maanantai 27. lokakuuta 2014

Onko pahin jo ohi? // Is the worst over yet?

Älä muuta, jos ei ole pakko. Se on saatanasta.

Ollaan viikonlopun aikana käyty läpi koko tunneskaala syvästä epätoivosta luopumisen tuskan kautta onnistumisen riemuun. Syvä epätoivo iski noin klo 2:24 lauantai-sunnuntai välisenä yönä, kun kesken pakkauspuuhien loppuivat sekä jätesäkit että pahvilaatikot.

Samoihin aikoihin alkoi realisoitumaan koko se todellisuus, mitä tämä unelman toteuttaminen vaatii, jos se ei aiemmin ollut käynyt ilmi.

Kyyneleet virtasivat pitkin poskia sunnuntai-illasta kun kissat vietiin uuteen kotiin Jennin luokse Espooseen, jossa niillä aivan varmasti on huippuhyvä olla.

Mutta me tehtiin se! Samppakaljat jäi poksauttamatta liiallisen väsymyksen takia ensimmäisen etapin lentolippujen ostohetkellä, joten ehkä tämä nyt on sen arvoista. Meidän koti ammottaa tyhjyyttään, vaatekaapissa roikkuu vielä ensi viikolle muutama hassu vaate ja reissuvaatteet, jotka odottavat maagista kulkeutumistaan rinkkaan.


Voisiko joku luvata että pahin on nyt ohi?





Yksi kuva oli jäänyt hyllyyn. Siinä me ollaan 7 vuotta sitten. Meidän ensimmäisen kesän loppu, iloisesti ystävättären kesäjuhlissa. Vähänpä se nuoripari tiesi  hymyillessään leit kaulassa, drinksut kädessä toisiinsa liimautuneena mitä kaikkea elämä vielä toisi tullessaan.

Se sama pari joka ihan kohta kuukahtaa järjettömän väsyneenä toistaiseksi vielä omaan sänkyynsä, askeleen lähempänä unelmansa toteutumista.

----



Never, ever move, unless it's a total must. It's something the devil has come up with.


This weekend we have experienced a flourishing scale of emotions, everything from deep desperation to giving up on things you love, to pure joy. Desperation caught us red handed around 02:24 a.m. Saturday night running out of cardboard boxes AND plastic bags while packing. Approximately the same time we realized the efforts necessary to make this dream come true.

Sunday evening we had tears running down our cheeks while leaving our cats to Jenni for the next year - even knowing they will be so well taken care of by her.

But eventually we did it! Our home is all empty now! There's only a few clothes for next week work in addition to those waiting to get somehow into our back-packs. This deserves champagne! Can someone, please now promise that the worst is over?


..but we forgot to pack one picture (see above). That's us 7 years ago, a fresh couple so in love, with our lei's and drinks. Little did we know what life would bring. We're still the same, even if we tonight will fall dead tired in to our beds, but a giant leap closer making our dream come true.






11 kommenttia:

  1. Tsemppiä tsemppiä! Toivottavasti teillä tosiaan pahin on jo ohi! Ite juostiin tukka putkella vielä viimeiset kaks viikkoa, kun oli niin paljon asioita hoidettavana, vaikka jo siinä kaks viikkoa ennen lähtöä pakattiin kämppä laatikoihin (ja tosi on, se on helvettiä, tehtiin se kolmeen kertaan melkein vuoden sisään :P ). Soittakaa tai laittakaa viestiä, jos on jotain, missä voidaan auttaa tai neuvoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä tuntuu jotenkin siltä että nyt kun muutto saatiin hoidettua, suurin osa asioista on jo hoidettu, eikä meillä ole paljoakaan mitään fiksattavaa enää. Viimeinen puristus viikon loppuun mennessä vielä viimeistenkin pikkukamojen suhteen, pari hankintaa ja se on siinä. Vaatteetkin piti jo tässä muuton yhteydessä valita matkaakin varten. Nyt palataan ainakin normaalimpaan unirytmiin taas! :D

      Kaunis kiitos tsempeistä, me kerrotaan jos jotain tulee!

      PS. KOLME KERTAA!!!??? That's insane.

      Poista
    2. Jep, ensin ennen reissua kamat pakettiin ja pois omasta kämpästä, sitten reissun jälkeen kaikki takas ja sit kuitenkin aika pian tänne muutto tänne uuteen kämppään :D 1 vuosi 1 kk ekan ja vikan välillä, mut onneks vain viimeisessä piti sekä pakata että purkaa :D Näissä reissumuutoissa pääsee sentään aina toisesta osiosta eroon! Mut nyt on sellainen olo, et ei kiitos ihan hetkeen :) Toivotaan, et ei tuu mitään viime hetken yllärijuttuja, kyllähän teillä aika hyvin alkaa olla jo kaikki kasassa!

      Poista
  2. Mulla meni kylmät väreet ja kyllä on jänskää seurata teidän matkaanne :). Rohkeita olette <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiiih, me ei taideta ihan tajutakaan vielä kuinka rohkeita, ja hyvä niin! :D

      Kiva kun jaksat reissata meidän mukana. ♥

      Poista
  3. Hienoa että muutto on ohi! Kiitos synttärionnitteluista, mä en tosin täyttänyt pyöreitä vaan ne täytettiin jo silloin kun olin raskaana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit, vähän kyllä mietinkin että etkös sä jo ollut sen verran... :) Luinko jotenkin huti?

      Ja todellakin, ihanaa että muutto on ohi!

      Poista
    2. Juu, kyllä mä kirjoitin että kakussa oli noin merkki nron edessä jne. Mutta voin kyllä täyttää loputtomiin 30, mikäs siinä! Hyvää reissua teille! :)

      Poista
    3. Ens kerralla vähän paremmilla silmillä. :)

      Kiitos, toivotaan tosissaan että siitä tulee hyvä!

      Poista
  4. Mahtavaa ja ikimuistoista vuotta ja turvallista matkaa teille! <3 :) Odotan täällä innolla postauksianne maailmalta! Kaikkea hyvää, terveyttä ja upeata yhdessäoloa teille kolmelle onnekkaalle!

    t. Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Täältä niitä postauksia sitten tulee, kunhan ihan muutaman päivän päästä lähdetään! :)

      Poista

Mukavat kommentit tänne! // Nice little comments here!