perjantai 17. huhtikuuta 2020

Koronaroadtrip halki Euroopan - paluu Espanjasta Suomeen maata pitkin oli todellinen puristus


Jos olet lukenut aiemman postauksen, tiedätkin, ettei meidän paluu Espanjasta Suomeen ollut ihan helppo ja yksiselitteinen. Lennot oltiin lopetettu jo aikaa sitten, eikä niille ollut paikkojakaan koko perheelle. Paluuseen liittyi myös paljon muuta, ja lopulta jouduimme evakuoimaan itsemme suurella kiireellä takaisin Suomeen maata pitkin rajojen sulkeutuessa myös kokonaan laivojen matkustajaliikenteeltä.





Tiistaiaamuna 7.4. heräsimme tietoon siitä, että viimeinen matkustajia kyytiinsä ottava lautta Travemündestä Suomeen lähtee perjantai-lauantai välisenä yönä kello 03 aamuyöstä hallituksen koronatoimenpidekiristysten takia. Aikaa lautan lähtöön oli tuossa vaiheessa neljä päivää ja ajomatka putkeen ajettuna ilman taukoja tai yöpymisiä 27 tuntia vähintään.

Tuli kiire, sillä matkustajaliikenne olisi suljettu ainakin puoleen väliin toukokuuta. Piti piirtää nopeasti eri skenaariot, mitä jäämisestä vs. lähtemisestä aiheutuisi.

Päätimme, että lähteminen olisi nyt parempi ratkaisu.




Tämä oli meille kriisiharjoitus oikeassa elämässä.

Kenenkään henki ei ollut uhattuna, mutta epäonnistuessa jäisimme joko matkan päälle jumiin, tai ajomatka lisääntyisi 27 tunnista kokonaiseen 58 tuntiin. Vaihtoehtoisesti jäisimme pidemmäksi aikaa jumiin Espanjaan. Siitä aiheutuisi taas lisää haasteita.

Kahden pienen lapsen kanssa totesimme, että 27 tunnin ja 2800 kilometrin ajo Aurinkorannikolta Travemündeen pitää tehdä kahdessa tai kolmessa päivässä oman valinnan mukaan. Se ei ole helppo minkään ikäiselle, mutta lapsia olisi hankala pitää koko 27 tuntia putkeen autossa. Lisäksi näin pitkälle ajomatkalle on hyvä varata aikaa sattumille.

Sellaisia käy melkein aina, on kokemus kertonut.




Totesimme aikataulun olevan sellainen, että lähdön on pakko tapahtua seuraavana aamuna, jotta ehtisimme viimeiseen lauttaan. Tällä kertaa päänvaivaa aiheutti myös se, että koska juuri mikään ei koronan takia matkalla olisi auki, piti meidän kaiken muun lisäksi miettiä kolmen päivän ruokahuolto koko perheelle.

Alkoi projekti 'Pikapaluu Suomeen'.





24 tunnin sisään heräämisestä järjestelimme seuraavat asiat:

  • asunnon tyhjentäminen ja kaikkien omien tavaroiden pakkaaminen
  • kaikkien tavaroiden läpikäynti ja jaottelu
  • rahdin järjestäminen sinne meneville tavaroille (ne tulevat sitten joskus, kun rahti taas kulkee)
  • valinta mitkä tavarat lähtee mukaan Suomeen
  • ylimääräisten tavaroiden vienti pois tai sopiminen niiden jatkosijoituksesta
  • laivalippujen hankkiminen Finnlinesin viimeiselle matkustajia kuljettavalle lautalle Travemündestä
  • lupapapereiden selvittäminen ajomatkalle halki Euroopan
  • lupapapereiden printtaaminen (ilman omaa printteriä)
  • ajomatkan suunnittelu ja reittivalinta
  • ajopäivien suunnittelu ja ajon jaksottaminen
  • ajomatkalle osuvien auki olevien hotellien selvittäminen
  • lasten viihtymisen suunnittelu ajomatkalla
  • ruokahuollon suunnittelu
  • ruokaostosten tekeminen matkalle
  • eväiden valmistelu ja tekeminen
  • apteekista tarpeellisten matkalääkkeiden hankkiminen
  • spriikeittimen lainaaminen matkalle taloyhtiön talkkarilta
  • auton pakkaaminen
  • asunnon siistiminen
  • delegoitavissa olevien palkkatöiden delegoiminen
  • kaiken tarkistaminen


...ja siinä sivussa 9-vuotiaan ja 2-vuotiaan viihdyttäminen, ruokkiminen ja matkalle valmistaminen ulkonaliikkumiskiellon aikana.

Lopulta nukuimme jotain alle 6 tuntia seuraavana yönä Miikan kanssa. Matkaan pääsimme lähtemään aikataulussa ja kaikki asiat hoidettuna, mutta aikamoisen väsähtäneinä.





Matkaan käy!


Keskiviikkoaamusta 7.4. pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme matkaan. Heti ulko-oven edessä parkkipaikalla paikallinen poliisi tuli kyselemään millä asialla olemme, katsoi paperit, kuunteli suunnitelman, katsoi autossa olevaa tavaramäärää, pyöritteli silmiään ja toivotti hyvää matkaa.




Seuraava pysäytys tuli jossain Barcelonan pohjoispuolella bensa-asemalla, jossa poliisi halusi taas nähdä paperit ja tietää mitä teemme.

Ensimmäisenä päivänä ajoimme 1300 km, ja saavuimme Ranskan puolelle Montpellieriin noin puolen yön aikaan. Viimeisest 1,5 tuntia matkantekoa olivat ainoat haastavat koko neljätoistatuntisesta päivästä. Sisäsiistiksi oppinut kaksivuotias taapero ei nimittäin suostunut tekemään tarpeitaan vaippaan, eikä juuri puskaankaan. Helpotus onnistui vasta hotellilla. Mahtoi olla, ja itkusta päätellen olikin, tuskaiset paikat.




Toisena ajopäivänä olimme edellispäivästä jo valmiiksi väsyneitä. Matkaa taittui noin 850 kilometriä ja saavuimme kohtuullisen ajoissa alkuillasta Luxemburgiin. Varasimme hotellin tien päältä, sillä selvittelimme pääseekö Luxemburgin kautta ajamaan, ja onko siellä hotelleja auki.

Ainoastaan seuraavana, kolmantena päivänä jouduimme rajalla tekemään enemmänkin selkoa matkastamme, kun Saksan rajavartiosto tiukasti syynäsi kaikkien ylittävien paperit ja kuunteli selitykset. Osa käännytettiin rajalta takaisin. Meitä ei.




Viimeiselle päivälle matkaa jäi taitettavaksi rapiat 700 km. Noin 200 km ennen Travemünden satamaa syttyi moottorin varoitusvalo. Alkoi kylmäämään ihan toden teolla. Pikainen puhelinkonsultointi luottomekaanikolle päätyi päätökseen jatkaa matkaa hiljalleen ajaen. Matkan viimeiseen osuuteen meni tuplasti se, mitä oltiin ajateltu.

Tämä oli se sattuma, joka tällä kertaa tarvitsi ylimääräistä aikaa.




Liian tiukalla aikataululla olisimme todennäköisesti myöhästyneet lautasta tämän takia. Pysähdyspaikalla laskeskelin mahdollisia vaihtoehtoja jos matkaa ei olisi saanut jatkaa omalla autolla - tilataksiin olisimme varmasti mahtuneet kaikkien tavaroidenkin kera, ja sillä ehtisimme vielä perille ajoissa.

Satamaan saavuimme hieman jälkeen yhdeksän illasta omalla autolla. Itketti. Sen verran suuri oli helpotus. Tiesimme selviävämme kotiin asti aikamoisen puristuksen jälkeen. Lauttaan pääsimme hieman vaille klo 23.

Joskus puolilta öin vetelimme kaikki onnellisesti sikeitä.





Matkan varrella pysähtelimme lähinnä taukopaikoilla ja söimme eväitä ulkoilmassa. Vessatarpeet hoidimme pääasiassa luontoon - välttääksemme sisätiloja, missä pisaratartunta tuntui jotenkin ällöttävän todennäköiseltä.

Molemmat yöt vietimme avoinna olevissa Ibis-hotelleissa, jossa yksi perheestä kävi hoitamassa sisäänkirjautumisen, ja muut kävelivät suoraan huoneeseen koskematta mihinkään sen jälkeen. Minimoimme kaiken kontaktin muihin ihmisiin, mutta esimerkiksi hotellien siivouksestahan ei koskaan voi olla varma. Ei myöskään suoraan huoneisiin tarjoilluista aamiaisista.










Ja lapset, niille pitää antaa ihan erityiset kiitokset. Ensimmäisenä ajopäivän pissaepisodia lukuunottamatta kumpikaan ei itkenyt tai muutenkaan vinkunut matkalla. Esikoisen kanssa meillä oli diili, että jos kertaakaan ei matkan aikana kysytä "koska ollaan perillä", hän saa kotiin voimistelurenkaat.

Siitä lipsuttiin kerran. Instastoryissä seuraajat kuitenkin päättivät äänestyksessä melkein 1000 ihmisen äänellä puolesta (ja vain 11 vastaan), että yksi lipsahdus annetaan anteeksi - ja Bellalle asennetaan tänään renkaat kotiin.

Se oli erinomainen suoritus 9-vuotiaalta 27 tunnin automatkalla.



Laivalla Travemündestä Helsinkiin


Koronan takia rahtilaivamatka takaisin Helsinkiin erosi aika lailla aiemmista vastaavista. Ainoastaan buffetravintola ja pieni kauppa olivat Finnlinesin Finnmaidilla auki. Se on luonnollisesti hyvä asia koronanäkökulmasta.

Buffet'ssa henkilökunta tarjoili ruoan suoraan lautaselle, mutta harmillisesti kaikki matkustajat eivät niin turvaväleistä välittäneet jonoissa. Useilla matkustajilla oli kuitenkin kertakäyttöhanskat ja hengityssuojaimet päällä. Tuolien selkänojat oli suojattu muoveilla ja muutenkin pöydissä oli väljää. Laiva ei selvästi ollut kovinkaan täysi matkustajista.








Muuten vietimmekin aikaa pääasiassa hytissä, muutamia kansileikkejä lukuunottamatta. Kannella ei ketään muuta näkynytkään, baarissa istui muutama hassu ihminen.

Yllättävää oli, että jopa 2-vuotias taapero oppi nopeasti, ettei mihinkään pintoihin saanut koskea, ja vaatimalla vaati joka kerta ravintolaan mennessä käsidesiä käsiinsä hierottavaksi.


Sunnuntaiaamuna ravintolan ikkunasta alkoi aamiaisella näkyä Suomen saaristoa. Siinä vaiheessa meinasi päästä toinen itku. Satamaan saavuimme täysin ajallaan, ja rajavartioston tarkastuksen ja terveydenhuoltohenkilökunnan karanteeniohjeiden jälkeen jatkoimme suoraan kotiin.




Suurin stressitekijä tällä matkalla oli kiire. Ilmoitus viimeisestä lautasta tuli niin nopealla aikataululla, ettei valmisteluihin jäänyt paljoakaan aikaa. Osittain olimme jo tehneet tavaroiden läpikäyntiä, mutta kaikkea ei voi pitää viikkoja pakattuna odottamassa, jos yrittää elää mitenkään normaalia elämää poikkeusolosuhteissa.

Ihminen on kuitenkin yllättävän joustava ja kykeneväinen pakon edessä. Menee varmasti muutama viikko palautella itseään tästä, ja samalla vielä hoitaa muuttoasioita uuteen kotiin Helsingissä. Kaikesta kuitenkin selviää.


Kaikesta huolimatta, Suomessa on nyt hyvä olla. Itseasiassa aivan erinomainen.


Nyt me ollaan kotona.





PS. Koko paluumatkan instastoryt löytyvät instagramista tästä kohokohdasta.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!





4 kommenttia:

  1. Erinomainen kuvaus matkastanne, meillä tämä on vasta edessäpäin kun Finnlines saa seuraavan kerran ottaa matkustajia.
    Toivottavasti päättäjät lukevat tarinanne ja huomaavat että automatkailu lautalla yli on turvallisempaa kun lentäminen jossa tartuntapintoja ja ihmiskontakteja syntyy paljon enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsette kotiin asti ja turvallisesti! Me päättelimme itse kun evakuointilentoja alettiin järjestämään ja kansalaisia kutsumaan kotiin, että lentokentät ja koneet todennäköisesti oli pahimpia tautipesäkkeitä ja viruslinkoja, emmekä missään nimessä halunneet lähteä altistamaan koko perhettä mahdolliselle tartunnalle.

      En tiedä, onko laivamatkustaminen ja ajomatka yöpymisineen parempi, mutta ainakin on huomattavasti väljempää kaikin puolin. Itse ajattelimme jotenkin niin, että juuri noista mainitsemistasi syistä tämä tapa kotiutua olisi turvallisempi henkilökohtaista terveyttä ajatellen.

      Poista
  2. Hurja ajomatka ja ihanaa, että pääsitte perille. Vaikuttiko siltä, että pääväylien varrella olisi semmoisia pysähdyspaikkoja (esim. sellaisia, mihin autoilijat pysähtyvät esim. piknik-pöydille syömään), joissa voisi matkailuautolla rauhassa pysähtyä öiksi sanotaan jo klo 16 jääden? Meillä on suunnitteilla lähteä 31.5. Málagasta Haaparannan kautta Suomeen ja luulen että me ei kyetä ajamaan kuin max. 500 km päivässä ja on pakko pitää välipäiviäkin, koska me ei vaan henkisesti jakseta.

    VastaaPoista
  3. Maasta vähän riippuen, juuri sellaisilla pysähtelimme välillä. Erityisesti Saksassa näitä löytyi, mutta Ranskankin puolella ihan kiitettävästi, tosin useammin jonkun bensiksen yhteydessä. Monet näytti olleen matkailuautoilla paluumatkalla, ja monet pysähdelleet - en tiedä olivatko yöksi asti.

    Pelkästään matka Travemündeenkin oli monella tapaa rankka (ollaan koko tästä hässäkästä vieläkin vähän väsyksissä), ja matkailuautolla matkanteko vielä hitaampaa, joten varmasti menee pidempään. Onneksi teillä on koti ja yösija mukana siinä samassa. Luulen, että pysähdyspaikkoja kyllä löytyy tuolta. Tsemppiä todella paljon, ei ole helppo reissu tämä, vaikka miten olisi mukavuudet kohdillaan.

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!