keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Varför Åbo, vi har ju Paris!


"Minä haluan mennä käymään Pariisissa", toteaa 6-vuotias tyttäreni eräs keväinen aamu. Ihmettelen vähän mistä kuusivuotias on voinut saada päähänsä haluavansa Pariisiin. Tai itseasiassa ihmettelen vielä enemmän mistä se edes tietää että on olemassa paikka nimeltä Pariisi. Eikö kuusivuotiaat noin yleisesti ottaen toivo pääsevänsä jonnekin Hoplopiin tai Linnanmäelle, ei suinkaan Pariisiin?



No, ei se Pariisi hassummalta kuulostanut omiin korviinikaan. Mitäpä sitä ei lapsensa takia jnpp.






Sattuu käymään niinkin hyvin että töissä pitää pikaisesti saada kaikki ylityötunnit käytettyä, joten buukkaan neljän päivän päähän lähdön Pariisin itselleni ja Bellalle eräs syyskuinen perjantai Miikan jäädessä kotiin ahkeroimaan perheen naisille käyttörahat. Hetken päästä ystävättäreni soittaa ja kysyy olisinko lähtenyt Turun saaristoon mukaan purjehtimaan. Sorry.

Varför Åbo, vi har ju Paris.




"Minä haluan kotiin"


Saavumme harmaaseen Pariisiin, vaikka sääennusteet ovat luvanneet aurinkoa. Lämmintä sentään on. Junamatkalla lentokentältä ytimeen on jo ensimmäinen croissantti vetäisty huuleen, mutta maisemat eivät ole ehkä juuri sitä parasta mitä Pariisilla on tarjota.

Selviämme latinalaisessa korttelissa olevaan hotelliimme, vaihdamme vatteet ja lähdemme tapaamaan gluteenitonta pariisilaisbloggaaja, jonka kanssa olen sopinut parin viestin jälkeen treffit gluteenittomaan kahvilaan.

Kun palaamme iltapäivästä hotellille päiväunille molemmat väsyneenä aamuviiden heräyksestä, tyttö sanoo että Pariisi onkin ihan tyhmä. "Minä haluan mennä kotiin. Oltaispa me kotona."







Ajattelen että näistä viidestä päivästä tulee pitkät viisi päivää.



Pariisin paremmat puolet


Seuraavana aamuna aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta jopa liian lämpimästi kun lähdemme kesämekoissamme kaupungille. Aamiainen croissanteilla (niitä mahtuu pieneen vatsaan yhdessä päivässä viisi) latinalaiskortteleiden tunnelmallisessa kahvilassa, käynti juustokaupassa ja hengailu Jardin du Luxembourgin hurmaavassa puistossa saa jo aikaan eri fiiliksen.










Päädymme parin mutkan kautta ei-aiotusti Hard Rock Café'hen syömään, jossa saan ilokseni gluteenittoman menun eteeni, ja vielä kirsikkana kakussa JÄTTIkokoisen sundaebrownien gluteenittomana jälkkäriksi. Jaksamme kahdestaan hädin tuskin syödä siitä puolet.


Lähdemme katsomaan auringonlaskua Eiffelille
ja jäämme vielä ihastelemaan sen öisiä valoja.







Kun silitän pientä selkää nukkumaan mennessä hotellilla, tytär toteaa ettei tämä Pariisi nyt sittenkään niin tyhmä ollut. Että on täällä ihan kivaa kuitenkin.

Niin minustakin.


Varför Åbo, vi har ju Paris!


Käymme yhdessä syömässä galetteja ja crepesejä, sekä brunssilla, istumme lämpimässä Pariisin illassa ulkoterassilla, minä siemaillen shamppanjaani, Bella piirtäen uuteen piirrustusvihkoonsa. Visiteeraamme Versailles'n linnan jossa liihottelemme linnanneitoina. Ihmettelemme Pariisia Notre Damen katolta. Tunnemme itsemme pieniksi luonnonhistoriallisessa museossa mammutin ja sinivalaan luurankojen äärellä.













Erityisesti meitä näyttää kiinnostavan epämuodostuneet sikiöt.



Kerron Bellalle linnan karua historiaa, millä ilveellä se on rakennettu, kerron veljeydestä, vapaudesta ja tasa-arvosta, keskustelemme ruoka- ja viinihistoriasta sekä Notre Damen kellonsoittajasta. Yritämme etsiä Rottatouillen ravintolaa, ja saatoimme ehkä löytääkin sen. Kotiin vietäväksi tyttö valitsee pienen soittorasian, jonka sointu tulee aina muistuttamaan minua Versailles'n linnan älyttömän kokoisesta puutarhasta ja Marie Antoinetten kesähuvilasta.








Paluulennolla hän ottaa minua kädestä kiinni kun lentokone lähtee nousukiitoon ennen kuin nukahtaa lennon ajaksi penkkiriville.

"Minä lupasin iskälle että pidän sinun kädestä kiinni ettei sinun tarvitse pelätä. Lentäminen on ihan turvallista, älä huoli."






En ole käynyt Pariisissa yli kymmeneen vuoteen. Se on jotakuinkin samanlainen kuin muistinkin. Paljon pieniä katuja, paljon suuria katuja, museoita, nähtävyyksiä, ravintoloita, pieniä putiikkeja, suurkaupungin fiilistä. Ihmiset ovat ystävällisempiä kuin muistin, tai sitten se johtuu siitä että ensimmäisen päivän jälkeen alan löytämään hieman ruostuneet ranskankielen taitoni taas ja yritän aina parhaani mukaan käyttääkin sitä.


Toistaiseksi en ole vielä koskaan rakastunut Pariisiin täysin. Enkä rakastunut vieläkään. 








Mutta kyllä tänne vielä nähtävää ja koettavaa jäi, ja erityisesti syötävää. En ole vielä varma buukkaanko mielummin junaliput Turkuun vai lennon Pariisiin.


Varför Åbo, vi har ju Paris! Vai oliko se 'varför Paris, vi har ju Åbo'?


torstai 22. syyskuuta 2016

Näin pokaat Lapinmiehen (ja vähän pohjoisen vesiaktiviteetteja)



Olen odottanut että Muoniossa olisi sankoin joukoin poikamiehiä lähes kaikkialla. Heitä näkyy kuitenkin harvakseltaan jopa Harrinivan hotellissa Muonionjoen varrella, joka vaikuttaa olevan ainoa paikka missä on kohtuullinen baari.


Tiedättekö, kun aina kaikkialla puhutaan siitä miten naiset lähtevät Lapista pois opiskelemaan ja sitten töihin, ja ne miehet, ne jäävät sinne Lappiin keskenään. Edes illan suussa hotellin baarissa ei näy noita yksinäisiä jänkhä-jooseppeja.


Enkä minä niitä itselleni tiirailisikaan, mutta yhteiskunnallisena ilmiönä se vähän kiinnostaa.







Levin Hullu Poro tuskin on voinut antaa mitenkään oikeaa kuvaa tästä hommasta. Ne, jotka siellä ovat käyneet, ymmärtävät mitä tarkoitan.



Koskenlaskua Muoniossa Harrinivalla


Muonionjoki virtaa vuolaana kun minulle, sekä bloggaajakollegoilleni Lotalle ja Saanalle puetaan kunnon kurakeliasut, kypärä ja pelastusliivi. Sitten kannamme lautan yhdessä kippari-Kallen kanssa veteen. Kalle on Harrinivan omistajaperhettä, ja vetää muun muassa koskenlaskusafareita perheyrityksen aktiviteeteissa.








Kalle varoittelee meitä Lapinmiehen tyyliin sarkastisesti siitä että 20 % laskijoista on jäänyt sille tielle. Taitaa puhua ihan höpöjä.

Muonionjoella on sekä nivoja että koskia. Meidän ei paljoa tarvitse meloa kun virta vie meitä eteenpäin. Kalle kumilautan takaosassa vähän ohjaa.



Kosket ovat pahimmillaan luokkaa 3, ja Kalle yrittää tasapuolisesti saada meidät kaikki kolme kastumaan kääntämällä veneen aina kun putoamme kuohuun.










Käymme yllättävän isoijen kuohujen pohjassa, välillä taas kuohun korkeimmalla kohdalla. Vettä tulee lauttaan sisään, ja se kuuluu asiaan. Meillä on hauskaa ja adrenaliini virtaa suonissa. Märkinä ja hymy huulilla päädymme viiden kosken jälkeen kodalle, jossa saamme keksiä ja teetä - mukavasti lämmikettä koskikuohujen jälkeen.








Koskiluokituksessa luokituksen 5. saaneista koskista ei lasketa lainkaan. Nelosistakin vain aikuiset, sinne ei lapsilla ole asiaa.


Hinta koskenlaskulle Harrinivalla Muoniossa  per henkilö 40€, lapset 25€. Ei tietoja ikärajoista. Lisätietoja täältä.


Koskenlaskua Rukalla


7 tunnin bussimatkan päässä Muoniosta olen käynyt laskemassa koskea Rukalla Rukasafariksen kyydillä vain pari päivää ennen Muonion ja Harrinivan koskenlaskua. Se on ollut ensimmäinen koskenlaskuni, ja se oli huisin hauskaa!








Muonioon verrattuna lautalla on enemmän porukkaa, ja töitä joutuu meloessa tekemään paljon enemmän, paitsi koskissa, myös muuten. Rukan maisemien Kitkajoessa kosket ovat yhtälailla pahimmillaan 3. luokan koskia. Laskemme yhteensä seitsemästä.


Välillä kuitenkin melotaan jotta päästään eteenpäin ja välillä laitetaan moottorikin surraamaan. Välistä pysähdymme kodalle ottamaan kahvia ja pullaa. Kosket ovat kapeampia, joten niissä pitää ihan toden teolla meloa, että lautta menee oikeasta kohdasta eikä jää kiinni. Enemmän jännitystä pelissä siis.











Koskimelonnoilla on vain muutama päivä väliä. Molemmat ovat todella hauskoja. Erilaisia ja hauskoja. Menisin uudestaan kumpaan tahansa, ja toivottavasti vielä menenkin!


Hinta koskenlaskulle Rukasafariksella Rukalla 45€ per henkilö, lapset alle 12 vuotta -50%. Tämä versio koskenlaskusta soveltuu yli 5-vuotiaille lapsille. Lisätietoja täältä.








Melontaa Torassiepissä



Muonion vesiaktiviteetit eivät rajoitu koskenlaskuun. Torassiepin lomakylässä pääsee suppailemaan, soutamaan ja tietysti melomaan, josta onkin tullut pyöräilyn lisäksi yksi lempiaktiviteeteistani luonnossa.

Otamme alle inkkarikanootit, ja lähdemme kohti Torasieppi -järven toista päätä, josta virtaa joki Torasjärveen.








Lähtiessä ilma on kaunis kuin morsian ja vene lipuu nätisti eteenpäin. Olen aivan myyty Lappiin ja sen maisemiin.







Pysähdymme Harrinivan omalle lepopaikalle, jossa talvisin pysähdytään yöpymään huskyjen ja porojen kanssa safareilla. Kun lähdemme takaisin, vettä alkaa tulla kuin aisaa. Tiedättehän sanonnan no such thing as bad weather, only bad clothing? Ja onneksi meillä on saderomppeet mukana.

Luonto antaa meille melontaretkellä koko kirjonsa.


Hinta 3h kanoottiretkelle 50 €. Ikärajoista ei tietoa. Lisätietoja täältä.







Näin pokaat itsellesi jänkhä-joosepin


Lapin poikamiehiä ei ole näkynyt edelleenkään yhdelläkään aktiviteetilla. Ihmettelen ääneen tätä aamiaisella Torassiepin lomakylän henkilökunnalle luksustelttayön jälkeen ja he nauravat ettei miehiä tietenkään näy missään ihmisten ilmoilla. Ne ovat hoitamassa poroja tai maitaan. Niinpä tietysti.

Sikäli kuulemma Lapin mies on tavoiteltava kohde jos haluaa tulla valmiiseen elämään; miehillä on yleensä valmiiksi talo ja elanto, vain emäntä puuttuu.






Ja kyllä niitä jänkhä-jooseppeja kuulemma on, kunhan tietää miten etsiä. 


Niille sinkkunaisille, jotka haluavat elämään keskelle uskomatonta Suomen luontoa Lappiin, tässä parhaat vinkit Lapin miehen löytämiseen.


1. Tinder


Kyllä! Tinder on kuulemma Lapissakin ihan ykkönen. Koska etäisyydet ovat verrattain pitkät, baareja ja muita sosiaalisia tilaisuuksia on kohtuullisen vähän, Tinderillä pääsee nykyään pitkälle. Lataa siis Tinder puhelimeen, ota lento Lappiin ja siitä sitten pelaamaan elämäsi parisuhdepeliä!



2. Erätupien vieraskirjat


Lähde vaeltamaan, ja vaella itsesi erätuvalle. Jätä tuvan vieraskirjaan tarkat koordinaatit siitä, minne olet menossa, ja painota ettei seura tekisi pahaa. Älä etene liian nopeasti reittiäsi. :)


3. Harrinivan kaikki tapahtumat


Potturock, elotanssit, ja mitä kaikkea näitä nyt on. Silloin kuulemma miehet kaivautuvat esiin metsistä ja mökeistä paikalle. Huonona puolena saattaa olla kuulemma jokseenkin liiallinen humalatila, joka saattaa vaikeuttaa kommunikointia. Mutta sehän on tuttua oikeastaan ihan mistä tahansa päin Suomea. Kaikki Harrinivan tapahtumat löytää täältä.


Lämpimät tsemppitoivotukset niille siskoille, jotka tähän ryhtyvät!


Itse olen onneksi jo onnellisesti naimisissa. :)





Harrinivalla vietin neljä päivää bloggaajavieraana yhdessä kahden muun matkabloggaajan kanssa. Rukalla kävimme vaeltamassa Karhunkierroksen ihan omine nokkinemme, ja testasimme samalla paikallisia aktiviteetteja.