sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Ronda jättää sinut haukkomaan henkeä - ja kaipaamaan lisää


Kiitos keltit, siitä että teitte Rondan, vaikka siitä onkin jo reippaasti yli 2000 vuotta. En nimittäin usein jaksa enää innostua näin paljoa mistään paikasta kuin tästä.






Täytyy myöntää, että Aurinkorannikko on ollut minulle lähinnä yhtä nykäsmattia ja kaljakuppilaa mielikuvissa. Siksi en ole edes tajunnut, että täällä Malagan itsenäisessä maakunnassa on sellaisiakin paikkoja kuten järkyttävän upea vuoristokylä Ronda. Se jättää haukkomaan henkeä.


Ystäväperheemme Cocoa etsimässä -bloggajien Arnan ja Arton ja kahden vauvan kanssa suuntasin Mustan Pantterin nokan kohti tätä kylää. Reilu tunnin myöhässä päivän aikatauluista, mutta kukapa noita laskee. Ensin reilu 30 minuuttia moottoritietä Fuengirolasta ja sitten todella serpenttiinistä vuoristotietä noin 45 minuuttia kului mukavasti jopa näin kuskinakin vähän vatsahappoja pidätellen. Toinen vauvoista ilmoitti todella kuuluvalla äänellä, ettei tämä reitti ole mitenkään kosher. Onneksi toinen ei siitä välittänyt ja nukkui.






Ilman juurikaan ennakkovalmistautumista, olemme laittaneet Mapsin ohjaamaan meidät "näköalapaikalle". Jännähköstä liikenneympyrästä pujahdamme Pantterilla melkein huomaamattomaan poistumiskohtaan, josta tie muuttuu nopeasti todella mukulakiviseksi, ja yhtä nopeasti se alkaakin yllättäen menemään jyrkästi alaspäin, serpenttiinimäisesti mutkitellen. Kaikki autossa lähinnä toivoo, ettei ketään tule vastaan, sillä kummallakaan autolla ei olisi väistämistilaa, ja epäilen ihan pelkästään Mustan Pantterin kykyä tuoda meitä edes tätä tietä ylös takaisin oikein päinkään, saati peruuttaen.

Pohja ei kovinkaan pahasti onneksi kolahtele kovin huonokuntoiseen ja muhkuraiseen tiehen, ja saavummekin määränpäähän helpotuksesta huokaisten. Kai me jotenkin selvitään poiskin.

Käy ilmi, että näköalapaikka ei ole varsinaisessa Rondan kylässä, vaan sen alapuolella. Ja että tämä pieni lisäkierros on ihan vaivansa arvoinen.

Ihailemme Rondan kuuluisaa siltaa alapuolelta, ja näkymät ovat jo tässä vaiheessa huikeat, myös muuten kuin sillan osalta. Myöhemmin käy ilmi, että täältä lähtee myös patikkareitti suoraan tuolle sillalle.







Saamme kuin saammekin Mustan Pantterin käännettyä ja ohjattua takaisin päätielle, ja siitä isoolle kirkoolle ylös Rondan kylään. Parkkihallista nousemme pienellä onnenkantamoisella suoraan Santa Maria del Mayorin kirkolle joka on Parcentin herttuattaren aukiolla. Nälkäkiukku meinaa yllättää, joten katsomme parhaaksi parkkeerata lähimpään bodegaan ja ottaa olutta ja sangriaa 3-ruokalajin menu del dian kanssa. Ihan pelipaikoillakin se köyhentää meitä kympin verran juomineen. Onnistuu myös gluteenittomana.





Ronda on ollut paitsi yksi parhaiten puolustautuneita paikkoja kautta historian, osittain kiitos maantieteellisen lokaationsa, myös inspiraation lähde taiteilijoille. Giorgio Armani, Orson Welles eikä vähiten Ernest Hemingway (For Whom The Bells Toll), ovat kaikki käyttäneet kaupunkia muusanaan. Sotilaallisten puolustusedesottamusten takia se on myös erittäin hyvin säilynyt.

Erityisesti haluan kertoa vinkkinä, että Disneyn animaatio Ferdinand sijoittuu Rondan kaupunkiin. Se on pakko katsoa, ennen kuin tuon Bellan tänne, tuumaan itsekseni. Lapset nimittäin rakastavat samoilla kaupungeissa, jossa on jotain ennaltaan tuttua, ja he voivat metsästää leffan eri paikkoja. Se on vähän hauskaa kyllä vanhemmillekin.

Kun nälkäkiukku on selätetty, lähdemme kiertämään näköalareittiä. Se ei ole kovinkaan pitkä, mutta se on herra-isä-miten-järkyttävän-hieno! Ei meillä ollut mitään käsitystä siitä, että Ronda on tällainen.

Siis tällainen.











Kävelemme korkealla rotkon reunaa menevää, hyvin aidattua reittiä, pysähtelemme ottamaan kuvia ja vaan fiilistelemään. Alempana menee näemmä jonkinlainen patikkapolkukin, jonka alku on siellä vaikeasti saavutettavalla näköalapaikalla, huomaamme. Pienten vauvojen tai lasten kanssa ei näytä sille polulle olevan juurikaan asiaa.


Valitsemme vielä Rondan varmasti kalleimman, mutta myös hienoimman hotellin kahvilan, suoraan rotkon reunalla kruunataksemme iltapäivän. Hinnat ovat Suomeen nähden hyvinkin maltilliset.

Tarjoilija kertoo, että ainoa makea vaihtoehto gluteenittomana on suklaa, joten tilaan sitä. Saan täyden kupin sulatettua suklaata. Ajattelin tilatessani saavani jotain vähän muuta, mutta mennään nyt näillä!









Mitä enemmän näemme maisemia ja huomaamme paikkoja, sitä enemmän tulee tunne, että kun tammi-helmikuun vaihteessa olemme koko perheen voimin tulossa tänne, jäämme hotelliin vähintään yhdeksi yöksi. Aivan ehdottomasti. Rondassa riittää fiilistelyä vaikka viikoksi.


Myöhemmin saan vielä vinkkejä erinomaisista viinitiloista Rondan ympäristössä. Kyllä tämä taitaa olla pakostakin parin, kolmen päivän keikka.

Tällä kertaa ehdimme kuitenkin viettämään aikatauluhaasteiden takia Rondassa vain 4-5 tuntia, ennen kuin lähdemme takaisin pitkin serpentiinitietä. Se sattuu olemaan juuri auringonlaskun aika.

Andalusian vuoristomaisemat hemmottelevat meitä vielä viimeisillä auringonsäteilläkin.




Näin fiiliksissä en ole ollut pitkään, pitkään, piiiiitkäääääään aikaan yhtään mistään.

Miksei näistä puhuta, samaan hengenvetoon kun puhutaan Fuengirolasta ja Malagasta? Samalla kun yritän hengittää taas normaalisti, ja pitää kielen keskellä suuta pimeällä serpentiinitiellä huolimatta paikallisten tööttäilyistä koska epäilemättä ajan heidän mielestään sitä varmasti turhan hitaasti, laulan käänteisillä sanoilla mielessäni JVG:n ja Gasellien biisiä;

Mitä mä himas, viihdyn hiton hyvin Malagas.





PS. Kiitos brittisotilaiden ja heidän maailmanvalloitushimon, Rondaan pääsee Malagasta ja Algecirasista ja Cordobasta myös junalla. Ja Madridista, mutta siitä ei käy kiittäminen brittejä.

Ja lue myös Samppanjaa muovimukista -matkabloggaajakollegani Annen juttu Rondasta täältä!




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?