perjantai 24. tammikuuta 2020

Muutoksen tuulia - me emme ole enää matkablogi, mutta mikä me olemme?


'...niin muuttuu maailma, Eskoseni.'


Tiesihän sen jo Aleksis Kivi Nummisuutareita kirjoittaessaan. Jos joku eritoten nykyään on jatkuvaa, niin muutos. Ellei siihen ole tottunut, kannattaa ainakin nyt yrittää. Muutos on itseasiassa välillä jopa aika väsyttävää, kun jatkuvasti pitää osata omaksua uutta tietoa, uusia tapoja, hyväksyä uusia tutkimustuloksia, jotka muuttavat pahimmillaan tai parhaimmillaan koko maailmankuvaa, jonka on vuosien aikana ehtinyt itselleen muodostaa.

Ja niin on käynyt meillekin.






Blogi alkoi siitä kun valmistelimme vuoden kestävää maailmanympärysmatkaa.

Suurta unelmaa. Asiaa, joka oli pakko saada toteutettua ellei muuten niin oman mielenrauhan takia. Asia, jota voisi sitten muistella kiikkustuolissa. Matka, jossa todistaisi paitsi ympäristölleen, myös eritoten itselleen että kyllä minusta, meistä on siihen. Ja me teemme sen vieläpä lapsen kanssa, reppu selässä, reissaten Madventuresin jalanjälkiä näkien ja kokien kaikenlaista aitoa, ei mitään sellaista mitä kahden viikon turrematkalla kokisi.

Ehei. Erityisesti emme menisi mihinkään massaturistipaikkaan, missä voisi törmätä vaikka (*gasp*) muihin suomalaisiin. Noh, törmättiin kuitenkin, ja se oli itseasiassa aivan ihanaa.

Aikaa siitä on reilut viisi vuotta kun ensimmäinen postaus tuli julki, ja jos joskus erehdyn selaamaan aiempia blogipostauksia niin melkein hävettää. Mutta niin sen kai kuuluukin. Jos vuosien varrella mikään ei olisi kehittynyt - kirjoitustaito, näkemys elämään, mielipiteet tai ihan vaan koko elämä - se olisi ennemminkin surullista. Annetaan siis niidenkin postausten, mistä ei ole maailman ylpein, olla siellä jossain.

Ne kertovat kaunista historiaa.








Aloin laskemaan meidän matkustettuja kilometrejä viime vuosina. En voi kategorisoida meitä enää paljon matkaaviksi. Itseasiassa, olemme ystäväpiirimme ehkä vähiten matkaileva yksikkö. Olemme tavan tylsiä tyyppejä, jotka kaikkien aitojen trävellauskokemusten sijan kaipaavat jotain ihan muuta.

Niille, jotka hinkuavat niitä aitoja kokemuksia, voin myös kertoa, että harva paikka on muiden turrejen ulottumattomissa. Aina siellä on vähintään joku saksalainen backpackerjengi riekkumassa. Paitsi ehkä Kiribatilla, ja Fijin perinteisen kylän bambumajassa.

Lisäksi tässä on vielä se, että suhde matkailuun on tullut kovin ristiriitaiseksi - edellisestä postauksesta varmasti kävi ilmi, ettemme oikeastaan halua kannustaa ketään lentämään. Ja jos nyt on pakko lentää, niin tuolloin kannattaa ainakin kompensoida lennot, vaikkei kompensointi poistakaan ilmaan tupruteltua fossiilista polttoainetta ja sen päästöjä.

Parempi sekin kuitenkin kuin ei mitään, ja jos useampi kompensoisi, sillä olisi jo merkitystä.





Meille tämä tarkoittaa tietysti automaattisesti sitä, että se kaventaa meidän matkakohdevalikoimaa.

Toisaalta, viime vuosina emme ole haikailleet lomalle, koska elämä on ollut muuten niin mallillaan. Olemme eläneet eri mukavaa arkea. Suurin osa matkoista on taitettu muutenkin maata pitkin, ja se on itseasiassa ollut vain etu.

Tänä talvena emme ole kirjoittaneet oikeastaan yhtään meidän elämästä talvehtien täällä Aurinkorannikolla.






Ei niin, etteikö kerrottavaa olisi, tietävät ainakin ne, jotka seuraavat meitä instagramissa. Monet asiat ovat vaan ajaneet sen edelle, minkä kirjoittaminen vie aikaa. Koska se vie. Yhteen postaukseen kuluu helposti 3-5 tuntia, ja se on kaikki pois jostain muusta; yhteisestä perheajasta, omasta treeniajasta, hauskojen juttujen tekemisestä, viihtymisestä, tai vaikka Netflixin katselusta.

Lisäksi taustalla on kytenyt ajatus siitä, että mitäs jos näillä kaikilla jutuillaan innostaakin ihmisiä vaan piipahtamaan Aurinkorannikolla tai muilla mailla enemmän? Ei niin, että tämä olisi vähemmän aitoa jos suomalaisten määrä lisääntyy, mutta ikävää olisi kannustaa ihmisiä tupruttelemaan päästöjä vielä enemmän ilmaan, kun maailma makaa kuten tekee.

Vaikuttajat kuulemma tekee sellaista. Vaikuttaa. Ja me haluttaisiin nimenomaan vaikuttaa vastuullisesti, ei vaan silloin kun joku kiva blogiyhteistyökumppani haluaa maksaa rahaa siitä että kirjoitamme vastuullisuusnäkökulmasta. Tai silloin kun se sopii meille. Tottakai kritiikin pitää ulottua myös omiin toimiin.





Toinen puoli kolikosta tosin on se, että liian moni ihminen, eritoten pimeässä ja lumettomassa Etelä-Suomen talvessa, kärvistelee jatkuvassa oravanpyörässä, v-käyrä korkealla kaikesta ja osaa ajatella vain koska seuraava loma alkaa ja aurinko näkyy taas koskaan missään, koska vasta silloin voi voida hyvin ja jaksaa taas seuraavaan lomaan asti.

Sellaisesta olisi niin hirveän hyvä päästä eroon.

Koska matkustamme nykyään niin kovin vähän, ja sekin tapahtuu pääasiassa lähimatkailuna joko Suomessa, tai sitten Andalusian upeissa maastoissa, me emme voi enää väittää olevamme matkablogi. Jos meidät nyt jotenkin pitää määritellä, olemme lienee jotakuinkin sellainen blogi, joka kirjoittaa asioita paremman arjen puolesta.

Jos nimittäin arki on kivaa, huomaa melkein, ettei sitä lomaa edes niin kaipaa. Sellainen olotila jos joku olisi tärkeää kaikille. Elämä kun ei kuitenkaan pääasiallisesti koostu neljästä lomaviikosta, vaan 48 viikosta sen loman ympärillä. Ja jos ne 48 viikkoa vuodessa ei ole kivoja, silloin tulee tehtyä monesta näkövinkkelistä vähän huonompia päätöksiä.






Paremman arjen puolesta on kannanotto tietysti myös sitä ajatellen, että jotain arkea olisi myös tulevaisuudessa. Vaikka elämykset ja adrenaliinipiikit antavat ihanan tunteen, voisin kuvitella että suurin osa meistä arvostaa sitä, että arki toimii jatkossakin jouhevasti - ihan vaan vaikka sillä, että on puhdasta juomavettä, raitista ilmaa mitä hengittää, monimuotoinen luonto ja ruokaa pöydässä. Ja ehkä myös niin, ettei joka hetki tarvitse pelätä luonnonkatastrofien saapumista.

Sellaisia perustarpeita tyydytettyinä, jotka tekevät elämästä aika mukavan. Tätä kirjoittaessa Espanjaa piiskaa pahin talvimyrsky 140 vuoteen, ja se on vaatinut myös kuolonuhreja. Málagassa satoi lunta ja jättikokoisia rakeita. Sillä välin Suomen talvi on ollut ennätyslämmin ja lumeton.

Me emme nimestä huolimatta ole enää matkablogi, vaan niin paljon kaikkea muuta. Me kannustamme parempaan arkeen tänään ja huomenna, oli se sitten Suomessa tai jossain muualla.




Sillä lailla se maailma on muuttunut, Eskoseni.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt!



4 kommenttia:

  1. Ei ne kilometrit tee ”matkailijaa”. Kyllähän te matkustatte, lähimatkailukin on matkailua! Ja itse asiassa arvostan oikein paljon sitä, että miettii vaihtoehtoja ja valintoja. Kyllä se muutos lähtee aina siitä, että huomaa/myöntää, että asioita voisi tehdä toisellakin tavalla. Ja että se pienikin muutos on muutos.
    Kiitos taas kerran postauksesta, Gia & Miika! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Be the change you want to be, ja mitäs näitä kaikkia nyt on. Kiitos kun olet itse niin ihana ❤️

      Poista
  2. Miten hieno postaus! Minulla on samantapainen muutos menossa ruokablogista jonnekin suuntaan, en oikein tiedä vielä minne. :) Ja matkustamisesta ajattelen kutakuinkin samaan tapaan kuin te siellä Espanjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️

      Omassa blogissahan on se hienous, että aina saa vaihtaa suuntaa jos niin haluaa. Eikä aina edes tarvitse tiedää minne, ainakaan ihan heti, jos tietää jo että nykytila ei ole sitä mitä haluaa. Sitten vaan haparoimaan pimeään kohti uutta suuntaa. Tsemppiä!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!