keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Alamäkipyöräilyä Meri-Teijossa - tarvitaan vähän rohkeutta ja roimasti tervettä järkeä!

Kun saavumme Meri-Teijo Bike Parkiin (eli paikkaan, joka talvisin toimittaa Meri-Teijon laskettelukeskuksen virkaa) syyskuisena sunnuntaina yhdessä hyvän ystäväni Anun kanssa, ovat sen mäet vihreitä ja kahvila-lipunmyyntirakennus vielä tyhjä. Paikalle saapuu muutama muukin vähän orvon näköinen tyyppi, ja odottelemme kauniissa auringonpaisteessa vetäjiä saapuvaksi. Anu pyörii ympäri kuin olisi muurahaisia housuissa.

Meidän on tarkoitus osallistua alamäkipyöräilyn alkeet -kurssille.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Salo ja Meri-Teijo BikePark



Alamäkipyöräily on ollut koko kesän agendallani. Bongailin kesäpaikkamme lähistöltä pyörämäkiä, ja pohdin ääneen mentäisiinkö vähän kokeilemaan. Miika ei oikein lämmennyt idealle.

Sitten keksin, että olemme Anun kanssa menossa Teijoon, Mathildedaliin ja Saloon viettämään yhteistä naisten viikonloppua, ja että Meri-Teijon laskettelukeskus muuntautuu lumettomana aikana alamäkipyöräkeskukseksi JA että Anuhan on vähintään yhtä hullu kuin minä ja lähtee tähän ihan varmasti! 

Joten hetken kuluttua siitä, kun olemme lähteneet hotelliaamiaiselta ja odotelleet aamuauringon paisteessa MTB-parkia avattavaksi, olenkin sitten alamäkipyöräilykeskuksen tiloissa sovittamassa itselleni sopivia suojia, kypärää ja täysjousitettua maastopyörää.







Alamäkipyöräilystä, eli downhill bikingista, eli deehoosta, on tullut yhtä suositumpaa, ja esimerkiksi naisillekin on perustettu ihan oma yhteisö, Puss Camp, vaikka lajin parissa pyörii ehkä odotetusti enemmän miehiä. Noh, ainakin toistaiseksi.

Laskettelukeskuksia valjastetaan lumettomina kausina tähän hommaan, ja se on oikeastaan aivan erinomaisen hyvä juttu. Hyödynnetään täysillä sitä, mitä on jo valmiiksi olemassa. Meri-Teijo Bike Park on tänä vuonna auki ensimmäistä kauttaan.

Kiteytettynä idea on nousta pyörän päällä hissillä ylös mäkeä, ja sitten rullailla sieltä omien kykyjensä mukaan alas maastoa pitkin.






Näin sanottuna se kuulostaa hieman helpommalta, kuin mitä käytännössä osoittautui. Mistään mahdottomasta hommasta ei kuitenkaan ole kyse.


Ensin peruskurssi ja turvallisuus, sitten vasta alas vauhdilla


Kuten missä tahansa lajissa, ihan ensimmäisenä kannattaa opetella perusteet. Tässä lajissa perusteisiin voi laskea muun muassa perusajoasennon, pyörän hallinnan ja käytön, sekä muutaman perusliikkeen. Lisäksi hissillä nousu on aika oleellinen osa hommaa.

Meidän opettajaksi osuu Miss Small Balls, eli jopa legendaarinen Elise Kulmala, joka on intoillut jo ennen alamäkipyöräilyä roadracingista, skeittauksesta ja BMX'stä. Tässäpä nainen, joka on ihan täyttä timanttia, eikä todellakaan anna periksi, ei vaikka lääkäri sanoisi ettet koskaan enää kävele. Elisen oppitunneilla mennään selvästi turvallisuus edellä. 

Ja se on erittäin hyvä se.





Veivaamme aluksi reilun tunnin ihan hiekkatiellä erilaisia jarrutuksia, kiihdytyksiä, keulimisia ja pyörän perääkin pitää oppia nostamaan. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta kyllä meillä kaikilla hiki nousee tästä pintaan ihan ensimmäisten harjoituskierrosten jälkeen jo.

Huomaan, että vaikka pyöräilen yleisellä tasolla kai kohtuullisen paljon ja taitan mm. 22 km päivittäisen työmatkan cyclocrossillani, on tämä nyt vähän eri asia kuitenkin.

Porukka koostuu teini-ikäisestä aina 40+ -ikäisiin, ja lajin parissa on paljon vanhempiakin, joten lajissa pärjää kyllä iästä riippumatta, kunhan peruskunto on jonkinlainen.

Ihan oman itsensä kannalta puolen päivän peruskurssi kannattaa käydä. Hinta on 59 € Meri-Teijossa, ja se varmasti maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti mäessä. Voin rehellisesti nimittäin sanoa, että ilman sitä olisin tuskin selvinnyt ensimmäisestäkään laskusta.



Kuivaharjottelun jälkeen hissin kautta mäkeen!

Pienen juomatauon jälkeen suuntaamme ensimmäiseen hissinousuun. Vähän jännittää, koska noh, minua nyt jännittää aina kaikki, ja toisaalta ankkurihissit eivät ole aina olleet lasketellessakaan ystäviä. Onnistun kuitenkin jo heti ensimmäisellä nousulla oikein mallikkaasti pääsemään huipulle. 

Ankkurihissi satulan ja reisien taakse, pidä tasapaino, ohjaa tangosta ja nauti matkasta.





Lähdemme laskemaan Meri-Teijon helpointa reittiä, ja meinaan jähmettyä heti kärkeen. Kun edessä näkyy varmaan 30 cm kivinen kuoppa, meinaan vetää jarrut pohjaan, ja niinhän ei missään nimessä saa tehdä - ellei sitten halua olla ihan heti nuuhkimassa nenällään maan kamaraa.

Koska omassa cyclocrossissani kotona ei ole minkäänlaista jousitusta, aivoni eivät ymmärrä, että täysjousitettu pyörä kyllä menee isommastakin montusta todella pehmeästi. Reaktioni nähdessäni jotain potentiaalisesti vaarallista on vetää jarrut pohjaan, koska niin tekisin normaalisti vaikkapa maanantai-aamun työmatkalla, jos vastaavaa tulisi vastaan.

Selviän ensimmäisestä montusta, ja yritän säätää aivoni siihen asentoon, että tämä pyörä on tehty tällaista nimenomaista maastoa varten. Täysjousitus takaa sen, että etuhaarukka joustaa ja menee melkein minkä tahansa yli, ja perä seuraa yhtälailla pehmeästi perässä.


Seuraava vastaava kohta menee jo vähän paremmin. Kurveissa ei missään nimessä saa jarrutella ellei halua kaatua, ja hidastankin juuri ennen niitä. Näin se menee oikein.

Tulen reippaasti muiden perässä, mutta itseäni se ei haittaa. Pakko mennä sillä tavalla, kun itsestä parhaalta tuntuu.

Ensimmäinen kunnon stoppi tulee ensimmäisen ns. laiturin kohdalla. Se on siis radalla oleva puurakennelma, joka ei sinällään ole mitenkään pelottava, mutta se lähtee todella jyrkkää kulmaa alamäkeen (ainakin ylhäältä katsottuna), jota seuraa reipas hiekkakurvi, ja arvioin että tuosta ei kyllä selviä hengissä.



Talutan ensimmäisen kierroksen. Toisella kuitenkin uskallan jo mennä siitä, sillä luotan pyörään enemmän, olen sinut ajatuksen kanssa ja myös Elise menee varmasti omaan normivauhtiinsa verrattuna etanamaisen hitaasti edellä ja neuvoo miten mennä.

Ja woohoo!

Toisella kierroksella selvitän radan ilman pysähdyksiä! Ehkä hitaammin edelleen kuin muut, mutta tällä kertaa tämä on kilpailu ennemmin oman pääkoppani kuin muiden kanssa. Olen saanut hallittua mieltäni enemmän siihen suuntaan, että näinhän tämän pyörän kuuluukin käyttäytyä, ja että se kyllä kestää sen mitä radalla on tarjota.

Hikistä, mutta kivaa!




Jääkö tästä käteen uusi harrastus?


Nousemme muutamankin nousun lisää ja kokeilemme kahta eri ajorataa, joista toisessa käytännössä ajetaan pitkää S-kuviota mäkeä alas kaartaen puolelta toiselle, ja toinen on se, mistä aloitettiin. Se on laskettelumäkikategorioiden mukaisesti sininen, eikä meillä punaisiin ja mustiin mäkiin olisi tällä kokemuksella mitään asiaakaan.

Olen äärettömän iloinen muutamastakin asiasta:

1. Lähdimme testaamaan Anun kanssa lajia

2. Teimme sen peruskurssin kautta

3. Ylitin itseni ja tulin alas paikoista, joista ensi näkemältä ajattelin, ettei tästä kyllä tulee niin sanotusti hittojakaan.




Palaamme takaisin laskettelu-/pyöräkeskukselle palautamme pyörät, löysäämme kypärän nauhat, pikkuhiljaa otamme pois paidat, rintapanssarin, kyynärpääsuojat, housut ja kaikki mitä päällä on. Olen sen verta liekeissä, että voisin melkein rynnätä heti ostamaan omat kamat. Vuokrauspisteeltä hieman toppuutellaan, sillä peruskamoihinkin saa helposti uppoamaan viitisen tonnia jos ostaa kunnollisen pyörän alle.

Ehkä ihan hyvä miettiä kaksi kertaa, ja mennä vuokrakamoilla alkuunsa.



Kun palaan kotiin, olen jo suunnitellut uutta retkeä Mathildedalin Ruukkikylään, johon tietysti sisältyy myös deehoon peruskurssi Miikalle, ja laskuja minulle. Nähtäväksi jää, miten käytännön tasolla arkirumban ohella seuraavan kerran pääsee taas kokeilemaan riittääkö kantti laskea edelleen, ja tuntuuko se yhtä hyvältä.


Sen sijan rohkenen suositella ketä tahansa alamäkipyöräilystä kiinnostunutta kokeilemaan - mutta turvallisesti ja peruskurssin kautta.

Lue lisää Meri-Teijo Bike Parkin sivuilta aukioloajoista, hinnoista ja tiedustele peruskurssien ajankohtaa!




Lähistöllä sijaitsee mm. Teijon kansallispuisto, Mathildedalin Ruukkikylä sekä Salo. Lue aiemmat postaukset niistä:

Teijon kansallispuisto on helposti lähestyttävä luontokohde myös vähemmän vaativaan retkeilyyn

Mathildedalin Ruukkikylässä on Keski-Eurooppalaista tunnelmaa, ja se sopii ihan kaikille

Anna Salon yllättää - suuntaa sinne jos kaipaat hyvää ruokaa, golfia, kulttuuria ja nostalgiaa!



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja onkäynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!


4 kommenttia:

  1. Ensin ajattelin, että tämä ei todellakaan ole mun juttu. Mutta mitä pidemmälle luin, sitä enemmän alkoi kiinnostamaan. Olen muutoinkin aina se, joka tulee hitaiten alamäkiä pyörällä. Tästä tulisi varmasti vahva itsensä voittamisen fiilis. Ja nimenomaan haluaisin mennä kurssin kautta, niin että rauhassa neuvotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä nimenomaan on tällaisille vähän riskejä analysoiville itsensä voittamisen paikka! Kohtuullisen turvallista uskaltaisin sanoa että on, niin kauan kun vaan opettelee perusasiat kuntoon, ja muistaa käyttää omaa järkeä. Jos joku kohta radalla ei tunnu hyvältä, sitä ei ole pakko mennä. Aina voi hypätä pyörän selästä pois ja taluttaa.

      Kokeile ihmeessä jos yhtään tuntuu siltä! Kuka tietää, ehkä sieltä jää mukaan uusi harrastus, ja jos ei muuta, niin ainakin elämys, mitä taas muistella. :)

      Poista
  2. Oli mielettömän hienoa nähdä kuinka upeasti daamit veti. Toivottavasti nähdään uudestaan! Terveisin, valmentaja Elise

    VastaaPoista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!