asioiden askarruttaessa kysellä lisää. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!