tiistai 31. joulukuuta 2019

Minä ja maailma astutaan uudelle vuosikymmenykselle - nämä kaikki asiat tapahtuivat kymmenessä vuodessa!


Facebookissa kiersi syksyllä haaste, missä piti kertoa mitä työn saralla on kymmeneen vuoteen mahtunut. Vuosikymmenyksen vaihtuminen tapahtuu tänään. Huomenna heräämme 2020-luvulle. Sille, joka piti kuvata joskus ala-asteella koulussa piirtämällä tulevaisuus.

Taisin piirtää leijuvia autoja ja minimalistista arkkitehtuuria.

Lapsen on vaikea ajatella kolmeakymmentä vuotta eteenpäin, mutta toisaalta aikuisellakin on vaikea ajatella kymmentä vuotta eteenpäin. Minä kuljen yhdessä ajan kanssa vuosikymmenyksiä, sillä olen loppuvuodesta syntynyt, ihan vuosikymmenyksen vaihtuessa. Se tarkoittaa siis sitä, että kun vuosikymmen viimeeksi vaihtui, olin muutaman päivän ollut kolmekymmentä. Nyt olen ollut muutaman päivän neljäkymmentä.




Paljon on vettä virrannut sillä välin. Jos ihan lyhykäisyydessä kirjaan ne tapahtumat, jotka vuosikymmeneen mahtui.

2010 olin juuri täyttänyt kolmekymmentä, mennyt naimisiin elämäni miehen kanssa, olin raskaana ja esikoiseni teki minusta myöhemmin samana vuonna äidin. Lähdimme vielä loppuvuodesta pienen nyytin kanssa reppureissulle kuukaudeksi Thaimaahan ja Indonesiaan. Vanhemmuus oli parasta koskaan.

2011 hengailin kotona vauvelin kanssa onnesta ymmyrkäisenä, sillä helpon lapsen kanssa äitiyslomailu oli todellakin lomaa. Suoritin yliopistolle maisterinopintoja, lähdimme joululomien turvin Hong Kongiin ja Filippiineille puoleksitoista kuukaudeksi.

2012 ei tapahtunut oikeastaan mitään erityistä. Aloitimme kodin remontin suunnittelun, sillä emme halunneet muuttaa unelmakämpästä, mutta tarvitsimme toisen makuuhuoneen. Ihana vuosi. Lisää tällaisia ihan tavallisia, ilman suuria asioita!

2013 kävimme Malediiveilla, matkalaukut jäivät paluumatkalla Moskovaan. Kun palasimme kotiin, siellä käynnissä ollut remontti ei ollut edistynyt loman aikana yhtään kuten olisi kuulunut. Keväällä sain ulos maisterinpaperit yliopistolta. Loppuvuodesta aloimme puhumaan siitä, mitä maailmanympärimatkahaaveelle kuuluu.

2014 keräsimme kaiken (tyhmän)rohkeutemme, hoidimme innoissamme, mutta projektikoordinoinnista väsyneinä lähtöä maailmanympärimatkalle, ja lopulta marraskuussa lähdimme vuodeksi reissuun. Matkalle, joka olisi jonkinlainen vedenjakaja monessa asiassa - on aika ennen tempaisua irti oravanpyörästä, ja aika sen jälkeen.

2015 toteutimme unelmaa, joka oli paitsi ihanaa, myös todella raskasta. Koimme asioita, joita emme uskoneet kokevamme koskaan, ja niin kliseistä kuin se onkin, se oli erityisesti matka itseen. Loppuvuodesta palasimme takaisin kotiin, onnellisina sekä matkasta että kotiinpaluusta.











2016 Miika lähti melkein heti takaisin Indonesiaan suorittamaan vapaasukellustutkintoa ennen aloitusta uudessa työpaikassa. Päätin itsekin myöhemmin vaihtaa työpaikkaa ja lisäksi päätimme myydä ihanan asuntomme tilanpuutteen vuoksi, ja ostaa vanhan puutalon loppuvuodesta. Remontoimme sen sisältä jotta se olisi seuraavan vuoden alkuvuodesta tammikuussa muuttovalmis. Kaikki hyvin.

2017 vaihdoin uudestaan työpaikkaa alkuvuodesta, ja hieman sen jälkeen huomasin olevani raskaana. Aloitimme myös jättimäisen ulkorempan puutalolle. Kuopuksen raskaus oli kamala, ja vuosi 2017 oli yksi hirveimmistä tällä vuosikymmenyksellä. Sitä en jäänyt kaipaamaan, muuten, paitsi että loppuvuodesta perheemme täydentyi ihanalla tyypillä, joka ilostuttaa meitä joka ikinen päivä.

2018 päätimme, ettei puutalounelma ollutkaan meidän juttu. Myimme sen pois, ja lähdimme vanhempainvapaan ja etätyömahdollisuuksien turvin Aurinkorannikolle, jota olimme maineen takia karsastaneet siellä koskaan käymättä. Kävikin ilmi, että se oli erinomainen paikka viettää aurinkoista arkea huomattavasti Suomen talvea mukavammassa ilmastossa, ja ympäristö oli täynnä huikeita mikroseikkailukohteita. Yksi parhaista talvistamme koskaan.

2019 palasimme takaisin Suomeen puolen vuoden Espanjan jälkeen. Sopeutuminen oli vaikeaa, kun vielä toukokuussakin tuli lunta. Minä palasin työelämään uuteen työpaikkaan, ja aloitimme molemmat vanhemmat osa-aikaisen viikon, jotta voisimme antaa aikaa myös perheelle. Ostimme asunnon, jotta ei tarvitse etsiä jatkuvasti uutta vuokra-asuntoa. Saimme myös asiat järjesteltyä niin, että vietämme uudestaan talvea Aurinkorannikolla. Se on ihanaa.

Myös vuosi 2020 alkaa täällä Espanjassa.





Tähän vuosikymmeneen siis mahtui kolme uutta työpaikkaa, kolme uutta asuntoa, kahden asunnon sisäremonttia, yksi vanhan talon ulkoremontti, yksi vuoden maailmanympärimatka, yksi helppo raskaus, yksi hankala, kaksi lasta, yksi maisterintutkinto, ja kaksi talvimuuttoa Espanjaan. Ja ihan hirveä määrä kaikenlaista säätöä.


Tapahtumat itsessään eivät kuitenkaan kerro mitään siitä, mitä tälläkin vuosikymmenellä on tullut opittua. Kaikki oppi ei ole edes tullut niistä tapahtumista itsestään.

Mutta nämä kymmenen asiaa tiedän nyt.


1. Koskaan ei ole oikea aika lapselle. Aina on oikea aika lapselle.
Aina voisi olla jotain valmiimpana elämässä, tai olisi voinut tehdä jotain enemmän. Salaisuus piilee siinä, että heidänkin kanssaan, tai ihan vaan sen jälkeenkin voi tehdä melkeinpä mitä haluaa. Ei kannata jännittää, jos asiaa miettii. Tuskinpa se siitä pähkäilemällä paremmaksi muuttuu. Ei ainakaan minulla.

2. Selvitä itsellesi omat arvosi
Ellet tiedä, mitä haluat, tai minkälaiset asiat ovat sinulle tärkeitä, et pysty tekemään oikeita päätöksiä, et pitkällä etkä lyhyellä tähtäimellä. Esimerkiksi me molemmat vanhemmat olemme päätyneet tekemään lyhyempää viikkoa töissä, jotta saamme enemmän aikaa perheelle. Se tarkoittaa vähemmän rahaa, mutta raha ei ollut meidän päätöstä ohjaava tekijä. Nipistetään sitten muualta. Olemme myös päätyneet siihen, että työpaikkaan hakeudutaan sillä perusteella, ettei se vie koko elämää. Hyvä balanssi on tärkein.

3. Unelmien tiellä olet useimmiten sinä itse
Useimmiten se olet sinä itse, joka kertoo että "emmää voi tollasta tehä, ku emmää..". Tai sitten on väärä aika (aina on), tai liian vähän rahaa (aina on), tai sitten vaan jännittää (aina jännittää). Totuus on se, että aina kun tekee jotain epätavallista, tai uutta, mikä poikkeaa tutusta ja turvallisesta, ei koskaan voi tietää meneekö homma ns. käteen. Mutta jos ei koskaan yritä, ei koskaan mitään saa. Kun seuraavan kerran mietit ettet pysty, kysy itseltäsi mielummin miksi et pystyisi? Tai miten voisit saada ensihätään mahdottomalta tuntuvan homman toimimaan?





4. Kaikki unelmat eivät ehkä ole unelmiasi sittenkään, ja niistä pitää osata luopua
Joskus voi käydä niin, ettei unelma olekaan niin hyvä oikeasti kuin se oli ajatuksissa. Loputtomiin ei kannata pitää kiinni asiasta, joka ei sittenkään tunnu hyvältä tai omalta. Ei ole häpeä että on kokeillut jotain. Päinvastoin. Useimmat eivät tee niin. Sitten ainakin tiedät.

5. Muuta mielipidettäsi kun uutta tietoa on tarjolla. Luopuminen voi olla tuskaista, mutta se on pakollista.
Voi olla, että ystäväsi paljastuukin joksikin muuksi kuin olit kuvitellut. Voi olla, että olet tehnyt asioita, ja uuden tiedon valossa se ei enää olekaan hyväksyttävää. Voi olla, että uusi tieto muuttaa ajattelutapaasi täysin. Jep. Kaikki tämä koettu kymmenessä vuodessa.

En voisi enää mitenkään selitellä itselleni, että maailmanympärimatka lentäen olisi oikein tai tarpeellista ilmastonmuutosuutisoinnin jälkeen. Kaikki eivät ehkä sittenkään onnistu elämässä, vaikka saisivat saman koulutuksen, sillä se on paitsi tuurista, myös taustasta kiinni. Se, että ratsastaa norsulla, edeltää kivuliaan ja kamalan koulutusjakson norsulle, eikä heidän selkäänsä ole tarkoitettu kantamaan ihmisiä. Minun ei tarvitse tukea sellaista toimintaa millään tapaa. Noin esimerkkinä.

6. Asiat ovat harvoin sitä, mille ne ulospäin näyttävät
Aina kun raaputtaa pintaa, paljastuu yleensä paljon enemmän kuin mitä ensivaikutelma antaa ymmärtää. Tämä pätee oikeastaan kaikkeen, oli se sitten ihminen, uutinen, paikka tai mikä tahansa asia. Muutama hetki kannattaa miettiä, ennen kuin lokeroi, kategorisoi, tai muodostaa jyrkän mielipiteen. Taustalla voi olla vaikka ja mitä.


7. Muista kertoa että välität. Muista halata. Muista suukottaa.
Koskaan et tiedä milloin on viimeinen kerta. Kukaan ei ole koskaan kuullut liian usein että on tärkeä.




8. Sanoilla on kaikki merkitys
Sinä saatat muodostaa jonkun minäkuvan. Sinä saatat satuttaa. Sinä voit sanoillasi muuttaa maailmaa parempaan tai huonompaan. Joka ikisellä sanalla jonka sanot tai kirjoitat on merkitys. Mieti tarkkaan, miten sanojasi käytät.


9. Be kind. Everyone you meet is fighting a hard battle.
Yritän muistaa tämän aina. Joskus muistan paremmin, mutta joskus huonommin. Yritän silti. Meillä kaikilla on omat haasteemme, joiden kanssa painimme ehkä jopa päivittäin. Kaikkea emme kerro edes kaikista läheisimmillemme.


10. Maailma on liian kaunis pilattavaksi
Sitä pitää suojella. Kaikin keinoin, vaikka se tarkottaisi paljostakin luopumista.





Lähden näillä eväillä uuteen vuosikymmeneen. Vaihtaisin menneestä vuosikymmenestä vain yhden vuoden parempaan. Silloin on tainnut mennä ihan kivasti.



Kaikkea hyvää tulevalle vuosikymmenelle! Tehdään siitä mahtava!






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

maanantai 30. joulukuuta 2019

7 asiaa, jotka kymmenen vuotta naimisissa on opettanut


Tähän aikaan vuodesta kaikki katsovat taaksepäin kulunutta vuotta. Instagram huutaa bestnine'ä, Facebookiin syöte on täynnä kertauksia siitä, mitä kaikkea vuoteen on mahtunut. Niin se on. Tuleva vuosi pysähdyttää aina miettimään mikä meni hyvin, mikä ei ja mitä voisi tehdä toisin.

Kuten pidempiaikaiset lukijat, ja instan (eritoten storyjen) seuraajat tietävät, meillä on nyt joulunaikaan juhlittu muutakin kuin joulua. Esimerkiksi kymmenen vuoden yhteistä taivalta Reverend Bobin suorittaman vihkitilaisuuden simpukan puhalluksen jälkeen Mauin hiekkarannalla.

Ei oikeasti edes tunnu siltä, että siitä voi olla jo kymmenen vuotta. Kymmenen on ihan hirvittävän pitkä aika. Siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Ja on tapahtunutkin.




En tiedä kuinka moni löi vetoa meidän liiton puolesta, tai sitä vastaan, eikä sillä oikeastaan ole niin väliäkään. Tärkeintä on, että me tiesimme, me tiesimme, heti alusta asti, tai ennen sitäkin että näin tämän kuuluukin mennä. Ja sitä kestää niin kauan kuin luoja suo, tai me tahdomme.

Kymppejä tulee täyteen paitsi meille, myös tälle vuosikymmennelle. Aina hyvä hetki summata mitä kymmeneen vuoteen on mahtunut, ja mitä siitä on opittu.

Tätä postausta varten teimme molemmat toistemme kirjoituksesta etukäteen tietämättä kolmen asian listan, mitä meistä kumpainenkin ajattelee kuluneesta kymmenestä vuodesta yhteistä avioliittoa, ja sitten bonuksena yhteistuumin päätimme vielä yhden.

Seitsemän asiaa, jotka kymmenen avioliittovuotta on opettanut, por favor.


Gian kolme vinkkiä:

1. Yhdessä olette enemmän, mutta yksinkin olet hyvä. Anna arvoa molemmille.


Ensimmäinen vaihe rakastumisessa saa takertumaan toiseen kiinni. Tunne on yleensä molemminpuolinen. Ilman toista tuntee itsensä ihan fyysisesti puolikkaaksi, eikä voi odottaa, että pääsee toisen luokse. Toisen rinnalla tuntee voivansa valloittaa vaikka koko maailman. Ja niin sen pitääkin olla.

Jossain vaiheessa tulee tarve saada takaisin sitä omaa tilaa, mitä oli ennen suhdettakin. Ja sekin on ihan tervettä. Omaa aikaa on hyvä ottaa niin paljon kun sitä tarvitsee, ja elämäntilanne sallii toisen huomioon ottaen. Ehkä lapsiperhearjessa ei kannata joka ilta lähteä omille menoille jos haluaa suhteen toimivan vielä jatkossakin, mutta noin niinkun ylipäänsä oma aika tekee todella hyvää sekä itselle, että suhteelle. Tämän opimme ihan viimeistään maailmanympärimatkalla, kun olimme pääasiassa 24/7 yhdessä koko perhe vuoden ajan.

Hyvä parisuhde antaa kuitenkin voimaa olla enemmän kuin mitä yksin uskaltaisi olla. Se rohkaisee tekemään asioita, mitä ei ehkä yksin uskaltaisi tai edes pystyisi tehdä. Kun sinä epäröit, toinen uskaltaa jo hypätä ja pitää kädestä kiinni. Se tuntuu kaksin turvallisemmalta. Näin ainakin meillä.

Kahdestaan kykenette saamaan enemmän aikaan, teillä on kaksi käsiparia ja silmää, ja kahdet aivot. Käyttäkää niitä hyväksi.

Sinä olet niin yksilö, kuin puoliso. Älä unohda olla kumpaakin.




2. Rakastu joka päivä uudelleen


Länsimaissa ollaan yleensä yhdessä vapaasta tahdosta. Se kannattaa muistaa joka ikinen päivä kun avaa silmänsä ja lähtee puolisonsa kanssa uuteen päivään. Ketään ei pakoteta jäämään parisuhteeseen tai avioliittoon. Jokainen päivä sinä ja puolisosi teette valinnan olla toistenne kanssa. Niin sinä, kuin puoliso. Mikä tahansa päivä voi käydä niin, että toinen ei enää valitse jäädä.

Senkin ymmärtää, ettei toista voi pitää pakolla suhteessa kiinni.

Jokainen päivä kannattaa valita hyvin, ja jokainen päivä kannattaa rakastua puolisoonsa uudelleen. Jos joskus tuntuu vähän rankemmalta ja vaikemmalta, kannattaa kaivaa esiin mielensä sopukoista ne syyt, miksi on päätynyt yhteen. Miksi se toinen on ollut valintasi, miksi edelleen on ja miksi se tyyppi on niin ihana, eikä pelkästään maitolitrojen kotiinkantaja kaupasta. Tai ehkä se siinä puolisossa onkin juuri niin ihanaa, että se tekee sen.

Rakastu puolisoosi joka päivä uudelleen.


3. Puhu, puhu ja puhu


Suurimmat riidat meille on varmasti tullut puhumattomuudesta.

Ei ole pakko hölöttää jatkuvasti mitä tahansa, mutta oikeasti on ihan hyvä jakaa ajatuksia. Kertoa, mitä asioista ajattelee, tai vaikka miten haluaisi, että joitain asioita hoidetaan. Lisäksi esimerkiksi lapsiperhearjen pyörittämisessä vaaditaan jo pelkästään arjen asioiden tiimoilta aika paljon sanoja. Ruoka ei tule itsestään pöytään ajallaan ellei asiasta sovita, vasta vanhemmat lapset osaavat itse pukea vaatteet päälleen, eikä silloinkaan välttämättä oikeita sääolosuhteisiin nähden, tai harrastusmenoista ja kouluasioista pitää sopia ja ne pitää hoitaa.

Sitten on vielä kaikki se, mikä liittyy siihen, että te olette pariskunta, kaksi omaa yksilöä, joiden tehtävä on olla muutakin kuin vain jälkikasvun hengissäpitäjät. Te ajattelette suurella todennäköisyydellä muitakin asioita, teillä on toiveita, teillä on haaveita, teillä on mielipiteitä erilaisista asioista.

Teillä on yhteinen tulevaisuus, josta molemmilla on hyvä olla selvä kuva. Mitä tapahtuu huomenna? Ensi kuussa? Vuoden päästä? Kymmenen vuoden päästä?

Paitsi että osaatte molemmat vastata toistenne tarpeisiin paremmin kun puhutte molemmat, tiedätte myös mihin suuntaan olette yhdessä menossa. Se on yllättävän tärkeää.




Miikan kolme vinkkiä:



4. Älä ota asioita itsestäänselvyyksinä


Arjessa tulee jatkuvasti vastaan asioita tai tilanteita, joissa on tottunut toimimaan tietyllä tavalla, tai vastaavasti tottunut siihen, että puoliso toimii jonkun tutun kaavan mukaan. Useimmat näistä arjen puuhista saattavat hyvinkin olla yhteisen sopimuksen tai mukautumisen tulosta.

Mutta entäpä jos puolisoa ärsyttääkin, että hän on se, joka joutuu poikkeuksetta hoitamaan pyykkirumban tai käymään kaupassa, koska “näinhän tämä on aina mennyt”? Oletteko keskustelleet rutiineista, niiden hoitamisesta ja töiden jakamisesta?

Kymmenessä vuodessa ehtivät sekä ajatukset että toimet urautua jo paljon, ja siinä jää helposti omien olettamustensa vangiksi. Jos kotityöt ja muut arjen askareet jakautuvat yhtään tasaisesti, niin lähtökohtaisesti asiat ovat jo hyvällä mallilla. Töistä useimmat saattavat hyvinkin olla molemmille ok.

Silti joukkoon saattaa mahtua joitakin asioita, jotka vuosien saatossa kasvavat kokoaan suurempiin mittoihin, jos vain oletetaan että “kyllähän se toinen tekee ne, koska on aina ennenkin tehnyt.”

Ja siinä, hyvät ihmiset, ollaan vaarallisilla vesillä. 

Älä siis oleta, vaan muista kyseenalaistaa omia uskomuksiasi. Puolison kanssa ääneen kommunikointi ei ole kiellettyä sekään. Hän ei kaikesta huolimatta ole ajatustenlukija, vaikka pitkällä yhteisellä taipaleella siltä saattaa usein vaikuttaakin.





5. Ota myös omaa aikaa


Parisuhteeseen kuuluu aina kaksi osapuolta. Yhdessä vietetty aika on äärimmäisen tärkeää, ja toista on mukava huomioida, mutta vaarana on unohtaa täysin sellainen pieni, terve itsekkyys ja alkaa elää elämäänsä vain toista varten. Parisuhteessa ja etenkin lapsiperheessä on helppo uppoutua arkeen aivan täysin, joten pieniä irtiottoja tarvitaan.

Ruuhkavuosissa ja arjen lapioinnissa riittää niin paljon työsarkaa, että peli on jo hävitty siinä vaiheessa kun koittaa sankaroida kaiken yksin valmiiksi, ja unohtaa itsensä kokonaan.

Ota siis rohkeasti omaa aikaa. Lähde kaverin kanssa kaljalle, käy treenaamassa tai mene vaikka kahvilaan lukemaan hyvää kirjaa. Elä myös itseäsi varten, niin jaksat olla parempi puoliso sekä vanhempi. 



6. Osoita pienillä teoilla ja sanoilla, että välität


Elämään saattaa mahtua huikeita seikkailuja ja unohtumattomia elämyksiä, jotka kaikki oikealla tavalla koettuina varmasti lujittavat parisuhdetta ja luovat yhteisiä muistoja. Loppujen lopuksi, ne ovat kuitenkin yleensä aika pieni osa koko elämän kirjoa. Huomattavasti suurempi osa - ainakin ajallisesti - on sitä normaalia, kenties vähän tylsää arkea.

Jos ne seikkailut omalla tavallaan määrittävät parisuhteen virstanpylväät, niin arjen pienillä teoilla huolehditaan siitä, että matkanteko on mahdollisimman miellyttävää. Ajattele niitä vaikka tien kunnossapitotoimina. Vähän tylsää, mutta joku sen liukkaan tien suolauksenkin aina hoitaa ja käy laittamassa varoitustörpöt kuopan ympärille.

Kysy puolisoltasi, haluaisiko hänkin voileivän samalla, kun teet itsellesi. Laita hammastahna valmiiksi hänen hammasharjaansa. Kehu, miten hienosti hän hoiti hankalan keskustelun lapsen kanssa. Kerro, miten kauniilta hän näyttää. Pidä kädestä kiinni. Nipistä pyllystä ohimennen. Hymyile huoneen toiselta puolelta. Silitä, kunnes toinen nukahtaa. Kerro, että rakastat.





Ja se yksi yhteinen:


7. Ajatus ei ole tärkein, vaan teko

Jos kymmenen vuoden ajan meistä jompi kumpi, tai molemmat olisi aina sanonut että "ajattelin järjestää meille treffit, mutta sitten en järjestänytkään" tai "ajattelin siivota pöydän, mutta en siivonnutkaan", se ei paljoa olisi lämmittänyt. Tuskinpa oltaisiin tässä.

Parisuhteessa ajatus ei aina ole tärkein, vaan teko. Siivoa pöytä. Osta kukat. Anna puolison nukkua viikonloppuaamuna pitkään. Leivo se kakku ja laula synttäriaamuna.

Järjestä ne treffit. Äläkä tee sitä kertaluontoisesti, vaan tee siitä tapa.

Ajatus ei ole tärkein, vaan teko.





Ainakin näillä mennään taas seuraavat kymmenen vuotta. Tai ehkä jopa kaikki se aika, mikä meillä vielä on jäljellä.


Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

tiistai 24. joulukuuta 2019

Tänä jouluna valitsemme lapsille lahjaksi tulevaisuuden ja ehkä myös Australian


Joulu ei ole koskaan ollut lempijuhlani. Oikeastaan se on ajoittain jopa ollut ahdistavin juhla vuodessa. Ei niin, että juhlinnoissa olisi koskaan ollut mitään vikaa, mutta koko pyhän jälkeen on vaivannut jonkin asteinen tyhjyys. Itse juhla on oikeammin pelkkää odotusten rakentamista, ja kaikki arvopohjaiset asiat mitä joulun kuuluisi edustaa, ei pitäisi keskittyä vain yhteen pyhään.

Rauhoittuminen, yhdessä olo, perheen ja läheisten kanssa vietetty aika, toisten muistaminen ja huomioiminen, heikommista huolehtiminen ja tärkeiden asioiden priorisointi ei pitäisi tapahtua vain kerran vuodessa. Näillä asioilla pitäisi olla arvoa aina.

Joulun jälkeenkin löytyy perhe, joka mielellään ottaisi vastaan ruokakassin, yksinäinen, jolle kutsu yhteiseen pöytään olisi suuri ilo, oma perhe kiittää varmasti muutoinkin yhteisestä ajasta, ja ystävälle voisi kertoa koska tahansa, että hän on mielessä ja tärkeä.

Jos etsit tästä postauksesta suurta joulun ylistystä ja ihanaa fiilistelyä, kannattaa ehkä sulkea jo tässä vaiheessa sivu.




Ison osan yhteisistä jouluista olemme viettäneet ulkomailla. Yksi syy on ollut tietysti loma-ajankohta ja matkailuinto, mutta osa varmasti myös sitä että jouluhössötystä on yksinkertaisesti ollut melkein pakko päästä karkuun. Kaupoissa soivat joulujinglet, ylitsepursuava tavarapaljous ja turhien lahjojen tarjoaminen ihmisille, joilla oikeasti on jo kaikkea, tuntuu ennemminkin ahdistavalta.

Siihen tapaan on ehtinyt tottua myös esikoinen, joka nyt lapsenintoisesti kyllä tykkää koristella piparkakkutalon ja syödä herkkuja, mutta joka ei varsinaisesti odota, että meiltä löytyisi edes kuusi mitä koristella, tai muutakaan joulukoristetta, ellei kynttilöitä lasketa.

Joulumieli tulee meille kaikille ihan muusta.

Ylipäänsä olemme panostaneet enemmän juuri siihen yhdessäoloon kuin Kiinassa epäeettisesti tuotettuun joulun muovikrääsään, jonka tarkoitus on rakentaa jonkinlaista tunnelmaa. Sen näkeminen omassa kodissa toisi ehkä ennemminkin pahan mielen kuin kivan fiiliksen jouluun, erityisesti nykyään kun on käynyt ilmi, että oikeastaan tarvitsisimme neljä maapalloa kattaaksemme globaalin kulutusjuhlan. En koskaan oikein lämmennyt ajatukselle susirumista jouluvillapaidoistakaan. Käytetäänkö niitä oikeasti muuhun, kuin yhteen kuvaan, joka pitää saada someen?

Se pistää miettimään entistä enemmän mikä on oikeastaan tarpeellista. Ei ainakaan orjatyövoimalla tuotettua 'joulufiilistä'.





Tänä vuonna olemme päätyneet antamaan perheen taaperolle yhden lahjan ja esikoiselle kaksi. Toinen lahja on lahjakortti yhdelle päivälle, jolloin hän saa päättää koko päivän mitä koko perhe tekee nyt joululomalla. Taapero on tähän vielä liian pieni.

Läheisiä olemme jo kieltäneet vuosikausia ostamasta muksuille tavaraa niin synttäreinä kuin juhlapyhinä. Sen sijan yöpymislahjakortit, metsäretket tai vaikka trampoliinipuistokäynnit ovat otettu suurella ilolla vastaan.

Voin kertoa, etten ole koskaan kuullut kenenkään muistelevan sitä, miten hyviä joulu- tai synttärimuistoja on jäänyt tavarasta. Sen sijan elämyksistä ja hetkiä yhdessä vietetystä ajasta on riittänyt juteltavaa useasti myöhemminkin.


Lisäksi en usko, että vaikka tavara tuntuisi nyt mieluisalta, kumpikaan lapsista kiittelisi myöhemmin elämässään sitä, että vanhemmat ovat olleet mukana tukemassa ilmastonmuutoksen vauhdittamista, ja heidän tulevaisuuden pilaamista jälkikäteen mietittynä turhalla tavaralla. Ilo avatusta paketista on lyhytjänteistä monella tapaa.


Tälläkin hetkellä koko Australia on käytännössä tulessa. Liian kuumasta ilmastosta johtuvat maastopalot uhkaavat kadottaa monta jo entuudesta uhanalaista eläinlajia. Ymmärtääkseni koalatkin ovat vaarassa. Tällä menolla niin saattaa olla ihan koko Australia.

Tämä ei ole normaalia. Korostan: tämä ei ole normaalia.





Maailma ei tarvitse enempää tavaraa. Maailma tarvitsee Australian koaloineen. Lapset tarvitsevat tulevaisuuden.


Joka vuosi olemme lahjoittaneet ns. joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna laitoimme ne, ja leijonaosan lahjarahoista Luonnonperintösäätiölle. Ostimme tuhat neliötä ikimetsää, joka toimii hiilinieluna, ja joka suojelee uhanalaisia lajeja myös Suomessa.

Compensatella kompensoimme luonnollisesti jo nykyisen elämämme hiilijalanjälkeä, ja ostimme myös menneisyyden paheista edes hieman puhtaamman omantunnon, kuukausittain. Ja koska tämä on blogi, joka käsittelee myös matkailua - jos on varaa ostaa matka, on todennäköisesti varaa myös kompensoida siitä muutama kymppi.


Sanotaan, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Toivottavasti ei. Tänään tai huomenna on ihan hyvä päivä ruuvata ajatuksia uuteen uskoon. Jos viimeisillä metreilläsi saat valita, kumpaa luulet haluavasi - lisää tavaraa vai lisää aikaa läheistesi kanssa?


Eniten toivotamme jouluun rauhallista ja rentoa yhdessä oloa niiden ihmisten kanssa, jotka ovat sinulle tärkeitä. Tee hetkistä ikimuistoisia, ja nauti niistä täysin rinnoin. Se on joulua ja joulufiilistä parhaimmillaan.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?



maanantai 16. joulukuuta 2019

Neljä päivää häihin on - Havaiji 2009


Maui, 16.12.2009


Tyynen valtameren aallot lyövät rauhoittavasti muutaman kymmenen metrin päässä rantaan. Sama aaltojen laulu on tuudittanut meidät uneen jo muutamana iltana Mauin vuokrakämpässämme. Nukumme olohuoneen hieman epämukavalla vuodesohvalla, mutta aaltojen ääniä kuunnellessa pienet epämukavuudet unohtuvat.

Asuntomme on oikeastaan kaksio, ja makuuhuoneessa olisi oikein mukava king size -kokoinen sänkykin. Harmillisesti välittäjän tiedoissa ei kuitenkaan kerrottu makuuhuoneen ikkunan takana kulkevasta tiestä, jonka äänet kuuluvat selvästi sisälle saakka. Siksi muutimme siis olohuoneen vuodesohvalle.

Matka ei ollut askelissa mitattuna pitkä, mutta äänimaailman osalta olemme toisessa todellisuudessa.






Maui - tai Havaiji ylipäätään - on meille matkakohteena entuudestaan tuntematon. Havaiji valikoitui matkakohteeksi oikeastaan siksi, ettemme halunneet mennä Aasiaan. Koska matka on pitkä, meillä on ollut ennen Mauia välilasku Los Angelesissa. Muutaman päivän stop over ei maksanut extraa, joten samalla reissulla päätimme viettää hieman aikaa Los Angelesissa. Ja kun nyt kerran siellä suunnalla oltiin, niin parin päivän road trip Las Vegasiin ilmestyi myös matkasuunnitelmaamme.

Los Angeles ja etenkin Las Vegas olivat täynnä spektaakkelia toisensa perään, jotan Maui tuntuu rauhan tyyssijalta niihin verrattuna. Hollywoood Boulevardin ja The Stripin jälkeen lähimmän kaupungin Lahainan pääkatu on suorastaan sympaattisen hiljainen. Kasinot, välkkyvät valot kaikkialla ja bilehileiden reipas meno oli kiva nähdä - mutta vetäytyminen Mauin rauhaan on ollut ihanaa.







Reissu oli suunniteltu kaikkine aikatauluineen, majoituksineen ja autovuokrineen tarkkaan etukäteen. Vasta myöhemmin, kun suunnitelmat ja aikataulut oli jo mietitty, alettiin keskustella siitä. 

Gia oli jo aiemmin vastannut kosintaani myöntävästi, mutta mitään suunnitelmaa häiden osalta meillä ei vielä ollut. Sitten palaset alkoivat loksahdella ajatuksissa paikoilleen.

Mitäs jos mentäisiin naimisiin Havaijilla?

Pienen googlettelun jälkeen kävi ilmi, että Havaiji on yksi maailman helpoimmista paikoista mennä naimisiin. Papin allekirjoitus riittää avioliiton virallistamiseksi, ja hääjärjestelijöitä on netti pullollaan.






Täällä me nyt siis odottelemme häitä, jotka ovat neljän päivän kuluttua, ja joista ei meidän lisäksemme tiedä kukaan muu kuin hääjärjestelijämme Fay ja perinteisen havaijilaisen seremonian suorittava Reverend Bob. Ei vieraita, ei massiivisia järjestelyitä, ei stressiä, ei mitään ylimääräistä. Vain me kaksi, ja kutkuttava odotus.

Aamukävelyllä rannalta löytyy jättimäinen merikilpikonna, kokonsa puolesta varmasti yli satavuotias. Ihailemme rauhallista konnaa, otamme siitä muutaman kuvan, ja jätämme sen paistattelemaan päivää aurinkoon. Mietimme, miten monta auringonnousua ja -laskua konna on nähnyt.






Kun syömme iltapalaa terassillamme, kauempana merellä alkaa ryhävalaiden tanssiesitys. Valaskausi on juuri alkanut täällä, kun ryhävalaat ovat saapuneet pitkän vaelluksensa päätteeksi Alaskasta Mauin lämpimämpiin vesiin talvehtimaan. Valaat ponnistavat itsensä melkein kokonaan ilmaan, ja kaatuvat selälleen tai kyljelleen massiivisten molskahdusten saattelemana. Ihailemme valaiden tanssia hyvän tovin iltapalan ja viinilasillisen äärellä.

Iloiset valaat, niiksi me niitä kutsumme.







Tunnelma on seesteinen, taianomainen suorastaan. Koko olemus tuntuu kevyeltä ja rauhalliselta. Meidän pieneen, onnelliseen kuplaamme ei mahdu muita. Koko muu maailma tuntuu sulkeutuneen sen ulkopuolelle.

Silti hieman jännittää. Vielä neljä päivää, ja sanomme toisillemme I do.


--


16.12.2019 Fuengirola, Espanja





Vielä neljä päivää siihen, että olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta. Jännät ovat tunnelmat nytkin, mutta eri tavalla. Neljän päivän päästä juhlimme yhteistä kymmenen vuoden taivalta - tällä kertaa yhdessä ystävien kanssa, Espanjan Aurinkorannikolla.





Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


maanantai 9. joulukuuta 2019

Iho muistaa kaiken - nauti auringosta, mutta tee se järkevästi!


*kaupallinen yhteistyö STUKin kanssa*


Siitä ei ole kovinkaan montaa vuotta, kun yhtäkkiä tilastot alkoivat kertoa karua tarinaa: ihosyöpien määrä lisääntyi hurjasti. Tilastojen mukaan todennäköisimmin ihosyöpä iskee vähän ikääntyneempään ihmiseen, joka on vuosien saatossa ehtinyt altistua haitalliselle uv-säteilylle pidempään, enemmän ja vähemmän suojattuna. Ei ole kuitenkaan ennen kuulumatonta, että sellainen iskee ihan nuoreenkin tyyppiin.




Tilastouutisen myötä myös media kiinnostui asiasta, ja kiinnostuu yhä edelleen, eritoten Suomen kesän kynnyksellä. Suojautuminen ei kuitenkaan ole tarpeellista vain kesällä, vaan ihan läpi vuoden - erityisesti jos Suomen talvea lähtee pakoon aurinkoisemmille maille esimerkiksi lomien aikaan. Myös valoa heijastavat talvihanget kasvattavat riskiä polttaa itsensä Suomessakin talvella.

Aurinkoa ei kuitenkaan kokonaan pidä välttää, sillä siitä saa D-vitamiinia, ja kohentaahan se mielialaakin valtavasti. Pitää vaan tietää, miten siitä nautitaan oikein.




On kieltämättä käynyt mielessä täällä Espanjan auringon alla talvehtiessa, että vaikka tänne tullaan nimenomaan siksi, että saa talvisaikaankin aurinkoa ja valoa, miten se pitkällä tähtäimellä vaikuttaa ihoon ja terveyteen muutenkin kuin positiivisesti? Olen ollut kovin tarkka siitä, ettei kukaan perheestä liiku ulkona ilman oikeanlaista suojausta. Iho nimittäin muistaa kaiken - eritoten palamiset ja liiallisen auringonoton. Tehnyttä ei sen osalta saa tekemättömäksi.

Ihosyöpiä diagnosoidaan Suomessa vuosittain noin 14 000. Tavallisimpia ihosyöpiä on kolmea eri laatua; enemmän tunnettu melanooma, ja vähemmän tunnetut okasolusyöpä ja basaliooma. Kaikkia hoidetaan suurin piirtein samalla tavalla ja parantumisennuste on syöväksi suhteellisen hyvä, mutta hoitoprosessi tietysti rankka. Melanoomaa todetaan eniten yli 60-vuotiailla, jotka ovatkin sen takia suurin riskiryhmä, mutta erityisesti nuoremmat naiset ovat suhteessa liian hyvin edustettuna näissä lukemissa.

Enkä ihmettele.




Joskus aikoinaan ennen parisuhteita ja perheitä minulla ja ystävättärelläni oli tapana lomailla yhdessä. Aika usein panostimme rantalomiin, ja maksimoimme paitsi lötköilyn, myös auringossa makaamisen. Hankimme tarkoituksella mahdollisimman hyvän värin nahkaan, ja päivän päätteeksi saatoimme istua vertailemassa käsivarsiamme ja sitä kumpi oli ehtinyt saamaan tummemman sävyn. Jos sattui kärähtämään, se ei paljoa menoa haitannut, koska "tän päivän puna on huomispäivän bruna". Meillä oli rusketukselle jopa ihan oma nimi; 'kateusrusketus'.

Palattuamme Suomeen lähdimme yleensä mahdollisimman valkoisissa vaatteissa radalle näyttämään kateusrusketustamme.

Enkä voi valehdella etten kö tykkäisi nykyäänkin siitä, että iholla on kevyt pintaväri. Tuntuu siltä, että valkoinen (erityisesti tietyistä paikoista höllyvä) keho ei ole ihan yhtä kaunis kuin kevyesti ruskettunut. Mutta olemme tulleet kauas noista ajoista, jolloin auringossa maattiin tuntitolkulla, ja väriä pyrittiin syventämään erilaisilla öljyillä, ja mietittiin onkohan suojakertoimia aurinkorasvassa liikaa. Me silloin nuoret naiset.

Suhtautuminen aurinkoon ja rusketukseen on muuttunut yllättävänkin nopeasti. Ja hyvä niin.




Onko peli menetetty jo aiempien kateusrusketusten ja palamisten takia?


STUKin tarkastaja ja UV-säteilyn asiantuntija Anne Höytö valaa minuun uskoa; vaikka iho on altistunut UV-säteilylle aiemmin, ei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa suojautumista, ja se kannattaa aina.

"Ei ole tarkoitus luoda pelkoa aurinkoa kohtaan. Siitä saa ja pitää nauttia, mutta suojakertoimet, kohtuus ja mahdollisesti ihoa suojaavat vaatteet on hyvä muistaa", Höytö kertoo.

Mitä pidempiaikaista altistus on ollut, ja mitä useammin on palanut, sitä tärkeämpää on suhtautua tähän asian vaativalla vakavuudella. Mietin itse lapsuudenkesiä, jolloin suojautuminen ei ollut niin justiinsa, ja toisaalta kaikkia nuoruusvuosia ja vähän aikuisempiakin, kun olemme matkailleet pääasiassa aina auringon alla. Altistuminen on varmasti ollut ihan jonkinlaista.

Eivätkä nämä talvet Espanjan auringon alla yhtään vähennä sitä.




"Suomalainen iho ei yleensä ole erityisen tumma pohjaväriltään, joka tarkoittaa sitä, että se altistuu herkemmin solumuutoksille. Tummempihipiäisillä tavataan harvemmin ihosyöpää, koska ihonväri suojaa palamiselta", säteilyn asiantuntija Höytö kertoo.


Yleinen harhausko on kuulemma, että itse rusketus suojaisi palamiselta ja solumuutoksilta. Ruskettunut iho on oikeastaan jo merkki siitä, että iho on altistunut säteilylle ja muutoksille. Höydön sanat pistävät miettimään entistä enemmän; vaikka oma asenteeni on jo muuttunut, enkä enää tavoittele kateusrusketusta lomiltani, vaan pikemminkin kokemuksia, ruokaa ja aktiivista elämää esimerkiksi patikoimalla tai pyöräilemällä luonnon helmassa ja kauniissa maisemissa, on silloinkin tietysti suojauduttava.

Ja haluanko ihan oikeasti ottaa riskin saada ihosyöpää vain siksi, että rusketus on tällä hetkellä silmissäni hyvännäköinen?

Niinpä. Suurin muutos pitää tapahtua pään sisällä ja asenteessa.



Pitääkö pilviselläkin suojautua? Mistä tietää koska on riski palaa?


Olin seitsemännellä kuulla raskaana, ja vietimme babymoonia Malesiassa saarella nimeltä Lang Tengah. Ihana, pieni paratiisisaari tropiikissa, missä minä sain lukea kirjoja ja vaan hengailla pienen vatsani kanssa ja Miika pääsi toteuttamaan itseään lempiharrastuksen, sukeltamisen tiimoilta päivittäin. Eräs päivä Miika lähti niin aikaisin aamusta sukeltamaan, ettei rasvannut selkääni.

Ulkona oli kuitenkin kovin pilvistä, eikä aurinkoa näkynyt joten rasvasin itseni muutoin ja menin lojumaan altaalle. En erityisen paljon maannut sattuneesta syystä mahallani, mutta illasta lopputulos oli kovin ikävä - selkä oli täysin punainen ja nukkuminen vaikeaa seuraavat pari yötä.

Päätin, että jatkossa en anna pilvien hämätä koskaan.




STUKin Anne Höytö vahvistaa ajatukseni pilvisestä kelistä - se ei yksistään suojaa säteilyltä. Säteily riippuu auringon sijainnista ja kellonajasta, ja myöskin maasta. Pilvisenä päivänä voi palaa ihan yhtä lailla kuin suorassa paisteessakin. Tärkeintä olisi seurata paikkakuntakohtaista UV-indeksiä.

Näitä kerrotaan jo kesäisin Suomessa uutisissakin ja monessa nettipalvelussa. Kun indeksi on kolme tai enemmän, kannattaa suojautua hyvin. Tämä pätee myös kirkkailla, lumisilla hangilla, jolloin säteet heijastelevat lumesta vahvasti, vaikka indeksiluku olisi pienempi.

Huomasin itse, että Forecan sää-äppi kertoo myös UV-indeksin, mutta tarkempaa tietoa saa esimerkiksi UV Index Now- ja UV Index Global -puhelinäpeistä. Ne kertovat myös miten kannatta pukeutua ja suojautua tarkemmin. Voimakkaimmillaan aurinko on keskipäivällä, ja 11 ja 15 välillä jatkuvaa altistumista tulisi välttää. STUKin ohje onkin että mielummin kannattaa suojautua varmuudeksi vähän enemmän kuin liian vähän.



Miten suojautuu aikuinen? Entä lapsi? Vaatteet, rasva, hattu ja lasit ovat must!


Olen aika tottunut siihen, että ulos mennessä täällä Espanjassa aurinkoisena päivänä aina rasvataan ja mietitään eritoten etteivät lapset pala auringossa. Olen myös alkanut jankuttaa Miikalle suojautumisesta rasvalla enemmän, sillä mies ei ole erityisesti siitä välittänyt. Haluan kuitenkin minimoida riskit aviomiehen ja lasten isän menettämisestä niinkin hölmön syyn kuin rasvaamatta jättämisen takia.

Se, että pyydän rasvaamaan, on merkki siitä että välitän. Ja välitän ihan tosi paljon.

Syynään lisäksi miehen luomimuutoksia kehossa vähintään yhtä suurella pieteetillä kuin omiani. Niin kuulemma onkin hyvä tehdä, ja jeesiä eritoten sellaisten paikkojen kanssa, minne ihminen itse ei näe, esimerkiksi selästä.




Lasten ja aikuisten suojautumisella ei oikeastaan ole merkittäviä eroja - molemmat vaativat yhtä lailla suojaa. Aikuisten ja lasten ero on lähinnä se, että lasten iho on ohuempi, ja se palaa nopeammin ja herkemmin. Siksi sen suojautumisen kanssa pitää olla erityisen tarkka.


Tärkeimmät keinot suojautua ovat vaatteet, hattu, aurinkorasva, aurinkolasit ja varjoon vetäytyminen. Eri vaatteilla on eri suojaominaisuudet - värikäs ja paksu kangas suojaa vaaleaa ja ohutta paremmin. Vaaleiden vaatteiden kanssa kannattaa mahdollisesti myös laittaa aurinkorasvaa ohuen ja vaalean vaatteen alle.




Aurinkorasvoilla ei merkillä oikeastaan ole eroa, kunhan se suojaa niin UVA- kuin UVB-säteilyltä. Merkintä säteilysuojasta pitäisi löytyä pullosta itsestään, ne kannattaa siis syynätä tarkasti. Kertoimet rasvoissa pitäisi olla vähintään 30, lapsilla mielellään 50. Muuten voi etsiä itseään miellyttävän voiteen.

Itse vinkkaisin sen verran, että eritoten kaikkialla Aasiassa ei löydy ainakaan lapsille sopivia rasvoja, joten kannattaa katsoa Suomesta sopivat pidemmille matkoille mukaan.




Alle 1-vuotialle (ja joidenkin lähteiden mukaan alle 2-vuotiaille) ei suositella lainkaan aurinkorasvaa, ja lapsille suositellaan muutenkin mieluummin fysikaalista aurinkorasvaa käytettäväksi. Fysikaalinen suoja muodostaa ihon pinnalle säteitä heijastavan suojan, ja se on sopiva erityisesti herkkäihoisille.

Vaihtoehtona on käyttää kemiallista aurinkosuojaa.

Olen olosuhteiden pakosta rasvannut ihan vauvaakin - esimerkiksi kesällä Saimaalla veneillessä auringonsäteeet peilautuvat voimakkaasti myös vedestä, joten aurinkoa on mahdotonta välttää täysin, jos aikoo olla yhtään ulkona.

Anne Höytö sanoo että tietysti pienenkin rasvaaminen on parempi juttu kuin palaminen. Jos vaihtoehto on suojata ihoa tai palaa, on valinta ilmiselvä - lasta ei saisi päästää koskaan palamaan. Saan synninpäästön aiheessa. Huh.





Harvat tai ohuet hiukset altistavat tietysti myös päänahan palamisen, joten pää kannattaa suojata paitsi siksi, myös auringonpistoksen varalta. Usein eritoten miesten hattuvalinta on lippis, ja tuolloin kannattaa huolella rasvata tietysti niska. Myös esimerkiksi hiusten jakauskohta saattaa ikävästi palaa, jos siinä ei ole joko rasvaa tai hattua suojaamassa.

Höytö muistuttaa minua viimeiseksi myös silmistä.

"On itseasiassa aika yleistä, ettei silmiä muisteta suojata, vaikka nekin ovat kovin herkät. Säteily saattaa aiheuttaa myös kaihia silmiin. Erityisesti lasten silmät ovat herkät. Lapsen silmän mykiö on kirkkaampi, joten UV-säteilyä pääsee tunkeutumaan enemmän silmään. Iän myötä mykiö samenee esimerkiksi juuri UV-säteilylle altistumisen vaikutuksesta, jolloin säteilyä ei pääse yhtä paljon läpi. Liika valo ja säteily voi vaurioittaa ne iäksi."





Olemme itse hankkineet lisäksi rantaleikkejä varten UV-teltan. Sellainen on lapsilla ollut itseasiassa aina matkasängyn muodossa, jonka päälle saa laitettua suojan. Telttasänky on ollut hyvä suoja yöllä hyönteisiä ja päivällä säteilyä vastaan, ja se on kertaalleen kiertänyt maailmankin esikoista suojaten.

Tähän vähän isompaan telttaan mahtuu myös aikuinen, joten se on aika mukava lisä rannalla. Parhaimmillan siellä voi vedellä päiväunet.






Aurinko on ihana asia. Eritoten Suomessa sitä ei liikaa näy kaikkina vuodenaikoina, tämän vuoden marraskuussa kuulemma 17,5 tuntia.. Kuten vähän kaiken kanssa, siitäkin kannattaa kuitenkin nauttia kohtuudella ja jonkinlaisella kunnioituksella, silloin kun aurinkoa piisaa.

Jäin miettimään mikä olisi paras tapa muotoilla ajatukseni tästä aiheesta. Ehkäpä se olisi se, ettei kenenkään pitäisi menettää äitiä, isää, ukkia, mummia, lasta, ystävää tai ketään läheistä sen takia, että on ollut liian laiska suojaamaan itseään aurinkosuojavoiteella tai vaatteilla, kun asia olisi ollut vältettävissä järkevämmällä käyttäytymisellä. Minä en ainakaan halua menettää ketään tällaisen asian takia.

Siksi jatkan paitsi silkkisten silitysten jakamista kaikille perheen jäsenille, myös jankuttamista aurinkosuojavoiteesta uloslähtiessä Miikalle - välittämisestä ja rakkaudesta.

Iho nimittäin muistaa kaiken.




Lisätietoja:

Lue lisää STUKin omilta sivuilta säteilystä ja sen haitoista

Lasten sähköinen Oppi & Ilo puuhakirja, STUKin kanssa yhteistyössä tehty, jonka avulla voi keskustella myös auringolta suojautumisesta. - Lasten Oppi&ilo-puuhakirja

Säteilyturvakeskus (STUK) on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo säteily- ja ydinturvallisuutta Suomessa. STUKin tavoitteena on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Palveluksessasi on noin 340 työlleen ja suomalaisten turvallisuudelle omistautunutta ammattilaista.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?