perjantai 4. syyskuuta 2020

Mathildedalin Ruukkikylässä on Keski-Eurooppalaista tunnelmaa, ja se sopii ihan kaikille


Miksi minusta tuntuu että ihan kaikki muut ovat jo käyneet Mathildedalissa, kertoneet siitä jo kaiken kerrottavan sanoin ja kuvin? Olenko ihan väärässä, vai onko se vain oma somekuplani?


Kaupallinen yhteistyö: VisitSalo & VisitMathildedal




Noin 110 km ja 1h 45 min ajomatkan päässä Helsingistä sijaitsee tuo tämän vuoden selvästi trendikkäin, hurmaava ja pittoreski Mathildedalin Ruukkikylä. Se on vasta viime vuosina alkanut todella kukoistaa, ja sen hurmaavia sisustuslehtikoteja asuttavat harvat ja onnekkaat kyläläiset, joista suurin osa on kunnostanut vanhoja rakennuksia kodikseen tai kakkosasunnoikseen. Jotkut ovat muuttaneet paikalle koko elämänsä.

Olen nähnyt Mathildedalista niin monta kuvaa ja lukenut niin monta juttua, että melkein tuntuu siltä, että tunnen sen käymättäkin. Sitä ei turhaan hehkuteta. 


Tällaista tunnelmaa haetaan Saksan tai Ranskan pienistä maalaiskylistä, mutta nyt ei tarvitse enää mennä merta edemmäs kalaan.






Mathildedalissa on nimittäin mm. oma kyläpanimo, kyläleipomo ja paikallinen suklaatehdas, jossa tuota jumalan lahjaa ihmiselle pyöritellään käsin. Lisäksi Mathildedalista löytyy muun muassa alpakkafarmi.


Useimmat somekuplani kuvat ovat tietysti olleet aikuisen pariskunnan kuvia hurmaavasta rakkausviikonlopusta, ja tunnelma Mathildedalissa on siihen tietysti ihan täydellinen. Tekemistä on kuitenkin myös lapsille ja lapsenmielisille.

Mathildedaliin ajaa vajaat kaksi tuntia Helsingistä ja reilun tunnin Turusta. Minä olen saapunut Mathildedalin ihan kivenheiton päästä, Teijon kansallispuistosta. Se on niin lähellä, että kylään saattaisi sieltä helposti kävelläkin, ja monet käveleekin, tai pyöräilee. Lue lisää Teijosta tästä postauksesta, jos se kiinnostaa. 



Ensimmäisenä on aika sammuuttaa kurnivan vatsan nälkä hakeutumalla ruokapöydän ääreen.


Matildan kartanossa tehdään paljon itse - myös leipomon tuotteet


Vanhan Matildan kartanon yrittäjät ovat entisiä pääkaupunkiseutulaisia, joille naurettiin, kun kertoivat pistävänsä Mathildedalissa kyläleipomon pystyyn. Nyt vuosia myöhemmin se on monelle kantapaikka, aamun ilojen tuottaja - se paikka, mistä haetaan iltapäiväpullat, tai aamupalapöydän rapeat leivät.

Toisaalta Matildan kartano on myös se paikka, missä käydään syömässä järkyttävän hyvä juureen leivottu pizza lauantaisin, tai haukkaamassa vaikka erittäin ruokaisa salaatti. Anu kehuu pizzaansa todella maistuvaksi, ja oma salaattinikin on erittäin maukas ja riittoisa.


Iltaisin kartanolla piipahdetaan viihtymään lasillisella, kenties kuuntelemassa puutarhassa esiintyvää artistia.










Lisäksi Matildan kartanosta voi ostaa piknikkoreja, ja mennä puutarhan läpi niityllä laiduntavien alpakoiden tykö maton päälle nauttimaan korin antimista.






Kun olemme täyttäneet vatsamme, suuntaamme juuri sinne alpakoiden tykö niitylle.


Vauva-alpakka
. Tarvitseeko sanoa enää muuta?






Alpakan tuotteita löytyy ruukkikylän puodista - ja ihan kaikkea muutakin


Alpakat eivät ihan huvikseen pidä huolta niityn ruohosta. Ne keritään, ja niiden villasta tuotetaan paikallisessa yrityksessä tuotteita. Voisin melkein kuvitella, että tästä vastuullisemmin tuotettua tuotetta on vaikea löytää, kunhan muistaa huoltaa tuotetta oikein, niin että sen elinkaari on kymmeniä vuosia pitkä.


Matildan kartanolta kävelee alaspäin kohti vierasvenesatamaa, Mathildan Marinaa, olevaan liike- ja palvelukeskittymään muutamassa minuutissa kauniissa maisemissa.





Ensimmäisenä piipahdamme paikallisen taiteilijan, Jaana Kähkösen myymälässä, josta saa samettipintaisten valokuviin pohjautuvien taideteosten lisäksi myös ostaa vintagevaatteita (niitä, mitä ostolakkoillessani suosin, jos jotain tarvitsen).





Ihan kivenheiton päästä löytyy se alpakkatuotteita myyvä Ruukin Kehräämö, ja samassa yhteydessä teollisuuden ylijäämäkankaista vaatteita valmistava Second Chance.

JOS tarvitsisin jotain, nämä olisivat varsin varteenotettavia paikkoja ostaa uutta. Kehräämön sohvalla istuu vaatteiden tekijä kutomassa käsin uuttta nuttua. Monet tuotteista valmistetaan samassa rakennuksessa jämerällä, vanhalla koneella.







Pienen hypistelyn ja kiertämisen jälkeen päädymme rantaan. Ruukin Krouvin terassilla on kesän ajan kokannut Teresa Välimäki herkkujaan. Olen kuullut paljon kehuja myös viereisestä Hotelli Mathildedalista, jonka kahvilassa on kuulemma järjettömän hyvä aamiainen hotellin vieraille.  Vatsat ovat kuitenkin edelleen niin täydet kartanon ruoista, ettei ole mitään saumaa kokeille tässä edes jälkiruokaa. 

Matka siis jatkuu.






Kylillä pantua ja tehtyä


Suuntaamme takaisin ylös kylään, ihan Matildan kartanon viereen. Mathildedalin Kyläravintola Terhoa kehutaan kylän olohuoneeksi. Siellä kuulemma tapaa kenet tahtookin kylältä tavata. Takapihalla toimii Kyläpanimo, jossa valmistetaan paljon erilaisia oluita. Siiderit tulevat läheltä Perniöstä Hallonmäen siideripanimolta.. Koska gluteenitonta olutta ei ole, otan siideriä jokaista laatua, sekä samassa paikassa valmistettuja limppareita kotiinviemisiksi.

Tuskinpa pistää kotijoukot hanttiin.




Sen verran on vatsa hellittänyt, että seuraavaksi suuntaamme Petri's Chocolateen. Yritys pisti säpin kiinni Fiskarsin liikkelle ja muutti toimintansa Mathildedaliin. Täältä löytyy kahvilan lisäksi myös majoitustoimintaa - hotelli on tarkoitettu vain aikuisille, joten lasten kanssa ei kannata lähteä majoittumaan. Sen sijan puutarhassa ja kahvilassa viihtyy ihan koko perheen kanssa.








Ehkä koen jotenkin huonoa omaatuntoa jättäessäni Miikan kolmeksi päiväksi keskenään lasten kanssa, joten siidereiden ja limppareiden lisäksi ostan 24 palluran laatikon käsintehtyjä suklaita mukaan. Tiedän, että ne ovat loistavia fiilistellä sunnuntaiaamiaisella kahvin kanssa.

Vitriinistä nappaamme Anun kanssa muutamat kakkupalat iltapäiväkahvin kera. Gluteenittomana, tottakai.








Mitä lasten kanssa? Entä aktiviteetit?

Mathildedalin yrittäjärypäs kasvaa jatkuvasti. Uusimpana tulokkaana on saatu mukaan ihan Petri's Chocolate Roomin liepeillä oleva Mathildedalin Keskuspuisto, josta löytyy Suomen mittakaavassa huippyhyvät tenniskentät, yksi padel-kenttä ja lisäksi Adventure golf. Päädymme testaamaan Adventure golfia. 








Lupaan piestä Anun kaikessa kilpailuvietissäni.




Minigolfrata on todella hauskasti tehty, vesiesteineen ja vinkuroine torneineen. Useimmissa on hyvä mahdollisuus saada holari. Ilmeisesti puttipeli on jäänyt vähän vähemmälle treenille, koska meille ei tullut ainuttakaan. Lisäksi monet radat on nimetty hauskasti, ja samalla oppii vähän Mathildedalin historiasta.

Lempparini? Jep, Hipsteriväylä. :D


Pienestä kahvilarakennuksesta saa myös kahvia, jäätelöä, hodareita tai miksei oluen tai viininkin. Loistavaa ajanvietettä siis koko perheelle.









Lapsille tekemiseksi uppoaa varmasti myös alpakat, joiden kanssa peuhaamiseen löytyy myös ihan järjestettyä ohjelmaakin. Lisäksi tietysti mikä tahansa Teijon kansallispuiston 1,5 - 10 km patikkareiteistä, melonta, SUPpaaminen tai järvellä soutelu, miksei laavulla makkaranpaistokin, uppoaa varmasti muksuihinkin.

Entäs sen Adventure golfin tulos? Paljastui, että olin kierroksen henkinen voittaja.



Mathildedal on lähilomakohteena parhaimmistoa. Lähellä on luontoa missä meloa tai patikoida, jopa golfia ja alamäkipyöräilyä (niistä lisää myöhemmin), ja pienen kylän tunnelmaa, ihan kuin ulkomailla olisi. Sitä voi melkein kuvitella olevassa jossain keskellä Ranskan maalaismaisemia ja niittyjä, kun nauttii ruukkikylän tunnelmasta.

Tämä loma otetaan vielä uusintana joko perheen tai ystävien kanssa, tai ehkä kahdestaan parisuhdelomana.












Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja onkäynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!

2 kommenttia:

  1. Et ole ainoa, todella moni tuolla on tänä kesänä käynyt. Mekin kävimme siellä pikaisesti keväällä, samalla kun vierailimme Teijon kansallispuistossa. Alpakat ovat kyllä ihan huippuja, ne tuovat vääjäämättä mieleen Perun Andit, joissa maisemat ovat uskomattoman hienoja! Ja veikeitä otuksiahan nuo ovat muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu siltä, että tämä paikka on todellakin kukoistanut suomimatkailijoista tänä kesänä! Ja kun vielä niin helposti yhdistettävissä Teijoonkin. :)

      Alpakat! Parasta! Oikein harmitti, ettei ollut aikaa ostaa Matildan kartanosta piknikkoria ja mennä siihen viereen alpakoiden kanssa apettamaan. Noh, pitää jättää seuraavallekin käynnille jotain!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!