maanantai 22. lokakuuta 2018

Me mietimme koti-irtaimistomme arvoa ja hämmästyimme - näin muutto meni



Nyt näyttää TODELLA pahasti siltä, että me tosissaan olemme tänään, maanantaina, lähdössä ensin lautalla ylittämään Itämerta, ja siitä Saksan läpi ajaen. Vieläkään kukaan ei ole sairastunut tai soittanut meille ettei lähtöä olisi. Tai mitään muutakaan. Mutta jotta tähän on päästy, on pitänyt tehdä ihan kamalan paljon asioita. Esimerkiksi muuttaa.







Selkäpiitä karmii melkeinpä ihan pelkkä ajatus muuttamisesta. Sehän tarkoittaa nimittäin sitä, että joka ikisen laatikon pahimmatkin romuläjät ja paperipinkat joutuu viimeinkin käymään läpi. Lisäksi kaikki sälä pitää saada jonnekin. Sen läpikäyminen se vasta tuskallista onkin.


Lopulta on aina se viimeinen laatikko, jonne joutuu tunkemaan kaiken sen, mille ei edes oikein tiedä mitä tekisi, mutta ei sitä viitsi heittää poiskaan. Meiltä löytyi tästä laatikosta esim. kolme puolitäyttä laatikkoa korvapuikkoja (heitänkö pois ihan validia kamaa?), kolme erilaista kuulakärkikynää, kolme pussia ns. voimaruokaa, jotka sekoittamalla saa ruokaisan smoothien, puhelinlaturi, pieni paperivihko, yksi kattila, hiusnauhoja, pari laskua, jotka vielä pitää hoitaa ja tuikkuja.






Me olemme juuri pakanneet kotimme vihreisiin pahvilaatikoihin ja vieneet ne laatikot varastoon. Pyrin kovasti muistuttamaan muuttoprosessin aikana itselleni, että tämähän on vallan positiivinen juttu, koska ilman tätä, emme olisi lähtemässä kohti uusia seikkailuja. Se on askel lähemmäksi lähtöä. Jotkut meistä oli, kuten kuvista huomaa, huomattavasti innokkaampia tästä.


Meidän tilanne oli vähän erilainen nyt, kuin mitä se oli esimerkiksi maailmaympärimatkalle lähtiessä. Tällä kertaa myimme asunnon, ja se piti todellakin saada ihan kokonaan tyhjäksi. Minne kamat laitettaisiin?

Vai tuikattaisiinko kaikki tuleen, sen jälkeen kun parhaat on lahjoitettu eteenpäin?








Kun aloimme laskemaan jossain vaiheessa, mitä kaiken tavaran hankkiminen uutena maksaisi, pääsimme aika isoon summaan.

Siinä ei edes kymppitonni riittäisi kun hankittaisiin kalusteet, lakanat, pyyhkeet, astiat, lasit, koristetyynyt (!), omat ja lasten vaatteet ja kengät, käsilaukut, lelut ja kaikkea, mitä nyt nelihenkisellä perheellä voi olla. Huolimatta siis siitä, että todennäköisesti meillä on tavaraa keskivertoa vähemmän, kiitos useamman muuton ja tyhjennyksen neljän vuoden sisään. Arvioimme, että vastaavien tavaroiden ostamiseen menisi uutena ainakin 15 000, ellei jopa 20 000.


Sitten on kaksi laatikkoa mikä on täynnä muistoja. Siellä on hiekkaa meidän vihkirannalta Havaijilta, siellä on molempien tyttöjen siunattu kastevesi, siellä on keikkalippuja, rakkauspäivien kortteja, lasten tekemiä isän- ja äitienpäiväkortteja.

Siellä on jopa vanhoja kuitteja joiltain matkoilta. Sellainenkin asia, kuin Las Vegasista Cirque de Soleilin pääsyliput häämatkalta saa aikaan todella hyvän mielen ja nostaa hymyn huulille. Tai entäpä Kentin viimeisen keikan keikkaliput Tele 2 -areenalta joulukuulta 2016. Ei niitä kannata konmarittaa.

Tällaisille muistoille on vaikeaa edes laittaa hintaa.






Päädyimme varastoimaan suurimman osan tavaroista.

Juuri passelisti tähän saumaan meille ilmestyi mahdollisuus tehdä tämän tiimoilta yhteistyö Pelican Self Storagesin kanssa. Tiedätte varmaan sen vihreäksi brändätyn varastopalvelun, joka yleensä sijaitsee varsin hyvillä paikoilla erityisesti kaupunkilaisten mieleen.

Lämpimästi kiitimme tähän mahdollisuuteen kyllä, sillä sijannilla oli meille merkitystä: tulemme käymään Suomessa muutamaankin otteeseen visiitin aikana, ja esimerkiksi talvivaatteet ja lastenvaunut pitää saada meille käyttöön helposti. Ei olisi mukavaa talvipakkasilla noutaa kamoja jostain 30 km päästä Helsingistä. Taksilla.







Meillä itse muutto tapahtui todella jouhevasti. Kamat pakkasimme lähestulkoon kaikki noihin vihreisiin bokseihin.

Sivuhuomiona muuten, että osa laatikoista oli meillä jo neljättä muuttoa hoitamassa, ja olemme ne hommanneet itse jo vuonna 2014. Jostain syystä Pelicanin pahvilaatikot eivät ole muuttolaatikkovertailussa aina mukana, mutta ne ovat meidän kokemuksen mukaan olleet kaikista tukevimmat ja kestävimmät mitä markkinoilla on. Katso vaikka kuvista, ja ylivedetyistä sanoista laatikkojen kyljistä.

Lisäksi, kun kaikki laatikot ovat samaa kokoa, ei irtotavaroiden osalta tarvitse pelata tetristä varastossa laatikoiden osalta, ja tila hyödynnetään mahdollisimman hyvin.






Oletteko muuten koskaan tajunneet, että muuttaminen on vähän ikäänkuin bisneksen pyörittäminen minikoossa?

Itse muuttohan on kuitenkin vain pieni osa isompaa kokonaisuutta. Kaikki alkaa siitä, että on ollut idea ja päätetty tehdä jonkinlainen muutos. On luotu strategia, mietitty mitä tekoja tarvitaan, että päästään tavoitteeseen. On luotu osatavotteita ja aikataulutettu miettimällä mitä pitää tehdä. 

Varsinaisena (muutto)päivänä on todella tärkeää osata roolittaa paikalle saapuvat ihmiset, ja ohjeistaa heidät selkeästi, jotta jokainen tietää mitä tehdään. Lisäksi tulee kannustaa viestimään keskenään kaikista haasteista ja ongelmista, jotta asiat saadaan etenemään jouhevasti. Ja jos kaikki valmistelutyöt on tehty oikein, ja roolitus hoidettu hyvin, kaiken pitäisi sujua kuin rasvattu.

Välillä pitää muistaa hoitaa, palkita ja kiittää tekijöitä, että jaksavat tehdä kaiken loppuun asti, pitää pieniä tykyhetkiä välipalojen ja juoman kera, kuulostella millä fiiliksellä mennään. Ja lopuksi kun tavoitteeseen on päästy, on aika juhlia, eli syödä ja juoda hyvin.

 Lisäksi: ilman hyvin hoidettuja suhteita, voi olla että muuttopäivänä on aika yksinäistä. Onnistuminen muutossa ja liiketoiminnassa on monen asian summa.

Meidän muutto oli hoidettu 2,5 tunnissa 100 m2 kodista siihen 12 m2 varastoon.






Siellä ne kamat nyt sitten on, kaikki varastossa. Ja me lähdössä. Jännittää vieläkin että mitäköhän tästä tulee. Mutta tavaroista ja muistoista ei ainakaan tarvitse huolehtia.

Tässä muuten vielä instastoorin puolella video muuttopäivältä. :)




Vinkkejä muuttoon ja Pelicaninfoa

- Huolehdi siitä, että kaikki tavarat on hyvin pakattuja ja suoraan uloskannettavia. Laita arvokkaat ja helposti särkyvät kuplamuoviin. Pelicanin varastojen yhteydessä olevista myymälöistä saat kaikki tarvittavat tarpeet. Tässä ei kannata säästää, uskokaa sanaan.

- Muista pakata aina kaikki kankaiset vaatteet ja muut tavarat joko vakuumimuovipusseihin tai vähintään jätesäkkeihin ilmatiiviisti. Jos jostain syystä varastoon päätyisi mitä tahansa eliöitä, ne eivät tuhoa sinun kankaitasi.

- Muutto ei välttämättä kuulu minkään vakuutuksen piiriin. Tarkista vakuutusyhtiöstäsi turvasi. Ei ole kuulkaa kivaa, jos kaverille jotain kävisi, etkä sinä pystyisi korvaamaan. Huolehdi lisäksi, että varastoiduilla tavaroillasi on vakuutus kunnossa. Ei nimittäin paljoa naurata, jos ne parinkymmenen tonnin arvoiset kamasi jostain syystä tuhoutuisi, etkä sinä saisi siitä mitään. Varastovakuutuksia voit tiedustella omalta vakuutusyhtiöltäsi tai suoraan Pelicanin toimipisteestä. Me päädyimme helppouden  ja kattavuuden nimissä Pelicanin vakuutukseen 26e/kk, joka perustuu arvioituun tavaroiden varastoarvoon.

- Kun mietit kamojesi varastointia, arvioi, mitkä tavarat ovat oikeasti tärkeitä säilyttää. Kaikkea ei kannata heittää pois, mutta ihan kaikkea ei kannata varastoidakaan. Valitse tämän perusteella itsellesi sopiva varastokoko. Pelicanilta löytyy 0,75m2 -koosta aina 50 m2 -kokoon asti. Varastokokoa voi myös myöhemmin jouhevasti vaihtaa.

- Onko sinulla tarvetta käydä varastolla välillä? Tuolloin sijainnilla on väliä. Vihreitä varastoja löytyy ainakin Vallilasta, Viikistä, Töölöstä, Lauttasaaresta, Herttoniemestä, Hesperianpuistosta, Viikistä, Kilosta ja jatkuvasti kasvavasta verkosta aina uusista paikoista. Varastojen yhteydessä olevat myymälät palvelvat useimmiten 10-18 ja myös viikonloppuisin, mutta varastoihin pääsee 05.00 - 00.00 erillisellä lätkällä ja koodilla.

- Muutossa Pelican tarjoaa ilmaiseksi lainaan peräkärryä. Paikan päältä löytyy nokka- ja tavarakärryjä, jotka helpottaa tyhjennystä ja lastausta.

Lue lisää aukioloajoista, varastokooista, pakkaustarvikkeista ja hinnoista Pelican Self Storagen sivuilta




Tämä blogipostaus on tehty yhteistyössä Pelican Self Storagen kanssa.





Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?







sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Se olis viimeinen ilta Helsingissä tänään


Kukaan ei ole sairaalassa, keneltäkään ei ole murtunut mikään paikka, kaikki ovat hengissä, emme ole saaneet minkäänlaisia soittoja että matka olisi peruttu. Näillä näkymin todellakin olemme siis HUOMENNA LÄHDÖSSÄ! 

Uskaltaako tätä edes sanoa ääneen?





Tämä on aina ihan kummallinen olo. Juna puksuttaa raiteillaan eikä millekään oikeastaan voi enää mitään. Tuntuu lähes surrealistiselta ajatukselta, että huomenna liplattelemme Itämeren laineilla kohti talvea etelän auringon alla.

Muistan tunteen jo vuodelta 2014 ennen maailmanympärimatkaa. Silloinkin majailimme näiden samojen ystävien nurkissa, tosin lapsia oli yksi vähemmän. Vetelimme hirveitä hiilariövereitä, koska edessä oli pitkä matka ilman gluteenitonta mitään. Lisäksi poksauteltiin kaapista shamppanjoita, jotka eivät kuitenkaan missään varastoissa olisi hyvänä säilyneet. Ihan samalla tavalla tuntui kummalliselta ajatus, että kohta olisimme Kathmandussa, kaksi hotelliyötä varattuna. Nythän yhtään hotelliyötä ei ole varattuna, mutta onneksi sentään Finnlinesin paatin hytti Travemündeen. :)





En edes tiedä mitä kaikkea tässä on ollut hoidettavaa ennen kuin ollaan päästy tähän pisteeseen, mutta voin kertoa että ihan järjettömästi isoja ja pieniä asioita, pieniä detaljeja, mutta kaikki niin tärkeitä.


Huomenna pitää vielä ehtiä mm. ostaa juustohöylä mukaan matkaan, kaikki äidinmaitokorvike mikä autoon saadaan mahtumaan ja hoitaa muun muassa yhden lehden kuvauksetkin. Niin, ja iskeä täältä nurkista kaikki omat tavarat rinkkoihin ja sinisiin Ikea-kasseihin.

Olin elätellyt toiveita, että olisimme jaksaneet vielä kerätä kasaan ihmiset lasilliselle skumppaa jonnekin, mutta siihen ei yksinkertaisesti paukut riittäneet. Lähtörutiinina nautimme ihan vaan Helsingistä ja kerrankin yhtenä päivänä jonkinlaisesta kiireettömyydestä.





Tänään vietettiin pitkää aamiaista ystävien kesken, käytiin Allas Sea Poolilla nauttimassa Helsingistä, saunasta ja kelistä ja vähän syömässäkin. Isken vielä yhden gluteenittoman pullan huuleen, makaan hetken aikaa tässä sohvalla katsomassa Tanssii Tähtien kanssa, joka muuten on ensimmäinen kerta kuukausiin kun tällaiseen on aikaa, ja sitten menen nukkumaan.

Koska huomenna, silloin alkaa jälleen yksi seikkailu!



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

lauantai 20. lokakuuta 2018

Unelmien hinnasta ja toteuttamisesta MeNaisissa


Meidän maailmanympärimatkan budjetin avaaminen on kiinnostanut to-del-la paljon aina siitä asti kun se julkaistiin noin 2,5 vuotta sitten. Juttua ovat tehneet tähän asti ainakin Iltasanomat, Iltalehti, Maikkari, Anna, HBL ja liuta muitakin medioita. Raha on selvästi todella kiinnostava aihe kun joku siitä kertoo. 





Minulla ei ole erityisen intohimoista suhdetta rahaan. On kiva jos sitä on, pärjään lopulta myös aika vähälläkin tarpeen vaatiessa. Tottakai raha mahdollistaa paljonkin asioita, kuten esimerkiksi tuon kyseisen maailmanympärimatkan, mutta meillä ei ole mitään tarvetta hankkia aina hienompaa autoa, asuntoa, jatkuvasti vaatteita tai muuta tavaraa. Silloin kun jotain hankitaan, pyritään kylläkin laatuun, tai vähintään hyvään hinta-laatu -suhteeseen.

Uusin MeNaiset kirjoittivat jutun unelmien toteuttamisen hinnasta ja pyysivät minua haastateltavaksi siihen. Olen aina ajatellut, että jos asiasta puhuminen auttaa jota kuta muuta rohkaistumaan toteuttamaan unelmiaan, kerron siitä mieluusti. Tavallaanhan se on jo niin julkinen asia kuin olla ja voi, koska olemme budjetin sentilleen tänne blogiinkin avanneet.





Juttuun oli haastateltu kolme hyvin erilaista unelmaa. Ensimmäinen tarina kertoi Annicasta, joka pienillä tuloillaan halusi viedä tyttärensä Linnanmäelle. Jo se yksistään on ollut hänelle suuri ponnistus. Unelman hinta 99 €.

Toinen tarina kertoi naisesta, joka hankki itselleen hevosen vuosien pähkäilyjen tuloksena. Unelman hinta 6000 € + 600 €/kk.

Sitten olimme me. Unelman hinta 53 181 €.






Juttu oli oikein hyvin kirjoitettu, eikä siinä ollut minkäänlaista negatiivista sävyäkään. Jäin silti miettimään tätä kontekstia itse.

Jutussa nimittäin kerron, että mielestäni tämä unelma, jonka toteutimme, on toteutettavissa jos yksilöllä on asiat perushyvin ja hän on jotakuinkin keskituloinen ihminen. Että kyse on enemmänkin siitä, mitä priorisoi, ja siitä, kuinka paljon epämukavuutta on valmis sietämään. Ja olen sitä mieltä edelleenkin. Kun sen kuitenkin laittaa näiden kahden tarinan yhteyteen, jollekin voi jäädä meidän tarinasta ylimielinen kuva.


On ilmiselvää, että esimerkiksi Annica ei tällä hetkellä pystyisi mitenkään vastaavaa toteuttamaan. Jos pakollisten menojen jälkeen tilille jää 19 euroa, siitä ei tällaisia summia säästetä. Eikä tietenkään säästetty mekään, vaan osa budjetista tuli vuorottelukorvauksista, ja osa asuntomme vuokratuloista. Se raha ei ollut "ylimääräistä", vaan olisi kotona mennyt yhtä lailla elämiseen, maksuihin, laskuihin, ruokaan. Olemme olleet moneen nähden erittäin etuoikeutettuja, että pystyimme unelmamme näin toteuttamaan. Toisille se olisi saattanut tulla ponnistelematta taloudellisestikin.






Lisäksi olin maininnut jutussa, että pitää sietää hieman epämukavuutta. Oikeastaan olisi pitänyt sanoa, että pitää sietää aika paljonkin epämukavuutta.

Se ei nimittäin ole ihan läpihuutojuttu tehdä tällainen asia. Työpaikoillamme kävimme pitkät neuvottelut vuorotteluvapaista. Jossain vaiheessa teimme jo päätöksen, että irtisanoudumme jos niitä ei heru tai muuta vapaata ei saa. Se on tavallaan aika epämukava tunne elää, varsinkin jos työssä ei muuten ole mitään vikaa.

Tiedon etsiminen, asioiden suunnittelu ja sitten kaiken järjestely ei ole mitenkään pieni asia. Moni ihminen käyttää aikaansa mielummin jotenkin ihan muuten, esimerkiksi näkemällä kavereita, tekemällä kivoja ja hauskoja juttuja, tai ihan vaikka nukkumalla. Yöt venyivät välillä todella pitkiksi. Samaan aikaan pyöritimme pikkulapsiarkea ja kahta täysipäiväistä työtä.






Olemme lisäksi eläneet ilman autoa 8 vuotta, vaikka lapsikin on ollut, asuttaneet kohtuullisen pieniä neliöitä, liikkuneet pääasiassa pyörällä, ja esimerkiksi pyrkineet ostamaan mahdollisimman paljon nopeasti pieneksi käyviä lastenvaatteita ja -tarvikkeita kirppareilta.


Samantyyppistä, isompaa venymistä olemme tekemässä nyt. On vauva, on vanhempi lapsi, toisella täysipäiväinen palkkatyö hoidettavana, asunnon tyhjennys ja muutto, kaikkien asioiden järjestely alkaen vakuutuksista, matkoista, reittisuunnitteluista, esikoisen kouluasioista, pankkikorttien uusimisista, eurooppalaisten sairaanhoitokorttien tilaamisista ja tuhannesta pienestä asiasta, jotka vaan pitää hoitaa. Voin kertoa, ettemme paljoa ole ehtineet sohvalla maata telkkaria katsomassa. Siihen päälle vielä tilapäisesti vakavasti sairastunut lapsi, jonka kanssa sairaalassa olo tuntui lähestulkoon lomalta siinä mielessä, ettei sieltä käsin voinut tehdä mitään muuta, kuin huolehtia lapsesta.


Sen lisäksi totesin jutussa, että unelmista kannattaa puhua. Silloin niistä tulee konkreettisia. Kun unelmastaan puhuu, alkaa yhtäkkiä saamaan vastakaikua ihmisiltä, ehkä jopa apuja, ja suuntaamaan tekemisiään kohti sitä asiaa, minkä haluaa. Siinä saattaa mennä vuosi, kymmenen tai vaikka kolmekymmentä. Mutta kyllä se sieltä joskus tulee. Mikään ei kuitenkaan tule ilmaiseksi, ellei ole sattunut osumaan johonkin mukavaan perintösukuun.




Suomessa on lisäksi harmillisen usein epäonnistumisia pelkäävä kulttuuri. Että mitä jos joku asia ei onnistukaan? Joskus se voi olla ihan onnenpotkukin, ja eteen tulee uusia ja parempia tilaisuuksia. Toisekseen, onko se huono, jos joku on uskaltanut jahdata unelmaansa, eikä sitä saanut? Se ihminen on tehnyt enemmän, kuin se, joka koko elämänsä istuu vain miettimässä asiaa ja pelaamassa varman päälle.


Jos joku siis miettii unelmien toteuttamista ja miten siihen pääsee, ihan konkreettisesti neuvoisin seuraavaa:

1. Mieti mitä ihan oikeasti haluat, ja mistä olet valmis luopumaan saavuttaaksesi sen - nykyisestä elämäntyylistäsi, asunnostasi, autosta, ehkä jopa työpaikastasi?

2. Kuinka paljon olet valmis tekemään työtä sen eteen - pystytkö juuri nyt venymään niin paljon kun tarvitsee, ehditkö, jaksatko?

3. Kuinka paljon unelmasi maksaa ja pystytkö järjestelemään taloutesi niin, ettet menetä kaikkea? Laita excel laulamaan, jotta saat summat tarkasti laskettua!

4. Puhu asiasta. Ensin vaikka läheisille, sitten isommin. Joku saattaa haluta jarruttaa sinua, luultavasti saat kuitenkin enemmän kannustusta. Sparraa ihmisten kanssa. Muuta unelmasi konkreettiseksi.

5. Kun olet tehnyt pohjatyösi kunnolla, älä pelkää epäonnistumista, tai sitä miltä koko homma näyttää muiden silmissä. Häpeän pelko liian usein lamaannuttaa ihmiset. Tämä on sinun elämäsi ja sinun unelmasi. Tärkeintä on edes yrittää.


“And you ask "What if I fall?" 

Oh but my darling, what if you fly?” 




Ja tärkein kaikista: älä koskaan lakkaa unelmoimasta. Unelmat vievät sinua eteenpäin.




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista- olethan jo seurannut?

tiistai 16. lokakuuta 2018

Kun fillarikommunisti auton osti - ja lähti sillä Espanjaan


Meillä ei kahdeksaan vuoteen ollut autoa. Syy on ollut osin ideologinen, osin kansallisterveydellinen, osin taloudellinen ja osin käytännöllinen. Sen puuttuminen on mahdollistanut monta asiaa, mutta ollut myös esteenä monelle asialle. Se, mikä on varmaa, on ettei auton ostaminen koskaan ole sijoitus, muuhun kuin toimivampaan arkeen.






Olemme asuneet sen verran hyvien joukkoliikenneyhteyksien päässä, ettei auton tarve ole ollut kuin satunnainen. Tuolloin olemme lainanneet tai vuokranneet auton. Se on tietysti myös tarkoittanut, että asumisesta olemme saaneet maksaa enemmän, jotta yhteydet pelaavat, tai niitä ei edes välttämättä tarvita, koska palvelut on kävelymatkan päässä.

Olemme molemmat myös jonkinasteisia pyöräilyfanaatikkoja. Joskus olen omistanut kolmekin pyörää samaan aikaan, vähän eri tarkoituksiin kaikki. Kyllä, yhden kanssa olen ajanut spandexit jalassa ja kovaa. Toistaiseksi en ole teilannut ketään.

Pyörä on myös yleensä selvästi nopein ja paras tapa liikkua Helsingissä, missä ruuhkat ovat jonkinmoiset, ja lyhyisiin matkoihin saattaa upota yllättävän paljon aikaa. Bella oppi polkemaan pyörällä reilu kolmevuotiaana ilman apupyöriä, ja kulki sen jälkeen omalla fillarilla kantakaupungissa noin kahden kilometrin matkan päiväkotiinsa. Sivuhuomiona, ettei Helsinki todellakaan ole tehty tällaiselle pyöräilijäkombolle, tai pyöräilijöille ylipäänsä.






Mutta auto!

Sen hankinta tulikin ajankohtaiseksi nyt uuden perheenjäsenen myötä. Totesimme, ettemme yksinkertaisesti enää kykene hanskaamaan tarvittavaa tavaramäärää kahden aikuisen voimin.

Kesän lopussa meille saapui käytetty, kuusipaikkainen Hondis, Honda, Hondalainen. Musta Pantteri.






Pohdimme paljon auton hankintaa. Ostaisimmeko uuden, kenties jopa sähköisen, hybridin vai minkä. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että autoa käytetään meillä verrattain niin vähän, ettei siihen kannata laittaa älyttömästi rahaa kiinni.

Lisäksi; vähillä kilometreillä käytetyn auton hankkiminen voi olla ekologisempi teko, kuin uuden, vaikkakin vähäpäästöisemmän hankkiminen. Vanha auto on nimittäin jo olemassa, ja sen valmistukseen kuluva energia on iso, yksittäinen luonnonvaroja kuluttava tapahtuma. Tämä kyseinen auto olisi muuten mennyt romuttamoon vaihdossa. Ja kilometrejä sillä on kuitenkin vasta reilu 150k ajettuna.

Tiede -lehti toteaa kuitenkin ihan aiheellisesti, että vähiten saastuttaa auto, jota ei koskaan hankita, ja aihetta on laajemminkin siinä käsitelty ja Vihreässä langassa käsitellään käytetyn auton ostamista tehdyn tutkimuksen perusteella. Sellaisen ostaminen voi olla tietynlainen ekoteko.






Hondis ei ole ehkä ihan terävimmässä kunnossa enää, mutta ei sen aika vielä ole mitenkään tullut tiensä päähän. Se pitää myös myöntää, että arjesta on tullut helpompaa. Enää ei tarvitse ennakoida autontarvetta ja suunnitella sen mukaan. Ei sille kilometrejä meillä mitenkään älyttömästi kuitenkaan synny, ainakaan vielä. Pyörät ja julkiset kuljettaa meitä pääasiassa edelleen.

Siihen on kuitenkin tulossa muutos.

Tuo Musta Pantteri on nimittäin kiidättämässä meidät Euroopan halki kohti Espanjaa. Se on Hondiksen ensimmäinen ulkomaanmatka, kertoi sen edellinen omistaja.


Eikö Espanjaan olisi vain kannattanut lentää? Kyllä varmasti. Tavallaan.

Yksi syy autoilulle on se, että halusimme meillä olevan käytössä auto Espanjassa. Muutenhan olisi hirmuisen vaikeaa päästä ympäröiviin kohteisiin, niin luontoon kuin kaupunkeihinkin. Paikalla olisi pitänyt löytää ja ostaa joku ritsa, jolla ajella, eikä se tuntunut houkuttelevalta ajatukselta. Käytetty auto Espanjasta. Eh.








Sitten on pyörät, joita emme halunneet laittaa rahtina. Koska kyllä nuo teiden kuninkaat ja kuningattaret ansaitsevat parempaa kuin epävarman rahtikuljetuksen. Kyllä ei voi omalle silmäterälle sellaista tehdä.

Kolmas syy on jonkinasteinen ekologisuus. Yhdistelmä laiva + autoilu on huomattavasti vähemmän saastuttava kuin neljän henkilön lentopäästöt.

Ja neljäs on roadtrip, koska miksi ei! Hienoja maisemia, matkalle mahtuu ystäviäkin ja toivottavasti muutama patikkaretki.



Ensimmäiset seikkailupostaukset saanette siis laivalta Travemündeen, ja seuraavat jostain Keski-Euroopasta. Kannattaa pysyä kuulolla myös fb:ssä ja instassa, sillä postauksia todennäköisempää on saada livevideota ja storyjä sitä kautta aiemmin. Itsekään emme ihan vielä tiedä millaista reittiä tulemme ajamaan.

Jänskääpänskää. :)


Tervetuloa mukaan seikkailuun, meidän ja Mustan Pantterin kanssa!




Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

maanantai 15. lokakuuta 2018

Tyttö, sinä olet Tähti


Ikkunasta näkyy Linnanmäen valokarnevaali. Sinne avautuu ihan suora näkymä sängystäni. Ikkuna ulottuu lähes lattiasta kattoon. Lintsillä on varmasti paljon ihmisiä, monta onnellista lasta ja perhettä, joilla on hauskaa. Olin ajatellut, että ehdimme sinne ihan hyvin vielä ennen meidän lähtöä talvehtimaan etelän lämpöön. Kuulemma tarjoilevat nykyään gluteenittomia vohveleitakin jollain kojulla. 

En sanoisi niille ei.







Tämän viikon perjantaina laitoin meidän fb-sivuille kuvan. Sen piti olla kuva meidän viimeisestä aamupalasta siinä kodissa, joka odottaa uusia asukkaita. Viimeiseksi se ei sittenkään jäänyt. Tuli muuta.


Blogi on ollut hieman hiljaisempi viime viikkoina. Muuttoon liitty paljon valmisteluja ja hoidettavia asioita, joten aika ei yksinkertaisesti ole riittänyt postauksille. Instagramissa ja fb-sivuilla on sentään ollut elämää ja kuulumisia.






Auton nokan piti suunnata kohti Espanjan lämpöä keskiviikkona - ihan muutaman päivän päästä siis. Nyt tiedämme jo, että silloin se ei sinne ainakaan starttaa. Milloin lähtö tapahtuu, on meillekin vielä pimennossa. Ja itseasiassa aika lailla toissijainen asia.


Olen ihaillut viikonlopun kauniita syyspäiviä lähinnä ikkunan takaa ja vähän terassiltakin kahvimukin kanssa. Kyseinen terassi on todennäköisesti yksi Helsingin parhaimpia. Ainakin syyssumuinen auringonnousu Helsingin ylle on sieltä ihan mielettömän näköinen. Samppanjabaari täältä kyllä puuttuu.







Juuri siihen samaan sumaan, kun asunto piti saada täysin tyhjäksi ja eteenpäin, piti hoitaa viimeisetkin asiat vielä ennen lähtöä, sopia vakuutukset, lähettää pari lomaketta, nähdä rakkaita ihmisiä ja sanoa hetkeksi hyvästejä, elämä osoitti taas arvaamattomuutensa. Miten se aina meneekin niin?






Uudessa lastensairaalassa on olemassa kerros nimeltä Tähti. Valitettavasti, olemme päässeet tutustumaan, miten hieno tästä sairaalasta on rakennettu, miten viihtyisä se on sekä potilaille että vanhemmille. Ja siihen, että Suomen terveydenhuolto toimii.

Me emme oikeastaan edes odota sitä, että koko perhe on lähtökuntoinen, vaan sitä, että me kaikki olemme taas terveitä. Lähtö, valmistelut ja kaikki siihen liittyvä ei tunnu juuri nyt tärkeältä. Vain sillä on merkitystä, että kaikki olisi kohta kunnossa.

Sillä tyttö, sinä olet Tähti.







perjantai 5. lokakuuta 2018

Muuttoepätoivoa ja rakkausviestejä


Meidän koti on totaalinen kaaos. Ja meidän pitää jaksaa asua siellä samaan aikaan kun se on totaalinen kaaos.





Olihan tämä nyt nähtävissä ja tiedossa, mutta ihan kuten muutot aina, kyllä todellisuus silti iskee päin kasvoja kuin märkä rätti. Oikeastaan tilanne on aika hyvällä tolalla: kaikki kaapit, lipastot ja senkit ovat tyhjiä, vaatehuone ja piharakennus on käyty läpi, mutta koska näkyvillä on paljon tavaraa, se aiheuttaa todella sekavan fiiliksen.






Meillä on ihan tuhottomasti järjesteltävää vielä ennen kuin auto ajaa lautalle, ja me suuntaamme kohti aurinkoisempaa talvea. Ai-van järkyttävästi suoraan sanottuna. Onneksi on Wunderlist ja Trello, joiden avulla tämäkin projekti pysyy kasassa jotenkin. Ja ystäviä ja appivanhemmat auttamassa asioiden soljumista.



Yllättävän helposti tämä muuttopakkaus on tosin sujunut. Siihen vaikuttaa todennäköisesti se, että olemme viimeisen 5 vuoden aikana tyhjentäneet ja pakanneet kotimme kolme kertaa aiemmin. Tämä on neljäs. Sinä aikana on ehditty karsimaan pois todella paljon turhaa tavaraa, vaikka kyllä sitä vieläkin on ihan tarpeeksi poisheitettäväksi. Kolme jätesäkillistä aikuisten vaatteita, saman verran lasten. Ylimääräistä tavaraa on tainnut lähteä noin kahdeksan ison pahvilaatikollisen verran.

Mutta kuinka moni pystyy sanomaan pakkaavansa keittiön kuuteen pahvilaatikkoon?







Ei tämä ihan katastrofi ole ollut. Olen ehtinyt ja jaksanut mm. käydä 8 kertaa bodycombatissa viimeisen kahden viikon aikana. Nähnyt ystäviä, ollaan ehditty viettää perheenäkin yhdessä aikaa. Se on enemmän, kuin mihin olen kyennet edellisen kahden vuoden aikana.


Aikaavievintä tässä pakkaamisessa on muistot. Vastaan tulee rakkauskirjeitä, se kynttilä, johon laitoimme tulen heti vihkimisen jälkeen rannalla Havaijilla, tuo mekko, jonka ostin Australiasta maailmanympärimatkalta, liput keikalle, jotka sain äitienpäivälahjaksi. Pitäisikö ne säästä vai laittaa pois? Jos niitä olisikin muutama, mutta kymmeneen yhteiseen vuoteen olemme ehtineet huomioimaan toisiamme niin paljon. Ehkä se pitää ottaa vaan hyvänä merkkinä.


Asioiden arvottaminen on kuitenkin vaikeaa. Kaikelle ei todellakaan voi laittaa rahallista arvoa, ja joskus jonkun täysin typerän asian säästäminen saattaa ilahduttaa sen verran paljon, että se kannattaa. Ei ole helppoa, arvottaminen, luopuminen ja säästäminenkään sen puolen.






Miika lähti aamulla töihin uusissa Star Wars -sukissaan. Ostin ne rakkauslahjaksi toissapäivänä, koska tiesin hänen ilahtuvan niistä. Tänään pakkasin keittiötä ja astioita laatikoihin. Jääkaapin oveen oli ilmestynyt viesti. Se oli tehty niillä magneeteilla, mitkä sain synttärilahjaksi Miikalta, ennenkuin me edes seurustelimme virallisesti.

Mietin hetken tarvitaanko niitä, ja haluanko säästää magneetit, mitä en oikeastaan edes tarvitse.

Ehkä sinne varastoon mahtuu kuitenkin yksi ylimääräinen pahvilaatikko, kirjeineen, keikkalippuineen, jääkaappimagneetteineen. Elämässä on asioita, joita ei mitata pahvilaatikoissa tai rahallisessa arvossa.


Let's always be great.






Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?