torstai 4. elokuuta 2016

5 kauneinta Pohjois-Suomessa


36 vuotta olen onnistunut elämään
elämäni kielellisesti vajaavaisena,
huomasin nyt kahden viikon
Pohjois-Suomen lomarupeamalla. 


En ollut tiennyt suomen kielessä olevan sanoja, joita en ymmärrä. Ei se johdu siitä että olen kaksikielinen, vaan siitä ettei niille ole ollut tarvetta. En ole osannut niitä suomeksi, enkä ruotsiksi. Etelä-Suomessa niille ei ole ollut mitään tarvetta.

  • Hetteestä saa kylmää lähdevettä. Sellaista jota voisi pullottaa ja myydä hyvin brändättynä kovaan hintaan ulkomailla. Lähin kosketus hete-sanaan on ollut naapurissa toimiva designvalaisimia tekevä Korpihete.
  • Köngas on jyrkkä koski, jota ei voi laskea alas. Näitä Suomessa riittää.
  • Rautu on lautasella erittäin maukas kala. Lapissa niitä ui enempikin. Toiselta nimeltään lautaseltakin tutumpi nieriä.

En minä näitä sanoja ole elämässäni aiemmin tarvinnut kun olen Lapissa käynyt vain satunnaisesti laskettelemassa. Afterskissä harvoin puhutaan hetteistä, könkäistä tai rauduista. Siellä tarvittavan sanaston osaan kyllä.

Ja etelässä puhutaan ukkosmyrskyistä, ei ukonkuuroista.


Olen kaksi viikkoa viettänyt taas yhtä elämäni parhaista lomista. Pohjois-Suomi ja Lappi on lumonnut minut (ja meidät) täysin kaikista sääskistä huolimatta. Blogimateriaalia on hurjan paljon. Ajattelin antaa teille viisi parasta näin kärkeen, jotta tiedätte mitä odotettavissa on.


Kainuu


Join hetteestä vettä, söin itsepyydystettyä ja -savustettua kalaa, saunoin rantasaunassa ja kilistelin ystävien kanssa ennen Karhunkierrokselle lähtöä ja sen jälkeen. Olisinpa ehtinyt jäädä näihin maisemiin pidemmäksi aikaa.

Heräsin yksin puoli neljältä aamuyöstä ja vietin hetken hiljaa tässä maisemassa.





Karhunkierros


Lonkankoukistajani ja vasen pohkeeni kramppasivat, olin valmis nukahtamaan seisaaltani, mäkäräiset purivat polttavan ihottuman polvitaipeeseen. Vatsani kramppasi, vessaan piti kiivetä 30 metriä jyrkkiä portaita alas ja ylös. Selvisin vain yhdellä rakolla isovarpaassa vaellukselta.

Mutta se oli kaikki sen arvoista.






Kuusamon karhut


Kartoitimme useamman paikan karhukatselulle, jotta varmasti saisimme rahoille vastinetta. Päädyimme Karhu-Kuusamoon, jonka katselupaikka oli lammen äärellä, ja jossa oltiin nähty emoja pentuineen lähiaikoina. Olin toivonut näkeväni vilahduksen edes yhdestä nallesta.

Saimme 6 tunnin Avara Luonto -shown ainakin 13 eri karhun toimesta. Varmasti pidemmänkin ellemme olisi väsymyksestä kuukahtaneet mökin mukaville sängyille.






Koskenlaskua pohjoisessa


Parin päivän sisään kävin kahdessa koskenlaskussa - Rukasafariksen kanssa Kitkajoella ja Harrinivan kanssa Muoniojoella. Erilaisia ja molemmat aivan tykkejä kokemuksena! Askel lähempänä unelmaa meloa läpi Grand Canyonin ja Coloradojoen. Vaikka taitaa nämä meidän kuohut olla ameriikkoja pienempiä.





Lapin yötön yö luksusteltassa Torassiepillä


Puhukoot yksi kuva tämän puolesta kunnes löydän siihen oikeat sanat.





Niitä sanoja en muuten
tiedä vieläkään ruotsiksi.

Vielä on elämässä oppimista.



Materiaalin purkamisessa menee hetki. Pelkästään kuvia on jotakuinkin 10 gigaa, videomateriaalista puhumattakaan. Koittakaa kestää.

26 kommenttia:

  1. Ite oon ollu ihan kuutamolla kun isäni suku vaasasta niin sanat nisu (munkki) ja "pitelee sadetta" (siis eihän tuossa oo mitään loogista järkeä koko lauseessa). Taisin olla itsekkin Bellan ikäinen kun jouduin mukaan koskenlaskuun. Todistuksessa lukee "rohkeasti ja vapaaehtoisesti" vaikka itkin että en lähde. Enkä kyllä siitä niin pienenä ihmisenä edes tykännyt kun pelkäsin että lennän veneestä... Tiedä sitten, menisikö se nykyään näin vanhempana paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nisu sentään on edes vähän tuttu sana, mutta ymmärrän, ymmärrän. :) Se on jännää että löytyy vielä sanoja, jotka vielä ei ole lainkaan tuttuja. Onhan tässä nyt kuitenkin useampi vuosikymmen alla.

      Tuo meidän tyttö taitaa olla joissain jutuissa vähän huimapää. Ainakin toistaiseksi väitti pitävänsä. Itse menisi vieläkin hurjempaan jos vain mahdollista! :)

      Poista
  2. Huuh, tuo viimeinen kuva on kyllä ihan hengästyttävän kaunis! Afrikan safaritelttojen jälkeen voin sanoa, että kyllä glamping on telttailua mun makuun. :D Täytyisi itsekin tehdä tuollainen Pohjois-Suomen turnee. Koskenlaskua en ehkä välittäisi kokeilla, vaikka saattaisi sekin hauskaa olla. Nuo karhut sen sijaan kiinnostaa ihan älyttömästi! Toivottavasti postaus niista tulee pian. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä alan myös kallistumaan glampingin suuntaan kovasti. :D Harmillisesti niihin tosi hienoihin paikkoihin noita telttoja ei kyllä millaan saa roudattua.

      Karhupostaus tekee tulojaan, videon kera! :)

      Poista
  3. Lappi. <3 Nuo karhut täytyy ehdottomasti käydä itsekin kokemassa. Jospa sitä taas ensi kesänä suuntana pohjoinen. :-)

    VastaaPoista
  4. Aah, mitä kuvia ja teillä on kyllä kerrassaan ihana tapa kirjoittaa. Karhunkierros on ehdottomasti omalla to do -listalla, sinne on päästävä. Ja karhubongaustakin täytyy varmaan lähteä harrastamaan jo ensi kesänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan kiitos Anna! ♥

      Molemmat on todella suositeltavia. Lisää niistä pian. :)

      Poista
  5. Voi miten upeita elämyksiä olettekaan päässeet kokemaan! Ei jää yhtään huonommaksi tämä meidän kaunis kotimaa niistä kaukaisista maailmankolkista, joita tässä on itse kukin kolunnut. Nyt on kyllä ollut niin eeppinen (anteeksi vaan tämän sanan käyttö, mutta pakko oli...) suomiloma, että kieli pitkällä kyttään postauksia. Ja ehkä tosiaan ängen linjoille ne omatkin nallukat jossain vaiheessa, mutta sitten, kun te muutamat tyypit olette saaneet tuoreemmat tunnelmat raportoitua :) Ja siis koskenlasku ♥ Voiko olla sen hauskempaa! Lunttasin jostain, ehkä fesestä, että kosket olivat kolmosluokkaa. Sellaiset ovat superhauskoja. Tai no minulla oli ihan hauskaa nelos- ja vitosluokankin koskissa, mutta jälkikäteen hirvitti ja mietitytti, että mitähän olisi voinutkaan tapahtua... Mutta minkäs sitä rämäpäälleen voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa ne nallet sinne laittaa! Siitähän mekin inspiraatio tähän napsittiin. :)

      Tää loma oli kyllä aivan mahtava. Ei kaduta pätkääkään että päätettiin panostaa lomapäivät ja -rahat Suomilomaan. Meidän kotimaa on kyllä niin hieno. ♥ Jopa ne isot kosket (joita ei kuulemma Suomessa saa edes laskea.

      Poista
  6. Itse olen siis näköjään jo puoliksi lappalainen, kun kaikki sanat oli ennestään tuttuja. Samaten perinteinen lappalainen elämänmeno: Kesällä kalastellaan ja n****a, no talvella sitten pelkästään sitä jälkimmäistä.

    Muta asiaan :-D Torassiepin kuvat sai minut vakuuttuneeksi siitä, että sinne on päästävä - ja mielellään pian! Karhunkierros on aivan huippujuttu sekä samoin koskenlasku. Molemmat itselle tuttua puuhaa useammaltakin kertaa Rukalta, joka on pohjois-Suomen suosikkipaikkani. Nuo karhut olisi kiva livenä nähdä, useinhan olen karhuja pohjoisessa nähnyt, mutta ovat perhana löytyneet omasta rinkastani ;-)

    Aivan huippureissu ollut sinulla/teillä, niin kuin kuvatkin sen kertovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Olenkin ehkä joskus kuullut tuosta sanonnasta, mutta täytyy sanoa että ei ollut ensimmäisenä mielessä. :)

      Torassieppi oli monella tapaa aivan upea paikka, paitsi yöpymisen fasiliteettien, myös kaikkien aktiviteettien suhteen. Ja Ruka on myös aivan huippu, kolmas kerta vuoden sisään kun ollaan siellä!

      Suosittelen ensi kerralla niitä livenäkin, ei vain tölkistä. ;)

      Poista
  7. Ehkä Lappiin pitäisi joskus minunkin mennä. Saat sen vaikuttamaan siltä, että nähdä pitäisi, mutta kun laskettelu ei ole mun juttu ja kaikki hyttyset, mäkärät ja muut pistävät paholaiset rakastavat mua, eli kesäkin on vähän huonoa aikaa. Mutta jos saisin tuon teltan siihen karhupaikalle. Siinä olisi vähän sama meininki kuin Afrikassa safareilla. :) Jään paljosta paitsi, kun en ole kovin outdoors-henkinen. Toisaalta kaiken voi tehdä aina myös omalla tavalla, omat rajat huomioiden. Hmm. Alan taas miettiä Lappia yhtenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tekevät minullekin nuo pistävät ötökät, oikein rakastavat vertani. Vaan pysyyhän ne loitolla pukeutumisella ja ötökkämyrkyillä kohtalaisesti. :)

      Suosittelen sullekin kyllä kokeiltavaksi glampingia, eli vähän parempitasoista outdoorsia! Vaikka itse nyt menen minne tahansa kun tekeminen ja maisemat ovat kohdillaan, rakastan vähän parempia puitteita. Vaellus Himalajallakin olisi ollut glampingina paljon kivempaa. :D

      Poista
  8. No huh! Tällaiset postaukset saa miettimään vakavasti, että pitäisi panostaa entistä enemmän kotimaanmatkailuun. Juuri kun olen ehtinyt innostua talvisesta Lapista, pitäisi nyt kai harkita pohjoista myös kesäkohteena. Kaikki nuo kokemukset on varmasti upeita, mutta erityisesti karhujen katselu kiinnostaa todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihastuin siihen ensin talvella. Lumikenkäily Oulangan luonnonpuistossa sai sitten aikaan fiiliksen siitä että kesälläkin on päästävä.

      Karhut rokkasi ihan kympillä! ♥

      Poista
  9. Mulla on karhujenkatseluretki tekemättä, ja mua kiinnostaisi tehdä se Kuhmossa, sillä siellä on parhaat mahdollisuudet nähdä kaikki Suomen luonnon suurimmat pedot – ei ainoastaan karhuja siis. Jotenkin tuon Lapin-matkan jälkeen oma kotipiha tuntuu ihan hurjan tylsältä. Raumalla on edelleen helleaalto, ja Lotan blogissa jo kommentoinkin, että lähes on ikävä Muonion virkistäviä vesisateita! :) Eikä tuossa mun takapihan kuivassa ojassa ole edes koskia mitä laskea... Oli kyllä huikea Muonion-matka, kiitokset seurasta. Ja ihania kuvia kaikki. Ihan turhaan suomalaiset kiiruhtavat kilpaa ulkomaille, kun meillä on täällä niin mahtava kattaus upeita elämyksiä ihan etelästä pohjoiseen asti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saana sulle mahtavasta reissuseurasta! ♥

      On kieltämättä aika kova palo takaisin tuonne, pienet sateet välillä ei kyllä haittaa lainkaan, kun voi laskea koskea. :) Suosittelen kyllä lämmölllä tota Karhu-Kuusamon karhunkatseluakin, tosin en tiedä millaista siellä Kuhmossa on.

      Ihania muistoja ja elämyksiä taas saanut tältä kesältä kerättyä!

      Poista
  10. Hienoa, että Karhunkierros meni vain yhdellä rakolla. :D Mulla hajosi siellä jalka - onneksi vain väliaikaisesti, mutta käveleminen loppui siihen ja reitistä jäi näin ollen osa tallustamatta. Onneksi ehdittiin kuitenkin nukkua yksi yö laavulla. Pohjoisessa on hienoja maisemia, kyllä niitä kelpaa katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tuntuu hajonneen joku juttu tai paikka Karhunkierroksella - oli se sitten rinkka, jalka tai kenkä. :) Aivan huikeita maisemia, kertakaikkiaan! Menen vielä uudestaankin!

      Poista
  11. Nämä sun Lapin-postaukset ovat saaneet mun vakaumukseni järkkymään. Ensimmäiset 19 vuotta tuolla päin maailmaa viettäneenä olin ihan varma siitä, että se olisi omalla kohdallani niiiiiiiiiin nähty, mutta kummasti sieltä tuntuu taikaa löytyvän...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siellä! Ehkä asiat alkaa myös jossain vaiheessa näyttämään vähän erilaiselta. :)

      Poista
  12. Piti poiketa lukaisemaan tämä tuon Pohjois-sanan takia. Olemme viettäneet useimmat viime vuosien kesistä pääosin Suomessa ja matkaten vaan oikeastaan kodistamme pohjoiseen. Etelä-Euroopassa on turhan helteistä ja kaukomaat kannattaa säästää niihin kuukausiin kun Suomen kelit ovat oikeasti ankeat (ja täällä on pimeää). Joten olemme päätyneet Nordkappiin, Färsaarille, Grönlantiin, Islantiin, Pohjois-Norjaan ja Lofoottien jälkeen olen pariin otteeseen todennut, että nyt en tiedä mikä olisi seuraava pohjoinen kohde. Lapissa ja Kuusamossa olen lähinnä asiakkaiden kanssa ollut työmatkalla muutamaan otteeseen vuosia sitten. Pitäisiköhän etsiä sitä pohjoista ensi kesäni ihan koti-Suomesta ... hmm ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on ehkä muuttunut tässä vuosien myötä juuri tämä suhtautuminen lomakohteeseen, jossa ei tarvitse olla mahdollisimman kuuma ja aurinkoinen aina - eli etelä-Euroopassa kannattaa olla joko keväällä tai vasta syksyllä. Vähemmän ihmisiä ja sopivampi lämpötila. :)

      Kaikki nuo teidän kohteet ovat kyllä aivan mahtavia nekin! Ja bucket listillä meilläkin. Mutta täytyy sanoa että jotenkin on hyvä olo siitä että on käynyt katsomassa Suomeakin, jolla on niin paljon annettavaa. Onhan se nyt vähän kummallista että on kaikkia muita maita käynyt ihailemassa. Eli lämmin suositus myös lähimatkailulle. Tai ainakin kotimaanmatkailulle. :)

      Poista
  13. Kertomastasi ja kuvistasi voi päätellä, että Lappi ja Kainuu ovat saaneet pari ystävää lisää. Upeat tunnelmat olet taltioinut. Taisimme muuten tavata Ansakämpällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Vaikka tämä oli kolmas kerta Rukalla vuoden sisään, saatiin ihan uusi ulottuvuus näin kesällä siihen. Aivan ihana!

      Ja kiitos ja anteeksi kohtaamisesta! :D Toivottavasti oli hyvät melonnat! :)

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!