maanantai 21. syyskuuta 2020

Muuttolinnut tekevät jo lähtöä. To Fuge or not to Fuge - miltä näyttää tuleva talvi?


"Mitä me näistä oikeasti tarvitaan mukaan", Miika kysyy lajitellessaan lastenvaatteita mukaan lähteviin ja varastoon pakattaviin. 

"En tiedä, mutta muistatko, mitä vaatteita Bincsulle siellä varastossa vielä oli niistä Bellan vanhoista? Ei huvittaisi ostella uusia turhaan", vastaan kysymyksellä.
"Laita sinne meidän yhteiseen todo-listaan että muistan tarkistaa", Miika toteaa.

Näpyttelen sen samantien omalla puhelimella ja vähän meinaa usko loppua kesken kun katson listan pituutta. Kaikki ne asiat mitä pitää muistaa ennen lähtöä.



On syksy, lokakuu. 

Ulkona sataa vettä, puista on useimmasta jo lähtenyt lehdet. Pimeä on laskeutunut jo viideltä, ehkä aiemminkin. Mielessä siintää ajatus siitä, että kohta olemme taas Fuengirolassa, saan laittaa varpaat hiekkaan ja tuntea iltapäivän auringon lämmönsäteet vielä koko kehossa. Käydään ehkä ostamassa lapsille jäätelöt, meille lasit viiniä, ennen kuin suunnataan kotiin ihailemaan auringonlaskun värejä terassiparvekkeelta.

Miika tiputtaa minut ajatuksistani ja jatkaa alati pimenevässä illassa kysymällä olinko muistanut soittaa vakuutusyhtiöön ja tarkistaa vakuutusten voimassaolon koko perheen osalta. Vastaan jälleen vastakysymyksellä.

"En vielä, yritän muistaa huomenna, mutta työpäivä on täynnä palavereja, soitan heti kun ehdin. Olitko muistanut laittaa pinnasängyn myyntiin jo, ja sovitko noudosta lastenvaunujen osalta sen tyypin kanssa joka halusi ostaa ne."

Nekin on kyllä merkattu sinne todo-listaan.



Samalla harmittelen sitä, että tiedän ystäväpariskunnan viikonlopun illanistujaisten menevän sivu suun, koska tekemistä on vielä niin paljon ennen lähtöä. 

Lisäksi pitää muistaa käydä jäädyttämässä salikortti, hoitaa vuokralaisten kanssa vuokrasopimus vastaostettuun asuntoon, maalata siellä, hoitaa oman vuokrakodin muutto, ja samalla yrittää hoitaa työt mallikkaasti ja pyörittää lapsiperhearkea.

Harmittelen myös sitä, että talven aikana meillä menee ohi monta yhteistä juhlapäivää, jotka olisi voinut viettää yhdessä tärkeän lähipiirin, ystävien ja perheen kanssa.

Erityisesti esikoiselle on selitetty monta kertaa kesän aikana, miksi hän ei voi saada kaikkia askartelutavaroitaan varastosta, miksi kirjoja ei haeta sieltä ja pureta, miksi lelut asuvat siellä, eikä hänen väliaikaisen vuokrakotimme makuuhuoneessa. Pienempi ei vielä osaa kunnolla sellaisen perään kysellä.




Ja vaikka vuokrakoti on miten kiva, on harmittanut tietää, että oman keittiön varusteluihin kuuluisin muun muassa terävät veitset, sopiva määrä aamiaiskulhoja, hyvälaatuiset viinilasit, ja liuta muita keittiössä kaipaamiani tavaroita. 

Blenderi sentään on kulkenut Suomen ja Espanjan välillä. Ilman aamusmoothietani ei mikään lähtisi käyntiin.

Eikä pelkästään Bellaa, kyllä minuakin on harmittanut kaiken väliaikaisuus. En voi oikein aloittaa mitään harrastusta kunnolla, en voi purkaa muuta kuin rinkan ja pari muuttolaatikkoa, tarkalleen ottaen seitsemän, kaikkialta hieman puuttuu jotain. Valitsen jotain vain sen takia, että se sopii väliaikaisratkaisuksi eikä sen tarvitse olla täydellinen. Ajattelen asioita niin, että se on hyvä kuusi kuukautta Suomessa ja kuusi Espanjassa.

Väliaikaiselämää. Välillä tuntuu, että ehdin tehdä asioita vain puoliksi.



Mikään ei ole pysyvää, ennen kuin pitää taas liikkua jonnekin, hoitaa pakkaaminen, rahdit, vakuutukset, matkat, asumiskuviot, säädöt. Istua monta iltaa miettimässä vaihtoehtoja sillä välin kun voisi keskittyä hyvinvointiinsa - omaan ja perheen - mukaviin perhehetkiin, harrastuksiin tai ihan vaikka lepäämiseen. Voisi ehkä pelata lautapelejä (niitä, jotka ei ole varastossa jossain laatikossa). Tehdä sellaisia asioita, mitä ihmiset noin geneerisesti ottaen tekevät.


Laskin jossain välissä, että olemme kahdessa vuodessa muuttaneet kahdeksan kertaa. Ainakin. 

Lasken yhdeksi muutoksi sen, että muutamme tavarat varastoon yhdessä maassa, ja seuraavaksi sen, että lähdemme toiseen maahan, ja muutamme jotkut toiset tavarat sinne. Jos se olisikin vaan ollut muutto asunnosta toiseen Suomessa omien tavaroiden kera, mutta ei. Aina eri tavarat, aina pitää päättää mitä  viedään ja mitä ei. Sen päätöksen kanssa eletään sitten kuusi kuukautta.

En oikeasti tunne ketään, joka olisi muuttanut yhtä tiuhaan, varsinkaan lisäten yhtälöön maasta toiseen tai niiden välillä muuttamisen, ja varsinkaan lasten kanssa. (Paitsi jos lasketaan Pirkka ja Samuli, jotka joutuivat yllättäen vuodeksi pois kotoaan ulkomaille, ja muuttivat 17-18 kertaa.)

Vaikka someen miten kirjoittaisi kaikesta siitä kiiltokuvan toisestakin puolesta, kuten olen tehnyt, silti mieliin jäävät kuvat auringonlaskuista, rannoista, mahtavista maisemista ja kaikesta kivasta ja ihanasta.



Ne, jotka korona eristi etätöihin varmaan saivat esimakua myös siitä, mitä työskentely etänä on. Aivan. Ei se aina ole niin hohdokasta kun mitä sitä toimistorottana ajattelee raahautuessaan toimistolle. Sitä on kuitenkin arki sellaiselle, joka tekee töitä Fuengirolasta Suomeen. Maisemat ehkä on hienommat, ja kävely lounasravintolaan käy miellyttävämmässä säässä, mutta etätyö on etätyötä, teki sitä mistä tahansa.

Kun vuosi sitten syksyllä ostimme nykyisen asuntomme, tuntui osittain tosi helpottavalta. Meillä olisi ihan oma paikka mihin palata.

Paikka, mihin purkaa omat tavarat, oma sohva, jolle köllähtää parin vuoden tauon jälkeen, omat veitset, astiat, kirjat, pelit, lelut, vaatteet, pyyhkeet. Paikka, mihin laittaa mummon perintöradio, ja soittaa sen kautta Spotifyta.




Maaliskuussa tuli korona. Jouduimme lukituiksi neljän seinän sisälle Aurinkorannikolla. Niistä ajoista varmaan useimmat lukivatkin joko blogista tai instastoryistä. Meille neljä viikkoakin oli jo todella raskasta huolimatta ihanasta asunnosta, joka varmasti pelasti siltä, ettei tultu aivan hulluiksi. Muut Espanjassa jatkoivat pahinta vielä viisi viikkoa lisää, me teimme hätäisen evakuointipaluun Suomeen.

"Onneksi teillä on tuo terassi ja noi näköalat", sanoivat Suomessa koronan aikaan luonnon helmassa ulkoilevat, joille sekin rajoittavuus oli jo osalle hankalaa, ymmärtämättä mitä se oikeasti on istua neljän seinän sisällä joka ikinen päivä 24 tuntia.

Uskokaa huviksenne kun sanon: sillä oli aivan järjettömän suuri ero, että pääsi ulos, ulkoilmaan, keskelle luontoa Suomeen paluun jälkeen. Lapset olivat jo automatkalla aivan haltioissaan Keski-Euroopassa bensa-asemien pihoista, jotka olivat kuukauteen ensimmäinen kosketus ulkoiluun, mikä heillä oli.



Jo ennen koronaa teimme päätöksen, johon korona sitten vielä löi viimeisen naulan:

jatkuva muuttaminen kahden maan välillä, lasten asioiden järjestely ja kaikki se säätö mikä lähtöihin liittyy on yksinkertaisesti liian rankkaa.

Tänä talvena me emme muuttaisi koko elämää toiseen maahan, vaan panostaisimme toisiimme, perheeseen ja hyvinvointiin. Emme siitäkään huolimatta, että taapero melkein päivittäin kysyy "koska me mennään taas sinne Espaniaan", joka tuntuu olevan jonkinlainen ideaalipaikka hänen muistikuvissaan.

Enää ei tarvitsisi sanoa, että rakas, emme voi nyt näitä ottaa täältä varastosta, ei sietää jatkuvaa väliaikaisuutta, ei valmistella muuttoja, soitella puheluita, pakata myöhäisiä iltoja tavaroita laatikoihin. Ei sanoa lapsille että "nyt ei ehditä kun pitää pakata/valmistella/muuttaa". Ei tarvitse miettiä saammeko viettää merkkipäivät, juhlat, kaikki tärkeät hetken läheisten seurassa. Ei tarvitsisi ottaa harteilleen taas isoa projektia koko muun elämän ohessa hoidettavaksi.

Väläyttelimme vaihtoehtoa lähteä kuukaudeksi tai ehkä kahdeksi, ilman järjettömän suuria ponnisteluja tai valmisteluja. Se onnistuisi vähemmällä.

Tällä hetkellä maailman tilanne ei näytä siltä, että sekään oikein huvittaisi.



Koska rakastan valoa, aurinkoa ja auringonlaskuja, ennustan jokseenkin haasteellista syksyä ja talvea. Sitäkin varten on tosin tehty jo paljon toimenpiteitä. Life is what you make of it, sanotaan, ja iso osa siitä on totta. Omalla suhtautumisellaan pystyy kyllä määrittelemään paljon.


Tästä tulee ihan huippuhyvä syksy ja talvi siitä huolimatta, ettei sitä vietetä Fuengirolan maisemissa. Tai ehkä siitä tulee huippuhyvä juuri siksi.


Sanon ei väliaikaisuudelle ja sen aiheuttamalle stressille ja säädölle. Toivotan tervetulleeksi suomimatkailun, hyvinvoinnin ja stressittömämmän elämän, ehkä jonkinlaisen juurtumisenkin.



Kuten hyvällä ystävälläni on tapana sanoa: tästä on hyvä jatkaa.



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja onkäynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!



perjantai 11. syyskuuta 2020

Anna Salon yllättää - suuntaa sinne jos kaipaat hyvää ruokaa, golfia, kulttuuria ja nostalgiaa!

 

Salo. Salora. Nokia. Ehkäpä siinä ensimmäiset mielleyhtymät monella, kun mainitaan tuo Varsinais-Suomessa sijaitseva Salo. Eikä se ihan vikaan menekään. Minulle Salo taas on ollut muisto lapsuuden mökkikesien taianomaisesta paikasta, jonka torilta sai aina herneitä ja mansikoita - ja ehkä Dingon rintamerkin. Paikallisesta Maxi-Marketista ostettiin kouluunpaluuvaate. Onpa Salo muuttunut, totesin, kun vietimme siellä ja lähistöllä viikonloppua ystävättäreni Anun kanssa.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Salo


Salo on siitä mukavassa paikassa, että jos rajoitettu majoituskapasiteetti vaikkapa Mathildedalin Ruukkikylässä ja sen lähistöllä on täynnä, kuten se monasti on, Saloon hurauttaa noin puolessa tunnissa. Se on kätevällä etäisyydellä siis lähikohteista, mutta on sillä itselläkin tarjottavaa. Täydellisen viikonlopun löytävät eritoten luonto-, urheilu- ja golfhenkiset ihmiset, jotka arvostavat hyvää ruokaa.


Golfia x3 huippuluokan kentillä: Wiurila Golf & Country Club, Salo Golf ja Meri-Teijo Golf

Golf on harrastus, joka on tässä perheen lisääntymisen, puutaloremppojen, kahdeksan muuton, Espanjan ja kaiken muun tiimoilta jäänyt niin sanotusti "vähän tauolle". Anun kanssa olemme kuitenkin tehneet aikana ennen täysiä ruuhkavuosia paljonkin hauskoja pelikierroksia eri kentillä yhdessä.




Salon välittömässä läheisyydessä on kolme erinomaista golfkenttää, Meri-Teijo Golf saavutettavissa 30 minuutin säteellä keskustasta, Wiurila reilu viiden kilometrin päässä ja Salo golf vain kilometrin päässä. Koska aikamme oli rajattu, ja jaettu Teijon kansallispuiston ja Mathildedalin Ruukkikylän välillä, jäi meille aikaa testata vain Wiurila Golf.

Wiurila olikin jo hieman ennalta tuttu, mutta täytyy sanoa, että olin tyystin unohtunut miten järjettömän hienot puitteet kenttä tarjoaa. Nimittäin Aminoffin suvulle kuuluva Wiurilan kartano on kentän kiintopiste. Siellä sijaitsee Wiurilan museon lisäksi myös klubirakennus. Kartanon mailla on suvun asuinrakennuksia, ja golfkenttä itsessään on rakennettu kartanon tiluksille.





Otetaan tärkeimmät ensin: Wiurilan kartanon ravintola, Club Engel, palvelee niin museo- kuin golfasiakkaita, ja tekee sen hyvin. Lista ei ole pitkä, mutta siellä on kaikki tarpeellinen. Sisätilat on remontoitu kauniisti, viinilistakin on ihan pätevä. Minä syön kasvishampurilaisen Beyond Meatin pihvillä (pisteet tästä!) ja Anu valitsee itselleen listalta tavallisen hampurilaisen. Olemme molemmat erittäin tyytyväisiä valintoihimme. 

Club Engelin ruokalista näyttää niin hyvältä, että harmittaa ettemme ehdi syömään useampaa annosta siellä reissun aikana.

Ravintolassa tai terassilla viihtyisi aurinkoisena päivänä pidempäänkin, mutta golfkierros kutsuu!










Wiurilan golfkenttä on sekoitus pelto- ja metsämaisemia. Korkeuserojakin löytyy eritoten takaysillä. Kenttää on hoidettu hyvin, griinit rullaavat mukavasti ja uusia tiiauspaikkojakin on tehty vanhan viljasiilon kohdalle.

Wiurila on visuaalisesti hyvin miellyttävä kenttä - ainakin näin kauniina, aurinkoisena päivänä, mutta aurinkoisen kelin pelaaja minä pääasiassa olen aina ollutkin.

Takaysin eräs hauskimpia kenttiä on "tuulimyllyväylä". Greenin taustalla komeilee vanha tuulimylly, joka aikoinaan on tietysti ollut kartanolle tärkeä. Viereisessä hirsitalossa asutaan edelleen. Mikäpä siinä, hyvin hoidetun golfkentän laidalla.








Wiurilan komein rata on varmasti kuitenkin viimeinen väylä. Mäen päältä valutaan alaspäin korkeaa mäkeä, ja peli päättyy kartanon ja klubirakennuksen eteen.




Ja kun nyt kerran paikalla on, aivan ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa paitsi kartanon taidenäyttely, myös kotiseutumuseon tarjonta. Oppaaksi saattaa saada vapaaherratar, paronitar Anna Aminoffin. Kartanon vanha hevosvaunukokoelma on varmasti vertaansa vailla. Moisia vaunuja on tullut nähtyä ehkä vain Lucky Luke -sarjiksissa ja vanhoissa kuvissa.

Tämä on todennäköisesti Suomen laajin vanhojen vaunujen kokoelma. Niitä ei muualla juurikaan näe. Museossa on myös Aminoffin suvun vanhoja kalusteita, asitoita ja pukuja.






Wiurila Golfiin voi tietysti ostaa pelkän green feen, mutta paras tapa nauttia siitä ja Salosta on ostaa golfpaketti.

Yöpymispaikkamme, hotelli Fjalar tarjoaakin hyvin kilpailukykyisiä golfpaketteja matkailijoille. Esimerkiksi yhdistelmä green fee Salo golf tai Wiurila + yöpyminen Fjalarissa ovat alkaen 96€. Vaihtoehtoisesti 3 yötä + 1 greenfee Salo golfiin ja 1 Wiurilaan on alkaen 253€. Nämä kentät ovat n. 5 km päässä hotellista. Fjalar järjestään myös Meri-Teijo golfiin vieraille paketteja. Meri-Teijon golfkenttä on n. 26 km päässä hotellilta.

Lue lisää yöpymispaketeista täältä!

Ja hotelli Fjalarista puheen ollen...


Hauska ja nostalginen Fjalar tarjoaa erilaiset puitteet yöpymiselle

Hotelli Fjalar tekee hauskan poikkeuksen tavallisiin hotelleihin. Kyseinen hotelli on nimittäin Fjalar Nordellin, Saloran entisen toimitusjohtajan ja omistajan koti, joka sittemmin on muutettu hotelliksi.

Olemme ensin hieman ihmeissämme, kun navigaattori ohjaa autoa keskelle omakotitaloaluetta. Ei ole hotellia täällä näkyvissä ei. Sijainti on jossain muutaman kilometrin Salon keskustan ulkopuolella. Seuraavaksi parkkeeraamme pienelle parkkipaikalle ja kävelemme hieman hulppeamman omakotitalon aulaan, josta löytyy respa. Pikkuhiljaa kupletin juoni alkaa selviämään.




Hotellia on pyritty säilyttämään alkuperäisessä asussaan ja se mukailee 70- ja 80-luvun tyylisuuntausta monessa. Sauna- ja uima-allastilat, kuin myös aamiaistilana toimiva lisäsiipi on remontoitu. Ei tule kuitenkaan yhtään tunnelmaa siitä, että oltaisiin jämähdetty menneeseen.







Hotelliin on rakennettu myös huoneiden lisäämiseksi lisäsiipi, joka on valmistunut 90-luvulla.

Hotellin hauskaa ja omaperäistä tarinaa kerrotaan vähän joka paikassa. Salorahan yhdistyi sittemmin Nokiaan, jonka menestyksen ja romahduksen suomalaiset tuntevat liiankin hyvin. Lisäsiiven käytävän reunalla on paitsi Saloran vanhoja mainoksia, myös kaikki puhelinmallit, mitä Nokia ehti tehdä ennen yhdistymistä Microsoftin kanssa.

Huoneita Fjalarista löytyy vähän joka lähtöön, olit matkassa sitten yksin, kaverin tai perheen kanssa. Isommissa huoneissa vuodesohvista saa levitettyä ekstravuoteen jopa kahdelle. Kaikissa huoneissa on myös parveke tai terassi, jossa nauttia aamukahvista tai illalla lasillisesta.

Huoneita ei ole kovinkaan montaa, joten hotellissa säilyy hyvin kodinomainen ilmapiiri.








Yksi vetonaula on tietysti ulkonäöstä päätellen aika vastikään rempattu sauna- ja uima-allasosasto. Ne ovat erittäin hyvässä kunnossa ja asukkaiden käytettävissä aina klo 22 asti illalla. Allas ei ole lämmitetty, mutta kyllä siellä ui vähän kylmää karttavakin.








Aamiainen on oikein mainio, ja sieltä löytyy myös keliaakikolle runsaasti apetta. Leivät tuodaan erikseen pyydettäessä keittiöstä. Aamiainen on sen verran reilu, ettei haittaa että saamme seuraavan kerran ruokaa vasta myöhään iltapäivästä reilun aktiviteettipäivän jälkeen.





Koko hotelli on täynnä hienovaraisia tarinoita ja kertomuksia menneestä ajasta. Oikeastaan aika hauska! Tämä on erityisesti niille, jotka kaipaavat vähän omintakeista, rauhallista ja kodinomaista majoitusvaihtoehtoa.

Lue lisää Hotel Fjalarin historiasta täältä ja huoneita voit katsoa täältä!


Saloon syömään? Bistrohenkinen Ravintola Kastu kelpaa hyvää ruokaa arvostavalle!


En ollut etukäteen asettanut Salon ruokatarjonnalle suuria odotuksia. Ohjelmaamme oltiin merkitty ruokailu bistrohenkiseen Ravintola Kastuun, joten ohjasimme Anun kanssa Mustan Pantterin nokan kohti Salon keskustaa.

Ravintola Kastu löytyy Kastun vanhasta jugendtalosta, joka hetkellisesti seisoi ihan tyhjänä. Nyt se on kunnostettu, ja saatettu uuteen loistoon. Juuri ravintolan kohdalla on joskus aikaa sitten toiminut leipomo. Leivinuuni on yhä tallella.








Ravintolaan on saatu aikaan todella hurmaava bistrohenkinen tunnelma. Kiinnitän myös ensimmäisenä ovelta huomion kohtuullisen hyvään viinivalikoimaan. Paikkaan voi piipahta vain lasillisellekin. Ihan hetken päästä saamme paikan sommelierin tykömme kertomaan sekä ruokalistasta, että viineistä.





Alkupalaksi kampasimpukat, kyllä kiitos. Ne ovat nimittäin erityistä herkkuani. Anu valitsee jättikatkaravut. Toteamme molemmat oikein herkulliseksi.

Viinilistalta löytyy mukavasti vaihtelua, suurin osa jokseenkin keskihintaista (50-60e/plo), ja yksi perushyvä shamppanjakin. Päädyn kampasimpukkojeni kanssa rieslingiin.

Kastussa olisi tarjolla myös kausimenu kohtuulliseen 59€ hintaan, mutta päädymme ottamaan á la carte -listalta annoksemme. 





Eteeni tuodaan päivän kala, wasabilohi, jonka kanssa saan pikkelöityjä vihanneksia ja sieniä, misokastikkeella höystettynä. Makuyhdistelmä on todella yllättävä, mutta erittäin hyvä. Annoksen maut ovat keskenään niin hyvä match, että lisukkeena tilaamani potut eivät käy sen kanssa lainkaan yksiin. Potut jäävät syömättä, mutta lautasen voisin nuolla.

Anu kiittelee myös maalaiskanaansa. Rehtiä, puhdasta ruokaa, mutta pienellä tvistillä.








Jälkkäriksi otamme vielä yhteisen tonkatsupapu - pannacottan, koska vatsat ovat ruoasta niin täydet. Se on su-per-her-kul-li-nen



Kiitämme päätöstämme jaksaa sittenkin vielä jälkkäri päälle. Kyytipojaksi pieni, makea viini, ja sitten onkin aika hyvästellä mainio ravintola Kastu ja lähteä unten maille lataamaan akkuja seuraavaa aktiivipäivää varten.


Mitä Salolla on siis tarjota?


Salo on itsessään pieni ja helposti haltuun otettava paikkakunta, joka toimii hyvin kiintopisteenä kun alueeseen haluaa tutustua laajemminkin. 

Pienen kaupungin keskustassa on mukava käydä vaikkapa torilla kahvilla, tai fiilistellä joenrantaa pitkin. Lisäksi kaupungista löytyy ainakin yksi hyvä ravintola. :) Epäilen tosin, että useampikin, sillä ainakin Seurahuonetta kehuttiin myös instagramseuraajieni kesken.

Salosta pääsee myös helposti ja nopeasti käymään vaikkapa Teijon kansallispuistossa tai Mathildedalin Ruukkikylässä. Lisäksi läheltä löytyy paljon laadukkaita golfkenttiä, missä harrastaa.




Jos oikein reippaasti haluaa nauttia luonnosta, myös Meri-Teijon Bike Park tarjoaa huikeita elämyksiä pyörän selkään uskaltaville - mutta siitä lisää myöhemmässä postauksessa.


Luonnosta, golfista ja kauniista maisemista nauttivat
herkkumahat - tervemenoa Saloon ja anna sen yllättää!







Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja onkäynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!