keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Yli 3 tunnin työmatka, kiitos Helsingin kaupungin päivähoitojärjestelyjen - pahoittelut eivät lämmitä tai auta


Äitejä ja vanhempia ylipäänsä kannustetaan palaamaan töihin nopeammin vanhempainvapailta. Puhutaan siitä, että lapsi ansaitsee hyvää varhaiskasvatusta, ja mitä nuorempana se toteutuu, sen paremmat lähtökohdat on elämälle. Naisten palkka- ja urakehityksen kannalta on suotuisaa, etteivät ainakaan äidit omisi kaikkia mahdollisia kolmen vuoden perhevapaita. Helsinki katkaisee kaksivuotiaalta kuntalisän, joka on merkittävä osa kotihoidontukea pääkaupunkilaisille. Tällä halutaan kannustaa lapsi päivähoitoon viimeistään kaksivuotiaana, ja vanhemmat töihin.

Liian vähän puhutaan siitä, mitä töihin palaaminen perhevapailta tarkoittaa koko perheelle. Vaikeinta ei nimittäin ole mielestäni ollut vauva-aika ja kotona oleminen lasten kanssa kun aikataulut ovat suhteellisen vapaat tehdä mitä vaan.




Todellinen sirkusrumba ja raskas arki alkaa siinä vaiheessa kun molempien vanhempien töihin paluu koittaa ja vanhempien arkea rytmittää 8 tunnin työpäivä, jonka lisäksi pitää viedä ja hakea piltti ajoissa tarhaan ja tarhasta, ehtiä sen lisäksi käydä kaupassa, siivota, hoitaa laskut, kaikki juoksevat asiat, pestä pyykit, harrastaa, ja mahdollisesti hoitaa toisen, kolmannen tai miksei neljännenkin lapsen asioita, harrastuksia, kouluhuolia, läksyjä ja vaikka ja mitä.

Tunnit loppuvat kesken. Siltä se ainakin tuntuu.

Perheemme esikoinen on 9 vuotta, kuopuksemme ihan kohta 2. Vajaat puoli vuotta olemme perheen molemmat vanhemmat olleet työssäkäyviä. Kuopus ei sen sijan ole käyttänyt kaupungin päivähoitopalveluita lainkaan. Hoitopaikkaa olemme kyllä hakeneet, kahdestikin.




Hakukierros 1. - paikan saaminen huomattavan haastavaa - odottaako työt neljä kuukautta?


Kun vanhempainvapailla ollessani loppukesästä sain sellaisen työtarjouksen joka puhutteli, tartuin tilaisuuteen, ja päätin palata aiottua aiemmin takaisin työelämään. Moni asia tuntui tässä tarjouksessa oikealta. Päivähoitohakemus kuopukselle oli sisällä. Työt alkaisivat elokuussa.

Ihan ensimmäisenä meille ilmoitettiin, että jos vanhempi on vain palaamassa töihin - vanhaan tai uuteen - on lapsen päivähoidon jonotusaika neljä kuukautta. Kahdessa viikossa paikan saa, jos töihin osoitetaan työvoimatoimiston kautta. Oma-aloitteisuudesta ei varsinaisesti siis palkita.

Selvä juttu, mietin. Tämäpä hyvin epämotivoiva tapa saada ihmisiä takaisin työelämään perhevapailta. Useasti äidit vaihtavat työpaikkaa perhevapaiden jälkeen. Uusi työnantaja harvemmin odottelee neljää kuukautta.



Keskusteltuamme tilanteesta alueemme päivähoitovastaavaan kanssa, sovimme että saisimme nopeutetulla aikataululla paikan.

Asumme Helsingissä ratikkareitin varrella. Olemme päätyneet asumaan ei-niin-kaukana keskustasta jotta arjessamme olisi jouhevuutta. Molempien vanhempien työpaikat sijaitsevat Helsingin keskustassa, ja maksamme neliöistä enemmän, jotta emme istuisi pitkiä työmatkoja autossa, jotta emme tarvitsisi autoa, ja jotta palvelut ovat lähellä.

Neliöitä on tietysti vähemmän kuin mitä muualta saisimme samaan rahaan. Jostain joutuu aina kärsimään.


Paikka tuli - ja meni


Loppukesästä, noin viikkoa ennen töiden alkamista meille tarjottiin kahta paikkaa - toinen Pihlajamäestä, toinen Hakuninmaalta.

Katsoimme HSL:n Reittioppaalla kauanko meillä menisi työmatkoihin julkisilla tarhan kautta. Lähtö kotoa täysin väärään suuntaan 35-45 minuuttia yhdellä vaihdolla. Siitä kävely ja drop off päiväkotiin, ehkä noin 15 minuuttia, koska jokainen perheellinen tietää ettei taaperoa vain heitetä vauhdista. Lisäksi ehkä kulkupeliä pitää hieman odotella. Tästä eteenpäin töihin n. 40 minuuttia.

Pahimmillaan työmatka yhteen suuntaan 1h 40 minuuttia.

Sitten vielä sama toiseen suuntaan hakiessa lasta työpäivän jälkeen. Jos vaikka toinen vanhemmista joutuisi hoitamaan sekä viennin että noudon, yhteensä aikaa saisi päivässä kulumaan 3 tuntia 20 minuuttia. Tämä ei ole mitenkään poissuljettu skenaario, sillä joudumme molemmat matkustamaan ja venymään töissä.

En itseasiassa ole ihan varma, miten tähän yhtälöön saisi edes teoreettisesti mahtumaan täyden työpäivän. Tarhat aukevat pääsääntöisesti seitsemältä ja sulkevat viideltä.

Lisäksi yli kymmenen tunnin hoitopäivä on laiton. Lapsen päivä hoidossa ei saa venyä yli kymmentuntiseksi, ellei kyseessä ole vuorohoito. Meillä ei ole.



Ensin 8 tunnin työpäivä, ja siihen päälle lapsen tarhamatkat + työmatkat 3h 20 minuuttia. Yhteensä 11 tuntia 20 minuuttia. Tarha kokonaisuudessaan auki 10 tuntia päivässä.

En myöskään ymmärrä, kenen mielestä 1-vuotiaan lapsen päivähoitomatka, joka olisi reippaasti yli tunnin päivässä, on kohtuullinen.


Päädyimme nopeasti ratkaisemaan asian toisin; Miika tekisi kolmipäiväistä viikkoa, minä nelipäiväistä. Kuopuksen kahden päivän hoivatarve viikossa hoidettaisiin turvaverkostojen avulla. Meillä ei yksinkertaisesti olisi henkisiä resursseja hoitaa töitä ja vientejä ja noutoja tällaisilla matka-ajoilla.

Lapsemme ei ehkä saisi parasta varhaiskasvatusta, mutta ainakin saumat onnelliseen perhe-elämään ja avioliiton kasassa pysymiseen ruuhkavuosiarjessa olisivat paremmat.



Hakukierros 2. - ojasta allikkoon


Kieltäytyessämme hoitopaikasta, jouduimme aloittamaan hakuprosessin alusta. Tästä alkaa uudestaan neljän kuukauden odotusaika, sillä kieltäytyminen tarkoittaa jonosta poistumista kokonaan.

Koska olemme kaksikielinen perhe, olemme ensisijaisesti hakeneet ruotsinkielistä paikkaa, mutta koska tilanne vapaiden paikkojen suhteen on sietämätön, olemme laittaneet myös suomenkielisiä vaihtoehtoja listalle. Tärkeintä olisi saada paikka läheltä, jotta perhe- ja työelämä säilyisi edes jonkinlaisessa balanssissa.




Saimme toissapäivänä tiedon siitä, että meille on osoitettu paikka joko Tapaninvainiossa tai Östersundomissa. Kumpikaan ei ole ratikkareitin varrella. Kumpikin on täysin väärään suuntaan työpaikkojemme osalta. Kumpikaan ei ole lähelläkään asuinpaikkaamme.

Tapaninvainion paikan osalta työmatka säilyisi suurin piirtein samana kuin ensimmäisten tarjottujen paikkojen osalta, 3h 20 minuuttia. Östersundomin osalta työmatkasta tulisi yli 4 tuntia pitkä.

En edelleenkään tiedä, miten tähän saisi mahdutettua täyden 8 tunnin työpäivän.

Hyvin todennäköisesti joudumme ratkaisemaan kuopuksen hoitotarpeen edelleen toisin.

Parempi on jopa jäädä lapsen kanssa kotiin, perheen yleisen hyvinvoinnin nimissä, vaikka se ei taloudellisesti ole mitenkään kannattavaa. Perheen kasassapysymiseen ja paremmalle jaksamiselle on kuitenkin vaikea määrittää hinta.






Todennäköisesti joudumme perjantain määräaikaan mennessä ilmoittamaan, ettemme voi vastaanottaa näitä paikkoja, ja joudumme aloittamaan taas uuden hakuprosessin. Uudet neljä kuukautta, jonka päätteeksi saamme todennäköisesti jonkun käsittämättömän paikkatarjouksen.

"Olemme pahoillamme"

Hoitopaikkatiedon myötä saimme myös pahoittelevan kirjeen asiaa hoitavalta.

Kerrottiin, että huolimatta palkankorotuksista, etujen parantamisesta, johtamisen kehittämisestä ja liudasta muita asioita, henkilökuntaa on vaikea löytää.

HS:n jutun mukaan lastentarhanopettajien palkkaus on seuraavanlainen:

"Helsingissä lastentarhanopettajille maksetaan noin 2 594 euron ja Vantaalla 2 550 euron peruspalkkaa. Suomen suurin kuntakohtainen peruspalkka eli 2 661 euroa lastentarhanopettajilla on Kauniaisissa. Peruspalkkaan ei ole laskettu henkilökohtaisia ja kokemuslisiä."




En tiedä mitkä kaikki tekijät aiheuttavat työntekijäpulaa, varmasti palkkaus ja työn vaativuus ja liuta muita asioita, mutta pula on tosi. Emme varmasti ole ainoa perhe, joka joko joutuu järjestelemään asioita ihan muulla tavalla kun pitäisi tarvita, tai joka jopa harkitsee suoraan toisen vanhemman kotiin jäämistä töistä.

Ei siinä ole mitään järkeä, että päivähoitopaikan takia pitäisi lisätä vielä omaan päivään matkoja yli kolme, tai jopa yli neljä tuntia. Siinä ei ehdi hoitaa kokonaista työpäivääkään.

Normaalisti oma työmatkani kotoa kestää 15-20 minuuttia yhteen suuntaan. Se on päivässä maksimissaan 40 minuuttia.




Laskelmia siitä, kuinka paljon kannattaa pitää kotona työtä tekeviä, korkeasti koulutettuja ihmisiä en ole myöskään nähnyt, mutta arvatenkin se on jonkinlainen kustannus yhteiskunnalle. Ei tällaiset järjestelyt ketään kannusta palaamaan töihin. Ja jos vedetään vielä Suomen vauvakato tähän - ei tämä kannusta myöskään tekemään lapsia.

Sen tiedän myöskin, että pahoittelut eivät auta ratkaisemaan ongelmaa, eivätkä ne lämmitä siinäkään vaiheessa, kun istut väsyneenä ja nälkäisenä bussissa matkalla hakemaan lastasi jostain ihan muualta kuin missä itse asut, ja tiedät, että siihen on vielä 1h 40 minuuttia, ennen kuin pääset kotiin aloittamaan ruoan laiton.


Joten hyvä Helsinki, mitä aiot asialle tehdä? Eihän tämä näin voi jatkua.




maanantai 9. joulukuuta 2019

Iho muistaa kaiken - nauti auringosta, mutta tee se järkevästi!


*kaupallinen yhteistyö STUKin kanssa*


Siitä ei ole kovinkaan montaa vuotta, kun yhtäkkiä tilastot alkoivat kertoa karua tarinaa: ihosyöpien määrä lisääntyi hurjasti. Tilastojen mukaan todennäköisimmin ihosyöpä iskee vähän ikääntyneempään ihmiseen, joka on vuosien saatossa ehtinyt altistua haitalliselle uv-säteilylle pidempään, enemmän ja vähemmän suojattuna. Ei ole kuitenkaan ennen kuulumatonta, että sellainen iskee ihan nuoreenkin tyyppiin.




Tilastouutisen myötä myös media kiinnostui asiasta, ja kiinnostuu yhä edelleen, eritoten Suomen kesän kynnyksellä. Suojautuminen ei kuitenkaan ole tarpeellista vain kesällä, vaan ihan läpi vuoden - erityisesti jos Suomen talvea lähtee pakoon aurinkoisemmille maille esimerkiksi lomien aikaan. Myös valoa heijastavat talvihanget kasvattavat riskiä polttaa itsensä Suomessakin talvella.

Aurinkoa ei kuitenkaan kokonaan pidä välttää, sillä siitä saa D-vitamiinia, ja kohentaahan se mielialaakin valtavasti. Pitää vaan tietää, miten siitä nautitaan oikein.




On kieltämättä käynyt mielessä täällä Espanjan auringon alla talvehtiessa, että vaikka tänne tullaan nimenomaan siksi, että saa talvisaikaankin aurinkoa ja valoa, miten se pitkällä tähtäimellä vaikuttaa ihoon ja terveyteen muutenkin kuin positiivisesti? Olen ollut kovin tarkka siitä, ettei kukaan perheestä liiku ulkona ilman oikeanlaista suojausta. Iho nimittäin muistaa kaiken - eritoten palamiset ja liiallisen auringonoton. Tehnyttä ei sen osalta saa tekemättömäksi.

Ihosyöpiä diagnosoidaan Suomessa vuosittain noin 14 000. Tavallisimpia ihosyöpiä on kolmea eri laatua; enemmän tunnettu melanooma, ja vähemmän tunnetut okasolusyöpä ja basaliooma. Kaikkia hoidetaan suurin piirtein samalla tavalla ja parantumisennuste on syöväksi suhteellisen hyvä, mutta hoitoprosessi tietysti rankka. Melanoomaa todetaan eniten yli 60-vuotiailla, jotka ovatkin sen takia suurin riskiryhmä, mutta erityisesti nuoremmat naiset ovat suhteessa liian hyvin edustettuna näissä lukemissa.

Enkä ihmettele.




Joskus aikoinaan ennen parisuhteita ja perheitä minulla ja ystävättärelläni oli tapana lomailla yhdessä. Aika usein panostimme rantalomiin, ja maksimoimme paitsi lötköilyn, myös auringossa makaamisen. Hankimme tarkoituksella mahdollisimman hyvän värin nahkaan, ja päivän päätteeksi saatoimme istua vertailemassa käsivarsiamme ja sitä kumpi oli ehtinyt saamaan tummemman sävyn. Jos sattui kärähtämään, se ei paljoa menoa haitannut, koska "tän päivän puna on huomispäivän bruna". Meillä oli rusketukselle jopa ihan oma nimi; 'kateusrusketus'.

Palattuamme Suomeen lähdimme yleensä mahdollisimman valkoisissa vaatteissa radalle näyttämään kateusrusketustamme.

Enkä voi valehdella etten kö tykkäisi nykyäänkin siitä, että iholla on kevyt pintaväri. Tuntuu siltä, että valkoinen (erityisesti tietyistä paikoista höllyvä) keho ei ole ihan yhtä kaunis kuin kevyesti ruskettunut. Mutta olemme tulleet kauas noista ajoista, jolloin auringossa maattiin tuntitolkulla, ja väriä pyrittiin syventämään erilaisilla öljyillä, ja mietittiin onkohan suojakertoimia aurinkorasvassa liikaa. Me silloin nuoret naiset.

Suhtautuminen aurinkoon ja rusketukseen on muuttunut yllättävänkin nopeasti. Ja hyvä niin.




Onko peli menetetty jo aiempien kateusrusketusten ja palamisten takia?


STUKin tarkastaja ja UV-säteilyn asiantuntija Anne Höytö valaa minuun uskoa; vaikka iho on altistunut UV-säteilylle aiemmin, ei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa suojautumista, ja se kannattaa aina.

"Ei ole tarkoitus luoda pelkoa aurinkoa kohtaan. Siitä saa ja pitää nauttia, mutta suojakertoimet, kohtuus ja mahdollisesti ihoa suojaavat vaatteet on hyvä muistaa", Höytö kertoo.

Mitä pidempiaikaista altistus on ollut, ja mitä useammin on palanut, sitä tärkeämpää on suhtautua tähän asian vaativalla vakavuudella. Mietin itse lapsuudenkesiä, jolloin suojautuminen ei ollut niin justiinsa, ja toisaalta kaikkia nuoruusvuosia ja vähän aikuisempiakin, kun olemme matkailleet pääasiassa aina auringon alla. Altistuminen on varmasti ollut ihan jonkinlaista.

Eivätkä nämä talvet Espanjan auringon alla yhtään vähennä sitä.




"Suomalainen iho ei yleensä ole erityisen tumma pohjaväriltään, joka tarkoittaa sitä, että se altistuu herkemmin solumuutoksille. Tummempihipiäisillä tavataan harvemmin ihosyöpää, koska ihonväri suojaa palamiselta", säteilyn asiantuntija Höytö kertoo.


Yleinen harhausko on kuulemma, että itse rusketus suojaisi palamiselta ja solumuutoksilta. Ruskettunut iho on oikeastaan jo merkki siitä, että iho on altistunut säteilylle ja muutoksille. Höydön sanat pistävät miettimään entistä enemmän; vaikka oma asenteeni on jo muuttunut, enkä enää tavoittele kateusrusketusta lomiltani, vaan pikemminkin kokemuksia, ruokaa ja aktiivista elämää esimerkiksi patikoimalla tai pyöräilemällä luonnon helmassa ja kauniissa maisemissa, on silloinkin tietysti suojauduttava.

Ja haluanko ihan oikeasti ottaa riskin saada ihosyöpää vain siksi, että rusketus on tällä hetkellä silmissäni hyvännäköinen?

Niinpä. Suurin muutos pitää tapahtua pään sisällä ja asenteessa.



Pitääkö pilviselläkin suojautua? Mistä tietää koska on riski palaa?


Olin seitsemännellä kuulla raskaana, ja vietimme babymoonia Malesiassa saarella nimeltä Lang Tengah. Ihana, pieni paratiisisaari tropiikissa, missä minä sain lukea kirjoja ja vaan hengailla pienen vatsani kanssa ja Miika pääsi toteuttamaan itseään lempiharrastuksen, sukeltamisen tiimoilta päivittäin. Eräs päivä Miika lähti niin aikaisin aamusta sukeltamaan, ettei rasvannut selkääni.

Ulkona oli kuitenkin kovin pilvistä, eikä aurinkoa näkynyt joten rasvasin itseni muutoin ja menin lojumaan altaalle. En erityisen paljon maannut sattuneesta syystä mahallani, mutta illasta lopputulos oli kovin ikävä - selkä oli täysin punainen ja nukkuminen vaikeaa seuraavat pari yötä.

Päätin, että jatkossa en anna pilvien hämätä koskaan.




STUKin Anne Höytö vahvistaa ajatukseni pilvisestä kelistä - se ei yksistään suojaa säteilyltä. Säteily riippuu auringon sijainnista ja kellonajasta, ja myöskin maasta. Pilvisenä päivänä voi palaa ihan yhtä lailla kuin suorassa paisteessakin. Tärkeintä olisi seurata paikkakuntakohtaista UV-indeksiä.

Näitä kerrotaan jo kesäisin Suomessa uutisissakin ja monessa nettipalvelussa. Kun indeksi on kolme tai enemmän, kannattaa suojautua hyvin. Tämä pätee myös kirkkailla, lumisilla hangilla, jolloin säteet heijastelevat lumesta vahvasti, vaikka indeksiluku olisi pienempi.

Huomasin itse, että Forecan sää-äppi kertoo myös UV-indeksin, mutta tarkempaa tietoa saa esimerkiksi UV Index Now- ja UV Index Global -puhelinäpeistä. Ne kertovat myös miten kannatta pukeutua ja suojautua tarkemmin. Voimakkaimmillaan aurinko on keskipäivällä, ja 11 ja 15 välillä jatkuvaa altistumista tulisi välttää. STUKin ohje onkin että mielummin kannattaa suojautua varmuudeksi vähän enemmän kuin liian vähän.



Miten suojautuu aikuinen? Entä lapsi? Vaatteet, rasva, hattu ja lasit ovat must!


Olen aika tottunut siihen, että ulos mennessä täällä Espanjassa aurinkoisena päivänä aina rasvataan ja mietitään eritoten etteivät lapset pala auringossa. Olen myös alkanut jankuttaa Miikalle suojautumisesta rasvalla enemmän, sillä mies ei ole erityisesti siitä välittänyt. Haluan kuitenkin minimoida riskit aviomiehen ja lasten isän menettämisestä niinkin hölmön syyn kuin rasvaamatta jättämisen takia.

Se, että pyydän rasvaamaan, on merkki siitä että välitän. Ja välitän ihan tosi paljon.

Syynään lisäksi miehen luomimuutoksia kehossa vähintään yhtä suurella pieteetillä kuin omiani. Niin kuulemma onkin hyvä tehdä, ja jeesiä eritoten sellaisten paikkojen kanssa, minne ihminen itse ei näe, esimerkiksi selästä.




Lasten ja aikuisten suojautumisella ei oikeastaan ole merkittäviä eroja - molemmat vaativat yhtä lailla suojaa. Aikuisten ja lasten ero on lähinnä se, että lasten iho on ohuempi, ja se palaa nopeammin ja herkemmin. Siksi sen suojautumisen kanssa pitää olla erityisen tarkka.


Tärkeimmät keinot suojautua ovat vaatteet, hattu, aurinkorasva, aurinkolasit ja varjoon vetäytyminen. Eri vaatteilla on eri suojaominaisuudet - värikäs ja paksu kangas suojaa vaaleaa ja ohutta paremmin. Vaaleiden vaatteiden kanssa kannattaa mahdollisesti myös laittaa aurinkorasvaa ohuen ja vaalean vaatteen alle.




Aurinkorasvoilla ei merkillä oikeastaan ole eroa, kunhan se suojaa niin UVA- kuin UVB-säteilyltä. Merkintä säteilysuojasta pitäisi löytyä pullosta itsestään, ne kannattaa siis syynätä tarkasti. Kertoimet rasvoissa pitäisi olla vähintään 30, lapsilla mielellään 50. Muuten voi etsiä itseään miellyttävän voiteen.

Itse vinkkaisin sen verran, että eritoten kaikkialla Aasiassa ei löydy ainakaan lapsille sopivia rasvoja, joten kannattaa katsoa Suomesta sopivat pidemmille matkoille mukaan.




Alle 1-vuotialle (ja joidenkin lähteiden mukaan alle 2-vuotiaille) ei suositella lainkaan aurinkorasvaa, ja lapsille suositellaan muutenkin mieluummin fysikaalista aurinkorasvaa käytettäväksi. Fysikaalinen suoja muodostaa ihon pinnalle säteitä heijastavan suojan, ja se on sopiva erityisesti herkkäihoisille.

Vaihtoehtona on käyttää kemiallista aurinkosuojaa.

Olen olosuhteiden pakosta rasvannut ihan vauvaakin - esimerkiksi kesällä Saimaalla veneillessä auringonsäteeet peilautuvat voimakkaasti myös vedestä, joten aurinkoa on mahdotonta välttää täysin, jos aikoo olla yhtään ulkona.

Anne Höytö sanoo että tietysti pienenkin rasvaaminen on parempi juttu kuin palaminen. Jos vaihtoehto on suojata ihoa tai palaa, on valinta ilmiselvä - lasta ei saisi päästää koskaan palamaan. Saan synninpäästön aiheessa. Huh.





Harvat tai ohuet hiukset altistavat tietysti myös päänahan palamisen, joten pää kannattaa suojata paitsi siksi, myös auringonpistoksen varalta. Usein eritoten miesten hattuvalinta on lippis, ja tuolloin kannattaa huolella rasvata tietysti niska. Myös esimerkiksi hiusten jakauskohta saattaa ikävästi palaa, jos siinä ei ole joko rasvaa tai hattua suojaamassa.

Höytö muistuttaa minua viimeiseksi myös silmistä.

"On itseasiassa aika yleistä, ettei silmiä muisteta suojata, vaikka nekin ovat kovin herkät. Säteily saattaa aiheuttaa myös kaihia silmiin. Erityisesti lasten silmät ovat herkät. Lapsen silmän mykiö on kirkkaampi, joten UV-säteilyä pääsee tunkeutumaan enemmän silmään. Iän myötä mykiö samenee esimerkiksi juuri UV-säteilylle altistumisen vaikutuksesta, jolloin säteilyä ei pääse yhtä paljon läpi. Liika valo ja säteily voi vaurioittaa ne iäksi."





Olemme itse hankkineet lisäksi rantaleikkejä varten UV-teltan. Sellainen on lapsilla ollut itseasiassa aina matkasängyn muodossa, jonka päälle saa laitettua suojan. Telttasänky on ollut hyvä suoja yöllä hyönteisiä ja päivällä säteilyä vastaan, ja se on kertaalleen kiertänyt maailmankin esikoista suojaten.

Tähän vähän isompaan telttaan mahtuu myös aikuinen, joten se on aika mukava lisä rannalla. Parhaimmillan siellä voi vedellä päiväunet.






Aurinko on ihana asia. Eritoten Suomessa sitä ei liikaa näy kaikkina vuodenaikoina, tämän vuoden marraskuussa kuulemma 17,5 tuntia.. Kuten vähän kaiken kanssa, siitäkin kannattaa kuitenkin nauttia kohtuudella ja jonkinlaisella kunnioituksella, silloin kun aurinkoa piisaa.

Jäin miettimään mikä olisi paras tapa muotoilla ajatukseni tästä aiheesta. Ehkäpä se olisi se, ettei kenenkään pitäisi menettää äitiä, isää, ukkia, mummia, lasta, ystävää tai ketään läheistä sen takia, että on ollut liian laiska suojaamaan itseään aurinkosuojavoiteella tai vaatteilla, kun asia olisi ollut vältettävissä järkevämmällä käyttäytymisellä. Minä en ainakaan halua menettää ketään tällaisen asian takia.

Siksi jatkan paitsi silkkisten silitysten jakamista kaikille perheen jäsenille, myös jankuttamista aurinkosuojavoiteesta uloslähtiessä Miikalle - välittämisestä ja rakkaudesta.

Iho nimittäin muistaa kaiken.




Lisätietoja:

Lue lisää STUKin omilta sivuilta säteilystä ja sen haitoista

Lasten sähköinen Oppi & Ilo puuhakirja, STUKin kanssa yhteistyössä tehty, jonka avulla voi keskustella myös auringolta suojautumisesta. - Lasten Oppi&ilo-puuhakirja

Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. STUKin tavoitteena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Palveluksessasi on noin 340 työlleen ja suomalaisten turvallisuudelle omistautunutta ammattilaista.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

maanantai 2. joulukuuta 2019

Vuoden neljäs, ihanin helpoin ja paras muutto - niin ihana, että tekee vaan mieli laulaa!


Lauantai-iltana noin klo 18 alkaa meidän molempien tunteet olla vähän kireällä; jälkikasvu riekkuu levottomana, kaikilla on vähän nälkä ja ehkä vähän väsykin. Edessä on vielä kamojen pakkaaminen, sillä yöunien jälkeen on aika muuttaa taas.

Se on vuoden sisään kuudes muutto, ja tämän vuoden puolella neljäs. Alkaa olemaan sellainen olo, että ei taas tätä samaa, vaikka todellisella rutiinilla se jo menee.




Sitäpaitsi, meillä on ollut matkassa mukana aika vähän tavaraa. Ihminen, tai jopa nelihenkinen perhe, ei lopulta tarvitse ihan hirveästi.


Klo 19 kaikki on ruokittu, alla on lasi viiniä, me hyökkäämme Miikan kanssa kiinni pakkaamiseen kimppuun sillä välin kun isovanhemmat hoitavat perheen pienintä unikuntoon, ja esikoinen pakkaa lelunsa omaan pikkurinkkaansa ja vaatteensa isompaan. Koulukirjat menevät tuttuun, keltaiseen Fjällräveniin odottamaan maanantaita.

Aika soljuvasti ja jouhevasti soljuu pakkaaminen, molemmat meistä tietää jo miten tämä homma menee optimaalisesti. Punainen heppakin löytää parkkiin, kunnes huomenna saa laukata kohti mukavempia niittyjä.






Klo 22 kaikki on pakattu siihen pisteeseen, että poislukien aamulla tarvittavat dödöt, vaatteet ja kylmätuotteet jääkaapissa ovat uloskantoa vaille valmiita. Vihreät pelikaanilaatikot vaihtavat jälleen kerran osoitetta.





Koska marraskuun väliaikainen asuntomme on täynnä pakattua tavaraa, eikä se ole mikään tilavuuden huippu, lähdemme aamusta lempparikahvilaamme GoGreen! :iin syömään todella tukevan aamiaisen. Menee varmaan nimittäin tovi jos toinenkin ennen kuin saamme taas ruokaa.

Aamiaisen jälkeen alkaa muuttopuuhat. Sillä välin kun Miika käy isänsä kanssa pakkaamassa Mustan Pantterin täyteen tavaraa, minä viihdytän perheen pienintä rannalla. Yhdeltä saamme avaimet.






Uusi asunto on ollut meidän ystäväperheellä useamman talven, ja tunnen sen siksi jo hyvin entuudestaan. Tänä vuonna he eivät tule Fugeen talvehtimaan. Tartuimme tilaisuuteen viime helmikuussa, ja varasimme sen itsellemme. Tiesimme, että talvi täällä on ihana. Ainakin ihanampi kuin Suomen marraskuu, meidän mielestä.

Olen silti pakahtua onnesta kun kävelen sisään ja katson maisemia. Jos ihan tarkkoja ollaan, kun kuvaa pienen instavideon storyjen puolelle, on pakko laulaa ihan vaan sen takia, että niin tekee iloinen, onnellinen ihminen ajattelematta, spontaanisti.






Miika tuo ensimmäisen kuorman sisälle, minä laitan kuopuksen nukkumaan päiväunia, ja alan purkamaan tavaroita. Punainen heppa pääsee heti laukkaamaan paremmille laitumille. Miika tyhjentää kahden ystävämme, Tuulan ja Pekan kanssa vielä varaston, jossa meillä on kesän yli ollut liikaakin tavaraa odottamassa paluutamme.





Iltakymmeneltä noin 90% kaikista tavaroista on paikoillaan, olemme juoneet muuttoapulaisten kanssa oluet terassilla ja syöneet noutoillallisen siinä samaisella terassilla appivanhempien kanssa.




Ihan kohta painan pään tyynyyn. Tämä asunto on meille tälle talvelle enemmän kuin täydellinen. Meillä tuskin koskaan olisi tällä sijainnilla, näillä neliöillä ja näillä näkymillä varaa asua Helsingissä. Käytännössä meidän pitäisi asua jotakuinkin presidentinlinnan kupeessa, tornitalossa ja isokokoisessa perheasunnossa. Sellaiset neliöt on usein tällaisten tavantallaajien ulottumattomissa.


Aion huomenna nousta katsomaan auringonnousua, käydä ehkä jopa rannalla suoraan ulko-oven edessä joogaamassa tai kävelyllä, ja istua syömässä järjettömän ihanissa maisemissa aamiaista. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Vuoden viimeinen muutto on nyt hoidettu. Ja se on kaikin puolin ihanaa. <3




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?