tiistai 7. huhtikuuta 2020

Oletko vähän hukassa, tai mietitkö mitä elämältäsi, työltäsi tai parisuhteeltasi haluat? Kokeile tätä.


Ensimmäisen kerran elämän arvojärjestys meni tiedostetusti uusiksi kun esikoistytär syntyi. Todennäköisesti arvot ovat menneet uusiksi jo aiemminkin,  mutta ei ihan samalla tasolla ja ajatuksella. Tuolloin asiat, jotka siihen asti olivat tuntuneet jotenkin todella tärkeiltä, olivatkin yhtäkkiä täysin toisarvoisia. Jos olin kokenut tärkeäksi vetää projektin loppuun vaikka olemalla yötä myöten toimistolla, se ei tuntunut enää yhtään niin tärkeältä kuin aika oman skidin kanssa.

Oman elämän arvot muuttuivat melkein kertaheitolla, ja hyvä niin. Ihan terveellä pohjalla ne ei aina olleet.




Uusi elämäntilanne ja arvomaailma heijastui myös yleisesti näkemyksiin elämästä, ja erilaisiin päätöksiin mitä elämältään halusikaan. Vaikka töihinpaluu vanhempainvapaiden jälkeen toimi kaikin puolin hyvin, oli jatkuvasti olo siitä, että elämässä on pakko olla muutakin kun vain sitä, että pyrkii kohoamaan mahdollisimman korkealle tittelitikkailla istumalla kubiklessa ja kokouksissa tuottamassa exceleitä ja esityksiä eri aiheista.

Hetken tuntui siltä, että olin vähän hukassa.

Yhteisen keskustelun tuloksena päädyimme yhteistuumin siihen, että ei - taloudellinen menestys ei olisi meille kaikista tärkeintä elämässä, vaan henkinen pääoma olisi tärkeämpää. Syntyi projekti vuoden maailmanympärimatkasta. (Sivuhuomautuksena, että nykyään päätyisimme tekemään sen ainakin eri tavalla kuin lentäen, jos sellainen tehtäisiin.)

Samalla uusi tavoite ja uudet arvot tarkoittivat sitä, että luopuisimme tietyistä asioista, kuten esimerkiksi horisontissa siintävästä ylennyksestä, tai vakaista ja helpoista ratkaisuista.




Aina välillä meille sanotaan, että onpa ihanaa kun elätte omannäköistä elämää. Ehkäpä.

Helpointahan se ei aina ole, sillä jokaiseen normista poikkeavaan asiaan liittyy yleensä paljon ylimääräistä säätöä ja järjestelyä. Toisaalta myös, jokainen meistä kai elää ainakin jollain tasolla omannäköistä elämää.

Päätöksemme, ja tapamme elää kumpuavat kuitenkin arvoista; sekä meidän omista henkilökohtaisista arvoista, että perheen yhteisistä. Jos arvomme näyttäisivät erilaisilta, myös elämämme olisi varmasti erilaista. Jos olisimme vaikkapa määritelleet tärkeimmäksi asiaksi statuksen ja rahan, olisimme käytännön tasolla tehneet ihan erilaisia valintoja.




Mitä sitä elämällään tekisi?


Monasti jokin iso kriisi, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen, pistää miettimään omaa elämää, mitä siltä haluaisi ja mikä on tärkeää.

Sellaisessa tilanteessa on tärkeää selvittää itselleen omat arvot.


Arvot ovat sellainen juttu, että ne ohjaavat kaikkea meidän tekemistä ihan yksilöinäkin, olimme sitten miettineet niitä tai emme. Arvot voivat ratkaista sellaisia asioita kuten kenet valitsemme yhteistyökumppaniksemme, kenet valitsemme elämänkumppaniksemme, minkälaiseen työhön hakeudumme tai vaikka millaisen auton ostamme vai ostammeko autoa lainkaan.




Siksi on hyvä olla kartalla, ja miettiä ihan juurta jaksaen mitkä arvot itselleen ovat tärkeät. Ne auttavat myös kaikessa päätöksenteossa elämässä - niin työasioissa kuin muutenkin.

Me itse käymme vähintään vuosittain, joskus useamminkin keskustelua siitä onko meidän arvopohja muuttunut, ja minne olemme elämässä menossa, niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Joskus arvot saattavat muuttua todella nopeasti, mutta yleensä hiljaisia signaaleita muutoksesta on havaittavissa jo aiemmin.

Tämä harjoitus pitää myös meidät kartalla toistemme ajatuksista, ja siitä, minne yhteinen elämä vie. Eritoten viekö se samaan suuntaan ja samoilla keinoilla.

Siksipä suosittelemme lämpimästi tekemään harjoituksen, jossa selvität itsellesi omat ja kumppanin arvot, jos sellainen kuvioissa pyörii.





1. Määritä kolme arvoa, jotka ovat tärkeitä itsellesi


Pohdi, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä elämässäsi. Menestys? Työ? Luonto? Lapset? Jonkinlainen asenne, vaikka rohkeus tai ahkeruus?

Yksi hyvä kysymys tällä ajatuspolulla on myös se, millaisen elämän toivoisit eläneesi kun joskus viimeisinä hetkinäsi katsot sitä taaksepäin.

Kannattaa siis tarkkaan miettiä minkälaiset asiat määrittävät päätöksentekoasi. On hyvä pystyä rajaamaan arvot kolmeen, vaikka moni asia tuntuisi tärkeältä. Näin pystyy kiteyttämään ajatuksiaan.

Arvot ovat lähestulkoon kaikille meille erilaisia, koska jokainen meistä on yksilö. Niitä ei tarvitse verrata kehenkään toiseen.




2. Pohdi, millä tavalla nämä kolme arvoa näkyvät elämässäsi nyt, ja miten haluaisit jatkossa niiden näkyvän? 


Konkretisoi asia itsellesi. Oletko määrittänyt vaikka yhdeksi arvoksi perheen? Katso kalenteriasi ja mieti kuinka paljon aikaa perheelle riittää - elätkö jo arvojesi mukaisesti vai tarvitsetko muutosta voidaksesi hyvin? Vai tarkoittaako se sitä, että perheelläsi on mahdollisimman iso talo ja mahdollisuus ostaa tai harrastaa mitä tahansa?

Entä kuuluuko arvoihisi terveys?
Minkälaista ruokaa syöt?
Miten nukut?
Miten liikut?

Sama koskee kaikkia muitakin määrittelemiäsi arvoja. Jos sinulle tärkeää on menestys, millä tavalla mittaat sitä ja oletko sen puitteissa jo menestynyt? Onko se euroja tilillä, vai jokin tietty määrä julkaistuja kirjoituksiasi mediassa? Vai yritys, jolla on varaa palkata useampia ihmisiä ja jolla on puskuria vaikka vuodeksi eteenpäin?

Tärkeää on ymmärtää, mitä sana merkitsee sinulle. Esimerkiksi sana loma tarkoittaa ihmisille eri asioita; joillekin rantaa, joillekin mökkiä, joillekin sukeltamista.

Sinun pitää ymmärtää, mitä sinun arvosi juuri sinulle merkitsee, jotta tiedät minkälaisia asioita juuri sinun kuuluu tehdä.




Jos olet parisuhteessa, tee seuraava vaihe. Jos et, siirry vaiheeseen neljä.

3. Keskustele kumppanisi kanssa arvoistanne


Parisuhteet päättyvät joskus siksi, ettei yhteistä tulevaisuutta ole, tai toinen onkin "ihan eri ihminen" kuin olit kuvitellut tai jonka kanssa on mennyt naimisiin. Tämä saattaa pohjata siihen, ettei koskaan olla keskusteltu sellaisista asioista kuin mikä pohjimmiltaan onkaan tärkeää.

Mitkä ovat teidän molempien omat arvot?

Ovatko ne millään tapaa lähellä toisiaan?
Onko osa niistä samoja, vai ovatko ne valovuosien päässä toisistaan?
Entä mitä sanojen taakse kätkeytyy ja mitä niillä tarkoitatte, miksi olette valinneet juuri nämä?

Keskustelun kautta oppii ymmärtämään, miksi toinen on valinnut juuri ne arvot, ja mitä ne hänelle tarkoittavat. Se myös kertoo, oletteko menossa yhtään samaan suuntaan, ja millaisia asioita priorisoitte yhteiselossanne.

Onko mahdollista päästä lähemmäs yhteistä näkemystä?

Näistä on todella hyvä keskustella tasaisin väliajoin, sillä ihmisillä on tapana muuttua mitä enemmän on kilometrejä takana elämässä, ja myös, mitä enemmän tietoa saa ja oppii ymmärtämään. Jos käykin niin, että näkemys asioista on ehtinyt jo ottaa uutta suuntaa, ei tule yllätyksenä sitten kymmenen vuoden kuluttua.

Myös parisuhteelle tai perheelle voi määritellä omat arvot, jotka määrittävät teidän tekemistä yhdessä.




4. Vie arvot konkretiaan - mihin asioihin tarvitset muutosta?


Kun on selventänyt itselleen, mitkä asiat ovat tärkeitä, ja minkälaiset asiat ohjaavat esimerkiksi päätöksentekoa, on huomattavasti helpompaa lähteä ohjaamaan elämäänsä siihen suuntaan minne haluaa.

Mieti seuraavia asioita:

  • Minkä asioiden pitäisi muuttua, jotta eläisit itsesi näköistä elämää?
  • Miltä pohjalta teet päätökset jatkossa?
  • Millaisille asioille sanot ei, ja millaisille kyllä?
  • Mitkä asiat ovat tästä lähin tärkeitä, ja mitkä vähemmän tärkeitä?

Kaikkea ei kannata hetkessä muuttaa, vaan antaa ajatustyöpajan tulosten laskeutua mieleesi. Voit myös konkreettisesti kirjata sanat jonnekin itsellesi joko näkyville, tai paikkaan, josta vain sinä näet ne, ja miettiä niitä jonkin ajan kuluttua uudestaan.

Tuntuvatko ne oikeilta?





Arvot elävät ja kehittyvät jatkuvasti, ja ne voivat muuttua hetkessä. Sitä ei kannata pelätä. Prioriteetit saattavat mennä kokonaan uusiksi uudessa elämäntilanteessa. Itsensä kehittäminen ei lopu koskaan.


Meidän arvot? Tottakai ne on mietitty.


Jos kysymys oltaisiin asetettu meille kymmenen vuotta sitten, olisi arvomaailmamme ollut ihan toisella tolalla. Tietysti tähän vaikuttaa se, että olemme nyt eri ihmisiä kuin tuolloin. Eritoten tähän vaikuttaa kuitenkin se, että maailma on ehtinyt muuttua, kuten myös meidän elämäntilanteemme.

Kukaan meistä ei ole erillinen saari muusta maailmasta, vaan toimimme aina vuorovaikutuksessa ympäristöömme.




Monta koettua myötä- ja vastoinkäymistä, monta iloa, joitain surujakin, kokemuksia monella tapaa, kriisejä niin hyvässä kuin huonossa, ja rutkasti lisää tietoa meistä, muista ja maailmasta ovat ilman muuta vaikuttaneet siihen, miten arvomme on muodostuneet.


Näin me kuitenkin määrittelimme omamme:

onni, oikeudenmukaisuus, parisuhde ja perhe.



Mitkä sinun arvosi ovat?






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!


2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintosesta postauksesta! Kirjoitin käsin omat arvoni. Tällä kaavalla voiskin päivittää omia ajatuksia ja arvoja uudestaan jonkin ajan kuluttua. Sun tekemä pohja oli toimiva! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva kuulla, että tästä oli apuja! Hirveän vaikeahan tämä prosessi ei mitenkään ole, mutta ajatuksella tehtynä selventää varmasti omaa näkemystä elämästä ja tulevaisuudesta. Ainakin on jotain, mihin nojata oma päätöksenteko. Harva kai miettii näitä ihan tiedostaen omassa elämässä, vaikka ne taustalla jyllääkin jonkinlaisena mutu-tuntumana, mutta kerran kun on sitten varsinaisesti miettinyt, niin osaa tiedostaenkin tehdä parempia päätöksiä. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!