torstai 21. maaliskuuta 2019

Ihmisen koko potentiaali tulee esiin Aurinkorannikolla - ja lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia


Tarkoitus oli että Riika Nick Artin Riika pitää Bellalle session abstraktista taiteesta ja hieman akryylimaalauksesta ja tekniikoista meillä kotona. Ja pitikin. Ihan superhauskan opetuksen, josta tyttö tykkäsi ihan hulluna.





Riika on yksi sitä samaa naisporukkaa, joka meillä on muodostunut tänä talvena tänne Fugeen. Teemme vaikka ja mitä hauskaa yhdessä. Jossain vaiheessa Riika alkoi postaamaan instagramiinsa kuvia tekemistään tauluista. Vau mitä värinkäyttöä!, ajattelin katsellessani teoksia. Onpa hienoa. Olisipa hauskaa kokeilla. Ja Bella varmaan tykkäisi ihan kamalasti maalata.


Sitten tuli Riika meille, levitti romppeensa meidän terassille, ja alkoi näyttämään Bellalle, miten taidetta tehdään. Seurasin sivusilmällä, sillä vauveli oli tietysti hoteissani. Kun lähdimme hankkimaan ihan kivenheiton päässä olevasta kaupasta maalaustarvikkeita Bellalle, nappasin mukaan muutaman värin itselleni ja pari ylimääräistä kangasta.






Eikai siitä haittaakaan olisi, ja rahaa tähän kokeiluun ei osaltani mene kuin parikymmentä euroa ehkä, tuumin.

Olen aina ajatellut, etten osaa piirtää. Enkä osaakaan, jos pitää realistisesti vaikka piirtää joku hahmo tai malli. Hyvät naurut tulisi, kun vaikka yrittäisin piirtää perhepotretin. Mutta olen mielestäni aina ollut aika hyvä värien kanssa. Tai siis, en silleen räiskyvästi, mutta kuitenkin yhdistelemään.

Ja aina välillä pidän itseäni ehkä vähän luovanakin.






Olen tykästynyt levittämään vahakankaan meidän terassille sillä välin kun kuopus nukkuu päiväunia, isken luurit korvaan, ja kuuntelen äänikirjaa (tähän mennessä Risto Siilasmaata ja heti perään kevyesti Aki Hintsaa), ja sitten annan vaan mielen viedä. En ole vielä erityisen paneutunut erilaisiin tekniikoihin, mutta huomaan jo tarkkailevani ympäristöä ihan eri tavalla; kukkia, perhosia, maisemia, ihmisiä, vaatteita, ja päässä on ehkä noin tuhat erilaista taulua jo maalattu valmiiksi.

Olkkarin nurkassa odottaa kaksitoista tyhjää kangasta sitä, että ehdin maalata niihinkin vielä päässäni soljuvia visioita kaikesta, mitä olen ympäristöstä imenyt.






Kun aina välillä ajattelee että "emmää, en kuitenkaan osaa", tämä on taas mainio esimerkki siitä, että aina kannattaa vaan tarttua tuumasta toimeen ja kokeilla. Eihän sitä koskaan tiedä. Turhaan olen tätäkin jahkaillut ehkä vuosikymmeniä. Olisinpa antanut mennä vaan jo 25 vuotta sitten.

Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja ehkä se vaan vaati tämän Aurinkorannikon valon, värit ja lämmön, että se sai kaiken tämän ulos minusta. Voisin nimittäin melkein lyödä vetoa siitä, etten Suomen harmaassa talvessa olisi koskaan keksinyt aloittaa moista.





Tai sitten se on se, että aivot ovat päässeet lepäämään ihan eri tavoin ja niinkun Hintsa kirjassaan puhuu; kokonaisvaltainen hyvinvointi on lisääntynyt niin huomattavasti, että ihmisestä vapautuu sen koko potentiaali käyttöönsä. En edes lähde siihen mitä kaikkea urheilua ja liikuntaa täällä tulee harrastettua.

Kiitos tämän uuden harrastuksen, onnellisuus lisääntyi sekin taas piirun verran. Tämä taitaa olla vain sellainen hyvän kierre.








PS. Kiitos Riika inspiraatiosta! Ja Riika muuten järkkää erilaisia kursseja nyt Aurinkorannikolla, ja varmaankin Suomessa ollessa jossain Helsingin suunnilla, jos moinen kiinnostaa. Katso lisää hänen fb-sivuiltaan!






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?