keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Hiilijalanjälki, joka tippui vuodessa 15 000 kg CO2e aina 3800 kg CO2e asti - kulutustottumusten muuttaminen on vaikeaa, mutta mahdollista


Se oli viimeistään IPCC-raportti joka heitti karun totuuden silmille: maailma ei voi hyvin, ja ilmasto kärsii pahasti hätää. Tutkin hieman enemmän materiaaleja, ja jossain vaiheessa silmille hyppäsi myös Sitran Elämäntapatesti jonka tein.

Tulos: 15 000 kg CO2e'tä pelkästään minulta. Auts.

Kävi ilmi, että minä, joka kuvittelin olevani todella vastuullinen ihminen kaikin puolin, en sitä todellakaan ollut.





Keskimäärin suomalaisen hiilijalanjälki on n. 10 000 kg CO2e, vaikka maailma kestäisi vain 1000-2000 kg CO2e per henkilö. En tainnut tehdä kovinkaan reilusti tai oikein ilmastoa, muita ihmisiä enkä varsinkaan lapsiani ja kaikkia tulevia sukupolvia kohtaan.

Ihmettelin tätä kuitenkin todella paljon, sillä olinhan todella monella tapaa vastuullinen:

  • olin autoton
  • kuljin pääasiassa pyörällä, joskus julkisilla
  • en shoppaillut juurikaan paitsi matkoilla
  • lastenvaatteet hankin pääasiassa käytettynä
  • asuin perheen kanssa keskimäärin pienemmissä neliöissä kuin suomalaiset normisti
  • kannatin ihmisioikeuksia, tasa-arvoista avioliittoa
  • en missään nimessä tukenut eläinten hyväksikäyttöä - edes eläintarhojen muodossa
  • ostin suomalaisia ja mielikuvissani vastuullisia tuotteita, enkä halpamuotia
  • olin valveutunut vastuullisuusasioista ja levitin tietoakin siitä
  • lahjoitin useammallekin hyväntekeväisyystaholle rahaa joka kuukausi
  • kissamme olivat löytöeläimiä
  • tykkäsin vihersmoothieista, vihreästä teestä ja joogasta ja kaikesta sellaisesta, jonka voi yhdistää hyvän ja vastuullisen ihmisen identiteettiin (tykkään näistä kaikista edelleen)

...ja muutenkin kaikenlaisesta kauniista ja ainakin omaa hyvinvointiani edistävästä. Elin jonkinasteisessa harhaluulossa siitä, että olin vastuullinen ihminen. Testitulos aiheutti aikamoisen kognitiivisen dissonanssin.




Lisäksi olin sentään korkeastikoulutettu, kantakaupungissa asuva sivistynyt helsinkiläinen, joka myös oli avarakatseinen erityisesti koska matkusteli niin paljon, ja oli nähnyt kaikenlaisia kulttuureita ja tapoja, ja kokenut ja nähnyt vähän kaikkea.


Mutta jossain mätti sillä hiilijalanjälki oli kaikkea muuta kuin oikeudenmukainen ilmastoa ja tulevia sukupolvia kohtaan. Se ei ollut vastuullinen.



Tarkempi katsaus hiilijalanjälkeen


Koska shoppailuni, asumiseni ja arkiliikkumiseni oli varsin mallillaan, jäi enää kaksi tekijää, jotka kasvattivat hiilijalanjälkeäni jopa järjettömästi: matkailu ja ruokatottumukset.

Ruokailutottumukset olivat näistä selvästi pienempi paha, huomattavasti suuremmaksi ongelmaksi muodostui hedonistinen himo nauttia, nähdä, kokea kaikenlaista eksoottista ja erilaista - jatkuva lentäminen lomille, pitkille ja lyhyille.





Sen kautta saisin itse kyllä kaikenlaista ihanaa ja mukavaa sekä henkistä pääomaa aina lomillani, mutta entäs kaikki muut maapallolla? Tai lapseni tulevaisuudessa? Eikä tästä oikeudesta lentää edes nauti kuin 20% maapallon ihmisistä, mutta silti lentäminen tuottaa ainakin 2% kaikista päästöistä, todennäköisesti enemmän jos lasketaan mukaan säteilypakotekerroin, ja se kasvattaa henkilökohtaista hiillijalanjälkeä paljon. Se on harvojen luksustuote.

Kaiken lisäksi, olin vielä tehnyt vuoden mittaisen reissun ympäri maapalloa.

Sinä vuonna ei varmasti edes 15 000 kg CO2e riittänyt hiilijalanjäljeksi. Pelkistä lennoista on tullut helposti tuo ja enemmän. Onneksi en sentään lentänyt bisnestä tai ykkösluokkaa, sillä se olisi tuottanut vieläkin paljon enemmän päästöjä, ellei tuplannut ne.

Hävetti.

Kaivelin lukuja hieman lisää. Ja lisää. Ja lisää. Sitten hävetti vähän lisää taas. Yksi menopaluu Aasiaan on n. 5000 kg CO2e tai enemmän. Euroopan sisäisistäkin saattaa itselleen napata 1000 kg CO2e helposti. Siis niin paljon, kun saisimme vuodessa kuluttaa ihan kaikkeen elämiseen per henkilö maapallolla. Aika selvää pässinlihaa tämä.





Lisäksi vielä rakastamani juusto osottautui aikamoiseksi ilmastopahikseksi. Ärh, sen luopumisesta tulisi vaikeaa. Lihasta ei niinkään tuntunut ajatuksen tasolla vaikealta luopua.

Kaikesta huolimatta päätin, että tähän tarvitaan muutos. Mitä sanoisin lapsilleni sitten kun asiat ovat todella huonosti siihen, miksen tehnyt mitään muuttaakseni suuntaa? 

Samaa on nimittäin kysytty aika monesta historiassa aiemmin tapahtuneesta. Vaikea sitä on selitellä miksi kaikkien mielestä vaikkapa luonnon roskaaminen tai ylikuluttaminen, tietynlaisten ihmisten syrjiminen tai jopa tappaminen, kolonisaatio tai vaikka sukupuolten väliset palkkaerot ovat olleet kaikille ihan ok. Miksi kukaan ei tehnyt mitään?

Meillä matkattaisiin tästä eteenpäin maata pitkin, tai vähintään kompensoitaisiin lennot, jos maata pitkin kulkeminen ei olisi vaihtoehto, ja lihaa ja maitotuotteita vähennettäisiin ruokavaliosta roimasti.






VastuullisuusPodcastin kolmas jakso käsittelee ihmisten kuluttamista ja identiteetin rakentamista sitä kautta - sekä vaikeutta muuttaa kulutustottumuksia


Noin periaatteessa ilmastonmuutos ei pitäisi olla kenellekään enää uutinen tai epävarma tieto. Yli puolet suomlaisista kertoo olevansa sekä tietoisia että huolissaan tilanteesta. Jotkut kertovat, että koska he eivät aio lopettaa ilmastolle haitallisia asioita, he edustavat maltillista linjaa.

IPCC-raportti taisi jo kertoa sen, että ilmasto ei kaipaa malttia, vaan todella paljon nopeita ja suuria tekoja.

Haastattelimme Annikan kanssa VastuullisuusPodcastin kolmanteen jaksoon Jyväskylän yliopiston sosiologian professoria Terhi-Anna Wilskaa siitä mitä on vastuullinen kuluttaminen ja miksi kulutustottumusten muuttaminen on niin vaikeaa.


Pääviesti oli selvä: viestimme paitsi muille, myös itsellemme kuluttamalla (tai kuluttamatta jättämisellä) millaisia ihmisiä me olemme, ja rakennamme sillä identiteettiämme, ja siksi se on osa sitä kokonaisuutta miksi kulutustottumisten muuttaminen on vaikeaa.






Jos vaikka olemme aina halunneet olla avarakatseisia maailmanmatkaajia, meidän pitäisi ensin pystyä muuttamaan tarinaa, jota kerromme itsestämme sekä muille, että meille, jonka myötä pystyisimme sitten muuttamaan kulutustottumuksiakin. Tähän eivät auta edes faktat siitä, että tietää jonkun asian olevan huonosta.

Meidän pitäisi rakentaa itsemme uudestaan. Mitä me sitten olisimme?

Jotain muita kun avarakatseisia? Tulisiko meistä yhtäkkiä tylsiä? Tavallisia? Ehkä jotain ituhippejä? Emmekö enää eläisi omannäköistämme elämää, emmekö olisi unelmien toteuttajia, tai vaikka muodikkaasti pukeutuvia, kauniita, kadehdittavia ihmisiä? Emmekö voisi enää syödä mitä haluamme, ja nauttia mistä tahansa?

Pään sisällä tapahtuvat muutokset ovat ne kaikista vaikeimmat. Myös saavutetuista eduista on hankala luopua, jos ei näe siitä itselleen hyötyä.

Podcastissa Terhi-Anna kertoo muun muassa myös siitä, että aikuisena identiteetin muuttaminen on monella tapaa vaikeaa. Jotta se onnistuisi, se pitää tehdä todella tietoisesti.




Tajusin samalla myös tämän: olen muuttunut ja muuntautunut omassa elämässäni niin monta kertaa, ettei muutoksen tekeminen ole juuri minulle vaikeaa. Pystyn sopeutumaan uuteen itseasiassa todella nopeasti, mutta niin se ei mene suurimmalla osalla.

Olen muuttanut identiteettini lentämistä pelkäävästä Suominysvääjästä, joka aina pelaa varman päälle, maailmanympärimatkaavaksi unelmien toteuttajaksi joka ei kaihda riskejäkään. Olen muuttanut itseni kaikkiruokaisesta kasvissyöjäksi, keliaakikoksi, taas lihansyöjäksi ja taas kasvissyöjäksi - mutta edelleen keliaakikoksi. Olen muuttanut itseni lapsia kaihtavasta uratykistä kahden lapsen äidiksi, joka kyllä hoitaa hommansa täydellä sydämellä, mutta joka ymmärtää, että elämässä on hyvä olla balanssi.

Olen muuttanut perheeni pariksi talveksi Espanjaan asumaan ja sopeuttanut koko perhe-elämän siihen, vaikka helpompaa olisi ollut jäädä. Olen muuttanut itseni vähän joukkoja kaihtavasta ja ei niin urheilullisesta lapsesta, huippu-urheilijaksi ja sitten taas ihan tavalliseksi kuntoilijaksi, joka tekee sen mikä tuntuu hyvältä, ei veren maku aina suussa ja olympialaiset silmissä kiiltäen.




Muutoksen tekeminen menee niin syvälle, se on niin vaivalloista sekä ajatuksissa, että tavoissa, ettei useimmat oikein jaksa vaivautua ennen pakkoa - tai erityisen suurta omaa hyötynäkökulmaa. Konkreettisena esimerkkinä: ihmisen on vaikeaa tehdä muutoksia elämäntapoihinsa, vaikka lääkäri kertoisi niiden olevan terveydelle erittäin haitallisia.

Hiilijalanjälki, yhteinen hyvä, ilmastonmuutos ja sen sellaiset asiat eivät siksi useimpia hetkauta konkreettisesti liikkelle, mutta jo ajatus muutoksesta on hyvä alku, sillä siitä alkaa lopulta kaikki.


Entä miten kävi hiilijalanjäljen?


Hiilijalanjälki, joka vielä äsken oli 15 000 kg CO2e, on nyt 3800 kg CO2e. Tämä siis niillä muutoksilla, ettemme lennä, ja vähensimme tai poistimme kokonaan lihan ja maitotuotteet ruokavaliosta.




Tästä lähin joudun kertomaan itselleni tarinaa itsestäni siitä, että olen maata pitkin matkaava, pääasiassa kasvisruokaileva, (jo ennestään) paljon pyöräilevä helsinkiläinen, joka silti voi olla ihan avarakatseinen ja sivistynyt ja paljon matkaileva, ja kokea kaikenlaista uutta, hienoa ja ihanaa, mutta tekee sen vähän ilmastoystävällisemmin kuin aiemmin. Ja joka sen lisäksi elää arvojensa mukaista elämää.


En pysty juurikaan mistään enempää luopumalla pienentämään hiilijalanjälkeä, joten tässä vaiheessa kuvioon tulee ns. systeemitason ratkaisut: tarvitaan puhtaampaa energiaa, millä esimerkiksi voin kerrostaloasuntoni lämmittää, tai puhtaampaa julkista liikennettä, jota käytän harvoin, mutta käytän silti. Niihin en pysty vaikuttamaan itse.

Mutta ajatelkaapa mikä vaikutus jo sillä on, jos me kaikki pystymme tekemään tämänkin verran?




Mikä sitten on kirpaissut eniten? Helppoa: juusto. Matkailla voi muillakin tavoin, ja samoin kokea hyviä juttuja muutenkin.

Elämä on muuten todella kohdillaan ja koen saaneeni paljon hyviä asioita pelkän luopumisen sijan, vaikka moni asia on elämässä muuttunut. Juustoa on vaan pirun vaikea korvata, joten sitä meillä syödään aina silloin tällöin. Lihansyöntiäkään ei täysin tarvitse lopettaa jos ei halua, mutta jo puolittaminenkin auttaa hiilijalanjälkeen.

Itse en lopettanut sitä ihan kokonaan, sillä koen esimerkiksi ruokahävikin pahemmaksi asiaksi: jos eteen kannetaan jostain syystä lihaa minusta riippumattomista syistä, syön sen mielummin kun pistän roskikseen. Näin kävi esimerkiksi kun saimme kotiin Demon ruokakassin ihanilta ystäviltämme ja menusta löytyi lihaa. Kaupasta sitä ei lähde mukaan.


Luopumisen sijaan koen ennemminkin saaneeni tilalle montakin asiaa:

  • mahdollisuuden vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja lasteni tulevaisuuteen omalla panoksellani
  • terveelllisemmän ruokavalion
  • tavan nähdä matkalla enemmän, ja nauttia matkanteosta, sekä rauhoittua
  • enemmän aikaa ja yhdessäoloa perheen kanssa, kun paljon ylimääräistä on tippunut pois
  • enemmän aikaa koska ei ole niin paljoa tavaraa, mitä hallita tai huoltaa
  • voimaantumisen tunteen





Nythän korona viimeistään on osoittanut, että pystymme kyllä muuttumaan, ja muuttamaan tottumuksiamme jos niin haluamme - ainakin kun on pakko. Mutta suosittelen lämpimästi kuuntelemaan VastuullisuusPodcastin kolmannen jakson, jossa Terhi-Anna Wilska kertoo aiheesta enemmän!


VastuullisuusPodcast numero 3: 

Miksi omia tottumuksia on niin vaikea muuttaa, vaikka tietää ne haitalliseksi? Miksi emme voi luopua lentämisestä, halpamuodista tai vähentää lihan syöntiä, vaikka tiedämme ne haitallisiksi ilmastolle? 
Vastuullisuuspodcastin jakso nr. 3 käsittelee ihmismieltä ja identiteettiä, joka nykyään muodostuu pitkälti kuluttamisen tai kuluttamatta jättämisen kautta, sekä keskiluokan osuutta kulutuskäyttäytymisen muuttumisessa. 
Millaisia asioita meidän pitäisi tehdä ollaksemme vastuullisia kuluttajia, vai onko sellaista käsitettä edes olemassa? 
Terhi-Anna Wilska on sosiologian tohtori ja työskentelee tällä hetkellä professorina Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusaiheisiinsa kuuluvat muun muassa lifestyle, kulutuskäyttäytyminen, digitalisaatio, nuorten ja lasten kulutus sekä identiteetti ja kuluttaminen. 
Jaksossa keskustelemme muun muassa siitä, miten digitalisaatio on vaikuttanut kuluttamiseen, millainen kuluttaja Wilska itse on ja millaisia vastuulliseen kuluttamiseen liittyviä harhoja ihmiset itsestään ylläpitävät. 
Jos haluat ymmärtää paremmin itseäsi ja ympäristöä sekä millaiset asiat meihin vaikuttavat - ja miten meistä kaikista tulisi vastuullisempia kuluttajia kaikista, kuuntele tämä jakso!





Enemmän tarinoita, uusimmat jutut ja hetkiä elämästä muutenkin löydät meidän 
facebooksivuilta ja instagramista - olethan jo seurannut?

Vuoden 2020 #ReilutBlogit -kampanja kiinnittää huomion vaihtoehtoisiin matkustustapoihin ja lentämisen kompensointiin. Lue ihmeessä ja osallistu, jos et vielä ole niin tehnyt- kampanja on käynnissä koko vuoden!


Vastuullisuusasioihin voi tutustua Suomen johtavien asiantuntijoiden haastatteluissa Gian ja Tarinoita Maailmalta -blogin Annikan tuottamassa VastuullisuusPodcastista - klikkaa itsesi Spotifyihin tai Acastiin kuuntelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!