keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Trekkaamassa Himalajalla lapsen kanssa // Trekking in the Himalayas with a kid

Aloitetaan siitä mikä meidän kasvatusfilosofia lapsen kanssa on ollut Bellan kanssa vauvasta asti:

Me halusimme tuoda lapsen osaksi perhettä, osaksi meidän jo olemassa olevaa elämää. Ei niin, että me käperrymme lapsen ympärille ja menemme jatkuvasti "lapsen ehdoilla". Miksi päätimme näin? Koska sillä lapsella joka tulee maailmaan, sillä pienellä pallerolla ei ole käsitystä siitä, mikä on normaalia ja mitä vauvan kanssa "pitää tehdä". Eniten siksi, että vauva ei ole koskaan tehnyt mitään. Jokainen asia vauvalle on uusi, oli se mikä tahansa, missä tahansa. Tärkeintähän on, että lapsi tottuu siihen elämään, mitä vanhemmat haluavat lapsensa kanssa elää jatkossakin, oli se sitten reissuelämää, purjehtijan elämää tai sellaista perusarkea. Lapsi tottuu siihen, mihin se totutetaan.










Me halusimme totuttaa Bellan siihen, ettei meidän tarvitse jäädä neljän seinän sisälle, ja onnistuimmekin siinä kohtuullisen hyvin. Bellasta on kasvanut pieni seikkailijatar, joka kulkee mukana meidän kanssa lähes missä tahansa. Tämä ei tarkoita sitä ettemmekö leikkisi Bellan kanssa, tai huolehtisi tarpeellisesta huolenpidosta ja turvallisuudesta, ravintorikkaan ruoan saamisesta, tai etteikö Bellalle opetettaisi niitä samoja asioita mitä kenelle tahansa lapselle. Se vain saatetaan tehdä valkoisella hiekkarannalla Malediiveilla tai sitten Himalajan vuoristossa. Bella myös oppii maailmasta monin eri tavoin kun saa olla mukana kokemassa kaikkea, ja keskustelut ovatkin välillä aika jänniä. Lapsen kanssa matkustamisesta kirjoitimmekin jo aiemmin postauksen. Painotetaan nyt vielä, että jokainen tekee lapsensa kanssa kuten parhaaksi näkee. Tämä sattuu olemaan se, mitä me elämältä haluamme.


Kun lähtee lapsen kanssa trekkaamaan Himalajalle, täytyy ymmärtää mihin on päätänsä pistämässä. Himalaja on yksi maailman korkeimpia vuoristoja ja valmistelut kannattaa hoitaa sen mukaisesti. Helpointa on varmasti lähteä pienen ja kevyen vauvan kanssa, joka pysyy tyytyväisenä kantorepussa, tai sitten jo itse kävelyn hoitavan esiteinin kanssa. Neljävuotias ja noin 20 kg painava Bella alkoi olemaan niillä rajoilla, mutta meni vielä selässä kannossa. Välillä tosin, päivästä riippuen, neiti jaksoi kävellä hyvinkin pitkiä matkoja itse, ennen kuin halusi taas kantoliinaan.


Seuraavaksi niitä vinkkejä.


Pidä kädestä kiinni. Koko ajan. Vuoristossa on rankkaa kävellä jo lähtökohtaisesti, ilma kun on ohuempaa ja tiet ja polut eivät mitenkään älyttömän hyväkuntoiset. Eteensä joutuu katselemaan jatkuvasti, eikä sauvoja ihan turhaan myydä. Itse kävelevää pientä lasta kannattaa jatkuvasti pitää kädestä kiinni, ettei lennetä naama tai kyynärpää edellä minnekään, tahi taiteta nilkkaa. Avun saaminen saattaa kestää pitkään, vaikka matkavakuutus miten kattaisi helikopterit ja muut. Läheskään kaikkialle helikopteri ei pääse edes laskeutumaan. Pahimmassa tapauksessa kaatuminen tapahtuu paikassa, jossa on pudotusta alaspäin enemmän kuin reippaasti, ja siitä onkin sitten leikki kaukana.


(selän takana tiputusta alas suoraan 400-500 metriä)





Hommaa tarpeeksi hyvä matkavakuutus. Jos jotain käy, haluat tietää että apua on tarjolla. Helikopterit eivät edes lähde, ellei maksusta ole takeita. Yksi lento maksaa 2000-10000 USD:tä. Lisäksi esimerkiksi Suomesta ei saanut vuoristotautia varten edes rahalla lisävakuutusta. Otimme oman lisävakuutuksemme worldnomadsista. Onneksi vakuutuksille ei ollut tarvetta.



Mieti miten lapsi kannetaan kun pienet jalat eivät enää jaksa
. Jos tuolla väsyy aikuinen, siellä väsyy myös lapsi. Lapselle voi palkata esimerkiksi ihan oman kantajansa, mutta lienee hyvä varustautua siten, että lapsen saa itsekin kannettua. Meillä oli kantoliina, sillä kantorinkat alkoivat käymään jo valitettavasti liian pieniksi. Tytöllä on pitkät jalat ja muutenkin reippaasti pituutta. Kantoliinakaan ei enää ihan optimaalinen ollut, mutta meni paremman puutteessa. Siinä vedettiin myös muun muassa päikkärit kun väsytti. :) Tähän vielä muistutuksena: vuoristoilma on ohutta ja sinä jo valmiiksi väsynyt itsekin fyysisistä ponnistuksista. "Pari" kyykkytreeniä etukäteen ei tee pahaa, eikä yipäätään fysiikan huoltaminen ennen trekkiä mene sekään hukkaan.









Varaa tarpeeksi vaatteita. Joojoo, tiedetään, olet suomalainen ja niin on lapsesikin. Mutta tuolla vuoristossa on öisin k-y-l-m-ä (ajankohdasta riippuen). Suomessa on myös keskuslämmitys. Täällä parhaimmillaan yksi pieni kamiina yhdessä yhteistilassa. Huoneesi on jäätävä. Se mikä pakatessa tuntuu liialta, ei ole liikaa. Villasukat, lapaset ja paksut talvivaatteet, reitistäsi riippuen. Poon Hillin mahtavassa auringonnousussa meillä oli kaikki päällä mitä löytyi - ja silti pienintä palelsi. Jätimme kaikki paksut vaatteet ylös vuoristoon, ja ne otettiin erittäin mieluusti vastaan, ihan kaikki.









Tämä ei ole Nuuksio.
Tämä on Himalaja. Täältä ei vapaapalokunta tule hakemaan jos eksyt. Täällä mennään ylös ja alas. Täällä kannattaa kuunnella luontoa ja itseään ja tehdä päätökset sen perusteella. Paikallisia ja oppaita kannattaa kuunnella vaikka itse tietysti tietäisitkin parhaiten. Kaiken. ;)
 

Mutta kaikkien näiden varoitusten jälkeen - tämä on aivan mahtava kokemus, kunhan varaudut tähän hommaan oikein. Vuoristoon syntyy vauvoja, siellä elää lapsia ihan normaalistikin, ja siellä pärjää myös sinun lapsesi. Himalajalle voi hyvin lähteä trekkaamaan lapsen kanssa, ja varmasti myös sinne Annapurna Base Campille saakka niin halutessaan. Miikan postauksesta voit lukea miksi matka meillä harmillisesti katkesi. Kannattaa valita oikea ajankohta välttääksesi turhia luonnosta aiheutuvia vaaroja, ja välttääksesi pahimmat kylmyydet, ja varata mukaan sopivat varusteet.













Maailman kauneimpia hetkiä toivotellen,

reippaan ja onnellisen oloisen 4-vuotiaan vanhemmat Miika ♥ Gia 



PS. Vuorilla ei myöskään ole juurikaan viihdykkeitä länsimaisille lapsille, jotka ovat tottuneet jatkuvaan viriketulvaan. Värityskirja ja pelikortit eivät ole pahasta.

3 kommenttia:

  1. Oikeestaan nuo kaikki samat vinkit pätee myös Alpeilla - täällä on vaan paremmin noita virikkeitä lapsille (leikkipaikkoja, eläimiä jne.).

    No jos nyt ihan kauheen tarkoiksi aletaan, niin ei täällä lapsia kyllä kanneta - ne kävelee itse ja sitko tulee väsy ni pidetään (eväs)paussi, mutta eipä täällä noin vaativia vaelluksia harrastetakaan lasten kanssa, siis montaa päivää kestäviä. (Nyrkkisääntönä paikallinen alppi-yhdistys pitää sitä, että vaellukset on max 3-4h pitkiä 3-6 v:lle, taukoineen! Yli 6-v sitten taas voi jo kokopäiväretkiin osallistua jos kiinnostusta riittää (nuo ei ole toki mitenkään kiveenhakattuja - jokainen lapsi kun kuitenkin on oma yksilönsä)).

    Yhden vinkin olisin vielä lisännyt: oma makuupussi! Se ei olisi ollut paha lisä öihin.

    Niin ja vielä: itse välttäisin kyllä talvikautta lapsen kanssa tuolla (no ylipäänsä välttäisin, lumivyöryt ja äärimmäinen kylmyys kun ei ole leikinasia).

    Niin ja lasta pitää kuunnella, mennä sen ehdoilla - juuri kuten te teittekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Himalajallakin on noita eläimiä kyllä, mutta leikkipaikoista saa lähinnä unelmoida - siis ihan koko maassa.

      Makuupussi meillä oli mukana, mutta sitä ei itseasiassa käytetty kertaakaan. Sen sijan silkkiset makuupussilakanat olivat ihan ehdoton juttu. Näissä Himalajan teetuvissa on oikein hyvin peittoja tarjolla, ja niitä saa kaksi tai useamman tarvittaessa päällensä.

      Talvikausikaan ei täällä lumivyöryjen osalta ole lainkaan ongelmallista, sillä talvella täällä ei juurikaan vyöry - keväällä sen sijan riski on suuri tietyissä paikoissa. Vähän eri tavalla mennään eri paikoissa näemmä. :) Kylmyys taaseen olisi ollut vältettävissä noin kuukautta aiemmin, mutta tuolloin meistä vanhemmista molemmat olivat vielä työn touhussa. Ei tämäkään mahdoton olisi ollut, mutta summattuna kaikki asiat yhteen, päädyimme kuitenkin ratkaisuun kääntyä takaisin ja jättää base camp tällä kertaa välistä. :)

      Poista
    2. Hei ettehän te ollu talvella tuolla - Nepalissa talvikausi on joulukuu - tammikuu - ehkäpä jopa helmikuu ja tämä vuosi oli erittäin poikkeuksellinen - ei sitä syksyisin ole lumivyöryjä (yleensä), eikä varsinkaan niin matalalla kuin tänä vuonna. Keväisin sitä yleensä eniten rytisee - kaikkialla.

      Mutta tulkaa ihan oikeesti joskus mein kans Alppiloisille vaeltamaan - mikään ei voita sitä vuoriston kauneutta ja mahdollisuutta tallailla lehmien laitumilla lehmän vieressä :) Ihan eri luku on sitten nuo tänne roudatut laamat ja alpakat. Tahi sitten eläinpuistot... (Laskettelukin käy meille ;) )

      Mutta teillä näytti olleen mahtava vaellus - se on aina tärkeintä!

      Poista

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!