sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sukellus syvyyksiin - valitse sukelluskeskus oikein


English version here.

--

Se oli käänteentekevä sukellus.

Olin hakemassa henkilökohtaista ennätystä syvyyssukelluksessa ja sukeltanut 40 metriin Suomen vapaasukellusmekassa, Asikkalan Kinisselällä. Muistan ajatelleeni ylöspäin räpylöidessä, että onpa aivan helvetin pitkä matka pintaan. Muistan, miten näkökenttä alkoi kapenemaan ja heittelehtimään. Muistan euforisen olon, sekä todella mukavan ja miellyttävän unen.


Taju oli lähtenyt veden alla,
pari metriä pinnan alapuolella. 



Turvasukeltaja oli nostanut minut viimeiset metrit takaisin pintaan. Heräsin takaisin tähän maailmaan kelluessani selälläni tyynellä järven pinnalla, katsellen yläpuolellani avautuvaa kirkasta taivasta. Turvasukeltajani kertoi rauhoittavaan sävyyn vieressä, että ollaan pinnalla ja taas sopii hengittää.

Ymmärsin, että lähestymistapani koko harrastukseen on ollut täysin väärä, ja asia vaati korjaamista.






Paluu paratiisisaarelle


Pari vuotta myöhemmin huomasin olevani toteuttamassa unelmaani ja syventämässä vapaasukellustietämystäni kuukauden verran Freediving Master Program -kurssilla Indonesian trooppisissa vesissä, jonka seurauksena sukeltaisin syvemmälle vapaasukelluksen sielunelämään. Bonuksena saisin kuitattua vapaasukellusapukouluttajan paperit.

Olin saanut Suomessa loistavaa koulutusta, mutta mielessäni eli haave, että jossain vaiheessa pystyisin kunnolla irrottamaan aikaa harrastukselle ja oikeasti elämään ja hengittämään vapaasukellusta. En kuitenkaan pitänyt tätä kovinkaan realistisena - olimmehan juuri palanneet maailmanympärimatkalta, ja opettelimme uudestaan arkea. Työelämän palaset loksahtelivat kuitenkin siihen malliin uusille paikoille, että löysin itseni lähettelemästä mailia vapaasukelluskeskuksiin eri puolille maailmaa.








Voittajaa ei tarvinnut kauaa hakea. Olimme maailmanympärimatkalla rakastuneet syvästi Indonesian Gili Airiin, ja vajaan vuoden aikana vapaasukellustouhu oli noussut siellä aivan uudelle tasolle. Kävin mailinvaihtoa Freedive Flown perustajan Olin kanssa, eikä siinä kauaa sen jälkeen mennyt kun posti jo kiikutti mailiini lentoliput Balille.



Kahden viikon kuluttua
istuin lentokoneessa.



Sukellusfirmoissa on eroja


Olen vuosien saatossa käyttänyt kymmenien sukelluskeskusten palveluita eri puolilla maailmaa, ja muodostanut tämän seurauksena tietynlaisen kriteeristön "sitä oikeaa" sukelluskeskusta valittaessa. Merivoimien Sukeltajakurssilta mukaan tarttuneet opit turvallisuudesta kulkevat mukana kaikkialle, ja vedenalaisessa maailmassa turvallisuus menee kaiken muun edelle.

Etenkin Aasiassa tarjontaa saattaa paikasta riippuen olla todella paljon, ja kaikkialla ei panosteta turvallisuuteen, luonnonsuojeluun ja kestävään kehitykseen aivan yhtä ponnekkaasti kuin voisi toivoa. Parhaiten asiat selviävät kävelemällä paikan päälle ja jututtamalla kouluttajia ja oppaita toimintatavoista, sekä luomalla pienen katsauksen vuokravarusteisiin ja veneeseen.






Vapaasukelluspuolella pätevät vastaavat vinkit, joskin siellä kannattaa suhtautua varauksella firmoihin jotka lupaavat "From zero to hero" -tyyppisiä kokemuksia, ja kehuvat vievänsä sinut syvemmälle kuin olit kuvitellutkaan. Asiansa osaava vapaasukelluskouluttaja pystyy lupaamaan tekevänsä parhaansa, että saa juuri sinun vahvuutesi esiin, ja tuomaan omaan kokemukseensa nojaten arvokkaita vinkkejä ja sparrausta parempiin suorituksiin.

Metreistä ei puhuta mitään, ne ovat täysin sivuseikka.


Going with the (Freedive) Flow


Freedive Flown filosofiasta ja osaamisesta vakuutuin omistajan ja perustajan Olin kanssa puhuessa siihen malliin, että tiesin olevani hyvässä huomassa jo ennen matkalle lähtöä. Tartuin erityisesti näihin seikkoihin:
  • Oli on AIDAn, maailman suurimman vapaasukellusjärjestön koulutusmateriaalien pääkirjoittaja, joten teoriatuntemus on vähintäänkin riittävällä tasolla
  • Sukelluskeskuksella on käytettävissä 25m allas ja uusi vene
  • Paikalla on aina vähintään kaksi kouluttajaa
  • Selkeä listaus asioista, jotka ovat minun vastuullani järjestää ja mitä järjestetään Freedive Flown puolesta
  • Väsymättömät ja ystävälliset vastaukset yksityiskohtaisiinkin kysymyksiin
  • Ei lupauksia turhasta, vaan pieniä paineita myös siihen suuntaan mitä minulta odotetaan
  • Gili Air!









Kyselin kursseja myös muista keskuksista eri maailmankolkista, ja muutamia muita potentiaalisia vaihtoehtoja rajasin pois epämääräisten vastausten, alueen huonojen sääolojen tai heikon turvallisuustilanteen vuoksi.


Turvallinen laji oikein tehtynä


Istuskelen kouluttajani Yoshuan kanssa varjossa, suojassa tropiikin polttavalta keskipäivän auringolta. Sukelluskeskuksen pihaan kiiruhtaa hätääntynyt nainen. Hänen poikaystävänsä on ollut vapaasukeltamassa toisen sukelluskeskuksen asiakkaana, ja menettänyt tajunsa pinnalla sukelluksen jälkeen. Mies vaikuttaisi olevan ok, mutta sukelluskeskuksella ei ollut happimittaria, jolla määritetään veren happitaso ja todetaan potentiaaliset keuhkovauriot. Hänen tyttöystävänsä on juossut ympäri saarta etsimässä mittaria, ja Yosh lähtee hänen mukaansa oman mittarinsa kanssa.

Palattuaan Yosh pyörittelee päätään, ja kertoo miten aloittelija oli viety aivan liian syvälle ilman riittävää lepoa sukellusten välillä.





Sukelluskeskuksissa ja etenkin sukeltajissa todellakin on eroja. Vaikka laji oikein tehtynä onkin turvallinen, niin tajunnan menettämistä ei missään nimessä kannata vähätellä, sillä se on merkki siitä että omia rajoja ei ole kunnioitettu tai tiedostettu, joka puolestaan kertoo joko väärästä asenteesta, kokemuksen puutteesta tai molemmista. Turvallisuusohjeiden noudattamatta jättäminen ja yltiöpäinen riskien ottaminen saattaa olla kohtalokasta.

Freedive Flown kanssa kaikki järjestelyt olivat järjestään turvallisia, ja omia rajoja käytiin kolkuttelemassa vasta kun siihen oltiin valmiita ja erittäin hyvässä valvonnassa.

Jos tästä jotain pitäisi jäädä mieleen, niin olkoon se turvallisuutta vaalivien sukelluskeskusten valinta sekä vapaasukelluksen tärkein sääntö: Älä koskaan sukella yksin.










Kun kadotin tajuntani pinnan alla Suomessa sukeltaessa, hätyyttelin omia ennätyksiä kiukulla. Tein virheen koko ajatusmaailmassa koskien vapaasukellusta. Tärkeintä ei ole syvyysmetrit, vaikka lajiin vihkiytymättömät niitä aina ensimmäisenä kysyvätkin. Lajin harrastajalle tärkeintä pitäisi olla rento fiilis ja turvallinen ympäristö.

Onnekseni olen aina kunnioittanut merta ja kaikki muu, paitsi älytön kilpailuviettini oli tehty oikein - turvallisuustoimet olivat kunnossa ja turvasukeltaja nosti minut pintaan kun omat voimat ehtyivät. Riski omien, henkilökohtaisten virheiden koitumisesta kohtalokkaaksi minimoidaan kun koulutus ja korvien väli on kunnossa sekä sukelluskeskus valittu oikein.




Top 5 -vinkit sukelluskeskuksen onnistuneeseen valintaan
  1. Varmista, että sukelluskeskuksen henkilöstö on asiansa osaavaa, tuntee kohteet ja kunnioittaa luontoa
  2. Tarkista, että varusteet ovat ajan tasalla ja huollettuja - ne ovat ulkoisesti hyväkuntoiset eivätkä jo parhaat päivänsä nähneitä, eikä niistä testatessa esim. kuulu ylimääräisiä ääniä.
  3. Tarkasta muutamalla kysymyksellä, että heidän filosofiansa istuu yksiin omasi kanssa.
  4. Kysy, mitä voit odottaa sukelluksilta.
  5. Kysele fiiliksiä keskuksen asiakkailta. Googleta netistä kokemuksia ja kiinnitä huonoissa arvioissa huomio olennaisiin seikkoihin, kuten turvallisuuskämmeihin ja henkilöstön asenteeseen.



Jatkossa kirjoittelen teille kokemuksia itse Master Freediving Program -kurssista, muun muassa yllättävästa kohtaamisesta merikäärmeen kanssa.

Stay tuned!

Diving to the depths - how to pick the right dive shop


That dive was a turning point.

I was pursuing my personal best and dove down to 40 meters in the freediving mecca of Finland, the Kinisselkä in Asikkala. While making my way back to surface I remember thinking that it was one goddamn long way up there. I remember how my field of vision started wobbling and narrowing. I remember an euphoric feeling and a calm, pleasant dream.


I had blacked out underwater,
few meters below the surface. 



Safety diver had brought me back to the surface. I woke up back to this reality while floating on my back on  a calm surface of the lake, gazing to the blue sky upon me. My safety diver was talking to me calmly and told we're back to surface and it's ok to breathe again.

I understood that my whole approach to freediving had been wrong and needed to be fixed.






Back to the paradise island


Two years later I was living my dream and deepening my knowledge about freediving. I was doing a four week long Freediving Master Program in the tropical waters of Indonesia. I was about to dive deeper to the philosophy of freediving. Assistant instructor certificate was an added bonus.

I had got excellent training in Finland but somewhere in the back of my mind I had a thought that at some point I'd like to throw myself into the sport and live and breathe freediving. I wasn't expecting that to happen anytime soon, though - after all, we had just returned from our one year long round the world trip and starting to get back to normal life. However, the puzzle pieces of my professional life started falling into place in a way that I found myself sending emails to freediving centers around the world.










It didn't take too long to find the winner. On our round the world trip we had felt in love with Gili Air in Indonesia, and in less than a year since our last visit the freediving business was booming on the island. I was exchanging emails with Oli, the founder and owner of Freedive Flow and before I realized, the mailman had delivered me flight tickets to Bali in my inbox.



Within two weeks
I was sitting in a plane.



There are differences between dive shops


During the last twenty years or so I've been diving with dozens of dive operators around the world. Based on those experiences I've created a set of criteria for picking "the right" ones. Things I've learned about safety as a mine hunting diver in Finnish Navy have followed me everywhere and in my mindset the safety under water is the most important thing.

Especially in Asia there might be heaps of dive operators in small area and unfortunately not all of those concentrate on safety, environmental issues and sustainable development as strongly as one might wish they would. Best way to learn how things are done is by walking to the shop and having a chat with instructors or dive masters about their philosophies and policies and having a look at rental gear and boat.






Those tips apply also to freediving, although you might want to add extra caution when someone advertises "From zero to hero" type of training and promises to take you to depths beyond your wildest dreams. A freediving instructor who knows their game can promise to do their best to get the best out of you and offer you valuable knowledge and tips while mentoring and coaching you towards better results.

There is no need to talk about meters. They are not important.


Going with the (Freedive) Flow


While talking to Oli I was convinced about Freedive Flow's philosophy and knowledge and felt comfortable even before leaving home. I paid extra attention to following points:
  • Oli is the main author of freediving course materials of AIDA, world's biggest freediving organization. In other words, there wouldn't be a shortage of knowledge.
  • The dive center has a 25 meter pool and brand new boat.
  • There are always minimum of two instructors present.
  • I got a clear list of my responsibilities vs. Freedive Flow's responsibilities.
  • The answers to my questions even about the most minor details were always delivered in a professional yet friendly manner.
  • No empty promises but a little pressure on what was expected from my side.
  • Gili Air!









I also asked about courses on other freediving centers around the world but turned them down because of vague answers, bad weather on that specific side of the world or questionable security situation in the area.


A safe sport when done right


I'm sitting in shade hiding from the midday tropical sun with my instructor Yoshua when an alarmed woman runs to dive shop. His boyfriend has been diving with another freediving operator and blacked out after surfacing. He seems fine but the dive shop didn't have an oximeter - a device that measures your oxygen level and can be used on initial diagnosis on lung problems.His girlfriend has been running around the island trying to find an oximeter, and Yosh leaves with hew with one of his own.

After a while Yosh returns, shaking his head. The diver had been taken too deep without proper surface time between the dives.





There are differences between the dive operators and especially between the divers. Even though freediving is a safe sport when done correctly, blacking out is always a sign that something wasn't done properly - either there is a lack of experience or training, or the diver has overestimated his own abilities or failed to listen to himself. Ignoring safety procedures and taking reckless risks can be fatal.

Every procedure with Freedive Flow was carried out following the safety first principle and personal limits were approached only after the diver was thoroughly prepared and under excellent level of supervision.

If there is something to remember from this post, be it selecting the dive operator that takes pride in safety issues and the most important rule for freediving: Always dive with a buddy.









When I blacked out while diving in Finland, I was pushing myself too much while pursuing my personal best. I had an incorrect mindset. Even though the people outside the sport are primarily interested about meters and minutes, they are not important at all. Relaxed feeling and safe environment should always come first.

Luckily I have always respected the ocean and everything except my overly competitive attitude was in place - the safety issues were taken care of and my safety diver brought me back to surface when I ran out of strength. When dive operator is picked carefully and training and mindset are in place the risk of own errors turning into fateful accidents can be minimized.




Top 5 tips for picking the right dive operator
  1. Make sure the personnel's game is up to par and they know the dive sites and respect the environment.
  2. Check that equipment is up to date and well maintained - they don't look worn out and there are no extra sounds while testing them.
  3. Ask some questions to make sure their philosophy matches yours.
  4. Ask what you can expect from the dives.
  5. Ask client's feelings and opinions. Google experiences and pay extra attention to safety issues and personnel's attitude.



In the future I'll write experiences about the Freediving Master Program itself, such as an unexpected encounter with a sea snake.

Stay tuned!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kengurupicnic Sydneyssä



Parhaat kokemukset tulevat matkalla yleensä pyytämättä ja yllättäen. Ja monasti niin, että pääsee paikallisten vieraaksi. Niin tämäkin kengurupicnic, jolle päädyimme jänniä reittejä.






Menkäämme pari askelta taaksepäin.

Uuden-Seelannin Lake Wanakassa yövymme erittäin mukavassa camping parkissa, jossa on jopa suomalainen sauna, löylykauhanaan jäätelökauha. Aamupäivästä laitamme tavaroita kuosiin ja päästämme skidin vapaaksi mellastamaan paikan leikkipuistoon, muutaman kymmenen metrin päähän Kerttu-karavaanaristamme. Pian pitäisi ottaa kevyt lounas ennen liikkeellelähtöä ja lähden hakemaan tyttöä autolle. Lasta ei näy leikkipaikalla. Lähden campingalueen talolle katsomaan menikö tyttö katsomaan esimerkiksi telkkaria. Ei näy, ei kuulu, ja jo alkaa palaamaan mieleen katoamistemppu Indonesian Gili Trawanganilla.

Huhuilen lasta ja yhtäkkiä asuntoautojen keskeltä kuuluu miehen ääni:

"Are you looking for a blonde, little girl, with curly hair? She's here!"


Päädyn kahden brasilialaista alkuperää olevan sydneyläisperheen kanssa siemailemaan teetä, sillä välin kun perheiden kaksi Bellan kanssa samanikäistä tytärtä, Mia ja Sophia, sekä hyvin omatoiminen tyttäreni katsovat toisen perheen asuntoauton sängyssä, niin, Frozenia.


Bella on ilmestynyt jotenkin autoille,
kävellyt muina naisina sisään tyttöjen
kanssa katsomaan leffaa,
ja asettunut taloksi.


Viihdyn niin pitkään, että Miikakin on lähtenyt meitä etsimään ja saapuu paikalle. Jäämme yli tunniksi juttelemaan Vinnien, Robin, Claudian ja Giulian kanssa. Lopuksi vaihdamme yhteystietoja, ja sovimme tapaavamme, kunhan pääsemme Sydneyyn saakka.


Tapaaminen Sydneyssä


Kuinka ollakaan, molemmat perheet asuvat meidän majapaikkamme Manlyn läheisyydessä, ja tapaamme heidät sattumalta Sydneyssä Manlyn ruoka- ja viinifestareilla, missä iloisesti kävellään lasin kanssa kadulla, kaikki sikin sokin, lapset ja aikuiset, ja kaikki viihtyvät. Tekisi mieli kirjoittaa siitä pari hyvin valittua sanaa peilaten Suomen sääntöviidakkoon, joka kaataisi samankaltaiset yritelmät satavarmasti.


Sovimme perheiden kanssa picnicistä
The Basinissä meidän toiseksi
viimeisenä päivänä Sydneyssä.



The Basin


Claudia kaartaa SUVillaan noutamaan meidät sinä lauantaiaamuna, ja ajamme noin 1,5 tuntia kohti The Basinille menevää lauttaa. Ajomatkan kesto riippuu paljon liikenteestä, joka Sydneyssä saattaa olla ihan hullu. The Basin on luonnonpuistoalue, jonne pääsee kuka tahansa puistomaksua vastaan.

Autot jätetään parkkipaikalle satamaan ja astutaan pieneen paattiin, maksetaan muutaman dollarin lippuhinta ja istutaan alas nauttimaan matkasta, joka kestää ehkä 15 minuuttia. Rannassa meitä on ensimmäisenä vastassa pelikaaneja.








Alueella voi paitsi viettää grillikatoksen kupeessa picniciä, myös jäädä telttailemaan tai lähteä patikoimaan. Virallisesti tämä on kansallispuisto - ja säännöt roskaamisen, käytöksen ja yöpymisen suhteen sen mukaan tiukkia, kuten kaikkialla Australiassa. Meillä on reippaasti ruokaa mukana, ja pistämme leirin pystyyn grillin läheisyyteen.













Luonnonvaraisia vallabeita,
noita kengurun pienempiä serkuksia,
on koko nurmikenttä täysi. 



Ne ovat vähän säikkyjä, eikä parane kävellä kohti jos haluaa tehdä tuttavuutta. Useammalla on pieni poikanen, eli joey, pussissaan. Ovat ne silti vähän uteliaita, hivuttautuvat pieni loikka kerrallaan aina vähän lähemmäs, omaa tahtiaan.










Kengurua grillillä



Grillaamme, poksauttelemme skumppia, nautimme ruoasta ja seurasta. Lapset juoksevat keskenään ja käyvät välillä isien kanssa uimassa, vaikka vesi on jo näin Sydneyn syksyssä viileää.















Vallabit tulevat aina lähemmäs kun löytävät maasta ruoan jäämiä, ja viimeistään rypäleillä niihin saa kontaktin. Pienet käpälät nappaavat nopeasti kädestä vihreän rypäleen. Kun ne ovat tottuneet meihin, ne tulevat jopa turhan tuttavallisiksi. Grilliin on unohtunut muutama lihanpala, ja yksi vallabeista hyppää grillin päälle noukkimaan ruoat itselleen. Muutama lähestyy meitä ihan viereen picnicviltille.


Mietin vähän mitä pitäisi tehdä.
Kuten kunnon bloggaaja,
pyydän kuitenkin vain kavereita
ottamaan kuvan, tietenkin.









Istun viltillä Claudian ja Giulian kanssa pitkään auringossa paistatellen, skumppalasi kädessä. Päivä lipuu ohi mukavasti. Olen saanut kuulla miten ja miksi Vinnie, Rob, Giulia ja Claudia ovat päätyneet Sydneyyn asumaan, miten Rob on muun muassa kidnapattu Brasiliassa ja meinannut päästä hengestään, miksi Australia on heistä niin ihana paikka asua ja olla, on vertailtu millaista elämä on Suomessa.

On syöty Robin, ammatiltaan leipurin, superherkullista gluteenitonta suklaakakkua.










Kaikki hyvä loppuu aikanaa. Aurinko alkaa laskemaan, ja on aika lähteä kohti kotia, pakkaamaan rinkkoja ennen lähtöä lentokentälle matkan seuraavaa etappia kohti.


Kun Claudian SUV kaartaa meidän Manlyn asunnon eteen iltapimeällä, vaihdamme iloisilla mielin poskisuudelmia ja halauksia. Toivotamme molemmat perheet lämpimästi tervetulleeksi Suomeen ja lupaamme hostata jos koskaan selviävät sinne, vaikkei meillä kenguruita olekaan tarjota. Paljon muuta hienoa kylläkin.



Tämä kengurupicnic jää
meille muistoksi, yhtenä
parhaimpana päivänä matkasta.










Kenguruihin törmäsimme jo aiemmin matkalla. Niitä voi bongailla Anglesean golfklubilla Great Ocean Roadilla. Katso aiempi postaus täältä.


Suklaakakku á la Rob


Poimi myös talteen Robin jumalaisen hyvän, gluteenittoman suklaakakun resepti tästä. Teimme tästä vastikään puolikkaan, joka riitti kuudelle hengelle enemmän kuin hyvin.

IngredientsMethod

You need a deep tray about 30 cm x 40 cm grease and line with baking paper on the bottom.

840 grs of butter melted
425 grs of dark chocolate
425 grs of milk chocolate
240 grs of Polenta
150 grs of cocoa powder
675 grs of sugar.

17 unit eggs


Whisk your eggs with sugar with electric mixer for about 2 minutes, at the same time melt your butter and add the dark and milk chocolate and stir until well combine. Add the polenta and the cocoa powder into egg mixture , mix to combine and add the chocolate mixture together. Spread onto the tray and cook for about 40 minutes in oven at 160 grades Celsius. The middle can be a bit wobbly.


(toim.huom. Paistoimme kakkua 50 minuuttia, ja olisi voinut olla vielä hitusen pidempäänkin. Kakun voi koristella millä tahansa. Me päädyimme makeisiin mansikoihin.)