lauantai 31. maaliskuuta 2018

Eniten maailmaa muuttavat kohtaamiset - mantat ja minä


Aamu Indonesian Nusa Lembonganilla on aikainen, mutta aurinko lämmittää punaraidallisiin bikineihin verhottua kehoani. Nelivuotiaan tyttären mätsäävä aurinkosuojapuku on pakko olla päällä jo kun astumme paikallisen kalamiehen hohtavan valkoiseen pieneen veneeseen turkoosissa rantavedessä. Blondit kiharat hulmuavat tuulessa veneen suunnatessa nokkaansa kohti määränpäätä.







Tämä saari on vähemmän tunnettu kuin Indonesian Gili -saaret, jotka ovat kokeneet suomalaisten keskuudessa varsinaisen buumin viime vuosina.

Ihmettelen suuresti, sillä Lembongan on vain 30 minuutin pikavenematkan päässä Balilta, ja saarelta löytää loistavakuntoisia koralleja snorklaamiseen, suppailuun passeleita vesiä, valkoisia rantoja, erinomaisia sukelluspaikkoja, hyviä hotelleja vielä kohtuullisen edullisesti, mukavia ruokapaikkoja, paljon vähemmän muita turisteja kuin ensin mainituilla Gileillä ja muuten ihan vaan rentoa menoa.

Me olemme suuntaamassa Lembonganin kuuluisalle Manta Pointille, missä mustia paholaisrauskuja, mantoja, noita merten batmaneita, pitäisi näkyä päivittäin. Aluksemme kapteeni on rekrytoitu paikalliselta sukelluskeskukselta, jonka kanssa Miika on kokeillut onneaan nähdä paholaisrauskuja sukeltaen edellisenä päivänä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Mr. Mowglyn pitäisi kuulemma olla parhaimmistoa rauskunbongauksessa.






Minähän olen tunnetusti kamala mammari. Snorklausurani aloitin Havaijilla, jossa roikuin Miikan selässä ja kurkin sieltä olan yli kirkkaan sinisessä vedessä uiskentelevia kaloja, kun en muuten uskaltanut. Ajatus paholaisrauskuista, joiden siipiväli voi suurimmillaan olla jopa 8 metriä, kauhistuttaa jo valmiiksi. Eikös rauskut tappaneet sen hullun krokotyypinkin?


Mr. Mowgly ohjaa veneen poukamaan, jota ympäröivät korkeat kallioseinämät. Näyttää samanlaiselta missä eilen jylläsi tyrskyinen hornankattila kun ihailimme yhtä kauneinta auringonlaskua koskaan. Yritän olla ajattelematta meren voimaa kun kiskon päähäni maskia ja snorkkelia Mowglyn tähystäessä rauskujen perään. Vene kiertää poukamaa ja melkein heti Mowgly käskee meitä hyppäämään veteen.

Jaiks! Siis tuonne? Niin tummalta näyttävään ja siellä on vielä jotain mustia liitokalojakin? Pureeko ne?






Itseäni reippaampi neljävuotias hyppää isänsä perään räpylät jalassa ja snorkkelikamat päässä ja lähtee kauhomaan. Minä tärisen veneen sivuportailla ja arvon mitä tekisin. Vesi tuntuu viileältä vatsaani vasten kun laskeudun porras kerralla veteen. Seison portailla ja laitan pääni veteen nähdäkseni mitä pinnan alla tapahtuu.


Ja siinä ne ovat.








En ole koskaan nähnyt mitään yhtä henkeäsalpaavan huikeaa. Majesteetilliset rauskut näyttävät suorastaan leijailevan vedessä. 



Ne menevät rauhallisesti ristiin rastiin, ja tekevät silmukoita, isoja ympyröitä.

Olen jo uskaltautunut veteen kokonaan, mutta pidän edelleen kiinni veneen portaista. Katselen kahdenkymmenenviiden metrin päähän, jossa Miika menee rauskujen seassa niin sulavasti kuin vain vapaasukeltajana kykenee.

Pinnalla ui pieni, blondi neljävuotiaamme ja ihailee isänsä kanssa rauskuja. Mietin, ettei reissun jälkeen varmasti kukaan usko lapsen tarinoita tarhassa näistä tällaisista jutuista.








Paikalle saapuu muita veneitä ja Mowgly vaihdattaa meidän snorklauspaikkaa yhdessä rauskujen kanssa.

Minä uskaltaudun hieman kauemmas veneestä kun nuo uhanalaisuudeltaan haavoittuvaksi luokitellut rauskut jatkavat esitystään.


Yksi rauskuista liitelee minua lähemmäs. Jäykistyn osittain ihailusta ja osittain kauhusta. Jos se onkin mielenvikainen ja tekee jotain pahaa? Suu ammollaan se tulee koko ajan lähemmäs. Kahden metrin päässä se tekee käännöksen ja näyttää valkoista vatsapuoltaan minulle.

Mantat eivät hännällään voi pistää. Ihmisille nämä ovat täysin vaarattomia. Uteliaita saattavat kyllä olla. Ei se silti epärationaalisia pelkojani poista.








En ole koskaan innostunut merenelävistä suuresti. En myöskään ole aina ymmärtänyt niiden hienoutta, tärkeydestä puhumattakaan. Joka kerta kun pulahdan syvään veteen, päässä soi lähinnä Tappajahain teemabiisi. Joka kerta ylitän itseni. Pelkään, että jokainen meressä asuva olio haluaa tehdä minulle jotain pahaa.

Oikesti yksikään niistä ei ole koskaan tehnyt minulle mitään. Hait mukaanlukien. Päinvastoin, pötkivät yleensä vauhdilla karkuun.






Näkemättä omin silmin, miten hieno ja ainutlaatuinen elämä meillä on syvässä sinisessä, ei sitä samalla tavalla osaa arvostaa. On vaikea ymmärtää, mitä me olemme kovaa vauhtia tuhoamassa.



Jokainen kohtaaminen meressä asuvien kanssa on saanut mielenkiintoni heräämään koko sen ekosysteemiä kohtaan. Olen ottanut enemmän selvää miksi on tärkeää että ne tappajahait ovat siellä vedessä, mihin tarvitaan koralleja tai miksi liikakalastus on pahasta. Miten se vaikuttaa siihen, miten ihmiskunta selviää planeetalla, sillä ilman toimivaa merta me emme selviä.

Rauskuja ei varsinaisesti kalasteta lihansa takia, mutta kiinalaisessa lääketieteessä niiden kiduksien uskotaan parantavan erinäisiä tauteja ja hedelmällisyyttä. Niiden lihaa käytetään hainsyötteinä tai muille eläimille. Laji lisääntyy vasta myöhäisemmällä iällä, joten niiden metsästäminen vaikuttaa herkästi meressä uiskentelevien lukumäärään negatiivisesti. Ja rauskuja tarvitaan, jotta tasapaino säilyy.

Mantakohtaamisen jälkeen ei merenpelastusvimmaani saa varmasti koskaan poistettua. Kaikkien kuuluu saada nähdä vastaava esitys myös tulevaisuudessa.





Keskipäivän jälkeen Mr. Mowgly suuntaa paattinsa takaisin kohti Nusa Lembonganin valkoista päärantaa. Olen hengästynyt näkemästäni upeudesta ja samalla väsynyt adrenaliinipiikistä. En olisi koskaan uskonut snorklaavani paholaisrauskujen keskellä yksi kaunis päivä Indonesian paratiisisaaren lämpimissä vesissä.

Illalla istun hetken yksikseni rantaravintolassa ja juon kylmää drinkkiäni. Olen ainoa asiakas koko rannan ravintoloissa. Kuu nousee taivaalle, ja kuulen miten aallot lyövät hiljalleen rantaan. Toppi liimautuu selkään Lembonganin kuumassa ja kosteassa illassa.


Maailma - se on hieno paikka. Toivottavasti se pysyy sellaisena.







Epilogi:

Pari vuotta myöhemmin törmään sukeltajan tekemään videoon Indonesia Manta Pointista. Valitettavasti toiveeni ei ole tainnut toteutua tämän paikan suhteen. Toivottavasti vielä ei ole liian myöhäistä tehdä asialle jotain. Indonesia on onneksi on sentään kieltänyt näiden kalastuksen. Kuolleen paholaisrauskun arvoksi arvioidaan n. 500 dollaria, kun taas meressä elävän arvioidaan tuovan jopa miljoona dollaria elämänsä aikana. Nyt kun vielä kieltäsivät roskaamisenkin.

Aina kun on mahdollista, kannattaa lähteä katsomaan mitä maailmalla on tarjota - ennen kuin on liian myöhäistä. 


Mitä enemmän näkee ja kokee, sitä enemmän sitä haluaa suojella.








Tämä kirjoitus osallistuu momondon #openworldawards -kilpailuun, jossa kerätään bloggaajien kertomuksia matkalla tapahtuneista kohtaamisista, jotka ovat muuttaneet bloggaajan maailman. Olen iki-kiitollinen jokaisesta äänestä - tätä kirjoitusta voit äänestää täältä!


perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pitkän päivän ilta ja muuttuneet suunnitelmat


Kuluneet 48 tuntia on olleet yhtä tunteiden vuoristorataa. Juuri nyt väsyttää aivan jumalattomasti. Voisin mennä seuraavaksi 48 tunniksi nukkumaan jos se olisi mahdollista, mutta eipä taida olla. 


Toissa yönä vauva piti hereillä vähän turhan paljon ja yöunet jäivät heikoksi. Se johtikin siihen, etten aamulla todellakaan näyttänyt parhaita puoliani. Olin (ja olen!) aivan läpeensä kyllästynyt toistamaan itseäni viisi kertaa jokaisesta asiasta ennen kuin esikoisella tapahtui mitään kouluun lähtemisen osalta. Tai minkään muunkaan sen puolen. Jossain vaiheessa aamua totesinkin että irtisanoudun papukaijan tehtävästä ja esikoinen saa hoitaa aamutoimensa parhaaksi katsomallaan tavalla.


Sanotaan nyt näin ettei aamusta tainnut jäädä kovinkaan hyvä mieli kummallekaan.


Alle tunti kouluun lähdöstä Miika soitti matkalla taksista sairaalaan. Koulun pihalla oli käynyt tapaturma.






Siinä vaiheessa läpi tulvahti varsinaiset itsesyytöksen tunteet - olisiko näin käynyt jos aamu oltaisiin hoidettu paremmilla mielin? Eikös jossain joku tutkimuskin sanonut, että kun on huonolla fiiliksellä, on alttiimpi tapaturmille? Hetkessä kaikki potutus aamutoimien jäyhyydestä ja huonosti nukutusta yöstä oli kuin pois pyyhkäisty. Tilalle astui huoli.


"Nämä näyttävät oudolta, odotamme kirurgin lausuntoa"



Yllättävän nopeasti olin pakanut itseni ja vauvan lähtökuntoon ja lähdimme kohti Lastenklinikkaa mekin. Siinä kun se pieni ihminen istui odotushuoneessa käsi ihan väärin päin vääntyneenä, liikkumattomana ja mustana, teki mieli purskahtaa itkuun.


Jos joskus, siinä hetkessä tunsin kaikki mahdolliset syyllisyydentunnot, mitkä vanhempana voi tuntea. 


Röntgeneistä ei suoraan osattu sanoa vamman laajuutta, joten jäimme odottamaan kirurgin vapautumista leikkauksesta. Selvää oli, että isommin oli nyt menty rikki. Kiitos hyvän lääkityksen ei kipuja kuitenkaan näyttänyt olevan.





Ei ollut kysettäkään siitä, etteikö leikkaus olisi edessä, ilman kirurginkin lausuntoa.

Vaikka vamman hoitotarve merkittiin kohtuullisen kiireelliseksi, odottelimme 8 tuntia ennen osastolle pääsyä, vielä ilman tietoa milloin leikkaukseen päästäisin.


Siinä sängyn laidalla lohduttelin pientä lasta, jota pelotti koko ajatus leikkauksesta ja nukutuksesta. Mitä sanoa lapselle, kun itse on vähintään yhtä kauhuissaan? Miten lohduttaa ettei se niin paha juttu ole, kun itsekin haluaa lähinnä vollottaa koko tilanteen kurjuutta? Miten sano että älä pelkää nukutusta, se menee hyvin, vaikka se jännittää itseäänkin?





Ja sitten yllättävän nopeasti, sänkyä kärrättiinkin jo kohti leikkaussalia. Vaikka lapsikin esittäisi urheaa, näkee pienistä silmistä helposti hädän. Vasta kun nukutuslääke vaivutti sen pienen mutta ison rakkauspakkauksen uneen, sai kyyneleet virrata pitkin omiakin poskia.



Tältä siis tuntuu esittää vanhemman roolissa urheaa, vaikka oikeasti on ihan kaikkea muuta.






Sitten ei auttanut kuin odottaa ja odottaa ja odottaa.

Noin kahden aikaan yöllä kurvasin vihdoin vauvan kanssa kotiin pitkän päivän illan jälkeen, tietäen että leikkaus oli onnistunut ja kaikki toistaiseksi hyvin, huolimatta siitä, että operaatio veny ja venyi kolminkertaiseksi oletetusta ajasta.

Olo oli väsynyt, mutta helpottunut.





Tänä pääsiäisenä meidän piti käydä metsäretkellä, brunsseilla, tehdä tarkemmat suunnitelmat kulman takana siintävää Kroatiaa varten ja lähteä vähän risteilemään. Metsäretket jää nyt ainakin välistä.

Kroatiaa on kovasti odotettu meidän kaikkien toimesta (paitsi ehkä vauvan). Selvää on, että lomasta tulee astetta kevyempi ja varmaan myöskin rennompi. Jos mennäänkin kansallispuistoihin taas tutustumaan, valitaan helpoimmat reitit. Zipline jää haaveeksi. Ei kiipeilyä ja raftingia, ainakaan esikoisen kanssa. Harmillisesti ei myöskään uintia.

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta kiitollisuus on tunteista päällimmäinen. Että vaikka kävi pahasti, ei käynyt sitä pahemmin. Että operaatio ja nukutus meni hyvin. Ettei tämä sattunut Nepalissa, jossa sielläkin tuli murtuma ja tutustuttiin nepalilaisen sairaalan toimintaan lähemmin.

Ja siitä, että kohta on taas koko perhe kasassa ja yhtenä kappaleena kaikki.





Kirurgi kertoi muuten operaation jälkeen ettei kipsi ja ruuvit varsinaisesti estä matkustamasta.

Hassu minä. Jotenkin en ollut edes ajatellut että niin voisi olla.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Vauvan kanssa - minne voi lähteä ilman riskejä, miten haet passin ja muut parhaat vinkit vauvan ensireissuille!


Lupasin koota teille parhaat vinkit ja käytännön ohjeet siihen, mitä pitää huomioida kun lähtee ihan pienen vauvan kanssa reissuun. On paljon asioita, joita en itse tajunnut miettiä lainkaan, ennenkuin joku sivulauseessa asiasta mainitsi. Kuten esimerkiksi sen, että tietyissä osissa maailmaa riehuu tuhkarokko, eikä vauva ole suojattu. 


Entä miten ostaa lentolippu kun vauvalla ei ole nimeä? Tai miten hankitaan ensimmäinen passi? Tai miten sitä sitten kuljetaan kentällä kun rattaita ei saa viedä?






Kohteen valinta


Aloitetaanpa ihan ensimmäisen kohteen valinnasta, joka ei ole ihan helppo juttu, varsinkin jos vauva on alle puolivuotias.

Kuuden kuukauden iässä vauva nimittäin saa vasta ensimmäiset rokotteet muun muassa tuhkarokkoa vastaan, eli niin kutsutun MPR-rokotteen. Antamista ei voi aikaistaa, koska sen tehot laskevat niin, ettei immuniteetista ole varmuutta. Vielä seitsemän vuotta sitten esikoiselle annettiin tämä jo viisikuisena, kun lähdimme kuukaudeksi reppureissaamaan Thaimaahan ja Indonesiaan.

Tuhkarokko puhututtaa nyt erityisesti koska Euroopassa on tauti puhjennut uudelleen kukkaan. Valitettavasti myös Suomessa laumasuoja on kadonnut ja on heikompi kuin monessa muussa Euroopan maassa, koska meilläkin rokotusvastaisuus on kasvussa. Tauti on myös siitä ikävä, että se tarttuu ihan ilmateitsekin, eli voi riittää että istuu samassa koneessa tartunnan saaneen kanssa.

Pahimmillaan tauti johtaa kuolemaan.





Lisäksi esimerkiksi tropiikissa vaivaa erilaiset taudit, joita vastaan ei edes ole rokotteita. Yksi esimerkki on dengue, joka on siitä kurja, että se on koko ajan leviämässä laajemmalle, eikä siihen ole lääkettä. Sitä ei kannata kovinkaan montaa kertaa sairastaa, koska lopulta sekin on fataali, joskaan ensimmäinen kerta useimmiten ei.

Nyt kuulostaa tietysti todella pelottavalta lähteä ylipäänsä minnekään vauvan kanssa. Se ei ole tarkoitus, mutta kuten missä tahansa asiassa, aina on olemassa riskejä, ja ne kannattaa etukäteen kartoittaa, ja sitten miettiä mihin itse on valmis lähtemään ja minkä riskin kantamaan. Kuten todettua, laumasuoja Suomessa esimerkiksi tuhkarokon osalta on matalampi kuin joissain muissa Euroopan maissa. Sitten esimerkiksi joillain alueilla Italiassa riski on hyvinkin korkea, muttei sielläkään kaikkialla.

Harmillisesti neuvoloissa ei osata yleensä neuvoa matkailuun liittyvissä asioissa kovinkaan tarkasti, koska se on rutiinien ulkopuolinen asia. Parhaiten neuvoja osaa antaa asiaan vihkiytyneet, esimerkiksi matkustamiseen erikoistuneet lääkärit yksityisillä lääkäriasemilla.






Kollegani ja kuopustamme kaksi päivää vanhemman vauvan äiti, Cocoa etsimässä -blogin Arna, otti tarkemmin selvää tästä aiheesta ja kirjoitti erittäin kattavan postauksen aiheesta. Kannattaa lukea se täältä.

Me päädyimme viisiviikkoisen kanssa kotimaahan Rukalle laskemaan. Huhtikuussa olemme lähdössä Kroatiaan, vaikka rokotuksia ei siis vielä olla annettu. Kroatia ei kuitenkaan kuulu korkean riskin maihin näissä taudeissa, ja aikakin on vielä turistisesongin ulkopuolella.

Esimerkiksi WHO:n sivuilta voi lukea mitä tauteja missäkin päin riehuu. Ja ne yksityisten lääkäriasemien erikoistuneet lääkärit ovat erinomainen valinta konsultointiin jos mikään mietityttää.



Voisinko ostaa lentolipun jo syntymättömälle vauvalle?


Tiedän, tiedän, matkakuume nousee aina kun puhutaan lomasta, oli se sitten etuliitteellä tai ilman. Jos oltaisiin esikoisen kanssa tiedetty miten helppo tapaus se onkaan, oltaisiin varmaan varattu liput jo odotusaikana ja käytetty kaikki äitiys- ja isyyslomat reissuihin. Kuopuksen kanssa otettiin sitten siitäkin selvää, miten syntymättömälle varataan liput.

Esimerkiksi Norwegianille voi varata infantin lipun nimettömänä, laittaa nimen kohdalle vain vauva, ja syntymän jälkeen ilmoittaa sitten tarkemmat speksit. Finnair kertoo että vauvan voi lisätä jälkikäteen olemassa olevaan varaukseen, eli varausta tehdessä ei tarvitse varata vauvaa vielä. Kaikista lentoyhtiöistä en ole ottanut selvää, mutta voisin kuvitella että näillä kahdella tavalla selviää useimpien lentoyhtiöiden varauksista. Laivalippuihin voi myös myöhemmin ilmoittaa nimen, ja junalipuissahan ei nimeä olekaan.

Pääasia on sitten että nimi on sama lipussa kuin tulevassa passissakin.





Miten hommaat passin vauvalle?


Oi niitä aikoja kun lapsen saattoi laittaa vanhemman passille. Sehän oli ihan äsken, eli silloin kun minä olin nuori. Vaan ei enää. Nykyään kaikki tarvitsevat oman passinsa, myös vauva. Kaikessa lyhykäisyydessään homma menee näin:


  1. Päätä vauvan nimi, mieluiten yhdessä puolison kanssa, jos sellainen on. (Puoliso ei ehkä arvosta jos toimit diktaattorina tässä.)

  2. Ilmoita tästä viralllisella lomakkeella maistraattiin. Maistraatin mukavat ihmiset vievät nimen sitten viralliseen rekisteriin, josta ystävällinen poliisihenkilö sen sitten nappaa viralliseen dokumenttiin. Jos asialla on kiire, kerro se asioidessasi maistraatissa, ja pistävät sen pikalinjalle. Näet sähköisestä Kanta.fi -palvelusta kun nimi on rekisteröity.

  3. Käy ottamassa kuva. Kysy valokuvaajalta ensin onko hän ottanut vauvasta kuvia aiemmin. Kaikki ei esimerkiksi osaa ottaa huomioon miten vauvan päätä tuetaan, jos hän ei sitä itse vielä pidä pystyssä. Joka tapauksessa kuvasta tulee varmasti hassu.

  4. Tee kaikki mahdollinen paperihomma ensin netissä kun haet vauvalle passia. Tämän jälkeen varaa poliisiasemalle aika, sillä ensimmäistä kertaa varten jomman kumman vanhemman pitää mennä paikan päälle todentamaan vauvan kanssa henkilöllisyys.

    HUOM! Itse proseduuri on noin viiden minuutin homma, mutta aikoja on Helsingin seudulla todella hintsusti, ja sen odottaminen saattaa olla kuukaudenkin homma. Vaihtoehtoisesti voinet mennä jonottelemaan jonnekin laitokselle joku päivä jos vauvan kanssa viitsit. Pikapassista ei siis kannata unelmoida koska käynti vaaditaan.

  5. Passi saapuu noin viikon-kahden sisään kun olet saanut homman hoidettua poliisin kanssa. Sitten vaan matkaan!


Tarkemman kuvauksen tästä löydät Rentomatkablogin Eevin postauksesta täältä!




Mitä kaikkea muuta pitää vauvan kanssa muistaa matkalle lähtiessä?


Yleiset vinkit

  • Ihan ensimmäisenä: onhan sinulla vauvalle vakuutus? Vanhemmissa vakuutuksissa lapsi saattaa kuulua mukaan vanhemman vakuutukseen, mutta uudemmissa ei. Tarkista siis vakuutuksesi ehdot.
  • Muista varata kaikkeen tekemiseen hieman enemmän aikaa kuin normaalisti. Ei ole mukavaa jos vauvan kanssa pitää henkihieverissä juosta ja stressata ehtiikö vaiko ei. Ja aina saattaa tulla nälkä tai kakkoset vaippaan, joka vaatii sitten säätöä jo itsessään.
  • Tiesitkö että taksiin voi etukäteen tilatessa saada turvaistuimen? Enpä tiennyt minäkään, mutta nykyään tiedän. Jos et siis ole roudaamassa omaasi mukana tai menossa omalla autolla kentälle, taksin voit ainakin kotimaassa saada vauvavarusteltuna ovelle.
  • Kohdemaassa voi monasti vuokrata turvaistuimia jos niille on tarve, mutta esimerkiksi Aasiassa tämä on kyllä aika turha toivo. Joskus kohdalle saattaa osua perheellinen kuski, joka saattaa tarjoutua hakemaan oman lastenistuimensa kotoa, mutta näitä on harvassa.






Lentokentällä & koneessa

  • Helsinki-Vantaalla vaunuja ei saa viedä turvatarkastuksesta läpi, joten ota sinne mukaan jokin hyvä kantoväline. Yksi hyvä kikka on myös ottaa heti turvatarkastuksen jälkeen sellainen pienempää malllia oleva kärry, ja vuorata sen käsilaukkupaikka jollakin pehmeällä. Meidän molemmat vauvat ovat niissä kivasti viihtyneet.
  • Muutenhan lapsiperheillä on Helsinki-Vantaalla oma VIP-jononsa, joten pienten lasten kanssa pääsee siitä mukavasti jonon ohi tarpeen vaatiessa. Monasti esimerkiksi Aasiassa meidät on pienen lapsen kanssa myös haettu immigraatiojonoista ohi suoraan luukulle. Eri mukavaa se.
  • Rimman ja Lauran postauksesta löydät kaikki protipit juuri Helsinki-Vantaan lapsiperhepalveluista, kuin myös tietoa siitä mitä ruokia saat kuljetella vauvalle mukana käsimatkatavaroissa. Lue postaus täältä! Pääasiassa vauvalle saa viedä kaiken tarvittavan alkuperäispakkauksissa mukaan, mutta ne on otettava erikseen esille turvatarkastuksessa.
  • Lentokoneessa nousun ja laskun aikana vauvaa voi olla hyvä imettää. Tuo turvallisuuden tunnetta vauvalle eikä korvatkaan mene lukkoon. Pitkille lennoille muista varata baby basket, jotta saat vauvan sinne kätevästi sylistäsi nukkumaan! Jos mahdollista, kannattaa lentoaika optimoida joko päivä- tai yöunien aikaan. Ja sitä ajankohtaa voi kokeilla vähän siirtää lennon mukaan, jos mitenkään mahdollista.




Varustautuminen

  • Millaiseen kohteeseen olet menossa? Voin nimittäin kertoa ettei vaunuilla olisi tehnyt yhtään mitään Thaimaassa rantalomalla. Resortissa ehkä. Rukalla ne olivat taas todella hyödylliset. Mieti tarvitsetko rattaita lainkaan, vai pärjäätkö kantorepulla tai -liinalla? Liina toimii muuten hyvin päiväunien aikaan peittona ravintolan sohvalla.
  • Jos olet lähdössä tropiikkiin, etkä imetä, kannattaa harkita korvikejauhetta ja kertakäyttöpussituttipulloa. Se pelasti meidät esikoisen kanssa ensimmäisellä matkalla kun kuumissa maissa hygienia on niin ja näin muuten. Muoviroskan tuottaminen kyllä harmitti. :(
  • Aasiaan kannattaa varata paitsi tietysti hyvät aurinkosuojavaatteet, myös aurinkovoiteet ja hyttysmyrkyt mukaan Suomesta. Aasiassa ei olla noiden kemikaalien kanssa nimittäin ihan yhtä tarkkoja kuin täällä, eli siellä saattaa rasvat ja suihkeet sisältää lapsille ei-suositeltavia kemikaaleja.
  • Aasiassa on muuten hyvin saatavilla kaikenlaista vauvatarviketta. Mamy-poko -vaipat olivat parhaiten imeviä ainakin esikoisen aikaan.
  • Oletko imettävä äiti ja menossa kuumuuteen? Muista juoda ettei maito lopu kesken.
  • Itkuhälyttimet on todella hyvä idea, erityisesti jos on terassia tai muuta vastaavaa majoituksessa, jos haluaa olla vaikkapa poolilla kun vauva nukkuu huoneessa. Ja kannattaa ehkä unohtaa itkuhälyttimet ja panostaa esimerkiksi hyviin radiopuhelimiin, joissa on myös itkuhälytintoiminto. Ne ovat myöhemmin toimineet hyvin vanhemman lapsen kanssa, jolloin lapsen kanssa pystyy turvallisesti kommunikoimaan kun opettaa miten niitä käytetään. Myös kantavuus on yleensä parempi kuin itkuhälyttimissä.
  • Meidän esikoiselle hankittu, erittäin kevyt ja maailmankin kiertänyt matkasänky toimii myös aurinkosuojatelttana rannalla. Siihen on hankittu lisävarusteena UV-suoja, joka pitää lapsen auringolta piilossa, mutta silti mukana rannalla. Omamme on Little Lifen Arc, mutta myös muita vastaavia löytyy.





Majoitus

  • Pienen lapsen kanssa matkustaessa majoitus on todellakin keskiössä jos haluaa onnistuneen loman. Tässä ei oikeasti kannata sniiduilla.
  • Haluat olla lähellä palveluita, valitse keskeinen sijainti jos sellaisia on tarjolla. Lyhyt matka kaikkialle takaa sen että joskus käytkin jossain.
  • Jos lähdet tropiikkiin, voi olla todella kiva jos huone on lähellä rantaa tai uima-allasta, jolloin voit pitää vauvan nukkumassa itkuhälyttimen päässä ja itse nauttia ympäristöstä.
  • Jos olet esimerkiksi laskettelulomalla, kuten me Rukalla, hotelli lähellä hissejä on ihan ehdoton, erityisesti jos molemmat vanhemmat laskevat. Läpsystä vaihto, eikä turhaan mene aikaa hukkaan.
  • Parveke voi olla todella hyvä olla vaikkapa kaupunkilomalla. Kun vauva ja/tai lapsi on nukkumassa, voit itse vielä fiilistellä parvekkeella iltaa.
  • Huonepalvelu hotellissa on aika ehdottoman kiva juttu pienen vauvan kanssa. Toki, jos vauva nukahtaa vaunuihin, ja sellaiset on mukana, voi lähteä muuallekin. Mutta kyllä on mukavasti vietetty erityisesti tropiikissa illallisia omalla terassilla.
  • Bonusta on myös, jos hotellissa on muita palveluita, kuten esimerkiksi spa, jolloin toinen vanhempi voi käydä itseään hemmottelemassa helposti.






Muutenhan pakkaatkin varmasti mukaan ihan kaiken sen, minkä muutenkin ottaisi hoitolaukkuun mukaan - vaippoja, pulloa ja korviketta, vaatekertaa itsellesi ja vauvalle, pukluliinaa, wet wipeseja, vaihtoalustaa jne. Lentokoneen vaihtopöydät vessoissa ei ole järin ergonomisia, joten olen itse vaihdellut vaippaa matkahoitoalustan päällä viereisellä istuimella.


Se mitä aina jaksan hokea on että vauvoja syntyy kaikkialle maailmassa, ja useimmassa paikassa ne elävät ja voivat hyvin. Ja se, että voi itse valita onko lomailu vauvanhoitoa hankalissa olosuhteissa vai vauvanhoitoa kauniissa maisemissa.


Muista pakata siis mukaan myös oikea asenne. Se lieneekin melkein se tärkein loman onnistumisen ainesosa.