torstai 28. maaliskuuta 2019

Tiedätkö mikä on Huutokauppakeisareiden Aki ja Heli Palsanmäen suurin unelma, ja miksi he käyvät Fuengirolassa salaa?


Eräässä sähköpostiviestissä käy ilmi, että Huutokauppakeisari on Fuengirolassa. Vautsi, mietin. Olisipa kiva kuulla, mikä heidät on tänne tuonut. Otan yhteyttä Aki Palsanmäkeen ja saamme sovittua treffit rantabulevardille. Helikin on tulossa mukaan.






Nyt täytyy ihan heti kärkeen myöntää, etten ole katsonut Huutokauppakeisaria telkkarista kun sivusilmällä appivanhemmilla. Se ei johdu sarjasta, vaan siitä, ettei meillä juurikaan katsota telkkaria. En katso telkkarista oikeastaan mitään. Lähinnä joskus Netflixiä silloin harvoin kun ehditään. Kiitos keltaisen lehdistön, sekä Aki että Heli Palsanmäen tarinankäänteet ovat kuitenkin edes vähän tuttuja.

Ensimmäisenä kiinnitän huomioni siihen, että tämä pariskunta on todella mukava ja sympaattinen. Heissä ei näy pienintäkään elettä siitä, että minkäänlainen neste olisi noussut päähän julkisuuden myötä. Ja toisaalta, miksi nousisikaan. Treffaamme rannalla ja otamme cokikset rantabulevardin eräässä ravintolassa. Lopulta istumme turisemassa tuntikaupalla siinä pöydän ääressä kaikkea matkailuun ja Espanjaan liittyvästä, työstä ja vaikkapa parisuhteesta.


Mutta ihan ensimmäisenä, Aki ja Heli Palsanmäki, miksi Fuengirola?


- Me olemme täällä töissä, kuvataan Fuengirolassa jaksoja, toteaa Aki heti alkuunsa.

- Ihan alunperin kun tultiin tänne, kuvattiin yksi jakso hyväntekeväisyyttä varten, ja sitten moni suomalainen oli suositellut meille tätä paikkaa. Että tämä on helppo paikka kun on muita suomalaisia, ja varsinkin jos ei osaa paljoa kieliä, niin täällä pärjää suomellakin, komppaa Heli.


Kieliasia pomppaa esiin parin tunnin keskustelun aikana muutenkin aina välillä. Huutokauppakeisari -ohjelmassakin käy ilmi, ettei Palsanmäet ole suuria kielitaitureita. Elekielellä mennään jos ei muuta. Jonkun löytöretken Ruotsiin muistan nähneeni, tulkin avulla siinä taidettiin toimia. Opinnot eivät nuorempana kiinnostaneet, eikä koulunpenkki enää houkuttele.

Aki listaa Fuengirolan hyväksi puoleksi kielen lisäksi sen, että tänne on lyhyt lento, ja että täällä ei talvella kärsi helteitä, vaan sellaisia parinkymmenen kelejä, kuten Suomessa monasti kesäisin. Heli listaa lisäksi vielä turvallisuuden ja suomiyhteisön - heidät kohdataan ystävällisesti ja neuvoja saa aina.

Tunnistan samoja asioita. Arvostan itse suomalaisten läheisyyttä siksi, että jos vaikka jotain käy, ja olen kahden lapsen kanssa kotona kun Miika on työmatkalla, on muita suomalaisia, keneltä saan apuja. Keli on ollut läpi talven aivan ihana.


Jaksaa tehdäkin jotain kun valoa, värejä ja lämpöä riittää.





Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta kun Palsanmäet ovat Fugessa.

- Tämä on varmasti noin kymmenes kerta, sanoo Aki. Mutta emme me täällä rantabulevardilla pyöri, meillä on yleensä auto alla, ja käymme kaikissa mahtavissa lähialueen paikoissa, Sevilla, Ronda, Cadíz, Granada, Estepona ja mitä kaikkea täällä nyt onkaan. Hienoja paikkoja kaikki. Ja yleensä haluamme käydä täällä vähän salassa, että saamme matkustaa rauhassa. Ei me näitä missään huudella, niin saadaan olla omissa oloissa.

Kun kysyn mikä on Fuengirolan lähimaastojen hienoin paikka saan yhdestä suusta vastaukseksi 'Mijas!'. Ja onhan se.

- Mutta meillä on vielä paljon nähtävää lähialueilla ja varmaan ihan Fuengirolassakin, täällä kun on niin paljon kaikkea, miettii Heli.

- Meistä ei olisi tänne rantabaareihin istumaan pitkin päivää, me halutaan nähdä ja tehdä asioita. Kun joskus otetaan kuperkeikkaöljyä, otetaan sitä kunnolla, mutta täällä me halutaan tehdä ihan muuta. Ei tässä aikakaan kuluisi jos pitäisi istua kuppi nenän edessä aamusta iltaan, Aki hymähtää.



Miten ja missä Palsanmäet matkustelee?



Palsanmäet eivät tunnustaudu suuriksi matkailijoiksi. Aurinkorannikko on selvästi ollut heidän ykköskohteensa. Ruotsissa, Norjassa ja Virossakin on tullut vierailtua. Karibianristeily on jäänyt mieluisaksi muistoksi myös:

- Oi se oli ihana, Heli huudahtaa. Mutta en lähtisi enää viikoksi, aikaerostakin toipumiseen meni niin pitkän aikaa. Melkein vähintään pitää kaksi viikkoa olla. Siellä oli merikin niin ihanan väristä, sellaista oikein turkoosia ja lämmintä.

- Suomessa jos matkataan niin Äkäslompolo on se meidän kohde, ja muuten me tullaan tänne Fugeen, Aki kertoo. Kreikassa ollaan kerran käyty, mutta ei tykätty siitä yhtään, ei vaikka saatiin kavereilta suositukset.

- Kreikassa oli kamalan kallista, minusta lomakohteessa pitää olla halvempaa kuin Suomessa, sanoo Heli. Siellä oli myös ollut kuuma kesä, ja maisemallisesti kaikki oli hirmuisen karua ja palanutta. En tykännyt, en vaikka Kreikka oli Akin isän lempikohde.

Lomat ja matkat on kuitenkin Palsanmäille tärkeitä, sillä se on ainoa tapa päästä irti hektisestä työstä. Sähköposteja ja puheluita hoidetaan välillä niiltäkin, mutta ihan eri tavalla, ja vain tärkeimmät. Vaikka matkoille lähdetään irtaantumaan töistä, tavaroita Palsanmäet bongaavat välillä reissuiltaankin.

- Onhan se nyt ihan eri asia kävellä katuja täällä auringossa kun Suomessa räntäsateessa. Ihan erilainen fiilis on täällä käydä kaupoissa ja joskus tuntitolkulla nauttia ulkoilmasta. Eihän kukaan Suomessa lähde marraskuussa kävelemään pimeään ulos, Aki nauraa.


Ei todellakaan lähde ei. Onhan sille syynsä, että istun Akin ja Helin kanssa nimenomaan Aurinkorannikolla ravintolassa.



Lomailu ei myöskään ole aina ollut itsestäänselvyys Palsanmäille.

Ennen huutokauppauraa Aki työskenteli milloin missäkin; metallihommissa, leipurina, haudankaivajanakin, ja Heli puolestaan keittiön puolella. Molemmat kertovat, että se tilanne, missä nyt ollaan ei ole tullut ilmaiseksi. Töitä on tehty ympäripyöreitä päiviä vuosikaudet. Pelkästään huutokauppatoiminnalla ei välttämättä edes leipää saisi pöytään tarpeeksi, nyt kaikki muu TV-uran myötä on avitttanut tilannetta niin, että lomailukin on mahdollista ja talous vakaa.

- Vuosien työn jälkeen tilanne on nyt onneksi se, että pystytään myös lomailemaan, vaikka edelleen tehdään pitkää päivää, toteaa Heli Palsanmäki.

- Ei tämä mikään kutsumusammatti ole koskaan ollut, mutta vuosien myötä tähän on kasvanut. Jollain tapaa se on laskut ja asuntolaina maksettava. Nyt en tosin enää tiedä mitä muuta tekisin, ja nautin tästä. Jokainen päivä on erilainen, Aki Palsanmäki sanoo.


Tinkaamista ja unelmia


Huutokauppakeisareiden, jos keiden, luulisi tietävän kaiken tinkaamisesta eri maissa. Ja tietävätkin. Se ei kuulemma eroa missään mitenkään. Kaikkialla sitä harrastetaan, ja kaikkialla myyjä haluaa mahdollisimman ison rahan, ja ostaja maksaa mahdollisimman vähän.

- Jotkut tosin luulee, että meikäläistä voi retkuttaa, Aki Palsanmäki toteaa hulvattoman lakonisesti.

Eipä taida onnistua se, missään maassa, epäilen.

Entä mikä on Palsanmäkien suurin unelma?

- Jos voisin, laittaisin pankkikortin ja passin takataskuun ja ottaisin Helin kainaloon ja lähtisin kiertämään maailmaa. Kyllä siellä nähtävää riittää, vaikka kenguruita voisi käydä katsomassa. Ja talvet voisin asua myös muualla, esimerkiksi täällä Aurinkorannikolla on oikein hyvä, ehkä tuolla Mijaksen kupeessa. Kesät on Suomessa ihan hyvät,  Aki miettii.


Heli myhäilee sen verran tyytyväisenä että unelma taitaa olla yhteinen.


- Mää en haaveile oikeastaan mistään erityisestä kohteesta, kunhan saisi olla sellaisessa paikassa missä on lämmintä ja aurinkoa, ettei tartte tuolla kylmässä, pimeässä ja rännässä Suomen talvessa olla, hän sanoo.

- Mutta niin kuumaan minä en sitten lähde että on hellettä, vaikka Thaimaahaan, en vaikka maksettaisiin, Aki ehtii heittää heti perään. Enkä minnekään, missä on matelijoita tai käärmeitä tai muita. Nytkin meidän asunnon parvekkeella asuu gekko, en tykkää, en sitten yhtään.


Valotan Akille, että Australiasta, eli kengurumaasta, löytyy sitten ne kaikista myrkyllisimmät matelijat ja otukset. Aki ottaa pienen pohdintatauon kenguruiden katseluun. Istumme ylipäänsä vaihtamassa kokemuksia ja hehkuttamassa Aurinkorannikon hienoutta. Tämä ei taida jäädä viimeiseksi kerraksi Palsanmäille Fugessa.

Eikä muuten meillekään.





PS. Palsanmäet vaikuttavat ihanan rakastuneilta toisiinsa edelleen. Selvästi he nauttivat elämästään ja toisistaan. Tiesitkö muuten, että he ovat tavanneet netissä treffipalstan kautta, ja että Aki oli maksanut 80 euroa tietokoneesta, jotta pääsi tekemään ilmoituksen ja vastailemaan viesteihin. Tietokoneesta hän ei muista tinganneensa.



Voit muuten katsoa haastatteluhetken videoterveiset vielä pariskunnalta meidän facebooksivuilta täältä,  klik!




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Aaseilua ja aasiburritoa - El Refugio del Burrito on kaltoinkohdeltujen aasien turvapaikka


Katumusharjoitukset osa II: kaikki lähti siitä kun kävimme kovin ikävässä paikassa, Torremolinoksen krokotiilipuistossa. Sitä emme suosittele kenellekään. Pyysimme teiltä facebooksivuillamme vaihtoehtoja, minne lahjoittaa vähintään vastaava summa rahaa, kun meni sen pääsylippuihin. Koiratarha-Fideliossa kävimmekin jo. Eräs viikonloppu suuntasin molempien omien tyttöjen, ja vielä kahden elämääni ilmestyneen Fugen bonustytönkin kanssa tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta sijaitsevaan El Refugio del Burritoon, eli kaltoinkohdeltujen aasien turvakotiin.




Espanjassa ei eläimiä erityisesti kunnioiteta ja arvosteta. Ei lainsäädännössä, eikä ihmisten moraallikompasseissa. Eläintensuojelu on usein ihan vaan yksityisten tahojen hyväntekeväisyyttä. Niin tämäkin paikka, joka on perustettu vuonne 1969 brittiläisen eläinlääkäri Elisabeth Svendsenin toimesta.


Aaseja ja muuleja on Espanjassa paljon. Fuengirolasta lähin esimerkki löytyy ihanasta Mijasin kaupungista, jossa turisteille tarjotaan aasikyytejä. Aasit seisovat päivät pitkät köytettynä rivissä, ilman tilaa liikkua. Osa hinkkaa itselleen karvattomia kohtia ollessaan epämukavissa asennoissa tuntitolkulla. Osalle tulee stressistä aiheutuvia oireita, osa vaan voi huonosti. On turisteja, jotka boikotoivoat koko paikkaa nimenomaan näiden aasien takia.

En toisaalta ihmettele. En onneksi ole nähnyt siellä vieraillessa juuri kenenkään käyttävän näitä palveluita.




El Refugio del Burrito käy jatkuvaa vuoropuhelua Mijas Pueblon viranomaisten ja aasitaksia pitävien kanssa siitä, miten tämä saataisiin lopetettua, ja vähintään aasien oloja parannettua.

Mijas ei ole ainoa ongelma, vaan aaseja kohdellaan huonosti kauttaaltaan Espanjassa. Kierrosta vetävä opas näyttää meille kuvia, ja koska matkassa on mukana lapsia, pahimmat jätetään näyttämättä. Nälkiintyneet, hoitamattomat aasit, ihan veitsen terällä elämästään taistelemassa. Kaviot jätetty hoitamatta niin, ettei aasi enää pystynyt kävelemään. Pelkkää nahkaa kylkiluiden päällä. Pala iskee kurkkuun. Miksi näin pitää tehdä?

Tekee pahaa.







Turvakodilla on puhelinnumero, jonne omistajakin voi soittaa ja ilmoittaa, jos ei kykene taloudellisesti pitämään eläimestään huolta. He hakevat sen pois, ja antavat sille kodin. El Refugio del Burritossa onkin noin 300 aasia kaiken kaikkiaan.






Kierrämme ensin eri aitausten ulkopuolella ja saamme kuulla eri aasien taustoja. Tilat on isot, ja niihin näyttää mahtuvan mukavasti. Monet aasit tulevat ihan aidan viereen kerjäämään rapsutuksia. Kierros käydään espanjaksi, saamme osuuden lopuksi aina myös englanniksi.

On Mijasin aaseja ja muuleja, on laihdutuskuurilla olevien aitaus, on niitä, jotka viihtyy vain pienessä porukassa, on King, jonka mielestä kaikki aitauksen viisi sitä isompaa tammaa on sen heiloja. Tilalle on muutama päivä aiemmin syntynyt pieni vauva-aasikin.

Dante-aasilta puuttuu yksi silmä. Sitä ja sen kahta kaveria pidettiin pienessä tilassa ilman ruokaa ja vettä. Aasit tulivat hulluiksi ja näykkivät toisiaan ja tappelivat keskenään. Nyt ne on kaikki samassa aitauksessa sulassa sovussa.






Kierroksen päätteeksi pääseemme Mijaksen aasien aitaukseen. Opas varmistaa, että olemme siellä rauhallisina ja annamme aasien tulla meidän luoksemme. Mukana on useampi lapsikin. Ja sieltä ne tulevat. Erityisesti Caramelo on sellainen, että se tulee ihmisten kylkeen kiehnäämään ja ihan kainaloon vaatimaan halauksia ja rapsutuksia.

Kun sille riittää, se lähtee syömään ja aaseilemaan muiden kanssa. Pitkään näitä saa harjata ja rapsuttaa, ennen kuin kaipaavat omaa rauhaa.












Aaseja pidetään tyhminä eläiminä, mutta syyttä. Ne ovat kyllä itsepäisiä, mutta se johtuu siitä, että kun ne laittaa kantamaan kuormaa, ne valitsevat parhaan tien ja polun mennä automaattisesti. Ne tunnistavat muiden epäonnistuneita polkuja, ja saattavat siksi jättää menemättä, vaikka kuinka piiskaisi. Ne haluavat välttää ongelmia ja vahinkoja.

Ja ne muistavat asioita vuosikymmeniä.








Kierros jatkuisi vielä, mutta ryhmän pienemmät tytöt ovat sitä mieltä, että nyt ei jaksa enää näitä aaseja. Käymme pienen puodin kautta, ja pienimmän mukaan lähtee aasi, jota hän ei päästä halauksestaan irti, ja nukkuu se tiukasti kädessä seuraavat yöt. Isommat valitsevat aasikynää ja -vihkoa.

Olemme tuoneet aaseille porkkanoita ja omppuja, mutta pienten porukka ei jaksa enää mennä syöttämään aaseja, joten jätämme ne henkilökunnalle.




El Refugio del Burrito on tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta, n. 45 minuuttia Malagasta, ja se on auki kesäkaudella tiistaista sunnuntaihin, talvikaudella torstaista sunnuntaihin. Varsinaista sisäänpääsymaksua ei ole, mutta minimissään paikalle pitää tehdä 2 euron lahjoitus per henkilö. Me ostimme 12 € / 6 € maksavan ohjatun kierroksen, jätimme kivan summan puotiin ja toimme vähän herkkujakin. Vielä huhtikuussa olemme naisporukalla menossa tänne aasijoogaan... mutta siitä sitten myöhemmin!

Turvakodista voi myös "adoptoida" aasin kuukausilahjoituksella. Kotiin sitä ei siis tarvitse viedä. Lue lisää El Refugio del Burriton omilta sivuilta tai seuraa heidän englanninkielistä FB-sivuaan.


Myös Isyystesti oli käynyt paikkaa testaamassa, täältä löydät käynnistä videon. Ja tästä linkistä löydät El Refugio del Burriton kartalta Google Mapsista.





Kymmenen minuutin ajomatkan päässä aasien turvakodista on Iberian niemimaan suurin, ja Euroopan toiseksi suurin pinkkien flamingojen yhdyskunta ja luonnonsuojelualue, jonka yhdistää aasien turvakotikäyntiin näpsäkästi. Lue flamingoista lisää täältä!


PS. Nimi muuten tulee siitä, että espanjaksi aasi on 'burro', ja niinpä turvakodin väännös onkin burrito...



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?



tiistai 26. maaliskuuta 2019

Suomen miljoona-Härköset Marbellassa


Siellä niitä piisaa. Luksusjahteja, designerputiikkeja Guccista Dioriin, toinen toistaan korkeampia korkoja ja hymyileviä, ruskettuneita ihmisiä nojailemassa sähkönsinisiin Ferrareihinsa ja kirkkaanpunaisiin Bentelyihinsä. Sitten siellä talsii pari ihan vaan Desigualiin ja Esprit'n vaatteisiin pukeutunutta suomalaista työntelemässä pyörän perään kiinnitettävää Thulen lastenvetokärryä, josta tuttiaan mussuttava vauva iloisna huutelee vastaantuleville 'hola!' sillä välin kun nostelee paitaa ja painaa napaansa.

Eli miljoona-Härköset. Siis me.





Melkein niinkun ne Suomen miljonääriäidit, jotka viettivät luksuselämää juuri täällä Aurinkorannikon Marbellassa. Ja siitä Marbella on tunnettu - hyvin toimeentulevien ihmisten paikkana, jossa rahaa kyllä riittää.

Siitä ei jää epäilystäkään, kun astuu Puerto Banúksen rantabulevardille. Sen kokoisia jahteja lepää satamassa, että todennäköisesti pelkkä veneen käynnistäminen nielaisisi kevyesti toisen perheen aikuisen kuukausipalkan verran bensaa. Hienojahan ne kyllä ovat kaikki.






Ilmapiiri miljonäärien ja muutenkin vaan vähän varakkaampien suosimassa Puerto Banúksessa on seesteinen ja rauhallinen, huolimatta siitä, että on sunnuntai, ja ulkoilijoita on paljon. Toisella puolella on veneet ja satama, kapeahkolla kävely- ja ajotiellä on ravintoloita ja putiikkeja.


Marbellassa on ilmeisesti paljon kauniita puistoja ja aukioita, joilla fiilistellä rantabulevardin lisäksi, mutta olemme tulleet Miikan ja Biancan kanssa keskenään päiväpiipahdukselle tänne, joten panostamme pelkästään Puerto Banúkseen.

Ranta on kyseisenä sunnuntaina tyhjä, koska taivaalta ripottelee välillä muutaman pisaran, ja tuultakin piisaa yli bikinirajan verran. Aallonmurtajaa koristaa paitsi huikaisevat aallot, myös pieni majakka. Mukava pieni kävelypaikka tämä sunnuntaina, ja sen on huomannut moni muukin, erityisesti juoksijat.







Päädymme rantabulevardille ja Jack's smokehouseen, joka näyttää todella mukavalta paikalta, mutta myös siltä, että meidän miljoonan sentin lompakko kestää sen hintatason. Tätä ennen olen toki bongannut itselleni Valentinon ikkunasta kahdentuhannen euron upean cocktailmekon. Se, etten tiedä missä sille olisi käyttöä, on mielestäni ihan toissijainen asia.

Miikan mielestä ei. Itse hän miettii ostaisiko kolmentuhannen euron palmukuvioisen vihreävalkoisen puvun firman kesäjuhliin.




Erinomaiset sunnuntaidrinkkimme Aperol Twist ja Hubba Bubba maksavat noin kympin kappale, ja ovat erinomaiset kun niitä siinä siemailemme ja ihailemme jahteja ja ohikulkevia ihmisiä. Vuohenjuusto- ja maalaissalaatti saapuvat pöytään todella nopeasti, juuri parahiksi kun vanhempi, oikein elämäniloisen näköinen brittileidi on ehtinyt kertoa pariskunnan tavoitteesta viettää suurin osa ajasta täällä jatkossa, ihaillut meidän (ilman rannalla makaamista saatua) rusketusta, ja perheen pienimmän pullaposkia.







Salaatit eivät erinomaisuudestaan, ja paikan rantasijainnista huolimatta köyhdytä meitä reilua kahtakymmentäviittä euroa enempää yhteensäkään. Kurvaamme vielä Häagen-Dazsin jätskikiskan kautta, ja fiilistelemme vähän häämatkamme Las Vegasin osuutta samojen makujen äärellä.

Kävelemme takaisin kohti parkkihallia ja Mustaa Pantteria, ja huomaan kun Miika vilkuilee kadulle parkkeerattua mustaa Ferraria, ja huikkaakin hetken päästä, että tuo on kyllä hienompi, kun se sähkönsininen. Onhan se aika virtaviivainen.





Tällaisessa ympäristössä sitä väistämättä alkaa miettimään, olisiko sitä jotenkin onnellisempi, kun mitä tällä elintasollaan on. Kuinka paljon onnea se toisi lisää, että voisi käynnistää yhden noista luksusjahdeista, ja karauttaa sillä Välimerelle viettämään päivää, ehkä viettää hyvät bileet kavereiden kanssa? Rantaan on tietysti saavuttu sillä Ferrarilla, mustalla hevosella, ei Mustalla Pantterilla.

Toisaalta, on hyvä muistuttaa, että käteen jaetut kortit on ainakin tällä hetkellä ihan hyvät. Ja jos on jo onnellinen, tuleeko siitä onnellisemmaksi, että pyrkii saamaan kaikkea lisää? Ei tähän varmaan ole yhtä oikeaa vastausta kaikille. Se on ainakin varmaa, ettei absoluuttinen köyhyys lisää onnea, ja tekee elämästä pienen tai isommankin taistelun.




En muuten tiedä, onko Marbella tunnetumpi siksi, että siellä on kuvattu Uuno Epsanjassa, vai Suomen miljonääriäidit. No, nyt se on tietysti tunnettu siksi, että me, miljoona-Härköset, olemme käyneet siellä ja kirjoittaneet siitä blogiin. Mitäpä muutamasta telkkariohjelmasta, tai siitä, että foinikialaiset, karthagolaiset ja roomalaisetkin ovat asuttaneet paikkaa ja se on historiallisestikin merkittävä. ;)




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


torstai 21. maaliskuuta 2019

Ihmisen koko potentiaali tulee esiin Aurinkorannikolla - ja lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia


Tarkoitus oli että Riika Nick Artin Riika pitää Bellalle session abstraktista taiteesta ja hieman akryylimaalauksesta ja tekniikoista meillä kotona. Ja pitikin. Ihan superhauskan opetuksen, josta tyttö tykkäsi ihan hulluna.





Riika on yksi sitä samaa naisporukkaa, joka meillä on muodostunut tänä talvena tänne Fugeen. Teemme vaikka ja mitä hauskaa yhdessä. Jossain vaiheessa Riika alkoi postaamaan instagramiinsa kuvia tekemistään tauluista. Vau mitä värinkäyttöä!, ajattelin katsellessani teoksia. Onpa hienoa. Olisipa hauskaa kokeilla. Ja Bella varmaan tykkäisi ihan kamalasti maalata.


Sitten tuli Riika meille, levitti romppeensa meidän terassille, ja alkoi näyttämään Bellalle, miten taidetta tehdään. Seurasin sivusilmällä, sillä vauveli oli tietysti hoteissani. Kun lähdimme hankkimaan ihan kivenheiton päässä olevasta kaupasta maalaustarvikkeita Bellalle, nappasin mukaan muutaman värin itselleni ja pari ylimääräistä kangasta.






Eikai siitä haittaakaan olisi, ja rahaa tähän kokeiluun ei osaltani mene kuin parikymmentä euroa ehkä, tuumin.

Olen aina ajatellut, etten osaa piirtää. Enkä osaakaan, jos pitää realistisesti vaikka piirtää joku hahmo tai malli. Hyvät naurut tulisi, kun vaikka yrittäisin piirtää perhepotretin. Mutta olen mielestäni aina ollut aika hyvä värien kanssa. Tai siis, en silleen räiskyvästi, mutta kuitenkin yhdistelemään.

Ja aina välillä pidän itseäni ehkä vähän luovanakin.






Olen tykästynyt levittämään vahakankaan meidän terassille sillä välin kun kuopus nukkuu päiväunia, isken luurit korvaan, ja kuuntelen äänikirjaa (tähän mennessä Risto Siilasmaata ja heti perään kevyesti Aki Hintsaa), ja sitten annan vaan mielen viedä. En ole vielä erityisen paneutunut erilaisiin tekniikoihin, mutta huomaan jo tarkkailevani ympäristöä ihan eri tavalla; kukkia, perhosia, maisemia, ihmisiä, vaatteita, ja päässä on ehkä noin tuhat erilaista taulua jo maalattu valmiiksi.

Olkkarin nurkassa odottaa kaksitoista tyhjää kangasta sitä, että ehdin maalata niihinkin vielä päässäni soljuvia visioita kaikesta, mitä olen ympäristöstä imenyt.






Kun aina välillä ajattelee että "emmää, en kuitenkaan osaa", tämä on taas mainio esimerkki siitä, että aina kannattaa vaan tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä. Turhaan olen tätäkin jahkaillut ehkä vuosikymmeniä. Olisinpa antanut mennä vaan jo 25 vuotta sitten.

Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja ehkä se vaan vaati tämän Aurinkorannikon valon, värit ja lämmön, että se sai kaiken tämän ulos minusta. Voisin nimittäin melkein lyödä vetoa siitä, etten Suomen harmaassa talvessa olisi koskaan keksinyt aloittaa moista.





Tai sitten se on se, että aivot ovat päässeet lepäämään ihan eri tavoin ja niinkun Hintsa kirjassaan puhuu; kokonaisvaltainen hyvinvointi on lisääntynyt niin huomattavasti, että ihmisestä vapautuu sen koko potentiaali käyttöönsä. En edes lähde siihen mitä kaikkea urheilua ja liikuntaa täällä tulee harrastettua.

Kiitos tämän uuden harrastuksen, onnellisuus lisääntyi sekin taas piirun verran. Tämä taitaa olla vain sellainen hyvän kierre.








PS. Kiitos Riika inspiraatiosta! Ja Riika muuten järkkää erilaisia kursseja nyt Aurinkorannikolla, ja varmaankin Suomessa ollessa jossain Helsingin suunnilla, jos moinen kiinnostaa. Katso lisää hänen fb-sivuiltaan!






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?