tiistai 1. syyskuuta 2020

Korona vei kesäloman, ja kaikki oli ihan mälsää!


¡Hola, hola! Täällä sitä taas ollaan, kesän kestäneen blogitauon jälkeen!

Tämä kesä on ollut monella tapaa erilainen. Lähes koko maapalloa kourassaan pitämä covid-19 näytti jo hetkeksi hellittäneen tiukkojen rajoitusten vuoksi, mutta seuraus on ollut uudestaan nousevat luvut. Ei tämä varmasti kenellekään suurena yllätyksenä tullut.



Suomessa tilanne on ollut erittäin hyvä moniin muihin maihin verrattuna. Tottakai mekin olemme kaikki joutuneet kantamaan kortemme kekoon. Ja joudumme jatkossakin. Tämäkin pandemia on maapallon yhteinen.


Itse haukoin henkeä kun kuulin, että lentoreittejä avataan, ja ihmisiä päästetään taas liikkumaan melkein vapaasti. Ymmärrän kyllä, että perustuslakia on pakko seurata, mutta varsinaisesti ihmiset eivät ole olleet kovinkaan hyviä kantamaan kollektiivista vastuuta koskaan vapaaehtoisesti. Eivätkä olleet nytkään. Aika nopeasti somessa alkoi näkymään kuvia etelä-Euroopan kattoterasseilta ja rannoilta. Kun on pakko, kai se sitten vaan on pakko.


Noh, kannetaan me muut sitten vastuuta vähän enemmän. 



Ja tottakai korona meni useimmille tunteisiin. Olemme joutuneet elämään epävarmuudessa siitä mitä voi ja mitä ei voi tehdä, ja eritoten milloin jos voikin, ja millä tavalla. Vastuullisuuspodin tiimoilta olen jutellut niin monen alansa johtavan asiantuntijan ja tulevaisuustutkijan kanssa, että olen täysin vakuuttunut siitä että vaikka korona saataisiinkin pyyhittyä pois maailmankartalta, vastaavanlaiset ongelmat eivät tule loppumaan.

Syinä ovat mm. ilmastonmuutos ja alati häviävä luonnon biodiversiteetti. Omalla käytöksellä pystyisimme tähänkin vaikuttamaan, aivan kuten koronaankin.

Osa kantaa tässäkin suuremman vastuun.



Luulen, että tämä on uusi normaali jota me jatkossa elämme. Ne, jotka kykenevät sopeutumaan tähän, selviytyvät parhaiten. Ja siitä puheen ollen....


Kesäloma, joka meni pilalle?


Muistatteko kun viime vuonna kirjoitin kesälomastamme, jonka onnistumisesta olimme ihan varmoja, koska kopioisimme edellisvuoden konseptin? Sehän päätyi siihen, että ensin oltiin sairaalassa, sitten veneeseen tuli moottoriongelmia, seuraavaksi kutsuttiin kesäpaikalle ambulanssi ja sitten oltiin vielä sairaana. Ei mennyt putkeen, niin sanotusti.

Paitsi koronan, myös viime kesän kokemuksen takia päätimme olla tekemättä tiukkoja suunnitelmia. Vain muutama asia kalenterissa ja koordinoitu, mutta muuten sinne mikä hyvältä tuntuu hetkessä. Ensin ajatus tuntui jotenkin vähän tyhjältä. Sitten se alkoi tuntumaan vähän paremmalta.

Lopulta osoittautui, että se oli aivan loistava ratkaisu.





Kävikin ilmi, että rajoituksin höystetty, kaikkien pelkäämä lomajakso oli meille yksi parhaimpia kesiä.


Tätä kaikkea kesäloman aikana tapahtui


Tiedätte kaikki, ettei Suomipaluu ollut helppo. Eikä sitä edeltävä aika etenkään. Koronakevät oli sen verran intensiivinen, että jäin ensimmäisenä yksin kotiin Miikan ottaessa lapset hoteisiinsa, ja suunnatessa auton nokan kohti Lappeenrantaa, tuota THE-paikkaa, Saimaan Nizzaa. 

Neljän yön jälkeen seurasin raiteilla perästä. Fiilistelimme kaupungissa taas kaikki yhdessä, pääsimme Miikan kanssa tekemään yhdessä pyörälenkkejä, käytiin Lappeenrannan ravintolaskeneen tutustumassa ja läheisellä,  ihanalla Pulsan Asemalla treffeillä.










Todettiin kelit liian tuuliseksi veneilylle Saimaalla, suoriuduimme Puumalaan odottelemaan ystäväperhettämme saapuvaksi.

Jätimme lapset kesäpaikalle isovanhempien hoitoon ja kävimme pyöräilemässä Puumalan saaristoreitin, panostaen enemmänkin hyvään fiilikseen kuin hiki hatussa urheiluun, shamppanjoineen ja poreammeineen.







Jäätiin lojumaan kesäpaikalle, mutta tehtiin pieniä täsmäiskuja, muun muassa jokakesäistä traditiota mukaillen Juvalla sijaitsevaan Wehmaan teehuoneelle, ja uutuutena Puumalan huikean kauniille hiekkarannalle, Pistohiekalle. Luonnollisesti lounastimme Sahanlahden rantaravintolan hampurilaiset samalla reissulla.









Sitten tuli ensimmäinen varsinainen yllätys, kun isovanhemmat ilmoittivat ottavansa lapset mieluusti hoteisiinsa uudestaan, ja lähdimmekin kaksin tutustumaan Punkaharjuun ja sen maisemiin täysin ex-tempore. Päivän varoajalla etsimme kahdeksi yöksi hotellin ja suunnittelimme ohjelman. Eritoten pyöräily ja maisemareitit innostivat, ja ihan vaan upeasta luonnosta nauttiminen.






Ja sitten nautimmekin taas Lappeenrannan tarjonnasta - ja ihan vähän Imatrastakin, minne tehtiin kaksin päivälenkki fillaroiden erittäin tasaista ja hyvää tietä.

Miika lähti etuajassa kotiin nauttimaan vastaavasti omasta lomastaan ilman muita, kävi tutustumassa Espoon Suvisaaristoon fillaroiden, ja ehti katsoa viisi leffaa. Minä suuntasin tyttöjen kera - ta-daa! - Kouvolaan! Tapasimme ystäväperheestä puolet, viihdytimme lapsia ja eksyimme paluumatkalla hurmaavalle Strömforsin Ruukille. 



Vaikka varsinainen loma loppuikin hieman tämän jälkeen, olemme lähiseikkailleet viikonloppuisin ihan urakalla. Aikuisten kahdenkeskinen staycation Helsingissä hyvin syöden ja nukkuen, viikonloppu meloen ja Tentsilessä keskellä hurmaavia maalaismaisemia nukkuen vain 45 min ajomatkan päässä kotoa.








Lisäksi tein ystävättäreni Anun kanssa varsinaisen seikkailuviikonlopun Teijon kansallispuistoon, Meri-Teijoon, Mathildedahlin ruukkikylään, ja näiden vieressä sijaitsevaan Saloon.








Pilaisko korona siis koko kesän?


Ei todellakaan. Ihan 1-2h päässä Helsingistäkin on aivan mielettömän paljon kaikkea mahtavaa tekemistä, näkemistä ja kokemista. Ja Suomella olisi niin hurjan paljon lisääkin tarjottavana. Ihan harmittaa, että taas jäi niin paljon tekemättä ja näkemättä tälläkin lomalla.

Tiedättekö mikä on parasta? Saatte näistä kaikista jutuista ihan omat postauksensa vielä nyt syksyn aikana.


Ja lupaan, ettei siinä vielä kaikki.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!


2 kommenttia:

  1. Tuo Teijo on muuten todella hieno paikka. Kävimme alkukesästä, jolloin Sahajärven kierroksen lossit eivät valitettavasti olleet toiminnassa, mutta muut Teijon reitit ainakin olivat kyllä hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitää vielä mennä sinne yhdessä perheenkin kesken, jäi niin paljon kansallispuistosta näkemättä. Lähellä on myös vaikka ja mitä, joka on jäänyt melkein joka kesä tekemättä! Mutta ihania alueita nämä Teijon kansallispuiston lähimaastot!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!