maanantai 23. tammikuuta 2023

Aika aikansa kutakin

Pimeys oli jo ehtinyt laskeutua Australian Daintreen sademetsään, missä teltta oli avattu auton katolle ja minne me - kaksi aikuista ja yksi vastikään viisi vuotta täyttänyt pikkumimmi - oltiin ahtauduttu yöpuulle. Sademetsässä satoi, kuten asiaan kuuluu ja kuuntelin viidakon ääniä samalla kun taskulamppu kajasti valoa valkoisen vesisäiliön sisältä. Melkein saattoi kuvitella, että se oli parempikin designvalaisin eikä meidän yritys saada keskellä pimeyttä hieman valoa telttaan.





Designlamppusen lisäksi teltassa kajastaa läppärinvalo. Yritän jaksaa kirjoittaa valmiiksi - tai edes puolivalmiiksi - jotain blogijuttua. Ehkäpä Sydneystä, tai kenties se oli Balin huumeongelmasta kertova postaus. Osaksi kirjoitan yleisölle, mutta suureksi osaksi meille, jotta meille jäisi muistot kaikesta koetusta, ettemme unohtaisi miksi olemme tulleet sellaiseksi kuin olemme. 

Laskin joskus, että keskimäärin yhden blogipostauksen kirjoittamiseen ja kuvien käsittelemiseen menee noin 5 tuntia. Siihen päälle vielä jaot eri somekanavissa, palautteisiin ja kommentteihin vastailu ja kaikki se mikä vaikuttajatyöhön kuuluu. 

Blogiin on kirjoitettu melkein 600 juttua. Jollain arvauksella tunteja on siis kulunut noin 3000.

Plus se kaikki muu työ muilla alustoilla. Niitäkin tunteja on eittämättä satoja.




Mutta jos se on ottanut, niin on se antanutkin. Paljon.

Eritoten siellä on dokumentoituna osa meidän elämää, joka on muovannut meidät sellaisiksi, mitä nyt olemme. Joskus mietin pitäisikö joku osa siitä poistaa tai edes piilottaa, koska se ei edusta niitä asioita, joiden puolesta tätä nykyä puhumme. Toisaalta se on kuitenkin osa meitä, eikä se pyyhkiydy pois - eikä tarvitsekaan - meistä koskaan.

Ja onhan siellä myös paljon siitä muutoksesta, joka vuosien aikana on tapahtunut.




Blogi sai alkunsa kun olimme lähdössä kolmihenkisenä perheenä toteuttamaan unelmaa maailmanympärimatkasta, ja jonka ansiosta meidät rankattiin Suomen parhaimpien matkabloggaajien kastiin. Olimme ajatelleet, että lukijoita on ehkä vanhemmat, pari ystävää ja mummot ja vaarit. Väärin arvasimme.

Se kaikki on aika kaukana siitä, mitä somealustoiltamme nyt löytyy, ja olen erityisen iloinen siitä, että olemme olleet kykeneväisiä siihen muutokseen, mitä nykyinen maailmantilanne on vaatinut. Että olemme pystyneet pysymään uskollisena itsellemme ja arvoillemme, joista yksi on oikeudenmukaisuus, vaikka yhteiskunta mieluusti meidät olisikin johonkin lokeroon laittanut ja siellä ikuisuuden pitänyt.

Mutta eihän se elämä niin mene. Me muutumme. Maailma muuttuu. Muut muttuvat.




Tunnen oloni paljon mukavammaksi, kun löydän itseni Suomen parhaiden vastuullisuusvaikuttajien joukosta. Vaikka toki, voisinhan keskittyä vieläkin enemmän kanavillani pelkkään pintamatkailuun, ja toivoa, että se vetoaisi massoihin samalla tavalla kuin eeppinen maailmaympärimatkakin.


Huomasin jossain vaiheessa, etten ole muutamaan kuukauteen kirjoittanut juttuja blogiin. Aiheita kyllä olisi, mutta aikaa ei niinkään. Pari kuukautta venyi puoleen vuoteen, ja sitten vuoteen. Huomaamatta meni toinenkin vuosi, ilman jutun juttua. Hassua kyllä, täällä käy Googlen mukaan tuhansia kävijöitä kuukaudessa siitä huolimatta, että päivitystahti on  H  I  D  A  S  T  U  N  U  T.




Sen sijaan huomaan, että sisältö ja dialogi ei ole kadonnut, mutta se on siirtynyt pääasiassa instagrami-tililleni. Kanavana se on palkitseva, sillä palaute on välitöntä ja suoraa. Yhteys toimii jotenkin paremmin, voi kysyä mielipidettä, palautetta, saada reaktioita. Olla aidossa, reaaliaikaisessa yhteydessä muihin. Blogin kautta se on väistämättä hitaampaa - eikä interaktioita tule välttämättä koskaan, vaikka lukijoita olisi tuhansia.




En sano, että blogi päättyy tähän - en siksi, koska ihmiset ja maailma on jatkuvassa muutoksessa. Tulee varmasti elämänvaiheita, kun aikaakin on taas enemmän tai hetkiä kun sormet syyhyävät päästä kirjoittamaan. Ehkä se hetki tulee huomenna, ensi viikolla, kuukauden päästä, tai ehkä vuoden päästä. 

Tiedän, että se kuitenkin varmasti vielä tulee.

Siihen asti toivon, että tulette kanssani instagramin ihmeelliseen maailmaan, jotta voimme jatkaa asioista keskusteluja siellä, ja että voimme yhdessä normalisoida pintamatkailun, ilmastoystävällisen elämän ja jakaa uusia faktoja, uutisia ja näkökulmia siihen, miten pelastamme planeetan jälkipolville yksissä tuumin.


Nähdäänhän!



Rakkaudella,


Gia




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun haluat kommentoida! Vastamme sinulle mahdollisimman pian. Kommentti ilahduttaa aina!