torstai 21. maaliskuuta 2019

Ihmisen koko potentiaali tulee esiin Aurinkorannikolla - ja lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia


Tarkoitus oli että Riika Nick Artin Riika pitää Bellalle session abstraktista taiteesta ja hieman akryylimaalauksesta ja tekniikoista meillä kotona. Ja pitikin. Ihan superhauskan opetuksen, josta tyttö tykkäsi ihan hulluna.





Riika on yksi sitä samaa naisporukkaa, joka meillä on muodostunut tänä talvena tänne Fugeen. Teemme vaikka ja mitä hauskaa yhdessä. Jossain vaiheessa Riika alkoi postaamaan instagramiinsa kuvia tekemistään tauluista. Vau mitä värinkäyttöä!, ajattelin katsellessani teoksia. Onpa hienoa. Olisipa hauskaa kokeilla. Ja Bella varmaan tykkäisi ihan kamalasti maalata.


Sitten tuli Riika meille, levitti romppeensa meidän terassille, ja alkoi näyttämään Bellalle, miten taidetta tehdään. Seurasin sivusilmällä, sillä vauveli oli tietysti hoteissani. Kun lähdimme hankkimaan ihan kivenheiton päässä olevasta kaupasta maalaustarvikkeita Bellalle, nappasin mukaan muutaman värin itselleni ja pari ylimääräistä kangasta.






Eikai siitä haittaakaan olisi, ja rahaa tähän kokeiluun ei osaltani mene kuin parikymmentä euroa ehkä, tuumin.

Olen aina ajatellut, etten osaa piirtää. Enkä osaakaan, jos pitää realistisesti vaikka piirtää joku hahmo tai malli. Hyvät naurut tulisi, kun vaikka yrittäisin piirtää perhepotretin. Mutta olen mielestäni aina ollut aika hyvä värien kanssa. Tai siis, en silleen räiskyvästi, mutta kuitenkin yhdistelemään.

Ja aina välillä pidän itseäni ehkä vähän luovanakin.






Olen tykästynyt levittämään vahakankaan meidän terassille sillä välin kun kuopus nukkuu päiväunia, isken luurit korvaan, ja kuuntelen äänikirjaa (tähän mennessä Risto Siilasmaata ja heti perään kevyesti Aki Hintsaa), ja sitten annan vaan mielen viedä. En ole vielä erityisen paneutunut erilaisiin tekniikoihin, mutta huomaan jo tarkkailevani ympäristöä ihan eri tavalla; kukkia, perhosia, maisemia, ihmisiä, vaatteita, ja päässä on ehkä noin tuhat erilaista taulua jo maalattu valmiiksi.

Olkkarin nurkassa odottaa kaksitoista tyhjää kangasta sitä, että ehdin maalata niihinkin vielä päässäni soljuvia visioita kaikesta, mitä olen ympäristöstä imenyt.






Kun aina välillä ajattelee että "emmää, en kuitenkaan osaa", tämä on taas mainio esimerkki siitä, että aina kannattaa vaan tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä. Turhaan olen tätäkin jahkaillut ehkä vuosikymmeniä. Olisinpa antanut mennä vaan jo 25 vuotta sitten.

Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja ehkä se vaan vaati tämän Aurinkorannikon valon, värit ja lämmön, että se sai kaiken tämän ulos minusta. Voisin nimittäin melkein lyödä vetoa siitä, etten Suomen harmaassa talvessa olisi koskaan keksinyt aloittaa moista.





Tai sitten se on se, että aivot ovat päässeet lepäämään ihan eri tavoin ja niinkun Hintsa kirjassaan puhuu; kokonaisvaltainen hyvinvointi on lisääntynyt niin huomattavasti, että ihmisestä vapautuu sen koko potentiaali käyttöönsä. En edes lähde siihen mitä kaikkea urheilua ja liikuntaa täällä tulee harrastettua.

Kiitos tämän uuden harrastuksen, onnellisuus lisääntyi sekin taas piirun verran. Tämä taitaa olla vain sellainen hyvän kierre.








PS. Kiitos Riika inspiraatiosta! Ja Riika muuten järkkää erilaisia kursseja nyt Aurinkorannikolla, ja varmaankin Suomessa ollessa jossain Helsingin suunnilla, jos moinen kiinnostaa. Katso lisää hänen fb-sivuiltaan!






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Granadan nappiin osunut hotellivalinta - Sercotel Gran Hotel Luna


Minulla on harmillisesti todella vähän kuvia tästä hotellista, sillä en ollut alkujaan ajatellut kertoa siitä lainkaan. Kirjoittelin eilen Granadasta, ja siitä, miten vaikea sieltä oli löytää taikaa, mutta kun sen kerran löysimme, se olikin aivan huikea. Ihana. Sellainen, että odotan, koska pääsen sinne takaisin.

Meidän Granadan visiitistä teki erityisen hyvän hotellivalinta. Vaikka kuvamateriaali ei ole paras mahdollinen, saattaa olla ihan hyödyllistä jakaa erinomainen hotellikokemus, päättelin silti.

Sercotel Gran Hotel Luna de Granada on oman luokituksensa mukaan neljän tähden hotelli. Ja sen puitteet ovatkin aivan erinomaiset.





Hotelli sijaitsee El Corte Inglesin vieressä, keskustan ulkopuolella, mutta silti vain noin 15 minuutin kävelymatkan päässä sieltä, ja myös  apostolikyytimatkan päässä Alhambrasta. Autolle löytyy vartioitu parkkihalli niille, jotka sellaisella liikkuvat.


Hotellin ulkokuori on ehkä vähän bunkkerimainen, ja siinä on kaksi osaa; uusi ja vanha. Koko hotelli on remontoitu kauttaaltaan, jos ei ihan äsken, niin varmaankin noin viiden vuoden sisään.





Olemme liikkeellä joululomalla, eli korkeasesongin aikaan. Saamme huoneen, jossa on parisänky, ja nukkumatila eroteltu pienellä, ei-umpinaisella seinällä kohtuullisen isosta oleskelutilasta, jonka sohvan saa levitettyä kaksipaikkaiseksi lisävuoteeksi. Meille on myös tuotu vauvan sänky vielä erikseen. Huoneeseen mahtuu nukkumaan koko meidän perhe, ja hyvin jää tilaa meidän aika isoille vaunuille ja silti myös lasten leikeille.

Seinässä kiinni oleva telkkari kääntyy riippuen kummalta puolelta sitä haluaakaan katsoa.

Kylppäri on ihan kohtuullisen tilava, se on siisti ja siellä on myös kylpyamme. E-rit-täin suuri bonus kun matkassa on mukana vauveliinos.

Ja vaikka meillä on näkymät sekä vuorille, että moottoritielle, äänet eivät kantaudu sisään. Äänieristyksestä on huolehdittu erittäin hyvin.

Hintaa huoneella on sesonkiaikaan n. 120 euroa / yö. Halvimmillaan huoneen näyttää saavan reilu 60 € / yö.



Hotelli on iso, ja erityisen hyvän siitä tekee sen fasiliteetit ja palvelut. Huonepalvelu pelaa, ellei läpi yön, ainakin myöhään ja ruokalista on varsin sopiva sekä tarjonnaltaan, että hinnoiltaan. Käymme niin usein kuitenkin keskustassa, ettemme ehdi käyttää sitä lainkaan, vaikka heti tullessamme kuolaamme tarjontaa.

Hotellilla on oma padel-kenttä, siellä on myös (ainakin aamuisin) tyhjä sali, jossa onnistuu perustreeni ja juoksumatolla juoksu. Erillisestä maksusta löytyy myös sauna ja spa, ja käymme molemmat hierotuttamassa Sierra Nevadan laskettelusta kipeytyneitä lihaksia hotellin hoitolassa.

Hoitoja löytyy ihan laidasta laitaan.




Erityisesti lapset rakastavat tietysti lämmitettyä uima-allasta, jolla on tosin tiukat aukioloajat. Sen lisäksi siellä pitää ehdottomasti olla uimahattu päässä. Yksi maksaa muistaakseni noin 3 euroa, ja se vaaditaan kaikilta, paitsi tällaisilta puolikaljuilta, pohjoismaisilta vauvoilta. Ilman uimahattua saat nopeasti ottaa hatkat altaasta. Sellaiset voi myös ostaa huonelaskuun, ja ne kiikutetaan kyllä altaaseen asti tarvittaessa.

Allas on todella suosittu, joten rauhaa siellä ei sesonkiaikana välttämättä saa. Mukavaa siellä on kuitenkin. Kesäaikaan altaan katto ilmeisesti laitetaan kasaan, ja se muuttuu ulkoaltaaksi isompine auringonpalvonta-alueineen. Näppärää!





Ja sitten, kuulkaa tämä: hotellilla on ilmainen lastenvahtipalvelu. Sanon uudestaan: ILMAINEN LASTENVAHTIPALVELU!

Sitä ei mitenkään mainosteta, vaan se pitää vähän ikäänkuin keksiä itse.

Jos nyt oikein muistan, palvelu aukeaa illalla n. 18 tai 19 aikoihin ja lapsen saa jättää sinne, kunhan on ensin täyttänyt pienen tietolappusen. Siitä sitten vaan joko mukavaan aulabaariin mojitolle, tai illallista syömään kahdestaan, jos muksujen iltauniaika sietää olla vähän myöhempi.

Hoidon alaikäraja taisi olla kaksi, mutta koska alkuilta oli niin hiljainen, myös meidän vuosikas sai sinne jäädä isosiskonsa kanssa.






Koirootkin ovat hotelliin tervetulleita, kunhan asiasta ilmoittaa etukäteen.


Hotellissa oli jotenkin kaikki oikein kohdillaan kun kaipaa hyviä palveluita ja kauniita, mukavia puitteita. Ja lastenhoitoa, eli kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Ihan vaan jo pelkästään tämän takia voitaisiin mennä tänne takaisin.





Ja koska tämän postauksen kuvat olivat niin kertakaikkisen huonot, kun mielessä ei ollut alunperin tästä mitään kirjoittaa, katso suoraan hotellin sivuilta tätä kuvasivua - se ei valehtele, voin luvata.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Kouvola + Pariisi + Marokko = Espanjan Granada


Tässä lähtötilanne: olemme olleet vajaan viikon laskettelemassa Sierra Nevadan upeissa mäissä. Meille on hehkutettu Granadaa niin paljon, että olemme päättäneet jäädä hengailemaan sinne muutamaksi päiväksi. Se on kuulemma niin hieno ja ihana ja kaikkea, että se on monen lempipaikka näillä suunnilla. Matkaa Sierra Nevadasta sinne on vain noin puolisen tuntia takaisin Malagan ja Fuengirolan suuntaan.

Ja vastaavasti Granadaan ajaa noin puolitoista tuntia Fugesta.






Odotukset Granadan suhteen ovat todella kovat. Lempipaikaksi leimattu kaupunki niin monen suusta.

Tämän on pakko olla hyvä.


Kirjaudumme ensin hotelliin, jonka olemme kartalta katsoneet sijaitsevan kävelymatkan päässä keskustasta. Hotelli onkin oikein erinomainen, ja olemme enemmän kuin tyytyväisiä hinta-laatusuhteeseen heti ensikättelyssä.


On iltapäivä, ja lähdemme kävelemään kohti keskustaa. Kartta näyttää mihin suunnistaa. Ympäröivä arkkitehtuuri näyttää vähän Kouvolalta, jos tiedätte mitä tarkoitan. Vähän siis samaa henkeä kuin Fuengirolan Los Bolichesissa, sellaisia 70-luvun kolhooseja, ei mitään suurta iloa silmälle. Olen vähän ihmettynyt siitä, että tämä on jonkun lempikaupunki.






Noh, ehkä tämä tästä paranee, ajattelen.

Pikkuhiljaa Kouvola alkaa muuttumaan enemmän Pariisiksi. Arkkitehtuuri on kaunista ja koristeellista. Erityisesti tykkään siitä, että Sierra Nevadan lumihuiput näkyvät välillä kujien taustalla.

On paljon pieniä kujia ja pieniä putiikkeja niiden varrella. On kahviloitakin, ja leipomoja. Sitten on kirkkoja ja aukioita.









Mutta ongelmana minulle on se, etten oikein välitä Pariisista. Ei se ole erityisen vastenmielinen, muttei suuri lempipaikkakaan. Käyn siellä mieluummin kuin otan selkääni, mutta valitsen toisen kohteen jos mahdollista.

Pariisin ongelma on lisäksi se, että siellä on ihan hirveästi muita ihmisiä pakkaantunut näille pienille kujille. Ja kun siihen lisää vielä autot ja melun, se antaa pitkän miinuksen mille tahansa paikalle. Yritän kovasti löytää Granadan kauneutta ja saamaan kiinni siitä tunteesta, josta muut ovat kertoneet, mutten onnistu siinä.

Olo on pettynyt, jopa huijattu.





Palaamme hotellille, kun olemme ensin syöneet päivällisen. Siellä on ihana käydä vähän uimassa ja sitten lekotella vaan huoneessa.

No, jos ei muuta, niin ainakin hotellivalinta meni nappiin, tuumin.






Seuraavana päivänä päätämme antaa uuden mahdollisuuden vielä Granadalle. Lähdemme taas keskustaan. Löydämme aika lailla samat asiat, paitsi myös vähän viihtyisämpiä pikkukujia, joissa on jotain marokkolaista henkeä.

Marokkolaisuus johtunee Alhambran linnasta, joka on kuulemma upea, mutta liput sinne olisi pitänyt varata tosi paljon aikaisemmin. Emme saa niitä, joten toteamme joutuvamme tekemään sen takia vielä joskus uusintareissun tänne. Ei kyllä tällä kokemuksella huvittaisi.










Valitan vähän asiaa instassa, etten oikein saa kiinni tästä kaupungista. Mietin myös, johtuuko se siitä, että olemme nähneet niin paljon kaikkea, ettei monetkaan paikat jaksa säväyttää enää. Onneksi loistava seuraajajoukkoni alkaa ihan voimalla sylkemään vinkkejä meille kaupungista.

Päätämme vielä antaa paikalle mahdollisuuden viimeisenä päivänä.


Kaikki ohjaavat meidät Albayzíniin, ja kun katsomme kartasta, se ei ole kovinkaan kaukana. Päätämme lähteä sinne heti aamusta.

Kävelemme keskustan läpi, ja päädymme jyrkännäköisen mäen juureen. Oikealla suunnalla ollaan, kertoo Google Maps, ja lähdemme vaunuja työntäen ylös. Mäki on tosi jyrkkä, ja reitit pitää valita aika tarkkaan, koska nopeasti huomaamme, että Albayzínissä on paitsi mäkiä, myös paljon portaita.







Aika nopeasti tajuamme myös, että tämä on se paikka, jonka takia kaikki ovat ihastuneet Granadaan. Tässä yhdistyy Espanja ja Marokko, tai ehkä Istanbul, ihanalla tavalla. Pysähdymme kohtuullisen rankan ylämäen jälkeen aukiolle lounastamaan. Ihmisiä on, muttei tungokseksi asti. Ruoka on vallan mainiota (ja gluteenitonta!). Ja taitaa olla juomakin, kröhöm.

Annamme myös erityispisteet ruokalistan kansikuvasta Michele Obaman kera.










Kiertelemme Albayzínissä pienillä kujilla, ihastelemme fiilistä ja päädymme näköalapaikalle ihailemaan sitä kuuluisaa Alhambran linnaakin. Se näyttää niin upealta, että todellakin pitää sen takia tulla uudestaankin tänne. Olen jo aika paljon enemmän innoissani paluusta Granadaan jossain välissä, nyt kun olemme löytäneet Albayzínin.

Albayzínissä on eniten jäljellä merkkejä Granadan emiraattiajoista, joka johtaa takaisin jopa 1200-luvulle. Iberian niemimaalta lähtöisin oleva muslimijohtaja asettui muutaman pienen mutkan jälkeen Granadaan ja samalla Alhambra rakennettiin.












Tunnelma on oikeasti ihan sellainen, kun kuvittelen sen olevan Marokossakin (jonne muuten halajan viimeistään ensi talvena!). Aivan vietävän hurmaavat putiikit reunustavat kujia. Niissä on niin paljon kaikkea sisustustavaraa, peiliä, pöytää, lamppua, mattoa ja lyhtyä, että jos meillä olisi olemassa oma koti, se olisi jo sisustettu uudelleen.









Lisäksi kujilla on teehuoneita, jossa voi nauttia mitä nyt ikinä haluaakaan. Myönnän, olen aina halunnut kokeilla vesipiippua, ja tilaan sellaisenkin kaiken muun lisäksi. Ihan kahdet sauhut riittää minulle. Köh, köh. 

Ehkä ei sitten kuitenkaan minun juttuni.







Pyörimme ja fiilistelemme, ja kiittelemme vaunuvalintaamme ja sen isoja pyöriä portaisessa ja mäkisessä maastossa.

Kiitän paitsi instagramissa, myös mielessäni instaseuraajiani, jotka niin hanakasti vinkkasivat meille tästä paikasta ja Granadasta. Parviälyssä on selkeästi ideaa ja voimaa. Olisin lähtenyt muuten Granadasta, ajatellen, että se on joku Pariisin ja Kouvolan jännähkö risteytys.

Nyt tiedän, että siellä on myös Marokko ja Espanja, ja se onkin sen paras puoli.






Granada on sittenkin aivan ihana. Ja ymmärrän, miksi se on niin monen lempipaikka. Menen sinne vielä uudestaan fiilistelemään, ja ehkä ostamaan ne huonekalut ja sisustustavarat ainakin, Miikan todennäköisestä vastustuksesta huolimatta.

Ihan varmasti päädymme vielä ainakin Alhambraan.



Katso Granadan sijainti ja ajoreitti Fuengirolasta tästä linkistä.


Lue myös bloggaajakollegoiden juttuja Granadasta:

Espanjan Granada on uusi, värikäs lempikaupunkini - Mutkia Matkassa
Tunnelmallinen Granada - Unelmatrippi
Granada, kätketyn kaihon ja surumielisen intohimon kaupunki - Samppanjaa muovimukista
Albaicín - Alhambran ihana vieruskaveri Granadassa - Evagamunda



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?