tiistai 14. kesäkuuta 2016

Eeppiset polttarit Las Vegasissa - näin onnistut!



Herään hiljakseen Las Vegasin Hard Rock Hotelin ihanan pehmeästä sängystä. Venyttelen kädet ja jalat piiiitkäksi ennen kuin lasken ensin oikean ja sitten vasemman jalkani pehmeälle kokolattiamatolle. Muu perhe on hakenut aamiaista huoneeseen, syön ja vaihdan hetkeksi bikinit päälle ja lähden hengailemaan altaalle. On hieman hermostunut olo, sillä tapaan pian ensimmäistä kertaa Siveltimellä -blogin Sannan ja hänen ystävänsä Johannan. Ja me aiomme viettää polttarit Las Vegasissa.





Olemme puolivahingossa päätyneet samaan aikaan tähän synnin tyyssijaan, enkä ole tavannut kumpaakaan aiemmin. Johanna on menossa polttareita seuraavana päivänä naimisiin. Tulee jostain syystä mieleen Hangover -leffa. Toivottavasti en huomaa aamulla pöllineeni Mike Tysonin tiikeriä.

Lähden omalta hotelliltani kohti Sannan ja Johannan The Mirage -hotellia. Kaikki aamuinen hermostuneisuuteni on ollut turhaa; tulemme Sannan ja Johannan kanssa toimeen aivan mainiosti heti ensihetkestä. Ei kai sitä muut kuin samanhenkiset ihmiset ole valmiita viettämään blogituttujen kanssa polttareita Las Vegasissa.

Lopputulemana vietän ehkä yhdet elämäni hauskimmat polttarit tällä porukalla!





Koska polttareiden suuret linjat varmasti on kaikille tutut, alla 5 vinkkiä onnistuneisiin polttareihin Las Vegasissa.


1. Aloita ajoissa


Las Vegasin hotellit ovat loistavia bilekeskuksia. Ota aamu/päivä rennosti, hengaile poolilla, tilaa baarista parit megaluokan drinkit ja nauti niitä auringonpaisteessa. Älä unohda välistä vettä!








Varoituksen sananen; Las Vegasissa todellakin eletään "what happens in Vegas, stays in Vegas" -tyyppistä elämää. Ja sinne mennään bilettämään isolla B:llä. Todennäköisesti saat kimppuusi sormuksensa kotiin unohtaneen vastakkaisen sukupuolen edustajan. En suoriltaan muista monetko hätisteltiin hänniltä pois.



2. High Roller - happy hour näkymillä!


Varasimme morsmaikulle yllärinä Las Vegasin maailmanpyörään, eli High Rolleriin, liput. Osa lähdöistä on niin kutsuttuja happy hour -lähtöjä - saat juoda niin paljon kuin sielu sietää lipun hinnalla reilu puolen tunnin aikana. Ja suomalainenhan juo.

Halvimmat hinnat alkavat parista kympistä, mutta auringonlasku ja happy hour on luonnollisesti hinnakkaampaa touhua.





Paitsi että näkymät palkitsevat, fiilis on todellakin katossa, sillä ei mitenkään vähemmän yllättäen happy hour -lähtöön osuu aikamoisia bilehileitä.











Korkeanpaikankammoinenkin selviää tästä kyllä. Ellei muuten, niin miestä vahvemman avulla. Ihaile maisemia, maistele drinksuja - parhaimmillaan tästä lähtee käyntiin mieletön ilta Las Vegasissa!

Katso lisätietoja täältä.


3. Instagramita!



Onko vaikeaa arvata että tungimme polttareista instagramin täyteen kuvia? Se muuten kannatti.





Tägäsimme kuvat poolilta ja valmistautumisista mm. #lasvegas, #bachelorette ja #bacheloretteparty, ja kas - kuviin alkoi sadella kutsuja toinen toistaan paremmille klubeille! Ei aikaakaan kun sorttasimme itsellemme maineeltaan parhaan Wynnin Encoren, jossa meitä odottikin myöhemmin illasta VIP -kutsu ja kasa drinkkilippuja ovella. Kätevää!

Ja joku vielä kehtaa väittää instagramia turhaksi!



4. Paljasta pintaa


Jos Vegasissa jotain riittää niin paljasta pintaa. Ja koska Vegas ja polttarit, me suuntasimme tottakai katsomaan aussipoikien paljaita pakaroita näytöksen eturiviin. Thunder from Down Under - a girls night in the outback!

En ole koskaan nähnyt niin hullaantuneita naisia! Voi hyvä luoja sitä huutoa! Hysteriaa! Kirkumista! Lääppimistä! Käsiä siellä ja täällä kurottamassa kohti hyvin treenattua lihaa!







Vaikutti lähes siltä ettei naiset olleet koskaan nähneet paljaita miesten pakaroita aiemmin. Siellä me eturivissä pönötettiin katsomassa e-rit-täin läheltä miesvartaloiden täydellistä esineellistämistä. Jos oikein onni potkaisee (sarkasmia huom!), saatat jopa päästä poikien kanssa itsekin lavalle esimerkiksi simuloimaan vähemmän lapsiystävällistä tapahtumaa, toki vaatteet päällä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten olkoot se tästä tapahtumasta tämä.




Vinkki; kyllä kannattaa maksaa eturivin paikoista, jos nyt tällaiseen pitää mennä. Todennäköisesti pojat hyppivät suoraan pöydällesi eteen vetämään jonkun osuuden. Paljaiden pakaroiden lisäksi myös juomia tarjoillaan pöytään.


5. Valitse klubisi oikein


Kts. kohta 3.

Tarjolla on jos minkälaista klubia, Vegasissa kun ollaan. Googleta sen hetkinen tarjonta ja valitse omasi. Muuten saatat päätyä... no, minne tahansa. Varaudu myös siihen että klubien juomat maksavat. Pelkkä vesipullo maksoi 10 dollaria Encoressa. Kymmenen (10) dollaria!!







Koska miestä vahvemmasta seuraavan kategorian nautintoaineet taitavat olla sen verta yleisiä ettei alkoholi tee kauppaansa, jostain se on baarienkin voittonsa revittävä. Ellei muusta niin vedestä.



Lisäksi, muista nämä:

Muista syödä kunnolla (paikkoja on kyllä tarjolla vaikka millä mitalla). Muista juoda vettä. Ota puhelimeesi jenkkisimmi jotta voit instagramittaa huolella ja käytä Uberiä - se on taksia kätevämpi ja edullisempi Vegasissa. Instagramista voi lisäksi seurata jälkikäteen miten se ilta olikaan mennyt jos jostain syystä muisti pätkisi. Että mistä se Mike Tysonin tiikeri ilmestyikään kämppääsi.




Joskus aamuyöstä kömmin takaisin omalle hotellilleni, jalat tanssista ja pitkästä aikaa korkkareissa kävelemisestä kipeänä. Tiedän, että huominen on todennäköisesti aivan kamala, mutta ei se haittaa. Tämä on ihan hullua - kaiken muun koetun kukkuraksi maailmanympärimatkalla olen viettänyt uusien ystävien kanssa mahtavan illan kaikkien aikojen bilekaupungissa. Menen onnellisena naisena seikkailijamieheni viereen nukkumaan, ja kuuntelen tyttäreni tuhinaa viereisestä sängystä.


Meillä oli aivan hulvattoman hauskat polttarit. Itse vietin hyvinkin hiljaista seuraavaa päivää (Lue Päivä matkabloggaajan kanssa). Morsian selvisi freesinä seuraavan päivän häihinsä hyvin juhlittuna. Ihmettelen edelleen miten on mahdollista näyttää niin hyvältä Las Vegasin polttari-illan jälkeen.


What happens in Vegas,
doesn't stay in Vegas.
Not at least while going out
with a travel blogger.


Polttarit Vegasissa, vaikka ihan uusienkin ihmisten kanssa? Iso peukku ja lämmin suositus! :)


Sannan blogista löytyy polttaritunnelmia täältä!

19 kommenttia:

  1. Viva Las Vegas!!! Nää oli todellakin kaikkien aikojen Polttarit!!!
    Tää oli niin ihanasti kirjoitettu, että tekis mieli ottaa uusiksi. Pääsi kyllä hyvin mukaan takaisin noihin tunnelmiin, hahaha <3 Edelleenkin näin julkisesti haluaisin vetäytyä noista vähäpukeisista miehistä ja vedota siihen, että morsian vaati :))) Ja mitäpä sitä kaaso ei tekisi onnistuneiden polttareiden eteen :D
    Epic <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

      Haluaisin laittaa vaan sydämiä tähän.

      Hei, jos morsian haluaa paljasta pintaa, se on morsiamelle suotava. :D Ei auta! Mutta kuvastakin huomaa miten erityisesti tykkäät olla tilanteessa, koko kehonkieli oikein huutaa sitä! Harmittaa kyllä vähän että se YKSI kuva jäi kokonaan sun haltuun!! ;D

      Eeppistä. Parasta. Uusiksi. ♥ ♥ ♥

      Poista
  2. Huikeeta!! Tosi siisti tuo IG:n voima.. Tämän postauksen jälkeen en haluakaa polttareita i vietettävän muualla kuin Vegasissa.... Sitten kun mulla on polttarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä voi myös viettää kaverin polttarit tai sitten vaikka omien polttareiden pre-polttarit ;)

      Olipahan keikka, ja lämpimät suosittelut. Ja siellä on niin paljon kaikkea muutakin mitä voi tehdä jos ajan kanssa oikein ehtii - helikopterikyytiä, pitkiä ruokailuja, spa:ta, hemmottelua, you name it. :) Sinne siis!

      Poista
  3. Tulikin seurattua tuota teidän polttarimenoa Instasta ja huomasin silloin, miten saitte Wynnin Encoreen VIP-liput! Huikea juttu :-)

    Las Vegas on kyllä magee paikka ja tuli itsekin kierrettyä viikko erinäköisiä yökerhoja varsin tiiviisi. Tosiaan mitään halpaa lystiä homma ei ole, mutta toisaalta on se sen arvoista. Encoressa en käynyt, lukuisia muita huippupaikkoja tuli katsastettua. Luojan kiitoksi suurimpaan osaan oli enemmän tai vähemmän sponsoreita matkassa: mm. Taossa ja Marqueessa oli koko paikka varattu muuutaman tunnin baari auki -mentaliteetillä ;-) Niistä ja parista muusta clubista piti kirjoitaa oma postauskin, mutta jäi tekemättä.

    Harmi homma, kun tuo maailmanpyörä ei ollut valmistunut vielä silloin, kun olin siellä. Tuollainen auringonlasku olisi upea sieltä. Tietty helikopterista näki Vegasin hyvin ilmasta käsin kun kävin Grand Canyonilla, mutta se oli aamubrunssin aikaan - iltaisin valoissa olisi varmasti vielä paljon mahtavampi näky. Ainakin yöllä lentokoneesta Vegas näytti laskussa aika huikean näköinen :-)

    Kaiken kaikkiaan toi postaus hyvän fiiliksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä tosissaan hintataso ihan kohdillaan - jengit kun tulee bilettämään niin voi siitä hintaakin sitten pyytää. Mutta ehdottomasti hauskaa, on puitteetkin vähän erilaiset kuin koto-Suomessa - niin hyvässä kuin huonossakin. :)

      Maailmanpyörä oli super, mutta tuskinpa se helikopterikyytikään hassumpi oli! :)

      Poista
  4. Todellakin Eeppiset polttarit isolla Eellä! 😄😄😄 Ihan huikee ilta teillä ollut!

    Matkabloggarin kanssa polttarit ei kyllä jää salaisuudeksi 😄

    Toi maailmanpyörä happy hourilla on loistava idea! Tosi iso tuo maailmanpyörän koppi ja ihanat näköalat! Ja uskon, että suomalainen kyllä ehtii drinksun jos toisenkin hörpätä puolessa tunnissa. 😄😄

    Pientä stressiä olis kyllä morsmaikkuna vetää polttarit edellisenä iltana. En tiedä pystyiskö itse 😂

    Titta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkabloggarien kanssa kannattaa ensinnäkin lähteä radalle ja toisekseen erityisesti polttareihin. :D

      En ymmärrä miten Johanna selvisi niin fressinä seuraavan päivän häihin. Ehkä joskus parikymppisenä siihen olisi kyennyt, mutta nyt kun mennään yli kolmenkymmenen niin ei onnistuis sitten millään. :D Hauskaa ja suositeltavaa kuitenkin tämä!

      Poista
  5. Upeita kuvia polttareista.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa,

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kuvia! Sanna näyttää hirveen tutulta. Olisikohan yhden mun kaverin Sarin kaveri :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukakohan se Sari oikein on? :D Suomi on niin hirmuisen pieni että ihan todennäköistäkin kyllä on.

      Poista
  7. No moi! Teillä olikin sit vähän erilainen meno Vegasissa kuin meillä... ja ehkäpä aidommin Vegasin tyyliin! :D Mainiota ja hauska lukea tästäkin puolesta, kun meillä tietysti vauvan kanssa oli visiitti enemmän sellainen päiväkävelypainotteinen. No okei, pääsin katsomaan Celine Dionia (jonka takamusta en nähnyt riittävän hyvin tietääkseni, vetääkö se vertoja noille) ja pojat viettivät sillä aikaa poikien iltaa... ja mistäpä minä tiedän, miten villi se oli... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit tullut mukaan! ;)

      Ehkä jokaisessa show'ssa ei tartte nähdä takamusta jotta se on hyvä! :D Veikkaan että poikien illassa on kyllä jossain vaiheessa jollain vilkkunut pakarat, mutta varmaan hyvin erilaisessa yhteydessä. :) Las Vegas ja vauva ei ehkä ihan match made in heaven ole, mutta onneksi vuorottelitte. Itsehän olin viimeeksi Las Vegasissa raskaana... joka ei sekään ihan täydellinen ollut, varsinkin kun yritin saada toista osapuolta viettämään edes jonkinlaiset polttarit siellä. Itseasiassa nämähän muuten siis olikin jo toiset polttarit Vegasissa! :D

      Poista
  8. Muistankin lukeneeni tästä The Illasta jo Sannan blogista, mutta sen verran kova meininki oli, että tätä kelpaa lueskella uudelleenkin. Jotenkin näyttää siltä, että mun kunto ei tuota olisi kestänyt... Ajatuskin häistä seuraavana päivänä. Apua! Tietty Vegasissa ei ehkä ole suomalaisella satoja setiä ja tätejä ja muita sukulaisia ja ystäviä, joiden kanssa viettää kokonainen hääpäivä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa, jaksaa! Onhan nää vähän kestävyysurheilulajia tällaiset illat, mutta yksi nyt aina menee, toinen tekee jo vähän tiukkaa. Enkä tosissaan tajua miten Johanna selvisi häihin seuraavana päivänä, ja vielä niin kauniina ja hehkuvana! :D Toisille on suotu ehkä paremmat geenit kun toisille. :)

      Poista
  9. Siis aivan mahtava postaus! Luin tämän jo aiemmin mutta en päässyt kännykällä kommentoimaan. Just tollasta sen pitää ollakin. :)Me oltiin tyttöjen Kalifornia-reissulla kaksi yötä Las Vegasissa ja se oli aivan liian vähän! Mentiin jo ekana iltana ihan sekaisin, ja seuraava päivä kuluikin palautteluun uima-altaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegas vaatii veronsa, ja sille on hyvä jättää aikaa. :) Bilekaupunkien mekka lunastaa kyllä lupauksensa monella tapaa jos vain haluaa. Hullua nähdä miten ihmisten käytös muuttuu tuolla jotenkin ihan täysin, mutta sellaista kai se vaan on. :)

      Poista
  10. En kyllä todellakaan keksisi otollisempaa kohdetta eeppisille polttareille kuin juurikin tuo synnin pesä :-) Itse en kyllä m i s s ä ä n nimessä uskaltaisi jättää niitä polttareita häitä edeltävälle illalle - sen verran eeppinen uskoisin olevan seuraavan aamun olonkin... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä uskaltaisi itsekään, sen verta hyvin tunnen itseni ja turnauskestävyyteni ettei morsian hehkuisi mitenkään jos edellisenä päivänä olisi näinkin railakkaat polttarit. :D Onneksi on näit paremmalla kestävyydellä ja kenties geeneilläkin siunattuja! :)

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!