Hiilijalanjälki, joka tippui vuodessa 15 000 kg CO2e aina 3800 kg CO2e asti - kulutustottumusten muuttaminen on vaikeaa, mutta mahdollista

Se oli viimeistään IPCC-raportti joka heitti karun totuuden silmille: maailma ei voi hyvin, ja ilmasto kärsii pahasti hätää. Tutkin hieman enemmän materiaaleja, ja jossain vaiheessa silmille hyppäsi myös Sitran Elämäntapatesti jonka tein.

Tulos: 15 000 kg CO2e'tä pelkästään minulta. Auts.

Kävi ilmi, että minä, joka kuvittelin olevani todella vastuullinen ihminen kaikin puolin, en sitä todellakaan ollut.

Keskimäärin suomalaisen hiilijalanjälki on n. 10 000 kg CO2e, vaikka maailma kestäisi vain 1000-2000 kg CO2e per henkilö. En tainnut tehdä kovinkaan reilusti tai oikein ilmastoa, muita ihmisiä enkä varsinkaan lapsiani ja kaikkia tulevia sukupolvia kohtaan.

Ihmettelin tätä kuitenkin todella paljon, sillä olinhan todella monella tapaa vastuullinen:

• olin autoton
• kuljin pääasiassa pyörällä, joskus julkisilla
• en shoppaillut juurikaan paitsi matkoilla
• lastenvaatteet hankin pääasiassa käytettynä
• asuin perheen kanssa keskimäärin pienemmissä neliöissä kuin suomalaiset normisti
• kannatin ihmisioikeuksia, tasa-arvoista avioliittoa
• en missään nimessä tukenut eläinten hyväksikäyttöä - edes eläintarhojen muodossa
• ostin suomalaisia ja mielikuvissani vastuullisia tuotteita, enkä halpamuotia
• olin valveutunut vastuullisuusasioista ja levitin tietoakin siitä
• lahjoitin useammallekin hyväntekeväisyystaholle rahaa joka kuukausi
• kissamme olivat löytöeläimiä
• tykkäsin vihersmoothieista, vihreästä teestä ja joogasta ja kaikesta sellaisesta, jonka voi yhdistää hyvän ja vastuullisen ihmisen identiteettiin (tykkään näistä kaikista edelleen)

...ja muutenkin kaikenlaisesta kauniista ja ainakin omaa hyvinvointiani edistävästä. Elin jonkinasteisessa harhaluulossa siitä, että olin vastuullinen ihminen. Testitulos aiheutti aikamoisen kognitiivisen dissonanssin.

Lisäksi olin sentään korkeastikoulutettu, kantakaupungissa asuva sivistynyt helsinkiläinen, joka myös oli avarakatseinen erityisesti koska matkusteli niin paljon, ja oli nähnyt kaikenlaisia kulttuureita ja tapoja, ja kokenut ja nähnyt vähän kaikkea.


Mutta jossain mätti sillä hiilijalanjälki oli kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen ilmastoa ja tulevia sukupolvia kohtaan. Se ei ollut vastuullinen.

Tarkempi katsaus hiilijalanjälkeen

Koska shoppailuni, asumiseni ja arkiliikkumiseni oli varsin mallillaan, jäi enää kaksi tekijää, jotka kasvattivat hiilijalanjälkeäni jopa järjettömästi: matkailu ja ruokatottumukset.

Ruokailutottumukset olivat näistä selvästi pienempi paha, huomattavasti suuremmaksi ongelmaksi muodostui hedonistinen himo nauttia, nähdä, kokea kaikenlaista eksoottista ja erilaista - jatkuva lentäminen lomille, pitkille ja lyhyille.

Sen kautta saisin itse kyllä kaikenlaista ihanaa ja mukavaa sekä henkistä pääomaa aina lomillani, mutta entäs kaikki muut maapallolla? Tai lapseni tulevaisuudessa? Eikä tästä oikeudesta lentää edes nauti kuin 20% maapallon ihmisistä, mutta silti lentäminen tuottaa ainakin 2% kaikista päästöistä, todennäköisesti enemmän jos lasketaan mukaan säteilypakotekerroin, ja se kasvattaa henkilökohtaista hiillijalanjälkeä paljon. Se on harvojen luksustuote.

Kaiken lisäksi, olin vielä tehnyt vuoden mittaisen reissun ympäri maapalloa.

Sinä vuonna ei varmasti edes 15 000 kg CO2e riittänyt hiilijalanjäljeksi. Pelkistä lennoista on tullut helposti tuo ja enemmän. Onneksi en sentään lentänyt bisnestä tai ykkösluokkaa, sillä se olisi tuottanut vieläkin paljon enemmän päästöjä, ellei tuplannut ne.

Hävetti.

Kaivelin lukuja hieman lisää. Ja lisää. Ja lisää. Sitten hävetti vähän lisää taas. Yksi menopaluu Aasiaan on n. 5000 kg CO2e tai enemmän. Euroopan sisäisistäkin saattaa itselleen napata 1000 kg CO2e helposti. Siis niin paljon, kun saisimme vuodessa kuluttaa ihan kaikkeen elämiseen per henkilö maapallolla. Aika selvää pässinlihaa tämä.

Lisäksi vielä rakastamani juusto osottautui aikamoiseksi ilmastopahikseksi. Ärh, sen luopumisesta tulisi vaikeaa. Lihasta ei niinkään tuntunut ajatuksen tasolla vaikealta luopua.

Kaikesta huolimatta päätin, että tähän tarvitaan muutos. Mitä sanoisin lapsilleni sitten kun asiat ovat todella huonosti siihen, miksen tehnyt mitään muuttaakseni suuntaa? 

Samaa on nimittäin kysytty aika monesta historiassa aiemmin tapahtuneesta. Vaikea sitä on selitellä miksi kaikkien mielestä vaikkapa luonnon roskaaminen tai ylikuluttaminen, tietynlaisten ihmisten syrjiminen tai jopa tappaminen, kolonisaatio tai vaikka sukupuolten väliset palkkaerot ovat olleet kaikille ihan ok. Miksi kukaan ei tehnyt mitään?

Meillä matkattaisiin tästä eteenpäin maata pitkin, tai vähintään kompensoitaisiin lennot, jos maata pitkin kulkeminen ei olisi vaihtoehto, ja lihaa ja maitotuotteita vähennettäisiin ruokavaliosta roimasti.

VastuullisuusPodcastin kolmas jakso käsittelee ihmisten kuluttamista ja identiteetin rakentamista sitä kautta - sekä vaikeutta muuttaa kulutustottumuksia

Noin periaatteessa ilmastonmuutos ei pitäisi olla kenellekään enää uutinen tai epävarma tieto. Yli puolet suomlaisista kertoo olevansa sekä tietoisia että huolissaan tilanteesta. Jotkut kertovat, että koska he eivät aio lopettaa ilmastolle haitallisia asioita, he edustavat maltillista linjaa.

IPCC-raportti taisi jo kertoa sen, että ilmasto ei kaipaa malttia, vaan todella paljon nopeita ja suuria tekoja.

Haastattelimme Annikan kanssa VastuullisuusPodcastin kolmanteen jaksoon Jyväskylän yliopiston sosiologian professoria Terhi-Anna Wilskaa siitä mitä on vastuullinen kuluttaminen ja miksi kulutustottumusten muuttaminen on niin vaikeaa.

Pääviesti oli selvä: viestimme paitsi muille, myös itsellemme kuluttamalla (tai kuluttamatta jättämisellä) millaisia ihmisiä me olemme, ja rakennamme sillä identiteettiämme, ja siksi se on osa sitä kokonaisuutta miksi kulutustottumisten muuttaminen on vaikeaa.

Jos vaikka olemme aina halunneet olla avarakatseisia maailmanmatkaajia, meidän pitäisi ensin pystyä muuttamaan tarinaa, jota kerromme itsestämme sekä muille, että meille, jonka myötä pystyisimme sitten muuttamaan kulutustottumuksiakin. Tähän eivät auta edes faktat siitä, että tietää jonkun asian olevan huonosta.

Meidän pitäisi rakentaa itsemme uudestaan. Mitä me sitten olisimme?

Jotain muita kun avarakatseisia? Tulisiko meistä yhtäkkiä tylsiä? Tavallisia? Ehkä jotain ituhippejä? Emmekö enää eläisi omannäköistämme elämää, emmekö olisi unelmien toteuttajia, tai vaikka muodikkaasti pukeutuvia, kauniita, kadehdittavia ihmisiä? Emmekö voisi enää syödä mitä haluamme, ja nauttia mistä tahansa?

Pään sisällä tapahtuvat muutokset ovat ne kaikista vaikeimmat. Myös saavutetuista eduista on hankala luopua, jos ei näe siitä itselleen hyötyä.

Podcastissa Terhi-Anna kertoo muun muassa myös siitä, että aikuisena identiteetin muuttaminen on monella tapaa vaikeaa. Jotta se onnistuisi, se pitää tehdä todella tietoisesti.

Tajusin samalla myös tämän: olen muuttunut ja muuntautunut omassa elämässäni niin monta kertaa, ettei muutoksen tekeminen ole juuri minulle vaikeaa. Pystyn sopeutumaan uuteen itseasiassa todella nopeasti, mutta niin se ei mene suurimmalla osalla.

Olen muuttanut identiteettini lentämistä pelkäävästä Suominysvääjästä, joka aina pelaa varman päälle, maailmanympärimatkaavaksi unelmien toteuttajaksi joka ei kaihda riskejäkään. Olen muuttanut itseni kaikkiruokaisesta kasvissyöjäksi, keliaakikoksi, taas lihansyöjäksi ja taas kasvissyöjäksi - mutta edelleen keliaakikoksi. Olen muuttanut itseni lapsia kaihtavasta uratykistä kahden lapsen äidiksi, joka kyllä hoitaa hommansa täydellä sydämellä, mutta joka ymmärtää, että elämässä on hyvä olla balanssi.

Olen muuttanut perheeni pariksi talveksi Espanjaan asumaan ja sopeuttanut koko perhe-elämän siihen, vaikka helpompaa olisi ollut jäädä. Olen muuttanut itseni vähän joukkoja kaihtavasta ja ei niin urheilullisesta lapsesta, huippu-urheilijaksi ja sitten taas ihan tavalliseksi kuntoilijaksi, joka tekee sen mikä tuntuu hyvältä, ei veren maku aina suussa ja olympialaiset silmissä kiiltäen.

Muutoksen tekeminen menee niin syvälle, se on niin vaivalloista sekä ajatuksissa, että tavoissa, ettei useimmat oikein jaksa vaivautua ennen pakkoa - tai erityisen suurta omaa hyötynäkökulmaa. Konkreettisena esimerkkinä: ihmisen on vaikeaa tehdä muutoksia elämäntapoihinsa, vaikka lääkäri kertoisi niiden olevan terveydelle erittäin haitallisia.

Hiilijalanjälki, yhteinen hyvä, ilmastonmuutos ja sen sellaiset asiat eivät siksi useimpia hetkauta konkreettisesti liikkelle, mutta jo ajatus muutoksesta on hyvä alku, sillä siitä alkaa lopulta kaikki.

Entä miten kävi hiilijalanjäljen?

Hiilijalanjälki, joka vielä äsken oli 15 000 kg CO2e, on nyt 3800 kg CO2e. Tämä siis niillä muutoksilla, ettemme lennä, ja vähensimme tai poistimme kokonaan lihan ja maitotuotteet ruokavaliosta.

Tästä lähin joudun kertomaan itselleni tarinaa itsestäni siitä, että olen maata pitkin matkaava, pääasiassa kasvisruokaileva, (jo ennestään) paljon pyöräilevä helsinkiläinen, joka silti voi olla ihan avarakatseinen ja sivistynyt ja paljon matkaileva, ja kokea kaikenlaista uutta, hienoa ja ihanaa, mutta tekee sen vähän ilmastoystävällisemmin kuin aiemmin. Ja joka sen lisäksi elää arvojensa mukaista elämää.


En pysty juurikaan mistään enempää luopumalla pienentämään hiilijalanjälkeä, joten tässä vaiheessa kuvioon tulee ns. systeemitason ratkaisut: tarvitaan puhtaampaa energiaa, millä esimerkiksi voin kerrostaloasuntoni lämmittää, tai puhtaampaa julkista liikennettä, jota käytän harvoin, mutta käytän silti. Niihin en pysty vaikuttamaan itse.

Mutta ajatelkaapa mikä vaikutus jo sillä on, jos me kaikki pystymme tekemään tämänkin verran?

Mikä sitten on kirpaissut eniten? Helppoa: juusto. Matkailla voi muillakin tavoin, ja samoin kokea hyviä juttuja muutenkin.

Elämä on muuten todella kohdillaan ja koen saaneeni paljon hyviä asioita pelkän luopumisen sijan, vaikka moni asia on elämässä muuttunut. Juustoa on vaan pirun vaikea korvata, joten sitä meillä syödään aina silloin tällöin. Lihansyöntiäkään ei täysin tarvitse lopettaa jos ei halua, mutta jo puolittaminenkin auttaa hiilijalanjälkeen.

Itse en lopettanut sitä ihan kokonaan, sillä koen esimerkiksi ruokahävikin pahemmaksi asiaksi: jos eteen kannetaan jostain syystä lihaa minusta riippumattomista syistä, syön sen mielummin kun pistän roskikseen. Näin kävi esimerkiksi kun saimme kotiin Demon ruokakassin ihanilta ystäviltämme ja menusta löytyi lihaa. Kaupasta sitä ei lähde mukaan.


Luopumisen sijaan koen ennemminkin saaneeni tilalle montakin asiaa:

• mahdollisuuden vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja lasteni tulevaisuuteen omalla panoksellani
• terveelllisemmän ruokavalion
• tavan nähdä matkalla enemmän, ja nauttia matkanteosta, sekä rauhoittua
• enemmän aikaa ja yhdessäoloa perheen kanssa, kun paljon ylimääräistä on tippunut pois
• enemmän aikaa koska ei ole niin paljoa tavaraa, mitä hallita tai huoltaa
• voimaantumisen tunteen

Nythän korona viimeistään on osoittanut, että pystymme kyllä muuttumaan, ja muuttamaan tottumuksiamme jos niin haluamme - ainakin kun on pakko. Mutta suosittelen lämpimästi kuuntelemaan VastuullisuusPodcastin kolmannen jakson, jossa Terhi-Anna Wilska kertoo aiheesta enemmän!

VastuullisuusPodcast numero 3: 

Miksi omia tottumuksia on niin vaikea muuttaa, vaikka tietää ne haitalliseksi? Miksi emme voi luopua lentämisestä, halpamuodista tai vähentää lihan syöntiä, vaikka tiedämme ne haitallisiksi ilmastolle? 

Vastuullisuuspodcastin jakso nr. 3 käsittelee ihmismieltä ja identiteettiä, joka nykyään muodostuu pitkälti kuluttamisen tai kuluttamatta jättämisen kautta, sekä keskiluokan osuutta kulutuskäyttäytymisen muuttumisessa. 

Millaisia asioita meidän pitäisi tehdä ollaksemme vastuullisia kuluttajia, vai onko sellaista käsitettä edes olemassa? 

Terhi-Anna Wilska on sosiologian tohtori ja työskentelee tällä hetkellä professorina Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusaiheisiinsa kuuluvat muun muassa lifestyle, kulutuskäyttäytyminen, digitalisaatio, nuorten ja lasten kulutus sekä identiteetti ja kuluttaminen. 

Jaksossa keskustelemme muun muassa siitä, miten digitalisaatio on vaikuttanut kuluttamiseen, millainen kuluttaja Wilska itse on ja millaisia vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä harhoja ihmiset itsestään ylläpitävät. 

Jos haluat ymmärtää paremmin itseäsi ja ympäristöä sekä millaiset asiat meihin vaikuttavat - ja miten meistä kaikista tulisi vastuullisempia kuluttajia kaikista, kuuntele tämä jakso!

Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 

facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!

Koronakotiinpaluu - mitä kuuluu? Virus on aiheuttanut meille jotain hyvääkin.

Kaksi viikkoa. Niin pitkään siitä on kun tultiin takaisin Suomeen. Niin että mitäpä kuuluu? Niin no. Pitää varmaan ihan kärkeen sanoa että ihanaa. Kaikki on ihan sairaan ihanasti. Se johtuu ihan eniten siitä, että kahden vuoden kiertolaiselämän jälkeen meillä on oma koti, mihin palata, missä asua, missä olla, omalla sohvalla, omassa keittiössä, omassa sängyssä.

Siinäkin on tosin ollut omat murheenkryyninsä (ja osa siitä jatkuu), mutta en nyt mene siihen. Pääasia on, että me ollaan nyt täällä ja rakennetaan siitä kotia.

Loppurutistus kotiin pääsemiseksi oli valtava. Tuntuu jotenkin, ettei siitä ole ihan vielä selvinnyt. Se oli kaikessa absurdiudessaan aika voimia vievä, mutta elämä menee eteenpäin, huomennakin nousee aurinko ja heräät uuteen aamuun, asioita tapahtuu, vaikutit niihin sitten itse aktiivisesti tai et.

Tämän vuoden puolikas oli ylipäänsä talven osalta jonkinlaista välitilassa elämistä ja kovin häilyvää monella tapaa. Useampi asia muuttui lennosta, eikä niille itse oikein voinut mitään. Sellainenkin on turhauttavaa, mutta eteenpäin on mentävä.

Mutta jos keskityttäisiin niihin hyviin asioihin. Nimittäin kotiinpaluuseen.

En voi painottaa tätä tarpeeksi; tämä on ollut ihanaa.

Paitsi oma koti tietysti, myös alkanut kevät. Jos ei siis lasketa mukaan sitä lumisadetta tässä välissä, joka toi lunta enemmän kuin koko talvena eteläisessä Suomessa on ollut. Siitäkin kuitenkin ainakin me löysimme iloakin - perheen pienin sai ehkä ensimmäisen tietoisen kosketuksen lumeen ja ymmärsi myös lumiukkojen päälle heti. Myös lumipallojen, mutta siitä en iloinnut ihan yhtä paljon.

Lisäksi oli melkein jouluiset tunnelmat, kun ikkunasta katseli puutalojen päällä leijuvia hiutaleita ja lumipeitettä.

Ensimmäinen kosketus Suomen ilmastoon johti tosin toiveisiin siitä, että voisimmeko palata sittenkin Espanjakotiin.

En hennonnut sanoa, väpättävän alahuulen kanssa seisovalle lapselle, että tähän on nyt vaan parempi tottua. Samaan aikaan vähän hymyilytti ja mietitytti pienen ihmisen sielunmaailma.

Pääasiassa Suomessa on ollut yllättävän hyvä kevät.

Noh, ainakin nämä pari viikkoa, muusta en tiedä. Suomen koronatoimenpiteet ja sen myötä tulleet rajoitteet, ovat tuntuneet Espanjaan verrattuna jotenkin aivan lasten leikiltä. Kun ulkona saa olla varovaisuusperiaatteita noudattaen, kotona pääasiassa oleskelusta ei ole ollut muuta kuin iloa. Mitä nyt kauppakassien toimitusajat on olleet vähän kortilla, ja olemme joutuneet aika paljon vaivaamaan ystäviämme.

Siihenkin junaan on kuitenkin nyt päästy mukaan.

Tämä Suomessa olo on kuitenkin ihan pala kakkua niihin neljään viikkoon, mitä vietimme Espanjassa neljän seinän sisällä.

Mutta siitä kotonaoleilusta. Helsingin Sanomissa oli äskettäin uutinen, miten monien mielestä korona on parantanut arkea ihan huomattavasti. Ilahduin kovasti, koska pääasiassa uudesta korona-arjesta on kuulunut lähinnä valitusta.

Arki on todellakin rauhoittunut, ja hyvällä tavalla. Vaikka meillä on ollut maltillinen määrä harrastuksia muutenkin, nyt tosielämän videopeli, jossa yrität lähinnä selvitä hengissä koti-(hoitopaikka-koulu)-työ-(hoitopaikka-koulu)-kauppa-harrastukset-koti, mutta kukaan ei jaa pisteitä vaikka selviydyt, on muisto vain.

Ei yksinkertaisesti ole niin paljoa järjesteltävää ja aikataulutettavaa ja hoidettavaa. Ja se tuntuu ihan pirun hyvältä.

Kyllä, osa tästä on ihan itseaiheutettua ollut aiemminkin. Olen kai joskus aiemmin jo tunnustanut kärsineeni FOMO'sta (Fear Of Missing Out) joskus vuosia sitten. Nyt sen viimeisestkin rippeet, jotka vielä hetki sitten kummittelivat takaraivossa, ovat kadonneet. Juuri tällä hetkellä ei edes ole asioita, tapahtumia tai bileitä, mitkä voisi missata.

Kotona on ihan tosi hyvä olla.

Muutos on käynnistynyt ja tapahtunut jo aiemmin. Korona iski vain viimeisen naualan senkin syndrooman arkkuun. Kiitos siis korona siitä, että meistä on tainnut tulla varsinaisia kotihiiriä ja luontosamoilijoita.

Lisäksi en uskalla edes miettiä, mitä olisi ollut tehdä tällainen paluu takaisin normaaliin, suoraan arkipyöritykseen. Huhhuh.

Disclaimerina, mainittakoon nyt kuitenkin myös se, että korona itsessään on tietysti tuonut meille pääasiassa huonoa talouden, terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Sitä kyllä ihmettelen edelleen, miten talousmalli, joka kyykähtää koronasta, tulee kestämään ilmastonmuutoksen tuomat uudet kriisit.

Sen ohella, että olemme tosissaan saaneet rauhassa hoitaa täällä Suomen päässä muuttoa (vaikka suurin osa mukana olleista tavaroistamme on edelleen Espanjassa, eikä niiden tänne saamisesta ole tietoa), olemme yrittäneet sopeutua uuteen arkeen taas täällä.

Esikoinen on siirretty takaisin omaan suomikouluunsa, opeteltu sen myötä taas uudet etäjärjestelmät ja vaihdettu opetuskirjat, tehtävät, aikataulut ja kaikki. Etsitty sopivat etätyöpisteet uudesta kodista. Etsitty parhaat paikat saada ruokatilausslotteja, ettei kauppaan tarvitse mennä itse. Tilattu tutummista paikoista ruokaa kotiin. Varailtu aikoja kustin polkemiin koronatestikutsuihin, ja mitä kaikkea sitä nyt tehdäänkään, kun aloitetaan taas uusi elämä.

Ainiin, ja tietysti, julkaistu yksi VastuullisuusPodcast ja sen kuusi ensimmäistä jaksoa! Toivottavasti kiinnostaa teitäkin, sillä lisää tulee joka viikko.

Elämä tuntuu stressaavan ja kiireisen koronapaluun jälkeen hyvällä tavalla pysähtyneeltä täällä Suomessa. Ehkä tähänkin ehditään joskus kyllästyä. Tai sitten ei.

Onko kenestäkään muusta ollut mukavaa ottaa hieman rauhallisemmin? Ja voisiko elämä jatkossakin näyttää erilaiselta?

Jotain se auttaisi ilmastonmuutokseenkin - koronan on arveltu aiheuttavan 1-5% päästölaskut globaalisti. Jotta päästäisiin Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteeseen pitää lämpeneminen alle 1,5 asteessa, meidän pitäisi vähentää päästöjä 7,6% vuosittain. Siis vieläkin enemmän, mitä olemme koronan takia onnistuneet tekemään.

Siihen meillä on kahdeksan vuotta aikaa, kunnes tuon tavoitteen hiilibudjetti on käytetty loppuun. Mitä oppeja me voisimme ottaa koronasta mukaan, kun jonkinlainen tavallinen arki taas koittaa?


Ehkä tästä pakkopysähdyksestä tulee meille ihmiskuntana jotain hyvääkin.

Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 

facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!

VastuullisuusPodcast avaa uuden oven, ja näyttää tietä Suomen johtavien asiantuntijoiden äänellä - tervetuloa kuuntelemaan!

En ole ollut mistään pitkään aikaan niin inspiroitunut kuin tästä: tänään, tässä ja nyt julkaisemme yhdessä Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan kanssa VastuullisuusPodcastin. Tai oikeammin julkaisemme sen kuusi ensimmäistä jaksoa, ja lisää on tulossa vielä paljon.


Olen tästä innoissani kuin ilmapallo koska vastuullisuus, tulevaisuuskestävyys ja ratkaisut paremman tulevaisuuden puolesta ovat lähellä sydäntäni.

Ihmiset muuttuvat, ja blogikin sen myötä. Ainahan me olemme kirjoitelleet vastuullisuudesta, esimerkiksi merten tilasta, eläinoikeuksista, ihmisoikeuksista ja paljon muustakin. Nyt on kuitenkin aika viedä se uudelle tasolle.

Kyllä täältä jatkossa löytyy muutakin meidän elämästä, mutta sen jälkeen kun ymmärsimme kuinka paljon entinen elämäntapamme aiheuttaa päästöjä, olemme muuttaneet sen tiimoilta paljon mm.:

• kulutustottumuksia
• asumista
• matkustamista, joka tapahtuu nykyään pääasiassa maata pitkin
• ruokavaliota

...noin muutaman asian mainitakseni. Pyöräilyä, julkisilla liikkumista ja kierrätystä olemme harrastaneet aiemminkin, kuin myös perheen pienten asennekasvatusta luontoa ja muita ihmisiä kunnioittavaksi.

Kaikki muutokset mitä olemme tehneet, ovat muuttaneet meidän elämää parempaan suuntaan.

Korona on tuonut kriisit meidän kaikkien iholle ja tajuntaan, ja se on vasta alkusoittoa.

Jos ilmastokriisi toteutuu sen dystooppisimmissa muodossa, meitä odottaa kriisi toisensa jälkeen, ja ne tulevat olemaan paljon koronaa pahempia. Korona antaa meille mahdollisuuden miettiä elämäntapojamme, arvoja ja asioiden tärkeysjärjestystä uusiksi. Se on myös osoittanut, että loppupeleissä pärjäämme kyllä todella paljon vähemmälläkin.

Asiantuntijat ovat laskeneet, että meillä on nykyisellä kulutuksella ja päästömäärillä globaalia hiilibudjettia jäljellä kahdeksaksi vuodeksi.

Sen jälkeen muutoksia maapalloon ja meihin ei enää voida ennakoida. Korona vähentää eri arvioiden mukaan maailman päästöjä tänä vuonna 1-5 %.

Jos haluamme päästä Pariisin ilmastosopimukseen ja pitää maapallon lämpenemiseen vain 1,5 asteessa, päästöjä pitää pienentää 7,6% - joka vuosi.


Maailma ei lopu kahdeksan vuoden jälkeenkään, mutta tämän jälkeen tutkijat eivät kykene ennustamaan lainkaan mitä ilmastolle - ja meille - tapahtuu. Jo 1,5 asteen lämpenemisellä muutokset tulevat olemaan suuria.

VastuullisuusPodcast on antanut mahdollisuuden keskustella tästä aiheesta Suomen johtavien asiantuntijoiden kanssa.

Monet heistä näkevät edelleen erinomaisia mahdollisuuksia muuttaa suuntaa monella tapaa, ja luoda jopa nykyisyyttä parempi tulevaisuus meille kaikille. 

Ja nämä kaikki keskustelut me tuomme myös teille kuunneltavaksi.

Eri jaksoissa keskustelemme mm. siitä...

• miltä maailma koronan jälkeen näyttää
• miksi meidän on niin vaikea muuttaa kulutustottumuksiamme
• miltä näyttävät tulevaisuuskestävät ja vastuulliset yritykset
• ovatko lapset ilmastorikos
• millaista on ilmastoystävällinen ruoka
• miten lieventää ilmastoahdistusta
• miten tunnistaa ja välttää disinformaatio ja misinformaatio ja sen levittäminen
• mitä tarkoittaa kiertotalous, ja voiko se korvata meidän nykyisen, kapitalistisen talousjärjestelmän (ja miten!)
• miltä tulevaisuuden talvet näyttävät
• miten muokkaamme identiteettiämme kulutustottumuksillamme
• mitä on vastuullinen matkailu
• saako edelleen lentää
• miten päästökompensointi toimii ja onko se pelkkää anekauppaa

....ja ennen kaikkea, mitä me voimme yksilöinä tehdä, ja minkälaisia päätöksiä poliittisesti pitäisi tehdä.

Kuusi tänään julkaistavaa ensimmäistä jaksoa VastuullisuusPodcastista ovat seuraavat:


Jakso 1: Megatrendit 2020 ja tulevaisuuden dystopiat ja utopiat - mihin maailma on menossa?
- Mikko Dufva, johtava asiantuntija, Sitra

Jakso 2: Koronanjälkeinen maailma ja ilmastokriisi - mitä seuraavaksi tapahtuu?
- Janne Hukkinen, ympäristöpolitiikan professori, Helsingin yliopisto

Jakso 3: Miksi kulutustottumusten muuttaminen on niin vaikeaa? Miten identiteettimme rakentuu kuluttamisesta?
- Terhi-Anna Wilska, sosiologian professori, Jyväskylän yliopisto

Jakso 4: Vastuullinen sijoittaminen - onko sellaista, jos se pohjaa jatkuvaan kasvuun?
- Julia Thurén, toimittaja, tietokirjailija, bloggaaja @Juliaihminen ja sijoitusguru

Jakso 5: Ovatko lapset ilmastorikos ja pelastavatko lapsettomat maailman?
- Anna Rotkirch, tutkimusprofessori, Väestöliitto

Jakso 6: Mistä ovat tulevaisuuskestävät ja vastuulliset yritykset tehty?
- Elina Hiltunen, tulevaisuustutkija, What’s Next Consulting

Parempi tulevaisuus vaatii meiltä kaikilta ajatus- ja asennemuutosta, ja pohdintaa sitä, mikä onkaan meidän uusi normaali. Meillä ei ole aikaa jäädä odottamaan, että valtio ja päättäjät suitsivat meitä kaikessa, vaan jokaisen on kannettava kortensa kekoon muuttamalla omia tottumuksiamme. Ja ne voivat merkitä monella tapaa muutosta parempaan.

Meillä on kuitenkin lupa odottaa myös esimerkiksi panostusta puhtaampaan energiaan, ja muihin niin kutsuttuihin systeemitason ratkaisuihin.


Jokainen asiantuntija on vahvistanut myös tämän: maailma ei tule enää näyttämään tulevaisuudessa samalta kuin nyt, ja meidän pitää toimia nopeasti. 

Se vaatii meiltä kaikilta tekoja monella tasolla. Voimme asennoitua siihen niin, että se on joko luopumista, tai voimme asennoitua niin että se on uuden tilalle saamista.

Eräs asiantuntijoista totesi hyvin myös tämän: se, ettei muuta mitään, on myös teko.

Me teemme jatkuvasti tekoja ja asioita tulevaisuuden puolesta, ja meidän valintamme on, teemmekö hyviä vai huonoja tekoja.

Uusi VastuullisuusPodcast kertoo suoraan asiantuntijoiden suusta sen, mitä on vastuullisuus, tulevaisuuskestävyys ja ratkaisut parempaan tulevaisuuteen.

Toivottavasti inspiroidut tästä yhtä paljon kuin mekin! ♥

Seuraa VastuullisuusPodcastia Facebookissa - Instagramissa - tutustu www-sivuun tai kuuntele Acastissa sekä Spotifyssa!


VastuullisuusPodcastin voit laittaa kuunteluun myös suoraan tästä:




Hyviä kuunteluhetkiä ja parempaa tulevaisuutta toivottaen,

- Gia



P.S. Lue lisää täältä, mistä suomalaisen hiilijalanjälki ja päästöt koostuvat jos et vielä tiedä!

Ilmaisia konsulikyytejä takaisin Suomeen ei ole - miten varaudut kriiseihin ja minimoit riskit matkoilla?

Jostain sellainen mielikuvaa elää monella, että kun ulkomaille lähtee, ongelmien sattuessa Suomen valtio hoitaa hinnalla millä hyvänsä ja valtion kuvetta kaivaen kansalaisensa takaisin. Asiaa on useasti painotettu ulkoministeriönkin puolelta: näin ei ole. Konsulipalvelut avustavat suomalaisia ulkomailla tiettyyn pisteeseen asti, mutta lähtiessään pois Suomesta matkustaja kantaa riskin aina itse.

Ja riskejä on tietysti aina olemassa, joten ne kannattaa jollain tapaa kartoittaa ennen matkaa, sillä se on vain ja ainoastaan fiksua. Kun on edes jollain tasolla miettinyt asioita läpi ja varautunut, on kriisin sattuessa mieli jo valmiiksi joustavamapi, ja tietää mitä tehdä, edes suuntaa antavasti.

Mutta millä tavalla konsulipalvelut ulkomailla sitten auttaa suomalaisia? Näin kerrotaan ulkoministeriön sivuilla:


Edustustot voivat

• avustaa sairastunutta tai onnettomuuden taikka rikoksen kohteeksi joutunutta sairaanhoidon ja tilanteen vaatiman muun välittömän avun saamiseksi.
• avustaa hätä- ja kriisitilanteisiin joutuneita ja vapautensa menettäneitä yhteyden saamiseksi lähiomaiseen.
• myöntää passin kotimatkaa varten kadonneen, varastetun, tuhoutuneen tai vanhentuneen passin tilalle (huom. kunniakonsulaatit eivät voi myöntää passia).
• neuvoa, miten pankin tai muun rahanvälitysyrityksen kautta voi saada rahaa.
• välittää varoja hädänalaiseen tilaan joutuneen avustamiseksi.
• olla yhteydessä vakuutusyhtiöön sairaus- ja kuolemantapauksissa.

Edustustot eivät voi

• toimia vastoin asemamaan lainsäädäntöä.
• hoitaa muille viranomaisille kuuluvia tehtäviä.
• maksaa hotelli-, sairaala- tai muita laskuja, sakkoja tai takuita.
• maksaa asianajajan tai tulkin palkkaamisesta ja käyttämisestä aiheutuneita kuluja.
• antaa takauksia tai tehdä maksusitoumuksia.
• toimia asianajajana tai oikeudellisena neuvonantajana.
• puuttua oikeuskäsittelyyn tai vaatia tietyn sisältöistä tuomioistuimen päätöstä.
• eivät voi vapauttaa pidätettyä tai vangittua.

Käytännössä esimerkiksi valtiolta ei saa rahallista avustusta paluulentoon, sairaala- tai asianajokuluihin, tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Konsulaatit voivat kyllä välittää rahaa omaisilta Suomesta, mutta lompakoksi ei valtiosta ole kun on rajojen ulkopuolelle poistunut.

Yleiset väärinkäsitykset tästä ovat näkyneet selvästi koronapandemian aikana.

Esimerkiksi Facebookin eri keskusteluryhmissä on pohdittu ulkoministeriön ja Finnairin järjestämien ylimääräisten paluulentojen osalta, miksi lipuista pitää maksaa ja erityisesti miksi ne eivät ole yhtä halpoja kun mitä esimerkiksi kilpailija Norwegian tarjoaa normaaliolosuhteissa.

On myöskin mietitty, miksei ulkomailla olevia kansalaisia tuoda kotiin ilmaiseksi, ja oltu sitä mieltä että se olisi valtion tehtävä.

Olemme kai suomalaisessa yhteiskunnassa niin tottuneita siihen, että jos ongelmia tulee, yhteiskunta tulee hätiin. Tavallaan se on hyvä osoitus siitä, että yhteiskuntamallimme toimii halutulla tavalla.

Mutta mitenpä kriiseihin ja ongelmiin kannattaa varautua, kun valtio ei automaattisesti pelastakaan?

Valmistelut ja skenaariot - näin me varaudumme

Ihan ensimmäisenä: älä koskaan matkusta ilman vakuutusta.

Esimerkiksi ambulanssilento maksaa kymmeniä, ellei satoja tuhansia euroja. Harvalla on varaa tällaiseen omasta pussista. EU:n sininen sairasvakuutuskortti on hyvä olla olemassa, mutta se takaa ainoastaan hoidon kyseisessä maassa, ja samalla tasolla kun sitä paikallisillekin tarjotaan. Ero yksityiseen saattaa maasta riippuen olla huomattava.

Se ei myöskään korvaa matkavakuutusta kattavuudeltaan.

Vakuutuksen kattavuus kannattaa myös aina tarkistaa.

Kriisiturva ei ole automaattinen, eikä vaikkapa lennolta myöhästymisen korvauskaan. Lisäksi jos matka on pidempi, varmista, että vakuutuksesi on tarpeeksi pitkään voimassa. Toistaiseksi voimassa oleva vakuutus tarkoittaa yleensä 30, 45 tai 90 päivää yhtä mittaa ulkomailla oleskelua.

Yleensä vakuutukseen voi ostaa lisäkuukausia, tai neuvotella kokonaan uuden vakuutuksen ja sen keston.

Mieti seuraavaksi, millaisia mahdollisia haasteita matkalla saattaisi tulla.

Kirjaa vaikka paperille erilaisia mieleen juolahtavia skenaarioita. Ryöstö? Sairastuminen? Luonnonmullistus? Tulipalo hotellissa? Mitä teet ennaltaehkäistäksesi pahinta skenaariota?

Entä miten oma terveys, onko siinä huomioitavaa ja onko rokotukset ja lääkitykset kunnossa? Entä vuositarkastukset tehty? Lue aiempi postaus matkailijan terveydestä ja sen kartoittamisesta.

Kun lähdimme vuoden maailmanympärimatkalle, teimme varsin kattavan riskianalyysin. Tämä eritoten siksi, että matkassa oli mukana 4-vuotias lapsi, mutta myös ihan itsemmekin takia. Osan maista hylkäsimme, koska terveydenhuolto oli niin alkeellisissa kantimissa, ja matkat muihin maihin hoitoa varten liian pitkiä jos jotain sattuisi.

Ihan ensimmäisenä tarkistimme ulkoministeriön sivuilta eri maiden matkustussuositukset. Niistä saa yleensä hyvin osviittaa maan tilanteesta. Lisäksi yleisesti ottaen kannattaa seurata maailman tilannetta, jotta ymmärtää onko potentiaalisia poliittisia jännitteitä maan sisällä tai sen ulkopolitiikassa, sekä myös seurata millaisia luonnonmullistuksia on ollut aiemmin.

Tämän jälkeen mietimme millaisia aktiviteetteja halusimme missäkin tehdä.

Esimerkiksi vuorilla patikointi Nepalissa oli jonkinmoinen riski, sillä jos vuorilla jotain tapahtuu, sieltä on vaikea päästä pois. Lisäksi nousemalla liian nopeasti liian korkealle voi iskeä vuoristotauti, ja sitä varten tarvitsimme vielä erillisen vakuutuksen normaalin matkavakuutuksen lisäksi.

Nepalissa piti hyväksyä riski maanjäristysvaarasta, sillä sellasta oltiin odoteltu sinne jo pitkän aikaa. Muutama vuosi myöhemmin se sitten tulikin.

Myös sukeltaminen oli matkan agendalla, joten sitä varten piti hankkia hyvä vakuutus, joka takaa painekammiohoidon ja nopean kuljetuksen sinne tarvittaessa.

Totesimme myös, että vaikka se lisäsi kannettavaa kuormaa, ottaisimme nelivuotiaalle mukaan omat pelastusliivit, sillä ne ovat eritoten lasten osalta yleensä heikoissa kantimissa monessa kehittyvässä maassa ja syrjässä olevissa kohteissa.

Koko elämäänsä ei voi kulkea läpi peläten, ja aina voi tapahtua odottamatonta, joten vaikka esimerkiksi tsunami, tulivuoren purkaus tai maanjäristys on monessa paikassa lähinnä ajan kysymys, sen riskin kanssa päätimme elää joidenkin kohteiden osalta. Kannatta kuitenkin aina miettiä millaisia riskejä on itse valmis kantamaan.

Tee matkustusilmoitus, varaa jonkinlainen varakassa ja huolehdi, että tiedät miten toimia paikan päällä

Pitkälle matkalle lähtiessämme varmistimme pankin kanssa, että meillä olisi aina yhdellä puhelinsoitolla nostettavissa 10 000 euron laina, jos tarvitsisimme pikaista lisärahoitusta mihin omat varat eivät olisi riittäneet sillä hetkellä. Tämä olisi saattanut tarkoittaa esimerkiksi evakuointilennolle lippuja tai vaikka sairaalamaksua, johon ei saisi heti vakuutuksesta maksusitoumusta.

Yleinen suositus taitaa olla, että ihmisellä olisi noin kolmen kuukauden palkkaa vastaava summa tilillä kriisejä varten ihan ilman matkailuakin.

Lisäksi olemme pitäneet sääntönä, että matkassa on mukana ainakin kaksi luottokorttia ja käteistä, ja ne pidetään aina erillään. Kortit ja passit kulkevat myös eri paikoissa riskien minimoiseksi. Tämä osoittautui onnenkantamoiseksi sinä ainoana kertana kun meidät on ryöstetty, Buenos Airesissa Argentiinassa. Passi ja mukana olleet käteiset lähtivät käsilaukun matkassa voroille, mutta ajokortti ja luottokortti olivat visusti toisaalla tallessa.

Eräs tietoturvaguru kertoi kantavansa aina jotain arvokasta mukana, jonka voi antaa helposti mukaan jos tulee eteen 'rahat tai henki' -tilanne. Rahat ehkä menee, mutta henki säästyy. Varautumista sekin.

Me tarkistamme myös useimmiten yösijan sijainnin. Siitä kiiteltiin itseämme muun muassa Manilassa, jossa jopa kadulla saattaa olla väliä. Junamatkalla Málagasta Suomeen en huomannut tehdä tätä Perpignanista yöpaikkaa varatessa - ja huomasin olevani muutaman sadan metrin päässä pahamaineisesta slummista. Mitään ei onneksi käynyt.

Vuoden reissuun lähtiessä listasimme lisäksi kaikkien konsulaattien yhteystiedot sekä digitaalisesti yhteen paikkaan saataville, että printattuina paperille, jotta olisi tieto minne soittaa tarvittaessa. Lisäksi tiedotimme aina läheisille, missä olemme ja minne olemme matkalla. Tietävät olla yhteydessä konsulaattiin, jos vaikka jotain sattuisi.

Tämän lisäksi ulkoministeriölle kannattaa aina tehdä matkustusilmoitus.

Jos jotain kävisi, he tietäisivät etsiä sinua ja tarjota sitä apua mitä voivat. Matkustusilmoitusten perusteella myös mitoitetaan esimerkiksi paluulentoja tällaisissakin tapauksissa kuin korona.

Paikan päällä hotelleissa ja erilaisissa kulkuvälineissä tarkastan aina missä hätäuloskäynnit ovat, ja miten niihin löydän.

Ja kyllä! Se olen minä, joka aina on kuunnellut lentokoneissa henkilökunnan turvademon, ja kokeillut että penkin alla tosissaan on pelastusliivi.

On nopea toimenpide tarkistaa hotellissa missä lähimmät hätäuloskäynnit ovat. Se kestää muutaman minuutin. Jos kävisi niin, että kesken matkan tai yöllä syttyisi tulipalo, olisi ainakin jonkinlainen muistijälki siitä, mistä mahdollisesti pääsee hengissä ulos. Ne muutamat käytetyt minuutit saattavat pelastaa oman ja perheen hengen.

Tärkeintä kriisiin varautumisessa on kuitenkin kyky toimia kun kriisi tulee päälle, sekä joustava asenne. Kaikki ei matkoilla - eikä elämässäkään - mene aina, kuten on suunnitellut. Kun hyväksyy ja ymmärtää tilanteen, pystyy helpommin myös joustamaan mielessä ja pysymään rauhallisena sekä tarvittaessa toimimaan.

Olisiko koronaan voinut varautua?

Epidemiologit ja tulevaisuustutkijat ovat varoitelleet tuloillaan olevasta, kukoistavasta pandemiasta jo vuosikausia. Sitä on kuunneltu huonosti.

Ihan tavallinen matkaaja voi suojautua ainoastaan huolehtimalla hygieniastaan, ja välttämällä väkijoukkoja sekä kypsentämätöntä ruokaa, erityisesti sellaisissa maissa, joissa hygieniataso on muuten heikko.

Koronaa tai maailmanlaajuista pandemiaa on voinut olla vaikea miettiä etukäteen - eihän edes maailman tai eri maiden korkeimmat päättävät elimet ole kuunnelleet varoituksia.

Toimenpiteet koronan tapaiseen kriisi varautuessa ovat olleet pääasiassa hyvä matkavakuutus, hygieniasta huolehtiminen, matkustusilmoituksen tekeminen, sekä yleisesti ottaen tilanteen kehittymisen ja uutisoinnin seuraaminen.


Tulevaisuudessa kannattaa varautua yllättäviin luonnonmullistuksiin ilmastonmuutoksen etenemisen tiimoilta, ja sen aiheuttamiin kriiseihin. Esimerkiksi hirmumyrskyt ovat jo yleistyneet reippaasti tietyillä alueilla.

Kriisi- ja katastrofivakuutus on ainakin hyvä sisällyttää matkavakuutukseensa.

Ei ole olemassa suoraa käsikirjaa siitä, mitä kaikkea pitäisi etukäteen osata ajatella ja miten valmistautua. Se kannattaa kuitenkin muistaa, ettei ilmaisia konsulikyytejä takaisin Suomeen ole.

Suomen konsulaatit pyrkivät mahdollisimman hyvin auttamaan kuitenkin suomalaisia, mutta tämänkaltainen maailmanlaajuinen kriisi on varmasti yllättänyt heidätkin. Muutamaan otteeseen asioimme ulkoministeriön puhelinpalvelun kanssa koronaevakuointimatkallamme maata pitkin Espanjasta Suomeen, eikä tietoa aina irronnut mitenkään erityisen hyvin. Joissain toisissa asioissa taas ulkoministeriö palveli oikein mallikkaasti.

Kysyjiä ja erityistilanteita varmasti oli sen verran, että ihan jokaiseen asiaan ei vastausta löydy tällaisessa tilanteessa.

Aina kun lähtee pois Suomesta, on hyvä ymmärtää että siihen liittyy riskejä. Osaan asioista voi valmistautua, mutta jotkut tulevat väistämättä yllätyksenä.

Tärkeintä on kuitenkin kartoittaa etukäteen jo oma tilanne ja tehdä ne toimenpiteet mitä pystyy - ja muistaa, että joustavalla asenteella pääsee pitkälle.

Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 

facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Koronaroadtrip halki Euroopan - paluu Espanjasta Suomeen maata pitkin oli todellinen puristus

Jos olet lukenut aiemman postauksen, tiedätkin, ettei meidän paluu Espanjasta Suomeen ollut ihan helppo ja yksiselitteinen. Lennot oltiin lopetettu jo aikaa sitten, eikä niille ollut paikkojakaan koko perheelle. Paluuseen liittyi myös paljon muuta, ja lopulta jouduimme evakuoimaan itsemme suurella kiireellä takaisin Suomeen maata pitkin rajojen sulkeutuessa myös kokonaan laivojen matkustajaliikenteeltä.

Tiistaiaamuna 7.4. heräsimme tietoon siitä, että viimeinen matkustajia kyytiinsä ottava lautta Travemündestä Suomeen lähtee perjantai-lauantai välisenä yönä kello 03 aamuyöstä hallituksen koronatoimenpidekiristysten takia. Aikaa lautan lähtöön oli tuossa vaiheessa neljä päivää ja ajomatka putkeen ajettuna ilman taukoja tai yöpymisiä 27 tuntia vähintään.

Tuli kiire, sillä matkustajaliikenne olisi suljettu ainakin puoleen väliin toukokuuta. Piti piirtää nopeasti eri skenaariot, mitä jäämisestä vs. lähtemisestä aiheutuisi.

Päätimme, että lähteminen olisi nyt parempi ratkaisu.

Tämä oli meille kriisiharjoitus oikeassa elämässä.

Kenenkään henki ei ollut uhattuna, mutta epäonnistuessa jäisimme joko matkan päälle jumiin, tai ajomatka lisääntyisi 27 tunnista kokonaiseen 58 tuntiin. Vaihtoehtoisesti jäisimme pidemmäksi aikaa jumiin Espanjaan. Siitä aiheutuisi taas lisää haasteita.

Kahden pienen lapsen kanssa totesimme, että 27 tunnin ja 2800 kilometrin ajo Aurinkorannikolta Travemündeen pitää tehdä kahdessa tai kolmessa päivässä oman valinnan mukaan. Se ei ole helppo minkään ikäiselle, mutta lapsia olisi hankala pitää koko 27 tuntia putkeen autossa. Lisäksi näin pitkälle ajomatkalle on hyvä varata aikaa sattumille.

Sellaisia käy melkein aina, on kokemus kertonut.

Totesimme aikataulun olevan sellainen, että lähdön on pakko tapahtua seuraavana aamuna, jotta ehtisimme viimeiseen lauttaan. Tällä kertaa päänvaivaa aiheutti myös se, että koska juuri mikään ei koronan takia matkalla olisi auki, piti meidän kaiken muun lisäksi miettiä kolmen päivän ruokahuolto koko perheelle.

Alkoi projekti 'Pikapaluu Suomeen'.

24 tunnin sisään heräämisestä järjestelimme seuraavat asiat:

• asunnon tyhjentäminen ja kaikkien omien tavaroiden pakkaaminen
• kaikkien tavaroiden läpikäynti ja jaottelu
• rahdin järjestäminen sinne meneville tavaroille (ne tulevat sitten joskus, kun rahti taas kulkee)
• valinta mitkä tavarat lähtee mukaan Suomeen
• ylimääräisten tavaroiden vienti pois tai sopiminen niiden jatkosijoituksesta
• laivalippujen hankkiminen Finnlinesin viimeiselle matkustajia kuljettavalle lautalle Travemündestä
• lupapapereiden selvittäminen ajomatkalle halki Euroopan
• lupapapereiden printtaaminen (ilman omaa printteriä)
• ajomatkan suunnittelu ja reittivalinta
• ajopäivien suunnittelu ja ajon jaksottaminen
• ajomatkalle osuvien auki olevien hotellien selvittäminen
• lasten viihtymisen suunnittelu ajomatkalla
• ruokahuollon suunnittelu
• ruokaostosten tekeminen matkalle
• eväiden valmistelu ja tekeminen
• apteekista tarpeellisten matkalääkkeiden hankkiminen
• spriikeittimen lainaaminen matkalle taloyhtiön talkkarilta
• auton pakkaaminen
• asunnon siistiminen
• delegoitavissa olevien palkkatöiden delegoiminen
• kaiken tarkistaminen

...ja siinä sivussa 9-vuotiaan ja 2-vuotiaan viihdyttäminen, ruokkiminen ja matkalle valmistaminen ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Lopulta nukuimme jotain alle 6 tuntia seuraavana yönä Miikan kanssa. Matkaan pääsimme lähtemään aikataulussa ja kaikki asiat hoidettuna, mutta aikamoisen väsähtäneinä.

Matkaan käy!

Keskiviikkoaamusta 7.4. pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme matkaan. Heti ulko-oven edessä parkkipaikalla paikallinen poliisi tuli kyselemään millä asialla olemme, katsoi paperit, kuunteli suunnitelman, katsoi autossa olevaa tavaramäärää, pyöritteli silmiään ja toivotti hyvää matkaa.

Seuraava pysäytys tuli jossain Barcelonan pohjoispuolella bensa-asemalla, jossa poliisi halusi taas nähdä paperit ja tietää mitä teemme.

Ensimmäisenä päivänä ajoimme 1300 km, ja saavuimme Ranskan puolelle Montpellieriin noin puolen yön aikaan. Viimeisest 1,5 tuntia matkantekoa olivat ainoat haastavat koko neljätoistatuntisesta päivästä. Sisäsiistiksi oppinut kaksivuotias taapero ei nimittäin suostunut tekemään tarpeitaan vaippaan, eikä juuri puskaankaan. Helpotus onnistui vasta hotellilla. Mahtoi olla, ja itkusta päätellen olikin, tuskaiset paikat.

Toisena ajopäivänä olimme edellispäivästä jo valmiiksi väsyneitä. Matkaa taittui noin 850 kilometriä ja saavuimme kohtuullisen ajoissa alkuillasta Luxemburgiin. Varasimme hotellin tien päältä, sillä selvittelimme pääseekö Luxemburgin kautta ajamaan, ja onko siellä hotelleja auki.

Ainoastaan seuraavana, kolmantena päivänä jouduimme rajalla tekemään enemmänkin selkoa matkastamme, kun Saksan rajavartiosto tiukasti syynäsi kaikkien ylittävien paperit ja kuunteli selitykset. Osa käännytettiin rajalta takaisin. Meitä ei.

Viimeiselle päivälle matkaa jäi taitettavaksi rapiat 700 km. Noin 200 km ennen Travemünden satamaa syttyi moottorin varoitusvalo. Alkoi kylmäämään ihan toden teolla. Pikainen puhelinkonsultointi luottomekaanikolle päätyi päätökseen jatkaa matkaa hiljalleen ajaen. Matkan viimeiseen osuuteen meni tuplasti se, mitä oltiin ajateltu.

Tämä oli se sattuma, joka tällä kertaa tarvitsi ylimääräistä aikaa.

Liian tiukalla aikataululla olisimme todennäköisesti myöhästyneet lautasta tämän takia. Pysähdyspaikalla laskeskelin mahdollisia vaihtoehtoja jos matkaa ei olisi saanut jatkaa omalla autolla - tilataksiin olisimme varmasti mahtuneet kaikkien tavaroidenkin kera, ja sillä ehtisimme vielä perille ajoissa.

Satamaan saavuimme hieman jälkeen yhdeksän illasta omalla autolla. Itketti. Sen verran suuri oli helpotus. Tiesimme selviävämme kotiin asti aikamoisen puristuksen jälkeen. Lauttaan pääsimme hieman vaille klo 23.

Joskus puolilta öin vetelimme kaikki onnellisesti sikeitä.

Matkan varrella pysähtelimme lähinnä taukopaikoilla ja söimme eväitä ulkoilmassa. Vessatarpeet hoidimme pääasiassa luontoon - välttääksemme sisätiloja, missä pisaratartunta tuntui jotenkin ällöttävän todennäköiseltä.

Molemmat yöt vietimme avoinna olevissa Ibis-hotelleissa, jossa yksi perheestä kävi hoitamassa sisäänkirjautumisen, ja muut kävelivät suoraan huoneeseen koskematta mihinkään sen jälkeen. Minimoimme kaiken kontaktin muihin ihmisiin, mutta esimerkiksi hotellien siivouksestahan ei koskaan voi olla varma. Ei myöskään suoraan huoneisiin tarjoilluista aamiaisista.

Ja lapset, niille pitää antaa ihan erityiset kiitokset. Ensimmäisenä ajopäivän pissaepisodia lukuunottamatta kumpikaan ei itkenyt tai muutenkaan vinkunut matkalla. Esikoisen kanssa meillä oli diili, että jos kertaakaan ei matkan aikana kysytä "koska ollaan perillä", hän saa kotiin voimistelurenkaat.

Siitä lipsuttiin kerran. Instastoryissä seuraajat kuitenkin päättivät äänestyksessä melkein 1000 ihmisen äänellä puolesta (ja vain 11 vastaan), että yksi lipsahdus annetaan anteeksi - ja Bellalle asennetaan tänään renkaat kotiin.

Se oli erinomainen suoritus 9-vuotiaalta 27 tunnin automatkalla.

Laivalla Travemündestä Helsinkiin

Koronan takia rahtilaivamatka takaisin Helsinkiin erosi aika lailla aiemmista vastaavista. Ainoastaan buffetravintola ja pieni kauppa olivat Finnlinesin Finnmaidilla auki. Se on luonnollisesti hyvä asia koronanäkökulmasta.

Buffet'ssa henkilökunta tarjoili ruoan suoraan lautaselle, mutta harmillisesti kaikki matkustajat eivät niin turvaväleistä välittäneet jonoissa. Useilla matkustajilla oli kuitenkin kertakäyttöhanskat ja hengityssuojaimet päällä. Tuolien selkänojat oli suojattu muoveilla ja muutenkin pöydissä oli väljää. Laiva ei selvästi ollut kovinkaan täysi matkustajista.

Muuten vietimmekin aikaa pääasiassa hytissä, muutamia kansileikkejä lukuunottamatta. Kannella ei ketään muuta näkynytkään, baarissa istui muutama hassu ihminen.

Yllättävää oli, että jopa 2-vuotias taapero oppi nopeasti, ettei mihinkään pintoihin saanut koskea, ja vaatimalla vaati joka kerta ravintolaan mennessä käsidesiä käsiinsä hierottavaksi.


Sunnuntaiaamuna ravintolan ikkunasta alkoi aamiaisella näkyä Suomen saaristoa. Siinä vaiheessa meinasi päästä toinen itku. Satamaan saavuimme täysin ajallaan, ja rajavartioston tarkastuksen ja terveydenhuoltohenkilökunnan karanteeniohjeiden jälkeen jatkoimme suoraan kotiin.

Suurin stressitekijä tällä matkalla oli kiire. Ilmoitus viimeisestä lautasta tuli niin nopealla aikataululla, ettei valmisteluihin jäänyt paljoakaan aikaa. Osittain olimme jo tehneet tavaroiden läpikäyntiä, mutta kaikkea ei voi pitää viikkoja pakattuna odottamassa, jos yrittää elää mitenkään normaalia elämää poikkeusolosuhteissa.

Ihminen on kuitenkin yllättävän joustava ja kykeneväinen pakon edessä. Menee varmasti muutama viikko palautella itseään tästä, ja samalla vielä hoitaa muuttoasioita uuteen kotiin Helsingissä. Kaikesta kuitenkin selviää.


Kaikesta huolimatta, Suomessa on nyt hyvä olla. Itseasiassa aivan erinomainen.


Nyt me ollaan kotona.

PS. Koko paluumatkan instastoryt löytyvät instagramista tästä kohokohdasta.

Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 

facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!