maanantai 30. lokakuuta 2017

Pieni luksushotelli Lilla Roberts ei lunastanut lupaustaan


Koska matkustelu siinä merkityksessä miten sanan ymmärrän, on tällä hetkellä useammastakin syystä pannassa, olemme tyytyneet pieniin ja kevyisiin irtiottoihin. Niitä jaksan sentään joten kuten, ja joskus ne parantavat oloakin huomattavasti.

Kävimme aikuisten kahdenkeskisellä minilomalla Helsingin aivan ytimessä sijaitsevassa Lilla Robertsissa. Se kuuluu monen muun pienen ja elegantiksi mainostetun hotellin joukkoon osana Kämp Collection -hotelleita. Yritys on tehnyt hyvää Helsingin hotelleille, sillä nykyään on mistä valita kun kaipaa hieman parempaa majoitusta ketjuhotellien sijan.




Lilla Roberts on luokiteltu myös osaksi Small Luxury Hotels of the World -rankkausta. Hakemuksia tulee kuulemma vuosittain noin 1000, joista vain 5% hyväksytään mukaan.

Minilomallemme olimme varanneet Comfort King -huoneen hotellista (hinta alkaen n. 130 € - n. 300 €). Mitään varsinaista ohjelmaa, tai edes ravintolaa emme olleet samalle päivälle varanneet, sillä kaikki tekeminen on kiinni päivittäisestä voinnistani.


Yleistunnelma on ylellinen, palvelu ystävällistä


Pidän Lilla Robertsin, ja Kämp Groupin -hotelleissa ylipäänsä heidän tapaansa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin. Esimerkiksi Lilla Robertsin logossa käytetty fontti on äärettömän tyylikäs. Se kertoo hotellin tyylistä ihan kaiken tarpeellisen. Voit odottaa art decoa ja tyylikkyyttä, ja sitä saat.

Aulassa selkeästi vain instagramkuvia varten tuotu hevonen odottaa muutenkin tyylillä ja harkiten sisustus tervehtii hotellivierasta. Check-in sujuu moitteita ja nopeasti.





Ajattelen mielessäni että aulabaarin sohvalle olisi mukava tulla ottamaan drinkki tai pari vielä illasta. Vaikkakin alkoholiton, mutta kuitenkin.

Comfort King, ei tunnu erityisen kingiltä


Meidät ohjataan sisäpihan kautta toiseen osaan taloa, pienelle sisäänkäynnille. Hieman sokkeloisen käytävän ja hissin jälkeen löydämme huoneemme. Kun aukaisen sen, hämmästyn sen kokoa. Se on tuskin risteilyaluksen Deluxe-hyttiä suurempi, jos edes sitä.





Hotellin sivujen kuvissa luvataan suuria ikkunoita ja edes jokseenkin tilavaa huonetta, katsokaa vaikka täältä. Meillä on kyllä ikkuna, mutta se on kuin pienen porttikongin sisällä, ja vastapäätä on suoraan toinen huone. Jos emme pidä verhoja kiinni, siitä näkyy suoraan sisälle meidän huoneeseen ja sänkyyn. Valoa ikkunasta ei tule juurikaan, joten keinovalaistus on käytännössä ainoa valonlähde.





Sisustus on kyllä tyylikäs, kuten asiaan kuuluukin. Kylpyhuone on myös kohtuullisen tilava.

Vieressämme on kaksi muutakin huonetta, ja kun näiden huoneiden asukkaat saapuvat, ovenpauke kuuluu läpi kuin ovea ei olisikaan, ja myös ilmastointi on harmillisen kovaääninen.

Krog Roba on ihan ok, mutta jotakin puuttuu


Koska oloni on jokseenkin heikko, päädymme menemään hotellin omaan ravintolaan, Krog Robaan, katsomaan löytyisikö menystä mitään, mitä tekisi mieli niin ettei tarvitse lähteä pidemmälle.

Ruokalista kuulostaa oikein hyvältä, ja interiöörikin on varsin kauniisti sisustettu. Mietitty. Ihailen aina erilaisia värejä, muotoja ja kuoseja yhdisteleviä sisustuksia, sillä itse en ihan siihen kykene.

Annoksiksi meille valikoituu punajuuri-vuohenjuustosalaatti hunajapaahdetuilla pähkinöillä (18 €), sekä Roban burger Hereford -pihvillä (22 €). Palvelu on todella ystävällistä, mitä nyt gluteenittomuus unohtuu tarjoilijalta nopeasti ja joudun erikseen pyytämään gluteenitonta leipää. Muutenkin tulee hieman unohduksia palvelussa.

Ruoka tulee kuitenkin nopeasti.


Maistamme molemmat annoksiamme. Hetken kuluttua toteamme melkein yhteen ääneen että vaikka ne ovat "ihan ok", tuntuu siltä että jotakin mausta puuttuu. Salaatista ehkä jonkinlainen vinaigrette tai kastike, pähkinät eivät maistu erityisen hunajapaahdetulta, ja hampurilainenkin kaipaisi hieman enemmän makua. 

Olemme illalliseen "ihan tyytyväisiä", mutta tuskinpa tänne ruoan takia tulemme uudestaan. Loppuillan köllöttelemmekin pienen huoneen sängyllä lähinnä leffoja katsellen. Keho ei kykene liikkumaan minnekään.



Aamiainen hotellivieraille tarjoillaan samassa ravintolassa.

Se on kohtuullisen runsas ja normiruokailijalle löytyy sitä pientä extraa mitä pieneltä luksushotellilta voikin odottaa. Tyrnishottia, kotijuustoa, simaa, montaa leipälajia.

Gluteenittomalle esitys jäi heikoksi. Gluteenittomasta nurkasta löytyi nimittäin vain kuivahkoja, yksittäispusseihin pakattuja leipiä, puuropusseja, riisikakkuja ja muutamaa keksiä makeaksi. Leipiä ei voi edes paahtaa, sillä paahdin on käytössä normiruokalijoilla ja kontaminaatio pääsee tässä tapauksessa varmasti tapahtumaan.

Jugurtteja ja hedelmiä tarjolla on kohtuullisissa määrin, samoin gluteeniton ruokailija saa nauttia tietysti myös munakkaasta ja pekonista. Pisteet annamme siitä, että pöytään tarjoiltu vihreä tee tuotiin sopivan lämpöisenä, eikä kiehuvana, kuten monessa paikassa valitettavasti on tapana. Vihreästä teestä tulee kitkerää jos sen laittaa liian kuumaan veteen.




Saapuessamme kohtuullisen myöhään aamiaiselle, iso osa lisukkeista näytti myös tyhjää. Jossain vaiheessa buffaa kuitenkin täytettiin vielä.


Ihan kiva, vaan ei uudestaan


Lilla Robertsin ja ylipäänsä Kämp Groupin maine antoi odottaa hotellilta hieman enemmän. Erityisesti postimerkin kokoinen ja pimeähkö huone olivat pettymyksiä. Ravintolaltakin olimme odottaneet hieman enemmän. Odotuksia nostaa myös kuuluminen Small Luxury Hotels of the World -konseptiin. Silloinhan kaiken pitäisi olla lite bättre, eikö?





Palvelu on ystävällistä ja sisustus on kaunista ja mietittyä. Sijainti Lilla Robertsilla on tietysti erittäin hyvä. Jos nämä eväät riittää, ja kenties buukkaa toisen huoneluokan, ehkä vierailukin tuntuu enemmän siltä, mitä brändilupaus antaa odottaa.


torstai 26. lokakuuta 2017

Kamalimmat reissukrapulat top 4


Koska tämä raskausolotila on vähän samanlainen kuin olisin kärsinyt viimeiset kuusi kuukautta kamalasta krapulasta, mieleen tuli muistella niitä iloisia aikoja kun saattoi edellisiltana kumota kurkusta alas jotain muutakin kuin vettä tai mehua ja niin ikään ansaita seuraavan aamun huonon olon. Nythän kärsin vain jatkuvasta huonosta olosta, niin edellispäivänä kuin seuraavanakin, ilman että välissä olisi mitään viinaksiin viittaavaakaan.

Kukapa olisi uskonut että pelkkää krapulaa voi tulla ikävä. Pientä nostalgisointia tiedossa aiheen tiimoilta, joten pahimmat reissukrapulat top 4, olkaa hyvät!

Krapula numero 4. - Sveitsi


Olimme osuneet valituiksi parin ystävän kanssa samalle urheilureissulle Sveitsiin eräänäkin talvena noin parikymppisenä.




Näissä tilaisuuksissa oli tapana viimeisenä iltana varsinaisten suoritusten jälkeen ottaa vähän rennommin. Ilta eteni oikein mukavasti. Itseasiassa niin mukavasti että joskus aamuyöstä etsin pienen ja idyllisen kylän raitilta kadonnutta ystävääni. Hän löytyi aamusta hotellilta oikein hyvässä kunnossa. En tiedä miten kovasti alppikylä raikasi keskellä yötä kun äänekkäästi huutelin ystävättäreni perään.




Tottakai meillä oli aikainen aamulento. Silloin onkin aina paras idea viettää railakasta iltaa.

Paluumatka Helsinkiin ei ollut mitenkään miellyttävä. Jouduimme odottelemaan lentokentällä yhteiskuljetuksen takia tuntitolkulla. Penkit olivat muotoiltuja, ja niiden välissä oli käsinojat, joten lepääminenkään ei oikein ottanut onnistuakseen. Erityisesti ei jakkupuku päällä.

Tuolloin oltiin lapsettomia ja sinkkuja, joten kotiin päästyä sai onneksi keräillä itseään rauhassa.


Krapula numero 3. - Australia, Cairns


Päädyimme maailmanympärimatkalla juhannuksena Australian Cairnsiin. Paikassa elää vahva suomalais-ruotsalais-skandinavialainen yhteisö, jonka jussinviettoon eksyimme.

Mammat ilmoittivat lähtevänsä perinteisesti radalle perheosuuden jälkeen ja sain kutsun mukaan. Miika armollisesti lupasi hoitaa jälkikasvumme, joten päädyin ennalta tuntemattomien, todella mukavien ja menevien pohjoismaalaisten kanssa tutustumaan aussien yöelämään.




Voi pojat, että oli hauskaa, ja kiittelen kyllä hieman itseäni siitä etten ihan kaikkiin shottitarjottimiin koskenut, koska olin jo Sveitsiä huomattavasti vanhempi ja viisaampi.

Hauskaa on, miten puolivahingossa sitä voi tällaisiin tilanteisiin joutua, ja tutustua superhauskoihin tyyppeihin. Täytyy sanoa että ruotsalainen veti kyllä railakkuuspisteet kotiin tässä juhlinnassa, vaikkei suomalaisetkaan varsinaisesti lasiin sylkeneet.




Aamulla huomasin, että puhelimeen oli tarttunut vähintäänkin sekava, mutta hauska video, jota en yksityisyydensuojan nimissä uskalla täällä julkistaa. Huomasin myös, että vaikka vältin useamman shottitarjottimen, en välttänyt niitä yhtään tarpeeksi.

Ymmärtäväisen aviomiehen ansiosta vietimme pizza- & leffa -päivän suomalaisen tyypin väliaikaiskodissamme.



Ilta tuli todella tarpeeseen. Olimme katsoneet tuossa vaiheessa noin 8 kuukautta toistemme naamoja vuoden matkasta. Aina välillä on hyvä vähän nähdä muitakin ihmisiä. Tai katsella vaikka Marvelia, kuten epäilen Miikan tehneen sen jussi-illan, saatuaan lapsen nukkumaan.


Krapula numero 2. - Las Vegas


Olen käynyt kaksi kertaa Las Vegasissa. Ensimmäisellä kerralla olin raskaana, kuten tälläkin hetkellä. Toisella kerralla en.

Päädyimme maailmanympärimatkalla samanaikaisesti Siveltimellä -blogin Sannan, ja ystävättärensä kanssa Vegasiin. Ystävätär oli menossa naimisiin, joten edeltävänä iltana vietimme tietysti polttarit. Koko polttaritarinan voi lukea täältä.




Polttarit olivat huikean hauskat, kuten nyt polttareista Las Vegasissa voi odottaakin. Vaikka muistimme juoda vettä ja syödäkin, ilmeisesti ihan tarpeeksi saimme kulumaan alkoholiakin.

Seuraavana päivänä heräsin kyllä jo 6.32, mutta en päässyt sängystä ja hotellihuoneesta ylös ennen kuin vasta viiden aikaan.

Tästä enemmän tarinaa "Päivä matkabloggaajan kanssa" - postauksessa.



Kaikki oli kuitenkin sen arvoista. Tai en ole ihan varma.


Krapula numero 1. - Buenos Aires, Argentina


Kaikki, mikä alkaa krapulasta, ei välttämättä pääty huonosti.

Legendaarinen Buenos Airesin loma oli alunperin vain minun ja ystävättäreni loma. Miika kuitenkin tunki itsensä mukaan, joskin viikon myöhäisemmällä lennolla, mutta kuitenkin. Emme tässä vaiheessa olleet pari.

Olimme ystävättäreni kanssa bonganneet itsellemme couch surfing -paikan ruotsalaisen Micken luota muutamaksi yöksi. Ajattelimme, että mukavaa saada joku vähän samanhenkinen tyyppi paikalliseksi oppaaksi muutamaksi päiväksi.

Ystävättäreni oli väsynyt ja jäi kämpille, minä lähdin Micken kanssa vähän pelamaan biljardia suosittuun paikkaan. Tarkoitus oli mennä käymään toisen ruotsalaisen synttäribileissä myöhemmin.

Pelatessamme huomasin yhtäkkiä että vaikka sali oli täysin tyhjä, eikä meidän ympärillä ollut käynyt ketään, laukkuni oli kadonnut. Alkoi kuumeinen etsintä. Ei löytynyt laukkua, sinne meni passi sekä käteiset rahat, jotka olin ottanut mukaan. Samoin kamera, missä oli kaikki reissun kuvat. Vain pari on siltä matkalta olemassa tallessa.




Poliisikeikkahan siitä tuli. Otti päähän, ankarasti.

Parin tunnin poliisiselvittelyn jälkeen Micke houkutteli silti lähtemään synttärijuhliin ja lupasi lainata rahaa. Argentiinassa viini ja olut ei mitenkään hirveän kallista lähtökohtaisesti ole.

Potutukseen kaadoimme sitten useammankin juoman, ja taisimme todeta kinkerit tylsäksi ja lähdimme kämpän lähistölle jatkamaan keskenään. Vaikea varmaan arvata että krapulahan siitä tuli.

Pahinta oli kuitenkin se, että ilmanala oli Buenos Airesissa sellainen, että luulin seuraavana päivänä sydämen pysähtyvän. Henki ei meinannut oikein kulkea ja luulin oikeasti että nyt on lähtö käsillä.

Pyörin henkihieverissä ympäri kaupunkia ystävättären kanssa ja päädyimme raviradalle ja siitä joskus illansuussa syömään.

Samalla olimme missanneet että oli Miikan saapumispäivä. Mies istui hotellihuoneen sängyllä meitä odottamassa lievästikin sanottuna tympääntyneenä kun saavuimme sinne takaisin illallisen jälkeen.

Ei saanut mies fanfaareja ja railakasta vastaanottoa, sai krapulaisen tulevan vaimon myöhässä, koska tuolta reissulta palasimme takaisin kotiin parina.





Siispä loppu hyvin, kaikki hyvin.


Reissut ja alkoholinkäyttö


Meillä ei erityisen paljon alkoholilla matkoilla läträtä, yleensä ottaminen on melko sivistynyttä ruoan kanssa ruokajuomaa ja ehkä auringonlaskudrinkit. Viinitilakäynnit on tietysti aivan ihania, mutta niiltäkin pitää yleensä ajaa itse pois.

Menee reissupäivät hukkaan jos niitä krapulassa viettää. Joskus sellaista kuitenkin sattuu.

Juuri nyt tätä ikuisuuskrapulalta tuntuvaa oloa ei voi ilmeisesti mitenkään välttää. Loppuu sitten aikanaan, toivottavasti ainakin ja krapulat hankitaan taas perinteisellä tavalla.

Minkälaisia krapuloita on reissussa tullut koettua? Ja ennen kaikkea, olivatko sen arvoisia? =)

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Ihan(a) kamala raskaus


Ajattelin joskus, että jos toistamiseen raskaudun otan siitä kaiken irti. Ensimmäisellä kerralla kaikki oli vähän jännittävää kun ei tiennyt mistään mitään. Ei raskaudesta saatikka sen jälkeisestä elämästä. Toisella kerralla kaiken piti olla tuttua ja turvallista, tietäisi missä mennään, mitä kroppa tekee, miten se reagoi, mitä kaikkea tapahtuu.




Toisessa raskaudessa jaksaisin kirjoitella blogiin kuulumisia, muutoksia, seurata vatsan seudun kasvua, fiilistellä vauvaa, rakentaa tulevaa. Ehkä jaksaisin ilmoittautua odotusajan mammamalliksi jonnekin raskaushehkuineni, yhdessä iltaisin kuulostella vauvan potkuja, lueskella sille kirjoja ja soittaa musiikkia. Samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla, jaksaisin urheilla ihan viimeisille asti, jos nyt en viikkoa ennen synnytystä kävisi golfkierrosta vetämässä kuten silloin, niin vähintään uintia ja mammajoogaa ryhmässä.




Suunnitelma on mennyt vähän mönkään. Tai itseasiassa aika paljonkin. Pääasiassa olen yrittänyt selviytyä jotenkin hengissä ja jaksaa edes pakolliset asiat. Välillä en vaan jaksa niitäkään.

Yli puolen vuoden ajan pahoivointi on alkanut siitä hetkestä kun silmät ovat auenneet herätessä, ja se on jatkunut siihen asti kun ne painuvat kiinni. Oikeastaan on väärin sanoa näin sillä se ei ole aina loppunut siihenkään, vaan välillä huonovointisuus jatkuu yölläkin. Tuntuu siltä, kuin olisin pahassa krapulassa jatkuvasti, ilman että olen saanut edes nollata edellisiltana huolella. Positiivisena kokemuksena kai ei ainakaan tartte potea morkkista.




Ruoka on maistunut niin huonosti että järkyttävän väsymyksen syyksi paljastuikin anemia. Kovinkaan ihme se ei ole kun mikään ei tunnu menevän alas. Ihmettelin viikkotolkulla miten aamulla ei meinaa sängystä päästä ylös. Ihmekös tuo kun veriarvotkin ovat ihan väkkärällä. Muistan etäisesti tämän saman tunteen varhaisaikuisuudesta, jolloin keliakia jylläsi diagnostisoimattomana elimistössä, joka oli jatkuvassa tulehdustilassa. Onneksi palautuminen oli nopeaa, kun syy selvisi.

Mielialavaihteluja ei tässäkään raskaudessa onneksi ole. Se tästä vielä puuttuisi.




Ryhmäjoogakaan ei onnistu, joten olen ottanut yksityistunteja ja joogannut kotona sen minkä olen jaksanut.

Välillä olen kävellyt kuulaan kirkkaissa syysmaisemissa, yrittänyt piristää itseäni ja mieltä. Muutama päivä sitten kyynelet alkoivat valumaan vuolaana pitkin poskia. Oli hetki, jolloin en tuntenut pahaa oloa ja tunsin puhdasta iloa ja onnea vauvasta. Oli vain minä, kirkkaankeltaiset puut, aurinko kasvoilla ja vatsassa kasvava vauva.





Muutoin kyyneleet ovat valuneet pitkin poskia pikemminkin siksi, että tunnen vain huonoa oloa ja väsymystä, ja se alkaa käymään jo raskaaksi näin pitkän ajan jälkeen. Vauvasta iloitseminen on jäänyt taka-alalle, kun joutuu keskittymään selviytymiseen, vaikka pohjimmiltaan asia on tietysti iloinen - sellainen, mitä olemme toivoneetkin.

Sanotaan, että yhdeksän kuukautta on lyhyt aika elämän mittakaavassa. Pirun pitkältä se kuitenkin tuntuu juuri nyt.




Armollisuus omaa jaksamista ja kehoa kohtaan ei ole kuulunut päällimäisenä sanavarastooni. Jos jotain, tämän myötä olen oppinut erityisesti sitä. Aina ei ole pakko jaksaa ja kyetä kaikkeen. Asiat odottavat, kuin myös ihmeteot. Ja jos ei odota, ei ne kovin tärkeitä sitten olleetkaan.


Juuri nyt ihmeteoksi riittää se että selviytyy tästä yli yhdeksän kuukauden urakasta jotenkin hengissä ja onnistuu luomaan uuden ihmiselämän.