keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Teijon kansallispuisto on helposti lähestyttävä luontokohde myös vähemmän vaativaan retkeilyyn


Minusta tuntuu, että Teijon kansallispuisto on osunut somekuplaani vähän jatkuvalla syötöllä viimeisen puolen vuoden ajan. Se sijaitsee Salosta etelään n. 30 minuutin ajomatkan päässä, ihan Mathildedalin ruukkikylän vieressä. Lisäksi tarjolla on myös Teijon ja Kirjakkalan pienet ruukkikylät lähellä. Tämä kolmikko, Salo-Mathildedal-Teijon kansallispuisto, muodostaakin loistavan kolmion minilomalle. Siellä saa nauttia nimittäin vähän kaikenlaisesta. Lisäksi Meri-Teijon urheiluaktiviteetitkin ovat siinä kainalossa.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Salo & Visit Mathildedal & NaturaViva




Koronakeväästä ahdistuneena sovin jo kesäkuussa ystävättäreni Anun kanssa yhteisestä minilomaviikonlopusta Teijon kansallispuistossa yhdistettynä myöhemmin päätettäviin muihin aktiviteetteihin.

Joten sitten vaan työpäivän jälkeen kohti Teijon kansallispuistoa, lomps!


Teijon kansallispuisto on helposti saavutettavissa autolla. Helsingistä ajaa vajaat kaksi tuntia, Turusta reilun tunnin, iso parkkipaikka takaa helpon pysäköinnin, ja heti parkkipaikalta lähtee patikkareitit. Reittejä on 1,5 - 10 km mittaisia ja yhteensä niitä on 50 km edestä. NaturaVivan vuokraamo ja Metsähallituksen infopiste löytyvät saman katon alta parkkipaikan läheltä, ja sieltä saa myös ulkoiluvinkit, sekä kahvilasta kahvit ja miksei munkitkin. 

Lisämaksusta pääsee suihkuun, vessa on kaikkien käytössä ilmaiseksi..




Kansallispuistossa on laavuja, keittokatoksia ja kuivakäymälöitä. Oman kokemukseni mukaan laavusta Matildanjärven Isoholman saaresta on se, että ne ovat hyvin hoidettuja ja siistejä. Veikkaan tosin, että helpommin saavutettavissa olevissa saattaa tulla vastaan jotain vähemmän siistiä. Kuulemma korona on houkutellut suomalaiset luontoon, mutta käytöstavat jäivät kotiin odottelemaan.

Olennaisinta täällä on, ettei tarvitse olla suuri eräkävijä lähteäkseen retkeilemään kauniisiin maisemiin, vaikka reittejä löytyy haastavampiakin.






Teijon kansallispuistossa on kaksi järveä, jotka eivät ole vesiteitse yhteydessä. Kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä ja SUP-lautoja voi vuokrata NaturaVivan toimipisteeltä Matildanjärveltä. 

Olimme varanneet alle yhden kaksikkokajakin, mutta rannassa paljastui ettemme koskaan saisi tavaroitamme mahtumaan siihen. Lennosta vaihto inkkarikanoottiin siis - erittäin joustavaa!

Mainittakoon tässä vaiheessa, ettemme lähteneet varsinaisesti grammoja viilaamaan tällä retkellä, vaan esimerkiksi ruokatarpeet oli valittu ennemminkin maun kuin koon mukaan. :)







Matildanjärvi on niin pieni, että sen meloo helposti ympäri vajaassa puolessa tunnissa vaikka vähän fiilistelisi. Järvi on myös sopuisa ja suojaisa, joten se pysyy kohtuullisen tyynenä.


Isoholma on Matildanjärven keskellä oleva pieni saarehko, jossa on laavupaikka, kuivakäymälä ja hyvät paikat teltallekin. Sen kärjestä löytyy myös pieni katos, ja paikka ehkä yhdelle teltalle, ja sieltä on hyvät auringonlaskunäkymät. Me pitäydyimme laavupaikassa muun muassa kuivakäymälän läheisyyden takia. 







Laavussakin olisi helposti nukkunut sillä hyttysiä oli lähestulkoon nolla elokuisena yönä. Teltta pääsi kuitenkin paraatipaikalle, ja hyvä niin. Yksikin hyttynen on ikävä, jos se häiritsee koko yön. Isoholman kaikki telttapaikat on kauniilla maisemilla varustettu, joten vikaan siellä ei voi mennä.

NaturaVivan pisteeltä Isoholmaan kestää ehkä 5 minuuttia, ja rantautumispaikkakin on helppo, iso liuskekivi, josta kanootin saa nostettua rannalle.

Järvivesi oli vielä elokuun loppupuolellakin kuin linnunmaitoa, ja olut maistui riippukeinussa sillä välin kun hampurilaiset valmistuivat laavulla. Juu, emme todellakaan tulleet grammoja tänne viilailemaan millään tasolla!






Teijon kansallispuiston suurimpia etuja on paitsi tietysti upeat maisemat, mutta eritoten helppous. Tällaiselle retkelle on superhelppoa lähteä - sen voisi helposti tehdä vaikka perheenkin kanssa. Jos siis kaipaa ulkoilmaelämää, mutta ei halua älyttömiä ponnisteluja tehdä sen eteen, Teijo on loistava valinta. Sen etu on myös lähellä olevat majoitus- ja ruokapalvelut Mathildedahlin ruukkikylässä. Muutama kilometri pidemmällä kohti Saloa on myös Teijon ja Kirjakkalan ruukkikylät, joissa on myös tarjolla palveluita jonkin verran.

Tämän helpommaksi ei outdoorelämä tule.





Pieni iltalenkki Matildanjärvi meloen, pieni iltauinti, ja telttaan kömpi nukkumaan kaksi reporankaa. Aamusta vielä aamiainen laavulla, ja 5 minuutin melonta takaisin rantaan, ja siitä matka jatkui Mathildedalin aivan hurmaavaan ruukkikylään ihan Teijon kansallispuiston kainalossa, Meri-Teijon alamäkipyöräilyyn ja Salon saloihin. Mutta otetaanpa ne seuraavissa postauksissa! Ja sneekpeak löytyy edellisestä postauksesta kesäloman koosteesta, jos et malta odottaa.


Lue lisää Teijon kansallispuistosta, ja tutustu ulkoilureitteihin, palveluihin ja alueeseen!



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja onkäynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!



2 kommenttia:

  1. Melominen Teijossa voisikin olla ihan mahtava kokemus! Ja on teillä ollut ihan mahtavat retkieväät, itsellä harvoin tulee niihin panostettua, kun kaikki maistuu reippaillessa hyvältä, mutta ehkä jatkossa pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten totta, että ulkoillessa kaikki maistuu. Täytyy kuitenkin antaa kiitosta eväistä vastanneelle Anulle näistä, koska harvoin ehkä ihan tällä tasolla ollaan eväissä kuitenkaan. :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!