Vappuristeily Milford Soundsissa - hauskaa vappua Suomi!

Aloitettiin tämä vappuaaton aamu UNESCOn perintökohteesta, Uuden-Seelannin eteläsaaren Fiordlandin luonnonpuistosta. Sen yksi komeimpia nähtävyyksiä lie Milford Sound, syvä ja pitkä vuono, jossa jylhät vuoret kohtaavat syvän ja tumman meren. Täällä sataa noin 180 päivää vuodesta, joten meidän auringonpaiste oli todella hyvää tuuria! Täällä ei myöskään ole puute vesiputoksista, kuten videosta parhaiten näette.

Koko huiman laaja luonnonpuistoalue on aivan mahtava, joten sieltä tulee vielä lisää henkeäsalpaavaa matskua tänne.


Tänään me silti tehtiin vuonoristeily, ja koska on vappu, ja koska me ollaan suomalaisia, skumppaa ja serpenttiiniä oli pakko olla mukana. Iloksemme saatiin seuraa 7 kuukauden maailmanympärimatkaa lopettelevasta Karinista ja Matista, joiden kanssa skumppakin tuhottiin, tiukasta risteilyn tehovalvonnasta huolimatta oikein iloisissa tunnelmissa. Kaikenlaisia tyyppejä sitä voikin lippujonossa kuulkaa tavata!

Videolta selviää miten hirveän jotenkin näpsäkästi selvitään livenä valvonnasta. Tällaiselta on ehkä viimeeksi tuntunut teininä. :)

Mutta tänään tämän myötä haluttiin toivottaa teille oikein hyvää vappua sinne Suomeen!

Oikein huikean hauskaa vappua Suomi täältä näistä maisemista ja tunnelmista!

Kaksitoista hyvin brändättyä apostolia

Great Ocean Roadin, eli Mahtavan meritien suurin ja tunnetuin nähtävyys lie the Twelve Apostles, suomennettuna 12 apostolia. Apostolit ovat merestä nousevia superisoja kalkkikiviä. Nämä muistuttavat Krabin merestä nousevisa pystyjä kalkkikivimuodostelmia, kuin myös ehkä maailman huikeimman saariston, Ha Long Bayn maisemia jollain tapaa. Erona on, että näitä on vain muutama, ja väriskaala on täysin erilainen.

Aussit ovat selkeästi erinomaisia brändääjiä, sillä 12 apostolia ei ole koskaan ollut kaksitoista, mutta stoori on silti uponnut kuin kuuma veitsi voihin turistimäärästä päätellen. Apostoleja oli alunperinkin vain 9, ja viimeisen vuosikymmenen aikana haurasta kiveä on romahtanut niin, että näitä on enää kahdeksan jäljellä. Myös kauempana sijaitseva London Bridgeksi kutsuttu muodostelma has fallen down.

Suomi, nyt kannattaisi brändätä omia luonnoihmeitään ihan eri tavalla! Meiltä puuttuu selvästi itseluottamus ja rohkeus. Meilläkin on ihan hirmuisesti nähtävää ja koettavaa – Turun saaristo, Saimaa, kaikki kesäkaupungit, Porvoo, Lappi vaelluksineen ja revontulineen! Tai nimetään vaikka jotkut saaret Helsingin edustalta seitsemäksi veljekseksi, ei sillä niin väliä montako niitä saaria on. :P

Kaksi ensimmäistä apostolia voi bongata parhaiten pysähtymällä ennen varsinaista apostolien näköalapaikkaa Gibson stepsille. Jyrkähköt portaat vievät alas pehmeälle rantahiekalle, mistä pääsee lähempää ihailemaan kivimuodostelmaa. Täällä on todella hauskaa bongailla aasialaisia turremimmejä, jotka ovat lähteneet reissuun vimpan päälle laitettuna paremmin ehkä yökerhoon sopivissa trendivaatteissaan ja korkkarit jalassa. Mitäpä sitä nainen jnpp. Valitettavasti nämä mimmit joutuvat jäämään sinne jonnekin ylös parkkikselle odottelemaan, koska kenkävalinnan on hyvä olla tänne järkevä, ellei sitten sipsuttele paljain jaloin. Tykkään kyllä itsekin pukeutua nätisti, ja kotona odottavat Pradat, Loubotinit ja Parikat taas tilaisuuksiaan, mutta niille on ihan omat paikkansa, ja se paikka ei ole luonnonnähtävyys Australiassa. 

Ei, kyllä täällä paremmin vetelee näissä Haglöfsin trekkikengissä ja käytännöllisessä ah niin ihanassa travellerilookissa.

Kun jatkaa matkaa autolla hieman eteenpäin Gibson Stepsiltä, pääsee pysäköimään autonsa aasialaisten turrebussien keskelle. Käveltyään pienen pätkän rannikolle merkittyä tietä pitkin pääsee näkemään loputkin kivimuodostelmat, sekä ne jo nähdyt toisesta suunnasta. Ulokkeelle on rakennettu oiva näköalapaikka, jossa tosin on muutama sata muukin ihminen näitä kivenjärkäleitä katsomassa.

Nämä merestä nousevat jylhät kivet ovat muodostuneet vuosituhansien saatossa, lähinnä eroosiosta johtuen. Kivimuodostelmat lievät aiemmin olleet osa jylhää rannikkoa, mutta aaltojen hakkaamisen myötä kutistuneet omiksi yksiköiksi. Aina 50 metrin korkuiset muodostelmat ovat vaarassa romahtaa milloin tahansa. Viimeisin romahdus tapahtui vuonna 2005. Eroosio kuluttaa muodostelmia noin 2 cm vuodessa, joten vielä on aikaa mennä katsomaan nämäkin ihmeet, elleivät ne totaalisesti kaadu rantahietikkoon.

Vaikka tämä kohde lie se kuuluisin Great Ocean Roadilta, ihan tämän takia en lähtisi tänne tulemaan. Onhan se jälleen paikka jonka voi listaltaan ruksia yli, mutta Mahtavan meritien parhautta on se kokonaisuus, ne kaikki maisemat, jylhät kalliot, kauniit rannat ja luonnossa samoilu. Hankomaiset, piskuiset rantakylät ovat tunnelmaltaan mukavia, ja täällä viihtyy myös foodie, sillä ravintoloissakin on mistä valita. Great Ocean Roadilla on mahdollista mennä myös kulinaristien ajoreitti viinitilojen ja hyvien ravintoloiden kautta. Jätettiin tällä kertaa optio käyttämättä, mutta tulossa on vielä postaus käynnistä Moët Chandonin Melbournen viinialueen tilasta, jossa käytiin tutustumassa paikkaan ja maistelemassa skumppaa ja erinomaisia viinejä.

Täytyy silti sanoa että väritys näissä maisemissa on aivan huikean hieno, vaikkei aurinko kirkkaalta taivaalta paistanutkaan. Tästä voisi näpsäkästi omia itselleen sisustukseen kokonaan uuden väripaletin!

Tärkeimmät Great Ocean Roadilta lienee näiden kolme perättäisen postauksen myötä tullut käytyä läpi. Löytyikö tästä teille ruudun toiselle puolelle inspiraatiota vai vieläkö Great Ocean Roadilta kaivataan lisää?

Seuraavaksi ajattelin nimittäin siirtyä blogissa parin postauksen verran Melbourneen joka on aivan ihana kaupunki niin monella tapaa, sekä hieman kaupungin ulkopuolella olevalle Mötikän viinitilalle. 

Ja facebookissa ja instragramissa voi seurata meidän etenemistä reaaliajassa Uudessa-Seelannissa. 

Viagraa, marihuanaa, kokaiinia, maksullista seksiä - paratiisista löytyy jokaiselle jotakin

Kävelen Bellan kanssa viitisen metriä Miikan edellä. Väkeä on Balin Legianin kaduilla muutenkin, joten meitä ei tajua välttämättä samaksi seurueeksi.

"Madam, you like this shirt, you come see I have many color inside, also for your kid! You need taxi madam! I have many pearls, you come inside and see, ma'am!", huudetaan minun ja Bellan perään.

Vähän hiljaisemman miesäänen kuulen takanani muutaman sekunnin päästä.

"You like some weed, boss-sss? No? I have ladies, very cheap you like happy ending bossss? Viagra? Cocaine? I have everything."

Kello on vähän jälkeen puolen päivän ja olemme matkalla lounaalle. Miika tulee edelleen viitisen metriä meidän perässä.


Indonesia on aina jaellut reilulla kädellä tuomioita huumeista ja huumeiden väärinkäytöstä. Sitä ei uskoisi kun varsinkin aussituristien suosiossa olevassa kohteessa, eli Balilla kävelee tropiikin kaduilla ja teillä. Lokakuussa 2014 valtaan astunut presidentti Joko Widodo on tiukentanut paitsi viisumirajoituksia, myös tuomioita ja pannut täytäntöön kuolemantuomittujen teloituksia. Huumeista voi saada herkästikin kuolemantuomion, joskin paljon riippuu paitsi syntyperästä, myös ihonväristä ja kyvyistä lahjoa viranomaisia. Aiemmin kuolemantuomittuja - varsinkin länsimaalaisia - teloitettiin harvoin. Nyt uutisia teloituksista on virrannut länsimaisten medioiden uutisiin.

Olemme snorklausretkellä Gili Menolla. Aivan mahtava päivä takana, snorklausta kilpikonnien kanssa, kauniita koralleja, aurinko paistaa ja vesi on turkoosia. Olemme paratiisissa. Olen jo noussut veneeseen Miikan yhä snorklatessa kauempana ja vahdin kun Bella jää sukeltelemaan veneen viereen räpylät jalassa sillä välin kun muut ryhmästä ovat vielä korallien kimpussa. Myös veneeseen nousseen hollantilaisen perheen kanssa jutellaan siitä miltä lapsiperheiden arki näyttää kotimaissamme. Snorkkeliretken veneen miehistö näplää puhelimiaan ja soittelee puheluita.

"Crystal. Yessss. Yes I picked up 30 kg. See you in the evening."

Hollantilainen äiti havahtuu keskustelustamme ja sanoo paatin perämiehelle ettei metamfetamiini tee kenellekään hyvää.

"I never use myself. I only tried two times, and that shit is crazy! I just do weed, but I'm a big dealer, I just picked up a big load a few weeks ago."

Tämän jälkeen diileri, hollantilainen äiti, toinen hollantilainen turisti ja minä juttelemme keskenään Gili -saarten huumetilanteesta. Tai pikemminkin me kyselemme ja perämies vastailee ihan avoimesti. Fiilis on jotenkin ihan surrealistinen.

Gili Trawangan löydettiin ensimmäisten turistien toimesta 80-luvulla. Mentäessä kohti 90-lukua ja sen aikana Gili -saaret tunnettiin bilesaarina sekä laajasta huumetarjonnastaan. Kaikkea oli saataavilla. Turismin kasvaessa saarella jatkuivat bileet, mutta huumetarjontaa kaventui. Jossain välissä Indonesian poliisi päätti laittaa saarelle 5 poliisia vartioimaan tilannetta. Muistettakoon silti että Indonesia sijoittuu sijalle 107. kaikista mukana olleista 175:stä maasta Transparency Internationalin vuoden 2014 vertailussa. Vertailun vuoksi, Suomi on sijalla 3. Tutkimuksessa verrataan eri maiden korruptiotasoa, muun muassa siis läpinäkyvyyttä, viranomaisten toimintaa ja luotettavuutta oikeudenmukaisuudessa.

Trawanganilla tarjontaa huumeissa on, Gili Airilla ei paljoakaan vaikka saaren sisämaassa ihan vakiasiakkaita on jonkin verran ja taikasieniä saa halutessaan ostaa ravintoloista, jotka niitä ihan kyltein mainostaa. Airilta on kuulemma jopa karkoitettu turisteja saaren vanhimpien toimesta huumeiden käytön takia. Gili Menolla huumeisiin ei kuulemma törmää lainkaan, vaikka etsisi. Gili Air ja Gili Meno näyttäytyvät tavalliselle turistille juuri sellaisina paratiisipaikkoina kuin kuvissakin. Kukaan ei riehu missään piripäissään, rannat ovat valkoisia, kauniita ja puhtaita, ihmiset ovat ystävällisiä, kaikki tuntuu turvalliselta eikä kukaan pakota vetämään viivoja nenään missää, ihan niinkun ei Suomessakaan ellei tämän harrastuksen pariin erityisesti hakeudu.

Paratiisissa aurinko paistaa ja mieli lepää.

Autan Bellan takaisin veneeseen ja kohta sinne tulevat myös muut snorklaajat ja jatkamme matkaa. Päivä lipuu kohti loppuaan.

Kun Thaimaassa oleillessamme luin Balin pahamaineisesta vankilasta Kerobokanista kertovan kirjan - Hotel Kerobokanin - jäin ihmettelemään miksi kukaan haluaa ottaa riskin jäädä huumeista kiinni Indonesiassa. Bali Nine -nimellä ristityn australialaisista nuorista koostuvan yhdeksikön huumerikoksista annetut kuolemantuomiot ovat puhuttaneet paitsi ausseissa, myös muissa länsimaisissa medioissa.

Näin nuorten tarina meni: Australian viranomaiset tiesivät yhdeksikön vievän normaalia suuremman lastin huumeita Balille, päästivät kaikki nuoret lähtemään maasta ja ilmoittivat asiasta Indonesian rajavartiostolle. Nuoret otettiin kiinni ja kaikki tuomittiin. Yhdeksän nuorta tarjoiltiin hopealautasella oman maan viranomaisten toimesta suoraan suden suuhun. Indonesian uusi presidentti on nyt vuosien jälkeen asettanut ne Bali Ninen kaksi nuorta aikuista, jotka saivat tuomionsa pahimman kautta, kuoleman pikajonotuslistalle - teloituksia pannaan täytäntöön. Tällä hetkellä kaksi kuolemantuomittua on siirretty vankiloihin, joissa tuomioita pannaan täytäntöön.

Muut kanssarikolliset tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistuksiin, osa elinkautisiin. Indonesiassa elinkautinen on todellakin elinkautinen.

Diplomaattiset suhteet maiden välillä ovat koetuksella. Osa australialaista on gallupien mukaan sitä mieltä että tuomiot ovat oikeudenmukaisia, osa ovat järkyttyneitä tuomioiden täytäntöönpanosta.



Huhutaan ettei Indonesian tuomioistuin ole erityisen tasapuolinen ihonväristä ja kotimaasta riippuen. Jos nämä aussit olisivat olleet kotoisin vaikkapa Nigeriasta, he tuskin sinnittelisivät vielä hengissä missään Indonesian vankiloista. Maassa toimitaan tuomioiden suhteen ilman selkeää linjausta, joten pienikin määrä hallussapitoa väärällä taustalla tai kansalaisuudella saatta tuoda kovimman rangaistuksen.

Vuosina 1999-2014 Indonesiassa on teloitettu yhteensä 27 ihmistä joista 21 ulkomaalaisia. Vuonna 2015 teloituksia on jo 16, joista 14 ulkomaalaista. Ulkomaalaisista teloitetuista suurin ryhmä on ollut syntyperältään nigerialaisia. Kaikki ulkomaalaiset teloitetut ovat saaneet tuomionsa huumeista. Linkin takana olevasta graafista näkee miten teloitukset ovat jakaantuneet maakohtaisesti. (lähde: abc:n uutinen )

Kun kysyn snorkkeliretken veneen perämieheltä eikö mahdollisuus kuolemantuomiosta pelota hän naurahtaa.

"Everybody dies at some point."


Paratiisissa kaikki on ostettavissa. Hotel Kerobokan -kirja vihjaa että heroiinia salakuljettava länkkäri, joka tarpeeksi ajoissa tajuaa lahjoa viranomaistahot saatta selvitä vähälläkin. Jopa korkeimmassa oikeudessa on ilmeisesti täysin mahdollista päästä vedenpitävästä todistusaineistosta huolimatta rangaistuksetta tai pienellä rangaistuksella - mutta siihen tarvitaan rahaa jo ullanlinnalaisen yksiön verran. Jos juttu on päässyt jo julkisuuteen hinta on kovempi.

Istumme yhdellä Gili-saarista katsomassa huikaisevan hienoa auringonlaskua. Taustalla soi musiikki. Omistaja on raahannut meille baarin avoimen rakennuksensa sohvalta patjan ja säkkimäiset tyynyt valkoiselle hiekkarannalle istuinpaikaksi, kun säkkituolit olivat jo kaikki varattuja. Laineet liplattavat hiljaa, käyn vielä Bellan kanssa uimassa lämpimässä ja matalassa turkoosissa rantavedessä. Jossain kaukana aurinko värjää Balin Mount Agungin tulivuorelle punaisen ja oranssin taustan, pilvet hohkaavat lilana.

Isolle patjalle meidän viereen istuu brittityttö ja saksalainen poika, jotka puolella korvalla kuulluista jutuista päätellen ovat äskettäin tavanneet. Urheilullisen näköinen naapurintyttö lähtee käymään jossain. Puolentoista metrin päässä meistä patjalla poika juttelee paikalle ilmestyneen paikallisen miehen kanssa sillä välin kun me syömme todella herkullisia annoksia ja vetelemme vihersmootheja. Siinä keskellä rantabaarin hiekkaa vaihtaa ensin läpinäkyvä isompi pussi täynnä kuivatun basilikan näköistä haketta omistajaa, ja muutaman sanan jälkeen kaksi pienempää pussia valkoista pulveria. Setelit lipuvat kädestä toiseen. Hetken kuluttua tyttö palaa takaisin rantasohvalle, ja jatkaa keskustelua pojan kanssa siihen mihin kuvitteli sen jääneen. Me nousemme maksaaksemme laskun ja lähteäksemme kohti hotellihuonetta.

Aurinko heittää viimeiset säteensä punaiseksi värjätyllä taivaalla ennen kuin laskee kokonaan. Gili Trawanganin poliisit selvittelevät todennäköisesti kaukana jossain jotakin turisteihin kohdistettua pikkuvarkautta.


Paratiisissa kaikki hyvin.

Maalari maalaa sinistä Lake Tekapolla

Tapahtunut tähän mennessä:

Saavumme Melbournesta yölennolla noin klo 5 aamuyöstä Christchurchin lentokentälle Uuteen-Seelantiin. Edessä kuukauden road trip tässä maassa, jota kaikki jatkumolla kehuu. Se on tarkoitus tehdä matkailuautolla. Päässä soi jo valmiiksi Samuli Edelmannin legendaarinen biisi Karavaanarit.

Koska auto saadaan alle vasta puoli kymmeneltä, yritämme nukkua lentokentän lattialla. Parin tunnin yöunen jälkeen vartija tulee potkimaan meitä. Täällä ei kuulemma saa nukkua - ei vaikka valitsimme hiljaisimman ja etäisimmän nurkan mikä kentältä löytyi. Ottaa pannuun nipottaminen. Kello on onneksi sen verran että otetaan aamiainen, hoidetaan aamutoimet ja lähdetään kohti vuokraamoa. Siellä meitä odottaa Kerttu - kotimme seuraavan kuukauden ajan. Ja hei, tämähän vaikuttaa ihan kivalta!

Ajetaan lähimmän supermarketin parkkikselle, jossa koko perhe vetää 4-5 tunnin päiväunet, käydään kaupassa, etsitään pimeässä ja sateisessa Christchurchissa rantapaikka Kertulle, ja mennään nukkumaan. Seuraava päivä menee maanjäristyksen runtelemassa Christchurchissa pyörien, joka ei erityisen mieleenpainuva ole, ellei konttikauppakeskusta lasketa. Illasta lähdetään kohti Lake Tekapoa. Parin tunnin ajomatkan kuluttua isketään Kerttu pimeälle freedom camping -parkkikselle, jossa on siis pelkästään parkkipaikka, ei vessaa tai virtaa.


Mitäköhän tästäkin tulee?

Jo yö enteilee hyvää, sillä istumme ensimmäisen Uusi-Seelantilaisen viinilasillisen äärellä Kertun edessä Bellan jo nukkuessa ja tähtiä on tuhansia, tuhansia, tuhansia. Siinä on koko linnunratakin!

Aamu valkenee hieman sumuisena, mutta päätetään lähteä aamutoimien jälkeen katsomaan patikkareittejä kehutussa ympäristössä. Lake Tekapo on kuuluisa kirkkaasta vedestään ja sinisistä sävyistään. Kolmen-neljän tunnin patikkareitti menee järven viertä pitkin ja nousee Mount Johnin huipulle yliopiston observatoriolle. Jos meidän alkureitin aikana oli vielä hieman sumuista, maisemat palkitsivat silti. Vesi järvessä todellakin on juuri niin kirkasta kun onkin luvattu, ja se heijastelee eri sinisiään.

Parinkymmenen minuutin jälkeen taivas aukeaa ja pilvet katoavat. Samalla meille aukeaa aivan huikeat maisemat. Kaikki näyttää vielä moninkertaisesti paremmalta.

Muksun kanssa kun näitä patikointeja tekee, hommaan on hyvä valmistautua, sillä vaikka maisemat huumaavat vanhemmat, lapsi ei ehkä ihan yhtä kauaa jaksa niitä ihailla. Reitin varrella on hyvä keksiä kaikenlaisia huomionkohteita erilaisista puista, kasveista, eläimistä, hyönteisistä, linnuista ja jopa niiden eläinten jätöksistä. Pupun papanoista riittää kuulkaa pitkään juttua. Kannattaa siis pitää biologiantuntemuksensa jokseenkin kuosissa, tai ainakin sen verran muistissa koulusta että pärjää. Paljon odotettu hetki on myös aina evästen syönti, jonka avulla saa jaksamista saa venytettyä, varsinkin jos mukaan on pakattu jotain herkkuja. :) Muista myös passeli vaatetus, jota voi kuoria tai lisäillä tarpeen mukaan, sillä hiki niskassa tai kylmissään ei ole kivaa lapsellakaan. Nepalin jälkeen kirjoitettiin postaus siitä mitä trekkaaminen Himalajalla on lapsen kanssa, käy kurkkaamassa jos on suunnitelmissa!


Matka jatkuu vielä ylös observatoriolle. Miika kantaa Bellaa välistä ettei pienet jalat väsy liiaksi. Se käy ihan työstä, mutta maisemat kyllä palkitsevat!

Lake Tekapon maisemat ovat ensimmäiset mitä me täällä nähdää, mutta nyt jo Uusi-Seelanti vaikuttaa varsin lupaavalta!

Täällähän on muuten syksy. Ruska palkitsee meitä väreillään ja päivät on lämpimänviileät. Sellaiset kuin toivoisi Suomessakin aina syyspäivien olevan. Välillä mennään teepparilla, välillä tarvitaan pitkähihaista. Kirkkaita kuulaita päiviä ja ah, niin ihania värejä!

Reilu kolmen tunnin patikointi ylöspäin kavuten tuntuu jonkin verran lihaksissa. Illasta on mahtavaa mennä lillumaan kuumiin lähteisiin, Lake Tekapo hot springseille, joista voi ihailla auringonlaskua samalla kun lihakset vetreytyy. Tulijoille tiedoksi, tänne saa bookme.co.nz -saitilta puoleen hintaan lippuja, joten 22 NZ dollarin sijan sisäänpääsy maksaakin vain 11 NZD. Samalta saitilta saa myös muihin paikkoihin ja retkille alennuksia.

Ennen lisää Uutta-Seelantia tulee vielä muutamia postauksia Melbournesta ja sen ympäristöstä. Stay tuned for NZ & OZ!

Toistaiseksi tämä Uusi-Seelanti vaikuttaa oikein hyvältä!