perjantai 19. helmikuuta 2021

Vuoden ostolakossa - miten se onnistui ja mitä se opetti?

 

Tiedättekö kun on niitä ihmisiä, jotka kepeästi kertoilevat ettei tee tiukkaakaan olla ostamatta uusia asioita, tavaroita ja vaatteita, koska inhoavat sitä? Voin kertoa etten todellakaan ole yksi heistä. Rakastan nimittäin kauniita vaatteita, asioita, tavaroita, sisustusjuttuja ja tekee todella tiukkaa jättää ostamatta jotain kun mieli tekee. Pukisin mieluusti lapset aina ihanasti mätsääviin vaatteisiin ja hiuspantoihin, tarvitsen aina yhden raidallisen mekon lisää, ihanan uuden paidan, tai esimerkiksi uuden sohvan, vaan koska se on niin kaunis.

Koska jos ostaisin sellaisen, olisin hetken taas parempi, uudempi, mahtavampi versio itsestäni.



Sanomattakin lienee selvää, että se ei tietenkään ole totta, eikä se ole eritoten kestävällä pohjalla. Edes se ei ole kestävällä pohjalla, että ostaa vaikkapa vastuullisesti tuotettuja vaatteita, jos niitä ostaa jatkuvasti paljon ja liikaa omiin tarpeisiinsa ja maapallon kantokykyyn nähden. Vielä ei nimittäin ole keksitty sellaista asiaa kun hiilineutraali vaate.

Vastuullisuuspodin jaksossa, jossa käsittelemme kuluttamista ja identiteettiä sosiologian professorin Terhi-Anna Wilskan kanssa, saimme kuulla miten kuluttaminen ilmentää meidän identiteettiä ja rakennamme myös minäkuvaamme sen avulla hyvin pitkälti. Se, mitä ja miten ostamme, sekä kertoo meille itsellemme että ulkomaailmalle keitä olemme. Siihen todennäköisesti pohjaa myös oma ostoskäyttäytyminen - haluan viestiä ulkomaailmalle olevani ajan hengessä oleva freesi bööna, joka elää unelmaelämäänsä aina rennon hyvännäköisenä kauniissa kodissaan.

Kulutustottumusten muuttaminen on sen takia vaikeaa, että syvimmät vaikutusmekanismit ostoskäyttäytymiseen pitää tunnistaa ja ymmärtää. Vaikutus on syväluotaava, että meidän pitää kulutustottumuksia muuttaessa myös rakentaa oma tarinamme uudestaan.



Suomalaisen hiilijalanjäljestä aika suuri osa tulee tavaroista ja palveluista, kokonaiset 3000 kg CO2e. Siihen toki lasketaan ihan kaikki: esimerkiksi kodin remontit, hotellikäynnit, vaatteet, kengät, ne ihanat tuoksukynttilät ja uudet lautaset ja lasitkin.

Kestävä vuotuinen hiilijalanjälki - sisältäen siis asumisen, ruoan, liikkumisen ja kaiken muunkin välttämättömän - saisi olla 1000-2000 kg CO2e per henkilö globaalisti.


Keskimäärin suomalaisten päästöt jakautuvat suurin piirtein seuraavalla tavalla:

Asuminen ja lämmitys                4 500 kg CO2e
Matkustaminen ja liikkuminen   2 200 kg CO2e
Ruoka                                          1 800 kg CO2e
Tavarat ja palvelut                       3 000 kg CO2e

 Yhteensä: 11 500 kg CO2e

Ollaan siis kaukana siitä mitä se saisi olla.




Erityisesti halpamuodilla on kuitenkin iso hiilijalanjälki, vesijalanjälki ja monasti taustalla piilee myös muita ongelmia, kuten puutteelliset ihmisoikeudet ja elämiseen riittävän palkan maksaminen. Joskus väitetään, että tekstiiliteollisuudella on suurempi hiilijalanjälki kuin laiva- ja lentoliikenteellä yhteensä. Yksikään näistä ei ole kestävällä kasvupohjalla, tai edes kestävällä pohjalla nykyisellään. (Kuuntele vaateaiheesta lisää mm. Vastuullisuuspodin vaatejaksosta.)

Reilu pari vuotta sitten tajusin, että meidän perheen hiilijalanjälki oli suorastaan jättimäinen (siitä postaus täällä), ja aloimme tehdä paljonkin asioita pienentääksemme sitä. Noin vuosi sitten päätin, että kokeilen miten onnistuisi vuosi ostolakossa.



Pääasiassa tämä on koskenut nimenomaan vaatteita, ja sen ulkopuolelle on rajattu alusvaatteet ja sukat, ja myös rikkimenevät vaatteet. Ensisijaisesti vaatteet pitää yrittää korjata, toissijaisesti pitää ostaa käytettynä ja vasta viimeisenä suunnata kaupoille ostamaan uutta.

Ostosfilosofiani on jo pitkään ollut sellainen, että ostan mieluummin harvemmin ja hyvälaatuista, ja sellaista mitä todellakin rakastan - ja jos suinkin mahdollista myös vastuullista. Tärkeintä on, että tuote on pitkäikäinen ja sellainen, jota haluan käyttää. Jos se ei ole, se jää kaappiin roikkumaan ja on oikeastaan täysin turha osto, eli ei mitenkään vastuullinen.

Lisäksi olen todennut, että olen ihminen, jonka ei kannata mennä ostoskeskuksiin huvikseen haahuilemaan, tai selailla nettikauppoja ajanvietteenä. Löydän sieltä aina noin kolmetuhatta juttua, joiden ostamisen jälkeen olisin parempi ihminen. 

Siksi pyrin tekemään asiat itselleni helpoksi ja välttämään paikkoja, joissa iskee ostoshimo.

Tältä pohjalta lähdin siis ponnistamaan vuoden ostolakkoon. Miten se sitten meni?


Ensin tuli korona...


Vain reilu kuukausi sen jälkeen kun aloitin ostolakkoni, iski korona. Kökötimme kuukauden Espanjassa neljän seinän sisällä, eikä ostamatta jättäminen ollut hankalaa lainkaan. Kun missään ei käy, ei mitään tee mieli ostaakaan. Ja kun pääasiassa tuli käytettyä teepaitoja ja verkkareita, ei ollut tarve millekään myöskään.

Jossain välissä oikein kaivoimme esille bilevaatteet, ja järkkäsimme Havaijibileet meidän Espanjakodin huikealla terassilla. Se oli aika ihanaa, sillä sisällähengailu ei ollut kovinkaan mieltä ylentävää. Lisäksi oli mahtavaa päästä edes virtuaalibileisiin instagramissa teidän muidenkin kanssa.



Ensimmäiset kaksi kuukautta meni siis todella helposti. Uusia asioita ei tarvinnut yksinkertaisesti ostaa mitään tarkoitusta varten, meillä oli kaikkea muutenkin. Pikapaluuta Espanjasta Suomen tehdessä totesimme että liikaakin.


...sitten keväällä saavuimme Suomeen...


Huhtikuun puolessa välissä saavuimme Suomeen uuvuttavan koronakaranteenin ja paluumatkan jälkeen. Kaikki tavarat eivät mahtunut ylipakattuun Mustaan Pantterin, vaan saimme Espanjasta mukaan vain kaikista tarpeellisimmat. Pääsimme vihdoin asuttamaan uutta kotiamme ja purkamaan pari vuotta pelikaanivarastossa olleita tavaroitamme.




Sain niin paljon uusia vaatteita taas käyttööni, etten oikeastaan kaivannut juurikaan mitään. Ja toisaalta - eihän minnekään varsinaisesti päässyt edes käymään koronarajoitusten takia.

Vuonna 2015 ostamani juoksukengät menivät kuitenkin rikki kärjestä, joten jouduin hankkimaan uudet lenkkarit.

Keväällä totesin myös, että kaikista jumppa- ja juoksutrikoistani oli joko haarat ratkenneet, ne olivat kuluneet pepusta läpinäkyväksi tai niistä oli lähtenyt juoksemaan ommel - kaikki siis rikki. Joten samalla kun ostin lenkkarit, hankin myös uudet jumppatrikoot. 

Ne ovatkin olleet todella kovassa käytössä.




Jouduin olosuhteiden pakosta myös hankkimaan kaksi treenipaitaa samaan syssyyn, sillä treenipaitani olivat vielä laatikossa jossain Espanjassa matkalla kohti Suomea, sitten joskus. Käytettynä ei löytynyt, vaikka huhuilin.

Juhannukseen asti saldo oli siis:

juoksulenkkarit ja jumppatrikoot rikkimenneiden tilalle, ja kaksi treenipaitaa niiden puuttuessa.


...sitten tuli ensin loma ja toimistolle paluu...


Sitten tuli kesä. 

Surffailin tuskaisena erilaisia nettikauppoja ja eritoten juhannuksen jälkeisiä alennuksia. Olisin voinut ostaa kaiken vastaantulevan, koska tietysti tarvitsin lisää mekkoja kaikkien kaapissa riippuvien ehkä noin kolmenkymmenen lisäksi, ja juuri tuollaista vihreää ei vielä ollutkaan, tai tuollaista ihanaa liehuhelmaista.

Sitten päätin, että jos oikeasti tulee jotain sellaista vastaan, laadukasta, alennuksessa ja jonka voisin jollain tapaa selittää tarpeelliseksi, voisin ostaa sen. Menin käymään mm. Marimekon liikkeessä ja sovittelin vaatteita, mutta oikeastaan mikään ei tuntunut ainakaan tarpeelliselta. 

Jäivät siis sinne.

Keksimme myös hyvän ystävättäreni Mirelan kanssa, että olemme sen verran saman kokoisia, että voimme vaihtaa ja lainata vaatteita keskenään. Niinpä teimme muutamat vaihtokaupat keskenään, ja heti tuntui siltä, että sain uusia vaatteita kaappiin. Kätevää!

Tein kuitenkin työpaikanvaihdon kesälomien jälkeen, ja sen takia olin palaamassa etätöistä toimistolle. Sen kunniaksi päädyin hankkimaan paikallisesta fb-kirpputoriryhmästä kolme Marimekon ja Uniqlon mekkoa samalta myyjältä. Paluu toimistolle tapahtui siis kierrätysmekoissa.


Lisäksi vanha keinonahkatakkini oli kärsinyt pahasti vuosien saatossa, ja löysin aidon nahkatakin fb-kirpparilta sen tilalle.



Juhannus-syyskuun hankintasaldo: kolme kierrätysmekkoa ja nahkatakki fb-kirpputorilta.


...ja loppuvuodeksi tuli kylmä, kostea ja loppuunmyynti.


Omat haasteensa ostolakolle aiheutti loppuvuodesta talvi. Ensin tuli märkä ja viima, ja sitten tuli oikein kunnon talvi. Ja hyvä että tuli!

Ensimmäisenä tuli eteen rintaliivihankinta, kun jo aiemmin rikkimenneet rintsikat tulivat todellakin tiensä päähän. Löysin Suomen Liivineulomon, joka valmistaa pienessä, hämeenlinnalaisessa ompelimossaan mittatilausrintaliivejä ja -alusvaatteita - joten paitsi laadukas, mittojen mukaan tehty, myös erittäin vastuullinen taho, joka päätyi lopulta myös yhteistyökumppanikseni.


Syksyllä totesin myös, että minulla on oikeastaan vain joko kuoritakki, kevytuntsikka tai sitten naparetkille tarkoitettu todella paksu untuvatakki. Kahteen vuoteen ei ollut erityisesti tarvinnut arvioida ulkovaatetarpeita Suomen säihhin, ja ennen sitä kuoritakki, kevytuntsikka ja naparetkitakki olivat riittäneet.




Niiden lisäksi käytössä oli ollut villakangastakkeja pari kappaletta, mutta raskauden jäljiltä ne eivät enää istuneet lainkaan.

Tuli siis vastaan takkihankinta, sellainen lämmin takki, joka kestää hieman sadetta ja tuulta ja viimaa Helsingin syksyssä. Tilasin kaksi takkia nettikirppari Rekki'stä vain todetakseni ne väärän kokoisiksi, metsästin kaikilta fb-kirppareilta yli kuukauden, mutta mitään sopivaa ei tullut vastaan, tai olin liian hidas reagoimaan av:llä.

Lopulta totesin, etten voi enää odottaa.

Päädyin hankkimaan hyväksi ja laadukkaaksi todetulta Fjällrävenilta keltaisen, kevyesti topatun, pientä sadetta kestävän takin, jonka alle mahtuisi vähän paksumpikin palttoo. 





Samalla totesin neljä vuotta sitten saadut Fjällräven Abisko trekking tightsit puhkikuluneeksi haaroista, ja lähes puhkikuluneeksi juuri polvivahvikkeiden yläpuolelta. Trikoot ovat olleet luottovaatteeni vähän kaikkialla - patikoinneilla, vuorilla, pyöräillessä ja muun muassa lasketellessa Sierra Nevadan lumisilla huipuilla. Lisäksi ne ovat palvelleet läpi kotiäitiajan kuopuksen kanssa hiekkalaatikoilla, muskareissa ja ties missä. 

Neljä vuotta on ihan hyvä kesto melkein päivittäisellä kulutuksella, joten samaan syssyyn ostin myös uudet vanhojen tilalle. 




Ja tuota keltaista Fjellun takkia olen rakastanut jo nyt ihan älyttömästi kaikilta ominaisuuksiiltaan tänä syksynä ja talvena!



Kävi myös niin, että esikoiselta puuttui Espanjatalvien takia kumisaappaat kenkärepertuaarista, joten hän omi minun saappaat käyttöönsä, ja löysin itselleni FB-kirpparilta iiihanat, keltaiset Conversen kumpparit. Se oli sikäli ihan hyvä, sillä edellinen raskaus kasvatti jalkaani myös yhdellä koolla, joten lähes kaikki vanhat kenkäni olisivat kuitenkin hieman liian naftit käyttöön.



Olin ajatellut taklata tämän ongelman aina tarpeen tullessa yksi kenkäpari kerralla.

Mutta sitten tuli eteen vaikeampi rasti:

olin nimittäin ajatellut uusia kenkärepertuaariani pari kerralla eritoten Minna Parikan kenkävalikoimasta. Joskus loppusyksystä pamahti pommi; Minna Parikka lopettaisi toimintansa.

Piti tehdä pikainen päätös siitä, mitkä kengät pitäisi uusia joskus lähitulevaisuudessa, ja mitkä kengät tuntui sellaisilta että ne on pakko saada. Sitten niitä ei enää saisi. 

Inhoan tällaisia pakosta tehtyjä päätöksiä, mutta päädyin kuitenkin siihen, että koska joka tapauksessa tulen tarvitsemaan uusia kenkiä pieneksi jääneiden tilalle, tilaan parikoita useammat.

Loppuvuodesta kenkäsaldoni Minna Parikan loppuunmyynnistä olikin neonkeltaiset glitterkengät, pupulenkkarit sekä mustat puputalvisaappaat.



Näin ollen vuoden viimeisen neljänneksen ostosaldoksi tuli: rintaliivit, uusi syys-talvitakki ja trekking tightsit Fjällräveniltä ostettu rikkimenneiden tilalle ja tarpeeseen, keltaiset kumisaappaat "ryöstettyjen" tilalle, sekä kolmet Minna Parikan kengät - joista pupulenkkarit ennakoituun tarpeeseen keväämmälle.


Koko vuoden saldo?


Koko vuoden aikana ostin ostolakostani huolimatta seuraavat vaatteet tai kengät:

  • juoksulenkkarit (uusi, rikkimenneiden tilalle)
  • jumppatrikoot (uusi, rikkimenneiden tilalle)
  • kaksi treenipaitaa (uusi, muiden ollessa matkalla Espanjasta Suomeen tuntemattomalla aikataululla)
  • kolme toimistomekkoa (fb-kirpputori, ei ihan suurimpaan tarpeeseen)
  • nahkatakki (fb-kirpputori, rikkimenneen tilalle)
  • rintaliivit (uusi, rikkimenneiden tilalle)
  • syys-talvitakki (uusi, säänmukaiseen pukeutumiseen, tarpeeseen)
  • trekking tightsit (uusi, rikkimenneiden tilalle)
  • kumisaappaat (fb-kirpputori, omat siirtyivät tyttärelle käyttöön)
  • talvisaappaat, lenkkarit ja kävelykengät, Minna Parikka (uusi, pieneksi jääneiden tilalle, yhdet ei ihan vättämättömät)

Lisäksi olen (tai olemme) tietysti joutuneet hankimaan lapsille jonkin verran vaatteita. Ne on joko saatu ystäviltä tai ostettu fb-kirpputoreilta. Uutena olemme joutuneet ostamaan pääasiassa muutamat kengät ja alusvaatteita. Kolmevuotiaalle kuopukselle löytyy kenkiäkin kiitettävästi käytettynä, mutta esikoiselle harvemmin.



Miika on sen sijan meidän perheen vaatesankari, eikä hän ole ostanut muuta kuin sukat ja kalsarit vuoden sisään. Mainittakoon, että Miika ei myöskään ole ollut raskaana viimeisen 4 vuoden sisään, ja hän istuu pääasiassa kotona etätöissä - mutta siitä huolimatta erinomainen saavutus.


Lisäksi meillä on loistava hoviompelija, joka korjaa ja muodistaa vaatteita meille. Juuri viikko sitten kannoin sieltä taas kotiin Ikea-kassillisen korjauksessa olleita vaatteita, joista yksi mm. keltainen, häpeää aiheuttava haalarini, joka oli sekin puhkikulunut haaroista ja hihansuista. Nyt se kuitenkin on taas niin ehta, että menee varmasti taas vuosia. Lisäksi musta haalariasuni sai hihat, ja on nyt paljon monikäyttöisempi kuin aiemmin, kaikki villavaatteet korjattiin ja Miikan housuja korjattiin ihan urakalla.



Hyvä vinkki onkin löytää hyvä ompelija, joka korjaa ja muodistaa vaatteita tarpeen mukaan.

Osa tarpeiden katoamisesta on varmasti ollut koronan ansiota. Kun ei tule palloiltua ihmisten keskellä ja julkisilla paikoilla, riittää olemassa oleva garderoobi varsin hyvin. Ei myöskään tule samalla tavalla houkutuksia, kun vahingossakaan ei kävele vaatekauppojen lähistölla.


Tämä ostolakkovuosi on ehkä eniten opettanut tarkastelemaan omia kulutustottumuksia kriittisemmin - mitä ihan oikeasti tarvitsen, ja voisimmeko vaikka ystävien kesken vaihdella vaatteita sen sijan että ryntäämme ostamaan aina uutta? 


Olen harkinnut myös vaatelainaamon asiakkuutta vakavasti.

Ja mikä parasta, en julista tästä eteenpäin eläväni ostoslakossa, mutta samat periaatteet kun mitä tänäkin vuonna on noudatettu, pätee jatkossakin.

Vuoden ostolakosta tulikin elämänmittainen, opittu tapa.


Millaisia ajatuksia tämä herättää? Ja millä tavalla itse suhtaudut vaatteiden hankintaan?


---


Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!

tiistai 9. helmikuuta 2021

Ehdolla Vuoden Vastuullisuusvaikuttajaksi - miten sellaiseksi elämässä päätyy?

Tiedättekö sen mantran mitä on hoettu viime vuosikymmenen: "Milleniaalit haluavat tehdä merkityksellisiä asioita niin työssään kuin vapaa-ajallaan"? Olen kai kymmenen päivää vajaa milleniaali. Eli oikeastaan kai olen milleniaali. Tunnistan itseni kuitenkin parhaiten sukupolvimäärityksesta nimeltä xenniaali - X-sukupolven ja milleniaalin sekoituksesta.


(Ja niille, jotka etsivät äänestyslinkkiä Weekendbeen sivuille, se löytyy täältä.)


Tosin mitä enemmän olen puhunut ihmisten kanssa merkityksellisyydestä, sitä enemmän uskon siihen, ettei tämä ole mikään sukupolvipiirre, vaan enemmänkin ajan henki. Kai meistä aika moni tässä yltäkylläisyyden ajassa kaipaa tunnetta siitä, että viettää kahdeksan tuntia jokapäiväisestä elämästään tehden asioita, jotka tuntuvat merkitykselliseltä, oli ikä sitten mikä tahansa. Että niillä tehdyillä, menetetyillä tunneilla on väliä. 



Ettei istu jossain kubiklessa siirtelemässä paperipainoa pöydän yhdeltä puolelta toiselle, ja lähde kotiin miettien, että olisi voinut tehdä ajallaan jotain huomattavan paljon parempaa.

Moni on valmis jopa karsimaan palkastaan, jos tilalle saa työn, joka tuntuu oikeammalta.

Vastuullisuus on kai osa sitä. Jos ensin etsittiin hinnalla millä hyvänsä onnea (eikä vähiten kuluttamisesta), on ainakin osa ihmisistä herännyt siihen, että onni ei tule materiasta, vaan siitä, että kokee tekevänsä oikein. Ja oikein tekeminen tarkoittaa laajemminkin oikeudenmukaisuutta - ihmisiä, eläimiä, ilmastoa ja tulevaisuutta ajatellen.


Siihen pohjaa vastuullisuuskin. Että ollaan kokonaisvaltaisesti reiluja muita kohtaan.



Ensimmäiset muistot oikean ja väärän käsityksestä missään isommassa mittakaavassa muistan miettineeni lapsena ruoasta. Että miksi se on kaikkien mielestä oikein, että Mansikki kuolee, jotta se sitten on meille ruokana? Haluaakohan Mansikki sitä oikeasti itse?


Sitten muistan miettineeni, että ei tuo metsän kaataminen tunnu jotenkin ihan hyvältä. Sitä selitettiin metsän hoitamisella ja sillä, että Suomi se elää tästä vihreästä kullasta. Lapsen logiikalla mietin, että puilla taitaa kestää aika pitkään kasvaa, mutta kai nuo aikuiset tietää mitä ne tekee. Ne on kuitenkin niin paljon fiksumpia kuin me lapset.


Mietin myös, miksi vesistöihin voi heittää jätevettä, tupakantumppeja tai oikeastaan mitä vaan. Tai miksi edelleenkin Saimaalla saa kalastaa verkoilla, vaikka niihin kuolee jatkuvasti maailman uhanalaisinta hyljelajia, saimaannorppaa.

Kyllä ne aikuiset kai tietää.



Jossain vaiheessa en kyseenalaistanut enää hirveästi mitään. 

Opin, että maailma toimii näin ja kaikki tekee näin. Me tapetaan eläimiä, kun ollaan ensin pidetty niitä ahtaissa tiloissa, ilman tietoakaan ulkoilmaelämästä, me vedetään metsiä tasaiseksi, ja koska kaikki tavara on niin halpaa, me ostetaan uusia koska korjaaminen on kalliimpaa. Meidän kuuluu haluta aina uusimmat trendivaatteet, isompi auto, enemmän matkoja, viimeisimmät gadgetit. Meri on niin suuri, että se kestää kaikki mitä sinne dumpataan, luonto kestää sen, että sitä kulutetaan.

Lisää, enemmän, nopeammin.

Mitä kovempaa juoksee, sen enemmän ehtii. Work hard, play hard.




Ja sitten tuli IPCC-raportti. Se kertoi, ettei jatkuva juokseminen kaiken perässä voi jatkua. Ei ainakaan jos halutaan säilyttää edes jonkinlainen tulevaisuus ihmiskunnalla ja meidän jälkipolvilla.


Ne aikuiset, ne olikin olleet väärässä. Ei se ollutkaan hyvä, se kaikki mitä me tehtiin, kulutettiin, syötiin. Olin ehkä pieni, mutta olin sittenkin ollut oikeassa.


Kai siinä samalla tipahti jonkinlainen pohja siltä, että aikuiset - tai jotkut muut - tietävät aina kaiken kuitenkin paremmin. 



Samaiseen raporttiin heräsi montakin bloggaajakollegaa. Sitten oli niitä, jotka eivät heränneet, vaan olivat sitä mieltä, että hyvin voi edelleen jatkaa samaa rataa kuin aiemminkin.

Mutta kaikki ne, jotka nyt ovat ehdokkaina Vuoden Vastuullisuusvaikuttajiksi, heräsivät viimeistään tuolloin.



Weekendbee julisti äskettäin kilpailun, jossa valitaan Vuoden Vastuullisuusvaikuttaja.

Muutama viikko takaperin sähköpostiini tupsahti ilmoitus, että Weekendbee on valinnut minut mukaan ehdokkaaksi kilpailuun. Esivalinta on tehty heidän omien seuraajiensa suosituksista, jonka jälkeen valinnan lopullisesta ehdokaslistasta on tehnyt heidän oma raatinsa.


On varmasti sanomattakin selvää, että ilahduin tästä viestistä kovasti. Syitä oli kolme:

1. Vastuullisuusvaikuttajia ei ole erityisemmin aiemmin palkittu heidän tekemästään työstä.

Vastuullisuus on ollut monelle hieman piikki lihassa, koska monelle se tarkoittaa muutoksia elämässä, ja muutosten tekeminen voi tuntua vähän ikävältä. Erityisesti jos oman identiteettinsä on rakentanut tiettyjen kulutusvalintojen pohjalle, ja niitä pitäisi muuttaa. 

Muutos voi olla kivulias myös vaikuttajalle itselleen. Ja vastuullisuusasioiden käsittely ei aina ole mukavaa ja kaunista, sillä muutosta tarvitaan. Siitä on tullut, ja tulee edelleen palautetta. Teet väärin, sanot väärin, ei näin saa sanoa, ja minä ainakin syyllistyn.



2. Olen pistänyt lukemattoman määrän vastikkeettomia tunteja vastuullisuusasioiden edistämiseen.

Esimerkiksi Annikan kanssa tekemämme Vastuullisuuspodi ja sen 20 ensimmäistä jaksoa oli valtava puristus työmäärällisesti. #ReilutBlogit -aloite on vienyt vuosien aikana sekin älyttömästi tunteja. Ihan vaan vastuullisuusasioihin perehtyminen on ollut paitsi antoisaa, mutta aikaavievää, puhumattakaan tiedon kiteyttämisestä blogipostauksiksi tai instastoryiksi.

(Kiitos Annika tästä kumppanuudesta!)



3. Vastuullisuuden esille nostaminen tässä mittakaavassa.

Hirveän iloisena seurasin tämän kilpailun julkistamista. Kaikki ehdokkaat nimittäin lähinnä taputtelivat toisiaan selkään, toivottivat onnea ja tsemppasivat toisiaan. Kaikki tuntuivat vaan olevan iloisia siitä, että aihetta nostetaan yhä isommin esille. En tiedä kiinnostaako ketään se, kuka lopulta voittaa. Tärkeintä on, että vastuullisuus on noussut vahvasti keskustelunaiheeksi.



Weekendbee itse tarjoaa vastuullisia urheilu- ja vapaa-ajanvaatteita. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että ei kannata ostaa mitään turhaa mitä ei todella tarvitse. Mutta silloin jos tarvitsee, kannattaa ostaa käytetty. Jos käytettynä ei löydy, kannattaa ostaa vastuullisesti tuotettu.


Vastuullisuusvaikuttajalla ei ole aina helppoa. 


Aina löytyy niitä, joiden mielestä mitään ei kannata tehdä, eikä varsinkaan yksilön pidä joutua tekemään mitään, tai sitten ei voi tehdä, koska talouden kasvu pysähtyy (se pysähtyy joka tapauksessa jos ilmastokriisin annetaan edetä, eikä talous ole siinä vaiheessa meidän pahin ongelma) tai sitten ei vaan ole syytä ajatella muuta kuin itseään.


Tämän kilpailun ehdokkaista olen iloinen myös huomatessani, että sieltä löytyy paljon lapsettomiakin, joiden insentiivi ei synny siitä emotionaalisesta pohjasta jonka takia haluaa jälkikasvunsa etua ajatellen säilyttää pallon elinkelpoisena. Ei niin, että siinäkään mitään väärää olisi, mutta se luo toivoa siihen ettei ilmastokriisiä halua ratkaista vain tietynlainen ryhmä, vaan laaja joukko koko yhteiskunnan kirjoa.



Jos en muuta tällä matkalla vastuullisuusvaikuttajaksi ole oppinut, niin ainakin sen, että vanhempi ei ole aina viisaampi, että vaikka asiat eivät ole aina helppoja, ne voivat silti olla oikein ja että aina kannattaa jaksaa puhua itselleen tärkeistä asioista rohkeasti. On siellä aina joku, joka kuuntelee. Ja sen myötä olen oppinut, että yhdessä me saadaan aikaan aina paljon enemmän. 


Me olemme nyt niitä aikuisia, jotka tietävät paremmin. Tulevaisuus luottaa meihin.



Vuoden Vastuullisuusvaikuttajaa voi äänestää WeekendBeen sivuilla, aina 10.2. asti. Samalla voi voittaa itselleen 100€ lahjakortin verkkokauppaan.

Erityisesti kannattaa tutustua kaikkiin ehdokkaisiin ja löytää itselleen mainioita seurattavia!



Jos et vielä ole tutustunut blogin vastuullisuuspostauksiin, tässä setti linkkejä:



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!


tiistai 12. tammikuuta 2021

Koronavuoden muistot kirjoissa ja kansissa - voita itsellesi kuvakirja!

  

Ei liene syytä kerrata, mikä oli vuoden 2020 kestopuheenaihe. Koronaa on tutkittu, dokumentoitu ja viestitty kenties enemmän kuin mitään muuta yksittäistä asiaa ihmiskunnan historiassa.

Me halusimme kuitenkin muistaa vuodesta hyviä asioita, ja valokuvakirja tuntui siihen täsmävaihtoehdolta. Tunnin Kuva lanseerasi juuri sopivasti muutamia uusia valokuvakirjavaihtoehtoja, joten laitoimme koronakesän kirjoihin ja kansiin.

Kaupallinen yhteistyö: Tunnin Kuva


Hyviä muistoja hankalasta vuodesta


Kesä on perheemme kaikkien jäsenten suosikkivuodenaika, eikä se pettänyt viime vuonnakaan, vaikka turvaväleistä pitikin huolehtia. Luonto alkoi heräilemään kun palailimme viime keväänä pikapaluuroadtripillä Espanjasta Suomeen. 

Vaikka ulkoilualueet olivat suositumpia kuin koskaan, niillä oli silti tilaa kulkea rauhassa. Kesälomalla lähimatkailu oli meidän, kuten monen muunkin valinta.



Kesät olemme perinteisesti viettäneet Suomessa, koska silloin sekä Suomi että suomalaiset näyttävät parastaan. Ilmat hellivät, Saimaa kutsuu veneilemään, ihmiset hymyilevät ja mummolan rantasauna lämpenee joka päivä. 

Etenkin näin talven pahimman lumimyrskyn keskellä näitä on mukava muistella.


Muistoista kirjaksi

Vaikka tämä kesä noudatti hyvin pitkälti samanlaisia suuria linjoja kuin mikä tahansa muukin kesä meidän elämässämme, halusimme tästä muistoksi jotain konkreettista. Ja mikäs sen konkreettisempaa, kuin valokuvakirja. Niitä meidän on pitänyt tehdä vähän kaikesta, alkaen Bellan vauva-ajasta ja maailmanympärimatkasta erilaisiin juhliin ja merkkitapahtumiin - tai ihan vaikka vaan elämästä. Muistot ovat paljon konkreettisempia näin - koneelta tulee nimittäin harvemmin selattua mitään, mutta kuvakirja tulee otettua käteen.

Hyvä että edes nyt tästä kesästä! :)

Tunnin Kuva lanseerasi muutamia uusia kirjamalleja, joita meidän toivottiin testattavan. Tarjolla oli vaihtoehtoja sarjakuva-tyyppisestä albumista aina järeämpään, paksukantiseen kuvakirjaan saakka erilaisilla väri- paperi- ja kansivaihtoehdoilla. Päädyimme rakentamaan kuvakollaasin kesämuistoistamme paksukantiseen Premium-kuvakirjaan, joka on tulostettu paksummalle paperille ja kestää varmasti käyttöä myös lasten käsissä.








Tunnin Kuvan taitto-ohjelman käyttö vaati ensimmäisellä yrityksellä muutaman hutiklikkauksen, mutta niiden jälkeen kohtuullisen yksinkertainen logiikka avautuu. 

Kirjan tyypin, sivujen kiiltävyyden ja muiden valintojen jälkeen päästään lataamaan kuvia. Eri kirjoilla on minimimäärä kuvia joita kirjan tekemiseen vaaditaan, ja kun kuvat on saatu valittua ja ladattua, niitä voi vielä muokata järjestykseen, jossa kuvittelee kuvia kirjaan lisäävänsä. Järjestely on hieman kankeaa jos kuvia on paljon, mutta virittää mukavasti fiilikseen.


...ja kun alkuhankaluuksista on päästy, vie kuvien asettelu sivuille ja tarinan rakentaminen minut huomaamatta mukanaan.

Huomaan jääväni viilaamaan moneen otteeseen kuvia hieman parempaan järjestykseen, kokeilemaan erilaista sivujen rytmitystä, korostamaan joitain yksittäisiä kuvia sekä kokeilemaan niiden asettelua eri tavoilla. Kun tekemisessä pääsee vauhtiin, sitä on vaikea lopettaa.




Kuvien asettelussa ohjelman vahvuudet tulevat esiin, sillä valittavana on kymmeniä erilaisia automaattisia layouteja, joista useimmat ovat toimivampia kuin ne, joihin minun mielikuvitukseni taipuu. Itse kirjan kasaaminen käy lopulta yllättävän nopeasti, muutamassa tunnissa. Huomattavasti enemmän aikaa minulla meni kesän aikana otettujen (tuhansien) kuvien läpikäymiseen, parhaiden valitsemiseen sekä tarvittaessa niiden muokkaukseen.

 

Kun kuvat oli valittu ja viety taitto-ohjelmaan, niiden laittaminen oikeaan järjestykseen vei pienen tovin, mutta sen jälkeen kaikki oli valmista luovuuden valloilleen päästämistä varten. Karkeasti ottaen kuvien valitsemiseen meni pari iltaa, ja kirjan kasaamiseen yksi. 


Sen jälkeen voikin jäädä odottelemaan, että valmis kirja kolahtaa postiluukusta. Ihan tarkkoja jos ollaan niin omani kävin hakemassa Helsingin keskustasta Ateneuminkujan liikkeestä, mutta yhtä kaikki se oli valmis muutamassa päivässä.







Kesämuistot hyppysissä

Kirjan laatu on juuri niin hyvä kuin odottaa saattoikin. Koska erityisesti lapset tykkäävät katsella näitä, niin jo ympäristönkin kannalta on tärkeää, että tämä kestää varmasti sekä aikaa että ei-aina-niin-hellää lapsen otetta. 

Tärkeintä on kuitenkin se, että kesästä jää mukava muisto meille selailtavaksi. 


Ja mitä kaikkea sitä ehdittiinkin tehdä! 

Muutamia patikkaretkiä, juhannus telttaillen ja meloen, Puumalan saaristoreitti ystävien kanssa fillareilla kiertäen, vähän veneilyä, paljon rantasaunaa ja pienen ihmisen ensimmäinen mansikkamaito itse kerätyistä metsämansikoista. 

Kuvia katsellessa nousee pakostakin hymy huulille. Ne muistuttavat että kaikesta ikävyydestään huolimatta korona toi mukanaan paljon läheisyyttä ja lämpimiä hetkiä tärkeimpien ihmisten kanssa.










Arvontalaulun aika!

Jos haluat omat muistosi kuviksi, niin nyt siihen olisi mahdollisuus arvonnan myötä. 

Laita meille kommentti, mistä aiheesta haluaisit oman kuvakirjasi teettää, niin olet mukana kuvakirjan arvonnassa! 

Kommentin voi jättää joko tähän postaukseen, Facebookiin tai Instagramiin - jokaisesta kanavasta arvotaan yksi kirja, joten kannattaa osallistua jokaisessa kanavassa!

...ja jos arvonnassa ei onni suosi, niin tammikuun ajan Tunnin Kuvalla on Kuvakirjakuu-kampanja, jonka myötä itse teetetyistä kuvakirjoista saa 15% alennusta.

Millaisia sinun muistosi ovat?


Huom! Jätä myös yhteystietosi, joko sähköposti, puhelinnumero tai muu vastaava kommenttiin, jotta saamme sinut kiinni. Ilman yhteystietojasi emme voi huomioida kommenttiasi arvonnassa. Osallistumisaikaa on sunnuntaille 24.1.2021 saakka. Jos emme saa voittajaa kiinni vuorokauden sisään arvonnan voittamisesta, arvomme uuden voittajan.


Lykkyä tykö arvontaan!



Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät
meidän facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?


Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja
lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt
- kampanja on käynnissä koko vuoden!

Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja
Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa
itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!